Osallistun tänään 35.kerran järjestettävään Pääkaupunkijuoksuun 2.kerran. Neitsyyteni tapahtumalle menetin syksyllä 2006, jolloin selvisin maaliin ajassa 1.55.48. Pääkaupunkijuoksun päämatka on puolimaraton, joka seurailee pohjoista Keskuspuistoa kiertelevää 20 kilometrin mittaista Haltiapolkua (joka muuten voisi olla paremmin merkitty, erityisesti 7 ja 11 kilometrin välimatka Paloheinän, Haltialan ja Torpparinmäen välissä on aikamoista arvailua).
Varauksista huolimatta, reitti on ihana. Venttikilometri rakastamassani Keskuspuistossa, jossa olen juossut elämäni aikana varmastikin satoja kertoja ja lukuisia tuhansia kilometrejä, pyöräillyt varmaankin tuhansia työ- ja hupimatkoja, sienestänyt, hiihtänyt, rakastanut ja kärsinyt.
Suhteeni Keskuspuistoon on moniulotteinen. Oma puoluepoliittinen toimintani lähti kolmisen vuotta sitten siitä oivalluksesta, että puoluepolitiikka on kansalaistoiminnan jatke ja väline. Kansalaistoimintani taas aktivoitui törmätessäni lenkilläni Laaksossa puihin kiinnitettyihin lappuihin, joissa luki, että sekin alue oli arvollepantava eli kaavoitettava.
Harrastan Keskuspuistoa myös aktiivikuntoilijana, joka pyöräilee, juoksee ja ui Keskuspuistossa. Lisäksi teen väitöskirjatutkimusta Helsingin Keskuspuiston historiasta, käytöstä, siihen liittyvistä intresseistä ja konflikteista. Olen aloittanut työni vertailemalla Keskuspuistoa New Yorkin Keskuspuistoon ja Oslon kaupunkimetsiin; Helsingin Keskuspuistoa voisi luonnehtia "Best of the both worlds". Se ulottuu kantakaupunkiin, kuten New Yorkin esikuvansa, ollen osittain kaupunkipuisto. Se on myös paikoitellen miltei luonnontilainen, laaja metsäalue, jota käytetään urheilemiseen ja liikuntaan, kuten Oslomarka.
Tällä kertaa päätin lähteä matkaan erilaisella strategialla kuin kaksi vuotta sitten, jolloin ajattelin, että riittävän tiukka alkuvauhti säästää minut pahimmalta ruuhkalta alkukilometreillä, ja tämä riittävän tiukka alkuvauhti sitten kostautuikin myöhemmin korkojen kera. No, nyt jouduin hyppelehtimään paikallaankin ensimmäisen kilometrin aikana, mutta sen, minkä hävisin ekan kilometrin aikana, voitinkin sitten myöhemmin. Ohitin enemmän edessäni vilkkuvia selkiä kuin päinvastoin. Suoriuduin maaliin ajassa 1.53.43, joka oli kahden minuutin ja viiden sekunnin parannus kahden vuoden takaiseen.
Maalissa minua "tervehti" ulkoministeri Alexander Stubb, joka kysäisi venytellessäni katulamppua vasten, että miksi oikein venyttelen käsiäni juoksun jälkeen? Ei, en tosiaankaan juossut käsilläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti