Sähköinen palvelu estää sähköisen asioinnin, vol. II

Kirjoitin täällä kohta kaksi ja puoli vuotta sitten kokemuksistani norjalaisesta sähköisestä viranomaisasioinnista, eritoten siitä paradoksista, miksei ulkomaalaisia osoitteita voi ilmoittaa sähköisesti kun niitä on aika hankala asioida paikan päälläkään esimerkiksi siksi että sattuu olemaan ulkomaalaisessa osoitteessa, ja tämä siksi, että sähköinen osoitteenmuutoslomake tunnistaa vain nelinumeroisia postinumeroita. En olisi mitenkään uskonut tuolloin, että samalla asiattomuudella asioidaan edelleenkin, asuttuani pois maasta kohta jo neljä vuotta. Ainoastaan yksi asiattomuus on muuttunut: kun tuolloin osoitteenmuutos käskettiin tekemään lähettämällä passin kopio kirjallisen, vapaamuotoisen osoitteenmuutoksen vahvistukseksi, nyt tämä asiointi on onnistumatta käyttämällä ihan oikeaa lomaketta. Tai siis väärää.

Tällä kertaa Norjan Kelaa vastaavan laitoksen, NAV:in virkailija kehotti minua ilmoittamaan osoitteenmuutoksesta lomakkeella, jolla ilmoitetaan muuttuneista pankkiyhteystiedoista. Seurauksella, että se tuli bumerangina takaisin. Tai siis ei aivan bumerangina, vaikka tästä Itellalle tunnustus: osasivat jäljittää minut herra ties kuinka monen osoitteen kautta, kuudessa päivässä. Kirjeen mukana oli tuherrettu lappu, jossa pyydettiin ilmoittamaan pankin katuosoite, vaikka eihän tässä ollut pankkia tarkoitus ilmoittaa vaan kotia. Olin antanut tosin lomakkeessa tiedoksi varmuudeksi myös muuttuneet pankkitietoni, vaikkeivät he niillä mitään teekään, mutta kun niitä lomakkeessa kysyttiin, veikkasin, että he eivät osaa suhtautua sellaiseen lomakkeeseen, jossa ei anneta sitä mitä kysytään vaan ainoastaan sitä mitä pyydettiin, siis sitä, mistä oli kysymys. No, tämä vahvistaa sen, että osoitteenmuutos ei ole tarpeen: kyllä he minut löytävät.

Aikaisemman postauksen saman aihepiirin ympäriltä voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.

Voiko Postin kanssa solmia välirauhan?

Suhteeni Postiin on tunnetusti ongelmallinen, mikä ilmenee viime marraskuussa täällä Postille esittämästäni sodanjulistuksesta (kts.klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa). Viime aikoina, tarkemmin ottaen tämän sodanjulistuksen jälkeen, on näyttänyt siltä että Posti olisi parantanut tapansa. Veikkaaja on myöhästynyt vain kerran, ja silloin keliolosuhteet olivat niin mahdottomat ettei paikalle olisi päässyt edes Pasilla.

Olinkin jo miettinyt että josko olisin valmis sytyttämään rauhanpiipun ja tarjoamaan sen Postille. Mutta ei sittenkään. Nyt toi posti Amazonista tilaamani ison, yhteensä 17 cd:n lähetyksen suoraan kotiovelleni. Eivät onneksi Johnny Cash, Amy Winehouse, Erik Satie ja Franz Liszt kelvanneet naapureilleni. Eivät ole musikaalisia. Ovat korvansa tuohesta. Eikä sentään tullut minusta vastapäätä sijaitsevan Porvoonseudun musiikkiopiston sivulainasto rajattomalla laina-ajalla.

Sodanjulistus Postille

Allaoleva reklamaatio lähti Postin "asiakaspalvelu"osoitteeseen. Julistaisin muuten yksipuolisen kuluttajaboikotin, mutta paha kyllä ovat monopolisoineet itsensä. Lisää Postia käsitteleviä kirjoituksiani löytää tästä blogista otsikoilla:
"Yksityistetään posti", 5.11.2011;
http://perukangas.blogspot.com/2011/11/yksityistetaan-posti.html (tähän tekstiin pääsee myös klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa)
ja
"Erään kirjeen tarina", 21.6.2011;
http://perukangas.blogspot.com/2011/06/eraan-kirjeen-tarina.html

Posti on tämän syksyn aikana jakanut kolmeen kertaan tiistaina ilmestyvän lehden vasta keskiviikkona. Lisäksi kesäkuussa minulle lähetettyä vuokravakuuskirjettä ei koskaan saapunut mihinkään osoitteistani: ei helsinkiläisosoitteeseeni, josta muutin ensimmäiseen porvoolaisosoitteeseeni, ei ensimmäiseen porvoolaisosoitteeseeni eikä toiseen - nykyiseen porvoolaisosoitteeseeni, vaikka tein kaikista osoitteista osoitteenmuutokset. En myöskään koskaan saanut pyytämääni selvitystä tämän kirjeen kohtalosta. Omalta kohdaltani joudun toteamaan, että posti ei enää täytä luotettavasti palvelutehtäväänsä. Olen hyvin tyytymätön Postin jakeluun.

Michael Perukangas

Yksityistetään posti!

Posti ei ole enää entisensä, julisti Teleksi muutetun Postin mainos noin 20 vuotta sitten, tämän muutoksen mannekiinin, Pekka Vennamon kasvoilla. Pekka Vennamon meriitit eivät jääneet tähän: hänhän romutti Suomen Maaseudun Puolueenkin. On ikävä Teleä, sillä Itella on viimeistellyt tuhon. Posti ei todellakaan ole entisensä.

Kirjoitin tässä blogissa 21.6.2011 otsikolla Erään kirjeen tarina kokemukseni Postista, joka hukkasi vuokravakuuskirjeeni, enkä ole vieläkään saanut asiasta pyytämääni selvitystä. Aivan yhtä vakavaa ei ole se, että viimeisen kuukauden aikana Posti on jakanut tiistaina ilmestyvän lehden pariinkin kertaan keskiviikkona. Oma veikkaukseni on, että sen on nielaissut postin(vai itellan?) lajittelukoneen kita. Paremmassa tapauksessa se vain tekee niistä silppua niin että itellot näyttävät koiran pureksimilta kotitehtäviltä, oli kyse sitten ystävän lahjasta, patologian vastauksista, isälle postitetusta vieraan maaperän kartasta tai vakuuskirjeestä.

Liikelaitoksissa on poliittinen ohjaus: niiden hallitukset koostuvat päättäjistä. Todellisuudessa ainoa politiikan paikka näistä löytyy liikelaitoksien synnytyslaitoksilta: ne synnytti yksityistämisen hurmahenki, porvarillinen markkinaliberalismi ne siitti ja ovat nousna neljäntenä päivänä...kuollakseen. Liikelaitoksissa yhdistyvät yksityisen ja julkisen kehnoimmat ja rappeutuneimmat piirteet: väestövastuuttomuus, tehottomuus ja laaduttomuus. Lisäksi ne kierosti saavat vannoutuneimmankin julkisen sektorin kannattajan toivomaan julkisen sektorin loppujenkin rippeiden mahdollisimman nopeaa alistamista kilpailulle, sillä kilpailu sentään voisi pakottaa Itellan edes johonkin laadullisuuden yrittämiseen. Ja sinä päivänä jos postitoimintojen tosiasiallinen monopoli puretaan, harkitsen vakavasti kahden ihmisen postipalveluyrityksen perustamista. Sen nimeksi tulee - Posti.

Jotain hyvääkin sentään. Pitkäaikaisessa asuinpaikassani Kannelmäessä liikkui pitkään varmanoloinen huhu postin lakkauttamisesta, mutta ei siinä sentään niin käynyt. Se vain siirtyi syrjemmäs kannelmäkeläisistä, Prismaan. Ja sinne siirtyi myös pakilalaisten posti. Se, mikä näyttää kartalla "vain" noin 3-7 kilometriltä, riippuen siitä, missä päin Pakilaa asuu, käytännössä merkitsee matkaa vähintään kahdella linja-autolla, yleensä kolmella. Pakilan postin lakkautus oli epäinhimillinen osoitus siitä, että posti ei ole enää peruspalvelu.

Vastaavaa tapahtuu muuallakin. Jollei sitä voi estää, kansalaisina voimme sentään protestoida. Itella-liikelaitoksen johto koostuu päättäjistä, jotka ovat laiminlyöneet omistajaohjausvelvoitteensa. Klikkaamalla otsikkoa voi allekirjoittaa Huopalahden asiamiespostin lakkauttamista vastustavan adressin.

Keskustakirjasto Postitaloon!

On hienoa, että Helsinki saa keskustakirjaston. Tosin, jos ollaan ihan rehellisiä, Helsingissä on jo sellainen. Ensin sellainen oli Lasipalatsin yläkerroksessa - erinomainen paikka - ja sittemmin Postitalon kakkoskerroksessa - vähintään yhtä hyvä paikka. Kuitenkin keskustakirjaston sanotaan tarvitsevan uudisrakennuksen? Miksi? Kysyn miksi myös siksi, että suunniteltu paikka musiikkitalon takana, Sanomatalon pohjoispuolella on siinä ja siinä, onko se enää keskustaa, ihmisten luontaisten kulkureittien varrella.

Postitalo on upea rakennus. Mielestäni koko Helsingin hienoin. Kirjastona se saisi arvoisensa käytön koko kansan käytettävänä ja kansalle näytettävänä. Varsinaiseksi keskustakirjastoksi nykyinen kymppikirjasto on kuitenkin liian pieni. Kymppikirjaston laajennus todelliseksi keskustakirjastoksi vaatisi kuulemma kaavamuutoksen. Sen vieressä toimii nyt esimerkiksi postimerkkimyymälä ja kahvila; lisäksi rakennuksessa on henkilöstövuokrausfirmaa ties mitä. Miksi tällaisia saa toimia arvorakennuksessa mutta ei kirjastoa?

Ja miksei kaavamuutosta sitten vain tehdä? Siksikö, että vuokraamalla postitaloa yksityisille toimijoille siitä saa paremman hinnan? Kuka saa? Vai onko syynä poliitikkojen halu jättää oma maamerkki miltei paraatipaikalle WAU-arkkitehtuurin muodossa? Jos keskustakirjastolle kuitenkin päätetään tehdä oma uudisrakennus, tehtäköön sitten todellista wau-arkkitehtuuria eikä taas vain yksi surullinen esimerkki postimerkkikaavoituksesta.

Sudeettikantsulainen muistelee

Muutin Kantsuun 9-vuotiaana, silloisen Kantsun ala-asteen kolmannelle luokalle 2.7.1980. Olen kasvattanut kuminauhahenskelit Kantsuun, sillä palattuani kulmille myöhemmissä elämänvaiheissani kahdesti, minun on helppo tuntea oloni kotoisaksi. Kantsussa on aika pysähtynyt.

Vanhaistenpuistossa on edelleen paikallaan se potkimisseinä, joka toimi kesälomaseuranani alkukesän -81, jolloin hankin omien maalien ja kunujakojen viimeisten sijojen sisuunnuttamana pohjat sille alkeelliselle louhikkokosketustekniikalleni, jonka ansiosta olen kohonnut äijäfutiksissa köyhän miehen Beckenbaueriksi.

Jotakin on sentään muuttunut. Joitakin koulusta tuttuja kasvoja on nyt kantapeikkoina vanhan ostarin uusissa paikoissa. 80-luvulla ostarilla oli vain Britsku, mutta siellä oli lisäksi Kirja-kemppari, jonne saattoi tilata kurssikirjat siihen lukioon, jota ei enää ole ollut Kantsussa sen jälkeen kun Karhun Seppo väsyi ikuisuustaisteluun kaupunkia vastaan. Lisäksi ostarilla toimi HM-baari, josta sai tilata kakkuja ja juoda ylioppilaskahveja sen valkolakin kunniaksi, jonka olin suorittanut EKL:ssä kaikin kiitoksin. Nyt siellä on kuusi baaria. Vai oliko niitä seitsemän. Ja vielä 80-luvulla rämeenä ollut Kantsun asemanseutu rämetettiin heti syntysijoilleen. Sitratoria ei voi suositella edes Soininvaara edes kokoomuslaisille, jotka saisivat siellä sekä kelpo todellisuuskartoituksen että nopean joukkokuljetuksen Helsinkiin.

Uutta ovat Kanneltalo ja Prisma, joka on päivittänyt nimeään nopeammin kuin Keskustapuolue Ekasta Maxiin niin että kantapeikot ja gonamiehetkään eivät tahdo pysyä perässä. Paljon nopeammin ovat pysyneet perässä palvelut: nyt Postin ja pankin löytäessä suurempien liikenne- ja rahavirtojen ääreen, seuraavaksi menee kai apteekki. Rahavirroista on vanhan ostarin kohdalla kyseenalaista puhua kun pankkiautomaattikin muutti sinne, missä rahaa tarvitaan. Prismaan.

Kaupallisia palveluita ei markkinatalouden ehdoilla toimivassa kaupunkisuunnittelussa määräillä. Kiikareilla katsottuna imagonnostona näyttävä hanke voi kuitenkin mikroskooppisessa tarkastelussa paljastaa onttoutuvan ja nahistuvan lähiön. Meidän rakas Kantsumme näivetetään. Ok, kantsulaisten vauvanvaate- ja mp3-soitinvalikoima paranee, mutta ovatko Prisman sosiaaliset kustannukset sen luuloteltuja taloudellisia etuja suuremmat?

Entinen kouluni vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja toimii nyt tämän paikallislehden päätoimittajana ja kaupunginosayhdistyksen varapuheenjohtajana. Heitän pallon Karille ja kaupunginosayhdistykselle makusteltavaksi. Annetaanko vanhan ostarin suosiolla rapistua vai jyrätäänkö se maan tasalle? Tilalle voisi rakentaa vaikka maauimalan ja jäähallin. Vai miten olisi lakkautettavien palveluiden tilalle kerhohuoneistoja ja asukastiloja Saunabaarin ja Horisontin malliin, joissa voisi harrastaa, veistää ja taittaa peistä ja sanan säilää muiden kantsulaisten kanssa?

Kantsun asemaa.

Kannelmäen leikkipuisto. Och samma på svenska. Det heter Gamlas egentligen.

Ei ole Kantsussa enää lukiota. Sieltä minäkin sain valkolakin. Ekyn tiloissa toimii nykyisin peruskoulu. Siellä kävin opettamassa viidesluokkalaisia muutaman päivän.

Kantsussa ei heitellä pulloja, kuten Britanniassa. Täällä juodaan ne. Esimerkiksi Britanniassa (ravintola).

Erään kirjeen tarina

Posti ei ole enää entisensä. Kun sen ydintehtävä saattoi aiemmin olla lähettää kirjeitä ja paketteja, Vennamon Pekan ajoista sen ydintehtävä on ollut kehittää sen ydintehtävän prosessikuvauksen toimintajärjestelmiä. No, muuttunut olen minäkin. Ainakin muuttanut. Olen 40 vuodessa asunut 20 eri osoitteessa ja muuttanut 21 kertaa, joista viimeiset 2 kertaa noin 5,5 viikon sisällä, mistä ajasta uuden, tai siis uusien, osoitteiden voimaantulo vienee noin 20 prosenttia. Voi olla, että postin on vaikea pysyä perässä, siis minun. Ei minun ole.

Kun siirsin oman fyysisen tomumajani Helsingistä c/o-tyyppiseen osoitteeseen Porvooseen, täydellistin tämän toimenpiteen vielä tekemällä netissä sekä posti- että henkikirjoituksen osoitteenmuutoksen. Tässä paikassa ehdin asua noin 5,5 viikkoa muutettuani sitten sieltä ihan oikeasti sellaiseen osoitteeseen, jossa tulisin asumaan ihan oikeasti. Sellaiseen, jossa ovessani lukee nimi, minun nimeni, ja jossa tulisi myös sijaitsemaan maallinen tavaraimistoni.

On tietenkin mahdollista, että kun ihmisen nimi on Michael Perukangas ja jos joko vuokranantajan edushenkilö tai postinjakaja tai -lajittelija on lukihäiriöinen, että jossakin vaiheessa logistiikkaketjua rikki on mennyt puhelin. En halua kuitenkaan lähtökohtaisesti uskoa pahaa lähimmäisistä, ja vapautankin heidät täten vastuusta. Olisi kuitenkin kiintoisaa saada Postin - köh, Itellako se oli? - meriselvitys siitä, mikä on ollut posti- ja henkikirjoitusosoitteeni maanantaina 13.-tiistaina 14.6 välisenä aikana, jolloin maksuton edelleenlähettämispalvelu osoitteesta 1 ei enää kääntänyt postia - vai onko se itellaa?? - osoitteeseen kaksi, puhumattakaan siitä, että se olisi kääntänyt postin osoitteesta kaksi uuteen osoitteeseeni kolme. Vai oliko se vanhasta osoitteesta yksi uusimpaan osoitteeseen kolme? Oliko minulla mitään henki- tai postiosoitetta noina kahtena päivänä? Miten ihminen ei voi olla olemassa kahteen päivään? Posti???

Päätinkin luottaa enemmän siihen että minä poljen paremmin kuin kusti, ja tilasin uuden vastaavansisältöisen kirjeen ensimmäiseen osoitteeseeni, siihen, josta vielä tulin hakemaan tavaroitani viimeisimpään osoitteeseeni. Ja olihan se siellä. Ihmisiin voi ehkä luottaa, mutta voiko postiin?

Vastaan tähän itse ennen kuin kukaan itello ehtii koitella soitella. Ei voi. Tiedän c/o-osoitteeni varsinaiselta haltijalta, että ainakin tuohon sangen lyhytaikaiseksi jääneeseen c/o-osoitteeseen jaettiin toisinaan postia ihan miten sattuu. Ainakin sinne tuli toisten ihmisten posteja. Mistä voi päätellä, että sinne kuuluvat postit jaettiin jonnekin toisaalle. Tai sitten ei.

Postiin ei saa palkata mihinkään tehtäviin ihmisiä, jotka eivät osaa lukea ihmisten osoitteita tai nimiä oikein. Postin pääsyvaatimuksiin tulee lisätä nimien lukeminen ja oikeinkirjoitus ulkomuistista, kirjoittamalla luetun perusteella ja sanelusta.

Sähköinen palvelu estää sähköisen asioinnin

Mahdollisuus voida hoitaa viranomaisasioitaan Internetissä on aivan loistava idea! Se voisi vähentää tarpeetonta asiointia, tarpeetonta matkustelua, tarpeetonta... jos se vain toimisi.

Asuin Norjassa muutamia vuosia, viime vuodenkin puolella vielä viisi päivää. Tästä muistona ja viimeisenä palveluksenani Norjan kansakunnalle teen vielä yhden veroilmoituksen Norjaan. Ilahduin muistaessani, että tämän voi tehdä sähköisesti. Ei tartte mennä Norjaan eikä edes kirjastoon tulostelemaan kaiken maailman liitteitä. Kaiken voi hoitaa kotilaajakaistan ääressä, jippihui!

Ei se kuitenkaan ihan näin mennyt. Kun kaivoin esille sähköiseen asiointiin tarvittavat koodit, huomasin kirjeen alalaidasta että koodiston viimeinen käyttöpäivä meni jo 5 kuukautta sitten.

Ei se mitään! Onneksi on sähköinen asiointi, joka mahdollistaa uusien koodien tilaamisen, ja ne tulevat ihan oman kotioven postiluukusta. Olettaen että...
...minulla olisi ne koodit, joiden avulla voisin tarkistaa Norjan väestörekisteristä, mikä on osoite, jonne ne koodit postitetaan. Tätä huolta ei olisi, mikäli olisi ollut mahdollista ilmoittaa uusi suomalainen osoitteeni Norjan väestörekisteriin. Siis ei uusi Suomi, vaan uusi suomalainen osoite.

Ei se kuitenkaan ole mahdollista, sillä norjalaisen osoitteenmuutoksen voi tehdä sähköisesti vain norjalaiseen postiosoitteeseen. Suomalaiset postinumerot eivät ole hyväksyttävää formaattia.

No, ei se mitään. Aina on myös ihan vaan vanha kunnon internet. Siis se netin versio, joka ei mahdollista kansalaissisällöntuottajuutta. Siis sellainen netti, josta voi vain hakea asioita. Sitä sanovat kaikki ties mitkä maailman näsäviisastelijat Internetiksi 1.0. Olettaen, että se netti sisältäisi sellaisia asioita, joita voisi hakea. Kuten tietoa.

Norjalainen idea on erinomainen. Suunnilleen kaikki sähköinen viranomaisasiointi on järjestetty yhden ja saman portaalin ja yksien ja samojen tunnusten alle. Portaalin nimi on altinn, kaikkiyhdessä tai kaikkisiellä. Ja palvelun idea toimii niin hienosti, että siellä voi hoitaa kaikenlaisia asioita ja sieltä saa myös kaikenlaisia tietoja. Jos esimerkiksi haluaa hoitaa henkilökirjaukseen liittyviä asioita, portaali ohjaa suoraan norjalaisen veroviraston sivulle, joka niitä asioita Norjassa hoitaa. Hienoa, brillefint!

Sieltä norjalaisen veroviraston sivulta saa esimerkiksi puhelinnumeron, jonne voi soittaa jos haluaa hoitaa asiansa ihan perinteisellä tavalla, tarvitsematta kuitenkaan jalkautua paikan päälle. Ja siellä puhelinnumerossa on ajateltu jopa maahanmuuttajia: siellä voi painaa valikon numeroa ”kolme” jos kokee voivansa varmemmin puhua englantia tai jos oma norjan luullun arvaaminen ei ole ihan vahvalla pohjalla.

Ei sekään nyt kuitenkaan ihan niin hyvin mene. Kun puhelimen automaattisantra on ilmoittanut minun olevan puhelinjonossa numero kolmesataa kahdeksankymmentäviisi, seuraavaksi se ilmoittaa mahdollisuuden näpytellä oma puhelinnumero, johon seuraava vapautuva virkailija ottaa yhteyttä. Tosi hienoa!

Ei sekään nyt kuitenkaan ihan näin mene. Minun puhelinnumerossani on edessä sellainen juttu kuin maatunnus, koska olen ulkomaalainen. Siis norjalaisesta näkökulmasta. Eikä sellainen puhelinnumero ole norjalaisen käyttöliittymän tekoälyn mielestä hyväksyttävä. Vaikka ulkomaalaisille kai tuo palvelu on suunnattu. He kun puhuvat keskimäärin vähemmän norjaa kuin norjalaiset. Ja ulkomaalaisilla kai on keskimäärin norjalaisia enemmän myös ei-norjalaisia puhelinnumeroita.

No, ei se mitään. Palaan takaisin veroviraston nettisivulle. Ainahan voi lähettää sähköpostia viranomaisille. Paitsi että... veroviraston virkailijoiden, veroviraston minkään osaston tai toimipisteen ainuttakaan sähköpostiosoitetta kyseinen nettisivu ei anna. Ei.

Maailma ei tule koskaan valmiiksi. Ja jos totta puhutaan siinä on paaaljon suurempia epäkohtia kuin tämä. Aika monilla ei ole työtä, asuntoa, ihmisiä joista välittää, monet ovat suorastaan käveleviä epikriisejä, aivan liian monia kiusataan systemaattisesti vähemmistöominaisuuksiensa takia ja jotkut asuvat jopa sellaisissa paikoissa, joissa ei ole olemassa sadan kilometrin säteellä ainuttakaan palvelua. Jopa Suomessa, Norjassa ja muissa aika hyvin kehittyneissä infrastruktuureissa. Joillakin on jopa kohtalona elää sellaisissa paikoissa, joissa ei ole infrastruktuuria, ei edes yhteiskuntaa. Niin että on jotenkin perverssiä puhua palveluinfrastruktuurista ylipäätään kun ihmisiä ihan oikeasti kuolee nälkään, sairauksiin ja saasteisiin. Se, että asiat voisivat olla vieläkin huonommin, ei saa kuitenkaan olla verukkeena olla kehittämättä palveluita sellaisiksi että asiat voisivat olla vielä ihan pikkuisen paremmin. Esimerkiksi toimivia.

Matkatakuu Helsinkiin!

He tarjoavat totalløsninger, eli kokonaisratkaisuja.

Oslon julkisesta liikenteestä vastaamaan perustettu liikelaitos Ruter lupaa matkatakuun kaikille syystä tai toisesta matkaan pettyneeltä, siellä olonsa epämukavaksi tunteneilta tai väliinjääneen kyydin takia myöhästyneiltä. Kuulostaa hyvältä. Tällaista Helsinkiinkin! Juuri näin julkisen hallinnon palvelutuotannon tulisikin toimia jotta se voisi muodostaa potentiaalisen vaihtoehdon omilla jaloillaan – tai siis kumipyörillä – äänestäville. Jos esimerkiksi väliin jääneen kuljetuksen takia ei ehdi ilman taksia määränpäähänsä, Ruter korvaa taksin tiettyyn rajaan saakka. Kuulostaa edelleenkin hyvältä. Palvelun tuottaja on siis vastuussa palvelunsa toimivuudesta ja asiakastyytyväisyydestä, tiettyyn rajaan saakka, paitsi silloin kun sen tuottaman palvelun tuottaa joku muu.

Yleisen sosiologien ja muiden yhteiskunnan kroonisten väärinymmärtäjien ruokkiman käsityksen mukaan, teollinen tavarantuotanto on korvautunut viimeisen 30 vuoden aikana palveluntuotannolla moottorimme rataspyörien pyörittäjänä. Vielä tarttis vaan tietää, mistä sitä palvelua saisi. Kun ennen palvelu tarkoitti jotakin hienoa, juuri minun tarpeeni kokonaisvaltaisesti huomioivaa, nyt palvelu on usein tekaistu peitenimi hyvinvointivaltion rappeutumisen edestä antautumiselle ja kansalaisuuden korvaamisella asiakkuudella. Aika huono peittely-yritys (uus) liberalismille. Strutsikin osaisi paremmin.

Usein liikelaitostumisen seurauksena on se, ettei ”Posti ole enää entisensä”; Vennamon Pekan kusti ei enää todellakaan polkenut. Usein liikelaitostuminen on vain yksi ulottuvuus toiminnan ”tehostamiseksi” naamioidun poliittisen kontrollin luovuttamisen markkinavoimille; muita saman ilmiön liepeillä roikkujia ovat yksityistäminen, kilpailuttaminen ja urakoiden osittaminen.

Miten tähän siis tultiinkaan? Olinpa unohtaa. Olin noutamassa poikaani Oslon raukoimmassa kolossa sijaitsevasta lastentarhasta, ja minun oli määrä uusia matkakorttini. Laskin sen varaan, että metroasemalla oleva lippuautomaatti toimisi. Väärä luulo. Kysyin asiaa paremmin tuntevilta alkuasukkailta, saako metroista ostaa matkalippuja. No kun ei saa, vastasi paikallinen, (sillä niissä ei saa palvelua). Laskin viimeisen kortin metroaseman yläpuolella olevan Narvesen-elintarvikekioskin varaan, sillä tiesin, että niissä myydään matkalippuja. Ei myydä. Siis myydään, mutta lipunlatauskone ei toimi. Joudun ostamaan kertalipun, joka minulle ihme ja kumma myydään! Saan kioskisedältä jopa matkalipun verta nielaisseet 550 kruunuani takaisin, tosin käteisenä! Vihdoinkin kohtaan palvelua!

Menetin tässä asiattomassa sähläilyssä kuitenkin yhden metron. Ei siinä muuten mitään, mutta kun on tuo paikka jumalan selän takana, ja poikani on vielä sen verran malttamattomassa iässä, että kun ruoka-aika lähestyy, ei siinä isin kannata selittää, ettei ole isin vika, ettei vielä saa ruokaa. Kun ei tässä Jumalan korvessa edes ole mitään paikkaa, jossa voisi syödä.

Vaikka matkustuskokemukseni kiistämättä epäonnistui, matkatakuu ei kuitenkaan sovellu tapaukseeni, koska omalle tapaukselleni ei ole kohtia Ruterin 12-kohtaisessa matkatakuussa, jossa ei puhuta mitään toimimattomista lippuautomaateista. Oletan, että tämä johtuu siitä, että joku toinen toimittaa ne lippukoneet.

Olen sikäli vanhan liiton mies, että oletan tietäväni, mistä saan palvelua, ja että siitä yhdestä ja samasta palvelusuoritteesta on kokonaisvastuussa joku taho. Ihan sama kuka, mutta että joku, olkoon vaikka Oslon metromatkayhdistys. Etenkin kun lippuautomaatit liittyvät elimellisesti matkustamiseen; joku voisi jopa kuivakkaan kyynisesti erehtyä väittämään, että ne ovat sen ”edellytys”, ainakin ihan eri tavalla kuin vaikkapa suklaapatukka olisi uimisen edellytys.

Olen kuitenkin sikäli wanhan liiton mies, että minun mielestäni palvelukokemusta ei tule pilkkoa, ainakaan asiakkaan kannalta. Ihan sama, kuka vastaa kädestä ja kuka jalasta, kunhan vaan on joku, jolle voi jäsennellä jos ottaa päähän. Esimerkiksi tarkoitukseni voi olla ottaa suklaapatukka ensiavukseni näännyttävän Helsingin kaupungin uimahallissa suoritetun uintikokemuksen jälkeen, mutta suklaapatukoiden saaminen uimahalleista edellyttää uimahallitilan osan ulkoistamista suklaapatukka-automaattiyrittäjälle. Ja jos automaatilla sattuu olemaan paha päivä, ja se nielaisee kolikkosi ja jos saat vastaukseksi kaupungin työntekijältä välinpitämättömän ”niin se on tehnyt monilta ennenkin”, niin silloin toivoisin tälle työntekijälle oikein pahaa ummetusta.

En väitä, että suklaapatukka olisi uimahallissa oleellinen tuote sillä ne myyvät "uinteja", mutta jos kerran päästävät tiloihinsa, niin ovat siitä vastuussa. Eiväthän kotibileissäkään häiriköivät vieraat saa varoituksia vaan se, joka tarjoaa asunnon häiriköivien vieraiden käyttöön.