Kun perhe hajoaa

Juttu on julkaistu Expatrium-lehden numerossa 71 (Kesä 2011).

Kun perhe hajoaa

Avioero ulkomailla on aina monimutkaisempaa varsinkin kun perheessä on lapsia ja vanhemmat asuvat eron jälkeen kahdessa eri maassa. Michael Perukangas joutui järjestämään vanhemmuutensa uudelleen, kun erosi Norjassa työkomennuksella olevasta puolisostaan ja palasi yksin Suomeen.

Jo pitkät matkatkin voivat olla riski parisuhteelle. Niiden aikana voi nousta esille puolisosta uusia ja ikäviäkin piirteitä, kun pinna kiristyy toisenlaisissa olosuhteissa eikä kaikki sujukaan kuten kotioloissa.

Vielä suurempi riski on nähdäkseni maastamuutto. Kun parisuhde on toimiva, se kestää muuton ja arjen ulkomailla ja jopa vahvistuu yhteisistä kokemuksista. Jo alun perin keppoisissa kantimissa ollut suhde todennäköisesti ajautuu syvempään kriisiin ja jopa eroon.

Ulkomaille muutto itsellään ei tietenkään aiheuta eroa. Muutosta seuraa monenlaisia tunneskaalojen vaihteluita, turhautumista ja katkeruuttakin. Etenkin se puolisoista, joka on jättänyt työelämän Suomeen, on alttiina vaikeuksille. Ne voivat johtua sosiaalisten verkostojen tyhjenemisestä ja mielekkään tekemisen puutteesta. Pettymyksen voi jalostaa marttyyriydeksi asti ja siitä tulee tehokas turvattomuuden ja vieraantuneisuuden tunteen lähde. Lähin maali, johon kaikki negatiiviset tunteet voi purkaa, löytyy helposti kotoa.

Parasta itsesuojelua olisikin valmistautuminen ulkomaille muuttoon siten että yrittää hankkia verkostoja, ystäviä, järkevää tekemistä ja jopa työpaikan jo ennen muuttoaan. Me kaikki toki tiedämme, ettei se suinkaan aina ole mahdollista.

Jos parisuhde kuitenkin kärsii vierailla mailla haaksirikon, eroavan on hyödyllistä tietää millaisia käytännön järjestelyjä erosta vääjäämättä seuraa. Kokemukseni ovat Norjasta, mutta pätevät soveltaen mihin tahansa kansainväliseen eroon, jossa toinen palaa kotimaahan ja toinen jää ulkomaille. Oma kokemuspohjani ei riitä antamaan eväitä asettua vieraaseen maahan jäävän housuihin tai hameeseen, joten keskityn eroon paluumuuttajan näkökulmasta.

Ero pohjoismaalaisittain

Pohjoismaiden sisäinen sopeutuminen on tietenkin helpointa, ei vähiten saman ilmaston, monien maidemme välisten erityissopimuksien ja monessa kohtaa yhtenevän arvo- ja kulttuuri-ilmaston ansiosta. Eroavaa eivät kuitenkaan kiinnosta samankaltaisuudet vaan eroavuudet.

Kun Suomessa eron saa harkinta-ajaksi katsottavan puolen vuoden asumuseron jälkeen, Norjassa tämä harkinta-aika, jonka jälkeen voi hakea lopullista avioeroa, on yksi vuosi. Norjassa asumuseroa anotaan aluehallintovirastosta. Asumuseron katsotaan alkaneen vasta siitä päivästä kun asumuserohakemus on hyväksytty. Sen käsittelyssä menee muutamasta viikosta reiluun kuukauteen.

Pääsääntöisesti eroa kuitenkin kannattaa hakea siinä maassa jossa mahdollinen lapsi asuu, ja yhdessä maassa jo kerran vireille pantua eroprosessia ei voi siirtää toiseen maahan. Tai sitä ei ainakaan kannata siirtää sen jälkeen kun asumuseroa on kulunut yli puoli vuotta. Jos avioeroa on jo haettu, sen hakeminen Suomessa keskeyttää norjalaisen eroprosessin ja aloittaa ajanlaskun alusta.

Vaikka ero onkin astunut voimaan jo vuoden asumuseron jälkeen, olettaen, että kumpikaan osapuoli ei ole vetänyt erohakemusta takaisin, eropäätös pitää vielä saada todistettavasti tiedoksi eli kirjallista eropäätöstä pitää malttaa odottaa.

Paluumuuttajan pitää Suomeen palatessaan tietenkin ilmoittautua uuden kotikuntansa maistraattiin. Lisäksi uusi suomalainen osoite pitää tavalla tai toisella saattaa tiedoksi entisen kotimaan viranomaisille, jos entinen puoliso jäi sinne, etenkin jos on yhteisiä lapsia ja omaisuutta.

Norjassa maasta pois muuttaminen pitää ilmoittaa paikan päällä postissa. Postin sähköinen muuttoilmoitus ei ole mahdollista ei-norjalaisiin postinumeroihin. Muuttaessa Suomessa uuteen osoitteeseen, uusi suomalainen osoite pitää ilmoittaa seuraavan Norjan-vierailun yhteydessä norjalaiseen postiin tai sitten kirjallisesti maahanmuuttoasioita hallinnoivaan verovirastoon, mukana kopio passista tai muusta henkilöllisyystodistuksesta.

Ero ja lapsi

Vähiten mutkikas ero on silloin kun se koskettaa vain kahta aikuista. Jos on yhteinen lapsi tai jopa lapsia, tällöin lapsen etu tulee aina ensin. Lapsen etu ja oikeus on myös viime kädessä se, että hänellä on kaksi vanhempaa, vaikka toinen olisikin etävanhempi.

Molemmat vanhemmat joko enemmän tai vähemmän alitajuisesti saattavat varoa solmimasta uusia suhteita tai edes hankkimasta ystävyyssuhteita ja harrastuksia, jos he pitävät etävanhemman läsnäoloa tai pidemmän päälle edes olemassaoloa lapsen elämässä suotavana. Kaikki merkitykselliset siteet nimittäin siirtävät kauemmas sitä hetkeä, jolloin etävanhempi ei enää olekaan niin etä.

Jos lapsi on kovin pieni ja vanhempien välit tulehtuneet, voi enemmän läsnä oleva vanhempi tarkoituksellisesti pyrkiä haihduttamaan etävanhemman muiston lapsen mielestä samanaikaisesti määrätietoisesti tuomalla potentiaalisia uusia isä- tai äitiehdokkaita lapsen elämään. Samalla on helppo vaikeuttaa etävanhemman ja tämän uusien mahdollisten kumppaneiden mahdollisuuksia tavata lasta.

On kuitenkin voitava olla ihminen, jotta voisi olla myös vanhempi, ja tämän vuoksi en suosittele tieten tahtoen eristäytymistä muista aikuisista lapsen kanssa.

Erotessa on sovittava lapsen huoltajuudesta, elatuksesta ja tapaamisoikeudesta. Huoltajuusvastuu voidaan jakaa, vaikka lapsi käytännössä asuisikin pääasiallisesti lähivanhemman luona. Tällöin molemmat vanhemmat osallistuvat lasta koskevaan päätöksentekoon, jolloin molempien vanhempien on osallistuttava ja voitava osallistua päätöksentekoon. Molempien vanhempien mielipidettä tulisi kuulla esimerkiksi koulua valittaessa, lapsen suuremmissa hankinnoissa (esim. piano, hevonen tai mopo) tai vaikka haluttaessa liittää lapsi johonkin uskonnolliseen yhteisöön. Mahdollisista suuremmista menoista, kuten vaikkapa harrastukseen liittyvistä hankinnoista tai suurista terveydenhuolto- tai koulutuskuluista kannattaa sopia tapauskohtaisesti, mikäli mahdollista.

Ero ja lapsen kulut

Lapsella on juridisesti subjektiivinen oikeus siihen, että myös etävanhempi osallistuu hänen elatukseensa. Jos vanhemmat eivät pääse keskenään sopimukseen elatusavun suuruudesta, Norjassa Kelaa vastaava organisaatio, NAV:in kansainvälinen osasto tekee siitä ehdotuksen. Tätä varten NAV tarvitsee dokumentoidusti tiedot molempien vanhempien tuloista ja menoista kahdelta viimeiseltä vuodelta.

Ulkomailla asuvan lapsen tapaamisesta syntyy suuria kuluja. Kannattaa sopia huoltajuus- ja elatussopimuksen yhteydessä myös tapaamisoikeudesta ja siitä, mitä kaikkea tapaamiskuluihin kuuluu. Pääsääntöisesti se vanhempi, jonka kanssa lapsi kulloinkin on, vastaa lapsen elatuksesta, ainakin päivittäiskulutuksesta. Matkakulut ja majoituskulut matkan yhteydessä voidaan sisällyttää tapaamiskuluihin, jos niin halutaan.

Norjalaisessa käytännössä nämä kulut jaetaan suhteessa vanhempien tuloihin, mikä käytännössä suosii hieman Suomessa asuvaa osapuolta, koska Norjan palkkataso on selvästi Suomea korkeampi. Vastaavasti Norjassa eläminen on Suomea kalliimpaa, minkä Norjassa vieraileva etävanhempi tuntee kukkarossaan.

Elatus- ja huoltajuussopimuksessa voi – ja kannattaa – määritellä lapselle minimaalinen subjektiivinen etävanhemman tapaamisoikeus, johon molemmat vanhemmat yhteisvastuullisesti sitoutuvat. Tämän minimimäärän, jonka lapsi viettää etävanhemman kanssa, voi sovittaessa vähentää etävanhemman maksamasta elatusavusta.

Ero ja lapsen tapaamiset

Huoltajuussopimuksessa tulee sopia, millaisista elämänmuutoksista on ilmoitettava lapsen toiselle vanhemmalle. Sellaisia ovat ainakin merkittävä muutos kumman tahansa vanhemman tuloissa, koska sillä on suora vaikutus elatusapuun ja matkakustannuksien jakamiseen. Myös kaikista muista muutoksista, jotka vaikuttavat etävanhemman ja lapsen tapaamisjärjestelyihin, kuten muutto toiseen kaupunkiin tai maahan tai uusi avo- tai avioliitto, pitää ilmoittaa.

Lapsen luona vierailevan etävanhemman majoittuminen voi olla hankala kysymys. Lapsen kannalta parasta olisi, jos vanhemmat voivat sopia keskenään lähivanhemman mahdollisuudesta lähteä matkalle vierailun ajaksi, jolloin etävanhempi voisi majoittua lapsen kotiin. Näin etävanhemman ja lapsen yhdessä viettämä aika muistuttaa normaalia arkea niin paljon kuin mahdollista. Jos majoittumisesta ei ole mahdollista kirjata elatus- ja huoltajuussopimukseen mitään muuta, kannattaa soveltaa norjalaista käytäntöä, jossa matkan kulut – mukaan lukien majoitus - jaetaan suhteessa vanhempien tuloihin. Jos majoittumisesta ei koidu kuluja, tällöin ei ole myöskään jaettavaa.

Vierailuista on aina hyvä sopia hyvissä ajoin etukäteen, sillä se parantaa mahdollisuuksia sopia molemmille osapuolille parhaiten sopivista majoitusjärjestelyistä, parantaa lähivanhemman mahdollisuuksia lähteä matkalle ja etävanhemman mahdollisuuksia saada mahdollisimman edulliset lennot tai järjestää itselleen vaihtoehtoinen majoitus.

Tapaamisten välissä lapsen kanssa kannattaa pitää yhteyttä Skypen videopuheluiden avulla. Mikäli lapsen kotikieli on eri kuin etävanhemman kanssa käytetty kieli, on etävanhemman syytä aika ajoin lähettää lapselleen kirjallisuutta ja musiikkia omalla äidinkielellään. Ne edesauttavat sitä että lapsi jatkossakin pystyy kommunikoimaan etävanhemman kielellä.

Ero ja omaisuus

Jos eroavilla on yhteistä omaisuutta, kuten asunto, se menee myyntiin, jollei jommallakummalla ole mahdollisuutta lunastaa sitä itselleen. Pohjoismaiden välillä verottajat vaihtavat tietoja, mutta toisessa maassa omistettu asunto ja sieltä mahdollisesti saadut vuokratulot tai myyntivoitto pitää ilmoittaa myös sen maan verotuksessa.

Paluumuuttajan pitää tehdä veroilmoitus ainakin Pohjoismaiden sisällä toiseen maahan vielä seuraavana vuonna paluumuuton jälkeenkin, ja vastaavasti ulkomaille jäävän osapuolen pitää ilmoittaa Suomeen myymänsä omaisuus vielä seuraavana vuonna yhteisen omaisuuden myymisen jälkeen.

Jokainen joutuu harkitsemaan itse, minkä kokoisella muuttokuormalla palaa kotimaahansa. Kierrättämällä ja pois heittämällä voi tehdä symbolisen irtioton omaan menneisyyteensä.

Eron jälkeen elämä jatkuu

Palasin Suomeen siinä toivossa että saisin takaisin entisen oman elämäni, vanhat ystäväni ja löytäisin uudelleen tutut paikkani. Löytyiväthän ne. Löysin joksikin aikaa kadonneeksi luulemani naurunkin takaisin muutama kuukausi paluumuuttoni jälkeen kun huomasin nauravani pienen poikani perässä. Nipin napin 2-vuotias poikani antoi minulle synninpäästön. Jos hänenkin elämänsä jatkui, niin minunkin elämäni voi jatkua.

Elämä tosiaankin jatkuu. Vanhan tutun tilalle on tullut paljon uutta. Sain ensimmäisen työpaikan kuukauden kuluttua paluumuutosta. Hieman myöhemmin minulla oli onni löytää rakkaus, joka kuljetti minut tällä kertaa toiseen kaupunkiin. Tarvittiin ulkomaankomennus, jotta ymmärsin elämää olevan Helsinginkin ulkopuolella.

Toivon olevani rohkaiseva esimerkki kaikille niille, jotka miettivät, onko ero kaiken loppu. Ei se ole. Pikemminkin se on tyhjennysmyynti tai kevätsiivous. Ero ei tarkoita lopullista eroa lapsesta vaikka järjestelyä ja sovittelua se vaatiikin.

Toimituksen lisähuomautus: vaikka kirjoitus toki onkin saanut motivaationsa omista kokemuksistani - jotka tietenkin esittävät asiasta yhden puolen - se myös esitti kaikkein pahimman skenaariot, kaikki mahdolliset sudenkuopat joihin eron jälkeen voi pudota. Kaikki nämä eivät onneksi ole sattuneet omalle kohdalleni, enkä niitä kenenkään osaksi toivo. Toivon, että kaikki pystyisivät jatkamaan omaa elämäänsä eron jälkeen.

Rekrytointifirmat – tukipalveluita vai loisia?

Juttu on julkaistu ulkosuomalaisten Expatrium-lehden numerossa 65 (talvi 2009). Sen voi lukea Expatriumin webbiversiossa ilmaiseksi klikkaamalla otsikkoa.

Michael Perukangas on hakenut parin vuoden ajan töitä Norjassa Oslossa eri rekrytointiyritysten ja niiden verkkoportaalien kautta. Näitä väyliä käyttäen ei työtä kuitenkaan tunnu löytyvän. Perukangas pakinoi rekrytointiyritysten olemassaolon oikeudesta.

Olen hakiessani töitä Oslosta syöttänyt ansioluetteloni kaikkiin tietämiini rekrytointiportaaleihin. Tämä toiminta on poikinut kahdessa vuodessa yhden yhteydenoton puhelimitse ollessani Lontoossa jalkapallomatkalla. Koska kuulin hieman huonosti jalkapallofanien kansoittamalla Barking Roadilla, lupasin palata asiaan heti palattuani Osloon, eli kahden päivän päästä. Jätinkin muutaman viestin sen numeron vastaajaan, josta minulle oltiin soitettu. Minulle ei koskaan soitettu uudestaan. Ilmeisesti se valaanpyynti- tai öljyfirma sai sitten tekijän.

Vaikka rekrytointifirma toimi välikätenä välittäen työntekijöitä asiakasyritykselle, hyviin tapoihin kuuluisi kai kuitenkin vastata soittopyyntöihini. Näin siinäkin tapauksessa että asiakasyritys olisi jo löytänyt tekijän ilmeisen akuuttiin tarpeeseensa. Jos asiakasyritys oli jättänyt informoimatta alihankkijaansa onnistuneesta rekrytoinnista, toimipas se kehnosti, ja sellaisten asiakasyritysten sietäisi saada selkäänsä tai ainakin olla entisiä asiakasyrityksiä.

Kerran sovin tapaamisen konsultin kanssa yhdessä kansainvälisesti tunnetussa rekrytointifirmassa. Olin valmistautunut lähettämällä etukäteen ansioluetteloni. Tästä huolimatta konsultti ei osannut ehdottaa muuta kuin taksin ajamista – sitähän maahanmuuttajamiehet tekevät - vaikka ansioluettelossa ei ollut mainintaa ajokortista. Tietenkin itsetuntoani hiveli konsultin arvio, jonka mukaan ilmiselvästi olen pätevä ihminen, joskin epätoivoani lisäsi hänen jatkohuomionsa, jonka mukaan olen ”ylipätevä”. Ehkä sillä firmalla on varaa pitää töissä alipäteviä konsultteja tai sellaisia, jotka eivät osaa lukea.

Tarvitaanko kielitaitoa vai ei?
Kun yksi konsultti kehottaa minua panostamaan vain sellaisiin työpaikkoihin, joita voin varmastikin ainakin potentiaalisesti saada, toinen taas kehottaa kokeilemaan kepillä jäätä. Kun esimerkiksi julkisen hallinnon virastot ymmärrettävästi edellyttävät erinomaista norjan kielen taitoa (god fremstillingsevne), yksi konsultti antaa ymmärtää olemaan realisti ja toinen konsultti taas ymmärtää antaa. Jos niin sattuisi käymään, että saisin jopin eikä fremstillingsevneni olisi este, kielitaito toki paranisi työn myötä. Sitä odotellessa voisin aina varastaa kollegoitteni työaikaa, kun he joutuisivat oikolukemaan tai kenties uudelleen kirjoittamaan päätösdokumenttejani tai tiedotteitani.

Jos työpaikka toimii taloudellisesti kannattavasti eli järkevästi, eikä esimerkiksi tee rekrytointipäätöksiään sosiaalisin perustein, sillä ei ole varaa sellaisiin rekrytointeihin, joissa kaksi ihmistä tekee yhden työt, mutta heille maksetaan kaksi palkkaa. Ei esimerkiksi jalkapallojoukkueellakaan ole mitään järkeä eikä varaa palkata pelaajakseen ihmistä, joka ei pysty edes kävelemään, ja vaikka pystyisikin sitkeän harjoittelun jälkeen, Maradonaa hänestä ei kuitenkaan taitaisi tulla. Nythän esimerkiksi West Ham on maksanut yli vuoden ruhtinaallista palkkaa kroonisesti nilkkavammaiselle Dean Ashtonille, jolle oikea toimeentulolähde taitaisi olla työkyvyttömyyseläke. Työnantaja ei toki voi yksipuolisesti irtisanoa sopimusta ilman kultaista kädenpuristusta, joka turvaisi Ashtonin loppuelämän lapsineen. Ja palkkasihan Anaheim Mighty Duckskin Tie Domin vain Teemu Selänteen ja Paul Kariyan suoja-aidaksi, vaikka mies ei sanottavammin osannut pelata.

Toki, tässä voisi olla jotakin järkeä jos tulisi otetuksi sisään harjoittelijastatuksella; tällöinkin yleensä työn substanssi opitaan työn myötä. Jos kyse on substanssituntemukseltaan jo valmiiksi aivan ylivoimaisesta kyvystä, tämän kielellisen esitystaidon hiomiseen tuskin käytetään työnantajan aikaa, vaan hänet laitetaan kielikurssille. Näin tosin menetellään käsittääkseni yleensä vain yksityisillä tahoilla, jotka ovat pääkallonmetsästäneet eli headhuntanneet nöyrän kyvyn. Julkisella hallinnolla ole varaa kielikouluttaa työntekijöitään muuta kuin vieraisiin kieliin, eivätkä ne headhunttaa, mitä nyt joskus poliittisin perustein-vähän junttaa.

Kaikkia tuntemiani rekrytointifirmoja, niiden konsultteja ja työnhakukursseja yhdistää kokemukseni perusteella varmuudella ainakin yksi asia: ne lupaavat antaa vinkkejä, ja jopa suoranaisia kanavia niiden piilotyöpaikkojen löytämiseen, joita ei julisteta auki. Ai niin, on niillä toinenkin yhdistävä tekijä: ne jättävät aina ne vinkit tai kanavat kertomatta.

Rekrytointifirmat voivat olla käteviä: ulkoistettu rekrytointi voi helpottaa ainakin työnantajien elämää. Niillä voi olla asiantuntemusta esimerkiksi musteläiskätesteistä ja luonnehoroskoopeista, ja ne vapauttavat työnantajia varsinaisen ydintehtävänsä eli substanssin tuottamiseen. Työnhakijalle ne voivat joissakin tapauksissa antaa buustia, ja editoriaalisia kommentteja ansioluetteloon. Kuitenkin ainakin viimeksi mainittua palvelua saa julkisistakin työnhakupalveluista, ja ensiksi mainittua voi lainata kirjastojen hyllystä kohdasta elämänfilosofia, sieltä Sarasvuon ja Daniel Golemanin Tunneälyn vierestä.

Rekrytointipalveluista ei ole työnhakijalle mitään apua, jos niitä lähestyy avoimin mielin tyyliin ”tarvitsen töitä; mitäs firmoja niitä nyt onkaan ja mitä ne tekevät?” Ei. Kaikki tuntemani rekrytointikonsultit aloittavat työn vasta siinä vaiheessa kun olet ensin itse identifioinut itseäsi kiinnostavia ja potentiaalisia työnantajia. Tabula rasoja rekrytointifirmat eivät työstä. Rekrytointikonsultit eivät ole mentoreita. Ja mikä sitten onkaan rekrytointikonsulttien antama lisäarvo työnhakuprosessissa? Muu kuin itseluottamuksen buustaaminen, beats me.

Sillä hetkellä kun otan yhteyttä rekrytointifirmaan, vaikka vain laittamalla ansioluetteloni tietokantaan, olen kuitenkin heidän asiakkaansa. Asiakkaana edellytän asiakaspalvelua. Asiakkaana voin ainakin periaatteessa valita kenen palveluja käytän, siitäkin huolimatta, että työnhakijana joutuisinkin kääntämään kaikki kivet aikaa ja vaivaa säästelemättä.

Nyt julistankin avoimen rekrytointifirmojen ja –konsulttien myyntipuhekilpailun avatuksi. Miksi minun kannattaa käyttää juuri teidän palveluanne? Mikä on se lisäarvo, jonka saan työnhakuprosessissani palvelunne käyttämisestä? Millä tavalla palvelunne eroavat edukseen muista rekrytointipalveluista?

Myykää itsenne minulle, niin saatan harkitakin tarttuvani houkuttelevimpaan tarjoukseen.

Lahjusta vastaan voin myös ryhtyä teollisuusvakoojaksi, ja täsmentää, mihin nimenomaiseen rekrytointiportaaliin tai-firmaan esimerkkitapaukseni perustuivat. Tästä tiedosta rekrytointifirmat voivat saada kilpailuetua, jotta osaisivat välttää muiden virheitä.

Ulkoistamisen riemu
Ehkä rekrytoinnin yhteydessä sanan firma voi lopultakin korvata sanalla portaali, sillä oma kokemukseni on, että rekrytointifirmat ovat oikeastaan sähköisten hakuportaalien – eli cv-säilöiden – fyysisiä jatkeita, mutta eivätpä oikeastaan sitten muuta. Voi niistä kyniä nyysiä, ja joissakin saa jopa lähdevettä ja kahvia.
Jälkiteollisella aikakaudella ulkoistetaan mahdollisimman paljon sellaisia toimintoja, jotka voi ulkoistaa, jotta jäisi aikaa tuottaa ”substanssia”. Tällaisia ulkoistettavia toimintoja ovat usein paitsi itse tuotanto, monissa tapauksissa myös niin kutsutut back office –palvelut: juristit, tiedotus, kirjanpito, mainonta, rekrytointi ja konsulttien sekalainen seurakunta, jotka voi suomentaa tukipalveluiksi. Jälkiteollisen hyödyketuotannon keskeinen tavara on palvelu, ja jälkiteollisessa tuotannossa ei olla vain ulkoistettu aikaisempia ydintoimintoja vaan myös kehitetty uusia. Ne eivät kaikissa tapauksissa ole vanhojen palveluiden tukipalveluita, vaan usein myös loisia, jotka eivät eläisi ilman substanssin tuottajaa.

Esimerkki näistä uusista toiminnoista on netti- ja puhelinoperaattoreiden käyttäjätuki, jotka voi Suomesta ulkoistaa vaikka Eestiin ja Englannista Intiaan, minne vain, jossa on saatavilla kielitaitoista ja koulutettua mutta halpaa työvoimaa. Rekrytoinninkin voisi ulkoistaa, sillä portaalit voidaan ylläpitää missä tahansa. Tässä onkin yksi ehdotus kahdenkeskisen kaupankäynnin varjolla annettavaksi kehitysavuksi: Suomi voisi lahjoittaa rekrytointiportaaleita esimerkiksi Venäjän suomalaissukuisten kansojen työpaikoiksi ja vastapainoksi saada vaikka kaviaaria.