Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

30.9.2008

David Oistrah 100 vuotta

Kaikkien aikojen ehkä suurimman viulistin, David Oistrahin syntymästä tuli eilen tullut kuluneeksi 100 vuotta. Odessassa syntynyt Oistrah esiintyi neuvostotaiteilijaksi runsaasti myös länsimaissa; virallisesti hän oli uskollinen puolueen mies ja järjestelmän huipputuote. Oistrah kuoli vuonna 1974 kesken kiertueen sydänkohtaukseen.

On tietenkin makuasia, kuka kaikista suurista viulisteista on suurin. Asiaa voi arvioida tyydyttävästi ainoastaan niiden viulistien osalta, joilta on säästynyt riittävän edustavasti ja kattavasti levytettyä materiaalia, mikä jättää listan ulkopuolelle sellaiset armoitetut geigeristit kuin Leopold Auer, Eugene Ysaye ja Niccolo Paganini.

Niistä viulisteista, joiden aktiivikaudesta tyydyttävä osa on dokumentoitu säilyneillä ääninäytteillä, varteenotettavia kandidaatteja Vuosisadan Viuluniekaksi ovat ainakin Fritz Kreisler (1875-1962), joka ruumiillisti romanttisen aikakauden wieniläisen charmin, jonka säveltämästä kadenssista Beethovenin viulukonserttoon on tullut monille oleellinen osa konserttoa ja jonka varhaisen mikrofonikauden levytykset 20-luvun lopulta loivat vallitsevan romanttisen tulkintatyylin näiden konserttojen esittämiselle. Kreisler oli myös tuottoisa säveltäjä, jonka viehättävät kahvilaminiatyyrit pianolle ja viululle kuuluvat vieläkin monien viulistien salonkiohjelmistoon.

Jascha Heifetz (1901-1987) oli liettualaisamerikkalainen virtuuosi, joka oli tunnettu ylittämättömästä, painovoiman rajat ylittävästä soittotekniikastaan. Hänen levytyksensä Tsaikovskin viulukonsertosta Fritz Reinerin johtamien Chicagon filharmonikkojen kanssa on ylittämätön; charmikkaampia puolia virtuositeetistaan hän esittelee esimerkiksi Lalo'n Sinfonie Espanolissa ja Chaussonin Poemessa. Ihmisenä hän sitävastoin kuuluu olleen varsinainen mulkvisti, joka ei suostunut ottamaan vastaan palatsinsa edessä odottaneita Wienin filharmonikkoja, jotka joutuivat jättämään Itävallan tuliaisena suurella vaivalla Los Angelesiin tuomansa sacherkakun kadulle.

Yehudi Menuhin (1916-1999) oli amerikkalainen viulisti, jota moni pitää vuosisadan suurimpana ihmelapsena. No, selvää onkin, että hänen viulutaiteensa saavutti lakipisteensä jo teini-ikäisenä, oikeastaan jo lapsena. Kuitenkin vielä vuoden 1970 levytys Beethovenin Kreutzer- ja Kevätsonaateista Wilhelm Kempffin kanssa on kamarimusiikkia parhaimmillaan, ja avasi minulle kamarimusiikin maailman. Menuhin tuli tunnetuksi myöhempinä vuosinaan myös erinomaisena kapellimestarina ja suurena humanistina.

David Oistrah on kuitenkin oma ehdokkaani Vuosisadan viulistiksi. Oistrahin soittoa leimaa autoritaarisuus, joka välittää tunnetta siitä, että esityksessä on kaikki paikallaan ilman että teknisiin keinoihin kiinnittäisi mitään huomiota. Oistrahin viulun ääni ei ole yhtä kultainen kuin Isaac Sternillä, bravuuri yhtä briljanttia kuin Heifetzilla tai soitossa samaa charmia kuin Kreislerillä. Oistrahin soitto on musiikkia siten kuin säveltäjä on sen tarkoittanut.

Kannattaa kuunnella ainakin vuonna 1957 Prahassa kapellimestari Jevgeni Mravinskin kanssa taltioitua Sostakovitsin 1.viulukonserttoa, joka onnistuu läpäisemään puutteellisen äänitystekniikan ja rautaesiripun. Sen intensiteetti, draama ja karuus ovat karmivia. Otto Klempererin kanssa levytetty Brahmsin viulukonsertto on kaikkien suurten ja vähemmänkin suurten viulistien esityksien rinnalla esimerkillinen; oikeastaan Brahmsin konsertosta tulee sinfoniaa, jonka yläpuolella viulu leijailee omissa sfääreissään, jolle orkesteri muovaa monumentin alustan. Myös Tsaikovskin ja Sibeliuksen viulukonserttojen levytykset ovat esimerkillisä. Niistä tulee aina mieleeni opiskeluaikani tiedekuntatenttibileet, joiden aamuöisen ja jo hieman rääppiväisen tunnelman nosti ylimaalliseksi tai ainakin kattoon Oistrah.

Sisäinen pakko ja säästämisen imperatiivi vapaaehtoistyön moottoreina


Minut on kutsuttu tänään malminkartanolaisen asukastalon, kumppanuustalo Horisontin tiistaikahvivieraaksi, elvyttäen samalla vanhan perinteen, jota olin herättämässä itse henkiin ja jonka jatkumoon ylpeänä itse liityn. Horisontin kahvila löytyy osoitteesta Vellikellontie 4, ja tiistaikahvit alkavat kello 14. Sinne kannattaa tulla ruokailemaan, lukemaan lehtiä tai vaikka pelaamaan korttia!

Tiistaikahvien ideana on ollut lähentää kansalaisyhteiskuntaa ja päätöksentekoa toisiinsa, antaen asukkaille herätteitä siitä, että päättäjätkin syövät samasta pöydästä kuin "tavalliset" ihmiset. Heihin kannattaa ottaa yhteyttä!

Tiistaikahvien merkitys on myös päättäjien muistuttamisessa ruohonjuuritason toiminnan voimaannuttavasta merkityksestä. Paikalliset harrastuskerhot, työpajat, kurssit, kahvilat ja kirpputorit ovat juuri sellaisia aktiviteetteja, joita päättäjät yleensä juhlapuheissaan ylistävät, mutta valitettavan usein tarjolla on käytännössä vain lämmintä kättä.

Viime laman alkuajoilta alkaen huolella rakennettua hyvinvointivaltiotamme on alettu purkaa etukäteisenä varotoimenpiteenä niiden aikojen varalta kun suuret ikäluokat tulevat eläkeikään, eikä valtiomme huoltosuhde enää kestä. Samalla "vapautui" paljon ihmisiä työmarkkinoilta. Joistakin heistä tuli uuden hyvinvointivaltion tekijöitä, tai pikemminkin pahoinvointivaltion hyvinvointiaukkojen täyttäjiä, toiset putosivat näihin aukkoihin. Syntyi kolmas sektori.

Sosiologit osaavat tavallisesti laskea kolmeen. Kun aikaisemmin tavattiin ajatella dikotomialla, yksityinen-julkinen, kansalaisjärjestöt olivat palveluntarjoajina selkeästi jotakin uutta. Ne näyttävät usein toimivan ikään kuin yksityiset yritykset, ja joskus ne ovatkin sitä; paikoitellen on perustettu osuuskuntia ja vapaaehtoistyön verkostoja, mutta kuitenkin ne ovat käytännössä paljolti riippuvaisia julkisesta sektorista. Kansalaisjärjestöissä toimivien korvia varmasti lämmittää se, että heidän toimintansa saa paljon tunnustusta juhlapuheissa, mutta kuitenkaan toimintaa ei tueta rahallisesti, koska siitä mainitusta viime lamakaudesta alkaen politiikkamme ja yhteiskuntamme - ehkä jopa aikamme hengen?- on läpäissyt ajattelu, jonka mukaan kaikki on arvollepantava. Tämä siis siitä lähtien, kun meillä oli valtionvarainministerinä Iiro Viinanen, ja häneltä kävi käsky, että meillä on oltava malttia säästää, venyttää, kitkuttaa ja vitkuttaa vaikka kuinka kiukuttaa.

Vapaaehtoistyö on nimensä mukaan alussa vapaaehtoista. Pian siitä kuitenkin tulee tekijöilleen elämäntarkoitus, ura ja itse asiassa lopulta sisäinen pakko toimii vapaaehtoistyön moottorina. Samalla vapaaehtoistyön kutsumuksellisuutta on kätevä käyttää yhtenä perusteena olla tukematta sitä.

Horisontin lisäksi tänään pidetään palvelukeskus Kinaporissa kello 16.30 paneeli vapaaehtoistyöstä. Sinne kannattaa mennä näillä evästyksillä; menisin sinne minäkin, jos ehtisin Malminkartanon asukastoiminnalta.


Vapaaehtoistoiminnan pyörittäminen

29.9.2008

Taisto lähipalveluiden puolesta


Tämän aamun Hesarissa oli juttu päiväkotimatkojen pituuksista, jossa vertailtiin eri puolueiden näkemyksiä päivähoidon järjestämisestä. Lisäksi juttua havainnollistettiin käytännön esimerkillä naisesta (perheensä edustajana?), joka asui Munkkiniemessä, jonka päivittäinen päiväkotimatka Taliin kesti tunnin.

Tunnin päiväkotimatka yhteen suuntaan merkitsee kahta tuntia päivittäin, mikä on tietystikin paljon. Mutta nyt kun moni on huolissaan siitä, ettei ole aikaa lapsille ja perheille, niin nuo kaksi tuntia vietettynä päivittäisenä laatuaikana on todella paljon. Kaksi tuntia keskustelua päivän tapahtumista, maailman tilasta tai vaikka sienistä, ketuista tai West Hamin hyökkääjätilanteesta on todellista luksusta, jos ajan voi näin käyttää.

Vihreiden tavoitteena on, että päiväkotimatka ei saisi olla pidempi kuin kaksi kilometriä. Kaksi kilometriä taittuu polkupyörällä lastenistuimineen rauhallistakin tahtia 10 minuutissa ja kävellen puolessa tunnissa. Jos matkaan käyttää autoa, matka voi monessakin tapauksessa venyä kohtuuttomuuksiin. Esimerkiksi Kannelmäestä Paloheinään on miellyttävä kolmen kilometrin kävely- tai pyöräilymatka, johon sisältyy myös virkistäytymistä Keskuspuistossa, mutta autolla matka lienee vähintään 10 kilometriä. Munkkiniemestä - riippuen toki siitä, missäpäin Munkkaa sattuu asumaan - on Taliin parin kilometrin miellyttävä matka vehreiden puistojen ja Talin golfkentän tai futiskenttien lävitse.

Talonmieheni kuljetti taannoin lastaan fillarin turvaistuimella Kannelmäestä Malminkartanoon päivähoitoon; linnuntietä Mätäjoen ja pellon ylitse lähiöt ovatkin vain noin 200-300 metrin päässä toisistaan. Jos matkaa kuitenkin on ehdoin tahdoin pakko lähteä sahaamaan autolla, se pitenee helposti kuuteen-seitsemään kilometriin.

Olen tietenkin sitä mieltä, että päivähoitopaikan pitäisi löytyä mahdollisimman läheltä omaa kotia. Ihmettelenkin Kokoomuksen näkemystä, jonka mukaan riittää, kunhan ylipäätään löytyy päivähoitopaikka - vaikka itse asuisi vaikka Konalassa ja päivähoitopaikka sijaitsisi Jollaksessa - ja julkisten päiväkotien määrän lisääminen ei olisi realistista, vaan pikemminkin pitäisi taas Kokoomuksen tapaan "lisätä erilaisten vaihtoehtojen määrää" lisäämällä yksityisiä päiväkoteja ja tukemalla kotihoitoa.

Hetkinen, miten yksityisiä päiväkoteja lisätään? Yhteiskuntako sen tekee? Alkaako Helsingin kaupunki harjoittamaan itse yritystoimintaa - valtiojohtoista kapitalismia á la Kiina - vai subventoimaan niiden perustamista esimerkiksi rakentamalla lisää parkkipaikkoja päiväkotien työntekijöille ja "asiakkaille" tai kenties rakentamaan lisää sellaisia kovan rahan asuntoja, joihin yksityisten mutta vain yksityisten palveluiden käyttäjillä – jos heilläkään – on varaa? Mistä henkilökunta saadaan näihin yksityisiin laitoksiin? Tinkimälläkö pätevyysvaatimuksista vaiko ryöväämällä kunnallisten laitosten työntekijät?

Jos sallitaan julkisten palvelujen meneminen rempalle, ja tällä varjolla yksityistetään pikku hiljaa koko kaupunki, jolloin palveluita käyttävät vain ne, joilla on varaa, pitäisikö samalla lapsenteostakin tehdä luvanvaraista, jolloin vain esimerkiksi ne kotitaloudet, joiden verotettava tulo on vähintäänkin 2000 euroa per henkilö per kuukausi, saisivat lisääntyä? Pitäisikö oman auton omistamisestakin tehdä pakollista, jos käytännössä ainoat saatavilla olevat "lähipalvelut" yksityistettäisiin 20 kilometrin päähän paikkaan, jonne menemiseen tarvitaan kolme julkista kuluvälinettä, pari kilometriä kävelyä ja huonolla tuurilla puoli tuntia vaihtoaikaa?

Muistuttaisin Kokoomusta siitä, että ihmisen elämäntilanne ei ole mikään monoliitti. Joskus voi mennä hyvin, mutta joskus - sallittakoon epäkorrekti ilmaisu - köh, vähän huonosti. Jos lapsi syntyy kahden suhteellisen vakavaraisen ja vakaan aikuisen ihmisen kotiin, ei ole mitään takeita siitä, että perheen elämänpolulle ei tulisi kiviä. Jompi kumpi vanhemmista voi sairastua, tehdä konkurssin tai sitten vanhempien tiet voivat viedä erilleen. Sori siis vaan, mutta hyvä- ja huono-osaisuus eivät ole pysyviä ominaisuuksia, jotka jaottelisivat ihmiset kahteen laadullisesti eriävään joukkoon; se lähipalvelu, jota ei ehkä alussa tarvittu, koska perheellä oli varaa - silloin kun kaikki oli vielä hyvin - viedä lapsi Lexuksella ranskalaiseen selloratsastuspäiväkotiin - ansaitsisikin kaiken arvon siinä yllättävässä tilanteessa, kun työ meni katki, puoliso teki konkurssin ja jalka päättyi.

Se, että palvelu on lähellä, ei tarkoita sitä, että se välttämättä olisi laadukasta. Inhottava töölöläiselitisti sai kerran vastaukseksi kysymykseensä ”Missä on parmesaani” keski-suomalaisessa lähikaupassa ”mikä se on”. Tietenkään lähipalvelu ei ilman yhteiskunnan interventiota kauaa kukoista, jollei sille ole riittävästi markkinakysyntää. On kuitenkin yksi asia, joiden takaamiseksi yhteiskunnan interventio on välttämätön. Sitä – tai niitä – kutsutaan peruspalveluksi.

Tietenkin lähipalvelun käsitettä voi hieman venyttää. Kaiken ei ole aivan välttämätön pakko sijaita puolen kilometrin säteellä kotiovelta, mutta tämä edellyttäisi sitä, että täällä – kuten Ruotsissa – otettaisiin imperatiiviksi asuinalueita suunniteltaessa, että jokaisesta asunnosta etäisyys lähimmälle joukkoliikenteen pysäkille on korkeintaan puoli kilometriä. Tämän lisäksi välttämättömien lähipalveluiden – ainakin päiväkodin, peruskoulun, terveysaseman, lähivirkistysalueen, kaupan ja kirjaston – on oltava jokaisen kaupunkilaisen ulottuvilla, mielellään puolen kilometrin säteellä tai mikäli tämä ei autoistumisen jo osittain hajauttamalla pilanneen yhdyskuntarakenteen takia ole mahdollista – niin sitten näiden palveluiden tulee olla saavutettavissa ainakin joukkoliikenteellä, ilman vaihtoa.

PS. Kun äänestät Taisto Suomalaista, äänestät samalla lähipalvelujen puolesta. Taiston luonneroolissa nähdään tänään elokuvateatteri Andorrassa kello 17 jälkeen, luultavasti puoli kuuden maissa elokuvassa "Kansallismaisema" Michael Perukangas, jonka yhdennäköisyys Taiston kanssa on huomattava.

28.9.2008

Pk pk-juoksussa

Osallistun tänään 35.kerran järjestettävään Pääkaupunkijuoksuun 2.kerran. Neitsyyteni tapahtumalle menetin syksyllä 2006, jolloin selvisin maaliin ajassa 1.55.48. Pääkaupunkijuoksun päämatka on puolimaraton, joka seurailee pohjoista Keskuspuistoa kiertelevää 20 kilometrin mittaista Haltiapolkua (joka muuten voisi olla paremmin merkitty, erityisesti 7 ja 11 kilometrin välimatka Paloheinän, Haltialan ja Torpparinmäen välissä on aikamoista arvailua).

Varauksista huolimatta, reitti on ihana. Venttikilometri rakastamassani Keskuspuistossa, jossa olen juossut elämäni aikana varmastikin satoja kertoja ja lukuisia tuhansia kilometrejä, pyöräillyt varmaankin tuhansia työ- ja hupimatkoja, sienestänyt, hiihtänyt, rakastanut ja kärsinyt.

Suhteeni Keskuspuistoon on moniulotteinen. Oma puoluepoliittinen toimintani lähti kolmisen vuotta sitten siitä oivalluksesta, että puoluepolitiikka on kansalaistoiminnan jatke ja väline. Kansalaistoimintani taas aktivoitui törmätessäni lenkilläni Laaksossa puihin kiinnitettyihin lappuihin, joissa luki, että sekin alue oli arvollepantava eli kaavoitettava.

Harrastan Keskuspuistoa myös aktiivikuntoilijana, joka pyöräilee, juoksee ja ui Keskuspuistossa. Lisäksi teen väitöskirjatutkimusta Helsingin Keskuspuiston historiasta, käytöstä, siihen liittyvistä intresseistä ja konflikteista. Olen aloittanut työni vertailemalla Keskuspuistoa New Yorkin Keskuspuistoon ja Oslon kaupunkimetsiin; Helsingin Keskuspuistoa voisi luonnehtia "Best of the both worlds". Se ulottuu kantakaupunkiin, kuten New Yorkin esikuvansa, ollen osittain kaupunkipuisto. Se on myös paikoitellen miltei luonnontilainen, laaja metsäalue, jota käytetään urheilemiseen ja liikuntaan, kuten Oslomarka.

Tällä kertaa päätin lähteä matkaan erilaisella strategialla kuin kaksi vuotta sitten, jolloin ajattelin, että riittävän tiukka alkuvauhti säästää minut pahimmalta ruuhkalta alkukilometreillä, ja tämä riittävän tiukka alkuvauhti sitten kostautuikin myöhemmin korkojen kera. No, nyt jouduin hyppelehtimään paikallaankin ensimmäisen kilometrin aikana, mutta sen, minkä hävisin ekan kilometrin aikana, voitinkin sitten myöhemmin. Ohitin enemmän edessäni vilkkuvia selkiä kuin päinvastoin. Suoriuduin maaliin ajassa 1.53.43, joka oli kahden minuutin ja viiden sekunnin parannus kahden vuoden takaiseen.

Maalissa minua "tervehti" ulkoministeri Alexander Stubb, joka kysäisi venytellessäni katulamppua vasten, että miksi oikein venyttelen käsiäni juoksun jälkeen? Ei, en tosiaankaan juossut käsilläni.

27.9.2008

Lääkärinkadun alueen kaavoitushistoria ja -tilanne


Lääkärinkadun, Mannerheimintie 71-79:n ja Keskuspuiston osayleiskaava-alueen väliin jäävän Keskuspuiston osan taustahistoria.

Oman maamme arvostettu asemakaava-arkkitehti Bertel Jung laatiessaan v. 1911 Helsingille yleiskaavaa korosti Keskuspuiston merkitystä kaupungin "keuhkoina" ja varoitti rakentamasta sinne mm. julkisia rakennuksia. Jung: " Lopuksi haluaisin tuoda esiin sen seikan tärkeyden, että niitä alueita, jotka luovutetaan virkistyskäyttöön, ei tulevaisuudessa millään tavalla käytettäisi sellaisiin tarkoituksiin, jotka ovat niille vieraita, kuten esim. huvila- tai sairaala-alueiksi".

Vuonna 1968 anoi Helsingin kaupunginhallitus sisäasiainministeriöltä poikkeuslupaa sairaanhoitajakoulun rakentamiseksi rakennuskiellossa olevalle alueelle. Alueen käsittely siirrettiin aluearkkitehdiltä ylemmälle tasolle, ja talojen Mannerheimintie 71-89 edustajat kokoontuivat neuvotteluun, jonka tuloksena valmisteltiin lausunto Mannerheimintie 71-77:n puolesta, joka jätettiin 24.10.1968 kaupunkisuunnitteluvirastoon. Lausunnossa todettiin mm., että asuntoalue on muuttunut meluslummiksi, koska kokoojakaduksi vahvistettu Mannerheimintie on virheellisen liikenneratkaisun johdosta muuttunut pääkaduksi. Tätä kehitystä ja uhanalaista liikenneturvallisuutta pahentaisi uusi kortteli 627. Se olisi näiden talojen kohdalla esteenä Keskuspuistoon ja muodostaisi suorastaan tulpan läntisten kaupunginosien asujaimiston pääsylle urheilu-, retkeily- ja ulkoilutarvetta tyydyttämään.

Kaupunginhallitus päätti 2.12.1968 varata tontin no 2 Syöpäsäätiölle, tontin 1 ollessa varattu 30.3.1967 sairaanhoitokoululle. Asuntoyhtiöt jättivät 19.12. Uudenmaan lääninhallitukselle muutoshakemuksen, jolla pyydettiin kumoamaan tontin 2 varauspäätös. Kaupunginhallitus ei ollut noudattanut kaupunginvaltuuston v. 1966 hyväksymää velvoitusta, jonka mukaan kaupunginhallituksen on suunnitellessaan Keskuspuiston alueen käyttöä aina kuultava asiantuntijana myös urheilu- ja ulkoilulautakuntaa. Sosiaali- ja terveysministeriö päätti hylätä 26.10.1969 Helsingin kaupunginhallitukse hakemuksen, joka koskee Laakson sairaalan laajentamista.

Sisäasiainministeriö hylkäsi 7.12.1971 korttelin 627 asemakaavaa koskevat valitukset, vahvistaen kaupunginvaltuuston päätöksen. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä 12.11.1973 korttelin 627 asemakaavasta todettiin: "Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asiaa. Kun otetaan huomioon niin sanotun Keskuspuiston alueen merkitys virkistyskäytön ja ympäristön suojelun kannalta, yleiskaavan laatimisen keskeneräisyys sekä sosiaali- ja terveysministeriön ja lääkintöhallituksen kielteiset kannanotot nyt puheena olevien alueiden käyttämiseen asemakaavassa edellytettyihin tarkoituksiin, ei ole pidettävä riittävästi selvitettynä, että asemakaava täyttää sille Rakennuslain 34 pykälässä säädetyt vaatimukset. Tämän vuoksi Korkein hallinto-oikeus harkitsee oikeaksi kumota sisäasianministeriön päätöksen ja palauttaa asian ministeriölle uudelleen käsiteltäväksi. Tätä kaikki asianosaiset noudattakoot."

Muistutuksessa Helsingin kaupunginhallitukselle 23.1.1974 kantakaupungn osayleiskaavaehdotuksesta korostettiin Mannerheimintien moottorikatuliikenteen aiheuttamaa melun ja muiden saasteiden haitallisuutta Laakson asukkaille. Muistutuksessa kaupunginhallitukselle 16.10.1974 pyydetään, että kortteli kuuluisi osana Keskuspuistoon. Liikenteen osalta korostetaan Mannerheimintien käyttöä kokoojakatuna.

Vaikka KHO hylkäsi korttelin 627 asemakaavan, kortteli 627 jäi kuitenkin Keskuspuiston osayleiskaavan ulkopuolelle ja se varattiin julkista palvelutoimintaa varten. Kaupunginvaltuutettu Juha Klemolan toivomusponsi "liittää kortteli 627 Keskuspuistoon ulkoilualueena sairaanhoito-oppilaitoksen hankkeen rauettua" sai kannatusta lähes puolelta valtuutetuista. Kaupunginhallituksen käsiteltyä 23.6.1974 Klemolan ponnen pohjalta kantakaupungin osayleiskaavaa ja Keskuspuiston osayleiskaavaa kortteli 627 jäi kummankin osayleiskaava-alueen ulkopuolelle.
Kaupunginhallitus ilmoitti 29.3.1979 kaupunginvaltuustolle, että syöpäsairaalan rakentaminen ja sairaanhoitajakoulun rakentaminen kortteli 627:n alueelle eivät ole enää ajankohtaisia. Kaupunginsuunnittelulautakunta ehdottaa 28.5.1981 korttelialueen 627 aikaisemmat suunnitelmat muuttuneiksi tai peruuntuneiksi. Sisäasianministeriö vahvisti 9.12.1981 kyseistä aluetta tarkoittavan kaavoittamattomaan alueen puistoksi.

Lähde: Ikkala, Vilho: Elämää vihreässä laaksossa. Mannerheimintie 73 1950-2000. Helsinki 2000.

Kaavoituksen uudempia vaiheita:

Aluelle ilmaantui Yleiskaavassa 2002 kaavavaraus asuinalueen rakentamista varten. Alueelle on tarkoitus rakentaa nk. kaupunkivilloista eli kaupunkipientaloista koostuva asuinalue muutamalle sadalla asukkaalle.

24.11.2005 Kaupunginsuunnitteluvirasto esitteli suunnitelmansa kaupunginsuunnittelulautakunnalle.

8.12.2005 alueen kaavoitus oli kaupunginsuunnittelulautakunnan kokuksen esityslistalla. Asia jäi pöydälle 15.12. kokouksessa päätettäväksi.

15.12.2005 Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa Lääkärinkadun puistoalueesta syntyi äänestys, jossa Vihreiden Mari Puoskari teki vastaesityksen. Äänestys päättyi 4-5. Kaupunginsuunnittelulautakunnassa SDP:n ja Kokoomuksen edustajat olivat kaavoituksen kannalla, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Keskustan edustajat sitä vastaan. Tässä kokouksessa lautakunta antoi
käytännössä arkkitehdille luvan jatkaa alueen suunnittelemista.

Paavo Arhinmäki ja kuusi muuta valtuutettua tekivät 16.11.2005 aloitteen, jossa:
”Lääkärinkadusta alkava Keskuspuiston osa on asemakaavassa puistoa ja alue on toiminut myös kaavamerkinnän mukaisessa käytössä. Vaikka alue on osa Keskuspuistoa, se on rajattu Keskuspuiston osayleiskaavan ulkopuolelle historiallisista syistä.
Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä tämä historiallinen jäänne on korjattava. Me aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut esitämmekin, että Lääkärinkatuun rajautuva puistoalue liitetään osaksi Keskuspuiston osayleiskaavaa.”
Tämän aloitteen Kaupunkisuunnittelulautakunta hylkäsi 9.2.2006, ja päätti jatkaa alueen suunnittelua.

17.8.2006 Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti kokouksessaan, että Keskuspuiston osayleiskaavan laatimisesta luovuttaisiin, ja sen korvaisi Keskuspuiston osalta vuoden 2002 Yleiskaava.

Kesällä 2006 Lääkärinkadun alueesta tehtiin luontoselvitys, joka osaltaan viivästytti kaavoitusprosessia. Alueen luontoarvoista mainittakoon Ympäristöministeriön erityisen suojeltavien kasvien listaukseen kuuluva lehtonata-kasvi, alueella elävät satakieli, palokärki sekä siellä nähty metsäkauris. Alueen metsä on osittain tervaleppäkorpea, joka on metsälain mukaan suojeltava ympäristö. Alueen pohjavesi on myös erittäin lähellä maan pintaa, jolloin tämän hydrologisesti herkän alueen rakentamisen vaikutukset ulottuisivat välitöntä rakentamisaluetta pidemmälle.

Alue on myös merkittävä ulkoilu- ja liikunta-alue. Dosenttien Mikael Fogelholmin ja Pertti Mustajoen kannanottojen mukaan lähiviheralueet ovat merkittävien elintasosairauksia, kuten aikuisiän diabetesta, ehkäisevä tekijä, ja Lääkärinkadun alue on erityisen hyvä esimerkki tällaisesta alueesta paitsi Laakson ja Meilahden lähivirkistysalueena, myös Keskuspuiston laajalti käytettynä porttina.

26.9.2008

205 - tehokas kuin auto



Näissä vaaleissa se numero, jota kannattaa äänestää, on 205. Miksi? Siksi, että se on 17 X 12 +1. Olisin ottanut mieluummin numeron 204, mutta hyvä näinkin. Tieto ehdokasnumerosta tavallaan konkretisoi ehdokkuuteni.

Mitä numeroni sitten edustaa? Kun googlettaa numeroani, miltei kaikki viitteet liittyvät erääseen henkilöautoon. Parempi tietystikin olisi ollut, että numero olisi tuonut mieleen itselleni luontevimman liikennevälineen, polkupyörän.

Huomenna lauantaina minut voi bongata Meilahti-päivästä, Valpurinpuistosta joskus kello 11 ja 16 välillä.

Sunnuntaina osallistun puolimaratonille Pääkaupunkijuoksussa, jonka sekä lähtö että maali ovat Pirkkolassa. Kun lähtö tapahtuu klo 13.15, lienen maalissa joskus vähän kolmen jälkeen.

Maanantaina olen elokuvateatteri Andorrassa alkaen klo 17. Andorrassa esitetään lyhytelokuvia, joista yhdessä esitän kunnallispoliitikko Taisto Suomalaista yleisten teiden ja kaupunkisuunnittelemattomuuden lautakunnasta.

Tiistaina 30.9 vierailen Kumppanuustalo Horisontin tiistaikahveilla kello 14, osoitteessa Vellikellontie 4.

Alla kuvia vaalikentiltä viime viikkojen ajalta:

Kannelmäen maalaismarkkinahumua.


Töölön ehdokaskävelyltä Hesperian puistosta.


Vesa Virri.


Sam Makkonen juuri ennen haastatteluaan A-studioon.


Minä, Vesa ja kaksi Pekkaa (Haavisto ja Sauri)


JK: Päivän paras tieto oli se, että Kerava perusti perintömetsän. Tässä tapauksessa kyse on siitä, että Kerava suojelee arvokkaimmat lehtonsa ja kuusikkonsa; perukankaat jäävät edelleenkin lainsuojattomiksi.

25.9.2008

Olen nisti



Ha-haa, siitäs saitte te, jotka avasitte tämän siinä toivossa, että Vihreät ”saisivat” taas uuden huumeskandaalin. Kostoksi siitä joudutte lukemaan metropolipolitiikasta ja kaupunginosademokratiasta...

Haluan uskoa mieluummin hyvään tahtoon perustuvaan vapaaehtoisuuteen, ja vapaaehtoisuuteen perustuvaan hyvään tahtoon kuin pakkoon. Siis: mieluummin porkkanaa kuin keppiä. Kuitenkaan kokemukset pääkaupunkiseudun kaupunkien yhteistyöstä eivät oikein anna aihetta uskomisiin. Se, että pääkaupunkiseudulla on kolme kaupunkia (anteeksi, Kauniaista ei lasketa), on estänyt kaiken järjellisen yhdyskuntasuunnittelun, jossa liikenneratkaisut, palvelujen suunnittelu ja viheraluerakenne kulkisivat alusta alkaen käsi kädessä. Hyviä esimerkkejä tilanteen groteskiudesta, kroonisesta yhteistyökyvyttömyyden aiheuttamista epäkäytännöllisyyksistä löytyy kaikkialta. Tässä muutamia.

Uusi Kuninkaantammen kaupunginosa tulee Helsingin puolelle, kiinni Vantaan rajaan (tässä en puutu siihen ***:n onnettomaan tosiseikkaan, että sekin tulee kompromettoimaan omalta osaltaan Keskuspuistoa). Alue tulee olemaan palveluriippuvainen Myyrmäestä, joka on Vantaan puolella, koska Malminkartanoon tai Kannelmäkeen ei pääse järjellisesti, ja Helsingin keskustasta tulevat bussit eivät pysähdy Vantaan puolella sen noin kilometrin matkalla, jonka ne sukeltavat kuin tunnelin lävitse ennen saapumistaan Kuninkaantammeen. Kas kun eivät vielä laudoita ikkunoita samoin kuin Turun junille tehtiin Porkkalan vuokra-aikana niiden mennessä neuvostoalueen läpi.

Mäkkylän juna-asema on virallisesti Espoon puolella, koska aseman nimi on Mäkkylä ja koska Mäkkylä kuuluu Espoon kaupunginosanimistöön. Oikeasti toisen puolen asemalaituri on Helsingin puolella, mutta sitä ei lasketa. Huonojalkainen tuttavani, joka asuu lähellä asemaa mutta Helsingin puolella, joutuu siis maksamaan seutulipun hinnan mennäkseen Helsingistä Helsinkiin.

Malminkartanon ”stadi” on Myyrmäki, jonne on vain 5-10 minuutin pyöräilymatka ja yksi M-junan pysäkinväli. Sieltä löytyisi lähin uimahalli, urheilukenttä, kunnon kirjasto, kauppakeskukset, ravintolat, ammattikoulu ja pääkaupunkiseudun verotoimisto. Haluaisinkin verohallinnon virallisen vastauksen, voinko vähentää seutulipun hinnan verotuksessani, jos olen syystä tai toisesta pakotettu asioimaan Myyrmäessä?

Nykytilanne kolmine kuntineen mutta yksine kaupunkeineen on naurettava, mutta mikä vakavinta, se vaikeuttaa arkielämää. YTV (lyhenne tulee sanoista yhteistyöttömyysvastuuttomuus) toimii lähinnä jätehuollossa, ja sen pitäisikin viimeisenä tekonaan kärrätä itsensä kaatopaikalle. Pääkaupunkiseudun kunnat pitäisikin heti yhdistää yhdeksi miljoonakaupungiksi, Kauniainen jääköön Monacoksi jos haluaa.

Miljoonakaupungissa kuitenkin poliittinen valta ja virkamieshallinto pakenevat pientä asukasta nykyistäkin kauemmas. Tälle tarttis tehdä jotakin, ja vastaus on joko kaupunginosahallinto tai nistit. Kaupunginosahallinnosta on löydettävissä esimerkkimalleja Tukholmasta ja Oslosta. Oslossa valitaan samaan aikaan mutta erillisillä vaaleilla sekä kaupungin- että kaupunginosavaltuusto, joista ensimmäinen päättää liikenne- ja yhdyskuntasuunnittelun sekä palveluiden mitoituksen suurista linjoista, ja jälkimmäinen edellisten antamisissa puitteissa esimerkiksi näiden palveluiden ja liikenneratkaisujen tarkemmasta kohdentamisesta. Suomeksi tämän kapulakielisen formuloinnin voisi ajatella siten, että kaupunginvaltuusto on ikään kuin yleiskaavaosasto, ja kaupunginosavaltuusto osayleiskaavaosasto. Taas tuli sanahirviöitä, mutta piirun verran lähemmäs ihmistä asian saavat tuotua Local Agenda 21-toimintaryhmät.

Helsingissäkin perustettiin vuosituhannen vaihteessa useita kestävän kehityksen määritelmään nojautuvia paikallisagendaryhmiä, joiden tehtäväksi jäi tuottaa ikään kuin paperitiikereiksi jääneitä komiteamietintöjä paikallisten aktiiviasukkaiden voimin. Oslossa paikallisagendatoiminta jäi elämään, ja se otetaan vakavasti. (lisää tästä blogiarkistostani 10.11.2007). Siellä paikallisagendaryhmät toimivat käytännössä paikallisina kansanperinne-, puisto- ja historiaosastoina.

Toinen hyvä käytäntö osallistavasta paikallisdemokratiasta löytyy Vancouverista. Vancouver on jaettu 15 kaupunginosaan, joissa toimivat NIST:it (Neighbourhood Integrated Social Teams). Vancouverin nistit on koottu viranomaistahojen edustajista, mutta kansalaiset voivat tehdä aloitteita ja osallistua nistien organisoimaan vapaaehtoistyöhön.

Millainen olisi sitten ihanteellinen paikallishallintomalli? Jos – ja kun – pääkaupunkiseudun kaupungit yhdistyvät yhdeksi suurkunnaksi, jolle tulee metropolikokoluokan kaupunginvaltuusto, jossa on esimerkiksi sata valtuutettua, sen alapuolella ja sitä täydentämässä voisi toimia jonkinlainen yhdistelmä Norjan paikallisagendaryhmiä ja Vancouverin nistejä. Ihanneperiaatteena voisi olla Oslon malli, jossa paikallisagendaryhmiin voi ilmoittautua kuka tahansa, puoluekannasta tai –kannattomuudesta viis. Olin siellä minäkin, vaikken edes kunnolla osannut norjaa ja vaikka en tietenkään tuntenut oman kotialueeni historiaa ja palvelutarjontaa. Opiksi meille: tunne siitä, että voi halutessaan vaikuttaa asioihin, on tärkeä.

Haluaisin uskoa parasta kaikista, myös pääkaupunkiseudun kaupungeista. Jos kaupunginvaltuustot ovat kirjoittaneet yhteistyösopimuksen syksyllä 2006 ja uhkuvat hyvää tahtoa, niin valitettavasti vain kokemukset vapaaehtoisesta yhteistyöstä eivät oikein ole omiaan rohkaisemaan. Ainakin kaavoituksessa, liikenne-, viheralue- ja palvelujen suunnittelussa yhteistyötä tulee tiivistää siten, että pääkaupunkiseudun asukas voisi aina käyttää lähintä palvelua kotikuntalaisen oikeuksilla.

Koska vapaaehtoinen yhteistyö kangertelee, ainoa järkevä vaihtoehto lienee kuntien yhdistäminen. Samalla lähidemokratiaa tulee kehittää esimerkiksi kaupunginosavaltuustojen suuntaan tai Vancouverin mallin mukaan.

Nisteihin pääsee tutustumaan klikkaamalla otsikkoa, ja esimerkkiin Oslon paikallisagendaryhmien toiminnasta Sagenessa pääsee oikean sivupalkin linkkilistasta.

24.9.2008

Mitkä ovat kuntavaalien tärkeimmät teemat?


Unto Hämäläisen Perässähiihtäjä-blogissa kyseltiin ehdokkailta, mitkä ovat näiden mielestä näiden kuntavaalien tärkeimpiä teemoja. Fiksuja vastauksia ja tärkeitä asioita sinkoili, ja keskustelun aallot kävivät korkealla, mutta ehdokkaat tyytyivät etupäässä tärkeiden asioiden luetteloihin. Vanhustenhuolto, mielenterveyspalvelut, kaavoitus ja ilmastopolitiikka ovat toki kaikki erittäin tärkeitä, mutta ei ihme, ettei niihin ole saatu tyydyttäviä ratkaisuja, koska niitä käsitellään erillisinä kysymyksinä.

Minun lähestymistapani lähtee siitä, että hyvän kunnallispolitiikan taustalla on kokonaisnäkemys siitä, mikä on hyvä kaupunki. Lähestyisinkin asiaa siis hieman eri näkökulmasta kuin useimmat. Mielestäni kolme tärkeintä asiakokonaisuutta, teemaa tai pikemminkin lähestymistapaa tämän syksyn kuntavaaleissa ovat:

1) Integroitu ja ekologinen yhdyskuntasuunnittelu, jossa on mahdollista liikkua tähänastista vähemmän energiaa käyttäen, jossa palvelut, liikenne, asuminen ja viheralueet suunnitellaan käsi kädessä vähintäänkin seutukunnallisesti. Tämä tarkoittaisi sitä, että palvelut ja liikennejärjestelyt olisivat aina valmiina ennen asuntoja, ja seutukunnallisuus mahdollistaisi yhdyskuntarakenteen järkeistämisen ja nykyistä onnistuneemman väestövastuullisuuden palvelujen järjestämisessä. Lienee itsestäänselvää, että järkevä yhdyskuntarakenne on sellainen, jossa liikenteen tarve on vähentynyt ja jossa on lähiviheralueita paikallisina "keuhkoina".

2) Integroitu terveyspolitiikka, jossa terveysnäkökulma - myös ennaltaehkäisevä - läpäisee kaikki politiikan sektorit siten, että kaikessa päätöksenteossa kuntalaisten terveyden edistäminen on imperatiivi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntapalvelut ja -infrastruktuurit ymmärretään terveyttä edistäviksi. Lähiviheralue on ilmainen kansanterveyttä edistävä palvelu.

3) Tasa-arvo. Tarkoittaa sitä, että kaupunki pitää suunnitella siten, että kaikki voivat kulkea ja asua siellä, lähipalvelut ovat tarjolla kaikilla alueilla ja eri ikäiset, erilaisia elämänkatsomuksia tunnustavat, eri tavalla elävät ihmiset sukupuolesta ja ihonväristä riippumatta, voisivat olla kaupunkimme tasa-arvoisia asukkaita ja asiakkaita. Kaupunkioikeudet perustuvat siis ihmisoikeuksiin. Kaupunki kuuluu kaikille, ja kaikilla on oikeus palveluihin.

Pressanvaalien äänioikeusikärajaksi 16

Kuntaministeri Mari Kiviniemi on esittänyt, että kuntavaaleissa voitaisiin kokeilla äänioikeusikärajan alentamista 16 vuoteen, koska mahdollisuus vaikuttaa omalla kotiseudullaan saisi nuoret identifioitumaan kotikuntaansa paremmin, ennen kuin he mahdollisesti muuttavat opiskelun, työpaikan tai kumppanin perässä isoon kaupunkiin, yleensä Helsinkiin. Lisäksi hän olettaa, että nuoret ovat nimenomaan kiinnostuneita lähiympäristöstään.

Hän ymmärtää täysin väärin, tosin hän ei ole yksin. Kiviniemen näkökulma on ymmärrettävä keskustalaiselle sudeettihaja-asukille, joka on emigroitunut Helsinkiin. Ne nuoret, jotka ovat kiinnostuneita ympäröivästä maailmasta, potevat ns. maailmantuskaa. He ovat huolestuneita maailmankaupan vääristymistä, ihmiskaupasta, ydinaseista ja ilmastonmuutoksesta, ja he kokevat, että kunnallispolitiikassa päätettävät asiat - kuten parkkipaikkanormit, terveyskeskuksien sijainnit, kaavoituspolitiikka - ei kosketa heitä mitenkään.

Luulen, että ne nuoret, jotka haluaisivat äänestämällä vaikuttaa asioihin, olisivat kiinnostuneimpia äänioikeudesta presidentinvaaleissa tai eurovaaleissa, ei niinkään kuntavaaleissa. Asia ei ainakaan parane sillä, että kunnallispolitiikasta kirjoitellaan ikään kuin siellä käsiteltäisiin vain esimerkiksi ruotsinkielisen työväenopiston johtokunnan toisen varajäsenen valinnasta. Vielä tarttis tietää, miksi se muka on niin vähäpätöinen asia?

Äänestysikärajan alentamista on vastustettu muun muassa sillä, että ainakin se osa nuorista, joille BB (enkä tarkoita Boris Beckeriä, Brigitte Bardotia tai Björn Borgia) on referentiaalista todellisuutta, äänestäisivät valtuustot täyteen huonoja tanssijoita, sinkkumaanviljelijöitä ja huonoja wannabe-laulajia. Julkkisehdokasargumenttia en kuitenkaan osta. Ketkä ovat äänestäneet urheilijoita, missejä, laulajia ja juontajia eduskuntaan elleivät niin sanotut hyvin informoidut aikuiset?

En allekirjoita sitäkään että kunnallispolitiikka kävisi demokratian koelaboratoriosta. Tämä tarkoittaisi sitä, että nuorten äänioikeus perusteltaisiin sillä, että sitä voidaan kokeilla kuntavaaleissa, koska kunnallispolitiikassa ei muka päätetä kovinkaan tärkeistä asioista. Tällaista signaalia ei pidä antaa.

Muistan kansanedustaja Johanna Sumuvuoren todenneen jossakin, että jos äänioikeusikärajaa alennettaisiin kuuteentoista, samalla ehdokkaaksi asettumisen ikärajaakin tulisi laskea kuuteentoista, koska vaalikelpoisuus on sama asia kuin äänioikeus. Vaaleissa tulee olla mahdollisuus äänestää itseään.

Kunnissa tehdään päätöksiä, jotka lopultakin ratkaisevat esimerkiksi sen, millä kulmakertoimella ilmastomme lämpenee. Se, mitä liikennevälinettä ihmiset käyttävät, millaisia energialähteitä on saatavilla ja millaista on paikallinen yhdyskuntasuunnittelu, minne rakennetaan ja mitä, minne sijoittuvat työpaikat, ratkaisee maapallomme tulevaisuuden.

Maailma pelastetaan kunnissa

Kuntaministeri Mari Kiviniemi on esittänyt, että kuntavaaleissa voitaisiin kokeilla äänioikeusikärajan alentamista 16 vuoteen, koska mahdollisuus vaikuttaa omalla kotiseudullaan saisi nuoret identifioitumaan kotikuntaansa paremmin, ennen kuin he mahdollisesti muuttavat opiskelun, työpaikan tai kumppanin perässä isoon kaupunkiin, yleensä Helsinkiin. Lisäksi hän olettaa, että nuoret ovat nimenomaan kiinnostuneita lähiympäristöstään.

Hän ymmärtää täysin väärin, tosin hän ei ole yksin. Kiviniemen näkökulma on ymmärrettävä keskustalaiselle sudeettihaja-asukille, joka on emigroitunut Helsinkiin. Ne nuoret, jotka ovat kiinnostuneita ympäröivästä maailmasta, potevat ns. maailmantuskaa. He ovat huolestuneita maailmankaupan vääristymistä, ihmiskaupasta, ydinaseista ja ilmastonmuutoksesta, ja he kokevat, että kunnallispolitiikassa päätettävät asiat - kuten parkkipaikkanormit, terveyskeskuksien sijainnit, kaavoituspolitiikka - ei kosketa heitä mitenkään.

Luulen, että ne nuoret, jotka haluaisivat äänestämällä vaikuttaa asioihin, olisivat kiinnostuneimpia äänioikeudesta presidentinvaaleissa tai eurovaaleissa, ei niinkään kuntavaaleissa. Asia ei ainakaan parane sillä, että kunnallispolitiikasta kirjoitellaan ikään kuin siellä käsiteltäisiin vain esimerkiksi ruotsinkielisen työväenopiston johtokunnan toisen varajäsenen valinnasta. Vielä tarttis tietää, miksi se muka on niin vähäpätöinen asia?

Äänestysikärajan alentamista on vastustettu muun muassa sillä, että ainakin se osa nuorista, joille BB (enkä tarkoita Boris Beckeriä, Brigitte Bardotia tai Björn Borgia) on referentiaalista todellisuutta, äänestäisivät valtuustot täyteen huonoja tanssijoita, sinkkumaanviljelijöitä ja huonoja wannabe-laulajia.
Julkkisehdokasargumenttia en kuitenkaan osta. Ketkä ovat äänestäneet urheilijoita, missejä, laulajia ja juontajia eduskuntaan elleivät niin sanotut hyvin informoidut aikuiset?

En allekirjoita sitäkään että kunnallispolitiikka kävisi demokratian koelaboratoriosta. Tämä tarkoittaisi sitä, että nuorten äänioikeus perusteltaisiin sillä, että sitä voidaan kokeilla kuntavaaleissa, koska kunnallispolitiikassa ei muka päätetä kovinkaan tärkeistä asioista. Tällaista signaalia ei pidä antaa.

Kunnissa tehdään päätöksiä, jotka lopultakin ratkaisevat esimerkiksi sen, millä kulmakertoimella ilmastomme lämpenee. Se, mitä liikennevälinettä ihmiset käyttävät, millaisia energialähteitä on saatavilla ja millaista on paikallinen yhdyskuntasuunnittelu, minne rakennetaan ja mitä, minne sijoittuvat työpaikat, ratkaisee maapallomme tulevaisuuden.

23.9.2008

Kun sanoja ei löydy


Menetin äitini 25-vuotiaana, inhimillisesti ottaen aivan liian aikaisin. Vielä traagisempaa kuitenkin on menettää oma lapsensa. Uskon, että se on kaikkein pahinta, mitä ihmisen osaksi voi tulla. Mitkään sanat eivät lohduta. Osanottoni Kauhajoen koulusurman omaisille ja muille läheisille.

Ajatukset eivät vielä ole oikein jäsentyneet. On helppoa syyttää ärsykkeiden moninaisuutta ja arvotyhjiötä, nihilismiä tai yleisesti lisääntynyttä kilpailumentaliteettia. Oli miten oli, nuoret ovat liian usein yksin kysymyksiensä äärellä, rakentaessaan identiteettiä, muodostaessaan kuvaa ympäröivästä maailmasta ja koettaessaan löytää vastauksia kysymyksiin Miksi ja Kuka minä olen?

Tunnen useita nuoria aikuisia, jotka elävät alituisessa pelossa. Pelossa työpaikasta, opiskelupaikasta, rakastetuksi tulemisen puutteesta, hyväksytyksi tulemisen puutteesta. Kaikilla näillä nuorilla pitäisi olla ystävien lisäksi ainakin yksi aikuinen, jonka kanssa voi puhua, edes terapeutti. Valitettavan usein vain edellämainittujen pelkojen lisäksi he pelkäävät ainoan vakituisen suhteensa, terapiasuhteensa katkeamista. Nuorten elämäntilanne pitää huomioida kokonaisuutena, ja heille on laadittava pitkäjänteiset elämänhallintasuunnitelmat, joita myös seurataan. Nuoria ei saa jättää heitteille heidän täytettyään 18.

90-luvun alusta ollaan "satsattu" voimakkaasti avohoitoon, mikä on käytännössä tarkoittanut sitä, että laitoshoito on korvattu terapioilla ja terapioita lääkekuureilla. Lääkkeillä voi kuitenkin lähinnä turruttaa; pilleripurkki ei ole avohoitoa. Yhteiskunta on vastuussa mielenterveyspalveluiden alasajosta, mikä on johtanut laajamittaiseen heitteillejättöön.

Oslossa asuessani, muistan Jokelan surman olleen pääuutinen jopa norjalaisissa tiedotusvälineissä. On silti äärimmäisen mautonta, että suomalaisissa tiedotusvälineissä vaivaudutaan referoimaan ulkomaalaisia tiedotusvälineitä, todeten, että Suomi ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen. Kas kun ei että kerrankin, jippii. No, Suomihan onkin yleensä varsin tylsä maa, eikä täällä tapahdu mitään jännittävää...

Kolme miestä ja beibi


Tämä mainos on sekä mukanaesiintyjien että Helsingin Vihreiden Naisten puheenjohtajan toimesta suvattu ja hyväksi havaittu. Kaarelan neliapila á la Lähevi.

22.9.2008

Kaupunkimetsäliikkeen lausunto Eduskunnan ympäristövaliokunnalle


Lausunto maankäyttö- ja rakennuslain muutosesityksestä
Eduskunnan ympäristövaliokunnalle
Kaupunkimetsäliike Helsinki, 17.9.2008

Kaupunkimetsäliike paheksuu suunnitelmia muuttaa maankäyttö- ja rakennuslakia, jonka tarkoituksena on nopeuttaa kaavoitusprosessia. Kaupunkimetsäliike on huolestunut siitä, että lakimuutosesitys kaventaa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Uusi lakiesitys, jossa poistetaan mahdollisuus valittaa toistuvasti samaa aluetta koskevasta maankäyttösuunnitelmasta (188 § Muutoksenhaku kaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymispäätöksestä ja 190 § Muutoksenhaku muun viranomaisen päätöksestä), ei huomioi sitä, että tosiasiallisesti tarkemmat kaavat (kuten asema- ja osayleiskaavat) eivät aina perustu laajempiin samaa aluetta koskeviin maankäyttösuunnitelmiin (kuten yleis- ja maakuntakaavoihin). Tosiasiallisesti tarkemmat kaavat saattavat olla ristiriidassa laajempien kaavojen kanssa, vaikka näin ei pitäisi olla. Kaupunkimetsäliike myös epäilee, että uuden lakiesityksen sisältämä valituslupakäytäntö ei ainakaan nopeuta kaavoitusprosesseja. Lakimuutos voi johtaa asian kaksinkertaiseen selvittämiseen: ensin KHO:lta menee aikaa päättää, antaako se valitusluvan ja sitten itse asian ratkaisemiseen.

Kaupunkimetsäliike paheksuu sitä, että asemakaavojen ja osayleiskaavojen mitoitukset, rajaukset ja maankäyttötarkoitukset poikkeavat useasti yleiskaavojen ja maakuntakaavojen merkinnöistä. Tämä rapauttaa kansalaisten luottamuksen kaavoitusprosessin läpinäkyvyyteen, periaate, jota piti nimenomaisesti vahvistaa maankäyttö- ja rakennuslaissa. Jos mahdollisuus valittaa toistuvasti saman alueen maankäyttösuunnitelmasta poistetaan, tämä ei saa tarkoittaa sitä, että tämä mahdollistaa sellaisten maankäyttötarkoituksien ujuttamista mukaan aluetta koskeviin maakunta- ja yleiskaavatasoa tarkempiin kaavoihin, joita laajemmissa kaavoissa ei ole ollut. Esimerkiksi Uudenmaan maakuntakaavassa virkistysalueiksi merkityt alueet on paikoitellen osoitettu muihin tarkoituksiin. Näin on tapahtunut ainakin Espoon Suomenojalla, jossa arvokas lintualue alistetaan suunnittelukilpailulle vastoin maakuntakaavaa.

Kaupunkimetsäliike paheksuu myös sitä, että maankäyttö- ja rakennuslain mahdollistama vaikuttaminen maankäyttösuunnitelmiin tulkitaan vaikeuttamiseksi. Tämän vaikuttamisen vaikeuttamiseksi maankäyttö- ja rakennuslain muutosesitys voidaan tulkita, koska lakimuutosesityksen ilmeisenä tavoitteena on vähentää kaavavalitusten määrää. Kaupunkimetsäliike toivookin, että kansalaisten tosiasiallisia vaikutusmahdollisuuksia kaavoihin jo niiden suunnitteluvaiheessa lisättäisiin, sillä valituksilla ei enää ole sanottavaa vaikutusta kaavojen sisältöön, niillä voidaan lähinnä rajoittaa kaava-alueiden laajuutta ja kaavoituksen mitoitusta. Näin valittamalla on mahdollista vain vähentää kaavojen haittavaikutuksia, ei parantaa kaavoituksen laatua. Kaupunkimetsäliike toivoo myös, että kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia kaavojen sisältöön ja tavoitteisiin lisättäisiin, sillä jo ensimmäisen vuorovaikutusvaiheen alkaessa, yleensä vuorovaikutuksen kohteena on vain yksi vaihtoehto.

Käytännön kokemukset osoittavat että Suomessa valitetaan hallinto-oikeuksiin vain noin 10% kaavoitustapauksista, joten on liioiteltua pitää valittamisoikeutta tekosyynä kaavoitusprosessien pitkittymiselle. Asemakaavoja maankäyttö- ja rakennuslain voimassaoloaikana vuosina 2001-2005 tutkineen Susanna Wähän (2005) mukaan kaavavalituksien määrä ei ole noussut siitä tasosta kuin missä se oli vanhan rakennuslain aikana. Mahdollisuus valittaa kaavoista korkeimpaan hallinto-oikeuteen on hyvä säilyttää kansalaisten oikeusturvan takaamiseksi. Vaikka KHO hyväksyi vain 6 prosenttia jatkovalituksista, se muutti hallinto-oikeuden päätösten perusteluja lähes joka kolmannessa ratkaisussa (Wähä 2005). Hyväksyttyjä kaavavalituksia on niin vähän, että sillä ei ole Suomen asuntomarkkinoiden kokonaisuuden kannalta oleellista merkitystä.

Alun alkaenkin maankäyttö- ja rakennuslaissa korostettiin osallistumismahdollisuuksia kaavoitukseen. Kuitenkaan osallistuminen ei ole merkittävästi lisännyt osallisten tyytyväisyyttä kaavoitukseen, jos kaavavalituksien määrä ei ole maankäyttö- ja rakennuslain voimassaoloaikana laskenutkaan. Suurimmat valitusten ja niiden hyväksymisen perusteet ovat selvitysten ja osallistumisen puutteet (Wähä 2006). Kaavoitusprosessien vuorovaikutteisuus onkin otettava vakavasti, ja tarvittavien selvityksien – kuten luonto- ja liikenneselvityksien - tekeminen kaavoitusvaiheessa lisäisi kaavoituksen legitimiteettiä.

Kaupunkimetsäliike kiittää erikseen mainitusta mahdollisuudesta kansallisten kaupunkipuistojen perustamiseen, joskin sen mielestä hankkeissa pitäisi voida olla aloitteentekijöinä muitakin tahoja kuin kunta (68 §). Mielestämme olisi perusteltua, että aloitteentekijänä voisi olla myös yhdistys tai kansalaisliike, etenkin tapauksissa, jossa viheralueet jatkuvat saumattomasti kuntarajojen ylitse tai tapauksissa, joissa niillä on seudullista, maakunnallista tai valtakunnallista merkitystä.

Kaupunkimetsäliike paheksuu myös sitä, että maankäyttö- ja rakennuslain muutosesitys on julkilausutusti motivoitu ainoastaan asuntorakentamisen nopeuttamistarpeilla, vaikka on olemassa muitakin tärkeitä maankäyttötarpeita, kuten esimerkiksi suojelu, ulkoilu ja virkistys, maanviljely ja talousmetsänhoito. Kaupunkimetsäliike ei kategorisesti vastusta kaikkea asuinrakentamista, vaan se toivoo, että kaavoituksella ei tarkoituksellisesti, Maankäyttö- ja rakennuslaissa mainitulla tavalla heikennettäisi kenenkään asuinympäristöä ja että osallisiksi itsensä katsovien tahojen vaikutusmahdollisuuksia ei ehdoin tahdoin heikennettäisi.

Helsingissä, 17.9.2008
Kaupunkimetsäliikkeen puolesta
Michael Perukangas, VTM, kaupunkitutkimuksen jatko-opiskelija

19.9.2008

Myllypuron puisesta kaupunkikylästä


Allaoleva perustuu blogissani Myllypuron metsän puolesta julkaistuun materiaaliin. Blogiin pääsee klikkaamalla otsikkoa sekä linkkilistan kautta.

Seuraava kappale on ote kaavoituskatsauksesta:

Myllypuron voimalaitostontin pohjoisosaan suunnitellaan kaupunkimaista pientaloaluetta, jonka länsireunaan tulee mahdollisesti myös kerrostaloja. Kehä I:n Myllypuron liittymän itäpuolelle suunnitellaan toimitilaa ja osittain asuntoja. Ranckenintien sekä tulevan Lallukantien ympäristöön suunnitellaan pientalorakentamista. Myllypuron laakso säilyy pääosin puistona. Kaavaehdotus valmistuu vuonna 2008. Alueelle tulee noin 1500-2000 uutta asukasta ja noin 500 työpaikkaa.

Kaupunginhallituksen kannanoton mukaan:
"Adressia on myös kerätty siten, että se on ollut mm. Itäkeskuksen kirjastossa esillä Etelä-Suomen metsiensuojelua koskevan adressin yhteydessä ilman, että ohessa oli mitään informaatiota siitä, mitä Myllypuron alueelle ollaan todellisuudessa suunnittelemassa."

Tarkoittaako kaupunginhallitus siis sitä, että kaavaluonnoksesta tiedottaminen on asukkaiden vastuulla, eikä esimerkiksi kaupungin, joka on delegoinut tehtävän kaupunkisuunnitteluvirastolle, joka on kutsunut aluetta harhaanjohtavasti Vartiokyläksi? Jos Kaj toteaa, että kaavakuulutuksessa ollaankin käytetty oikeaa kaupunginosanimeä, alueen kutsuminen Vartiokyläksi on sama kuin jos kutsuttaisiin Soukkaa Espoonlahdeksi.

Seuraavassa kohdassa tullaan myöntäneeksi, että kohde ei ole merkittävä ratkaisu Helsingin sanottuun asuntopulaan, vaan tosiasiassa tärkeä metsäalue uhrataan "pilottikokeilun" koelaboratorioksi, jotta voitaisiin vastata jo alun alkaenkin kyseenalaiseen pientalorakentamisen tarpeeseen, tai ainakin osin väärintulkittuihin lapsiperheiden tarpeisiin, ja lisäksi osin väärintulkittuun hyvien veronmaksajien tarpeeseen:

"Kohde on merkittävä pientalorakentamiskohde Helsingissä, eikä sitä voi verrata esimerkiksi satamalta vapautuvien alueiden rakentamiseen kantakaupungissa. Myllypuron pientaloalue vastaa nimenomaan siihen erittäin suureen kysyntään, joka pientalotonteista Helsingissä on tällä hetkellä. Rakentamisalueen maapinta-alan pienentäminen ja kerrosalan korvaaminen korottamalla rakennuksia esimerkiksi Ratasmyllyntien varressa ei vastaa niitä tavoitteita, joita tämän alueen rakentamiselle on asetettu. Alue ei olisi enää houkutteleva pientaloalue"

Rakennusteollisuus RT ry:n tuoteteollisuusjaoston betoni- ja rakennusmateriaalitoimiala ja muurattujen rakenteiden ryhmä on toimenpidepyynnössään pyytänyt Kilpailuvirastoa tutkimaan, onko puuteollisuuden saamilla valtion tai kunnan myöntämillä julkisilla tuilla kilpailua rajoittavia vaikutuksia sekä tekemään tarvittaessa aloitteen julkisten kilpailunrajoitusten kilpailua vahingoittavien vaikutusten poistamiseksi ja puuttumaan julkista tukea saavan teollisuudenalan, puurakentamisen, markkinahäiriötä aiheuttavaan toimintaan.

Lisäksi toimenpidepyynnössä otetaan esille ns. pilottihankkeiden tukeminen sekä kaavoituksen kytkeminen tietyn rakennusmateriaalin käytön edistämiseen. Pilottihankkeilla tarkoitetaan suuria hankkeita, joiden avulla pyritään luomaan sellaisia yhtenäisiä laajempia kokonaisuuksia, että niiden yhteydessä voidaan myös tukea tietyn rakennusmateriaalin käyttöä.

Lausunnossa vapaasti referoiden todetaan mm. että on kyseenalaista määrätä kokonaiselle alueelle rakennettavien rakennusten julkisivumateriaali, koska taustalla voi olla kilpailua vääristävä poliittinen motiivi; kyse voi olla valtion puunkäytölle annettavasta erityistuesta. Lisäksi rakennettaessa tulisi ajatella myös kuluttajan eli asunnonostajan etua; käytettävä materiaali ei saisi vaikuttaa asuntojen hintakehitykseen epäsuotuisasti.

Myllypuron metsä uhrataan niinsanotulle pilottikokeilulle, joka ei edes ole pilottikokeilu. Hanketta on perusteltu yleisellä edulla; paitsi sillä, että näin saadaan pieneltä osalta helpotettua Helsingin sanottua asuntopulaa ja taattua Myllypuron palvelutason tuomalla lisää asukkaita, myös kokeilemalla kokonaisella alueella "uudentyyppistä" rakennustapaa, puusta rakennettua kaupunginosaa. Kuitenkin Kannelmäessä rakennettiin jo 70-luvun puolivälissä Kannelkylä, joka on kokonaan puusta.

Kun yhtä elinkeinoa - metsäteollisuutta - subventoidaan poliittisin päätöksin, tukemalla samalla alan työllisyyttä, samalla saatetaan lyödä korvalle niitä, jotka toivovat saavansa kohtuuhintaisen asunnon Helsingistä. Ilmeisesti asia perustellaan kokonaisuuden, eli nyky-Suomessa kansantalouden edulla. Pääkaupungin etu se ei kuitenkaan välttämättä ole, olkoonkin että maaseudun pitäminen elinvoimaisena edellyttää myös aktiivista elinkeinopolitiikkaa. Kuitenkaan kaikki eivät maaseudullakaan enää saa elantoaan alkutuotannosta ja alkutuotannon tuotteiden jalostuksesta.

18.9.2008

Mikä on Mustavuoren tulevaisuus?


Keski-Vuosaaren aluefoorumissa tiistaina 16.9 oli paikalla noin satakunta Vuosaaren tulevaisuudesta kiinnostunutta. Aluefoorumiin, jonka oli järjestänyt Pro Mustavuori-liike, pääaiheena oli Mustavuoren, eli kaavoituskielellä Pohjois-Vuosaaren tulevaisuus.

Museoviraston Hilkka Högström kertoi viraston esityksestä lisätä Mustavuori muinaismuistokohteisiin; Mustavuoressa on pääkaupunkiseudun laajimpia yhtenäisiä I maailmansodan aikaisia linnoitusvyöhykkeitä Vantaan Länsimäen ja Kivikon ohella. Mustavuoressa on laskujeni mukaan 16 suojeltavaa erillistä linnoituslaitetta, joista 3 nykyisen Helsingin ja 13 tulevan Helsingin puolella; lisäksi alueen poikki eteläkaakosta pohjoisluoteeseen kulkee tykkitie, joka on osittain peitetty.

Kaupunkisuunnitteluviraston Ilkka Laineen mukaan Pohjois-Vuosaaren kaavoituksessa tullaan alueen kulttuurihistoriallista arvoa kunnioittamaan. Hänen mukaansa kaava-alue päättyy itäkaakossa tykkitiehen, ja muut kohteet tullaan kiertämään.

Tilaisuudessa kerättiin nimiä Kaupunkimetsäliikkeen kunnalliseen kansanäänestysvetoomukseen, jossa pyritään äänestämään virkistyskäytössä säilytettävistä kaupunkimetsistä.

Paikalla oli myös paljon – yllättävänkin – kunnallisvaaliehdokkaita. Heistä vuosaarelainen entinen kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajana ja valtuutettu yli 20 vuoden ajalta, Jyrki Lohi, otti kunnian Mustavuoren statuksesta, väittäen, että ylipäätään Mustavuoren aluerajaus on hänen aikaansaannoksiaan. Kaksois- ellei peräti kolmoisroolissa esiintynyt Jouko Malinen totesi, että kun tieto museoviraston rauhoitusesityksestä tuli kesäkuussa, hän samantien esitti kaupunginhallitukselle kaavoituksen jäädyttämistä.

Jäädyttäminen ei kuitenkaan riittänyt useimmille paikalla olleille vuosaarelaisille. Mielestäni Mustavuoren alueen kaavoitus pitää lopettaa kokonaan, ja liittää alue siihen kansalliseen kaupunkipuistoon, josta tulen tekemään valtuustoesityksen, ellei sitten joku muu ehdi ensin.

Paikallaolijat olivat liikuttavan yksimielisiä siitä, että Mustavuori on arvokkain virkistysalueena, myös paikallaolleet kokoomus- ja demariehdokkaat. Toivoa sopisi, että heidän valaistuneisuutensa riittäisi valaisemaan myös Kokoomuksen ja demareiden enemmistöä. Vihreät ovat asiasta yksimielisiä, ilman puolueen mahtikäskyäkään.

17.9.2008

Keskuspuistoa pirstotaan



Keskuspuistoa ei pienennetä vain nakertamalla sitä reunoilta vaan myös sisältäpäin. Pirkkolassa on suoritettu mittavaa ”metsänhoitoa”. Rakennusviraston kyselyjen mukaan helsinkiläiset arvostavat valoisia ja hyvinhoidettuja puistoja.

Artikkeli on julkaistu Oulunkyläinen -lehden tuoreimmassa numerossa 4/2008.

Helsingin etelä-pohjoissuunnassa halkaiseva Keskuspuisto tulee satavuotiaaksi vuonna 2011. Puisto on lainsuojaton eikä sillä ole edes omaa osayleiskaavaa, sillä mahdollisuus jättää Keskuspuisto maareserviksi on ollut liian houkutteleva.
Toisin on Oslossa, jossa kaupunkimetsän arvo on ymmärretty suojaamalla se erityislainsäädännöllä, Helsingissä Keskuspuisto tulkitaan ylijäämäalueeksi, jota sopii nakertaa aina kun tarvetta ilmenee. Näin, vaikka v. 2002 kaupunginvaltuusto hyväksyi Paavo Arhinmäen ponnen, jonka mukaan Keskuspuiston pinta-alaa ei saa pienentää. Todellisissa metropoleissa - kuten New Yorkissa – puistoja kunnioitetaan.

Paloheinän alueen asemakaavatilaisuus


Kaupunkisuunnitteluvirastossa valmistellaan asemakaavaa ja asemakaavan muutosta Keskuspuiston pohjoisosaan Elontien ja Vantaanjoen väliselle alueelle, Haltialan länsiosaan ja Paloheinän ulkoilumajan lähialueille. Mikäli kaupunginvaltuusto tekee myönteisen päätöksen maanalaisesta Jokeri 2 -hankkeesta, alueelle suunnitellaan Jokeri 2 -bussilinjan tunneliosuus ja siihen liittyvä hiihtotunneli. Aiheesta pidettiin keskustelutilaisuus 16.6. Paloheinän ulkoilumajalla.

Jokeri kakkosen tunneli tulisi menemään maan alle nykyisen Perhekunnantien jatkeen kohdilla ja toinen ulostulo sijoittuisi lähelle nykyistä bussi 66:n päätepysäkkiä Paloheinässä. Paloheinästä Jokeri jatkaisi itään Kuusmiehentietä, jonka linjausta suoristettaneen ja siirrettäneen hieman pohjoiseen, kauemmas nykyisistä asuintaloista. Jokeri kakkosen tunnelin vierestä vedettäisiin toinen huoltotunneli, jota normaalioloissa käytettäisiin hiihtoputkena. Yhteensä tunnelin pituus olisi noin 1,3 kilometriä ja se olisi tarkoitettu yksinomaan kahdelle bussilinjalle ja hälytysajoneuvoille.

Jokeri kakkosen tavoitteet houkutella autoilijoita bussimatkustajiksi ja parantaa itä-länsi-yhteyksiä ovat sinänsä erittäin kannatettavia. Kuitenkin vielä tässä vaiheessa on epäselvää, mitä tunnelin päästöille tullaan tekemään. Liikennesuunnittelija vannotti tilaisuudessa, että vuoden 2011 lopulla - jolloin liikennöinti on tarkoitus aloittaa - bussit ovat nykyistäkin vähäpäästöisempiä. Kuitenkin minimaalisetkin lisäpäästöt johdettuina esimerkiksi poistoputkien kautta Keskuspuistoon tekevät tämän jälkeen sienestämisestä arveluttavaa ja heikentävät ulkoiluilmaa. Hankkeesta tulisikin tehdä YVA.

Keskuspuistoa nakerretaan monelta hollilta

Näiden suunnitelmien lisäksi Keskuspuiston pohjoisosa on parhaillaan altis monenlaisille kunnostustöille. Rakennusvirasto on suorittanut metsän ns. hoitoa kovalla kädellä ainakin Perhekunnantien jatkeen varrella. Lisäksi suunniteltu Paloheinä-golfin laajennus vie yleisen maisemaniityn pois yleisestä käytöstä. Keskuspuiston ali kulkee monenlaisia huoltotunneleita. Paloheinästä vain muutamia satoja metrejä etelään tekee Helsingin Vesi parhaillaan Vanhakaupunki-Pitkäkoski-raakavesitunnelin saneeraustöitä.

Pirkkolan käyttöarvo liikuntaan ja ulkoiluun soveltuvana kaupunkimetsänä on kärsinyt siitä, että luonnollisina saaste- ja meluvalleina ja näkösuojina Kehä ykköseen ja Nurmijärventien suuntaan toimineita puita on harvennettu talousmetsänhoidon intensiteetillä. Valitettavasti kaupunki on kohdellut karttuisalla kädellä metsiään muuallakin, kuten Vantaanjoen rannalla, vastapäätä Pikkukoskea, jossa joenrantaa aiotaan Rakennusviraston mukaan ”maisemoida” ja ”ennallistaa”.

Tällä hetkellä Keskuspuiston virallinen status määritellään Yleiskaavassa 2002. Se sisältää eräitä Keskuspuiston asemaa koskevia heikennyksiä. Kuninkaantammeen on tulossa uusi asuinalue, jossa rajankäyntiä Keskuspuistoon tullaan käymään ja paikoin ylittämäänkin. Paloheinän golfkentälle on myönnetty laajempi suoja-alue ja Laaksossa lounaisin kulma puistoa ollaan uhraamassa asuntomaaksi. Lisäksi Hakamäentien remontin tieltä on kaadettu hehtaaritolkulla puita. Nähtäväksi jää, mikä tulee olemaan Keskuspuiston alittavan, Kuninkaantammesta Paloheinään tunnelissa kulkevan Jokeri kakkosen ja sen viereen aiotun hiihtoputken liikenne- ja päästövaikutus Paloheinän ja Haltiavuoren metsäluontoon.

Ei Keskuspuisto vaan Helsinkipuisto

Jos joku on luullut Haltialassa tai Niskalassa olevansa Keskuspuistossa, hän erehtyy. Yleiskaavassa 2002 alettiin Paloheinän itäpuolista aluetta kutsua Helsinkipuistoksi, johon luetaan lisäksi Vantaanjoen reuna-alueita, Viikki, Kivinokan ja Laajasalon rantoja sekä saaristoa.

Nimestä viis. Keskuspuiston ja Helsinkipuiston soisi saavan kansallisen kaupunkipuiston aseman, minkä vuonna 2000 voimaansaatettu Maankäyttö- ja rakennuslaki mahdollistaa. Tähän saakka asia ei ole saanut riittävästi kannatusta Helsingin nykyisiltä valtapuolueilta, koska nykyiset valtapuolueet pelkäävät aiheettomasti kansallisen kaupunkipuiston statuksen vievän kaavoitusvaltaa pois kaupungilta ja vähentävän mahdollisuuksia hyödyntää Keskuspuistoa taloudellisesti kannattavampiin tarkoitusperiin.

Ulkoilumetsänäkin se on kuitenkin mittaamattoman arvokas ja Bertel Jungin elämäntyötä ja kaukonäköisyyttä sopisi kunnioittaa.

15.9.2008

Ilmastonmuutos - lopaali haaste, lokaalit ratkaisut


Olin torstaina 11.9. Kuntatalolla ympäristötekniikan messuilla ja samassa yhteydessä pidetyssä puolueiden ilmastopaneelissa, johon ympäristöministeri Paula Lehtomäki lausui preludit. Puolueita edustivat Christina Gestrin (RKP), Rakel Hiltunen (SDP), Ville Niinistö, Petteri Orpo (Kok.), Kimmo Tiilikainen (Kesk.) ja Pentti Tiusanen (Vas.). Paikalla oli noin kaksisataapäinen joukko kuntapäättäjiä ja kunnallisvirkamiehiä Suomea ympäriinsä.

Lehtomäki muistutti, että asumisen ja liikenteen vaateet tulee ottaa huomioon suunniteltaessa sitä, miten tavoiteltuihin päästövähennyksiin päästään, vaikka tulisi puhua ennemminkin ilmaston liikenteelle ja asumiselle asettamista vaateista. Lehtomäki korosti myös haja-asutusalueiden jätevesien puhdistamisen merkitystä, todeten, että valtiovallan intresseissä on auttaa asiassa.

Keskustan hellimiin jätteenpolttolaitoksiin Rakel Hiltunen totesi, etteivät ne sovellu pääkaupunkiseudulle. Esimerkiksi Hanasaaren hiilivoimala tuottaa nyt 21% Helsingin energiankulutuksesta, ja Hiltusen mukaan sen muuttaminen jätteenpolttolaitokseksi maksaisi noin 300 milj. €. Pellettien tarpeen tyydyttäminen merkitsisi jatkuvaa rekkaliikennettä jopa noin 250 kilometrin päästä, ja niiden varastointiin ei meillä ole oikein tilaa. II-ydinvoimalaa hän piti jo ikään kuin päätettynä asiana. Hiltunen puhui Loviisa Hiltunen väitti, että ruuhkamaksuilla (joiden tiukemmasta versiosta eli tietulleista hän puhui) on Helsingin valtuustossa enemmistön kannatus äänin 51-34, siis hypoteettisessä tilanteessa nykyisellä kokoonpanolla.

Orpo ja Tiilikainen totesivat Nicholas Sternin hengessä, että taloutta ja ympäristöä on tarkasteltava käsi kädessä, ja että paras motivaattori tehdä ilmasto- ja ympäristömyönteisiä valintoja on tehdä siitä taloudellisesti kannattavaa. Orvon suusta oli yllättävää kuulla, että pääkaupunkiseutu kilpailee asukkaista, sillä kokoomuslaiselle sen luulisi olevan itsestäänselvää. Mutta vielä yllättävämpi positiivinen sammakko Orvolta lipsahti hänen todetessaan että yksityisautoilu on yksi pahimpia saastuttajiamme. Jos tämä näkemys yleistyy laajemminkin Kokoomuksen keskuudessa, viimeinenkin este ruuhkamaksujen tieltä poistuu.

Pentti Tiusanen korosti kirurgina kuntien päätöksien ennaltaehkäisevyyttä ja terveysvaikutuksia, todeten, että noin 85% kasvaimista on ympäristöperäisiä. Tiusanen valitteli epäekologista kaavoitusta, jossa kunnat taistelevat hyvistä veronmaksajista, rakentaen kultahammasrannikoita, joiden asukkaat käyttävät autoja. Tiusanen kehotti kuntia hankintojensa elinkaariajatteluun, mihin Niinistö lisäsi, että elinkaariajattelu olisi kokonaistaloudellista, kun hankintapäätökset tavataan tehdä kertalaskelmana.

Esitin panelisteille seuraavan kysymyksen:
"Kun pääministeri Vanhanen on nyt päivittänyt keskustalaisen hajakeskittävän aluepolitiikan keskihajautetuksi rypälepommimetropolimalliksi, jossa satelliteista sukkuloidaan keskuksiin töiden ja opiskelun perässä ja keskuksista reuna-alueilla viheralueiden perässä, ja nyt valitettavan usein Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa yhdyskuntarakenteen tiivistämiseen vedoten kaavoitetaan viheralueille vastoin Tahko Pihkalan näkemystä, jonka mukaan parasta kansanterveystyötä olisi päästä harrastamaan arkiliikuntaa omalta kotiovelta, niin pitäisikö yhdyskuntasuunnittelulle tehdä ilmasto- ja terveysvaikutusten arviointi?"

Rakel Hiltusen mielestä Sipoon alueliitos mahdollistaisi tiiviin kaavoituksen metroradan varteen, ja hän muistutti demareiden aloitteesta voida ottaa kaupunkipyörät liikennevälineisiin matkakortilla. Christina Gestrin tiivistäisi jo rakennettuja aluita, mutta pitäisi alueiden välissä olevista viheralueista - myös pelloista kiinni, joita voitaisiin käyttää nykyistä monipuolisemmin. Ville Niinistö muistutti kuulijoita alkuperäisestä helminauhamallista, jossa rakennetaan raiteiden varteen siten, että asutus on tiiveintä ja korkeinta lähinnä rataa, madaltuen kohti laitoja. Petteri Orpo piti tärkeänä kuntien kaavoitusyhteistyötä ja joukkoliikenteen käyttöosuuden nostamista. Kimmo Tiilikainen tarjosi haja-asutusalueille biokaasuautoja, polemisoiden sitä, tuleeko niille kaavoittaminen kriminalisoitavaksi? Pentti Tiusanen taas halusi säilyttää kaavoitusmonopolin kunnilla, nostaa maakunta- ja seutukaavojen merkitystä ja lisätä vanhojen rakennuksien energiatehokkuutta.

13.9.2008

Kannelmäen maalaismarkkinat - Lantmarknaden i Gamlas


Miten käy Kannelmäen terveysaseman?
Entä Malminkartanon?
Mitä tulee Prisman viereen?
Missä on lähin verotoimistomme?
Miten sinne pääsee?
Entä lähin uimahallimme tai lukiomme?
Miten käy Mätäjoen?
Mikä on Kuninkaantammi?
Tuleeko Kannelmäen ja Malminkartanon väliin tie?
Kehä kakkonen – mahdollisuus vai uhka?
Mikä ihmeen Jokeri kakkonen?
Tuoko Marjarata mansikoita?

Tule juttelemaan Kannelmäen maalaismarkkinoille Prisman parkkipaikalle sunnuntaina 14.9 klo 10-16 Länsi-Helsingin Vihreiden osastolle!


Vad händer med Gamlas hälsostation?
Och Malmgårds?
Vad uppförs vid Prisma?
Var ligger vårt närmaste skattekontor?
Hur tar man sig dit?
Var är närmaste simhall eller gymnasium?
Vad sker med Rutiån?
Kungsek – vad är det?
Blir det en väg mellan Gamlas och Malmgård?
Ring II – en möjlighet eller ett hot?
Vad betyder Jokeri II ?
Bär bärbanan till smultronstället?

Kom och diskutera dessa och andra frågor vid de Grönas stånd på lantmarknaden i Gamlas, Prismas parkeringsplats, sö 14.9. kl. 10-16!

12.9.2008

Keski-Vuosaaren aluefoorumi ti 16.9

, alu
Onko Mustavuori valtakunnallisesti arvokas alue?

Keski-Vuosaaren aluefoorumissa käsitellään taas kerran asuinalueemme kuuminta kunnallispoliittista asiaa, Mustavuoren kohtaloa, tiistaina 16.9.08 klo 18 - 20.30, Vuosaaren kirkon Taivaanranta-salissa os. Satamasaarentie 7.

Museoviraston mielestä Mustavuori on parhaiten säilynyt aluekokonaisuus ensimmäisen maailmansodan aikaisesta, Helsinkiä ympäröivästä maalinnoiteketjusta. Se aiotaan liittää valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen luetteloon. Tutkija Hilkka Högström Museovirastosta tulee kertomaan tästä prosessista.

Kysymyksiin Etelä-Mustavuoren kaavoitustilanteesta vastaa projektipäällikkö Ilkka Laine Kaupunkisuunnitteluvirastosta. Lisäksi eri puolueiden päättäjien ja päättäjiksi aikovien kommenttipuheenvuoroja sekä kaupunkimetsäliikkeen kunnallisen kansanäänestysaloitteen esittely.

Foorumi on avoin asukastilaisuus. Väliajalla kahvitarjoilu.

Kutsuja: Keski-Vuosaaren aluefoorumityöryhmä

11.9.2008

M.P. on tour


Minut tapaa ainakin seuraavina päivinä seuraavista paikoista ja seuraavina kellonaikoina:

Su 14.9. Kannelmäen maalaismarkkinat, Prisman parkkipaikka klo 10-15 ja Töölö-kävely, alkaen klo 10 Töölöntorilta
Ti 16.9. Keski-Vuosaaren aluefoorumi, Vuosaaren kirkko alkaen klo 18
Su 21.9. Munkkiniemi-päivät, Munkin (Koneen) puisto klo 12-16
Ma 22.9. Kriittinen pyöräretki, alk. klo 17 Mantan patsaalta
Ke 24.9. Tonttivuokramielenosoitus, noin klo 16-18
Su 28.9. Pääkaupunkijuoksu alk. klo 13.15 Pirkkolasta
Ti 30.9. Kumppanuustalo Horisontti alk. klo 14
Su 12.10. Keskuspuisto-kävely Paloheinässä klo 10-13
Ti 14.10. Vaalibileet Libertéssä, 3.linja 34, alk. klo 20
La 25.10. Keskuspuisto-kävely Paloheinässä klo 12-15

10.9.2008

Zola ottaa tahtipuikon Itä-Lontoossa


Parmassa ja Chelsessa suuruutensa luonut Gianfranco Zola aloittaa West Hamin managerina. Aiemmin Italian alle 21-vuotiaiden maajoukkuetta aloittanut Zola tuli tunnetuksi arvaamattomana ja taitavana vapaapotkuspesialistina, oman aikansa Chelsean vastineena Jari Litmaselle. Toivottavasti Zolan tyyli managerina kantaa samaa kauniin pelin leimaa kuin mitä hän edusti pelaajana, West Hamin tradition mukaisesti.

9.9.2008

Kuvia ilmastomiekkarista




Eduskunnan portailla uhmasi sateista syyssäätä satoja aktivisteja - myös minä - jotka halusivat muistuttaa kesälomiltaan töihin palaavia kansanedustajia tekemään oikean päätöksen. Oikea päätös on allekirjoittaa ilmastolaki, joka velvoittaa Suomea vähentämään päästöjään 5% vuosivauhtia; vuoteen 2020 mennessä tämä tarkoittaa 38% prosentin vähennystä nykytasosta.

STT:n uutisfilmiä tapahtumasta voi katsoa klikkaamalla otsikkoa. Olen siellä minäkin, filmin loppuvaiheessa näkyvänä mustanharmaaseen sadeviittaan suojautuneena, kuvakulma yläviistosta.

8.9.2008

Ilmastolaki nyt!

Eduskunta palaa työhön tiistaina 9.9. Ilmastonmuutokseen vastaamisesta on puhuttu hyviä ja kauniita koko kesä, mutta Suomen päästöt jatkavat kasvamistaan. EU:n viimeisimmän päästödatan mukaan Suomi kuuluu perässähiihtäjiin päästöjen vähentämisessä – vuoden 2006 päästöt olivat yli 13 prosenttia Kioton vertailutason yläpuolella. Samaan aikaan hiilen ja öljyn kulutus kasvavat.

Kansanedustajille on lähetetty lähes 16 000 korttia, joissa suomalaiset ovat pyytäneet ilmastolakia. Nykypolitiikka ei vastaa ihmisten tahtoa.

Muodostamme vartaloillamme eduskunnan portailla maaten tekstin "Ilmastolaki nyt". Tempaus järjestetään tiistaina 9.9. klo 8-12, ja teksti muodostetaan kahdessa vuorossa: klo 8-10 ja 10-12.

OHJEET TEMPAUKSEEN OSALLISTUMISESTA

Kiitos, että tulet vaatimaan ilmastolakia! Tästä viestistä löydät ohjeita ja käytännön tietoja ihmisbanderollitempaukseen.

Aluksi lyhyt muistilista asioista, jotka sinun on tarpeen huomioida etukäteen:

ole ajoissa paikalla eduskunnan päärakennuksen edessä, kun vuorosi alkaa (klo 8 tai 10, ilmoittautumisesi mukaisesti)

pukeudu mustaan tai tummiin ja kirkkaisiin väreihin

varaa lämmintä vaatetta, sateen sattuessa varustaudu sadevaattein

laukuille ja repuille on laukkunarikka, vältä kuitenkin suuria kantamuksia.

SAAPUMINEN PAIKALLE

Jos olet ilmoittautunut ensimmäiseen vuoroon (klo 8-10), saavu eduskunnan päärakennuksen portaiden eteen tasan kello kahdeksalta. Jos olet ilmoittautunut toiseen vuoroon (klo 10-12), saavu niin ikään päärakennuksen portaiden eteen tasan kello kymmeneltä. Ajoissa paikalle saapuminen varmistaa, että ihmisbanderolli muodostuu suunnitelmien mukaan ja lähettää mahdollisimman vahvan poliittisen viestin. Kokoonnumme ensin portaiden edessä olevalle parkkipaikalle ja annamme tarkempia ohjeita siitä, miten löydät oman paikkasi kuviosta.

MITEN VARUSTAUDUN? ENTÄS SADE?

Laita yllesi tummat vaatteet. Musta väri sekä muut kirkkaat ja tummat värit ovat parhaita, sillä ne erottuvat parhaiten portaiden ja makuualustojen väristä. Mitä paremmin erottuva teksti, sitä näyttävämmät kuvat lehdistössä. Housujen ja takin ei tarvitse olla täysin samaa väriä. Harmaa, beige, keltainen, khakinvihreä ja muut haaleat värit eivät erotu portaiden ja makuualustojen väristä, joten pyydämme, ettet pukeudu näihin väreihin.

Järjestämme paikalle lämmintä juotavaa ja taukojumppaa sekä retkipatjamaisen makuualustan jokaiselle, mutta syyskuun aamupäivä voi olla kolea. Pukeudu siis lämpimästi ja kosteudenkestävästi – tempaus toteutetaan, satoi tai paistoi ;) Suosittelemme ottamaan mukaan oman tyynyn tai muuta lisäpehmustetta sekä päähineen, kaulahuivin ja hansikkaat. Paikallaan maatessa tulee yllättävän viileä.

Jos sattuu sadesää, pukeudu sadevaatteisiin. Kirkkaat sadeasut erottuvat loistavasti, joten ne käyvät erinomaisesti tempausvaatteiksi!

MITÄ SIIS TAPAHTUU? MITÄ MINUN PITÄÄ TEHDÄ?

Kussakin vuorossa maataan eduskunnan portailla ihmiskirjaimina noin 2x40 minuuttia. Kaksituntisen vuoron alusta noin puoli tuntia mennee ihmiskirjainten muodostamiseen, ja jäljelle jäävä 1,5h jaetaan kahtia taukojumpan avulla. Vuorosta ei voi lähteä kesken pois, jotta kirjaimet pysyvät kokonaisina. Tempauksen juontaa näyttelijä Juha Kukkonen, ja paikalle tulee lukuisia kansanedustajia. Luvassa on puheiden lisäksi musiikkia ja mahdollisuus kysyä ympäristöjärjestöjen ilmasto- ja energia-asiantuntijoilta kaikki, mitä olet aina halunnut tietää ilmastosta, mutta et ole kehdannut kysyä.

MIHIN JÄTÄN LAUKKUNI, MISSÄ ON VESSA...?

Järjestämme paikalle laukkunarikan, jota valvotaan koko tempauksen ajan. Vältä isoja kantamuksia – työvaatteet tai läppärin tms. sisältävä reppu mahtuu kyllä laukkunarikkaan.

Eduskunnan lisärakennuksessa eli Pikkuparlamentissa olevan kansalaisinfon wc on osanottajien käytettävissä. Huomaa kuitenkin, että kansalaisinfo aukeaa vasta klo 10! Ensimmäisessä vuorossa olevien kannattaa siis välttää useiden litrojen tankkausta ;)

MIKSI IHMISBANDEROLLI, MIKSI MAKAAMME? JA MIKSI 9.9?

Eduskunnan syysistuntokausi alkaa 9.9. Tällä istuntokaudella käsitellään ilmasto- ja energiastrategiaa, joka hahmottelee Suomen ilmastopolitiikkaa vuosikymmeniksi eteenpäin. Suomen suunnittelemat ilmastotoimet eivät vastaa kahden asteen tavoitetta, vaan toteutuessaankin vähennykset olisivat aivan liian pieniä. Lisäksi näiden vähäistenkin tavoitteiden saavuttaminen on epävarmaa ilman pitkäjänteistä suunnitelmaa ja laintasoista sitoutumista. Emme tarvitse kunnianhimottomia linjauksia, tarvitsemme ilmastolain. Nyt!

Kansanedustajille on lähetetty lähes 16 000 viestiä, joissa suomalaiset ovat pyytäneet ilmastolakia. Haluamme kannustaa kansanedustajia olemaan vastuunsa mittaisia. 9.9. jätetään eduskunnalle ilmastolakialoite, jonka vaikutusta haluamme tehostaa omilla vartaloillamme. Olemme ilmastonmuutoksen torjumisen kanssa niin tosissamme, että viestimme vartaloillamme ”ilmastolaki nyt”. Ovatko kansanedustajat tosissaan? Otetaan selvää!

MUITA KYSYMYKSIÄ?

Ota rohkeasti yhteyttä:

meri.pukarinen@maanystavat.fi, 050 329 3479

Nähdään ihmisbanderollissa!

Jumal'avita mitä uutisointia!


Koska ilmeisesti Hesarin toimittajille ei sopinut se, että kritisoin heidän tapaansa kirjoittaa kunnallispolitiikasta, kommenttini sensuroitiin. Julkaisemattoman kommenttini joka ei sekään ole mikään webbijournalismin helmi - voi lukea alta. Hesarin kuntavaaliblogikeskusteluun, johon yritin puheenvuorollani osallistua, pääsee klikkaamalla otsikkoa.

Tällaisella uutisoinnilla ei ketään saada kiinnostumaan kunnallispolitiikasta. Jos sitä valitettavan yleistä käsitystä vahvistetaan, jonka mukaan kunnallispolitiikassa on kyse siltarumpujen sijainnista ja ruotsin (tai suomenkielisen) työväenopiston toisen sijaisopettajan palkkaussuhdeasioista, niin on turha kuvitella, että tällä houkuteltaisiin lisää kansalaisia uurnille. Mikä vielä toivottavampaa, itse mukaan päättämään. Jutussa valitetaan, että kunnallispolitiikka on hiuksien halkomisesta julkisen performanssitaiteen tekemistä, ja toisaalta kuitenkin päätöksenteon ja sen valmistelun toivottaisiin olevan avoimempaa. Ota tästä nyt sitten selvää.

Riku Jokinen on siinä kyllä oikeilla jäljillä, että vaalien alla varotaan tekemästä päätöksiä, joka sattuisi olemaan miellyttämästä ketään. Joskus kuitenkin vaalienkin alla, poissa median vahtivan silmän alta, salassa kansalaisilta, lautakunnilta putkahtelee sammakoita. Sellaisesta käy esimerkiksi ylösnousemuksen tehnyt Munkkiniemen vesigolf-hanke, jota munkkiniemeläisten äänekäs enemmistö – joista suurin osa muuten on kokoomuslaisia – vastustaa. Pienenä vinkkinä Kokoomukselle todettakoon.

Mitä tulee niihin asioihin, joita tässä jutussa toimittaja selkeästi vain pitkällä tikulla suostui sohaisemaan, niin kouluruokailu on viimeisiä peruspalveluita, joista kunnassa saa karsia. Kouluruokailu on sekä kansanterveydellinen että kansansivistyksellinen kysymys, ja sitä ei saa korvata kotona tehdyillä eväspaketeilla Norjan malliin, lähikaupassa käymisellä välitunnilla, puhumattakaan karkkiautomaateista.

Autojen vai ihmisten kaupunki?



Kirjoitus on julkaistu HS mielipidesivulla 8.9 otsikolla "Helsinkiin tilaa ihmisille, ei autoille".

Pekka Pinomaa ehdotti (HS 30.8) autoille lisää pysäköintitilaa kantakaupungista siten, että autot voisivat pysäköidä kiinni suojatien reunaan. Pinomaan mielestä tämä olisi jalankulkijoidenkin etu, sillä hänen mukaansa kadunvarsipysäköinnin kaventamat kadut olisivat turvallisia.

Pinomaa ei kuitenkaan ota huomioon sitä, että kaikki jalankulkijat eivät ole täysikasvuisia ja täysivoimaisia miehiä ja naisia.

Lapsille, pyörätuolissa istuville ja hitaasti liikkuville vanhuksille pysäköidyn auton takaa syöksyvä auto voi tulla yllätyksenä, sillä edellä mainitut ryhmät eivät näe pysäköityjen autojen ylitse.

Helsingin liikenne on suunniteltu autoille, miehille, vahvoille ja nopeille, joille katvealueille ei ole merkitystä.

Uskoisin, että sellaisen ehdokkaan äänisaalis olisi vaikuttava, joka toimisi sen puolesta, että Helsinki – myös kantakaupunki - olisi lapsiperheille turvallinen paikka, esteetön asuinpaikka liikuntaesteisille ja vanhuksilla olisi mahdollisuus itsenäiseen elämään.

Tämä toteutuisi siten, että lähipalvelut määritellään ihmisoikeudeksi ja että niihin pääsee joukkoliikenteellä, jalkaisin tai polkupyörällä.

Autojen määrää on kerta kaikkiaan vähennettävä, silä kaupunkitila kuuluu kaikille, heikoillekin. Näin nekin, joilla on todellinen tarve autoon, esimerkiksi liikuntarajoitteiset, pystyisivät paremmin elämään kaupungissamme.

6.9.2008

Marlon Brando vs. Helsinki 1-0


Heinäkuussa havaitsin lenkilläni, että pohjoisessa Keskuspuistosssa oli tapahtunut kauheita. Metsää oli kadonnut silmämääräisesti noin hehtaarin alueelta jäljettömiin. Vasta vedottuani ylimpiin tahoihin, sain asiasta selvityksen noin kuukauden perästä. Saamani selvityksen mukaan asia ei kuulu Helsingin kaupungille, koska maan omistaa joko Sponda. En tiedä, onko Sponda mies vai nainen, mutta selitys ei vetele. Maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa kuulemaan asianosaisia eli vähintäänkin maankäytön lähellä asuvia. Käsittääkseni sama laki koskee kaikkia, riippumatta siitä, kuka maan omistaa.

Tänään luinkin sitten Hesarista, että jääkiekkoilija Miikka Kiprusoff saattaa joutua edesvastuuseen kaadettuaan puita omalta yksityistontiltaan ilman lupaa. Mitä tämä tapaus opettaa? Jos ei Kipru saa kaataa puita omalta yksityistontiltaan, miten sitten tämä Rhonda? Kiprun tonttia eivät voi ulkopuoliset käyttää virkistäytymiseen kuin hyvän maun rajoissa, jokamiehenoikeudella esimerkiksi noukkimassa sieltä yhden kuvitteellisen ukonsienen. Brendanin omistama maa taas on aitaamaton, yleisessä virkistyskäytössä, lenkkeilijöiden, pyöräilijöiden ja koiranulkoiluttajien suosima.

Jos kerran Brando saa kaataa lupaa kysymättä Keskuspuistoon yhteydessä olevaa virkistysmetsää, tämä tarkoittaa sitä, että jos saamani tulkinta on tosi, niin silloin se voisi kaataa myös omin lupineen omistaamaansa viralliseen Keskuspuistoon kuuluvaa maata, vaikka virallisen tiedon mukaan Helsingin kaupunki omistaa Keskuspuiston.

Helsingistä on viime aikoina kadonnut satoja julkisia roskiksia. Tämä sen takia, että Helsinki on tehnyt Sodexho -nimisen firman kanssa sopimuksen roskiksiensa mainospaikkojen myynnistä sen kanssa, ja samalla ulkoistanut myös roskiksensa Sodexholle. Koska Sodexho ei kuitenkaan ole jätehuoltofirma, se ei ole vastuussa uusien roskiksien toimittamisesta taikka niiden jälkien korjaamisesta, jotka koituvat siitä että ihmiset roskiksien puuttuessa heittävät jätteet maahan. Helsingin kaupunki on vastuussa.

Näin Helsingin kaupunki pesee kätensä. Luulin, että jos Helsingin kaupunki omistaa jotakin - kuten Keskuspuiston - se tarkoittaisi sitä, että me, kuntalaiset omistamme sen, ja meillä olisi oikeus hallinnoida sitä antamalla yleisöpalautetta esimerkiksi juuri MRL:ssa mainitulla tavalla. Ehei, Brendan Brando on lainsuojaton, tai ainakin kaikkien lakien yläpuolella. Lännen kovin karju.

Virkistysalueet ja jätehuolto ovat julkisia palveluja, jotka siis on ulkoistettu. Vaikka tuntemissani esimerkeissä vastuun ulkoistamisesta kaupungin osapuolena onkin Rakennusvirasto, se ei paini ongelman kanssa yksin. Tapaukset ovat oireellisia ja niitä sattuu jokaisessa hallintokunnassa. Jollei kaupungin ja toisen sopimusosapuolen välisessä sopimuksessa olla velvoitettu tätä toista osapuolta toimimaan vastuullisesti, silloin vastuussa on Helsingin kaupunki.

4.9.2008

Curbs resigns - Curbishley eroaa - Curbishley oppsiger seg



Alan "Curbs" Curbishley. Kuvalähde/Source: www.skysports.com

West Hamin managerina keväästä 2007 alkaen toiminut Alan Curbishley eroaa. Entiselle pelaajalle ja joukkuetta kannattavalle Curbsille puolustajien Anton Ferdinand ja George McCartney - molemmat joukkueen vakiokalustoja ja "Linda" joukkueen ainoa vasen pakki - myyminen siirtoikkunan viimeisinä päivinä. Curbishleyn omien sanojen mukaan hänen sopimuksessaan oltiin määritelty, että valmentajalla on aina päävastuu ja viimeinen sana siitä, kuka hänen joukkuessaan pelaa ja keistä tämä valinta voidaan tehdä, eli pelaajakaupoista. Itseään arvostava henkilö haluaa tunteen siitä, että hän voi omilla toimillaan vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa.

Tapaus osoittaa taas sen, kenellä on valta jalkapallossa. Ei, valta ei ole pelaajilla jotka ovat kauppatavaraa tai erittäin hyvin palkattuja orjia. Ei, valta ei ole myöskään valmentajilla, joiden asema on verrattavissa kvartaalitaloudessa tulosvastuullisiin projektipäälliköihin. Valta on kapitalisteilla! Long live the Irons, down with Duxbury!

Jalkapallovalmentajat ovat pätkätyöläisiä, joskin aika hyvin palkattuja sellaisia. Kuten pätkätyöläisillä yleensäkään, se, että teet työsi hyvin, ei takaa jatkopestiä; samaten vaikutusmahdollisuudet omaan työnkuvaan ja organisaatioon ovat niin sun näin, koska pätkätyöläinen tuntee aina itsensä ikään kuin Marsiin heitetyksi.

Curbishleyn tason jalkapallovalmentajilla ei ole ainakaan taloudellista hätää kun he jäävät työttömiksi. Tavallisen pätkätyöläisen - julkishallinnon vuorotteluvapaasijaisen, EU-tai RAY -projektityöläisen, määräaikaisen opettajan tai sairaanhoitajan - tilanne on kehnompi. Ammattiliitot sulkevat silmänsä pätkätyöläisiltä. Miksi? Ehkä heidän heikon ammatti-identifikaationsa ja ajoittaisten työttömyysjaksojen aikana alentuneen jäsenmaksukykynsä takia.

Epämiellyttävä totuus hallituksen ilmastopolitiikasta


Tällaisia tulevat kaikki tulevaisuuden talvemme olemaan, kiitos ilmastostrategiamme.

Kokoomus on opettanut, että politiikassa on tärkeää pitää korvat auki. Hallitus onkin sitten kuunnellut, tosin vain yhdellä korvalla. Tämänpäiväisen Hesarin mukaan hallitus lupaa taata teollisuudelle sen tarvitseman sähkön.

Suomen ilmastopolitiikasta päättävän Energiateollisuus ry:n mukaan sähkönkulutus kasvaa Suomessa vuoteen 2020 mennessä nykyisestä 90,3 terawattitunnista 107 TWH:iin vuoteen 2020 ja lähelle 120 TWH:ia vuoteen 2030. Hallituksen arvioluvut eivät paljoa poikkea tästä: vuonna 2020 sähköä kulutettaisiin 103 TWH, ja vasta tämän jälkeen se laskee tai sen annetaan laskea.

Hallitukselle näköjään näyttää olevan tärkeämpää miellyttää Energiateollisuus ry:tä kuin täyttää jo sinänsä vaatimattomat Kioton ilmastosopimuksen ja toivottavasti sen seuraajan tiukemmat vaatimukset. Kioton ilmastosopimuksessahan teollistuneita maita velvoitetaan pitämään päästönsä vuoden 1990 tasolla. Tästä sallitaan poikkeus kehitysmaille, jotta nekin saavuttaisivat sen kehittyneisyyden autuuden, jossa me nyt olemme. Vai olemmeko? Jos Suomi aikoo poiketa Kioton sopimuksesta, me tunnustamme olevamme kehitysmaa ainakin ilmastopolitiikassa.

Jos sähkönkulutus kerran nousee, tämä edellyttää uusiutuvien energialähteiden voimakasta lisäämistä. Energiateollisuuden vaatimuksiin on luultavasti piilotettu rivien väliin - jos sitä ollaan piilotettu, sillä Hesarin mukaan ennustus edellyttää Olkiluodon lisäksi "vain" yhtä uutta ydinreaktoria. Hesarin mielestä siis ydinjäte on haitatonta ja uraanin louhinta ei saastuta. Uraani on joo, uusiutuva. Uusiutumisaika taisi muistaakseni olla vain noin 15 miljardia vuotta.

Samassa jutussa siteerattiin Teknologiateollisuus ry:n puheenjohtaja Ole Johanssonia, jonka mukaan ilmastostrategia - anteeksi vain, mutta mikä? Köh. - on viemässä Suomesta kenties tuhansia työpaikkoja. Tämä ilmeisesti siksi, että Suomi mahtaa olla niin matalan teknologisen innovaatiotason maa, että me emme mitenkään pysty vaihtamaan saastuttavaa tuotantoteknologiaa vähäpäästöisemmäksi; lisäksi ehkä hän pelkää, että energiantarvetta ei kuitenkaan pystytä täyttämään uusiutuvilla energianlähteillä. Johansson ilmeisesti ei oleta, että Suomi ainakaan pystyisi tekemään ympäristöteknologiasta tai edes ympäristöystävällisestä teknologiasta itselleen kansainvälistä menestystarinaa; jos uusiutuvien energiamuotojen sovelluksiin tosissaan panostettaisiin, saataisiin menetettyjen työpaikkojen korvaamisen lisäksi tuhansia uusia.

Eikä tässä vielä kaikki. Ilmeisesti Suomi ei olekaan niin korkean teknologian maa kuin mihin itsemme tuuditamme. Jos todellakin savupiipputeollisuus edustaa viimeisintä high techiämme, taidamme olla todellakin jälkijunassa. Muissa teollisuusmaissa nimittäin savupiipputeollisuuden kulta-aika päättyi 1970-luvulla; tästä eteenpäin palvelut ovat vallanneet vähän kerrassaan teollisuuden asemaa. Tätä prosessia tavataan kutsua jälkiteollistumiseksi. Tämä prosessi on muuten Suomessa kulkenut samaa tahtia muun läntisen maailman kanssa, mikä Johanssonille ja elinkeinoelämälle muistutettakoon.

Ehkä Suomen elinkeinoelämän edustajien pakolliseen lukemistoon pitäisi kuulua vähäsen yhteiskuntatieteitä, ja päättäjiemme taas olisi syytä kuunnella teollisuuslobbareiden lisäksi myös hieman ympäristöjärjestöjä ja ilmastoasiantuntijoita. Ehkä Suomen sietäisi ottaa käyttöön todellinen ilmastostrategia, jossa kehitettäisiin elinkeinoelämän innovaatiopolitiikkaa käsi kädessä energiaa säästävän energiapolitiikan kanssa.

3.9.2008

Syrjäyttävä hyvinvointivaltio on päivitettävä

Allaolevaa kirjoitusta tarjottiin Hesarin mielipidesivulle, jonne se ei kuitenkaan päässyt läpi.

Onko hyvinvointivaltio tullut tiensä päähän? Elinikäisiin työsuhteisiin ja selkeästi määriteltäviin ammatteihin perustuva ammattiyhdistysliike ja yhteiskuntaluokkiin perustuva Suomen puoluepoliittinen järjestelmä rakensivat hyvinvointivaltion yhteisymmärryksessä, ja tämä projekti tuli valmiiksi 60-70 -luvuilla samanaikaisesti perinteisen teollistumisen kanssa.

Nuoren mielenterveyskuntoutujan tilanne (HS 15.7.) ei valitettavasti ole mitenkään ainutlaatuinen. Hyvinvointivaltion rei’istä putoajia on niin paljon, että voidaan puhua pahoinvointivaltiosta. On lähinnä sattumaa, kummalla puolella luukkua kansalainen sattuu seisomaan, asiakkaana vai viranomaisena.

Kuten työelämätutkija Kimmo Kevätsalo kirjoitti (HS 13.7.), niin korjausesityksiä ei liene odotettavissa nykyisen kaltaiselta ammattiyhdistysliikkeeltä, ja valtiovaltakaan ei ole tilanteen tasalla. Tarvitaan joko uusi ammattiyhdistysliike tai ainakin kurssinmuutos päivittämään hyvinvointivaltio versioksi 2.0. Millainen se sitten olisi?

Poliittisista puolueistamme Vihreät ovat esittäneet perustuloa muutosturvaksi yhä nopeammin muuttuviin yksilöllisiin elämäntilanteisiin. Perustulon lisäksi työelämän, opiskelun ja työttömyyden välisiä raja-aitoja tulee madaltaa. Tempputyöllistämisen sijasta työharjoittelun, osa-aikatyön, sosiaalisen yrittäjyyden, oppisopimuskoulutuksen, voimaannuttavan ja kuntouttavan harrastustoiminnan edellytyksiä tulee aktiivisesti parantaa. Monia näistä keinoista pystyvät tarjoamaan nuorten työpajat, joiden ohjausresursseja tulee tukea nykyistä enemmän.

Michael Perukangas
valtiotieteiden maisteri

2.9.2008

Vasemmistoliiton hämäysyritys

Pasilan kirjaston auditoriossa tänään klo 18-20 pidetään keskustelutilaisuus kaupunkisuunnittelusta. Keskustelijoina ovat mm. Paavo Arhinmäki, Sirpa Puhakka, Pekka Saarnio, Tea Vikstedt ja Eija Loukoila - kaikki Vasemmistoliitosta. Tilaisuutta mainostettaessa Hesarin menopalstalla Vasemmistoliitosta ei mainita sanallakaan.

Vasemmistoliitto koettaa omia itselleen helsinkiläisten viheralueiden puolustamisen, väittäen, että vihreät kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenet eivät suostuisi kuulemaan asianosaisia asukkaille tärkeiden viheralueiden kaavoittamisessa. Kokemukseni mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Aktiivisempaa kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsentä kuin Kimmo Helistö ei voi kuvitellakaan; hän tapaa säännönmukaisesti käydä kaavoituskohteissa ja käydä dialogia asukkaiden kanssa. Mari Puoskari taas osallistuu hyvin mielellään kansalaisliikkeiden tilaisuuksiin ja siten luo siltaa kaavoituspäättäjien ja kansalaisten kanssa.

Korostettakoon erikseen, että minulla ei ole henkilökohtaisesti pahaa sanottavaa kenestäkään edellämainitusta vasemmistoliittolaisesta.

Vasemmistoliiton kunniaksi on sanottava, että se on onnistunut luomaan hyvät ja toimivat suhteet helsinkiläisiin viheralueaktivisteihin monin paikoin, mikä tietenkin on hyvä asia. Onkin hienoa, että Vassarit ovat kanssamme samassa rintamassa - vähemmistössä kaupunkisuunnittelulautakunnassa, koettamassa torjua kaupunkisuunnittelulautakunnan 5-4 kok-dem -enemmistön betonikaavoitusta. Tämän vähemmistön kääntämiseksi enemmistöksi Vihreät ovat avainasemassa, ja onkin tärkeää nousta kuntavaaleissa ainakin kakkoseksi Kokoomuksen jälkeen.

Miksi sitten kaupunkiympäristöstä kiinnostuneen kannattaa äänestää Vihreitä?
Vihreiden tavoitteena on aikaansaada Helsinkiin kansallinen kaupunkipuisto; tähän hankkeeseen on toistaiseksi suhtautunut valtuuston enemmistö nihkeästi. Vihreät haluavat, että Helsinki on viihtyisä, ihmisten ehdoilla toimiva kaupunki, jossa on toimiva - ja edullinen - joukkoliikenne ja jossa pyöräily on todellinen vaihtoehto. Helsingin päästöt on vähintäänkin puolitettava, jotta tulevaisuudenkin helsinkiläiset voisivat hengittää. Kaavoituspolitiikan tulee olla proaktiivista, siten, että palveluiden ja joukkoliikenneyhteyksien tulee olla valmiita jo ensimmäisten asuntojen valmistuessa. Jokaisen on saatava vaikuttaa omaa sydäntään lähellä oleviin hankkeisiin, myös valmisteluvaiheessa, toisin kuin nyt, kun vaikuttaminen usein sekoitetaan vaikeuttamiseen.