Nyt kun Ahvenanmaalla ollaan julistamassa pannaan suomenkielistä paikannimistöä, tästäpäs niin kutsutut suomalaisuusihmiset, kielitaidottomat ja persut riemastuvat. Keksivätkin sitten oivan idean kostaa, näiden mielestä kun sitten pitäisi lopettaa ruotsinkieliset paikannimet. Ei pöhköyteen kuitenkaan tarvitse vastata hölmöilyllä.
Otetaanpas muutama esimerkki oikeasta maailmasta, jossa on oikeasti ihmisiä, jotka puhuvat äidinkielenään ruotsia ja oikeasti myös ruotsinkielisiä paikannimiä. Joillakin suomenkielisillä on myös ruotsinkielisiä nimiä ja joillakin ruotsinkielisillä on myös suomenkielisiä nimiä, aivan samoin kuin joillakin suomenkielisillä saattaa olla vaikkapa turkkilaisia, arabialaisia tai venäläisiä nimiä tai joillakin ruotsinkielisillä saattaa olla vaikkapa serbialaisia, puolalaisia tai kreikkalaisia nimiä. En viitsi ottaa esimerkkejä koska tunnen kuvatunlaisia ihmisiä ihan oikeasti ja aika hyvin.
Mutta takaisin paikannimiin. Jos poistettaisiin kartalta Gumböle - siis nimi, ei paikkaa - onko joku muka joskus ihan aikuisten oikeasti kuullut jostakin Kumpyölistä? Kas kun ei Bemböle=Pempyöli tai Hölmölä. Muistan tällaista yritetyn ujuttaa joskus ehkä 80-luvulla, mutta se kuoli omaan mahdottomuuteensa.
Monessa tapauksessa suomenkieliset nimet ovat synteettisiä, keksimällä keksittyjä. Esimerkiksi omassa entisessä kotikylässäni Kannelmäessä järjestettiin nimikilpailu joskus 60-luvun alussa tai 50-luvun lopulla kun vanhan omakotitaloalueen ympärille paisutettiin lähiötä, ja alueelle tuulesta temmattiin uusi nimi Kannelmäki. Edelleen kuitenkin vanha nimi Gamlas näkyy alueella esimerkiksi Vanhaistenpuistona ja Vanhaistentienä. Ei kaikkea tarvitse suomentaa, ja jos pakko on, niin mitä vikaa olisi ollut Vanhaisissa? No, modernistisella kuuskytluvulla se toi ilmeisesti takapajuisia ja hienhajuisia mielleyhtymiä. Kannelmäki on vakiintunut sentään, Kumpyöli ei ole.
Ehdottaisin, että Suomeen perustettaisiin yksi ihan uusi paikkakunta nimeltään Hölmölä, joka olisi täysin yksikielinen. Sinne voisi perustaa ihan yksikielisiä palveluita ja sinne päästää vain sellaisia asukkaita, joilla on sekä suomenkielinen nimi että jotka puhuvat vain yksinomaan suomea. Hölmölässä ei pidä myöskään englannin-, ruotsin- tai minkäänkielistä laulumusiikkia soitattaman radiosta, ja pastaa kutsuttakoon makaroniksi ja kaikki asunnot varustettakoon ei modeemeilla vaan kiinteällä laajakaistajarsilla, jotta asukkaat voivat osallistua omalla tärkeällä panoksellaan verkossa käytävään kansalaiskeskusteluun. Kaikki ulkomaalaiset nimet jotka medioissa esiintyvät pitää myös suomentaa; mallia voi ottaa Aku Ankasta (copyright eli tekijänoikeus). Jo täällä asuvien ulkomaalaistaustaisten ihmisten nimet pitää myös suomentaa; jos esimerkiksi Suomen tv:ssä näkyvän televisio-ohjelman teksteissä lukee että Neil Hardwick, on se Niilo Kovakynttilänsydän.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gamlas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gamlas. Näytä kaikki tekstit
13.3.2012
13.9.2011
Helan går inte
Kun Ruotsin Vihreiden entinen puheenjohtaja, meidän puheenjohtajamme Ville Niinistön Suomeen vast'ikään muuttanut puoliso Maria Wetterstrand julkilausui toiveensa saada panna heidän lapsensa kaksikieliseen kouluun tässä kaksikieliseksi julistautuneessa maassa, hän tuli pahaa-aavistamattaan rikkoneeksi tabun. Hän on kuin krokotiili ankkalammikossa.
Kun tunnettu suomenruotsalainen vaikuttaja Maria Björnberg-Enckell lausuu huolensa kaksikielisestä koulusta, että "pitäisi myös miettiä, passaavatko Lucia-juhlat ja muut siihen systeemiin. Molempien kieliryhmien pitää saada ilmentää koulussa omaa kulttuuriaan. Se olisi kaksikielisissä kouluissa aikamoinen haaste", hän on ymmärtänyt nimenomaan väärin. Juuri siitä kaksikielisessä koulussa pitäisikin olla kyse. Kaksikielinen koulu ilmentäisi suomalaista kulttuuria paljon nykyistä monipuolisemmin, mahdollistaen suomalaisen kulttuurin ymmärtämisen paljon nykyistä täyteläisemmin, koska kulttuurien kohtaaminen on haaste. Positiivinen haaste, josta antropologeilla olisi paljon sanottavaa. Ja ai niin, taisi kouluni noteerata Lucia-juhlan. Suomenkielinen peruskoulun ala-aste, ihan suomeksi.
Nyt kaksikielisessä maassamme on kahdenkielisiä kouluja, joissa opetetaan sitä toista pelkkänä kielenä, ja vieraana sellaisena, ja sen yhteys omankieliseen saati suomalaiseen kulttuuriin yleensä jää hämärän peittoon.
Näin käy jopa niin kaksikielisessä paikassa kuin Helsinki, jossa kävin kouluni alueella (Kannelmäki eli Gamlas), jolla on vahvat kaksikieliset perinteet. Kannelmäessä tämä tarkoitti vielä 80-luvulla sitä, että siellä oli yksi umpiruotsinkielinen, miltei suljettu kortteli, josta lapset kuljetettiin koulutakseilla pellon yli pieneen ruotsinkieliseen kouluun. Ja ei siinä mitään vikaa ole, mutta en niinä 11 vuotena, jolloin asuin Kantsussa, tuntenut ketään, joka olisi tuntenut ketään ruotsinkielistä. En ole ehdottamassa, että koulujen Kaarelassa olisi pitänyt yhdistyä yhdeksi suureksi Kaarelan peruskouluksi-Kårböle grundskolaksi tai samskolaksi. Olisi nyt joskus voinut olla joku koulujen välinen ulkoilupäivä tai futismatsi. Mutta ei koskaan mitään.
Ilman kontakteja siihen toiseen kieliryhmään - erityisesti siihen pienempään - on hyvin vaikea nähdä motivoiduksi opiskella sen väestöryhmän kieltä, koska ei kuule sitä missään, ja lopulta epäilee sen olemassaoloakin. Tiedoksi RKP:lle: kukaan ei halua opiskella kieltänne, joka on tuomittu pysymään pakkoruotsina jos eivät edes kuulopuheen tasolla saa mitään havaintoa ruotsin puhumisesta ja puhujista.
Minulla on 3 1/2 -vuotias poika, joka puhuu jo nyt kolmea kieltä. Äitinsä kanssa sitä toista kotimaista, eli ruotsia, päiväkodissaan norjaa ja minun kanssa suomea. Hän on kielenkäytössään hyvin looginen: "på mammas språk det här är grävskopa, på isis språk det är kaivinkone och på barnehagespråk det er gravemaskin".
Pojalleni kolmikielisyys on luonnollinen asia. Minä olen äidinkieleltäni yksikielinen, mutta onneksi elinikäinen oppiminen on mahdollista. Kun taannoin deittailin suomenruotsalaista naista, kukin snakkasi omalla kielellään. Ei se kaksikielisyyteen karahtanut se, että emme löytäneet lopulta yhteistä kieltä.
Kun Helsingin ruotsinkielisen opetustoimen johtaja Niklas Grönholm pelkää kielten sekoittumista niiden välisissä kontakteissa, entäs sitten? Jo det var en ganska kova matsi i går. Jokerit voitti med 4-3. Sellaiset vahvat sivistyskieletkin kuin ranska ja saksa ottavat jatkuvasti vaikutteita ja lainoja englannista, ja stadin slangi on ottanut vaikutteita englannista, venäjästä ja -ruotsista. Ei se siitä ainakaan köyhemmäksi ole muuttunut.
Ruotsinopiskelua perustellaan sillä, että se auttaisi suomenkieliset samalle viivalle ruotsinkielisen vähemmistömme kanssa esimerkiksi pohjoismaisilla työmarkkinoilla. Ei minun vahva laudatur-ruotsini ja hankkimani suomenruotsalaiset perhesiteeni riittäneet mihinkään norjalaisilla työmarkkinoilla, vaikka otin hyvin vakavasti toisen kotimaisen opiskelun. Kävin kahdella abikurssilla folkhögskolissa oppimassa kieltä ja vähän elämää ja kävely- ja pyöräretkilläni pidin silmäni auki ja opin, että Ladonlukonpolku on Ladulåsstigen.
Suojautumalla kontakteilta suomenkielisten kanssa, ruotsinkieliset pakittavat itsensä pylly edellä mereen. Jos me kerran olemme kaksikielinen maa, silloin kielen ei pitäisi olla erottava tekijä vaan positiivinen identiteetin rakennuspuu ja itseilmaisun väline. Ihan samalla tavalla kuin suomalaisuutta ilmennetään monikielisessä ja -kulttuurisessa Euroopassakin.
Kielellinen erityisyys voi johtaa kulttuuriseen, mutta mikä paljon vakavampaa, inhimilliseen eristymiseen. Erääseen suomenkieliseen kuntaan muutti suomenruotsalainen perhe. He ovat kunnan ainoat ruotsinkieliset asukkaat, ja heidän lapsensa kuljetetaan kunnan toimesta päivittäin 40 km päähän lähimpään kaupunkiin, jossa on ruotsinkielinen koulu niin että lapsi ei vahingossakaan vain oppisi tuntemaan omilta kotikonnuiltaan ketään. Saattaisi kuitenkin lapselle olla tärkeämpää saada kavereita omilta kyliltä, vaikka sitten väärälläkin kielellä. Kyllä hän vanhemmiltaan ruotsin oppii. Kielipolitiikan takia lapsipolo lopulta saa huutaa pellon toiselta puolelta yksinään että pärkkele, eikä vastaa edes kaiku.
Nykyinen kotikaupunkini, Porvoo, voisi olla erinomainen laboratorio kaksikieliselle koulutukselle. Mutta ei. Täällä on itseisarvo ylläpitää koulutoimen hallintoa kahdella kielellä, vaikka kaupunki on miltei lunastuskypsä. Miksei täällä ylläpidetä tietoisesti kaupungin kulttuurista rikkautta, täällä kun tosiaan kuulee molempia kieliä, ja saa niitä käyttääkin, päivittäin?
Työssäni moni asiakkaani vaihtaa kielen suomeksi, koska eivät joko saa selvää sönkötyksestäni tai säälivät minua, koska oma loistava toisen kotimaisen koulutaitoni ei käytännössä ole niin idiomaattinen kuin mitä se voisi olla jos olisin saanut vähän enemmän eläviä kontakteja ruotsinkielisyyteen. Ja vaikka olenkin kielellisesti lahjakas henkilö, olisin kuitenkin oppinut toisen kotimaisen paljon paremmin jos se, siis ruotsin kieli, olisi saanut mahdollisuuden olla osa elämääni jo koululapsesta asti. Lapset kun oppivat kieliä kaikkein helpoimmin, ja juuri siksi kaikki yritykset todistaa sen toisen kielen olevan ihan oikeasti puhuttua, ihan oikeiden ihmisten toimesta ovat niin tärkeitä.
Hesarin jutun Wetterstrandin höläyksen aiheuttamasta älämölöstä voi lukea klikkaamalla otsikkoa.
Kun tunnettu suomenruotsalainen vaikuttaja Maria Björnberg-Enckell lausuu huolensa kaksikielisestä koulusta, että "pitäisi myös miettiä, passaavatko Lucia-juhlat ja muut siihen systeemiin. Molempien kieliryhmien pitää saada ilmentää koulussa omaa kulttuuriaan. Se olisi kaksikielisissä kouluissa aikamoinen haaste", hän on ymmärtänyt nimenomaan väärin. Juuri siitä kaksikielisessä koulussa pitäisikin olla kyse. Kaksikielinen koulu ilmentäisi suomalaista kulttuuria paljon nykyistä monipuolisemmin, mahdollistaen suomalaisen kulttuurin ymmärtämisen paljon nykyistä täyteläisemmin, koska kulttuurien kohtaaminen on haaste. Positiivinen haaste, josta antropologeilla olisi paljon sanottavaa. Ja ai niin, taisi kouluni noteerata Lucia-juhlan. Suomenkielinen peruskoulun ala-aste, ihan suomeksi.
Nyt kaksikielisessä maassamme on kahdenkielisiä kouluja, joissa opetetaan sitä toista pelkkänä kielenä, ja vieraana sellaisena, ja sen yhteys omankieliseen saati suomalaiseen kulttuuriin yleensä jää hämärän peittoon.
Näin käy jopa niin kaksikielisessä paikassa kuin Helsinki, jossa kävin kouluni alueella (Kannelmäki eli Gamlas), jolla on vahvat kaksikieliset perinteet. Kannelmäessä tämä tarkoitti vielä 80-luvulla sitä, että siellä oli yksi umpiruotsinkielinen, miltei suljettu kortteli, josta lapset kuljetettiin koulutakseilla pellon yli pieneen ruotsinkieliseen kouluun. Ja ei siinä mitään vikaa ole, mutta en niinä 11 vuotena, jolloin asuin Kantsussa, tuntenut ketään, joka olisi tuntenut ketään ruotsinkielistä. En ole ehdottamassa, että koulujen Kaarelassa olisi pitänyt yhdistyä yhdeksi suureksi Kaarelan peruskouluksi-Kårböle grundskolaksi tai samskolaksi. Olisi nyt joskus voinut olla joku koulujen välinen ulkoilupäivä tai futismatsi. Mutta ei koskaan mitään.
Ilman kontakteja siihen toiseen kieliryhmään - erityisesti siihen pienempään - on hyvin vaikea nähdä motivoiduksi opiskella sen väestöryhmän kieltä, koska ei kuule sitä missään, ja lopulta epäilee sen olemassaoloakin. Tiedoksi RKP:lle: kukaan ei halua opiskella kieltänne, joka on tuomittu pysymään pakkoruotsina jos eivät edes kuulopuheen tasolla saa mitään havaintoa ruotsin puhumisesta ja puhujista.
Minulla on 3 1/2 -vuotias poika, joka puhuu jo nyt kolmea kieltä. Äitinsä kanssa sitä toista kotimaista, eli ruotsia, päiväkodissaan norjaa ja minun kanssa suomea. Hän on kielenkäytössään hyvin looginen: "på mammas språk det här är grävskopa, på isis språk det är kaivinkone och på barnehagespråk det er gravemaskin".
Pojalleni kolmikielisyys on luonnollinen asia. Minä olen äidinkieleltäni yksikielinen, mutta onneksi elinikäinen oppiminen on mahdollista. Kun taannoin deittailin suomenruotsalaista naista, kukin snakkasi omalla kielellään. Ei se kaksikielisyyteen karahtanut se, että emme löytäneet lopulta yhteistä kieltä.
Kun Helsingin ruotsinkielisen opetustoimen johtaja Niklas Grönholm pelkää kielten sekoittumista niiden välisissä kontakteissa, entäs sitten? Jo det var en ganska kova matsi i går. Jokerit voitti med 4-3. Sellaiset vahvat sivistyskieletkin kuin ranska ja saksa ottavat jatkuvasti vaikutteita ja lainoja englannista, ja stadin slangi on ottanut vaikutteita englannista, venäjästä ja -ruotsista. Ei se siitä ainakaan köyhemmäksi ole muuttunut.
Ruotsinopiskelua perustellaan sillä, että se auttaisi suomenkieliset samalle viivalle ruotsinkielisen vähemmistömme kanssa esimerkiksi pohjoismaisilla työmarkkinoilla. Ei minun vahva laudatur-ruotsini ja hankkimani suomenruotsalaiset perhesiteeni riittäneet mihinkään norjalaisilla työmarkkinoilla, vaikka otin hyvin vakavasti toisen kotimaisen opiskelun. Kävin kahdella abikurssilla folkhögskolissa oppimassa kieltä ja vähän elämää ja kävely- ja pyöräretkilläni pidin silmäni auki ja opin, että Ladonlukonpolku on Ladulåsstigen.
Suojautumalla kontakteilta suomenkielisten kanssa, ruotsinkieliset pakittavat itsensä pylly edellä mereen. Jos me kerran olemme kaksikielinen maa, silloin kielen ei pitäisi olla erottava tekijä vaan positiivinen identiteetin rakennuspuu ja itseilmaisun väline. Ihan samalla tavalla kuin suomalaisuutta ilmennetään monikielisessä ja -kulttuurisessa Euroopassakin.
Kielellinen erityisyys voi johtaa kulttuuriseen, mutta mikä paljon vakavampaa, inhimilliseen eristymiseen. Erääseen suomenkieliseen kuntaan muutti suomenruotsalainen perhe. He ovat kunnan ainoat ruotsinkieliset asukkaat, ja heidän lapsensa kuljetetaan kunnan toimesta päivittäin 40 km päähän lähimpään kaupunkiin, jossa on ruotsinkielinen koulu niin että lapsi ei vahingossakaan vain oppisi tuntemaan omilta kotikonnuiltaan ketään. Saattaisi kuitenkin lapselle olla tärkeämpää saada kavereita omilta kyliltä, vaikka sitten väärälläkin kielellä. Kyllä hän vanhemmiltaan ruotsin oppii. Kielipolitiikan takia lapsipolo lopulta saa huutaa pellon toiselta puolelta yksinään että pärkkele, eikä vastaa edes kaiku.
Nykyinen kotikaupunkini, Porvoo, voisi olla erinomainen laboratorio kaksikieliselle koulutukselle. Mutta ei. Täällä on itseisarvo ylläpitää koulutoimen hallintoa kahdella kielellä, vaikka kaupunki on miltei lunastuskypsä. Miksei täällä ylläpidetä tietoisesti kaupungin kulttuurista rikkautta, täällä kun tosiaan kuulee molempia kieliä, ja saa niitä käyttääkin, päivittäin?
Työssäni moni asiakkaani vaihtaa kielen suomeksi, koska eivät joko saa selvää sönkötyksestäni tai säälivät minua, koska oma loistava toisen kotimaisen koulutaitoni ei käytännössä ole niin idiomaattinen kuin mitä se voisi olla jos olisin saanut vähän enemmän eläviä kontakteja ruotsinkielisyyteen. Ja vaikka olenkin kielellisesti lahjakas henkilö, olisin kuitenkin oppinut toisen kotimaisen paljon paremmin jos se, siis ruotsin kieli, olisi saanut mahdollisuuden olla osa elämääni jo koululapsesta asti. Lapset kun oppivat kieliä kaikkein helpoimmin, ja juuri siksi kaikki yritykset todistaa sen toisen kielen olevan ihan oikeasti puhuttua, ihan oikeiden ihmisten toimesta ovat niin tärkeitä.
Hesarin jutun Wetterstrandin höläyksen aiheuttamasta älämölöstä voi lukea klikkaamalla otsikkoa.
18.8.2011
Sudeettikantsulainen muistelee
Muutin Kantsuun 9-vuotiaana, silloisen Kantsun ala-asteen kolmannelle luokalle 2.7.1980. Olen kasvattanut kuminauhahenskelit Kantsuun, sillä palattuani kulmille myöhemmissä elämänvaiheissani kahdesti, minun on helppo tuntea oloni kotoisaksi. Kantsussa on aika pysähtynyt.
Vanhaistenpuistossa on edelleen paikallaan se potkimisseinä, joka toimi kesälomaseuranani alkukesän -81, jolloin hankin omien maalien ja kunujakojen viimeisten sijojen sisuunnuttamana pohjat sille alkeelliselle louhikkokosketustekniikalleni, jonka ansiosta olen kohonnut äijäfutiksissa köyhän miehen Beckenbaueriksi.
Jotakin on sentään muuttunut. Joitakin koulusta tuttuja kasvoja on nyt kantapeikkoina vanhan ostarin uusissa paikoissa. 80-luvulla ostarilla oli vain Britsku, mutta siellä oli lisäksi Kirja-kemppari, jonne saattoi tilata kurssikirjat siihen lukioon, jota ei enää ole ollut Kantsussa sen jälkeen kun Karhun Seppo väsyi ikuisuustaisteluun kaupunkia vastaan. Lisäksi ostarilla toimi HM-baari, josta sai tilata kakkuja ja juoda ylioppilaskahveja sen valkolakin kunniaksi, jonka olin suorittanut EKL:ssä kaikin kiitoksin. Nyt siellä on kuusi baaria. Vai oliko niitä seitsemän. Ja vielä 80-luvulla rämeenä ollut Kantsun asemanseutu rämetettiin heti syntysijoilleen. Sitratoria ei voi suositella edes Soininvaara edes kokoomuslaisille, jotka saisivat siellä sekä kelpo todellisuuskartoituksen että nopean joukkokuljetuksen Helsinkiin.
Uutta ovat Kanneltalo ja Prisma, joka on päivittänyt nimeään nopeammin kuin Keskustapuolue Ekasta Maxiin niin että kantapeikot ja gonamiehetkään eivät tahdo pysyä perässä. Paljon nopeammin ovat pysyneet perässä palvelut: nyt Postin ja pankin löytäessä suurempien liikenne- ja rahavirtojen ääreen, seuraavaksi menee kai apteekki. Rahavirroista on vanhan ostarin kohdalla kyseenalaista puhua kun pankkiautomaattikin muutti sinne, missä rahaa tarvitaan. Prismaan.
Kaupallisia palveluita ei markkinatalouden ehdoilla toimivassa kaupunkisuunnittelussa määräillä. Kiikareilla katsottuna imagonnostona näyttävä hanke voi kuitenkin mikroskooppisessa tarkastelussa paljastaa onttoutuvan ja nahistuvan lähiön. Meidän rakas Kantsumme näivetetään. Ok, kantsulaisten vauvanvaate- ja mp3-soitinvalikoima paranee, mutta ovatko Prisman sosiaaliset kustannukset sen luuloteltuja taloudellisia etuja suuremmat?
Entinen kouluni vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja toimii nyt tämän paikallislehden päätoimittajana ja kaupunginosayhdistyksen varapuheenjohtajana. Heitän pallon Karille ja kaupunginosayhdistykselle makusteltavaksi. Annetaanko vanhan ostarin suosiolla rapistua vai jyrätäänkö se maan tasalle? Tilalle voisi rakentaa vaikka maauimalan ja jäähallin. Vai miten olisi lakkautettavien palveluiden tilalle kerhohuoneistoja ja asukastiloja Saunabaarin ja Horisontin malliin, joissa voisi harrastaa, veistää ja taittaa peistä ja sanan säilää muiden kantsulaisten kanssa?
Kantsun asemaa.
Kannelmäen leikkipuisto. Och samma på svenska. Det heter Gamlas egentligen.
Ei ole Kantsussa enää lukiota. Sieltä minäkin sain valkolakin. Ekyn tiloissa toimii nykyisin peruskoulu. Siellä kävin opettamassa viidesluokkalaisia muutaman päivän.
Kantsussa ei heitellä pulloja, kuten Britanniassa. Täällä juodaan ne. Esimerkiksi Britanniassa (ravintola).
Vanhaistenpuistossa on edelleen paikallaan se potkimisseinä, joka toimi kesälomaseuranani alkukesän -81, jolloin hankin omien maalien ja kunujakojen viimeisten sijojen sisuunnuttamana pohjat sille alkeelliselle louhikkokosketustekniikalleni, jonka ansiosta olen kohonnut äijäfutiksissa köyhän miehen Beckenbaueriksi.
Jotakin on sentään muuttunut. Joitakin koulusta tuttuja kasvoja on nyt kantapeikkoina vanhan ostarin uusissa paikoissa. 80-luvulla ostarilla oli vain Britsku, mutta siellä oli lisäksi Kirja-kemppari, jonne saattoi tilata kurssikirjat siihen lukioon, jota ei enää ole ollut Kantsussa sen jälkeen kun Karhun Seppo väsyi ikuisuustaisteluun kaupunkia vastaan. Lisäksi ostarilla toimi HM-baari, josta sai tilata kakkuja ja juoda ylioppilaskahveja sen valkolakin kunniaksi, jonka olin suorittanut EKL:ssä kaikin kiitoksin. Nyt siellä on kuusi baaria. Vai oliko niitä seitsemän. Ja vielä 80-luvulla rämeenä ollut Kantsun asemanseutu rämetettiin heti syntysijoilleen. Sitratoria ei voi suositella edes Soininvaara edes kokoomuslaisille, jotka saisivat siellä sekä kelpo todellisuuskartoituksen että nopean joukkokuljetuksen Helsinkiin.
Uutta ovat Kanneltalo ja Prisma, joka on päivittänyt nimeään nopeammin kuin Keskustapuolue Ekasta Maxiin niin että kantapeikot ja gonamiehetkään eivät tahdo pysyä perässä. Paljon nopeammin ovat pysyneet perässä palvelut: nyt Postin ja pankin löytäessä suurempien liikenne- ja rahavirtojen ääreen, seuraavaksi menee kai apteekki. Rahavirroista on vanhan ostarin kohdalla kyseenalaista puhua kun pankkiautomaattikin muutti sinne, missä rahaa tarvitaan. Prismaan.
Kaupallisia palveluita ei markkinatalouden ehdoilla toimivassa kaupunkisuunnittelussa määräillä. Kiikareilla katsottuna imagonnostona näyttävä hanke voi kuitenkin mikroskooppisessa tarkastelussa paljastaa onttoutuvan ja nahistuvan lähiön. Meidän rakas Kantsumme näivetetään. Ok, kantsulaisten vauvanvaate- ja mp3-soitinvalikoima paranee, mutta ovatko Prisman sosiaaliset kustannukset sen luuloteltuja taloudellisia etuja suuremmat?
Entinen kouluni vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja toimii nyt tämän paikallislehden päätoimittajana ja kaupunginosayhdistyksen varapuheenjohtajana. Heitän pallon Karille ja kaupunginosayhdistykselle makusteltavaksi. Annetaanko vanhan ostarin suosiolla rapistua vai jyrätäänkö se maan tasalle? Tilalle voisi rakentaa vaikka maauimalan ja jäähallin. Vai miten olisi lakkautettavien palveluiden tilalle kerhohuoneistoja ja asukastiloja Saunabaarin ja Horisontin malliin, joissa voisi harrastaa, veistää ja taittaa peistä ja sanan säilää muiden kantsulaisten kanssa?
Kantsun asemaa.
Kannelmäen leikkipuisto. Och samma på svenska. Det heter Gamlas egentligen.
Ei ole Kantsussa enää lukiota. Sieltä minäkin sain valkolakin. Ekyn tiloissa toimii nykyisin peruskoulu. Siellä kävin opettamassa viidesluokkalaisia muutaman päivän.
Kantsussa ei heitellä pulloja, kuten Britanniassa. Täällä juodaan ne. Esimerkiksi Britanniassa (ravintola).
24.11.2009
"Pakkoruotsi": jatkoa
Kirjoitukseni on kommentti Osmo Soininvaaran blogikeskusteluun, ja jatkaa tarkentaen tässä blogissa vähän aikaa sitten aiheesta kirjoittamaani.
Olen suurimman osan työrupeamaani tehnyt Suomen julkisen hallinnon virastoissa, kunnilla, lääneissä ja valtiolla, ja vain yhdessä näistä työpaikoistani (3 kk ajan) käytännössä käyttänyt ruotsia. Tässä tapauksessa kyseisessä työpaikassa vallitsi vakiintunut käytäntö siitä, että erään tietyn osaston eräällä tietyllä käytävällä puhuttiin ruotsia. Kyseisellä työpaikalla taisin olla omalla osastollani osastonjohtajan lisäksi ainoa ruotsia joten kuten kommunikoiva, joten puhelut ohjattiin minulle suunnilleen aiheesta riippumatta ainakin jos osastonjohtaja ei ollut tavattavissa. Joten kielivähemmistön palvelujen takaamiseksi riittää hyvin, että virastoissa on ruotsilla pärjääviä; käytännössä kuitenkaan kaikki eivät ruotsilla pärjää, eivät vaikka olisivat käyneet pitkän "pakkoruotsin" ja virkamiesruotsin parhain mahdollisin arvosanoin. Toki ei ruotsin - kuten ei minkään kielen - taidoista haittaa ole, mutta ne perusteet, joilla ruotsin opiskelu toisena kotimaisena perustellaan, sietävät joutua kriittisen tarkastelun alle.
Pohjoismainen yhteistyökään ei kelpaa ruotsinopiskelun syyksi; sen sijaan oman historiamme ja kulttuurimme ymmärtäminen kyllä, ainakin sellaisilla paikkakunnilla, joissa käytetään myös ruotsia. Runeberg, Snellman ja Lönnrot olivat kaikki ruotsinkielisiä, kyllä, mutta tämän ymmärtämiseksi ei tarvita ruotsinkieltä; sen sijaan esimerkiksi on valaisevaa ymmärtää oman kotiseudun katukyltit sillä toisella, olettaen että ne on kirjoitettu kahdella kielellä. Kannelmäkeläisen on myös kiintoisaa tietää, että Kannelmäki on nimikilpailun tulos: Gamlas-nimiselle paikalle saatiin sävellettyä kokonaan uusi nimi, mutta tausta "Vanhaisena" - jota ei koskaan ole paikkana ollut - näkyy edelleenkin esimerkiksi Vanhaistenpuistona ja Vanhaistentienä. Esimerkiksi Jyväskylässä tämäkään argumentti ei päde - siellä katukyltit ovat yksinomaan suomeksi - ja kouluopetus putoaa ikään kuin tyhjän päälle, koska ruotsi ei ole siellä elävä kieli. Helsingissä se sentään on, edellyttäen että tuntee ruotsinkielisiä tai työskentelee sellaisella alalla, jossa kieltä voi käyttää. Useimmille suomenkielisille tosin suomenruotsalaiset ihmiset ja ruotsin kielen tarpeellisuus töissä ovat vain kuulopuheita, pelotteluita Stockmannin tönivistä mummoista.
Olen suurimman osan työrupeamaani tehnyt Suomen julkisen hallinnon virastoissa, kunnilla, lääneissä ja valtiolla, ja vain yhdessä näistä työpaikoistani (3 kk ajan) käytännössä käyttänyt ruotsia. Tässä tapauksessa kyseisessä työpaikassa vallitsi vakiintunut käytäntö siitä, että erään tietyn osaston eräällä tietyllä käytävällä puhuttiin ruotsia. Kyseisellä työpaikalla taisin olla omalla osastollani osastonjohtajan lisäksi ainoa ruotsia joten kuten kommunikoiva, joten puhelut ohjattiin minulle suunnilleen aiheesta riippumatta ainakin jos osastonjohtaja ei ollut tavattavissa. Joten kielivähemmistön palvelujen takaamiseksi riittää hyvin, että virastoissa on ruotsilla pärjääviä; käytännössä kuitenkaan kaikki eivät ruotsilla pärjää, eivät vaikka olisivat käyneet pitkän "pakkoruotsin" ja virkamiesruotsin parhain mahdollisin arvosanoin. Toki ei ruotsin - kuten ei minkään kielen - taidoista haittaa ole, mutta ne perusteet, joilla ruotsin opiskelu toisena kotimaisena perustellaan, sietävät joutua kriittisen tarkastelun alle.
Pohjoismainen yhteistyökään ei kelpaa ruotsinopiskelun syyksi; sen sijaan oman historiamme ja kulttuurimme ymmärtäminen kyllä, ainakin sellaisilla paikkakunnilla, joissa käytetään myös ruotsia. Runeberg, Snellman ja Lönnrot olivat kaikki ruotsinkielisiä, kyllä, mutta tämän ymmärtämiseksi ei tarvita ruotsinkieltä; sen sijaan esimerkiksi on valaisevaa ymmärtää oman kotiseudun katukyltit sillä toisella, olettaen että ne on kirjoitettu kahdella kielellä. Kannelmäkeläisen on myös kiintoisaa tietää, että Kannelmäki on nimikilpailun tulos: Gamlas-nimiselle paikalle saatiin sävellettyä kokonaan uusi nimi, mutta tausta "Vanhaisena" - jota ei koskaan ole paikkana ollut - näkyy edelleenkin esimerkiksi Vanhaistenpuistona ja Vanhaistentienä. Esimerkiksi Jyväskylässä tämäkään argumentti ei päde - siellä katukyltit ovat yksinomaan suomeksi - ja kouluopetus putoaa ikään kuin tyhjän päälle, koska ruotsi ei ole siellä elävä kieli. Helsingissä se sentään on, edellyttäen että tuntee ruotsinkielisiä tai työskentelee sellaisella alalla, jossa kieltä voi käyttää. Useimmille suomenkielisille tosin suomenruotsalaiset ihmiset ja ruotsin kielen tarpeellisuus töissä ovat vain kuulopuheita, pelotteluita Stockmannin tönivistä mummoista.
13.9.2008
Kannelmäen maalaismarkkinat - Lantmarknaden i Gamlas
Miten käy Kannelmäen terveysaseman?
Entä Malminkartanon?
Mitä tulee Prisman viereen?
Missä on lähin verotoimistomme?
Miten sinne pääsee?
Entä lähin uimahallimme tai lukiomme?
Miten käy Mätäjoen?
Mikä on Kuninkaantammi?
Tuleeko Kannelmäen ja Malminkartanon väliin tie?
Kehä kakkonen – mahdollisuus vai uhka?
Mikä ihmeen Jokeri kakkonen?
Tuoko Marjarata mansikoita?
Tule juttelemaan Kannelmäen maalaismarkkinoille Prisman parkkipaikalle sunnuntaina 14.9 klo 10-16 Länsi-Helsingin Vihreiden osastolle!
Vad händer med Gamlas hälsostation?
Och Malmgårds?
Vad uppförs vid Prisma?
Var ligger vårt närmaste skattekontor?
Hur tar man sig dit?
Var är närmaste simhall eller gymnasium?
Vad sker med Rutiån?
Kungsek – vad är det?
Blir det en väg mellan Gamlas och Malmgård?
Ring II – en möjlighet eller ett hot?
Vad betyder Jokeri II ?
Bär bärbanan till smultronstället?
Kom och diskutera dessa och andra frågor vid de Grönas stånd på lantmarknaden i Gamlas, Prismas parkeringsplats, sö 14.9. kl. 10-16!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)