Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

19.11.2012

Kannatan Halla-Ahoa puheenjohtajaksi...

... koska hänen johtamanaan Perussuomalaisia ei tarvitsisi marginalisoida. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että Halla-Ahon johtama puolue kutistuisi, koska siellä eivät enää tuntisi oloaan kotoisiksi ne, jotka ajattelivat PS:n olevan selkeä vaihtoehto nykypuolueille, sellainen, jossa voisi ajaa pienen ihmisen asiaa. Eivät korostuisi Jussin puolueessa vanhustenhuolto, nuorisotyöttömyys tai perhesosiaalityö.

Halla-Ahon Persut hoitaisivat itsensä marginalisoinnin ihan itse. Eipä sen äänestäminenkään enää olisi luonteva vaihtoehto silkkana systeemiprotestina, ja Halla-Aho tekisi hyvin helpoksi olla äänestämättä Perussuomalaisia, sillä hän itse kyllä tulisi kertoneeksi siihen jatkuvalla syötöllä ihan oikeita syitä.

Joten valitkaa vaan Jussi puheenjohtajaksi. Tulette samalla tekemään helpoksi syrjäytymisenne niiltä päätöksenteon areenoilta, joiden haukkuminen hyvävelikerhoksi on poliittisen strategianne polttoainetta. Luultavasti Jussin valinta saisi aikaan huomattavan lauman kodittomiksi itsensä tuntevia perussuomalaisia, jolloin on puhdas makuasia, kutsuisiko tätä diasporaa puolueen hajoamiseksi vaiko kutistumiseksi.

2 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Oletko koskaan miettinyt, miksi Vihreät ovat ottaneet Perussuomalaiset päävastustajakseen, vaikka luonnollisempaa olisi keskittyä argumentoimaan Vasemmistoliiton kanssa tulontasauksen keinoista tai sitten Kokoomus/SDP ympäristökysymyksistä?

Unknown kirjoitti...

Oletko lukenut Veikko Huovisen novellin Ammattimainen puolueenhaukkuja? Sellainen minä olen. Annan palautetta jos on aihetta. Jos katsot blogini asiasanahakemistoa, niin siellähän on enemmän viitteitä Kokoomukseen kuin Perussuomalaisiin.