Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

31.5.2013

Terveisiä puoluekokouksesta!

Porvoonseudun Vihreiden kahden hengen delegaatio – minä ja Tuomas Green – edustimme Porvoota viime viikonlopun puoluekokouksessa Espoon Otaniemessä, joka jossakin vaiheessa lienee ollut Suomen vihrein kaupunginosa. Puoluekokouksessa tehtiin paljon henkilövalintoja: Ville Niinistö jatkaa puolueen puheenjohtajana ilman vastaehdokkaita.

Panu Laturi jätti 5 ja puolen vuoden puoluesihteeripestinsä, ja tilalle valittiin kolmesta hyvästä ja hyvin erilaisesta ehdokkaasta (Lasse Miettinen, Sallamaari Muhonen ja Timo Juurikkala) Lasse Miettinen. Lasse tuntee Vihreän järjestökentän ja hän on hyvin innostunut tehtävästään ja sitoutunut siihen, joten hänellä on hyvät eväät luotsata meidät voittoon eduskuntavaaleissa kevättalvesta 2015. Onnea Lasselle, vaikkakin ainakin minä kannatin Sallamaaria!



Tuomas pitämässä puheenvuoroa elvyttävän talouspolitiikan puolesta, sellaisen, jossa uskalletaan investoida yrityksiä rohkaiseviin ja ihmisiä aktivoiviin pitkän tähtäimen sijoituksiin.

Uudeltamaalta oli kolme varapuheenjohtajaehdokasta – espoolainen Inka Hopsu, vantaalainen Siru Kauppinen och Kristian von Essen från Sjundeå. Minä kannatin Kristiania, koska tiedän hänet erittäin tehokkaaksi hänen toimiessaan Uudenmaan Vihreiden puheenjohtajana ja viime vuonna puoluekokouksen puheenjohtajana. Jag också ansåg som viktigt att vi skulle ha en synlig svenskspråkig profil. Varapuheenjohtajistokolmikon valinnassa puolue profiloitui maakuntiin, sillä varapuheenjohtajiksi valittiin jyväskyläläinen Touko Aalto, huittislainen Anne Bland ja joensuulainen Krista Mikkonen, joka ainoana kolmesta varapuheenjohtajasta jatkaa. Onnea heillekin!



Dj:t Nanna Sumuvuori ja Tiia Vanhatapio.

30.5.2013

Mitt Finland är tvåspråkigt

Efter jag hade slutat med gymnasiet, där jag hade tagit den så kallade tvångsvenskan på så pass allvar att jag hade deltogit på två abikurser, hade jag tänkt på att pröva på ett år, hur det skulle vara att leva som svenskspråkig i Helsingfors. Det var i 1990.

Nu är det 2013 och jag har lärt mig att det må inte vara så lätt att vara finlandssvensk och snacka svenska i Finland även om jag inte testat på att vara svenskspråkig i praktiken.

Man väl ifrågasätta det sättet man undervisat det andra inhemska i skolorna och man kan väl också anse den största mojliga valfriheten som en ideal. Men utan tvångsvenska skulle mitt cv ha haft även flera tomma fläckor än vad som finns där nu. Jag kunde aldrig ha studerat i Norge och skulle nu ha varit arbetslös hela den perioden jag har nu bott i Borgå, d v s i två år.

Jag har till och med varit gift en gång med en finlandsvensk kvinna och jag skulle aldrig förstått vad min son skulle försoka att säga när han startade att forma sitt språksystem. Jag skulle ha blivit marginaliserad från min sons tillväxt. Han är nu 5-årig och snackar flytande tre språk, snart fyra. För det behöver man inte vara en geni, men det räcker med öppen attitud. Jag också en gång sysslade litt med en finlandsvensk kvinna. Vi hade språkpolitik i praktiken: vi bägge använde våra egna modersmål, vilket inte hade något att göra att det inte blev någonting av det.

Språken är verktyg att uttrycka sig, men också kommunikationsverktyg. Det gäller inte bara att språket formar och definierar personen men det erbjuder också en väg ut från sig själv och till någon annan person. Svenskan hotar inte vär kultur men förrikar den. Det anglosaxiska inflytandet i Finland är generellt mycket större, åtminstone bland den finskspråkiga majoriteten. Det borde man vara bekymrad för, om något, och om man anser kulturer som oförändrade och stängda systemer.

Genom att kunna språk, utvidas den etymologiska förmågan och man lär sig lättare nya språk. Genom språk förstår man inte bara filmer och sånger men människor. Är det inte bra det?

Jag stöder absolut vår tvåspråkighet, såsom jag är för all slags mångfaldighet. Mänskliga rettigheter anhör alla, också de som anses tillhöra majoriteten. Det är ju vårt samhälle, samhället till alla.

29.5.2013

Oppia työtä ja elämää varten

Kauppalehden jutun mukaan akateemisten työttömien määrä on lisääntynyt vuoden aikana 26%. Kun keskustelin tästä Facebookissa jakamastani uutisesta akateemisesti koulutettujen ystävieni kanssa, työelämässä katkeroituneiden tai ainakin pettyneiden määrä on varmaankin lisääntynyt vielä enemmän. Eikä itsesäälin, -inhon tai marttyyriuden suosta ole helppo nousta. En tunne ketään työnantajaa, jolle pettymys omaan työuraansa olisi meriitti.

Moni näistä ystävistäni ja moni muukin ystäväni kokee tulleensa petetyiksi. En tosin tiedä, kuka on pettänyt. Yhteiskunta kun se on tarjonnut ilmaisen koulutuksen ja ottanut sitten pois ne työpaikat joita oli vielä opiskelujen aloittamisen aikaan? Sehän on vähän kuin vetäisi maton pois alta.

Kyllä minä ymmärrän että sitä tuntee itsensä pettyneeksi jos ei ole lunastanut omia nuoruudenodotuksiaan. Joskin meiltä on saatettu ryövätä työpaikat, niin ehkä me olimme nuorina vähän epärealistisia. Nuori kun tuntee vain mahdollisuuksia, ei rajoja. Ne rajat tulevat vastaan vasta työelämässä, tekemättömien väitöskirjojen tai saamattomien vakituisten tutkijanpestien (eihän sellaisia ole), diplomaatinpaikkojen tai Hesarin toimittajan työpaikkojen muodossa (onkohan se niin kivaa).

Toivoisin, että me akateemiset muistaisimme sen, että vaikka voikin tuntua tuhlaukselta olla konekirjoittava valtiotieteilijä tai siivoova filosofian tohtori, niin kyllä minä ainakin paremmin osaan jäsentää sen maailman, jossa elän sosiologian, filosofian, sosiaalipsykologian ja kaupunkimaantieteen opintojeni kautta ja niiden takia kuin ilman niitä. Osaan arvostaa työn ulkopuolista elämää, jossa voi omistautua edelleen näiden asioiden harrastamiselle ja ymmärrän, että työn ulkopuolinen elämä on yhdessäoloyhteisöjen, työelämä asiayhteisöjen maailmaa. Ymmärrän myös tieteellisten vallankumousten teorian kautta, että mikään sosiaalinen maailma tai toimintakulttuuri ei muutu hetkessä. Samoin ymmärrän, että Michel Foucault oli nähnyt juuri minunkin työpaikkani ja miksi kaikki arkipäiväiset toimemme saavat värejä kun muistelemme Harold Garfinkelin häirintäkokeita kommunikaation itsestäänselvyyksien murtamisesta.

Opiskelu siis ehdottomasti on rikastuttanut elämääni, tapaani nähdä maailmaa. Se on antanut minulle välineitä ymmärtää sitä maailmaa, jossa elän, ja tämä ymmärrys auttaa siinä maailmassa myös elämään. Sen lisäksi opiskelu itsessään oli rajattoman onnellisuuden aikaa, koska silloin tunsin itseni rajattomaksi. Köyhää oli mutta sosiaalisesti ja henkisesti äärettömän rikasta: koko ajan tutustui uusiin ihmisiin - joista moni onneksi vieläkin rikastuttaa elämääni ystävinäni - ja koko ajan oppi ja löysi jotakin uutta.

28.5.2013

Tukholman mellakoista on otettava opiksi

Kun pääministeri Kataisen mukaan Tukholman mellakoista on otettava opiksi, olen samaa mieltä. Niin on. Odottaisinkin vastuulliselta valtiojohdolta osoitusta vastuunkannosta ja johtamisesta.

Nyt kun Kataisen mukaan "Turvapaikan hakijoiden määrän pitää olla hallinnassa", en näe tässä vaatimuksessa mitään eroa siihen, mitä hänen puolueensa rydmanilainen siipi on esittänyt. Ja kun Kataisen mukaan maahanmuutosta pitää keskustella Suomessa laaja-alaisesti ja kiihkottomasti, "se ei kuitenkaan tarkoita hyssyttelyä", vaikka Katainen lisää, että "pahimpana vaihtoehtona hän pitää rasistisen keskustelun nousua pintaan".

Nyt valitettavasti jo pääministerikin sekoittaa maahanmuuttokriittisyyden ja rasismin toisiinsa. Jos pääministeri Kataisella on esittää kansainvälisiä tai kotoperäisiä esimerkkejä laaja-alaisesta ja kiihkottomasta maahanmuuttokeskustelusta ilman hyssyttelyä, joka ei olisi rasistista tai josta ei olisi poikinut rasistisia ylilyöntejä, näyttäkööt nämä esimerkit.

Toivon muiden hallituspuolueiden sanoutuvan irti Kataisen löpsähdyksestä, ettei vaan käy niin, että Halla-Aho olisi ottanut hallituksen panttivangiksi, käyttäen Wille Rydmania bulvaaninaan. Jyrki, ei kannattaisi peljätä heitä näin paljon kun kyllä halla-aholaiset osaavat pelata itsensä oppositioon itsensä ihan itsekin.

Uutisen Kataisen lausumasta voi lukea klikkaamalla tämän bloggaukseni otsikkoa.

27.5.2013

Vastustan kolmepäiväistä puoluekokousta

Kaksipäiväisen puoluekokouksen muuttuminen kolmepäiväiseksi asettaa sekä monet vihreät aktiivit että yhdistykset mahdottoman tilanteen eteen. Käytännössä kolmepäiväisyys johtaa siihen, että osallistumajakauma vinoutuu Vinon suuntaan, sillä oikeastaan vain ne opiskelijaedustajat, joiden koulunkäynti on lukujärjestysmuotoista, ovat jääväytyneitä osallistumaan. Työssäkäyvät aikuiset karsiutuvatkin sitten aika tehokkaasti, samaten yksinhuoltajat, yrittäjät ja etävanhemmat.

Periaatteessa kolmepäiväiseen puoluekokoukseen pääsevät tietysti pienyrittäjätkin, tulonmenetyksen uhalla. Työttömät ja eläkeläiset ovat vapaita osallistumaan, siis ne eläkeläiset, joita Vihreissä on. Ei varmaan ihan kovin paljon. Pienituloisilla ei ole varaa palkattomiin vapaapäiviin, etenkään asuntovelallisilla ja elatusapua maksavilla pienituloisilla. Yksinhuoltajat kolmepäiväisyys asettaa mahdottomaan tilanteeseen, elleivät he voi lykätä lapsiaan isovanhemmille. Lapsen toisen vanhemman työnantaja tuskin hyväksyy lapsenhoitovirkavapaan periaatteeksi sitä, että entisen puolison nyt pitää päästä piipertämään. Tai siis ehkä, mutta palkattomaksi menee se uhraus ellei sitten se ei-puoluekokoukseen menevä vanhempi tekeydy sairaaksi.

Etävanhemmille kolmepäiväisyys on myös mahdotonta. Etävanhempi käyttää kaikki irtoavat lomapäivänsä lapsensa kanssa oloon, edellyttäen että hänellä on lomaa. Monella ei ole, ja heitä kutsutaan prekariaatiksi. Sellaisia, siis prekaareja on Vihreissä aika paljon, ja luulisikin, että meiltä löytyisi ymmärrystä ihmisten eriäville perhe- ja työtilanteille, etenkin kun me puhumme hyvin mielellämme erilaisissa perhe- ja työtilanteissa elävien ihmisten puolesta.

Tietenkin puoluekokouksen ohjelmaa voi jotenkin varmaan järkeistää, esimerkiksi niin, että ne, jotka haluavat osallistua kolmantena (eli varmaankin perjantaina, eli oikeastaan ensimmäisenä) päivänä esimerkiksi ohjelma- tai aloitetyöhön tai erilaisiin työryhmiin, voinevat halutessaan priorisoida itsensä paikalle jo kolmannelle päivälle, josta onkin siis tullut ensimmäinen. Tämä samalla tarkoittaisi sitä, että ohjelmatyö ja työryhmät asettaisiin poliittisessa toiminnassa niille kuuluvalle paikalle: sille viimesijaiselle. Samalla tämä tarkoittaisi sitä, että tämä kaikki valmistelu- ja ohjelmatyö ulkoistettaisiin käytännössä Vinolle, josta tulisi siis samalla Vihreiden ohjelmatyöryhmä.

Jos puoluekokous aikoo jatkossa olla kolmepäiväinen, sen osallistujille on korvattava tulon- ja vapaa-ajanmenetys ja järjestettävä lastenkasvatus jotenkin. En suurin surminkaan ottaisi omaa jälkikasvuani ikävystymään kuoliaaksi puoluekokoukseen, joten lapsenvahtiapukaan ei ongelmaa ratkaise.

Kolmepäiväisyydestä kärsisi myös puoluekokouksen edustavuus ja demokratia. Monien pienten yhdistysten olisi käytännössä mahdotonta saada edustajia puoluekokoukseen, kolmipäiväisyyden jäävätessä suurimman osan aikuisikäistä työvoimaa, samalla puoluekokouksen lienee mahdotonta saada riittävästi vapaaehtoista talkooväkeä ainakaan sille ylimääräiselle päivälle. Käytännössä kolmepäiväisyys rokottaa eniten pieniä maakuntien yhdistyksiä, ja kuitenkin Vihreille on tärkeä periaate se, että meillä on edes tahtoa ja yritystä valtakunnalliseksi puolueeksi. Kolmepäiväinen puoluekokous tekee tämän periaatteen toteutumisesta hyvin vaikeaa, sillä pitkämatkalaisille kolmepäiväinen puoluekokous onkin neli- ellei peräti viisipäiväinen.





26.5.2013

Deserve's got nothin' to do with it

Kun sä olet niin fiksu, niin kyllä ennen pitkää joku toinenkin sen ymmärtää, ja saat ansaitsemasi tunnustuksen. Jos et ihan töitä niin ainakin tunnustuksen. Vaikka sillä ei elä, niin kyllä se kuitenkin lämmittää.

Kun sä olet niin kaunis, niin koko maailma on sulle tarjolla kuin seisova pöytä. Saat hymylläsi ihan mitä tahansa, ihmiset tekemään puolestasi ihan mitä vaan ja varmasti onnikin sinulle suodaan, jos ei hyvän avioliiton niin ainakin toisten ihmisten hymyjen muodossa.

Kun sä olet niin kiltti, niin varmasti saat tunnustusta ja ansaitsemasi arvonannon siitä että olet niin humaani ja hyvä ihminen, joka aina uhraa oman itsensä toisten hyvinvoinnin edestä.

Kun sinä olet niin kertakaikkisen umpikieroutunut, narsistinen, itsekeskeinen ja kurja tyyppi, varmasti sinä joskus saat ansiosi mukaan. Ja arvaa, kuka silloin saa viimeisen naurun.

Ei mene maailma noin. Oikeudenmukaisuus on ihmisten keksintö, jonka he (me) haluavat projisoida asioihin saadaksemme tähän elämään jotakin mielekkyyttä. Asiat tapahtuvat sattumalta, jota jotkut sanovat kohtaloksi. Toki omat valintasi vaikuttavat paljon siihen, millaiseksi elämäsi teet, sellaiseksi se tulee, mutta olosuhteet ja sattuman näkymätön käsi eivät kysy yhteiskuntaluokkaa tai ihonväriä. Elämä ei toimi ansaintalogiikan mukaan, mikä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, että kannattaisi panna lekkeriksi. Elämässä voi olla korrelaatioita, mutta ei se ole loogisesti determinoitunut. Onneksi.

Kaunis ulkonäkö, raha, sopivuus eli halu pelata peliä voivat kyllä olla avuksi mutta eivät ne mitään takaa, vilpittömyydestä puhumattakaan, ja vastaavasti sillä pahimmantuntuisella niljakkeellakin voi olla ystäviä ilman että heitä oltaisiin peloteltu tai lahjottu ystäviksi. Maailma ei ole kauniiden, viisaiden, eikä sen puoleen pahojenkaan.

Kun nyt katson vaikkapa pääministeriämme, en kyllä näe mitään jossiteltavaa siitä että olisi jäänyt joku peli joskus kesken.
Vaikka olisit satsannut kuinka paljon aikaasi opiskelemiseen, ei sitä aikaa voi muuntaa rahaksi millään laskukaavalla. Sen sijaan se itse opiskeleminen onkin ollut mittaamattoman arvokasta. Sama pätee muuten elämäänkin, mitä me koko ajan opiskelemme. Ihmiseksi tulemista, ja kun tässä ei voi koskaan tulla valmiiksi, luultavasti se taival ihmiseksi onkin ihmisenä elämistä.

Ja vilpittömyys, hyvyys ja fiksuus voivat kyllä tehdä omasta ja läheisten elämästä kivempaa ja mielekkäämpää. Sen enempää ei voida vaatia, ja se onkin jo aika paljon.

24.5.2013

Tervetuloa, venäläisten rahat, tervemenoa, ryssät!

"Tänne pitäisi heti, kiireen vilkkaa, saada superhypermegagigamarket, jotta tänne saataisiin työpaikkoja ja jotta tänne virtaisi rahaa. Raha hyödyttää kauppoja ja jollain ihmeellisellä tavalla, jota mä en oikein ymmärrä, myös meitä. Vaikka ne työpaikat eivät olisikaan meille. En ymmärrä miten, mutta niin joku on kertonut.

Varsinkin turisteilla sitä rahaa on, ja tänne tulee siitä itäisestä naapurimaastanne niitä varsinkin. Siis rahoja. Eivät ne ehkä osaa pestä itseään uimahallissa, ja sitä molotustakin kuulee kaikkialla, ja ostavat ne kaikki meidän parhaat rantamökitkin. Siis ne pois täältä, eivät mökit vaan venäläiset."

Logiikka on joskus ihmeellistä. Ensimmäinen kappaleeni yritti esittää sen, mitä moni ajattelee, mutta ei kehtaa sanoa ääneen ja jonka Uusimaassa tänään kirjoitukseeni vastannut demarivaltuutettu Mirja Suhonen paljasti, tarttuen tarjoamaani korteen: automarketit ovat tosiaankin joillekin tärkeämpiä kuin kaikkien tasaveroinen mahdollisuus liikkua töihin ja muille asioille. Eikä ole niin väliä autottomien rahoista, vaikka autottomilla niitä rahoja kai jäisi riittämään kaupassakäyntiinkin. Toiseksi tultiinkin siis todistettua, että demaritkin ovat autopuolue, tässä asiassa Kokoomuksen uskollisena apuna.

Minä jaan Suhosen ja toivottavasti muidenkin demareiden huolen työpaikoista. Missäs ne työpaikat sitten ovat? Toivoisin toimia työpaikkojen keksimiseksi, ja nämä toimet ja ehdotukset ovat kyllä loistaneet poissaolollaan. Ja silloin kun niitä töitä ei voi tyhjästä nyhjäistä esimerkiksi yhteiskunta- tai ihmistieteilijöille, ihmiset on kuljetettava työpaikkojen luokse. Nykymuotoinen joukkoliikenne on systemaattinen heitteillejättö suurelle osalle Porvoon työvoimaa.

Myös toisessa kappaleessa esitetty tavallisen ihmisen logiikka on joskus ihmeellistä. Jos tänne kerran halutaan niitä marketteja, ne myös tarvitsevat asiakkaita. Muuten me voimme saman tien toivottaa itsemme näivettymään, kuivumaan orrelle täällä maakunnassa.

22.5.2013

Miksi Heli-rata haudataan?

Porvoon kaupunginhallitus ei sitten päättänyt lähteä valittamaan maakuntakaavasta, jossa oltiin päätetty kumota Heli-ratavaraus, koska kaupunginhallituksen mielestä automarketit ovat tärkeämpiä kuin joukkoliikenne. Maakuntakaavaehdotus nimittäin mahdollistaa uinuvan Kuninkaanportin herättelemisen supermarketilla, josta tulisi ei-kenenkään lähikauppa koska ei Kuninkaanportissa ketään asu, eikä sinne edes pääse.

Kuninkaanportti voitaisiin herätellä automarkettien sijasta paljon sosiaalisesti, ekologisesti ja yhdyskuntataloudellisesti positiivisemmin, jos sen kautta kulkisi nyt hylätty junarata tai pikaraitiotie, joka kuljettaisi Kuninkaanporttiin asiakkaita myös Sipoosta ja mahdollisesti myös Loviisan ja Haminan seudusta kun rataa jatkettaisiin vielä Porvootakin kauemmas itään.

Mutta ei. Porvoossa ei näköjään kelpaa enemmistölle sellainen ratkaisu, jossa porvoolaiset pääsisivät sujuvasti Helsinkiin töihin ja ehkä vielä yhden pysähdyksen taktiikalla matkalta voisi ostaa ne kodintekstiilit, pienkoneet tai mitä nyt ihmiset yleensä tarvitsevat, kaikkea sellaista, jota ei saa päivittäistavarakaupoista mutta ei myöskään supermarketeista. Uskon, että voisi kiinnostaa ostovoimaisia turisteja itäisestä naapurimaastammekin.

Kuninkaanportin voisi kehittää pienten erikoisputiikkien ja tukkuliikkeiden basaarialueeksi. Se kannattaisi, jos sinne pääsisi muutenkin kuin autolla. Ei tämäkään mahdollisuus kuitenkaan kelpaa kaupunginhallituksen enemmistölle, vaikka sitä tarjottiin kultatarjottimella. Kultatarjottimen nimi on Heli-rata.

Kun Heli-rataa ei nyt saada, niin Sipoon kasvu tekee sen pian mahdottomaksi. Kasvuhakuinen Sipoo ei varmastikaan tule jättämään mitään varauksia yleiskaavaansa sellaiselle radalle, joka on jo maakuntakaavassa hylätty. Me täällä Porvoossa olisimme voineet auttaa Sipoota ja myös veljiämme vähän idemmässä, kuten Loviisassa, Haminassa ja Kotkassa asti. Venäläisturistit olisivat mieluusti piristäneet näiden rannikkokaupunkien uinuvaa elinkeinoelämää tekemällä pieniä ostos- ja elämyspausseja matkallaan Porvoon kautta Helsinkiin.

Mutta ei. Porvoossa ei näköjään ole haluja kasvaa vetovoimaiseksi maakuntakeskukseksi, jonne tultaisiin mieluusti shoppailemaan ja jonne muuttaisi korkeakoulutettuja helsinkiläisiä. Heli-radan hautaaminen on tästä haluttomuudesta osoituksena.

Kirjoitus julkaistiin Uusimaassa keskiviikkona 22.5.2013.

21.5.2013

Maihintuotu paarialuokka?

Onko työperäinen maahanmuutto ratkaisu työvoimapulaan, joka jo nyt on arkipäivää monilla aloilla ja ratkaiseeko se huoltosuhteemme heikkenemisen? Kyllä. Millä aloilla meillä sitten on työvoimapulaa, ja miksi? Vastaus löytyy katsomalla, millä aloilla työskentelee suhteellisen runsaasti maahanmuuttajia.

Suomessa maahanmuuttajia näkee ainakin siivoojina, rakennuksilla, bussikuskeina ja mainostenjakajina ja erilaisissa vuokrafirmoissa. Miksi? No kun ne työt eivät suomalaisille kelpaa? Miksi ne eivät kelpaa? Koska niillä ei tule toimeen meidän asumiskustannuksissamme. Toinen syy on ovat heikot työolot, jotka ainakin vuokrafirmojen kansoittamilla aloilla johtuvat siitä, että mitä monimutkaisemmaksi työnantaja-työntekijä - ja tilaaja-tuottaja -syyseuraussuhteet käyvät, sen enemmän työ- ja palkkausehtoja kierretään vain siksi että niitä on mahdollista kiertää, vain siksi että joku toimitusjohtaja saisi tuloutettua vähän voittoja vanuatulaiselle tilillensä.

Asuin Norjassa kahteen otteeseen vuosina 2007-2009. Norjassa on monin verroin ensimmäisen ja toisen polven mamuja Suomeen verrattuna, ja siksi kai maalla meneekin niin hyvin. Siellä löytyy paskaduuneillekin tekijät. Latvialaiset ovat lapsenpiikoina, suomalaiset ovat kätilöinä, puolalaiset raksalla, ruotsalaiset kaupoissa ja pakistanilaiset ajavat taksia.

Onkin perin merkillistä, että joku vastustaa työperäistä maahanmuuttoa. Mamut pyörittävät palvelusektoria, ja tästä hyvästä antavat alentaa itsensä uuden kotimaansa paariakastiin, jotta meidän aitosuomalaisten ei tarvitse laittaa käsiämme kyynärpäitä myöten sinne. Onkin helppo tuntea ylemmyyttä heihin verrattuna, mutta ei olisi varaa. Veikkaan, että mamu se useimpien meidän pyllyt tulee vanhainkodissa pyyhkimään.

20.5.2013

Mielenosoitus Porvoon radan puolesta klo 17 Kaupungintalolla

Heli-rata vaarasssa! Kello 17 Porvoon kaupungintalon edessä mielenosoitus.

Kaikki mukaan Porvoon kaupungintalon eteen taistelemaan junaradan puolesta Helsingistä itään. Heli-rata on maakuntakaavassa kylmästi menossa poikki Söderkullan luona, eikä Porvoon kaupunki aio valittaa siitä. Joukkoliikenteen järjestäminen Porvoon ja Helsingin välillä jäisi vailla ratkaisua.
Vaadimme, että valitus tehdään tänään! Hallituksen kokous alkaa klo 17!
Loppu Helsinki-Metropoli-määräyksille! Koko Itä-Uusimaa taistelemaan parempien yhteyksien puolesta! Kymenlaakso mukaan.
Pistäkää sana kiertämään, kyyristely Helsingin herrojen edessä loppuu nyt. Piste!

18.5.2013

Kustens gröna gör trafikprogram

En euro satsad på mera cykling avkastar sju euro för samhället, säger de Gröna. Lokalföreningarna gör ett trafikprogram utmed kusten.

Bättre integrerad järnväg, mera cykelmöjligheter och smartare anslutningstrafik.

Det önskar De Gröna sig i ett program som görs i samarbete mellan lokalföreningarna i Borgå, Lovisa, Kotka och Fredrikshamn.

- Bensinen kostar snart över två euro litern. Folk har snart inte råd att röra sig, säger Joakim Lybeck, obunden grön, men fullmäktiggruppens ordförande i Borgå.

I Borgå önskar De Gröna sig ett mera blifritt centrum, med färre trafikljus. Om kollektivtrafik, cykelvägar och cykelparker byggs ut är det möjligt.

- Cykelparker finns det i Amsterdam och Barcelona, inte för turisterna, utan för dem som bor där, säger Lybeck.

Borgånejdens Grönas ordförande, Michael Perukangas hoppas också att innfartsvägarna kring Borgå skulle få lätttrafikleder.

- Det finns ingå cykelvägar från Kerko, Ebbo eller Hindhår.

I utkastet till plan visar man på uträkningar från huvudstadsregionen som visar att det lönar sig - för varje euro man lagt ner på cykeltrafik kommer sju euro igen i besparingar på hälsokostnader och inbesparad tid.

Okcså barn behöver i tid få cykla tryggt, för att längre fram ta cyklandet som vana, heter det.

Äldre behöver få åka

Allas problem löser inte sig med att cykla. Äldre och sjuka behöver också möjligheter att kunna ta sig fram, säger de två gröna politikerna.

- Många områden nära centrum i Borgå har ingen ordentlig kollektivtrafik, säger Perukangas. Som Östermalm eller Hornhattula.

De Gröna oroar sig också för att östra hälsostationen i Borgå byggs vid sjukhuset, medan stora delar av staden inte har någon direkt förbindelse dit med kollektivtrafik.

- Man kan inte ta sig dit från Huktis utan att byta, eller från Sibbo eller Borgnäs, säger Perukangas.

I synnerhet om kommunreformen inför större kommuner behövs trafik mellan de gamla kommuncentra, säger Lybeck och Perukangas.

En smart och modern beställnings- och anslutningstrafik med minibussar hoppas man också att få.

Trafik och rörlighet vill man överlag att blir en viktigare demokratisk fråga och anser att Borgå borde tillsätta en sklid trafiknämnd.


Samfällt initiativ


I sitt omfattande paper önskar De Gröna sig i snabb takt en lätt spårtrafik vidare från Söderkulla österut.

- När planerna finns för metro till Söderkulla, så borde man planera för en snabbspårväg, säger Lybeck. Det går att göra om man skulle göra det nu. Och det skulle rädda Kungsporten.

Det är den sortens infrastruktur som EU stöder räknar han med. Planerna hade lokalföreningarna i sydöstra Finland hoppats få upp till De Grönas partimöte nästa veckoslut, men den tidsfristen missade man.

Borgånejdens Gröna lägger fram sin adress i huvudbiblioteket i Borgå. Därefter planerar man att lämna in alltsammans som ett modborgarninitiativ till fullmäktige den 29 maj - undertecknat av den gröna lokalföreningen, fullmäktigegruppen och alla enskilda som vill skriva på.

Sex punkter på trafik:

- Promenera, cykla, åk mera kollektivt
- Starta en trafiknämnd
- Snabba på spårtrafik längs kusten, snabbspårväg Söderkulla-Borgå, tåg Hfrs-Fredrikshamn
- Mera anslutningstrafik och -parkering
- Kollektivtrafik för alla folkgrupper
- Anpassa trafiksystemet för storkommuner

(Skriven av Jan-Erik Andelin i Borgåbladet lördag den 18 maj)

Helsinki, mitä välii?

Olen tässä viime ajat tehnyt henkistä pesänselvitystä ja hyvästijättöä suhteessani helsinkiläisyyteen. Koska en ole enää pitkään kokenut Helsingin ydinkeskustaa omakseni, minulle on jokseenkin sama, mitä siellä tapahtuu. Tai ei sentään: minulle ei ole aivan sama, hymyilevätkö pääkaupunkimme kasvot vai pyllistävätkö ne kaupunkiin saapuville tai sieltä poistuville satunnaisille matkailijoille.

Olen ilmeisesti onnistunut aika hyvin vieraantumisessani. Tästä osoituksena on välinpitämättömyyteni Helsingin paraatihankkeisiin, kuten Jätkäsaaren tornihotelliin ja Guggenheimiin. Niissä sekoitetaan Wow-efekti kaupunkikuvaan tai ainakin kaupungin kasvoihin. Minulle ei ole juuri mitään henkilökohtaista väliä, miten näiden käy. Jos saisin äänestää, niin tornihotellista äänestäisin tyhjää ja Guggeen vastaukseni olisi ehdoton ehkä.

Välinpitämättömyyteni on minulle aivan uutta. Yleensä minua ei ole estänyt olemasta jotakin mieltä sekään etten tiedä jostakin hölökäsen pöläystä. Yllätyksekseni havainto välinpitämättömyydestäni onkin helpotus.

Minulle ei sen sijaan ole ollenkaan sama, miten Helsinkiin pääsee ja miten sieltä pääsee pois. Siksi olenkin sotkeutunut porvoolaistuneena vihreänä siihen, miten näiden kaupunkien välitse ja miksei ohitsekin joukkoliikenne on järjestetty.

Tuhotkaa siis kaikin mokomin pääkaupunkimme, kunhan pidätte huolta, että minulla on jatkossakin nähtävissäni muistoihini museoitu Helsinki. Pääkaupunkilaisten kaupunkisuunnitteluvirkamiesten ja kovaa betonilinjaa edustavien autojen ystävien kannattaa kuitenkin jatkossakin vilkuilla olkansa ylitse. En tule koskaan jättämään rauhaan Keskuspuistoa tai Kaarelaa.

17.5.2013

Julkisen sektorin pullamössö

Julkinen sektori ei ole syntipukki

Kun Vesa Koskivuo toivotteli julkisen sektorin tervemenneeksi maanantain Uusimaassa 13.5. syyllisenä siihen, että taloudessamme muka menee huonosti, hän ei taida tietää sitä, että julkiselle sektorille ei juurikaan olla perustettu uusia virkoja 23 vuoteen. Moni ennen kuntien perustoiminnoksi luokiteltu palvelu maksetaan nyt esimerkiksi EU:n rakennetuilla.

Pääsin kurkistamaan vähäsen työelämää julkisella sektorilla 90-luvun alkaessa ennen yliopisto-opintojeni aloittamista, ja minulle sanottiin, että taivas aukenee valmistuttuani kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. No, ei avautunut.

Julkinen sektori ei ole mikään syntipukki eivätkä sen työntekijät syypäitä siihen, että teollisuus siirtää tuotantonsa kolmanteen maailmaan. Ilman Koskivuon epäilemää julkista sektoria eivät vanhukset, lapset ja sairaat tulisi hoidetuiksi, lapset ja nuoret ja mikseivät vähän vanhemmatkin opetetuiksi, kirjastot voisi samantien lakkauttaa, puhumattakaan uimahalleista. Julkisia palveluita ovat ne tiet, joilla Koskivuokin varmaan ajelee.

P.S. Silloin 90-luvun alussa yritettiin syyllistää meitä nuoria tästä kaikesta käsitteellä pullamössö. Minä en tiennyt mitä se on, ja jouduin kysymään äidiltäni. Jos me julkisen sektorin lokoisista eläkeviroista mitään tietämätön pätkätyösukupolvi sattuisimmekin olemaan jonkun käsittämättömän älyllisen kuperkeikan tekemisen myötä syypäitä siihen, että suuryritykset palkitsevat omistajansa avokätisesti mutta laittavat kansalaisia kilokaupalla kilometritehtaalle, antakaa meille sitten sellainen käsitteellinen selkäsauna, jonka ansaitsemme. Kutsukaa meitä sitten vaikka valmispitsasukupolveksi, ja varattakoon se hauta sille pullamössölle ja jätettäköön hyvinvointivaltion rippeet rauhaan!

Kirjoitus julkaistiin tämän aamun Uusimaassa.


15.5.2013

Älä rakastu työhösi

Olen sen verran useita kymmeniä kertoja joutunut itsestäni riippumattomista syistä vaihtamaan työpaikkaa ja -yhteisöä, että olen pikku hiljaa ymmärtänyt ainakin jälkikäteisesti alitajuisista itsesuojelusyistä erottaneeni työpaikan ja sosiaalisen elämän toisistaan, tai ainakin ottaa usein aika minimalistisen suhteen työpaikkasosiaalisuuteen. Olen kyllä saanut joistakin työpaikoistani sydänystäviä, mutta tällöin yhdistävänä tekijänä ovat olleet yhdistävät intressit, kuten vaikka juokseminen, musiikki tai ympäristö, työ on vain sattumalta tuonut meidät yhteen. Eihän kaikista koulukavereistakaan tule elinikäisiä sydänystäviä, mikä olisikin aika pervessi vaatimus kun samanikäisiä ja samassa lähiössä asuvia sullotaan kymmenittäin samaan luokkahuoneeseen useinkaan ilman mitään muita yhdistäviä nimittäjiä kuin vaikka kannelmäkeläisyys ja sama syntymäkohortti.

Samaten olen varmaan ainakin osittain itsesuojelullisistakin syistä ollut leipäpappina tekemässä kulloisenkin työni projektiluontoisesti, mutta kun projekti on loppunut, minä en ole loppunut. Työn substanssiin tai työyhteisöön ei kannata liiaksi kiintyä, eikä kannata ladata liian suuria odotusarvoja määräaikaisuuden mahdollisesta jatkumisesta tai loisteliaan comebackin tekemisestä keskenjääneen elämäntyön jatkamisen toivossa. Ymmärsin vasta joskus noin 38-vuotiaana, että en ole ehkä ollut koko aikaa ihan varmalla pohjalla muna-kana -suhteista tässä asiassa kun ei mentoria ole ollut.

Leipäpappius ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö jokaisesta työstä jotain voisi oppia. Se vain tarkoittaa sen asian myöntämistä, että työ on - vain - yksi osa elämää. Kolikon kääntöpuolena, leipäpappi saattaa romantisoiden ihannoida tilannetta, jossa harrastuksistaan voisi tehdä työn. Voi kuitenkin olla, että esimerkiksi musiikin amatööriys antaa mahdollisuuden suhtautua intohimoonsa kuin valintamyymälään tai löytöretkeilyyn.

Paradoksaalista kyllä, silloin kun työ ei nyt ole niin hääviä, silloin työhön fokusoituminen saattaa auttaa unohtamaan työolojen kurjuuden. Työhön voi ottaa esimerkiksi tutkijan, taiteilijan tai urheilijan asenteen. Tutkija yrittää oppia työnsä substanssin mahdollisimman hyvin, taiteilija voi ajatella työtään metaforisesti, koettaen sijoittaa itseään esimerkiksi pianistiselle asteikolle miettien että onko Jerry Lee Lewis, Wilhelm Kempff, Edwin Fischer, Glenn Gould, Arthur Rubistein vai Vladimir Horowitz. Urheilija taas valitsee, kilpaillako muiden vai itsensä kanssa, piiskatessaan itseään sellaiseen työsuoritukseen jossa voi säilyttää itsekunnioituksensa. Mieluiten itsensä kanssa.

Ja vaikka harrastuksien ja työn yhdistämiseen olisikin aika naiivin idealistinen asenne, sama pätee muuten vapaaehtoistyöhönkin: siihenkään ei kannata liikaa rakastua. Siinä vaiheessa kun haaveilee, että voisi yhdistää harrastuksensa ja työnsä, silloinkin on mahdollisuus tulla havainneeksi että ei olekaan onnistunut siinä määrin ammatillistamaan tätä amatööriyttään että siitä palkan nauttiminen olisi niin kovin realistinen optio.

13.5.2013

Ensin tapetaan palvelut, sitten kunnat, sitten vasta asukkaat?

Kun nyt saatiin vihdoinkin hallituksen esitys sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä eli Sote-esitys, siinä viedään suurelta osalta suomalaisilta paitsi palvelut, myös oikeus vaikuttaa omiin asioihinsa, joko asiakkaan tai äänestäjän roolissa. Siinä todettiin:

"20 000–50 000 asukkaan kunnalla on oikeus pääsääntöisesti järjestää perustason sosiaali- ja terveyspalvelut. Vähintään noin 20 000 asukkaan kunta voi toimia perustason alueen vastuukuntana. Perustason sote-palveluja ovat lähinnä nykyiset terveyskeskusten ja sosiaalitoimen palvelut".

Lakkautetaanko sitten alle 20 000 asukkaan kunnat vai lopetetaanko niiden ihmiset? Jos näistä kunnista palvelut lopetetaan, samaten näissä kunnissa asuvilta ihmisiltä viedään perustuslaissa annettu oikeus vaikuttaa asioihinsa. Sote-esitys sanoo nimittäin alle 20 000 asukkaan kunnista seuraavaa:

"Alle 20 000 asukkaan kunnilla ei ole nykylain mukaisesti oikeutta järjestää itse sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja."

Hallituksen tiedotteen Sotesta voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.

Kirjoitus julkaistiin Uusimaa-lehdessä sunnuntaina 12.5.

12.5.2013

Aikuinen ei sano koskaan ei koskaan

Ihmiset aikuistuvat eri tahtia. Joillekin vanhemmaksi tuleminen kaksikymppisenä voi olla sekä luonnollista, haluttavaa ja siitä myös selvitään erinomaisesti. Kuten omilla vanhemmillani, olenko tästä selviytymisestä itse sitten mitenkään erinomainen esimerkki, on makuasia. Mitenkään vähättelemättä kenenkään ihmisen perspektiiviä: omaa, parasta ymmärrystä ja tulkintaa omista elämänvalinnoistaan, niin kyllä 25- tai 30-vuotiaskin on vielä kovin nuori tietämään varmuudella että ei koskaan, varsinkin kun naisten hedelmällisyys kestää yleensä noin viisikymppiseksi. Ylipäätään varmin esimerkki siitä, että ihminen on vielä nuori, on se, että hän ylipäätään luulee olevansa ehdottoman varma mistään.

Minulle ei isyys ollut mikään reaalinen, läsnä omassa elämässäni oleva, realistisesti valittavissa tai ei-valittavissa oleva asia kolmekymppisenä niin että siihen olisi voinut jotenkin ottaa kantaa. Olin kolmekymppisenä täysi kakara, vaikka olinkin asunut itsenäisesti jo miltei kymmenen vuotta, maksanut oman koulunkäyntini 16-vuotiaasta, ulkoiluttanut koirani 11-vuotiaasta ja huolehtinut aamurutiineistani jo 6-vuotiaasta. Minun elämääni mahtui vain minä, sen lisäksi mahdollisesti vielä oma itse.

Tulin isäksi vajaat 37-vuotiaana, ja kaikille ei tätä onnea ole suotu, eikä kaikista tarvitsekaan tulla isejä tai vanhempia. Ei ole mitään yleispätevää reseptiä siitä miten ihmisen tulee järjestää perhesuhteensa eikä sen paremmin siitäkään miten ja milloin aikuistutaan. Haluaisin nyt kuitenkin setämäisellä varmuudella muistuttaa jokaista minua nuorempaa, joka luulee olevansa varma omaehtoisesta lapsettomuudestaan: älä ole. Sinä voit muuttua. Elämässäsi voi tapahtua asioita, jotka saattavat muuttaa käsitystäsi omasta itsestäsi, omasta elämästäsi ja omista olosuhteistasi. Kannattaa suhtautua omaan elämäänsä yleensäkin avoimin mielin ja silmin.

40-vuotiaana ihmisellä on perspektiivi omaan itseensä, tekemisiinsä, valintoihinsa ja motiiveihinsa kaksikymppisenä. Toisin päin taas ei voi olla.

Yleisradion jutun, joka inspiroi minua miettimään omaa suhdettani vanhemmuuteen, voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.

11.5.2013

Porvoon Mahdollisuuksien tori on täynnä mahdollisuuksia

Porvoon Mahdollisuuksien torin teemana on tänä vuonna ihmisoikeudet. Tuttuun tapaan Porvoon pääkirjaston ympäristössä perjantaina 17.5. klo 12-19 esittäytyvät omine osastoineen kansalaisjärjestöt, tänä vuonna mm:

Attac
Borgå Folkakademi
Borgå Nejdens Döva - Porvoon seudun kuurot r.y.
Eettisen kaupan puolesta ry
Föreningen Luckan r.f. - Luckan integration
Itä-Uudenmaan luonnon- ja ympäristönsuojeluyhdistys
Kepa ry
Maahanmuuttajapalvelut/Porvoon kaupunki
Maailmanvaihto ry - ICYE Finland
Multicultural Association of Porvoo
Porvoon Vasemmistoliitto – Vänsterförbundet i Borgå ry
SPR - Porvoo
Suomen Amma-keskus ry
Vegaaniliitto ry

Paikalla on myös musiikki- ja tanssiesityksiä:
LAVALLA:
12.00 Torin avauspuheenvuoro
12.15 Sateenkaaripaneeli – ”Kaikista tytöistä ei kasva naisia eikä kaikista pojista miehiä”
13.00 Wendarit - pyörätuolitanssia
13.30 Drag queen –esitys
14.00 Burmalainen tanssiesitys
14.30 Bändi: Phroe (Porvoo)
15.15 Bändi: Fool’s Champagne (Porvoo)
16.00 Ruandalainen tanssiesitys
16.15 Bändi: Ronda (Porvoo)
16.30 Bändi: Puuttuvat (Porvoo/Hki)
17.15 Kimulimuli-afrotanssiryhmän esitys
17.45 Bändi: Poutatorvi (Kangasala)
18.50 Torin päätöspuheenvuoro

Lisäksi:
ELÄVÄ KIRJASTO
Omia ennakkoluulojaan voi testata Elävässä kirjastossa klo 13-17. Kirjojen sijaan kirjastosta voi lainata ihmisiä, joihin usein kohdistuu erilaisia stereotyyppisiä ajatuksia. Jokaisella ”kirjalla” on oma tarinansa kerrottavana. Kahdenkeskisessä keskustelutuokiossa voi haastaa omat ennakkoluulonsa tai mielikuvansa, ja pohtia niiden todenperäisyyttä.

SATEENKAARIPANEELI
Sukupuolen moninaisuus tarkoittaa sitä, että on monta tapaa olla nainen tai mies, ja myös sitä että kaikki eivät ole joko naisia tai miehiä. Transsukupuolisuus ja intersukupuolisuus ovat esimerkkejä sukupuolen moninaisuudesta.
Keskustelemme sukupuoli-identiteetistä nuoruusiässä. Miten löytää oma tapa olla tai olla olematta sukupuolta? Kuinka koulussa ja nuorisotoiminnassa pystyttäisiin huomioimaan sukupuolen moninaisuus? Mukana paneelissa mm. Juudas Kannisto/Setan vapaaehtoiskouluttaja, Krister Karttunen/hlbti-aktiivi Amnestysta sekä Fredrika Biström/seksuaalinen tasavertaisuus ry.

VALOKUVANÄYTTELYT
Min Fei Kultanen: ”Osaavien ihmisten työpaja” – valokuvat kertovat Tansanian Iringassa toimivasta sosiaalisesta yrityksestä, Neema Craftsista. Se työllistää yli 120 vammaista, jotka
ovat saaneet toimeentulon ohella nostetta elämäänsä. (Paikka: kirjaston alakerta)

Fredrika Biström: ”Heterohomo”- valokuvia, joissa kyseenalaistetaan vallitsevia seksuaalisuuden normeja (Paikka: kirjaston yläkerta, Taidesilta)

DOKUMENTTIELOKUVAT (kirjaston kokoushuone)
klo 13.00 & 17.00: ”Portti maailmaan” – Namibian pääkaupunkiin sijoittuvassa dokumentissa seurataan kahden nuoren elämää köyhällä Greenwell Matongon alueella, jossa slummiin perustettu kirjasto toimii ihmisten porttina parempaan elämään. (Elokuvan kesto 29 min. Elokuvan ohjaaja Tuomas Lipponen ja edustaja Kirjastot ja kehitys –hankkeesta paikalla kertomassa projektistaan)
klo 14.30 "Moninaisuus asuu meissä"
klo 16.00 "Don't hit the Drag Queen" - Kuusi Drag Queeniä lähtee kiertueelle valloittamaan Suomen maaseutua. Lukuisat tanssilavat, kahvilat ja karaokebaarit toimivat taustana matkan todelliselle päämäärälle: halulle toteuttaa itseään juuri sellaisena kuin on.

SATUTUOKIOT (kirjaston satuhuone)
klo 12.30-13 Maijaliisa Dieckmann lukee omia tarinoitaan ala-asteikäisille (suomeksi)
klo 17.00-17.30 ruotsinkielinen satutunti yli 3-vuotiaille
klo 18.00-18.30 suomenkielinen satutunti yli 3-vuotiaille

IHMISOIKEUSPELI
Porvoon nuorisotoimen järjestämä peli rakentuu tietovisakysymyksistä, asenteita avaavista haastetehtävistä sekä toimintaa vaativista harjoituksista. Erilaisuus, syrjintä ja seksuaalinen moninaisuus kuuluvat teemoihin.

OIKEUTTA IHMISILLE! -tietovisa on kirjastossa tapahtuva itseohjautuva visailu, jossa vastaillaan ennalta annettuihin kysymyksiin. Startti aikuistenosaston Kirjakujalta. Osallistujien kesken arvotaan leffalippuja.

ESTEETTÖMYYSRATA – Miltä arkiset esteet tuntuvat? Riittävätkö lihakset? Mahdollisuus kokeilla, miten liikkuminen pyörätuolissa onnistuu.

Ja: illalla Porvoon parhaat bileet Taidetehtaalla. Maksaa 8 egee. Voit liittyä iloiseen kulkueeseen, joka lähtee kirjastolta noin puoli kahdeksalta. Siellä kuullaan ja nähdään:
Ronda Band
Puuttuvat
Poutatorvi

Tsekkaa Mahdollisuuksien Torin ohjelma tarkemmin linkistä, joka avautuu klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa:

9.5.2013

Kahvia ja pyöräilyä Porvoossa

Lauantaina 18.5. Porvoossa tapahtuu kahdella rintamalla, jotka tosin ovat melkein vierekkäin: tarjolla on kahvia sekä tietoa pyöräilystä.

Kahvila Vihreä hetki tarjoaa kahvia, teetä ja koetusti herkullisia vegaanisia leivonnaisia Runeberginpuistossa klo 12-17. Paikalla on myös vihreitä luottamushenkilöitä.

Aleksanterinkadun sillan kupeessa Porvoon Hyötypyöräilijät -blogin perustanut Jeremias Palomäki kertoo kello 12-16 perhe- ja tavarapyöräilystä ja esillä on myös erilaisia fillareita.

Ehdit mainiosti pistäytymään molemmissa tapahtumissa, sillä Runeberginpuistosta näkyy Aleksin sillalle. Ja toisinpäin.



Kysy myös Jeremiakselta vinkkejä, miten fillari pidetään kunnossa. Ettei sille käy näin kuin näille kahdelle Porvoonjoesta kalastetulle yksilölle.

7.5.2013

Aloitan Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen hallituksessa

Sain tänään vahvistuksen, että minut on valittu yhdeksi Vihreiden edustajista Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen hallitukseen, jossa edustan samalla myös Porvoota. Mikä sitten on Uudenmaan Virkistysalueyhdistys?

Virkistysalueyhdistys hankkii virkistysalueiksi sopivaa maata Uudenmaan alueelta. Yhdistykseen kuuluvat miltei kaikki nykyiset Uudenmaan kunnat, ja kuntauudistuksien myötä se tullee pian kattamaan koko maakunnan. Porvoossa yhdistyksellä on nykyisellään seitsemän virkistysaluetta, jotka sijaitsevat kaikki saaristossa.

Virkistysalueet toimivat jokamiehenoikeusperiaatteella. Ne ovat siis Suomeen viety brittiläisen Commons-tradition sovellus, yhteismaita siinä mielessä että niitä voivat käyttää kaikki vastuullisesti noudattaen kansallisia ja paikallisia sääntöjä ja ohjeistuksia luonnonvarojen hyödyntämisestä, asuinpaikkakuntaa ja -maata kysymättä.

Yhdistyksen toiminnasta saa tietää lisää klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa. Tulen aika ajoin raportoimaan täällä virkistysalueista. Taipaleeni aion aloittaa tutustumalla yhdistyksen hallinnoimiin virkistysalueisiin, joten tiedänpä jo nyt paljolti alkavan kesän pyöräretkieni kohteet.

6.5.2013

Miksi en kannata eutanasiaa

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä nihkeämmin olen alkanut suhtautumaan avustettuun kuolemaan, jota jotkut armomurhaksikin sanovat, eli eutanasiaan. Miksi?

Ensiksikin kyseessä on ammattieettinen ongelma. Ei minkään ammattikunnan kontolle voi sälyttää sen ratkaisevan napin painamista. Kyse on myös laajemmasta eettisestä ongelmasta: ei kenenkään omatunnolle voi sälyttää tällaista taakkaa, ei silloinkaan, vaikka kuoleva olisikin itse esittänyt kuolemisen omana toivomuksenaan. Toki kuolemisessa avustaminen tällaisessa tilanteessa, jossa kuolevan oma toive on dokumentoitu, on perin ymmärrettävää, ja dokumentoidun kuolintoiveen pitääkin olla lieventävä asianhaara.

Toinen ongelma eutanasiassa liittyy moraalisen kaltevan pinnan argumentaatioon, jollaista moni tuntemani korkeakoulutettu itseään suvaitsevaisena pitävä ihminen yleensä vierastaa argumentaation formaalisena rakenteena: eutanasiasta on hyvin lyhyt matka etukäteiseen eutanasiaan, jossa esimerkiksi vaikeasti syntymäsairaita lapsia alettaisiin karsimaan muka elinkelvottomina. Kalle Könkkölältä voi kysyä asiasta lisää.

Kolmas syy minulle hylätä eutanasia on myös kalteva pinta -tyyppinen argumentti: mahdollisuudesta voi helposti syntyä moraalinen velvoite. Eutanasian mahdollisuus glorifioisi vakavasti sairaiden, vammaisten, vanhusten tai vaikka vain väliaikaisesti itsensä hyödyttömiksi tuntevien omaehtoisen exituksen takavasemmalle, pois rasittamasta yhteiskunnallista huoltosuhdetta. Eutanasia antaisi joillekin moraalisen velvoitteen itsemurhaan.

Näitä asioita paljon minua enemmän pohtineen Kalle Könkkölän argumentteja asiasta voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa. Myös Tuomas Tuure on esittänyt aiheesta pohtimisen arvoisia huomioita.


Rata Helsingistä Haminaan helpottaisi työllisyyttä, taloutta ja ympäristöä

Tulevaisuuden haasteena on saada talous kasvamaan ilman hiilidioksipäästöjen kasvua. Julkisten liikenneinvestointien kannalta tämä tarkoittaa, että raideliikenteeseen on investoitava entistä enemmän. Eurooppa elää kenties pitkän hitaan kasvun kautta jolloin korot ovat matalat ja julkiset investoinnit (jotka eivät ole syömävelkaa) voisivat helpottaa taloutta. Erityisen tärkeä olisi ratayhteys Helsingistä Porvoon kautta Kotkaan ja Haminaan asti.

Raideyhteys voisi vähentää ruuhkia, helpottaa työpaikkojen ja työntekijöiden kohtaamista ja kasvattaa matkailun määrää koko Helsingistä itärajalle ulottuvalla alueella. Tämä matkailun kasvu ei toisi mukanaan auto-onnettomuuksia tai liikennekulttuuritörmäyksiä, vaan kulttuurien kohtaamisia. Toimiva raideliikenne on myös erityisesti työmatka-autoilijoiden etu ruuhkien vähentyessä ja tien turvallisuuden parantuessa.

Ennen kuin Helsinki saa korjattua asuntopolitiikkaansa, pääkaupungin työmarkkinoiden kannalta olisi hyödyllistä, että erityisesti kausityövoima voisi hypätä vaikkapa kotona Kotkassa tai Loviisassa junaan ja palata kotiin nukkumaan yöjunalla.

Porvoon ja sitä ympäröivän seudun kannalta rata tulee olemaan ennemmin tai myöhemmin välttämätön. Kaupunkiin muuttavien runsaasta joukosta suurin osa tulee Helsingistä. Kun iso osa muuttajien työpaikoista ei ainakaan heti muuta perässä, ei vaikuta todennäköiseltä, että pendelöintibussien määrää voidaan jatkuvasti lisätä. Autojen määrää ei yksikään autotie, edes tuleva Helsinki-Kotka-moottoritie vähennä vaan päinvastoin lisää.

Kotkan ja Haminan alueet ovat kärsineet paperitehtaiden lakkauttamisen jälkeen korkeasta työttömyydestä. Talouden dynaamisuus voisi kääntyä toiseen suuntaan uuden raideyhteyden ansiosta. Nopea raideyhteys voisi tuoda Kaakkois-Suomeen matkailijoiden lisäksi uusia korkean osaamisasteen yrityksiä, sillä näiden alojen yrityksille ja työntekijöille hyvät liikenneyhteydet pääkaupunkiin ovat tärkeät. Yhtä hyvin esimerkiksi kulttuurialojen helsinkiläiset työntekijät voisivat kulkea junalla töihin itään.

Rata palvelisi koko itäisen Uudenmaan ja Kymin alueen houkuttelevuutta niin matkailijoiden kuin yritysten silmissä. Toivomme, että ratayhteys toteutetaan valtion ja alueen kuntien yhteistyönä.

Lisäksi on huomioitava, että erityisesti Helsingin nykyisiin joukkoliikennevälineisiin – kuten metroon – olisi hyvät vaihtoyhteydet uudelta junayhteydeltä. Metro ei välttämättä ole teknisesti mahdollinen ratkaisu, mutta vaihtolaiturien sijoittelulla esimerkiksi tulevalla Sipoon Söderkullan metroasemalla voitaisiin matkanteosta tehdä sujuvaa. Ylipäänsä vaihtoyhteyksiä ja syöttöliikennettä pääreiteille erityisesti itäisellä Uudellamaalla pitäisi huomattavasti parantaa.

Michael Perukangas, puheenjohtaja/ordförande, Porvoon Seudun Vihreät/Borgånejdens Gröna
Tuomas Green, Porvoon Seudun Vihreiden varapuheenjohtaja
Katja Andrejev, Haminan Seudun Vihreiden puheenjohtaja
Antti van Wonterghem, Kotkan Seudun Vihreiden hallituksen jäsen
Reeta Rossi, puheenjohtaja/ordförande, Loviisan Seudun Vihreät/Lovisanejdens Gröna

3.5.2013

Vanhemmille ulkonaliikkumiskielto?

Aivan samoin kuin Veronmaksajien keskusliitto ei edusta veronmaksajia, Vanhempainliitto ei edusta ainakaan kaikkia vanhempia. Tuoreessa kampanjassaan "Ulkonaliikkumiskielto alaikäisille" Vanhempainliitto on ottanut irtioton ainakin niistä vanhemmista, jotka eivät itse pysty asettamaan rajoja nuorilleen.

Kun presidentti Niinistön Tavallisia tekoja -kampanjaa joskus ehkä hieman julmastikin teilattiin arkielämästä vieraantuneeksi ja väärin sammutetuksi, niin Vanhempainliiton kampanjaa ja presidentillistä interventiota yhdistää ainakin kaksi asiaa: varmaankin hyvä tarkoitus, yrittää herätellä epäonnistuneita vanhempia ja toiseksi se, että niihin ainakin näyttää liittyvän moralistinen sävy, jonka jotkut kriitikot ovat ehkä osin pahansuovastikin tulkinneet yönsä hyvin nukkuvan porvariston sormienheristelyksi naamioiduksi julkisten palveluiden leikkauksen motivoinniksi.

Kampanjoita yhdistää myös kolmas seikka, se kaikkein tärkein: joko tietämättömyys, insensitiivisuus tai valikoiva muisti perheiden lähtökohtien eriävyyksille. On aika hankala vaatia vanhempia ottamaan takaisin kadonnut vanhemmuus jos sitä ei ole koskaan ollut, palauttamaan perheyhteisö, jota ei ole koskaan ollut tai huolehtimaan lapsista jos omasta itsestäkin huolehtiminen on aika heikoissa kantimissa.

Ei tietenkään ole presidentin tai Vanhempainliiton syy, että vanhempanaolo on jatkuvaa oman riittämättömyyden kanssa tasapainoilua, mutta vanhemmat kaipaavat tukea, eivät moralisointia. Yhdenkään tulevan nuorisoroiston tai -rontin ainutkaan viinapulloa ei moralisointi jätä avautumatta eikä yksikään vakava syrjäytymisyritys syrjäytymättä.

2.5.2013

Pasifisti - ekoisi 1-0

Kun vielä itsekin olin ainakin henkisesti lapsi, ajattelin, että on niin ainakin periaatteellisesti tärkeää suojella omaa mahdollista lastansa väkivaltaisilta kuvastoilta, symboleita tai elementtejä sisältäviltä leikeiltä, että jo sen takia lapsia ei pitäisi altistaa julkiselle päivähoidolle, niistä kun tunnetusti saa tartuntoja sairauksille, kuluttamiselle, muotivirtauksille, rumalle kielenkäytölle ja väkivaltaleikeille.

Nyt ymmärrän paremmin. Lapset tulisi eristää kokonaan ulkomaailmasta, jos haluttaisiin ehkäistä altistumista kaikelle moraalisesti tai tyylillisesti epäilyttävälle ainekselle, eikä näin saa tehdä ihmisille, pienillekään.

En nyt niin hirveästi välittäisi tietenkään ruokkia 5-vuotiaan poikani innostusta erilaisia taistelullisia aineksia sisältäville leikeille, puhumattakaan kulttuurituotteista, jotka sisältävät näitä elementtejä. Tosin kulttuuri itsessään on jo kulttuurituote; jos vaatisin ehdotonta nollatoleranssia ninjoille ja roboteille, samalla eristäisin lapseni kokonaan hänen ystäviensä sosiaalisesta todellisuudesta, jolloin syyllistyisin hänen kiusaamiseensa idealismin nimissä. Leikkiköön siis niillä, vaikka olisinkin sitten enemmänkin yleisönä kuin aktiivisena lapseni taistelullisen sosiaalisen todellisuuden kanssakonstruoijana.

Kun poikaani on nyt alkanut viehättämään useimmiten japanilaisperäisten taisteluleikkien asemesta Trash Pack -nimiset kumiörkit, joissa juustoa ei voi erottaa pesukoneesta, ekoisillä minussa voisi olla joitakin varauksia esitettävänä. Trash Pack -hahmot (joita lapsen logiikalla kutsutaan siis Trash Packeiksi, eli siis yksittäisiä kumihahmoja nimitetään pakkauksille nimensä antaneen kulttuurituotteiden sarjan mukaan) ovat roskia simuloivia pieniä kumiolentoja, joita voi luokitella itikoiden, pilaantuneiden ruokalajien ja kodinkoneromujen kategorioihin, ja nämä Trash Packit tosiaan ovat nimensä veroisia kun pakkauksen tilavuudesta varmaankin 93% on muoviroskaa ja pakkauskartonkia. Ja nämä roskat taipuvat moneen: niillä voi laskea mäkeä, niillä voi skeitata ja ne keskustelevatkin keskenään. Mielikuvitus vain on rajana. Joka tapauksessa nämä ovat rauhanomaisia hahmoja verrattuna aikaisempiin suosikkeihin, kuten Bakuganeihin.

Nyt pasifistiminäni näyttää kieltä kierrättäjäminälle. Vaikka olen työksenikin muun muassa propagoinut ajatusta, jossa kierrätysasenteet lähtevät liikkeelle lapsista, niin leikkiköön mieluummin kumisilla roskaleluilla kuin muovisilla taisteluleluilla. Jos jollekin lapselle nämä lelut vielä kylvävät ymmärryksen siemenen siitä, että roskia on eri lajityyppejä, silloin voinee tarkoituskin pyhittää keinot.

1.5.2013

Poliitikko ei saa olla ammattilainen mutta hänen täytyy olla ammattimainen

Kunnallispoliitikot ovat masokisteja. Kiitosta he saavat aniharvoin, ei sillä, että marttyyriksikään heidän kannattaisi ryhtyä, sillä ken leikkiin ryhtyy, hän sen kestäköön.

Paikallispoliitikolla on parasta olla itsellään kristallinkirkkaana mielessä syy, miksi hän on lähtenyt leikkiin mukaan. Häneen nimittäin kohdistuu hyvin ristiriitaisia rooliodotuksia: kollegat sekä oikealta, vasemmalta, sisältä, ulkoa, alta ja päältä edellyttävät häneltä ammattimaista asennetta ja otetta; yhtäältä kokopäiväistä kuntalaisten edustamista, toisaalta kymmenottelijan yleispoliittista laaja-alaisuutta.

Kunnallispoliitikon pitää siis olla kiinnostunut oman kuntansa asioista laidasta laitaan, mutta ei mistään muusta. Jos laitat nokkasi entisten tai tulevien kotikuntiesi asioihin, turpaan tulee joko siitä, että et osaa keskittyä tai sitten siitä että mitä sinä nakkikiskavaras tänne tulet.

Kun muut kunnallispoliitikot toivovat kunnallispoliitikolta ammattipoliitikon eetosta, sen sijaan kuntalaiset edellyttävät amatööriyttä, joka silkasta rakkaudesta aiheeseen laiminlyö kotiaan, taloaan ja työtään vain heidän asiansa eteen. Ja jos poliitikko osoittautuukin vaikuttamisen ammattilaiseksi, tämä ei ole meriitti vaan osoitus broilerista, joka ei ole koskaan tiennyt, miltä lattiakanalan vapaus maistuu kun ei ole koskaan sitä kokeillut.

Poliitikko siis ei saa olla ammattilainen ja toisaalta häneltä vaaditaan ammattimaisuutta, ja sitten kuitenkin kaikki varomattomat ehdotukset edes puolipäiväisestä palkkauksesta tai jopa luottamusmiespalkkioiden nostosta tulkitaan eliitin hyvä veli -kerhon keskinäisen vieraantuneisuuden osoitukseksi ja kiittämättömyydeksi.

Miksi sitten joku lähtee paikallispolitiikkaan? Luultavasti siksi, että saadaan kiksejä vaikuttamisentunteesta, jota ei pidä sekoittaa valtaan eikä edes vaikuttamiseen. Tunne, oli sitten kuinka illusorinen hyvänsä, että ihminen voisi olla subjekti, oman tai edes jonkin tarinan kuljettaja, saa elämän tuntumaan mielekkäältä. Uskon, että politiikkaan lähtevät ihmiset, jotka eivät halua tyytyä toisten tarinoihin vaan kirjoittaa ne itse, jotka haluavat edes yrittää.

Minä pidän politiikkaa ihan arkipäiväisen oman elämän mielekkyydenannon, subjektiuden erityislajina ja kansalaisvaikuttamisen jatkeena, aivan samoin kuin näen politiikan osana elämää enkä esimerkiksi päinvastoin. Puolueet ovat tämän toiminnan institutionaalisia välineitä, eivät sen vähempää mutta eivät sen enempää. Aivan samoin kun on parempia ja vähemmän sopivia vaatteita, niin on myös vähemmän ja paremmin sopivia puolueita, ei täydellisiä. Vaikka näkemykset välineen sopivuudesta kohtaavat, välttämättä ihmiset eivät aina kuitenkaan jaa samaa käsitystä niistä tavoista, joilla tuota välinettä käytetään.

Puolueiden väline- ja itseisarvoisuus palautuvat paljolti siihen, millaisiksi yhteisöiksi ne näkee: pitääkö niitä ensisijaisesti Gesellschaft-tyyppisinä asiayhteisöinä vai Gemeinschaft-lajisina yhdessäoloyhteisöinä. Mitä enemmän politiikka ammatillistuu, sitä enemmän Gemeinschaft paradoksaalisesti korostuu, koska mitä enemmän puoluepoliittisessa toiminnassa mukana olevat henkilöt kouluttavat itseään poliittisina osaajina, sitä paremmin he myös alkavat viihtymään keskenään, jolloin harva enää muistaa mikä oli muna ja mikä kana.