Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

22.2.2013

Olenko huono isä?

En ole katsonut elämäntehtäväkseni varmistaa hinnalla millä hyvänsä, että omalla lapsellani - tai jos minulle siunaantuisi niitä vielä lisääkin - olisi mahdollisuus harrastaa ihan mitä hyvänsä, oli sitten lepakkomiesten keräilyä, virkaamista, kuviokävelyä tai kilpakuiskaamista. Enkä ole tekemättä tätä siksi, että omatkaan vanhempani olisivat olleet suomatta minulle kaikkea tätä. En tiedä, onko kyse välttämättömyydestä hyve -ilmiöstä siinä, että olen oppinut ehkä vanhemmiltani asenteen välttämättömyydestä hyve.

En halua syyllistää curling-vanhemmiksi niitä, jotka katsovat, että lapsella pitää olla ostettuna oma mopoauto ja keskustakaksio jo ennen kuin nämä ovat päässeet irti potalta. Ja tällä aika lyhyellä matkalla, jossa sitä pottaa raahataan pitkin eteistä niin ettei edes peffaa siitä ehdi irrottamaan, lapsi on kokeillut siipiänsä mäkihypyssä, harpunsoitossa, rallicrossissa ja eteisvärinässä.

On varmaankin hyvä, että lapsilla on tekemistä, etteivät sitä eteistä hajoita keilatessaan. Tai itseään. Vanhempansa voivat kuitenkin rikkoa jos näiden pitää tehdä nelivuorotyötä jotta lapsilla olisi varaa elää nelivärimaailmassa.

Minun lapsuudessani teevee oli mustavalkoinen. Ja Akkarin taskukirjojen joka toisen aukeaman sai itse värittää. Siinä sitä oli tekemistä. Toivoisin, ettei kukaan kokisi olevansa huono isä, tai äiti, jos he voivat sallia lapsilleen vuoristokiipeilyn Jonasbackenilla Himalajan asemesta ja sienestyksen lähimetsässä sademetsästyksen asemesta, pyöräilyn sisäpihalla mikroautoilun asemesta tai pöytäjääkiekon NHL:n sijaan. Tärkeintä kuitenkin on antaa lapselle aikaa, sillä se on arvokkaampaa kuin mikään raha, vaikka se ei maksa mitään. Minä jos kuka etäisänä sen tiedän.

Poikani täyttää tiistaina viisi vuotta. Minulle kaikkein tärkeintä on, että hän vähän isompana tietää, kuka olen. Jos jotakin tekemisistäni ja sanomistani on tarttunut korvan taakse, otan sen bonuksena. En voi vaatia, että hän tekisi elämässään samantyyppisiä valitsematta jättämisiä kuin minä. Poikani olemassaolo on itsessään arvokasta, toivottavasti hänelle myös isänsä olemassaolo.

Ei kommentteja: