Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

14.9.2012

Onko Jeesus...

... kaiken loukkauksen ulkopuolella? Vai kenties yläpuolella? Voiko häntä loukata jos ei itse usko hänen olleen Vapahtaja?

Ei kuollutta ihmistä voi enää loukata. Mutta häneen uskovia voi. Muistan ystävieni illanvietoissa parinkymmenien vuoden takaa illan toisinaan huipentuneen siihen, että skeptikkoystäväni päätti keskustelun toteamalla "Jeesus oli itkevä homo". Silloin kun argumentit loppuvat, koetetaan järkyttää toista.

Nyt kun profeetta Muhammedista on taas tekaistu yksi video, moni on taas sekoittanut sananvapauden provokaatioon. Nämä kuvien kaatajat tietävät säännönmukaisesti, että pyhäinkuvat ovat kiellettyjä islaminuskossa. Ja sitten kun muurahaispesään sohaistaan, saadaan aihetta sanoa, että mitäs minä sanoin, tämäkin taas todisti että väkivaltaisia ovat.

Ei tarvitse mennä hirveän kauas taaksepäin niin täälläkin olisi joutunut roviolle vaikka krusifiksin häpäisystä. Eikä vaikka Puolassakaan kovin hilpeitä seurauksia siitä taitaisi olla.

Kristittyjä on monenlaisia. On herännäisiä, enemmän ja vähemmän kirjaimellisesti raamattunsa lukeneita, luterilaisia, katolilaisia, herra ties mitä. Niin on muslimeitakin.

On Suomessakin tabuja. Kun loistavasti menestynyt suomalainen kirjailija Sofi Oksanen täräytti jossakin teeveelähetyksessä muutamia vuosia sitten, että Suomessa vallitsee väkivallan kulttuuri, heti kiirehdittiin toivottamaan hänet takaisin sinne Viroon. Ja jos joku vaan kehtaakaan epäillä, että Koreassa tehtäisiin meitä parempia puhelimia, Saksassa meitä parempia kiukaita tai että virolaiset rakentaisivat ihan yhtä hyvin kuin me, tämä havainto vaietaan tai havainnoitsija vaiennetaan, jos nyt ei aivan kuoliaaksi. Ja auta armias, jos joku kehtaa epäillä, että Ruotsissa olisi parempi jääkiekon juniorityö tai että heidän armeijansa olisi meitä asianmukaisemmin varusteltu, mutta meillä on sentään suomalainen sotilastaito ja -tahto, sitä ei voita edes 10 itänaapuria. Meidän Sauli vastaa ainakin 10 Putinia, on se niin kova jätkä. Ja ei siellä etelässä osata edes töitä tehdä, vaikka Turkissa ovatkin töissä koko ajan ja italialaiset hiihtäjät, ne ovat varastaneet suomalaisen sisun ja kuolan, vaikka niihin hienosormiin ei edes mahdu Suomalainen Suksisauva. Niitten lapiokin on kuin jatkettu kahvilusikka, niiden luigien. Sitäpaitsi kateelliset norjalaiset manipuloivat ne meidän dopingnäytteetkin. Dählien pissaa laittoivat, ja sen alsgåårin.

Ja jos suomalaista työmoraalia - joka muuten on suoraan Martti Lutherilta - epäillään, niin poikkeukset tästä julistetaan yksittäisten hippiheppulien rappioksi.

Jos ei itse usko Jeesukseen, mitä väliä sillä on, mitä hän on. Tai oli. Sama pätee Muhammediin. Mitä välii?

Muistutukseksi viiden vuoden takaa ruotsalaistaiteilija Lars Vilksin Muhammed-pilakuva -gate, josta voi lukea lisää allaolevasta linkistä:

http://perukangas.blogspot.fi/2007/09/pyhi-arvoja-ja-eppyhi-kuvia.html

7 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Nämä kuvien kaatajat tietävät säännönmukaisesti, että pyhäinkuvat ovat kiellettyjä islaminuskossa.

Roskaa. Kuten tässä Wikipedian artikkelissa todetaan:

In Shia Islam, however, images of Muhammad are quite common nowadays, even though Shia scholars historically were against such depictions.

eli suomeksi

"Shiialaisuudessa Muhammadin kuvat ovat nykyisin varsin yleisiä, vaikka uskonoppineet olivat historiallisesti niitä vastaan."

Poliitikon tulisi hallita tämänkaltainen aihealua paremmin, jos haluaa vertailla uskontoja keskenään.

Siksi toisekseen - miten ihmeessä kukaan voi olla VASTUUSSA toisen väkivaltaisesta käytöksestä? Missä ihmeen maailmassa te elätte, jos pidätte uhria vastuussa? Pähkähullua.

Kumitonttu kirjoitti...

Ei tarvitse mennä hirveän kauas taaksepäin niin täälläkin olisi joutunut roviolle vaikka krusifiksin häpäisystä.

Luulin että käytit tätä esimerkkiä vain kuvaannollisesti, mutta ilmeisesti kuvittelet oikeasti noin. Se ei pidä paikkaansa. Suomessa ei tietääkseni ole yhtään ihmistä tuomittu noituudesta kuolemaan. Muutenkin kuolemanrangaistus on Suomessa ollut hyvin harvinainen, sillä kristillinen etiikka kielsi itsemurhat, ja oikeuslaitos ei halunnut ryhtyä "Jumalan kädeksi" mahdollisille itsemurhaa hautoville rikollisille.

Asiaa on käsitellyt Teemu Keskisarja ainakin kirjoissaan "Kyynelten kallio" ja "Juhani Adaminpoika".

Unknown kirjoitti...

Mitä muuta olivat Suomenkin noitavainot kuin uskontoon/maailmankatsomukseen perustuvaa vainoamista? Voin kaivaa tästä tarvittaessa viitteitäkin.

Kirjoitin, että islaminuskoa on moneksi, siinä missä kristillisyyttäkin. Joissakin suuntauksissa suhtaudutaan pyhiin kirjoituksiin kirjaimellisemmin, joissakin vähemmän.

Uskontoa enemmän minua kiinnostaa poliitikkona se, miten uskontoa käytetään poliittisiin tarkoitusperiin. Sitä käyttävät yhtä lailla nk. monikulttuurisuuskriitikot kuin heidän kritisoimansa muslimitkin poliittisten tarkoitusperiensä ajamiseen. Tästä aiheesta lisää:

http://perukangas.blogspot.fi/2010/08/uskonto-on-kulttuuria-halusimme-tai.html

Kumitonttu kirjoitti...

Etpä, vaan nimenomaan kirjoitat, että islaminuskossa kuvat ovat kiellettyjä, vaikka ne eivät ole. Kuvakielto on yhden lahkon tulkinta, joten elokuvan tekeminen ei missään tapauksessa ole islamin vastainen. Se on toki islaminvastainen mutta ei siis islamin lain vastainen.

Uskontoja käytetään valtapolitiikassa, mutta niin myös nykyistä Vihreää ideologiaa. Se täyttää Ilkka Pyysiäisen uskonnolle antamat määritelmät (otetaan vakavasti, sen jakaa joku tietty ihmisryhmä, sitä käytetään elämänhallintaan ja se on tunnepitoista eli siinä on tiettyjä riittejä joilla varmistetaan uskon "aitous").

Unknown kirjoitti...

Kuvat eivät ole kiellettyjä islaminuskossa, mutta jumalten kuvat ovat, ja aivan erityisesti profeetta Muhammedin. Tämä on aivan yksiselitteistä. Mutta, kuten sanoin, ei tämä minua kiinnosta niin paljon kuin se, miten tätä seikkaa koetellaan.

Voisitko mainita, mikä luonnehtii laadullisesti tätä vihreää ihmisryhmää? Mitkä ovat ne riitit? Minä en nimittäin tiedä. Ellei sitten pyöräily ole riitti? Minä näen politiikan paljolti käytännöllisenä asiana, valitaan se puolue, joka kokonaisuutena on omia valintojani lähinnä. Ei ole olemassa mitään täydellisen vihreyden testiä, meille mahtuu lihansyöjiä, autoilijoita, heteroja siinä missä muitakin erehtyväisiä. Ihmisethän ovat epätäydellisiä eikä heidän elämänvalinnoistaan muodostu mitään loogisia kokonaisuuksia. Käytetään elämänhallintaan?

Huomauttaisin, että käsittääkseni vieläkin Suomen laissa mainitaan jumalanpilkka. Ei tähän tarvitse sotkea edes Sharia-lakia.

Kumitonttu kirjoitti...

Kuvat eivät ole kiellettyjä islaminuskossa, mutta jumalten kuvat ovat, ja aivan erityisesti profeetta Muhammedin. Tämä on aivan yksiselitteistä.

Älä valehtele! Muhammedin kuva EI OLE kielletty. Olen todella pöyristynyt väitteestäsi.

Huomauttaisin, että käsittääkseni vieläkin Suomen laissa mainitaan jumalanpilkka

Eikä mainita. Koita nyt prkl ottaa selvää asioista.

Mitkä ovat ne riitit?

Hyvä että kysyit. Niitä ovat esimerkiksi kierrätys ja muut uhrilahjat ilmaston lämpenemisen ehkäisemiseksi. On käsittämätöntä, ettet näe niitä oman lahkonne rajoja, mutta olet kovin kärkkäästi tuomitsemassa kristittyjä heidän puutteistaan.

Kaikista uskovaisista pidän vähiten niistä, jotka eivät myönnä olevansa uskovaisia, Sinun edustamasi lahkoon kuuluvat julistavat esimerkiksi kasvisruokailua sillä pieteetillä, joka aiheuttaa vihaa toisessa dogmissa väärää rotua edustavia kohtaan.

Pidän Sinua ihan fiksuna ihmisenä enkä ymmärrä miten voit olla noin sokea tässä asiassa.

Unknown kirjoitti...

Viisas ihminen ymmärtää, milloin kannattaa joustaa ja milloin kannattaa lopettaa jankkaaminen turhana. Minä lopetan sen nyt.