Koska Etelä-Suomen linjaliikenne on sitä mieltä, että on matkustavaisen vastuulla, jos ilmoitetut aikataulu- ja laituritiedot eivät pidä paikkaansa, julkistan nyt yksityisen palautteeni. Jos julkisen liikenteen oikeasti halutaan olevan kilpailukykyinen vaihtoehto yksityisautoilulle, käsityksen palvelun laadusta on oltava hyvä.
Etelä-Suomen Linjaliikenteeltä saamani palautteen mukaan Porvoon linja-autoasemalta lähti aikataulun mukaisesti auto lentoasemalle. Tämä näkemys ei ole yhtäpitävä oman kokemukseni kanssa, ainakaan sellaista ei lähtenyt siltä laiturilta, jolta sellaisen piti lähteä, eikä myöskään sen viereiseltä laiturilta, joka on toiseksi luonnollisin vaihtoehto.
Pahoittelut voi laittaa puolestani vaikka Mariaanien hautaan.
Etelä-Suomen Linjaliikenne
Valitus 2.10.2011
Tarkoituksenani oli kuljettaa Norjassa, äitinsä kanssa asuva 3-vuotias poikani, joka oli tapaamassa minua Porvoossa, Helsinki-Vantaan lentokentällä odottavalle äidilleen, jotta hän voisi palata äitinsä kanssa jo varatulla lennolla ensisijaiseen kotiinsa Osloon. Aikataulun mukaan linja-auton lentokentälle piti lähteä Porvoosta 16.10 sunnuntaina 2.10 laiturilta 3. Kun laiturille 3 saapui noin klo 16.05 linja-auto Loviisasta, menin tarkistamaan sen kuljettajalta, meneekö se kenties lentoasemalle. Kysyin kuljettajalta seuraavin sanoin: ”meneekö tämä lentoasemalle”, mihin kuljettaja vastasi ”ei”. Auto lähti aikataulun mukaisesti laiturilta 3 kello 16.10, todennäköisesti lentoasemalle.
Kuljettajalle esittämäni kysymyksen sanamuodon voi vahvistaa paikalla ollut avopuolisoni, joka pidempään Porvoossa asuneena katsoi, että oletettavasti laiturilta 3 kello 16.10 lähtenyt auto kuitenkin oli lähtenyt lentoasemalle. En nähdäkseni voi olla vastuussa siitä, että kuljettaja ei ymmärtänyt kysymystäni, jonka tarkoitus oli selvittää, pääsisikö kyseisellä autolla lentoasemalle, saatikka joutua kärsimään tilanteesta.
Kun kello oli 16.26, eikä paikalle ollut tullut muita busseja, jouduin ottamaan taksin omalla kustannuksellani, koska pojan myöhästymisestä kuljetuksestaan olisi seurannut minulle kohtuuttoman kallis ja muutenkin hankala tilanne. Taksikuljetus oli minulle, ajokortittomalle henkilölle, ainoa vaihtoehto.
Edellytän, että Etelä-Suomen Linjaliikenne korvaa minulle täysimääräisesti vähintään taksikuljetuksen (80,20 €) ja linja-auton lipun hinnan välisen erotuksen. Toimitan tarvittaessa tositteeksi taksikuitin, missä tapauksessa edellytän myös postituskulujen korvaamista, sillä käytössäni ei ole skanneria.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huoltajuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huoltajuus. Näytä kaikki tekstit
2.8.2011
Kun perhe hajoaa
Juttu on julkaistu Expatrium-lehden numerossa 71 (Kesä 2011).
Kun perhe hajoaa
Avioero ulkomailla on aina monimutkaisempaa varsinkin kun perheessä on lapsia ja vanhemmat asuvat eron jälkeen kahdessa eri maassa. Michael Perukangas joutui järjestämään vanhemmuutensa uudelleen, kun erosi Norjassa työkomennuksella olevasta puolisostaan ja palasi yksin Suomeen.
Jo pitkät matkatkin voivat olla riski parisuhteelle. Niiden aikana voi nousta esille puolisosta uusia ja ikäviäkin piirteitä, kun pinna kiristyy toisenlaisissa olosuhteissa eikä kaikki sujukaan kuten kotioloissa.
Vielä suurempi riski on nähdäkseni maastamuutto. Kun parisuhde on toimiva, se kestää muuton ja arjen ulkomailla ja jopa vahvistuu yhteisistä kokemuksista. Jo alun perin keppoisissa kantimissa ollut suhde todennäköisesti ajautuu syvempään kriisiin ja jopa eroon.
Ulkomaille muutto itsellään ei tietenkään aiheuta eroa. Muutosta seuraa monenlaisia tunneskaalojen vaihteluita, turhautumista ja katkeruuttakin. Etenkin se puolisoista, joka on jättänyt työelämän Suomeen, on alttiina vaikeuksille. Ne voivat johtua sosiaalisten verkostojen tyhjenemisestä ja mielekkään tekemisen puutteesta. Pettymyksen voi jalostaa marttyyriydeksi asti ja siitä tulee tehokas turvattomuuden ja vieraantuneisuuden tunteen lähde. Lähin maali, johon kaikki negatiiviset tunteet voi purkaa, löytyy helposti kotoa.
Parasta itsesuojelua olisikin valmistautuminen ulkomaille muuttoon siten että yrittää hankkia verkostoja, ystäviä, järkevää tekemistä ja jopa työpaikan jo ennen muuttoaan. Me kaikki toki tiedämme, ettei se suinkaan aina ole mahdollista.
Jos parisuhde kuitenkin kärsii vierailla mailla haaksirikon, eroavan on hyödyllistä tietää millaisia käytännön järjestelyjä erosta vääjäämättä seuraa. Kokemukseni ovat Norjasta, mutta pätevät soveltaen mihin tahansa kansainväliseen eroon, jossa toinen palaa kotimaahan ja toinen jää ulkomaille. Oma kokemuspohjani ei riitä antamaan eväitä asettua vieraaseen maahan jäävän housuihin tai hameeseen, joten keskityn eroon paluumuuttajan näkökulmasta.
Ero pohjoismaalaisittain
Pohjoismaiden sisäinen sopeutuminen on tietenkin helpointa, ei vähiten saman ilmaston, monien maidemme välisten erityissopimuksien ja monessa kohtaa yhtenevän arvo- ja kulttuuri-ilmaston ansiosta. Eroavaa eivät kuitenkaan kiinnosta samankaltaisuudet vaan eroavuudet.
Kun Suomessa eron saa harkinta-ajaksi katsottavan puolen vuoden asumuseron jälkeen, Norjassa tämä harkinta-aika, jonka jälkeen voi hakea lopullista avioeroa, on yksi vuosi. Norjassa asumuseroa anotaan aluehallintovirastosta. Asumuseron katsotaan alkaneen vasta siitä päivästä kun asumuserohakemus on hyväksytty. Sen käsittelyssä menee muutamasta viikosta reiluun kuukauteen.
Pääsääntöisesti eroa kuitenkin kannattaa hakea siinä maassa jossa mahdollinen lapsi asuu, ja yhdessä maassa jo kerran vireille pantua eroprosessia ei voi siirtää toiseen maahan. Tai sitä ei ainakaan kannata siirtää sen jälkeen kun asumuseroa on kulunut yli puoli vuotta. Jos avioeroa on jo haettu, sen hakeminen Suomessa keskeyttää norjalaisen eroprosessin ja aloittaa ajanlaskun alusta.
Vaikka ero onkin astunut voimaan jo vuoden asumuseron jälkeen, olettaen, että kumpikaan osapuoli ei ole vetänyt erohakemusta takaisin, eropäätös pitää vielä saada todistettavasti tiedoksi eli kirjallista eropäätöstä pitää malttaa odottaa.
Paluumuuttajan pitää Suomeen palatessaan tietenkin ilmoittautua uuden kotikuntansa maistraattiin. Lisäksi uusi suomalainen osoite pitää tavalla tai toisella saattaa tiedoksi entisen kotimaan viranomaisille, jos entinen puoliso jäi sinne, etenkin jos on yhteisiä lapsia ja omaisuutta.
Norjassa maasta pois muuttaminen pitää ilmoittaa paikan päällä postissa. Postin sähköinen muuttoilmoitus ei ole mahdollista ei-norjalaisiin postinumeroihin. Muuttaessa Suomessa uuteen osoitteeseen, uusi suomalainen osoite pitää ilmoittaa seuraavan Norjan-vierailun yhteydessä norjalaiseen postiin tai sitten kirjallisesti maahanmuuttoasioita hallinnoivaan verovirastoon, mukana kopio passista tai muusta henkilöllisyystodistuksesta.
Ero ja lapsi
Vähiten mutkikas ero on silloin kun se koskettaa vain kahta aikuista. Jos on yhteinen lapsi tai jopa lapsia, tällöin lapsen etu tulee aina ensin. Lapsen etu ja oikeus on myös viime kädessä se, että hänellä on kaksi vanhempaa, vaikka toinen olisikin etävanhempi.
Molemmat vanhemmat joko enemmän tai vähemmän alitajuisesti saattavat varoa solmimasta uusia suhteita tai edes hankkimasta ystävyyssuhteita ja harrastuksia, jos he pitävät etävanhemman läsnäoloa tai pidemmän päälle edes olemassaoloa lapsen elämässä suotavana. Kaikki merkitykselliset siteet nimittäin siirtävät kauemmas sitä hetkeä, jolloin etävanhempi ei enää olekaan niin etä.
Jos lapsi on kovin pieni ja vanhempien välit tulehtuneet, voi enemmän läsnä oleva vanhempi tarkoituksellisesti pyrkiä haihduttamaan etävanhemman muiston lapsen mielestä samanaikaisesti määrätietoisesti tuomalla potentiaalisia uusia isä- tai äitiehdokkaita lapsen elämään. Samalla on helppo vaikeuttaa etävanhemman ja tämän uusien mahdollisten kumppaneiden mahdollisuuksia tavata lasta.
On kuitenkin voitava olla ihminen, jotta voisi olla myös vanhempi, ja tämän vuoksi en suosittele tieten tahtoen eristäytymistä muista aikuisista lapsen kanssa.
Erotessa on sovittava lapsen huoltajuudesta, elatuksesta ja tapaamisoikeudesta. Huoltajuusvastuu voidaan jakaa, vaikka lapsi käytännössä asuisikin pääasiallisesti lähivanhemman luona. Tällöin molemmat vanhemmat osallistuvat lasta koskevaan päätöksentekoon, jolloin molempien vanhempien on osallistuttava ja voitava osallistua päätöksentekoon. Molempien vanhempien mielipidettä tulisi kuulla esimerkiksi koulua valittaessa, lapsen suuremmissa hankinnoissa (esim. piano, hevonen tai mopo) tai vaikka haluttaessa liittää lapsi johonkin uskonnolliseen yhteisöön. Mahdollisista suuremmista menoista, kuten vaikkapa harrastukseen liittyvistä hankinnoista tai suurista terveydenhuolto- tai koulutuskuluista kannattaa sopia tapauskohtaisesti, mikäli mahdollista.
Ero ja lapsen kulut
Lapsella on juridisesti subjektiivinen oikeus siihen, että myös etävanhempi osallistuu hänen elatukseensa. Jos vanhemmat eivät pääse keskenään sopimukseen elatusavun suuruudesta, Norjassa Kelaa vastaava organisaatio, NAV:in kansainvälinen osasto tekee siitä ehdotuksen. Tätä varten NAV tarvitsee dokumentoidusti tiedot molempien vanhempien tuloista ja menoista kahdelta viimeiseltä vuodelta.
Ulkomailla asuvan lapsen tapaamisesta syntyy suuria kuluja. Kannattaa sopia huoltajuus- ja elatussopimuksen yhteydessä myös tapaamisoikeudesta ja siitä, mitä kaikkea tapaamiskuluihin kuuluu. Pääsääntöisesti se vanhempi, jonka kanssa lapsi kulloinkin on, vastaa lapsen elatuksesta, ainakin päivittäiskulutuksesta. Matkakulut ja majoituskulut matkan yhteydessä voidaan sisällyttää tapaamiskuluihin, jos niin halutaan.
Norjalaisessa käytännössä nämä kulut jaetaan suhteessa vanhempien tuloihin, mikä käytännössä suosii hieman Suomessa asuvaa osapuolta, koska Norjan palkkataso on selvästi Suomea korkeampi. Vastaavasti Norjassa eläminen on Suomea kalliimpaa, minkä Norjassa vieraileva etävanhempi tuntee kukkarossaan.
Elatus- ja huoltajuussopimuksessa voi – ja kannattaa – määritellä lapselle minimaalinen subjektiivinen etävanhemman tapaamisoikeus, johon molemmat vanhemmat yhteisvastuullisesti sitoutuvat. Tämän minimimäärän, jonka lapsi viettää etävanhemman kanssa, voi sovittaessa vähentää etävanhemman maksamasta elatusavusta.
Ero ja lapsen tapaamiset
Huoltajuussopimuksessa tulee sopia, millaisista elämänmuutoksista on ilmoitettava lapsen toiselle vanhemmalle. Sellaisia ovat ainakin merkittävä muutos kumman tahansa vanhemman tuloissa, koska sillä on suora vaikutus elatusapuun ja matkakustannuksien jakamiseen. Myös kaikista muista muutoksista, jotka vaikuttavat etävanhemman ja lapsen tapaamisjärjestelyihin, kuten muutto toiseen kaupunkiin tai maahan tai uusi avo- tai avioliitto, pitää ilmoittaa.
Lapsen luona vierailevan etävanhemman majoittuminen voi olla hankala kysymys. Lapsen kannalta parasta olisi, jos vanhemmat voivat sopia keskenään lähivanhemman mahdollisuudesta lähteä matkalle vierailun ajaksi, jolloin etävanhempi voisi majoittua lapsen kotiin. Näin etävanhemman ja lapsen yhdessä viettämä aika muistuttaa normaalia arkea niin paljon kuin mahdollista. Jos majoittumisesta ei ole mahdollista kirjata elatus- ja huoltajuussopimukseen mitään muuta, kannattaa soveltaa norjalaista käytäntöä, jossa matkan kulut – mukaan lukien majoitus - jaetaan suhteessa vanhempien tuloihin. Jos majoittumisesta ei koidu kuluja, tällöin ei ole myöskään jaettavaa.
Vierailuista on aina hyvä sopia hyvissä ajoin etukäteen, sillä se parantaa mahdollisuuksia sopia molemmille osapuolille parhaiten sopivista majoitusjärjestelyistä, parantaa lähivanhemman mahdollisuuksia lähteä matkalle ja etävanhemman mahdollisuuksia saada mahdollisimman edulliset lennot tai järjestää itselleen vaihtoehtoinen majoitus.
Tapaamisten välissä lapsen kanssa kannattaa pitää yhteyttä Skypen videopuheluiden avulla. Mikäli lapsen kotikieli on eri kuin etävanhemman kanssa käytetty kieli, on etävanhemman syytä aika ajoin lähettää lapselleen kirjallisuutta ja musiikkia omalla äidinkielellään. Ne edesauttavat sitä että lapsi jatkossakin pystyy kommunikoimaan etävanhemman kielellä.
Ero ja omaisuus
Jos eroavilla on yhteistä omaisuutta, kuten asunto, se menee myyntiin, jollei jommallakummalla ole mahdollisuutta lunastaa sitä itselleen. Pohjoismaiden välillä verottajat vaihtavat tietoja, mutta toisessa maassa omistettu asunto ja sieltä mahdollisesti saadut vuokratulot tai myyntivoitto pitää ilmoittaa myös sen maan verotuksessa.
Paluumuuttajan pitää tehdä veroilmoitus ainakin Pohjoismaiden sisällä toiseen maahan vielä seuraavana vuonna paluumuuton jälkeenkin, ja vastaavasti ulkomaille jäävän osapuolen pitää ilmoittaa Suomeen myymänsä omaisuus vielä seuraavana vuonna yhteisen omaisuuden myymisen jälkeen.
Jokainen joutuu harkitsemaan itse, minkä kokoisella muuttokuormalla palaa kotimaahansa. Kierrättämällä ja pois heittämällä voi tehdä symbolisen irtioton omaan menneisyyteensä.
Eron jälkeen elämä jatkuu
Palasin Suomeen siinä toivossa että saisin takaisin entisen oman elämäni, vanhat ystäväni ja löytäisin uudelleen tutut paikkani. Löytyiväthän ne. Löysin joksikin aikaa kadonneeksi luulemani naurunkin takaisin muutama kuukausi paluumuuttoni jälkeen kun huomasin nauravani pienen poikani perässä. Nipin napin 2-vuotias poikani antoi minulle synninpäästön. Jos hänenkin elämänsä jatkui, niin minunkin elämäni voi jatkua.
Elämä tosiaankin jatkuu. Vanhan tutun tilalle on tullut paljon uutta. Sain ensimmäisen työpaikan kuukauden kuluttua paluumuutosta. Hieman myöhemmin minulla oli onni löytää rakkaus, joka kuljetti minut tällä kertaa toiseen kaupunkiin. Tarvittiin ulkomaankomennus, jotta ymmärsin elämää olevan Helsinginkin ulkopuolella.
Toivon olevani rohkaiseva esimerkki kaikille niille, jotka miettivät, onko ero kaiken loppu. Ei se ole. Pikemminkin se on tyhjennysmyynti tai kevätsiivous. Ero ei tarkoita lopullista eroa lapsesta vaikka järjestelyä ja sovittelua se vaatiikin.
Toimituksen lisähuomautus: vaikka kirjoitus toki onkin saanut motivaationsa omista kokemuksistani - jotka tietenkin esittävät asiasta yhden puolen - se myös esitti kaikkein pahimman skenaariot, kaikki mahdolliset sudenkuopat joihin eron jälkeen voi pudota. Kaikki nämä eivät onneksi ole sattuneet omalle kohdalleni, enkä niitä kenenkään osaksi toivo. Toivon, että kaikki pystyisivät jatkamaan omaa elämäänsä eron jälkeen.
Kun perhe hajoaa
Avioero ulkomailla on aina monimutkaisempaa varsinkin kun perheessä on lapsia ja vanhemmat asuvat eron jälkeen kahdessa eri maassa. Michael Perukangas joutui järjestämään vanhemmuutensa uudelleen, kun erosi Norjassa työkomennuksella olevasta puolisostaan ja palasi yksin Suomeen.
Jo pitkät matkatkin voivat olla riski parisuhteelle. Niiden aikana voi nousta esille puolisosta uusia ja ikäviäkin piirteitä, kun pinna kiristyy toisenlaisissa olosuhteissa eikä kaikki sujukaan kuten kotioloissa.
Vielä suurempi riski on nähdäkseni maastamuutto. Kun parisuhde on toimiva, se kestää muuton ja arjen ulkomailla ja jopa vahvistuu yhteisistä kokemuksista. Jo alun perin keppoisissa kantimissa ollut suhde todennäköisesti ajautuu syvempään kriisiin ja jopa eroon.
Ulkomaille muutto itsellään ei tietenkään aiheuta eroa. Muutosta seuraa monenlaisia tunneskaalojen vaihteluita, turhautumista ja katkeruuttakin. Etenkin se puolisoista, joka on jättänyt työelämän Suomeen, on alttiina vaikeuksille. Ne voivat johtua sosiaalisten verkostojen tyhjenemisestä ja mielekkään tekemisen puutteesta. Pettymyksen voi jalostaa marttyyriydeksi asti ja siitä tulee tehokas turvattomuuden ja vieraantuneisuuden tunteen lähde. Lähin maali, johon kaikki negatiiviset tunteet voi purkaa, löytyy helposti kotoa.
Parasta itsesuojelua olisikin valmistautuminen ulkomaille muuttoon siten että yrittää hankkia verkostoja, ystäviä, järkevää tekemistä ja jopa työpaikan jo ennen muuttoaan. Me kaikki toki tiedämme, ettei se suinkaan aina ole mahdollista.
Jos parisuhde kuitenkin kärsii vierailla mailla haaksirikon, eroavan on hyödyllistä tietää millaisia käytännön järjestelyjä erosta vääjäämättä seuraa. Kokemukseni ovat Norjasta, mutta pätevät soveltaen mihin tahansa kansainväliseen eroon, jossa toinen palaa kotimaahan ja toinen jää ulkomaille. Oma kokemuspohjani ei riitä antamaan eväitä asettua vieraaseen maahan jäävän housuihin tai hameeseen, joten keskityn eroon paluumuuttajan näkökulmasta.
Ero pohjoismaalaisittain
Pohjoismaiden sisäinen sopeutuminen on tietenkin helpointa, ei vähiten saman ilmaston, monien maidemme välisten erityissopimuksien ja monessa kohtaa yhtenevän arvo- ja kulttuuri-ilmaston ansiosta. Eroavaa eivät kuitenkaan kiinnosta samankaltaisuudet vaan eroavuudet.
Kun Suomessa eron saa harkinta-ajaksi katsottavan puolen vuoden asumuseron jälkeen, Norjassa tämä harkinta-aika, jonka jälkeen voi hakea lopullista avioeroa, on yksi vuosi. Norjassa asumuseroa anotaan aluehallintovirastosta. Asumuseron katsotaan alkaneen vasta siitä päivästä kun asumuserohakemus on hyväksytty. Sen käsittelyssä menee muutamasta viikosta reiluun kuukauteen.
Pääsääntöisesti eroa kuitenkin kannattaa hakea siinä maassa jossa mahdollinen lapsi asuu, ja yhdessä maassa jo kerran vireille pantua eroprosessia ei voi siirtää toiseen maahan. Tai sitä ei ainakaan kannata siirtää sen jälkeen kun asumuseroa on kulunut yli puoli vuotta. Jos avioeroa on jo haettu, sen hakeminen Suomessa keskeyttää norjalaisen eroprosessin ja aloittaa ajanlaskun alusta.
Vaikka ero onkin astunut voimaan jo vuoden asumuseron jälkeen, olettaen, että kumpikaan osapuoli ei ole vetänyt erohakemusta takaisin, eropäätös pitää vielä saada todistettavasti tiedoksi eli kirjallista eropäätöstä pitää malttaa odottaa.
Paluumuuttajan pitää Suomeen palatessaan tietenkin ilmoittautua uuden kotikuntansa maistraattiin. Lisäksi uusi suomalainen osoite pitää tavalla tai toisella saattaa tiedoksi entisen kotimaan viranomaisille, jos entinen puoliso jäi sinne, etenkin jos on yhteisiä lapsia ja omaisuutta.
Norjassa maasta pois muuttaminen pitää ilmoittaa paikan päällä postissa. Postin sähköinen muuttoilmoitus ei ole mahdollista ei-norjalaisiin postinumeroihin. Muuttaessa Suomessa uuteen osoitteeseen, uusi suomalainen osoite pitää ilmoittaa seuraavan Norjan-vierailun yhteydessä norjalaiseen postiin tai sitten kirjallisesti maahanmuuttoasioita hallinnoivaan verovirastoon, mukana kopio passista tai muusta henkilöllisyystodistuksesta.
Ero ja lapsi
Vähiten mutkikas ero on silloin kun se koskettaa vain kahta aikuista. Jos on yhteinen lapsi tai jopa lapsia, tällöin lapsen etu tulee aina ensin. Lapsen etu ja oikeus on myös viime kädessä se, että hänellä on kaksi vanhempaa, vaikka toinen olisikin etävanhempi.
Molemmat vanhemmat joko enemmän tai vähemmän alitajuisesti saattavat varoa solmimasta uusia suhteita tai edes hankkimasta ystävyyssuhteita ja harrastuksia, jos he pitävät etävanhemman läsnäoloa tai pidemmän päälle edes olemassaoloa lapsen elämässä suotavana. Kaikki merkitykselliset siteet nimittäin siirtävät kauemmas sitä hetkeä, jolloin etävanhempi ei enää olekaan niin etä.
Jos lapsi on kovin pieni ja vanhempien välit tulehtuneet, voi enemmän läsnä oleva vanhempi tarkoituksellisesti pyrkiä haihduttamaan etävanhemman muiston lapsen mielestä samanaikaisesti määrätietoisesti tuomalla potentiaalisia uusia isä- tai äitiehdokkaita lapsen elämään. Samalla on helppo vaikeuttaa etävanhemman ja tämän uusien mahdollisten kumppaneiden mahdollisuuksia tavata lasta.
On kuitenkin voitava olla ihminen, jotta voisi olla myös vanhempi, ja tämän vuoksi en suosittele tieten tahtoen eristäytymistä muista aikuisista lapsen kanssa.
Erotessa on sovittava lapsen huoltajuudesta, elatuksesta ja tapaamisoikeudesta. Huoltajuusvastuu voidaan jakaa, vaikka lapsi käytännössä asuisikin pääasiallisesti lähivanhemman luona. Tällöin molemmat vanhemmat osallistuvat lasta koskevaan päätöksentekoon, jolloin molempien vanhempien on osallistuttava ja voitava osallistua päätöksentekoon. Molempien vanhempien mielipidettä tulisi kuulla esimerkiksi koulua valittaessa, lapsen suuremmissa hankinnoissa (esim. piano, hevonen tai mopo) tai vaikka haluttaessa liittää lapsi johonkin uskonnolliseen yhteisöön. Mahdollisista suuremmista menoista, kuten vaikkapa harrastukseen liittyvistä hankinnoista tai suurista terveydenhuolto- tai koulutuskuluista kannattaa sopia tapauskohtaisesti, mikäli mahdollista.
Ero ja lapsen kulut
Lapsella on juridisesti subjektiivinen oikeus siihen, että myös etävanhempi osallistuu hänen elatukseensa. Jos vanhemmat eivät pääse keskenään sopimukseen elatusavun suuruudesta, Norjassa Kelaa vastaava organisaatio, NAV:in kansainvälinen osasto tekee siitä ehdotuksen. Tätä varten NAV tarvitsee dokumentoidusti tiedot molempien vanhempien tuloista ja menoista kahdelta viimeiseltä vuodelta.
Ulkomailla asuvan lapsen tapaamisesta syntyy suuria kuluja. Kannattaa sopia huoltajuus- ja elatussopimuksen yhteydessä myös tapaamisoikeudesta ja siitä, mitä kaikkea tapaamiskuluihin kuuluu. Pääsääntöisesti se vanhempi, jonka kanssa lapsi kulloinkin on, vastaa lapsen elatuksesta, ainakin päivittäiskulutuksesta. Matkakulut ja majoituskulut matkan yhteydessä voidaan sisällyttää tapaamiskuluihin, jos niin halutaan.
Norjalaisessa käytännössä nämä kulut jaetaan suhteessa vanhempien tuloihin, mikä käytännössä suosii hieman Suomessa asuvaa osapuolta, koska Norjan palkkataso on selvästi Suomea korkeampi. Vastaavasti Norjassa eläminen on Suomea kalliimpaa, minkä Norjassa vieraileva etävanhempi tuntee kukkarossaan.
Elatus- ja huoltajuussopimuksessa voi – ja kannattaa – määritellä lapselle minimaalinen subjektiivinen etävanhemman tapaamisoikeus, johon molemmat vanhemmat yhteisvastuullisesti sitoutuvat. Tämän minimimäärän, jonka lapsi viettää etävanhemman kanssa, voi sovittaessa vähentää etävanhemman maksamasta elatusavusta.
Ero ja lapsen tapaamiset
Huoltajuussopimuksessa tulee sopia, millaisista elämänmuutoksista on ilmoitettava lapsen toiselle vanhemmalle. Sellaisia ovat ainakin merkittävä muutos kumman tahansa vanhemman tuloissa, koska sillä on suora vaikutus elatusapuun ja matkakustannuksien jakamiseen. Myös kaikista muista muutoksista, jotka vaikuttavat etävanhemman ja lapsen tapaamisjärjestelyihin, kuten muutto toiseen kaupunkiin tai maahan tai uusi avo- tai avioliitto, pitää ilmoittaa.
Lapsen luona vierailevan etävanhemman majoittuminen voi olla hankala kysymys. Lapsen kannalta parasta olisi, jos vanhemmat voivat sopia keskenään lähivanhemman mahdollisuudesta lähteä matkalle vierailun ajaksi, jolloin etävanhempi voisi majoittua lapsen kotiin. Näin etävanhemman ja lapsen yhdessä viettämä aika muistuttaa normaalia arkea niin paljon kuin mahdollista. Jos majoittumisesta ei ole mahdollista kirjata elatus- ja huoltajuussopimukseen mitään muuta, kannattaa soveltaa norjalaista käytäntöä, jossa matkan kulut – mukaan lukien majoitus - jaetaan suhteessa vanhempien tuloihin. Jos majoittumisesta ei koidu kuluja, tällöin ei ole myöskään jaettavaa.
Vierailuista on aina hyvä sopia hyvissä ajoin etukäteen, sillä se parantaa mahdollisuuksia sopia molemmille osapuolille parhaiten sopivista majoitusjärjestelyistä, parantaa lähivanhemman mahdollisuuksia lähteä matkalle ja etävanhemman mahdollisuuksia saada mahdollisimman edulliset lennot tai järjestää itselleen vaihtoehtoinen majoitus.
Tapaamisten välissä lapsen kanssa kannattaa pitää yhteyttä Skypen videopuheluiden avulla. Mikäli lapsen kotikieli on eri kuin etävanhemman kanssa käytetty kieli, on etävanhemman syytä aika ajoin lähettää lapselleen kirjallisuutta ja musiikkia omalla äidinkielellään. Ne edesauttavat sitä että lapsi jatkossakin pystyy kommunikoimaan etävanhemman kielellä.
Ero ja omaisuus
Jos eroavilla on yhteistä omaisuutta, kuten asunto, se menee myyntiin, jollei jommallakummalla ole mahdollisuutta lunastaa sitä itselleen. Pohjoismaiden välillä verottajat vaihtavat tietoja, mutta toisessa maassa omistettu asunto ja sieltä mahdollisesti saadut vuokratulot tai myyntivoitto pitää ilmoittaa myös sen maan verotuksessa.
Paluumuuttajan pitää tehdä veroilmoitus ainakin Pohjoismaiden sisällä toiseen maahan vielä seuraavana vuonna paluumuuton jälkeenkin, ja vastaavasti ulkomaille jäävän osapuolen pitää ilmoittaa Suomeen myymänsä omaisuus vielä seuraavana vuonna yhteisen omaisuuden myymisen jälkeen.
Jokainen joutuu harkitsemaan itse, minkä kokoisella muuttokuormalla palaa kotimaahansa. Kierrättämällä ja pois heittämällä voi tehdä symbolisen irtioton omaan menneisyyteensä.
Eron jälkeen elämä jatkuu
Palasin Suomeen siinä toivossa että saisin takaisin entisen oman elämäni, vanhat ystäväni ja löytäisin uudelleen tutut paikkani. Löytyiväthän ne. Löysin joksikin aikaa kadonneeksi luulemani naurunkin takaisin muutama kuukausi paluumuuttoni jälkeen kun huomasin nauravani pienen poikani perässä. Nipin napin 2-vuotias poikani antoi minulle synninpäästön. Jos hänenkin elämänsä jatkui, niin minunkin elämäni voi jatkua.
Elämä tosiaankin jatkuu. Vanhan tutun tilalle on tullut paljon uutta. Sain ensimmäisen työpaikan kuukauden kuluttua paluumuutosta. Hieman myöhemmin minulla oli onni löytää rakkaus, joka kuljetti minut tällä kertaa toiseen kaupunkiin. Tarvittiin ulkomaankomennus, jotta ymmärsin elämää olevan Helsinginkin ulkopuolella.
Toivon olevani rohkaiseva esimerkki kaikille niille, jotka miettivät, onko ero kaiken loppu. Ei se ole. Pikemminkin se on tyhjennysmyynti tai kevätsiivous. Ero ei tarkoita lopullista eroa lapsesta vaikka järjestelyä ja sovittelua se vaatiikin.
Toimituksen lisähuomautus: vaikka kirjoitus toki onkin saanut motivaationsa omista kokemuksistani - jotka tietenkin esittävät asiasta yhden puolen - se myös esitti kaikkein pahimman skenaariot, kaikki mahdolliset sudenkuopat joihin eron jälkeen voi pudota. Kaikki nämä eivät onneksi ole sattuneet omalle kohdalleni, enkä niitä kenenkään osaksi toivo. Toivon, että kaikki pystyisivät jatkamaan omaa elämäänsä eron jälkeen.
29.8.2010
Erovanhemmat kaipaavat tukea, syyllistäminen ei auta ketään
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomain mielipideosastolla sunnuntaina 29.8.2010
Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen otti kantaa monille kipeään aiheeseen sanoessaan, että pienen erolapsen olisi hyvä asua vain jommankumman vanhemman luona (HS Elämä 23.8.).
Tällöin lapsen ja etävanhemman suhde rajoittuu vierailuihin, jolloin etävanhempi jää paitsi lapsen arkielämästä kaikkine iloineen ja murheineen ja lähivanhempi on käytännössä yksinhuoltaja. Se on hankalaa etenkin, jos lähivanhempii asuu paikassa, jossa hänellä ei ole sosiaalisia tukiverkostoja. Onko etävanhempi siis tuomittu silkaksi elatusavun jakoautomaatiksi ja lähivanhempi käytännössä yksinhuoltajaksi?
Keltikangas-Järvisen mukaan lapsen ei pidä joutua liikkumaan vaan vanhempien. Yksi mahdollinen ratkaisu olisi, että lapsella olisi yksi pysyvä koti ja vanhemmilla omansa, eli yhteensä kolme asuntoa. Se ei ole ilmaista, plus matkakulut päälle.
Jos vanhemmat asuvat eri kaupungeissa tai jopa eri maissa, on luontevaa, että kolmas asunto olisi siinä kaupungissa,jossa lapsella on päivähoito- tai koulupaikka.
Kompromissivaihtoehdossa lapsen asunto sijoittuisi vanhempien asuinpaikkojen puoliväliin. Jos yksi vanhempi esimerkiksi asuisi Helsingissä ja toinen Turussa, lapsen koti, jonne vanhemmat sukkuloisivat vuorotellen, olisi Tampereella. Siellä olisivat lapsen päivähoitopaikka tai koulu ja ystävät, mutta ei esimerkiksi vanhemmille tärkeitä tukiverkostoja kuten ystäviä ja isovanhempia.
Toki eron syy on aina vanhemmissa, mutta usein ero voi olla pitkällä aikavälillä lapsen paras. Lapsen etu on, että molemmat vanhemmat pystyvät elämään ihmisarvoista elämää, ja joskus se voi edellyttää eroamista ja muuttoa toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan. Jos ihminen voi elää ihmisarvoiseksi kokemaansa, merkityksellistä elämää, hän jaksaa paremmin olla myös hyvä isä tai äiti.
Oli lapsen huoltajuus- ja asumisjärjestely mikä hyvänsä, vanhempien mahdollisille uusille kumppaneille tilanne on joka tapauksessa haaste.
Lähivanhemman mahdollisen uuden kumppanin on ymmärrettävä käytännössä tapailevansa yksinhuoltajaa, jonka kodissa etävanhempi vierailee säännöllisesti. Etävanhemman mahdollinen uusi kumppani taas joutuu totuttelemaan ajatukseen, jossa hän saa etävanhemmasta kumppanikseen vain ”osan” kaksoiselämän verottaessa tämän jaksamista ja kukkaroa.
Yhteishuoltajuudessa taas molempien vanhempien mahdolliset uudet kumppanit saavat tottua tilanteeseen, jossa he osallistuvat merkittävään osaan lapsen arjesta ilman muodollista päätösvaltaa lapseen liittyvissä asioissa. He voivat saada jopa ylenkatsetta osakseen, ainakin epäluuloa.
Tunnettuna auktoriteettina Liisa Keltikangas-Järvisen kannattaisi muistaa, että auktoriteettiin kuuluu vastuu. Erovanhemmat tarvitsevat tukea eivätkä syyllistämistä, sillä se ei ole lapsenkaan etu!
Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen otti kantaa monille kipeään aiheeseen sanoessaan, että pienen erolapsen olisi hyvä asua vain jommankumman vanhemman luona (HS Elämä 23.8.).
Tällöin lapsen ja etävanhemman suhde rajoittuu vierailuihin, jolloin etävanhempi jää paitsi lapsen arkielämästä kaikkine iloineen ja murheineen ja lähivanhempi on käytännössä yksinhuoltaja. Se on hankalaa etenkin, jos lähivanhempii asuu paikassa, jossa hänellä ei ole sosiaalisia tukiverkostoja. Onko etävanhempi siis tuomittu silkaksi elatusavun jakoautomaatiksi ja lähivanhempi käytännössä yksinhuoltajaksi?
Keltikangas-Järvisen mukaan lapsen ei pidä joutua liikkumaan vaan vanhempien. Yksi mahdollinen ratkaisu olisi, että lapsella olisi yksi pysyvä koti ja vanhemmilla omansa, eli yhteensä kolme asuntoa. Se ei ole ilmaista, plus matkakulut päälle.
Jos vanhemmat asuvat eri kaupungeissa tai jopa eri maissa, on luontevaa, että kolmas asunto olisi siinä kaupungissa,jossa lapsella on päivähoito- tai koulupaikka.
Kompromissivaihtoehdossa lapsen asunto sijoittuisi vanhempien asuinpaikkojen puoliväliin. Jos yksi vanhempi esimerkiksi asuisi Helsingissä ja toinen Turussa, lapsen koti, jonne vanhemmat sukkuloisivat vuorotellen, olisi Tampereella. Siellä olisivat lapsen päivähoitopaikka tai koulu ja ystävät, mutta ei esimerkiksi vanhemmille tärkeitä tukiverkostoja kuten ystäviä ja isovanhempia.
Toki eron syy on aina vanhemmissa, mutta usein ero voi olla pitkällä aikavälillä lapsen paras. Lapsen etu on, että molemmat vanhemmat pystyvät elämään ihmisarvoista elämää, ja joskus se voi edellyttää eroamista ja muuttoa toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan. Jos ihminen voi elää ihmisarvoiseksi kokemaansa, merkityksellistä elämää, hän jaksaa paremmin olla myös hyvä isä tai äiti.
Oli lapsen huoltajuus- ja asumisjärjestely mikä hyvänsä, vanhempien mahdollisille uusille kumppaneille tilanne on joka tapauksessa haaste.
Lähivanhemman mahdollisen uuden kumppanin on ymmärrettävä käytännössä tapailevansa yksinhuoltajaa, jonka kodissa etävanhempi vierailee säännöllisesti. Etävanhemman mahdollinen uusi kumppani taas joutuu totuttelemaan ajatukseen, jossa hän saa etävanhemmasta kumppanikseen vain ”osan” kaksoiselämän verottaessa tämän jaksamista ja kukkaroa.
Yhteishuoltajuudessa taas molempien vanhempien mahdolliset uudet kumppanit saavat tottua tilanteeseen, jossa he osallistuvat merkittävään osaan lapsen arjesta ilman muodollista päätösvaltaa lapseen liittyvissä asioissa. He voivat saada jopa ylenkatsetta osakseen, ainakin epäluuloa.
Tunnettuna auktoriteettina Liisa Keltikangas-Järvisen kannattaisi muistaa, että auktoriteettiin kuuluu vastuu. Erovanhemmat tarvitsevat tukea eivätkä syyllistämistä, sillä se ei ole lapsenkaan etu!
15.5.2010
Pää pystyyn, suomalainen mies!
Suomessa naisen euro on palkkapussilla mitattuna keskimäärin 80 senttiä; eliniänodotteen perusteella mitattuna miehen vuodessa taas on 11 kuukautta naisiin verrattuna. Miehet ovat heikko astia huoltajuuskiistoissa, he sairastavat naisia enemmän, ja miehen rooli sallii paljon vähemmän leikittelyä kuin naisten. Mies ei saa koristautua tai pukeutua väreihin, muuten hän on "hintahtava". Tosin, metroseksuaalisuus on antanut meille edes hieman vapautusta tästä viime aikoina. Nainen voi olla nykyään rekkakuski, autonasentaja tai sotilas, mutta mies ei voi olla kätilö tai kukkakauppias, puhumattakaan hiusmuotoilijasta.
Miehellä on paljon naisia suurempi syrjäytymisriski, koska mies ei osaa puhua tunteistaan, tai ylipäätään mistään. Lääkäriinkään emme mene kuin silloin kun tulemme sieltä ulos ruumisarkussa. Syrjäytymisriski näkyy naisia edelleenkin paljon suurempana alkoholin riskikäyttönä, naisia suurempana työttömyytenä, vaikka naisten työsuhteet ovatkin usein miehiä laadullisesti huonompia ja epävarmempia. Me muodostamme työpajanuorista varmaankin kolme neljännestä.
Tyypillinen miessyrjäytymisen kuvio menee suunnilleen seuraavasti: ensin työpaikka menee, sitten vaimo jättää, aletaan dokaamaan. Usein miestä ei tästä pelasta mikään muu kuin uskoontulo, alkoholiriippuvuuden korvautuminen muilla patologioilla - kuten mielipuolisena kuntoiluna tai toinen nainen.
Meidän miesten on syytä ottaa itseämme niskasta kiinni. Meitä tarvitaan kantamaan oma osamme verovaroista, meitä tarvitaan iseinä, työläisinä, johtajina, käsi- tai käsitetyöläisinä, ihan miten vain me haluammekin itseämme toteuttaa. Meitä tarvitaan rauhanturvaajiksi niin talossa kuin puutarhassa, jossa saamme myös vaikka hoitaa puutarhaa. Mutta, ennen kaikkea meitä tarvitaan miehinä. Surkeiden olosuhteiden tai elämänedellytyksien syyttely ja itsesäälissä kieriskely on syytä kerta kaikkiaan lopettaa. Haastankin jokaista tämän blogin lukijaa lopettamaan irvistelyn, mököttämisen ja kärvistelyn nyt, sillä juuri tänään on sille sopiva aika.
Sitäpaitsi, miehenä on aika kivaa!
PS. Kirjoitukseni taustalla väijyvä viitekehys saattaa olla heteronormatiivinen, mutta en näe keski-ikäisyydessä, eurooppalaisuudessa ja heteroseksuaalisuudessa mitään tuomittavaa.
Miehellä on paljon naisia suurempi syrjäytymisriski, koska mies ei osaa puhua tunteistaan, tai ylipäätään mistään. Lääkäriinkään emme mene kuin silloin kun tulemme sieltä ulos ruumisarkussa. Syrjäytymisriski näkyy naisia edelleenkin paljon suurempana alkoholin riskikäyttönä, naisia suurempana työttömyytenä, vaikka naisten työsuhteet ovatkin usein miehiä laadullisesti huonompia ja epävarmempia. Me muodostamme työpajanuorista varmaankin kolme neljännestä.
Tyypillinen miessyrjäytymisen kuvio menee suunnilleen seuraavasti: ensin työpaikka menee, sitten vaimo jättää, aletaan dokaamaan. Usein miestä ei tästä pelasta mikään muu kuin uskoontulo, alkoholiriippuvuuden korvautuminen muilla patologioilla - kuten mielipuolisena kuntoiluna tai toinen nainen.
Meidän miesten on syytä ottaa itseämme niskasta kiinni. Meitä tarvitaan kantamaan oma osamme verovaroista, meitä tarvitaan iseinä, työläisinä, johtajina, käsi- tai käsitetyöläisinä, ihan miten vain me haluammekin itseämme toteuttaa. Meitä tarvitaan rauhanturvaajiksi niin talossa kuin puutarhassa, jossa saamme myös vaikka hoitaa puutarhaa. Mutta, ennen kaikkea meitä tarvitaan miehinä. Surkeiden olosuhteiden tai elämänedellytyksien syyttely ja itsesäälissä kieriskely on syytä kerta kaikkiaan lopettaa. Haastankin jokaista tämän blogin lukijaa lopettamaan irvistelyn, mököttämisen ja kärvistelyn nyt, sillä juuri tänään on sille sopiva aika.
Sitäpaitsi, miehenä on aika kivaa!
PS. Kirjoitukseni taustalla väijyvä viitekehys saattaa olla heteronormatiivinen, mutta en näe keski-ikäisyydessä, eurooppalaisuudessa ja heteroseksuaalisuudessa mitään tuomittavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)