Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

18.9.2008

Mikä on Mustavuoren tulevaisuus?


Keski-Vuosaaren aluefoorumissa tiistaina 16.9 oli paikalla noin satakunta Vuosaaren tulevaisuudesta kiinnostunutta. Aluefoorumiin, jonka oli järjestänyt Pro Mustavuori-liike, pääaiheena oli Mustavuoren, eli kaavoituskielellä Pohjois-Vuosaaren tulevaisuus.

Museoviraston Hilkka Högström kertoi viraston esityksestä lisätä Mustavuori muinaismuistokohteisiin; Mustavuoressa on pääkaupunkiseudun laajimpia yhtenäisiä I maailmansodan aikaisia linnoitusvyöhykkeitä Vantaan Länsimäen ja Kivikon ohella. Mustavuoressa on laskujeni mukaan 16 suojeltavaa erillistä linnoituslaitetta, joista 3 nykyisen Helsingin ja 13 tulevan Helsingin puolella; lisäksi alueen poikki eteläkaakosta pohjoisluoteeseen kulkee tykkitie, joka on osittain peitetty.

Kaupunkisuunnitteluviraston Ilkka Laineen mukaan Pohjois-Vuosaaren kaavoituksessa tullaan alueen kulttuurihistoriallista arvoa kunnioittamaan. Hänen mukaansa kaava-alue päättyy itäkaakossa tykkitiehen, ja muut kohteet tullaan kiertämään.

Tilaisuudessa kerättiin nimiä Kaupunkimetsäliikkeen kunnalliseen kansanäänestysvetoomukseen, jossa pyritään äänestämään virkistyskäytössä säilytettävistä kaupunkimetsistä.

Paikalla oli myös paljon – yllättävänkin – kunnallisvaaliehdokkaita. Heistä vuosaarelainen entinen kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajana ja valtuutettu yli 20 vuoden ajalta, Jyrki Lohi, otti kunnian Mustavuoren statuksesta, väittäen, että ylipäätään Mustavuoren aluerajaus on hänen aikaansaannoksiaan. Kaksois- ellei peräti kolmoisroolissa esiintynyt Jouko Malinen totesi, että kun tieto museoviraston rauhoitusesityksestä tuli kesäkuussa, hän samantien esitti kaupunginhallitukselle kaavoituksen jäädyttämistä.

Jäädyttäminen ei kuitenkaan riittänyt useimmille paikalla olleille vuosaarelaisille. Mielestäni Mustavuoren alueen kaavoitus pitää lopettaa kokonaan, ja liittää alue siihen kansalliseen kaupunkipuistoon, josta tulen tekemään valtuustoesityksen, ellei sitten joku muu ehdi ensin.

Paikallaolijat olivat liikuttavan yksimielisiä siitä, että Mustavuori on arvokkain virkistysalueena, myös paikallaolleet kokoomus- ja demariehdokkaat. Toivoa sopisi, että heidän valaistuneisuutensa riittäisi valaisemaan myös Kokoomuksen ja demareiden enemmistöä. Vihreät ovat asiasta yksimielisiä, ilman puolueen mahtikäskyäkään.

Ei kommentteja: