Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

26.9.2012

Puolustan ruotsin kieltä houkkia vastaan

Mitä matalamielisemmin ja kovaäänisemmin ja useammasta suusta huudetaan, että pakkoruotsi pois, sitä voimakkaammin minä puolustan sitä, että ketään Suomessa ei aseteta toista huonompaan asemaan kaikille yhteisen peruskoulun toimesta. Miksi minä näin teen?

Siksi, että demokratia ei ole huutoäänestys. En kannata enemmistön diktatuuria, saati äänekkäimpien diktatuuria. Sitäpaitsi enemmistö yleensä ei nyt niin viitsi pitää melua.

Siksi, että en hyväksy sitä, että omat, hankalat tai katkerat kokemukset yleistetään ja halutaan tämä yleistyksen perusteella kostaa toisille. Tässä häviäjinä ovat kaikki: sekä ruotsinkieliset, ne suomenkieliset, joiden ruotsin kielen oppimista halutaan vaikeuttaa sekä vaikeuttajat itse. Moinen toiminta on yksinkertaisesti typerää.

Siksi, että minulle on tärkeää, että Suomessa voivat kaikki tuntea olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi. Myös heikot ja vähemmistöt, olivat sitten vammaisia, seksuaalivähemmistöjä, maahanmuuttajia, lapsia, vanhuksia, sairaita, eronneita, uskonnollisia vähemmistöjä tai kielivähemmistöjä.

Vähemmistön asia on meidän kaikkien asia, koska vähemmistön asia on ihmisoikeusasia. Ihmisoikeusasiat ovat meidän kaikkien asioita. Me kaikki olemme ihmisiä.

Teen tämän, vaikka varmaankin samalla tulen toimineeksi kärpäspaperina. Se on inhimillinen velvollisuuteni.

Miksi muuten aina jaksetaan meuhkata nimenomaisesti pakkoruotsista, eikä vaikkapa pakkopesäpallosta, pakkointegroinnista tai vaikkapa pakkomaantieteestä? Tästä aiheesta olen kirjoittanut aikaisemminkin, katso linkki alla:

http://perukangas.blogspot.fi/2011/05/suomessa-on-pakkopesapallopakko.html

12 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Matematiikka ja maantiede ovat kouluaineita kaikkialla maailmassa samoin liikunta. Matematiikkaa pidetään usein äidinkielen ohella tärkeimpänä oppiaineena. Muistutan ilman matematiikkaa ei olisi (luonnon)tiedettä eikä teknologiaa.

Ruotsin pakko-opiskelu Suomessa hyvinkin mahdollisesti demokratian vastaista. Jos kansa saisi äänestää asiasta olisi luultavaa, että enemmistö kannattaisi pakkoruotsin lakkauttamista. Muissa oppiaineissa tilanne on toinen.

Pakkoruotsia vastustetaan, koska se syö rajallisia resursseja, niin oppilaalta kuin yhteiskunnaltakin, antamatta juuri mitään takaisin.

Itse poistaisin ruotsinkielisten etuoikeúdet yliopistossa ennemminkin kuin pakkoruotsin.

Jos pakkoruotsi poistetaan, niin poistettaisiin myös pakkosuomi ruotsinkielisiltä.

Unknown kirjoitti...

Ei olekaan ilman matematiikkaa teknologiaa, mutta ei jokaisesta tarvitse tulla insinööriä, eikä muuten tulekaan, ainakaan kouluopetuksella. En minä ainakaan ymmärrä, mitä tekemistä integraaleilla on minkään kanssa.

Eihän ruotsin - tai minkään muunkaan kielen - oppiminen syö toisten kielten oppimista. Ruotsihan on aika läheistä sukua esimerkiksi saksalle ja englannille, ja ruotsin kautta niidenkin oppiminen käy paremmin.

Jos pakkosuomi poistettaisiin ruotsinkielisiltä, tämä olisi heidän vahingokseen.

Tomi kirjoitti...

Tuo väite, että ruotsi helpottaisi muiden kielten oppimista on kestämätön. Miksi kuluttaa resursseja oppiakseen ruotsin sanavaraston ja kieliopin, kun voisi suoraan siirtyä opiskelemaa englannin tai saksan erilaista kielioppia ja täysin erilaista sanavarastoa.

Tietenkin, jos osaa jo ruotsin, niin on mahdollista, että uusien germaanisten kielten oppiminen on jo helpompaa.
Mutta tämä ei ota huomioon ruotsin kulutettua aikaa ja työtä, jonka olisi voinut käyttää englannin tai saksan opettelemiseen.

anonilli kirjoitti...

Tämä aihe on niin, niin masentava.
Pakkoruotsin vastustajilla on asiallisia(kin) argumentteja, mutta ne, jotka jaksavat vängätä aiheesta, ovat tyypillisesti jotain Suomalaisuuden liiton kouhoja. Normikansalaisella on ns. elämä, eikä kielikysymys ole mikään tärkeä juttu.
Te pakkoruotsin kannattajat taas käytätte aivan luokattomia argumentteja, koska ilmeisesti parempia ei ole. Tai ette halua käyttää niitä, koska esim. 'maan tapa' ei ihan sovi teidän arvomaailmaanne.
Esim.
'Eihän ruotsin - tai minkään muunkaan kielen - oppiminen syö toisten kielten oppimista. Ruotsihan on aika läheistä sukua esimerkiksi saksalle ja englannille, ja ruotsin kautta niidenkin oppiminen käy paremmin.'
Tämä on ihan sitä ihteään. Jokainen pakollinen aine syö sitä rajallista tuntikakkua, jos meillä on mahdollista ottaa kolme kieltä, ja yksi niistä on pakko olla ruotsi, niin valinnanvara kapenee niihin kahteen, jotka saa itse valita. Ei voi tehdä valintaa englanti+ranska+saksa. Tämä on nollasummapeli, sille ei mahda mitään.
Ja kieltä x opitaan tehokkaasti opettelemalla kieltä x, ei opettelemalla kieltä y. Englantia osaavana saan selkoa yksinkertaisesta ranskalaisesta tekstistä, mutta jos minun olisi tarkoitus opetella ranskaa, minun pitäisi mennä ranskan kurssille, ei lukea lisää englantia tai espanjaa tai italiaa.
Tää on niin tätä. Ihmiset ensin päättää olla jotain mieltä ja sitten alkaa kehitellä sille perusteita.

Pekka kirjoitti...

Ruotsilla sekä valtiona että kielenä oli menneinä vuosikymmeninä suurempi merkitys kuin nykyään.
Suomi tanssii nykyään saksanpolkkaa ja siksi saksan opiskelu pitäisi nostaa tasa-arvoiseen asemaan ruotsin rinnalle. Hakkapeliittojen kumpujen yöhön aikaa aikaa jo 300 vuotta. Keski-Eurooppa on nykyään lähempänä kuin menneinä vuosina. Siksi: Ikkunat auki Eurooppaan myös kielitaidon osalta.

Unknown kirjoitti...

Pekka: ilman muuta pitäisi opiskella lisää saksaa, ranskaa, venäjää, espanjaa, arabiaa, portugalia, kiinaa, japania, swahilia, ties mitä. Mutta et sinä kyllä sitä sano, miksi ruotsi sulkisi pois nämä muut arvokkaat kielet.

Tomi kirjoitti...

Michael, tiedät vastauksen yhtä hyvin kuin me muutkin.
Aika ja yksilön oppimiskapasiteetti ovat rajoitteena.

Unknown kirjoitti...

En tiedä, miten on laskettu, mutta ihminenhän käyttää aivokapasiteetistaan vain muutaman prosentin. Niin että kyllä sinne kamaa mahtuu. Ja ajanhan kukin saa käyttää kuten parhaaksi näkee, opiskeluun, kuntoiluun, perhe-elämään tai vaikka tosi-tv:n tölläämiseen.

Tomi kirjoitti...

Kyllä ihminen käyttää koko aivojaan. Tuo on muutama prosentti on hölmö myytti, jolla ei ole pohjaa.

anonilli kirjoitti...

Aivomyytti:
http://www.snopes.com/science/stats/10percent.asp

Anonyymi kirjoitti...

Voi, kun kaikki osaisivat ottaa rauhallisesti nämä kieliasiat.

* Ei ruotsinkieli mihinkään katoa Suomessa, vaikkei kaikkien pidä sitä peruskoulussa opiskella!

* Pakollinen opetus kaikille tuli peruskouluuudistuksen myötä. Sitä ennen pakko oli vain oppikouluissa.

* Itse aloitin oppikoulun ensimmäisenä vieraana kielenä saksan ja ruotsi tuli vasta myöhemmin.

* Vapaaehtoisuus on paras tae myös ruotsinkielen opiskeluhalulle.

* Ilman muuta ruotsinkieli pysyisi erityisesti rannikkoseuduillamme haluttuna vaikka "pakkoruotsia" ei olisikaan.

* Ruotsinkieli ei ole maailmankieli kuten ei suomenkielikään. Ruotsinkieltä ei tarvita Skandinavian ulkopuolella ikävä kyllä.

* Kaikille voisi sensijaan asettaa pakolliseksi englanninkielen, koska sitä tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa äidinkielestämme riippumatta.

* Kaikilla ei ole hyvää kielipäätä eivätkä kaikki asu kaksikielisillä alueilla. Miksi rasittaa ruotsinkielellä silloin.

* Asioita voi lähestyä käytännön tarpeista ilman suuria tunteenpurkauksia.

* Suomen sisua eikä suomenkielen järjestöjä pidä syyllistää ruotsinkielestä puhuttaessa yhtä vähän kuin vastaavia ruotsinkielen järjestöjäkään.

* Olkaamme suvaitsevaisia toisiamme kohtaan äidinkielestämme riippumatta, mutta älkäämme myöskään vaatiko toisiltamme pakkoa!

Unknown kirjoitti...

Ehkei lappeenrantalaisen, joensuulaisen tai kuopiolaisen sähköasentajan tarvitsisi lukea sitä ruotsia koulussa, ok. Toki meillä mahdutetaan liikaa luettavaa ihan liian moneen sellaiseen päähän, jonka kannattaisi kanavoida osaamisensa nimenomaan käsiinsä.

Mutta entäs jos hän vaikka rakastuu porvoolaiseen naiseen, ja aikoo täällä saada asiakkaita?