Tämänpäiväisellä pääkirjoitustoimittaja Annamari Sipilän kolumnilla Hesari vahvisti sen journalistisen linjan, jota epäilin jo sunnuntaihesarin kaupunkitoimituksen jutun "Maahanmuuttajien suuri määrä on jo syy muuttaa pois lähiöstä" perusteella: Hesarissa ymmärretään lehdistön asema neljäntenä valtiomahtina luulottelujen ja huhujen kuuntelemiseen perustuvien oletettujen mielipiteiden johdattelijana, ei mielipidejohtajana. Hesari on lähtenyt tielle, jossa sen oletettu sisäislukija on "kansan syvät rivit". Sipilän kolumni "Älkää ampuko viestintuojaa" tämänaamuisessa Hesarissa vahvisti myös sen, ettei kaupunkitoimittajia voi syyttää siitä, etteivät he osaa tulkita kaupunkimaantieteellisen tutkimuksen syy-seuraussuhteita. He eivät saa niin tehdä, jos kerran lehden linjana on valita muna ennen kanaa.
Jos niitä tutkimuksia viitsisi lukea kunnolla, niin joidenkin lähiöiden muuttuminen urbaanisaniteetillisiksi ongelmiksi johtuu siitä, että 90-luvun laman jälkiä ei vieläkään olla siivottu. Joillekin alueille pesiytynyt pitkäaikaistyöttömyys ja alkoholismi ovat laskeneet näiden alueiden sosiaalista statusta, ja vain siksi maahanmuuttajilla on varaa asua etupäässä näillä alueilla.
Mitä se maahanmuuttajavaltaisuus sitten on? Pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajataustaisia asukkaita on tällä hetkellä 12 prosenttia. Yksi kahdeksasta ei tee millään laskuopilla maahanmuuttajavaltaisuutta. Termi "maahanmuuttaja" ei myöskään mitenkään erottele tulijoiden lähtömaata, vaikka ongelmaksi maahanmuutto stigmatisoidaankin vain silloin kun kyse on ns. ei-läntisestä maahanmuutosta. Jos naapurinamme on hollantilainen, työkaverinamme saksalainen ja jos ostarilla notkuu norjalainen, ei kukaan tästä nostata kohua. Käytettäköön siis termejä oikein tai älköön niitä käytettäkö. Wittgensteinia mukaellen: se, mistä ei voi puhua (selvästi), on syytä vaieta.
Mitä ne kansan syvät rivit sitten ovat? Heitä, joille Hesarin luoma kuva todellisuudesta on todellisuus itse. Medialla on erityisvastuu medialukutaidon opettamisessa, etenkin sellaisella, joka on käytännössä monopoliasemassa, monille ainoa tiedotusväline, jota he seuraavat Big Brotherin tai Hommafoorumin ohella.
(Tämä kirjoitus lähetettiin Hesariin tiistaina. Ainakaan perjantaina sitä ei vielä oltu julkaistu.)
7 kommenttia:
Ymmärrän viestisi niin, että jonkin alueen maahanmuuttajavaltaistuminen ei johda ns. valkoisen väestön poismuuttoon. Väittämä vaatisi mielestäni perusteluita. Vai tarkoitatko, että Suomessa ilmiö ei johda poismuuttoon? Ja että poismuutto johtuu lähinnä laman jäänteistä.
Kun sanot PKS:n maahanmuuttajaväestöksi 12%, jää mielikuva, että pyrit kertomaan suhteen olevan sama kaikissa kaupunginosissa. Asian käsittelyn kannalta tuo 12% ei ole se tärkein luku vaan vain yksi viittaava keskiarvo.
Maahanmuuttajavaltaisuus pitäisi tosiaan ensin määritellä, jotta sitä voitaisiin käyttää selittävänä muuttujana. Hän, jonka intresseissä tämä on, yrittäköön, mutta hänen pitäisi ensin aloittaa maahanmuuttajan määrittelemisellä.
Yleisesti maahanmuuttajat jaetaan keskusteluissa kahteen ryhmään. Pääsääntöisesti niistä toista ryhmää ei välttämättä edes sivuta keskustelussa (siirtolaiset, työn tai opiskelun perässä muuttavat).
Keskusteluissa sen sijaan käsitellään humanitäärisin syin maahan muuttaneita sekä joskus pakolaisia sekä molempien näiden jälkeläisiä.
Päähuomio on siis humanitaarisissa muuttajissa, mutta niidenkin osalta erityisesti huonosti työllistyvissä ja kulttuurisesti etäisissä ryhmissä. Niinpä esimerkiksi vietnamilaiset eivät ole keskiössä vaan romanit, somalit, afgaanit, irakilaiset ja monet muut mustat ja arabikansat. Tällöinkin keskustelussa puidaan muuttajien aiheuttamia ongelmia, kuten työttömille tyypillistä yöaikaista valvomista ja sen aiheuttamia häiriöitä, mutta erityisesti raiskauksia, varkauksia, maahanmuuttajanaisten alistamista, sosiaaliturvan väärinkäyttöä (ja häikäilemätöntä käyttöä) sekä ulkomailla jo toteutuneita lähiömellakoita ja kunniasurmia.
PKS:lla luottamushenkilönä toimineena ns. 20%:n sääntö tuli tutuksi. Eli jos maahanmuuttajaväestö tietyllä alueella nousee tuon määrän yli, alkaa kantaväestö muuttaa pois. Näin muuten teki eräs (sittemmin vihreiden ehdokkaana ollut) tuttavani perheineen.
Kyllä minä tiedän, mitä maahanmuuttajilla tarkoitetaan. Länsimaiset ja aasialaiset maahanmuuttajat eivät ole maahanmuuttajia. Jos termejä käytetään näin hämärästi, on parempi, ettei niitä käytetä ollenkaan, vaan valitaan maahanmuuttajan tilalle jokin toinen, kuvaavampi termi. Minua häiritsee tässä keskustelussa eniten se, että sekoitetaan tarkoitushakuisesti syyt ja seuraukset toisiinsa. Kyllä ne ovat meidän kotoperäisiä pitkäaikaistyöttömiämme, jotka kaatuilevat pussikaljapussin kanssa ostareiden takana ja joskus niiden edessäkin.
Ok, vaadit selvitystä termistä ja sait sen. Kaupungit määrittelevät termin myös tilastojaan varten.
En koe määritelmien juurikaan sekoittuvan keskusteluissa. Ainakin maahanmuuttokriitikot ymmärtävät varsin tarkkaan, mistä puhuvat. Keskusteluissa ei kylläkään ole tarkoituksenmukaista joka välissä tarkentaa mitä tarkoittaa vaan odotetaan lukijan osaavan tulkita oikein. Toisekseen, ne ongelmat ovat eritoten huomiona. Sekin on keskeisesti tuotu esiin, ettei meillä Suomessa ole merkittäviä ongelmia. Ongelma on siinä, että meillä on näkymä mahdolliseen tulevaisuuteen, kun katsomme länteen ja se halutaan ehkäistä.
Monia keskustelijoita närkästyttää maahanmuuttajien rikokset ja sosiaaliturvakeplottelu. Psykologisesti tästä seuraa varsin tavanomaisesti närkästyminen myös rikoksen tekijään. Perimmäinen ja suurin syy on kuitenkin se rikos. Muita syitä on moninaisia. Se, että nuoret miehet ja erityisesti vähemmän koulutetut, ovat närkästyneimpiä kertonee heidän kehitysvaiheestaan. Elämä tasoittaa, mutta sukupuoli sai "puolustamaan kotia ja sen järjestystä". Heikko työmarkkina-asema lienee saanut lisääntyvän kilpailun kokemaan sinänsä ymmärrettävää uhkaa. Lisäksi ihminen luonnostaan ja mielestäni ihan järkisyistä on varovainen tuntematonta kohtaan.
Täytyy kiittää sinua siitä, että yrität käydä keskustelua asiallisesti näistä teemoista! Se on nimittäin harvinaista. Se, että näiden nuorten miesten - joita nämä kriitikot yleensä ovat - ennakkoluulojen ja projektioiden syitä ymmärretään, ei tee näistä reaktioista hyväksyttäviä.
Kiitos. Harmi, ettet itse ole kiinnostunut vaan pitäydyt kaltaistesi tapaan metatasolla.
Lähetä kommentti