Nyt budjettineuvottelujen yhteydessä, hallitus tulee samalla ottaneeksi kantaa siihen, mikä on peruspalvelu. Ja niistä Suomessa huolehtivat kunnat, joko omana, yhdessä muiden kuntien, järjestöjen tai yrityksien kanssa "kumppanuutena" tai ostopalveluna joltakin edellämainituilta. Kaikissa tapauksissa vastuu on kuitenkin kunnan.
Tein viime vuonna valtakunnallisen kartoituksen nuorisopalveluista ja erityisesti nuorten sosiaalisesta työllistämisestä tärkeänä keinona ehkäistä nuorten syrjäytymistä. Selvitykseni mukaan joissakin kunnissa hyväksytään annettuna tosiasiana, että nuoret muuttavat kunnasta pois, ja tällöin jo peruskoulutuksessa pyritään huolehtimaan, että nuorten itsenäisen elämän taidot olisivat sillä tasolla että he selviytyisivät "suuressa maailmassa", ja tämän vuoksi niillä ei ole varsinaista nuorisotyötä. On makuasia, onko tämä realismia vai käsien nostamista antautumisen merkiksi, viimeinen sammuttaa valot-mentaliteettia.
Joissakin kunnissa myös tyydytään (rehvastellen?) toteamaan, että kunnan nuoriso on niin reipasta että kyllä he selviävät.
Nuorisotakuun ideana on velvoittaa kunta edistämään työttömäksi jääneen nuoren tilannetta kolmen kuukauden sisällä, ja kaikkein kriittisimmissä tapauksissa yhden kuukauden. Näiden ns.nivelvaihenuorten, jotka siis ovat joko lopettaneet jotakin (tyypillisesti peruskoulun), tai sitten keskeyttäneet jotakin (tyypillisesti lukion tai muun toisen asteen koulutuksen), tilanne vaatii sektorirajat ylittävää yhteistyötä, tavallisesti opetustoimen, sosiaali- ja työllistämistoimen, mutta usein myös mielenterveys- ja päihdepalvelujen, asumispalveluiden ja vapaa-aikapalveluiden istumista saman pöydän ääreen, tietenkin nuoren itsensä kanssa. Näissä neuvotteluissa nuorisotyöntekijä tai vastaava viranhaltija on luonteva taho toimimaan "välittäjänä".
Monissa pienissä kunnissa nuorisotyö toimii vapaa-ajantoimen alla, jolloin siitä käytännössä vastaa liikunnasta ja kulttuurista vastaava viranhaltija. Joissakin pienissä kunnissa koko nuorisosektori voi henkilöityä yhteen ihmiseen, jolloin paljon riippuu hänen tiedoistaan, asenteestaan ja kontakteistaan kiinni. Esimerkiksi Pornainen perusti yhdessä Mäntsälän kanssa nuorten työpajan Mäntsälään, jonne Pornaisten nuorisotoimesta vastaava vapaa-ajanohjaaja kuljetti omalla autollaan kuntansa nuoria valmentautujia. Tällainen järjestely on tietenkin hyvin haavoittuvainen, kuten muutenkin on koko Pornaisten kunta, jossa ei ole mitään toisen asteen koulutusta vaikka Pornainen on ollut Suomen kasvavimpia kuntia jo 90-luvulta asti.
Kaikissa kunnissa tilanne ei ole näinkään onnellinen. Joissakin kunnissa nuorten sosiaalinen työllistäminen ei ole nuorisotyön vaan sosiaali- ja työllistämissektorin asia. Pahimmassa tapauksessa tämä voi tarkoittaa, ettei se kuulu kellekään. Näin voi käydä esimerkiksi silloin kun kyseiset sektorit ostetaan kokonaisuudessaan kuntayhtymältä, jonka "kotipesä" voi olla jopa toisessa maakunnassa. Joissakin tapauksessa maakunnan raja on kuin krokotiileilla varustettu vallihauta, jonka molemmilla puolilla on vielä piikkilanka-aita. Näin on ainakin paikka paikoin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun välillä.
Nuorisotakuu edellyttää paitsi hallinnollisten sektoreiden, myös kuntien välistä yhteistyötä. Kunnat, jotka eivät tähän suostu, sietää lakkauttaa, jolleivät ne muuten kykene huolehtimaan peruspalveluistaan. Ja Kataisen hallitus on linjannut jo hallitusohjelmassa nuorten syrjäytymisen tärkeäksi. Toivon Kataisen hallituksen, erityisesti nuorisoministeri Arhinmäen muistavan tämän, ja edistävän tätä tavoitetta sekä porkkanoilla että kepeillä. Ja yksi kepeistä voi olla ehdollinen pakottaminen kuntien yhdistymiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti