Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

15.9.2012

Mistä kesämokkejä työttömille?

Minulla, eikä perheelläni ei ole koskaan ollut kesämökkiä. Tai sai sentään isäni sellaisen, ihan hikisesti, 7+1 palaseen pilkotuilla perintörahoillaan kun hänen äitinsä kuoli. Tontista se kaikki tuli. Siirtolapuutarhamökin, johon ei olisi ollut jo yli 30 yhtäjaksoisen hyvän työvuoden jälkeenkään varaa, paitsi että kun sen sattui saamaan aika halvalla kun sen mökin entinen omistaja ei sitä enää pystynyt pitämään, kun oli aika vanha ja kai yksinäinenkin. Ja ihan varmasti tosi raihnainen.

Niin, siitä mummoni talosta. Se "talo" oli sellainen lyyskä, että sen tase oli negatiivinen. Se piti purkaa ja kärrätä kaatopaikalle; siinä ei ollut perustuksia, huonekorkeus oli noin 190, ovikorkeus n. 175 cm. Juoksevaa vettäkään siellä ei ollut. Ja sillä tavalla elettiin meillä Suomessa, Vantaalla, Helsingin kyljessä vielä 1960-luvulla, itse asiassa vielä vuonna 2002. Eläkkeillä. Nivelreumaattinen mummo, jonka toinen mies oli hakannut osittain seniiliksi jo nelikymppisenä. Niin leveästi elämisen meillä mahdollistaa hyvinvointivaltio. Käykö kateeksi?

Niin, siitä mökistä. Vähän harhauduin aiheesta kun pistää minua niin vihaksi tällaiset systeemin moninkertaiset hyväksikäyttäjät, jotka nauttivat ensin kansanedustajan varsin avokätistä palkkaa, sitten varsin avokätistä kansanedustajaneläkettä kahden Arkadianmäen kauden jälkeen. Jolloin ei mitään olla opittu.

Kuka muuten on sanonut, että edes haluaisin sitä mökkiä? Jonne suhaamisen aiheuttamat autojonot pilaavat hermot, ilman ja terveyden. Ja siellä paarmat iskevät ja kirveellä polveen.

Minulla on jonninverran kokemusta työttömyydestä. Olen ollut työttömänä lyhyehköjä tai vähemmän lyhyehköä ajanjaksoja kolme tai neljä kertaa. Työllisenä olen ollut n. 20 työpaikassa n. 50 kertaa. Ei ole tullut tuo mökin hankkiminen oikein ajankohtaiseksi, mikä on varmaan vahinko. Olisi sitten mitä korjailla sitten kun taas joku pätkätyöpätkistäni minut pettää. Tiedän siis jotakin työttömyydestä, mutta voin lohduttaa Ukkolaa, kyllä minä olen aina jaloilleni päässyt. Aina on jostakin puskista ilmaantunut uusi pätkätyö.

Jos nyt kuitenkin kuviteltaisiin, että haluaisin kaiken tämän, mistä sen mökin saisi? Ja miten sinne pääsisi, mökille siis? Ainakaan en ottaisi sinne mukaan internettiä niin että voisi välttyä ulkomaailmalta, jossa pääsee tällaisia oikeasta maailmasta täysin tietämättömiä aivopieruja.

Tuulikki Ukkolan aivopierun - jossa sanottiin mm. näin, että: "Toinen perattava asia on työttömyyskorvaukset, Ne ovat niin hulppeat, ettei töihin kannata mennä, kun vähemmälläkin pärjää, voi leppoistella ja korjata kaikessa rauhassa kesämökkiä. Työttömien moraali on täysin hukassa..." voi lukea allaolevasta linkistä.

http://tukkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116937-hyvinvointi-suomen-elatit


Ei kommentteja: