Kaksipäiväisen puoluekokouksen muuttuminen kolmepäiväiseksi asettaa sekä monet vihreät aktiivit että yhdistykset mahdottoman tilanteen eteen. Käytännössä kolmepäiväisyys johtaa siihen, että osallistumajakauma vinoutuu Vinon suuntaan, sillä oikeastaan vain ne opiskelijaedustajat, joiden koulunkäynti on lukujärjestysmuotoista, ovat jääväytyneitä osallistumaan. Työssäkäyvät aikuiset karsiutuvatkin sitten aika tehokkaasti, samaten yksinhuoltajat, yrittäjät ja etävanhemmat.
Periaatteessa kolmepäiväiseen puoluekokoukseen pääsevät tietysti pienyrittäjätkin, tulonmenetyksen uhalla. Työttömät ja eläkeläiset ovat vapaita osallistumaan, siis ne eläkeläiset, joita Vihreissä on. Ei varmaan ihan kovin paljon. Pienituloisilla ei ole varaa palkattomiin vapaapäiviin, etenkään asuntovelallisilla ja elatusapua maksavilla pienituloisilla. Yksinhuoltajat kolmepäiväisyys asettaa mahdottomaan tilanteeseen, elleivät he voi lykätä lapsiaan isovanhemmille. Lapsen toisen vanhemman työnantaja tuskin hyväksyy lapsenhoitovirkavapaan periaatteeksi sitä, että entisen puolison nyt pitää päästä piipertämään. Tai siis ehkä, mutta palkattomaksi menee se uhraus ellei sitten se ei-puoluekokoukseen menevä vanhempi tekeydy sairaaksi.
Etävanhemmille kolmepäiväisyys on myös mahdotonta. Etävanhempi käyttää kaikki irtoavat lomapäivänsä lapsensa kanssa oloon, edellyttäen että hänellä on lomaa. Monella ei ole, ja heitä kutsutaan prekariaatiksi. Sellaisia, siis prekaareja on Vihreissä aika paljon, ja luulisikin, että meiltä löytyisi ymmärrystä ihmisten eriäville perhe- ja työtilanteille, etenkin kun me puhumme hyvin mielellämme erilaisissa perhe- ja työtilanteissa elävien ihmisten puolesta.
Tietenkin puoluekokouksen ohjelmaa voi jotenkin varmaan järkeistää, esimerkiksi niin, että ne, jotka haluavat osallistua kolmantena (eli varmaankin perjantaina, eli oikeastaan ensimmäisenä) päivänä esimerkiksi ohjelma- tai aloitetyöhön tai erilaisiin työryhmiin, voinevat halutessaan priorisoida itsensä paikalle jo kolmannelle päivälle, josta onkin siis tullut ensimmäinen. Tämä samalla tarkoittaisi sitä, että ohjelmatyö ja työryhmät asettaisiin poliittisessa toiminnassa niille kuuluvalle paikalle: sille viimesijaiselle. Samalla tämä tarkoittaisi sitä, että tämä kaikki valmistelu- ja ohjelmatyö ulkoistettaisiin käytännössä Vinolle, josta tulisi siis samalla Vihreiden ohjelmatyöryhmä.
Jos puoluekokous aikoo jatkossa olla kolmepäiväinen, sen osallistujille on korvattava tulon- ja vapaa-ajanmenetys ja järjestettävä lastenkasvatus jotenkin. En suurin surminkaan ottaisi omaa jälkikasvuani ikävystymään kuoliaaksi puoluekokoukseen, joten lapsenvahtiapukaan ei ongelmaa ratkaise.
Kolmepäiväisyydestä kärsisi myös puoluekokouksen edustavuus ja demokratia. Monien pienten yhdistysten olisi käytännössä mahdotonta saada edustajia puoluekokoukseen, kolmipäiväisyyden jäävätessä suurimman osan aikuisikäistä työvoimaa, samalla puoluekokouksen lienee mahdotonta saada riittävästi vapaaehtoista talkooväkeä ainakaan sille ylimääräiselle päivälle. Käytännössä kolmepäiväisyys rokottaa eniten pieniä maakuntien yhdistyksiä, ja kuitenkin Vihreille on tärkeä periaate se, että meillä on edes tahtoa ja yritystä valtakunnalliseksi puolueeksi. Kolmepäiväinen puoluekokous tekee tämän periaatteen toteutumisesta hyvin vaikeaa, sillä pitkämatkalaisille kolmepäiväinen puoluekokous onkin neli- ellei peräti viisipäiväinen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste etävanhempi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste etävanhempi. Näytä kaikki tekstit
22.2.2013
Olenko huono isä?
En ole katsonut elämäntehtäväkseni varmistaa hinnalla millä hyvänsä, että omalla lapsellani - tai jos minulle siunaantuisi niitä vielä lisääkin - olisi mahdollisuus harrastaa ihan mitä hyvänsä, oli sitten lepakkomiesten keräilyä, virkaamista, kuviokävelyä tai kilpakuiskaamista. Enkä ole tekemättä tätä siksi, että omatkaan vanhempani olisivat olleet suomatta minulle kaikkea tätä. En tiedä, onko kyse välttämättömyydestä hyve -ilmiöstä siinä, että olen oppinut ehkä vanhemmiltani asenteen välttämättömyydestä hyve.
En halua syyllistää curling-vanhemmiksi niitä, jotka katsovat, että lapsella pitää olla ostettuna oma mopoauto ja keskustakaksio jo ennen kuin nämä ovat päässeet irti potalta. Ja tällä aika lyhyellä matkalla, jossa sitä pottaa raahataan pitkin eteistä niin ettei edes peffaa siitä ehdi irrottamaan, lapsi on kokeillut siipiänsä mäkihypyssä, harpunsoitossa, rallicrossissa ja eteisvärinässä.
On varmaankin hyvä, että lapsilla on tekemistä, etteivät sitä eteistä hajoita keilatessaan. Tai itseään. Vanhempansa voivat kuitenkin rikkoa jos näiden pitää tehdä nelivuorotyötä jotta lapsilla olisi varaa elää nelivärimaailmassa.
Minun lapsuudessani teevee oli mustavalkoinen. Ja Akkarin taskukirjojen joka toisen aukeaman sai itse värittää. Siinä sitä oli tekemistä. Toivoisin, ettei kukaan kokisi olevansa huono isä, tai äiti, jos he voivat sallia lapsilleen vuoristokiipeilyn Jonasbackenilla Himalajan asemesta ja sienestyksen lähimetsässä sademetsästyksen asemesta, pyöräilyn sisäpihalla mikroautoilun asemesta tai pöytäjääkiekon NHL:n sijaan. Tärkeintä kuitenkin on antaa lapselle aikaa, sillä se on arvokkaampaa kuin mikään raha, vaikka se ei maksa mitään. Minä jos kuka etäisänä sen tiedän.
Poikani täyttää tiistaina viisi vuotta. Minulle kaikkein tärkeintä on, että hän vähän isompana tietää, kuka olen. Jos jotakin tekemisistäni ja sanomistani on tarttunut korvan taakse, otan sen bonuksena. En voi vaatia, että hän tekisi elämässään samantyyppisiä valitsematta jättämisiä kuin minä. Poikani olemassaolo on itsessään arvokasta, toivottavasti hänelle myös isänsä olemassaolo.
En halua syyllistää curling-vanhemmiksi niitä, jotka katsovat, että lapsella pitää olla ostettuna oma mopoauto ja keskustakaksio jo ennen kuin nämä ovat päässeet irti potalta. Ja tällä aika lyhyellä matkalla, jossa sitä pottaa raahataan pitkin eteistä niin ettei edes peffaa siitä ehdi irrottamaan, lapsi on kokeillut siipiänsä mäkihypyssä, harpunsoitossa, rallicrossissa ja eteisvärinässä.
On varmaankin hyvä, että lapsilla on tekemistä, etteivät sitä eteistä hajoita keilatessaan. Tai itseään. Vanhempansa voivat kuitenkin rikkoa jos näiden pitää tehdä nelivuorotyötä jotta lapsilla olisi varaa elää nelivärimaailmassa.
Minun lapsuudessani teevee oli mustavalkoinen. Ja Akkarin taskukirjojen joka toisen aukeaman sai itse värittää. Siinä sitä oli tekemistä. Toivoisin, ettei kukaan kokisi olevansa huono isä, tai äiti, jos he voivat sallia lapsilleen vuoristokiipeilyn Jonasbackenilla Himalajan asemesta ja sienestyksen lähimetsässä sademetsästyksen asemesta, pyöräilyn sisäpihalla mikroautoilun asemesta tai pöytäjääkiekon NHL:n sijaan. Tärkeintä kuitenkin on antaa lapselle aikaa, sillä se on arvokkaampaa kuin mikään raha, vaikka se ei maksa mitään. Minä jos kuka etäisänä sen tiedän.
Poikani täyttää tiistaina viisi vuotta. Minulle kaikkein tärkeintä on, että hän vähän isompana tietää, kuka olen. Jos jotakin tekemisistäni ja sanomistani on tarttunut korvan taakse, otan sen bonuksena. En voi vaatia, että hän tekisi elämässään samantyyppisiä valitsematta jättämisiä kuin minä. Poikani olemassaolo on itsessään arvokasta, toivottavasti hänelle myös isänsä olemassaolo.
2.8.2011
Kun perhe hajoaa
Juttu on julkaistu Expatrium-lehden numerossa 71 (Kesä 2011).
Kun perhe hajoaa
Avioero ulkomailla on aina monimutkaisempaa varsinkin kun perheessä on lapsia ja vanhemmat asuvat eron jälkeen kahdessa eri maassa. Michael Perukangas joutui järjestämään vanhemmuutensa uudelleen, kun erosi Norjassa työkomennuksella olevasta puolisostaan ja palasi yksin Suomeen.
Jo pitkät matkatkin voivat olla riski parisuhteelle. Niiden aikana voi nousta esille puolisosta uusia ja ikäviäkin piirteitä, kun pinna kiristyy toisenlaisissa olosuhteissa eikä kaikki sujukaan kuten kotioloissa.
Vielä suurempi riski on nähdäkseni maastamuutto. Kun parisuhde on toimiva, se kestää muuton ja arjen ulkomailla ja jopa vahvistuu yhteisistä kokemuksista. Jo alun perin keppoisissa kantimissa ollut suhde todennäköisesti ajautuu syvempään kriisiin ja jopa eroon.
Ulkomaille muutto itsellään ei tietenkään aiheuta eroa. Muutosta seuraa monenlaisia tunneskaalojen vaihteluita, turhautumista ja katkeruuttakin. Etenkin se puolisoista, joka on jättänyt työelämän Suomeen, on alttiina vaikeuksille. Ne voivat johtua sosiaalisten verkostojen tyhjenemisestä ja mielekkään tekemisen puutteesta. Pettymyksen voi jalostaa marttyyriydeksi asti ja siitä tulee tehokas turvattomuuden ja vieraantuneisuuden tunteen lähde. Lähin maali, johon kaikki negatiiviset tunteet voi purkaa, löytyy helposti kotoa.
Parasta itsesuojelua olisikin valmistautuminen ulkomaille muuttoon siten että yrittää hankkia verkostoja, ystäviä, järkevää tekemistä ja jopa työpaikan jo ennen muuttoaan. Me kaikki toki tiedämme, ettei se suinkaan aina ole mahdollista.
Jos parisuhde kuitenkin kärsii vierailla mailla haaksirikon, eroavan on hyödyllistä tietää millaisia käytännön järjestelyjä erosta vääjäämättä seuraa. Kokemukseni ovat Norjasta, mutta pätevät soveltaen mihin tahansa kansainväliseen eroon, jossa toinen palaa kotimaahan ja toinen jää ulkomaille. Oma kokemuspohjani ei riitä antamaan eväitä asettua vieraaseen maahan jäävän housuihin tai hameeseen, joten keskityn eroon paluumuuttajan näkökulmasta.
Ero pohjoismaalaisittain
Pohjoismaiden sisäinen sopeutuminen on tietenkin helpointa, ei vähiten saman ilmaston, monien maidemme välisten erityissopimuksien ja monessa kohtaa yhtenevän arvo- ja kulttuuri-ilmaston ansiosta. Eroavaa eivät kuitenkaan kiinnosta samankaltaisuudet vaan eroavuudet.
Kun Suomessa eron saa harkinta-ajaksi katsottavan puolen vuoden asumuseron jälkeen, Norjassa tämä harkinta-aika, jonka jälkeen voi hakea lopullista avioeroa, on yksi vuosi. Norjassa asumuseroa anotaan aluehallintovirastosta. Asumuseron katsotaan alkaneen vasta siitä päivästä kun asumuserohakemus on hyväksytty. Sen käsittelyssä menee muutamasta viikosta reiluun kuukauteen.
Pääsääntöisesti eroa kuitenkin kannattaa hakea siinä maassa jossa mahdollinen lapsi asuu, ja yhdessä maassa jo kerran vireille pantua eroprosessia ei voi siirtää toiseen maahan. Tai sitä ei ainakaan kannata siirtää sen jälkeen kun asumuseroa on kulunut yli puoli vuotta. Jos avioeroa on jo haettu, sen hakeminen Suomessa keskeyttää norjalaisen eroprosessin ja aloittaa ajanlaskun alusta.
Vaikka ero onkin astunut voimaan jo vuoden asumuseron jälkeen, olettaen, että kumpikaan osapuoli ei ole vetänyt erohakemusta takaisin, eropäätös pitää vielä saada todistettavasti tiedoksi eli kirjallista eropäätöstä pitää malttaa odottaa.
Paluumuuttajan pitää Suomeen palatessaan tietenkin ilmoittautua uuden kotikuntansa maistraattiin. Lisäksi uusi suomalainen osoite pitää tavalla tai toisella saattaa tiedoksi entisen kotimaan viranomaisille, jos entinen puoliso jäi sinne, etenkin jos on yhteisiä lapsia ja omaisuutta.
Norjassa maasta pois muuttaminen pitää ilmoittaa paikan päällä postissa. Postin sähköinen muuttoilmoitus ei ole mahdollista ei-norjalaisiin postinumeroihin. Muuttaessa Suomessa uuteen osoitteeseen, uusi suomalainen osoite pitää ilmoittaa seuraavan Norjan-vierailun yhteydessä norjalaiseen postiin tai sitten kirjallisesti maahanmuuttoasioita hallinnoivaan verovirastoon, mukana kopio passista tai muusta henkilöllisyystodistuksesta.
Ero ja lapsi
Vähiten mutkikas ero on silloin kun se koskettaa vain kahta aikuista. Jos on yhteinen lapsi tai jopa lapsia, tällöin lapsen etu tulee aina ensin. Lapsen etu ja oikeus on myös viime kädessä se, että hänellä on kaksi vanhempaa, vaikka toinen olisikin etävanhempi.
Molemmat vanhemmat joko enemmän tai vähemmän alitajuisesti saattavat varoa solmimasta uusia suhteita tai edes hankkimasta ystävyyssuhteita ja harrastuksia, jos he pitävät etävanhemman läsnäoloa tai pidemmän päälle edes olemassaoloa lapsen elämässä suotavana. Kaikki merkitykselliset siteet nimittäin siirtävät kauemmas sitä hetkeä, jolloin etävanhempi ei enää olekaan niin etä.
Jos lapsi on kovin pieni ja vanhempien välit tulehtuneet, voi enemmän läsnä oleva vanhempi tarkoituksellisesti pyrkiä haihduttamaan etävanhemman muiston lapsen mielestä samanaikaisesti määrätietoisesti tuomalla potentiaalisia uusia isä- tai äitiehdokkaita lapsen elämään. Samalla on helppo vaikeuttaa etävanhemman ja tämän uusien mahdollisten kumppaneiden mahdollisuuksia tavata lasta.
On kuitenkin voitava olla ihminen, jotta voisi olla myös vanhempi, ja tämän vuoksi en suosittele tieten tahtoen eristäytymistä muista aikuisista lapsen kanssa.
Erotessa on sovittava lapsen huoltajuudesta, elatuksesta ja tapaamisoikeudesta. Huoltajuusvastuu voidaan jakaa, vaikka lapsi käytännössä asuisikin pääasiallisesti lähivanhemman luona. Tällöin molemmat vanhemmat osallistuvat lasta koskevaan päätöksentekoon, jolloin molempien vanhempien on osallistuttava ja voitava osallistua päätöksentekoon. Molempien vanhempien mielipidettä tulisi kuulla esimerkiksi koulua valittaessa, lapsen suuremmissa hankinnoissa (esim. piano, hevonen tai mopo) tai vaikka haluttaessa liittää lapsi johonkin uskonnolliseen yhteisöön. Mahdollisista suuremmista menoista, kuten vaikkapa harrastukseen liittyvistä hankinnoista tai suurista terveydenhuolto- tai koulutuskuluista kannattaa sopia tapauskohtaisesti, mikäli mahdollista.
Ero ja lapsen kulut
Lapsella on juridisesti subjektiivinen oikeus siihen, että myös etävanhempi osallistuu hänen elatukseensa. Jos vanhemmat eivät pääse keskenään sopimukseen elatusavun suuruudesta, Norjassa Kelaa vastaava organisaatio, NAV:in kansainvälinen osasto tekee siitä ehdotuksen. Tätä varten NAV tarvitsee dokumentoidusti tiedot molempien vanhempien tuloista ja menoista kahdelta viimeiseltä vuodelta.
Ulkomailla asuvan lapsen tapaamisesta syntyy suuria kuluja. Kannattaa sopia huoltajuus- ja elatussopimuksen yhteydessä myös tapaamisoikeudesta ja siitä, mitä kaikkea tapaamiskuluihin kuuluu. Pääsääntöisesti se vanhempi, jonka kanssa lapsi kulloinkin on, vastaa lapsen elatuksesta, ainakin päivittäiskulutuksesta. Matkakulut ja majoituskulut matkan yhteydessä voidaan sisällyttää tapaamiskuluihin, jos niin halutaan.
Norjalaisessa käytännössä nämä kulut jaetaan suhteessa vanhempien tuloihin, mikä käytännössä suosii hieman Suomessa asuvaa osapuolta, koska Norjan palkkataso on selvästi Suomea korkeampi. Vastaavasti Norjassa eläminen on Suomea kalliimpaa, minkä Norjassa vieraileva etävanhempi tuntee kukkarossaan.
Elatus- ja huoltajuussopimuksessa voi – ja kannattaa – määritellä lapselle minimaalinen subjektiivinen etävanhemman tapaamisoikeus, johon molemmat vanhemmat yhteisvastuullisesti sitoutuvat. Tämän minimimäärän, jonka lapsi viettää etävanhemman kanssa, voi sovittaessa vähentää etävanhemman maksamasta elatusavusta.
Ero ja lapsen tapaamiset
Huoltajuussopimuksessa tulee sopia, millaisista elämänmuutoksista on ilmoitettava lapsen toiselle vanhemmalle. Sellaisia ovat ainakin merkittävä muutos kumman tahansa vanhemman tuloissa, koska sillä on suora vaikutus elatusapuun ja matkakustannuksien jakamiseen. Myös kaikista muista muutoksista, jotka vaikuttavat etävanhemman ja lapsen tapaamisjärjestelyihin, kuten muutto toiseen kaupunkiin tai maahan tai uusi avo- tai avioliitto, pitää ilmoittaa.
Lapsen luona vierailevan etävanhemman majoittuminen voi olla hankala kysymys. Lapsen kannalta parasta olisi, jos vanhemmat voivat sopia keskenään lähivanhemman mahdollisuudesta lähteä matkalle vierailun ajaksi, jolloin etävanhempi voisi majoittua lapsen kotiin. Näin etävanhemman ja lapsen yhdessä viettämä aika muistuttaa normaalia arkea niin paljon kuin mahdollista. Jos majoittumisesta ei ole mahdollista kirjata elatus- ja huoltajuussopimukseen mitään muuta, kannattaa soveltaa norjalaista käytäntöä, jossa matkan kulut – mukaan lukien majoitus - jaetaan suhteessa vanhempien tuloihin. Jos majoittumisesta ei koidu kuluja, tällöin ei ole myöskään jaettavaa.
Vierailuista on aina hyvä sopia hyvissä ajoin etukäteen, sillä se parantaa mahdollisuuksia sopia molemmille osapuolille parhaiten sopivista majoitusjärjestelyistä, parantaa lähivanhemman mahdollisuuksia lähteä matkalle ja etävanhemman mahdollisuuksia saada mahdollisimman edulliset lennot tai järjestää itselleen vaihtoehtoinen majoitus.
Tapaamisten välissä lapsen kanssa kannattaa pitää yhteyttä Skypen videopuheluiden avulla. Mikäli lapsen kotikieli on eri kuin etävanhemman kanssa käytetty kieli, on etävanhemman syytä aika ajoin lähettää lapselleen kirjallisuutta ja musiikkia omalla äidinkielellään. Ne edesauttavat sitä että lapsi jatkossakin pystyy kommunikoimaan etävanhemman kielellä.
Ero ja omaisuus
Jos eroavilla on yhteistä omaisuutta, kuten asunto, se menee myyntiin, jollei jommallakummalla ole mahdollisuutta lunastaa sitä itselleen. Pohjoismaiden välillä verottajat vaihtavat tietoja, mutta toisessa maassa omistettu asunto ja sieltä mahdollisesti saadut vuokratulot tai myyntivoitto pitää ilmoittaa myös sen maan verotuksessa.
Paluumuuttajan pitää tehdä veroilmoitus ainakin Pohjoismaiden sisällä toiseen maahan vielä seuraavana vuonna paluumuuton jälkeenkin, ja vastaavasti ulkomaille jäävän osapuolen pitää ilmoittaa Suomeen myymänsä omaisuus vielä seuraavana vuonna yhteisen omaisuuden myymisen jälkeen.
Jokainen joutuu harkitsemaan itse, minkä kokoisella muuttokuormalla palaa kotimaahansa. Kierrättämällä ja pois heittämällä voi tehdä symbolisen irtioton omaan menneisyyteensä.
Eron jälkeen elämä jatkuu
Palasin Suomeen siinä toivossa että saisin takaisin entisen oman elämäni, vanhat ystäväni ja löytäisin uudelleen tutut paikkani. Löytyiväthän ne. Löysin joksikin aikaa kadonneeksi luulemani naurunkin takaisin muutama kuukausi paluumuuttoni jälkeen kun huomasin nauravani pienen poikani perässä. Nipin napin 2-vuotias poikani antoi minulle synninpäästön. Jos hänenkin elämänsä jatkui, niin minunkin elämäni voi jatkua.
Elämä tosiaankin jatkuu. Vanhan tutun tilalle on tullut paljon uutta. Sain ensimmäisen työpaikan kuukauden kuluttua paluumuutosta. Hieman myöhemmin minulla oli onni löytää rakkaus, joka kuljetti minut tällä kertaa toiseen kaupunkiin. Tarvittiin ulkomaankomennus, jotta ymmärsin elämää olevan Helsinginkin ulkopuolella.
Toivon olevani rohkaiseva esimerkki kaikille niille, jotka miettivät, onko ero kaiken loppu. Ei se ole. Pikemminkin se on tyhjennysmyynti tai kevätsiivous. Ero ei tarkoita lopullista eroa lapsesta vaikka järjestelyä ja sovittelua se vaatiikin.
Toimituksen lisähuomautus: vaikka kirjoitus toki onkin saanut motivaationsa omista kokemuksistani - jotka tietenkin esittävät asiasta yhden puolen - se myös esitti kaikkein pahimman skenaariot, kaikki mahdolliset sudenkuopat joihin eron jälkeen voi pudota. Kaikki nämä eivät onneksi ole sattuneet omalle kohdalleni, enkä niitä kenenkään osaksi toivo. Toivon, että kaikki pystyisivät jatkamaan omaa elämäänsä eron jälkeen.
Kun perhe hajoaa
Avioero ulkomailla on aina monimutkaisempaa varsinkin kun perheessä on lapsia ja vanhemmat asuvat eron jälkeen kahdessa eri maassa. Michael Perukangas joutui järjestämään vanhemmuutensa uudelleen, kun erosi Norjassa työkomennuksella olevasta puolisostaan ja palasi yksin Suomeen.
Jo pitkät matkatkin voivat olla riski parisuhteelle. Niiden aikana voi nousta esille puolisosta uusia ja ikäviäkin piirteitä, kun pinna kiristyy toisenlaisissa olosuhteissa eikä kaikki sujukaan kuten kotioloissa.
Vielä suurempi riski on nähdäkseni maastamuutto. Kun parisuhde on toimiva, se kestää muuton ja arjen ulkomailla ja jopa vahvistuu yhteisistä kokemuksista. Jo alun perin keppoisissa kantimissa ollut suhde todennäköisesti ajautuu syvempään kriisiin ja jopa eroon.
Ulkomaille muutto itsellään ei tietenkään aiheuta eroa. Muutosta seuraa monenlaisia tunneskaalojen vaihteluita, turhautumista ja katkeruuttakin. Etenkin se puolisoista, joka on jättänyt työelämän Suomeen, on alttiina vaikeuksille. Ne voivat johtua sosiaalisten verkostojen tyhjenemisestä ja mielekkään tekemisen puutteesta. Pettymyksen voi jalostaa marttyyriydeksi asti ja siitä tulee tehokas turvattomuuden ja vieraantuneisuuden tunteen lähde. Lähin maali, johon kaikki negatiiviset tunteet voi purkaa, löytyy helposti kotoa.
Parasta itsesuojelua olisikin valmistautuminen ulkomaille muuttoon siten että yrittää hankkia verkostoja, ystäviä, järkevää tekemistä ja jopa työpaikan jo ennen muuttoaan. Me kaikki toki tiedämme, ettei se suinkaan aina ole mahdollista.
Jos parisuhde kuitenkin kärsii vierailla mailla haaksirikon, eroavan on hyödyllistä tietää millaisia käytännön järjestelyjä erosta vääjäämättä seuraa. Kokemukseni ovat Norjasta, mutta pätevät soveltaen mihin tahansa kansainväliseen eroon, jossa toinen palaa kotimaahan ja toinen jää ulkomaille. Oma kokemuspohjani ei riitä antamaan eväitä asettua vieraaseen maahan jäävän housuihin tai hameeseen, joten keskityn eroon paluumuuttajan näkökulmasta.
Ero pohjoismaalaisittain
Pohjoismaiden sisäinen sopeutuminen on tietenkin helpointa, ei vähiten saman ilmaston, monien maidemme välisten erityissopimuksien ja monessa kohtaa yhtenevän arvo- ja kulttuuri-ilmaston ansiosta. Eroavaa eivät kuitenkaan kiinnosta samankaltaisuudet vaan eroavuudet.
Kun Suomessa eron saa harkinta-ajaksi katsottavan puolen vuoden asumuseron jälkeen, Norjassa tämä harkinta-aika, jonka jälkeen voi hakea lopullista avioeroa, on yksi vuosi. Norjassa asumuseroa anotaan aluehallintovirastosta. Asumuseron katsotaan alkaneen vasta siitä päivästä kun asumuserohakemus on hyväksytty. Sen käsittelyssä menee muutamasta viikosta reiluun kuukauteen.
Pääsääntöisesti eroa kuitenkin kannattaa hakea siinä maassa jossa mahdollinen lapsi asuu, ja yhdessä maassa jo kerran vireille pantua eroprosessia ei voi siirtää toiseen maahan. Tai sitä ei ainakaan kannata siirtää sen jälkeen kun asumuseroa on kulunut yli puoli vuotta. Jos avioeroa on jo haettu, sen hakeminen Suomessa keskeyttää norjalaisen eroprosessin ja aloittaa ajanlaskun alusta.
Vaikka ero onkin astunut voimaan jo vuoden asumuseron jälkeen, olettaen, että kumpikaan osapuoli ei ole vetänyt erohakemusta takaisin, eropäätös pitää vielä saada todistettavasti tiedoksi eli kirjallista eropäätöstä pitää malttaa odottaa.
Paluumuuttajan pitää Suomeen palatessaan tietenkin ilmoittautua uuden kotikuntansa maistraattiin. Lisäksi uusi suomalainen osoite pitää tavalla tai toisella saattaa tiedoksi entisen kotimaan viranomaisille, jos entinen puoliso jäi sinne, etenkin jos on yhteisiä lapsia ja omaisuutta.
Norjassa maasta pois muuttaminen pitää ilmoittaa paikan päällä postissa. Postin sähköinen muuttoilmoitus ei ole mahdollista ei-norjalaisiin postinumeroihin. Muuttaessa Suomessa uuteen osoitteeseen, uusi suomalainen osoite pitää ilmoittaa seuraavan Norjan-vierailun yhteydessä norjalaiseen postiin tai sitten kirjallisesti maahanmuuttoasioita hallinnoivaan verovirastoon, mukana kopio passista tai muusta henkilöllisyystodistuksesta.
Ero ja lapsi
Vähiten mutkikas ero on silloin kun se koskettaa vain kahta aikuista. Jos on yhteinen lapsi tai jopa lapsia, tällöin lapsen etu tulee aina ensin. Lapsen etu ja oikeus on myös viime kädessä se, että hänellä on kaksi vanhempaa, vaikka toinen olisikin etävanhempi.
Molemmat vanhemmat joko enemmän tai vähemmän alitajuisesti saattavat varoa solmimasta uusia suhteita tai edes hankkimasta ystävyyssuhteita ja harrastuksia, jos he pitävät etävanhemman läsnäoloa tai pidemmän päälle edes olemassaoloa lapsen elämässä suotavana. Kaikki merkitykselliset siteet nimittäin siirtävät kauemmas sitä hetkeä, jolloin etävanhempi ei enää olekaan niin etä.
Jos lapsi on kovin pieni ja vanhempien välit tulehtuneet, voi enemmän läsnä oleva vanhempi tarkoituksellisesti pyrkiä haihduttamaan etävanhemman muiston lapsen mielestä samanaikaisesti määrätietoisesti tuomalla potentiaalisia uusia isä- tai äitiehdokkaita lapsen elämään. Samalla on helppo vaikeuttaa etävanhemman ja tämän uusien mahdollisten kumppaneiden mahdollisuuksia tavata lasta.
On kuitenkin voitava olla ihminen, jotta voisi olla myös vanhempi, ja tämän vuoksi en suosittele tieten tahtoen eristäytymistä muista aikuisista lapsen kanssa.
Erotessa on sovittava lapsen huoltajuudesta, elatuksesta ja tapaamisoikeudesta. Huoltajuusvastuu voidaan jakaa, vaikka lapsi käytännössä asuisikin pääasiallisesti lähivanhemman luona. Tällöin molemmat vanhemmat osallistuvat lasta koskevaan päätöksentekoon, jolloin molempien vanhempien on osallistuttava ja voitava osallistua päätöksentekoon. Molempien vanhempien mielipidettä tulisi kuulla esimerkiksi koulua valittaessa, lapsen suuremmissa hankinnoissa (esim. piano, hevonen tai mopo) tai vaikka haluttaessa liittää lapsi johonkin uskonnolliseen yhteisöön. Mahdollisista suuremmista menoista, kuten vaikkapa harrastukseen liittyvistä hankinnoista tai suurista terveydenhuolto- tai koulutuskuluista kannattaa sopia tapauskohtaisesti, mikäli mahdollista.
Ero ja lapsen kulut
Lapsella on juridisesti subjektiivinen oikeus siihen, että myös etävanhempi osallistuu hänen elatukseensa. Jos vanhemmat eivät pääse keskenään sopimukseen elatusavun suuruudesta, Norjassa Kelaa vastaava organisaatio, NAV:in kansainvälinen osasto tekee siitä ehdotuksen. Tätä varten NAV tarvitsee dokumentoidusti tiedot molempien vanhempien tuloista ja menoista kahdelta viimeiseltä vuodelta.
Ulkomailla asuvan lapsen tapaamisesta syntyy suuria kuluja. Kannattaa sopia huoltajuus- ja elatussopimuksen yhteydessä myös tapaamisoikeudesta ja siitä, mitä kaikkea tapaamiskuluihin kuuluu. Pääsääntöisesti se vanhempi, jonka kanssa lapsi kulloinkin on, vastaa lapsen elatuksesta, ainakin päivittäiskulutuksesta. Matkakulut ja majoituskulut matkan yhteydessä voidaan sisällyttää tapaamiskuluihin, jos niin halutaan.
Norjalaisessa käytännössä nämä kulut jaetaan suhteessa vanhempien tuloihin, mikä käytännössä suosii hieman Suomessa asuvaa osapuolta, koska Norjan palkkataso on selvästi Suomea korkeampi. Vastaavasti Norjassa eläminen on Suomea kalliimpaa, minkä Norjassa vieraileva etävanhempi tuntee kukkarossaan.
Elatus- ja huoltajuussopimuksessa voi – ja kannattaa – määritellä lapselle minimaalinen subjektiivinen etävanhemman tapaamisoikeus, johon molemmat vanhemmat yhteisvastuullisesti sitoutuvat. Tämän minimimäärän, jonka lapsi viettää etävanhemman kanssa, voi sovittaessa vähentää etävanhemman maksamasta elatusavusta.
Ero ja lapsen tapaamiset
Huoltajuussopimuksessa tulee sopia, millaisista elämänmuutoksista on ilmoitettava lapsen toiselle vanhemmalle. Sellaisia ovat ainakin merkittävä muutos kumman tahansa vanhemman tuloissa, koska sillä on suora vaikutus elatusapuun ja matkakustannuksien jakamiseen. Myös kaikista muista muutoksista, jotka vaikuttavat etävanhemman ja lapsen tapaamisjärjestelyihin, kuten muutto toiseen kaupunkiin tai maahan tai uusi avo- tai avioliitto, pitää ilmoittaa.
Lapsen luona vierailevan etävanhemman majoittuminen voi olla hankala kysymys. Lapsen kannalta parasta olisi, jos vanhemmat voivat sopia keskenään lähivanhemman mahdollisuudesta lähteä matkalle vierailun ajaksi, jolloin etävanhempi voisi majoittua lapsen kotiin. Näin etävanhemman ja lapsen yhdessä viettämä aika muistuttaa normaalia arkea niin paljon kuin mahdollista. Jos majoittumisesta ei ole mahdollista kirjata elatus- ja huoltajuussopimukseen mitään muuta, kannattaa soveltaa norjalaista käytäntöä, jossa matkan kulut – mukaan lukien majoitus - jaetaan suhteessa vanhempien tuloihin. Jos majoittumisesta ei koidu kuluja, tällöin ei ole myöskään jaettavaa.
Vierailuista on aina hyvä sopia hyvissä ajoin etukäteen, sillä se parantaa mahdollisuuksia sopia molemmille osapuolille parhaiten sopivista majoitusjärjestelyistä, parantaa lähivanhemman mahdollisuuksia lähteä matkalle ja etävanhemman mahdollisuuksia saada mahdollisimman edulliset lennot tai järjestää itselleen vaihtoehtoinen majoitus.
Tapaamisten välissä lapsen kanssa kannattaa pitää yhteyttä Skypen videopuheluiden avulla. Mikäli lapsen kotikieli on eri kuin etävanhemman kanssa käytetty kieli, on etävanhemman syytä aika ajoin lähettää lapselleen kirjallisuutta ja musiikkia omalla äidinkielellään. Ne edesauttavat sitä että lapsi jatkossakin pystyy kommunikoimaan etävanhemman kielellä.
Ero ja omaisuus
Jos eroavilla on yhteistä omaisuutta, kuten asunto, se menee myyntiin, jollei jommallakummalla ole mahdollisuutta lunastaa sitä itselleen. Pohjoismaiden välillä verottajat vaihtavat tietoja, mutta toisessa maassa omistettu asunto ja sieltä mahdollisesti saadut vuokratulot tai myyntivoitto pitää ilmoittaa myös sen maan verotuksessa.
Paluumuuttajan pitää tehdä veroilmoitus ainakin Pohjoismaiden sisällä toiseen maahan vielä seuraavana vuonna paluumuuton jälkeenkin, ja vastaavasti ulkomaille jäävän osapuolen pitää ilmoittaa Suomeen myymänsä omaisuus vielä seuraavana vuonna yhteisen omaisuuden myymisen jälkeen.
Jokainen joutuu harkitsemaan itse, minkä kokoisella muuttokuormalla palaa kotimaahansa. Kierrättämällä ja pois heittämällä voi tehdä symbolisen irtioton omaan menneisyyteensä.
Eron jälkeen elämä jatkuu
Palasin Suomeen siinä toivossa että saisin takaisin entisen oman elämäni, vanhat ystäväni ja löytäisin uudelleen tutut paikkani. Löytyiväthän ne. Löysin joksikin aikaa kadonneeksi luulemani naurunkin takaisin muutama kuukausi paluumuuttoni jälkeen kun huomasin nauravani pienen poikani perässä. Nipin napin 2-vuotias poikani antoi minulle synninpäästön. Jos hänenkin elämänsä jatkui, niin minunkin elämäni voi jatkua.
Elämä tosiaankin jatkuu. Vanhan tutun tilalle on tullut paljon uutta. Sain ensimmäisen työpaikan kuukauden kuluttua paluumuutosta. Hieman myöhemmin minulla oli onni löytää rakkaus, joka kuljetti minut tällä kertaa toiseen kaupunkiin. Tarvittiin ulkomaankomennus, jotta ymmärsin elämää olevan Helsinginkin ulkopuolella.
Toivon olevani rohkaiseva esimerkki kaikille niille, jotka miettivät, onko ero kaiken loppu. Ei se ole. Pikemminkin se on tyhjennysmyynti tai kevätsiivous. Ero ei tarkoita lopullista eroa lapsesta vaikka järjestelyä ja sovittelua se vaatiikin.
Toimituksen lisähuomautus: vaikka kirjoitus toki onkin saanut motivaationsa omista kokemuksistani - jotka tietenkin esittävät asiasta yhden puolen - se myös esitti kaikkein pahimman skenaariot, kaikki mahdolliset sudenkuopat joihin eron jälkeen voi pudota. Kaikki nämä eivät onneksi ole sattuneet omalle kohdalleni, enkä niitä kenenkään osaksi toivo. Toivon, että kaikki pystyisivät jatkamaan omaa elämäänsä eron jälkeen.
29.8.2010
Erovanhemmat kaipaavat tukea, syyllistäminen ei auta ketään
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomain mielipideosastolla sunnuntaina 29.8.2010
Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen otti kantaa monille kipeään aiheeseen sanoessaan, että pienen erolapsen olisi hyvä asua vain jommankumman vanhemman luona (HS Elämä 23.8.).
Tällöin lapsen ja etävanhemman suhde rajoittuu vierailuihin, jolloin etävanhempi jää paitsi lapsen arkielämästä kaikkine iloineen ja murheineen ja lähivanhempi on käytännössä yksinhuoltaja. Se on hankalaa etenkin, jos lähivanhempii asuu paikassa, jossa hänellä ei ole sosiaalisia tukiverkostoja. Onko etävanhempi siis tuomittu silkaksi elatusavun jakoautomaatiksi ja lähivanhempi käytännössä yksinhuoltajaksi?
Keltikangas-Järvisen mukaan lapsen ei pidä joutua liikkumaan vaan vanhempien. Yksi mahdollinen ratkaisu olisi, että lapsella olisi yksi pysyvä koti ja vanhemmilla omansa, eli yhteensä kolme asuntoa. Se ei ole ilmaista, plus matkakulut päälle.
Jos vanhemmat asuvat eri kaupungeissa tai jopa eri maissa, on luontevaa, että kolmas asunto olisi siinä kaupungissa,jossa lapsella on päivähoito- tai koulupaikka.
Kompromissivaihtoehdossa lapsen asunto sijoittuisi vanhempien asuinpaikkojen puoliväliin. Jos yksi vanhempi esimerkiksi asuisi Helsingissä ja toinen Turussa, lapsen koti, jonne vanhemmat sukkuloisivat vuorotellen, olisi Tampereella. Siellä olisivat lapsen päivähoitopaikka tai koulu ja ystävät, mutta ei esimerkiksi vanhemmille tärkeitä tukiverkostoja kuten ystäviä ja isovanhempia.
Toki eron syy on aina vanhemmissa, mutta usein ero voi olla pitkällä aikavälillä lapsen paras. Lapsen etu on, että molemmat vanhemmat pystyvät elämään ihmisarvoista elämää, ja joskus se voi edellyttää eroamista ja muuttoa toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan. Jos ihminen voi elää ihmisarvoiseksi kokemaansa, merkityksellistä elämää, hän jaksaa paremmin olla myös hyvä isä tai äiti.
Oli lapsen huoltajuus- ja asumisjärjestely mikä hyvänsä, vanhempien mahdollisille uusille kumppaneille tilanne on joka tapauksessa haaste.
Lähivanhemman mahdollisen uuden kumppanin on ymmärrettävä käytännössä tapailevansa yksinhuoltajaa, jonka kodissa etävanhempi vierailee säännöllisesti. Etävanhemman mahdollinen uusi kumppani taas joutuu totuttelemaan ajatukseen, jossa hän saa etävanhemmasta kumppanikseen vain ”osan” kaksoiselämän verottaessa tämän jaksamista ja kukkaroa.
Yhteishuoltajuudessa taas molempien vanhempien mahdolliset uudet kumppanit saavat tottua tilanteeseen, jossa he osallistuvat merkittävään osaan lapsen arjesta ilman muodollista päätösvaltaa lapseen liittyvissä asioissa. He voivat saada jopa ylenkatsetta osakseen, ainakin epäluuloa.
Tunnettuna auktoriteettina Liisa Keltikangas-Järvisen kannattaisi muistaa, että auktoriteettiin kuuluu vastuu. Erovanhemmat tarvitsevat tukea eivätkä syyllistämistä, sillä se ei ole lapsenkaan etu!
Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen otti kantaa monille kipeään aiheeseen sanoessaan, että pienen erolapsen olisi hyvä asua vain jommankumman vanhemman luona (HS Elämä 23.8.).
Tällöin lapsen ja etävanhemman suhde rajoittuu vierailuihin, jolloin etävanhempi jää paitsi lapsen arkielämästä kaikkine iloineen ja murheineen ja lähivanhempi on käytännössä yksinhuoltaja. Se on hankalaa etenkin, jos lähivanhempii asuu paikassa, jossa hänellä ei ole sosiaalisia tukiverkostoja. Onko etävanhempi siis tuomittu silkaksi elatusavun jakoautomaatiksi ja lähivanhempi käytännössä yksinhuoltajaksi?
Keltikangas-Järvisen mukaan lapsen ei pidä joutua liikkumaan vaan vanhempien. Yksi mahdollinen ratkaisu olisi, että lapsella olisi yksi pysyvä koti ja vanhemmilla omansa, eli yhteensä kolme asuntoa. Se ei ole ilmaista, plus matkakulut päälle.
Jos vanhemmat asuvat eri kaupungeissa tai jopa eri maissa, on luontevaa, että kolmas asunto olisi siinä kaupungissa,jossa lapsella on päivähoito- tai koulupaikka.
Kompromissivaihtoehdossa lapsen asunto sijoittuisi vanhempien asuinpaikkojen puoliväliin. Jos yksi vanhempi esimerkiksi asuisi Helsingissä ja toinen Turussa, lapsen koti, jonne vanhemmat sukkuloisivat vuorotellen, olisi Tampereella. Siellä olisivat lapsen päivähoitopaikka tai koulu ja ystävät, mutta ei esimerkiksi vanhemmille tärkeitä tukiverkostoja kuten ystäviä ja isovanhempia.
Toki eron syy on aina vanhemmissa, mutta usein ero voi olla pitkällä aikavälillä lapsen paras. Lapsen etu on, että molemmat vanhemmat pystyvät elämään ihmisarvoista elämää, ja joskus se voi edellyttää eroamista ja muuttoa toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan. Jos ihminen voi elää ihmisarvoiseksi kokemaansa, merkityksellistä elämää, hän jaksaa paremmin olla myös hyvä isä tai äiti.
Oli lapsen huoltajuus- ja asumisjärjestely mikä hyvänsä, vanhempien mahdollisille uusille kumppaneille tilanne on joka tapauksessa haaste.
Lähivanhemman mahdollisen uuden kumppanin on ymmärrettävä käytännössä tapailevansa yksinhuoltajaa, jonka kodissa etävanhempi vierailee säännöllisesti. Etävanhemman mahdollinen uusi kumppani taas joutuu totuttelemaan ajatukseen, jossa hän saa etävanhemmasta kumppanikseen vain ”osan” kaksoiselämän verottaessa tämän jaksamista ja kukkaroa.
Yhteishuoltajuudessa taas molempien vanhempien mahdolliset uudet kumppanit saavat tottua tilanteeseen, jossa he osallistuvat merkittävään osaan lapsen arjesta ilman muodollista päätösvaltaa lapseen liittyvissä asioissa. He voivat saada jopa ylenkatsetta osakseen, ainakin epäluuloa.
Tunnettuna auktoriteettina Liisa Keltikangas-Järvisen kannattaisi muistaa, että auktoriteettiin kuuluu vastuu. Erovanhemmat tarvitsevat tukea eivätkä syyllistämistä, sillä se ei ole lapsenkaan etu!
16.4.2010
Vihreysitsearviointi ja itsearvioinnin virheiden korjaussarja
Vihreässä ja kestävässä elämäntavassa pyritään siihen, että oma hiilijalanjälki olisi mahdollisimman pieni. Seuraavaksi tarkastelen oman elämäntapani plussia ja miinuksia, pitäen silmällä vihreyskriteerit, ja lopuksi pohdin mahdollisuuksiani parantaa tapojani niissä kohdissa joissa en ole kovin vihreä. Koetan myös esittää joitakin ideoita systeemin tarjoamiksi kepeiksi ja porkkanoiksi meille ihmisille.
Plussia:
- En aja autoa. Ei se olisi mahdollistakaan, sillä en omista ajokorttia.
- En omista kesämökkiä. Kesämökin ja ykköskodin välimatka tuottaa paljon liikennöintiä, ja usein haja-asutusalueiden jäte- ja vesihuolto on mitä sattuu. Toisaalta, en myöskään hirveästi tue paikallisia elinkeinoja, koska en muutenkaan matkustele mahdottoman paljoa Suomessa.
- En omista turhia kodinkoneita. En tällä hetkellä käytä tiskikonetta, puhumattakaan muista keittiöylellisyyshärpäkkeistä (joista jotkut saattavat kuitenkin olla ihan kivoja), ellei kahvinkeitintä ja mikroaaltouunia lasketa. En myöskään kuuntele radiota enkä katso telkkaria satunnaista Mestareiden liigan jalkapallo-ottelua lukuunottamatta.
- Ydinvoima on vaihtoehto. Jos uusiutuvilla (vesi, maalämpö, tuuli, aurinkoenergia) ja energiansäästöllä on mahdollista kompensoida mahdollisten uusien ydinvoimaloiden tarve, sitten niitä ei pidä rakentaa. Asiasta tarttis puolueettomia selvityksiä, mutta energiakysymys on latautunut niin suurilla tunteilla ja kaupallisilla intresseillä, että sellaisia on vaikeaa löytää. Vihreiden energiapoliittinen ohjelma, joka esittää mallin, joka yhdistää keinovalikoiman energiansäästöön ja uusiutuvaan energiantuotantoon, onkin lupaava avaus. Kuitenkin, jos pahimmassa mahdollisessa maailmassa valittavina olisivat vain esimerkiksi hiili- ja ydinvoima, valitsisin ydinvoiman. Energiantuotanto ei saa olla periaatteellinen vaan käytännön kysymys.
Miinuksia:
- Syön lihaa. Tämän syntini tunnustan synniksi, josta varmaan sietäisi luopua. Syön lihaa, koska pidän siitä, tietäen hyvin että lihantuotanto rasittaa maapalloa ainakin kahdella merkittävällä tavalla: 1) karjan tieltä usein hakataan metsiä, noita maapallon keuhkoja 2) lehmät piereskelevät ja tuottavat metaania. Se on vielä ihan oma juttunsa, että lihan rahtaaminen esimerkiksi Argentiinasta rasittaa ilmakehää, puhumattakaan eläinsuojelullisista näkökohdista. Pitäisi syödä vain reilua lähilihaa, tunnustan. Ehkä pitäisi ryhtyä kaninmetsästäjäksi tai syödä sorsia, joita läheisellä Vantaanjoella riittää.
- Käytän paljon tietokonetta. Se kuluttaa toki sähköä, mutta tarvitsen sitä sekä työhöni (kirjoitan raportteja ja luen sähköposteja) ja vapaa-aikaani (Facebook-chatit voi karsia mutta väitöskirjan kirjoittamista ei). Ehkä pitäisi vaihtaa läppäri remingtoniin, mene ja tiedä.
- Kierrätän tällä hetkellä huonosti. Haja-asutusalueella, jossa asun, lähin paperiroskis on 400 metrin päässä. Sinne kyllä kävelen, mutta kartongin, lasin, metallin ja energiajätteen kierrätyspisteitä ei ole puolentoista kilometrin säteellä eikä edes viikoittaisten reittieni varsilla. Ehkä pitäisi sittenkin olla se auto, niin ei olisi riippuvainen joukkoliikennereiteistä (joiden varsilla ei ole kierrätyspisteitä) ja voisi vaikka työmatkalla heittää purkit ja pakkaukset.
- Lentomatkustan keskimäärin kaksi edestakaista matkaa kuukaudessa, kilometreinä noin 3000. Tätä en voi karsia ohjelmistostani, koska mielestäni Suomessa asuvan isän ja Norjassa asuvan 2-vuotiaan pojan on voitava nähdä toisiaan.
Kannatan ideaa, että jokaisella kansalaisella olisi samansuuruinen päästökiintiö tai sähkökiintiö; lisäksi itse kunkin olisi toki hyvä kilpailuttaa sähkösopimuksensa. Lisäksi edes suurissa kaupungeissa, mukaan lukien haja-asutusalueet, tulisi olla enemmän julkisia kierrätyspisteitä, edes kauppakeskuksissa (jollaiseen kotoani on kuitenkin kilometri). Kierrätys omakotialueella ei saa olla riippuvainen autosta, sillä tuolloin ikään kuin yksi tekee toisen tyhjäksi.
Ehdotankin, että asiaankuuluvat lautakunnat - ainakin liikennelautakunta, joukkoliikennelautakunta, yleisten töiden lautakunta, ympäristölautakunta ja kaupunkisuunnittelulautakunta löisivätkin hynttyyt yhteen, ja perustaisivat sitten vaikka työryhmän, jossa suunniteltaisiin koko Helsingin kaupungin kierrätys kokonaisuudessaan, huomioiden ihmisten päivittäinen reitistö ja kaavoitus.
Islannin tulivuorenpurkauksen ilmastovaikutukset - oli kyse sitten ilmakehään joutuneesta tuhkasta tai sen takia perutuista lennoista - ovat paljon pienemmät kuin se ilmapiirin saastuttaminen, jonka on aiheuttanut luonnonkatastrofin koloistaan esiinnostattaneiden ilmastohysteerikkojen vahingonilo. Olen varmaankin hirvittävä snobi, jos ehdottaisin matkustelun verottamista matkan tarkoituksen mukaan, sillä joillekin Thaimaan-matkailu on varmaankin henkisesti "välttämätöntä". Kuitenkin, vaikka oman elämäni ehkä rikkaimmat muistoni liittyvät matkoihin, lomailu ei ole välttämätöntä, ja Thaimaan-lennon sijaan voi lähteä junalla Eurooppaan tai vaikka fillarilla saaristoon. Tai vaikka joka päivä eväsretkelle puistoon. Videokonferenssit ja skype voisivat korvata osan työmatkoista, vaikka tosin kollegoiden kasvokkainen tapaaminen onkin paitsi hauskaa, joskus myös hyödyllistä.
Lennot voisi siis indeksoida kolmeen luokkaan: lomamatkailu, työmatkailu ja yksityiset, pakottavat syyt. Lomamatkailuun voisi lätkäistä päälle kunnollisen päästöveron; tosin, tässä tultaisiin tositerumbaan. Matkustavaisen pitää jollakin voida todentaa millä asialla hän matkustaa, tuli se tosite sitten adoptiotoimistolta, Keihäsmatkoilta, viranomaiselta, konferenssin järjestäjältä tai työnantajalta. Jos on esittää vain keihäsmatkatosite, saa sitten maksaa ylellisyysveroa. Kaikki Helsinki-Oulu -väliä lyhemmät kotimaan lennot tulisi myös lakkauttaa ja korvata luotijunilla, siis oikeilla luotijunilla.
Plussia:
- En aja autoa. Ei se olisi mahdollistakaan, sillä en omista ajokorttia.
- En omista kesämökkiä. Kesämökin ja ykköskodin välimatka tuottaa paljon liikennöintiä, ja usein haja-asutusalueiden jäte- ja vesihuolto on mitä sattuu. Toisaalta, en myöskään hirveästi tue paikallisia elinkeinoja, koska en muutenkaan matkustele mahdottoman paljoa Suomessa.
- En omista turhia kodinkoneita. En tällä hetkellä käytä tiskikonetta, puhumattakaan muista keittiöylellisyyshärpäkkeistä (joista jotkut saattavat kuitenkin olla ihan kivoja), ellei kahvinkeitintä ja mikroaaltouunia lasketa. En myöskään kuuntele radiota enkä katso telkkaria satunnaista Mestareiden liigan jalkapallo-ottelua lukuunottamatta.
- Ydinvoima on vaihtoehto. Jos uusiutuvilla (vesi, maalämpö, tuuli, aurinkoenergia) ja energiansäästöllä on mahdollista kompensoida mahdollisten uusien ydinvoimaloiden tarve, sitten niitä ei pidä rakentaa. Asiasta tarttis puolueettomia selvityksiä, mutta energiakysymys on latautunut niin suurilla tunteilla ja kaupallisilla intresseillä, että sellaisia on vaikeaa löytää. Vihreiden energiapoliittinen ohjelma, joka esittää mallin, joka yhdistää keinovalikoiman energiansäästöön ja uusiutuvaan energiantuotantoon, onkin lupaava avaus. Kuitenkin, jos pahimmassa mahdollisessa maailmassa valittavina olisivat vain esimerkiksi hiili- ja ydinvoima, valitsisin ydinvoiman. Energiantuotanto ei saa olla periaatteellinen vaan käytännön kysymys.
Miinuksia:
- Syön lihaa. Tämän syntini tunnustan synniksi, josta varmaan sietäisi luopua. Syön lihaa, koska pidän siitä, tietäen hyvin että lihantuotanto rasittaa maapalloa ainakin kahdella merkittävällä tavalla: 1) karjan tieltä usein hakataan metsiä, noita maapallon keuhkoja 2) lehmät piereskelevät ja tuottavat metaania. Se on vielä ihan oma juttunsa, että lihan rahtaaminen esimerkiksi Argentiinasta rasittaa ilmakehää, puhumattakaan eläinsuojelullisista näkökohdista. Pitäisi syödä vain reilua lähilihaa, tunnustan. Ehkä pitäisi ryhtyä kaninmetsästäjäksi tai syödä sorsia, joita läheisellä Vantaanjoella riittää.
- Käytän paljon tietokonetta. Se kuluttaa toki sähköä, mutta tarvitsen sitä sekä työhöni (kirjoitan raportteja ja luen sähköposteja) ja vapaa-aikaani (Facebook-chatit voi karsia mutta väitöskirjan kirjoittamista ei). Ehkä pitäisi vaihtaa läppäri remingtoniin, mene ja tiedä.
- Kierrätän tällä hetkellä huonosti. Haja-asutusalueella, jossa asun, lähin paperiroskis on 400 metrin päässä. Sinne kyllä kävelen, mutta kartongin, lasin, metallin ja energiajätteen kierrätyspisteitä ei ole puolentoista kilometrin säteellä eikä edes viikoittaisten reittieni varsilla. Ehkä pitäisi sittenkin olla se auto, niin ei olisi riippuvainen joukkoliikennereiteistä (joiden varsilla ei ole kierrätyspisteitä) ja voisi vaikka työmatkalla heittää purkit ja pakkaukset.
- Lentomatkustan keskimäärin kaksi edestakaista matkaa kuukaudessa, kilometreinä noin 3000. Tätä en voi karsia ohjelmistostani, koska mielestäni Suomessa asuvan isän ja Norjassa asuvan 2-vuotiaan pojan on voitava nähdä toisiaan.
Kannatan ideaa, että jokaisella kansalaisella olisi samansuuruinen päästökiintiö tai sähkökiintiö; lisäksi itse kunkin olisi toki hyvä kilpailuttaa sähkösopimuksensa. Lisäksi edes suurissa kaupungeissa, mukaan lukien haja-asutusalueet, tulisi olla enemmän julkisia kierrätyspisteitä, edes kauppakeskuksissa (jollaiseen kotoani on kuitenkin kilometri). Kierrätys omakotialueella ei saa olla riippuvainen autosta, sillä tuolloin ikään kuin yksi tekee toisen tyhjäksi.
Ehdotankin, että asiaankuuluvat lautakunnat - ainakin liikennelautakunta, joukkoliikennelautakunta, yleisten töiden lautakunta, ympäristölautakunta ja kaupunkisuunnittelulautakunta löisivätkin hynttyyt yhteen, ja perustaisivat sitten vaikka työryhmän, jossa suunniteltaisiin koko Helsingin kaupungin kierrätys kokonaisuudessaan, huomioiden ihmisten päivittäinen reitistö ja kaavoitus.
Islannin tulivuorenpurkauksen ilmastovaikutukset - oli kyse sitten ilmakehään joutuneesta tuhkasta tai sen takia perutuista lennoista - ovat paljon pienemmät kuin se ilmapiirin saastuttaminen, jonka on aiheuttanut luonnonkatastrofin koloistaan esiinnostattaneiden ilmastohysteerikkojen vahingonilo. Olen varmaankin hirvittävä snobi, jos ehdottaisin matkustelun verottamista matkan tarkoituksen mukaan, sillä joillekin Thaimaan-matkailu on varmaankin henkisesti "välttämätöntä". Kuitenkin, vaikka oman elämäni ehkä rikkaimmat muistoni liittyvät matkoihin, lomailu ei ole välttämätöntä, ja Thaimaan-lennon sijaan voi lähteä junalla Eurooppaan tai vaikka fillarilla saaristoon. Tai vaikka joka päivä eväsretkelle puistoon. Videokonferenssit ja skype voisivat korvata osan työmatkoista, vaikka tosin kollegoiden kasvokkainen tapaaminen onkin paitsi hauskaa, joskus myös hyödyllistä.
Lennot voisi siis indeksoida kolmeen luokkaan: lomamatkailu, työmatkailu ja yksityiset, pakottavat syyt. Lomamatkailuun voisi lätkäistä päälle kunnollisen päästöveron; tosin, tässä tultaisiin tositerumbaan. Matkustavaisen pitää jollakin voida todentaa millä asialla hän matkustaa, tuli se tosite sitten adoptiotoimistolta, Keihäsmatkoilta, viranomaiselta, konferenssin järjestäjältä tai työnantajalta. Jos on esittää vain keihäsmatkatosite, saa sitten maksaa ylellisyysveroa. Kaikki Helsinki-Oulu -väliä lyhemmät kotimaan lennot tulisi myös lakkauttaa ja korvata luotijunilla, siis oikeilla luotijunilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)