Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

29.5.2007

Dølaleik - Laaksolaisten leikki


Kuva: Juha Jakonen. Kuva ei esitä autenttista Laaksolaisten leikkiä, sillä sellaista ei vielä olla leikitty.

Dølaleik on alkuperältään norjalainen leikki, joka ei vielä ole saavuttanut kovin laajaa tunnettuutta. Dølaleikin osioiden ja joukkueiden määrää voidaan soveltaa tilanteen mukaan, mutta norjalaisessa alkumuodossaan se koostuu kuudesta lajista ja kuudesta joukkueesta. Dølaleik on alkumuodossaan koko perheiden, dvs. lapsiperheiden leikki, jossa lapset leikkivät ja aikuiset katselevat, mutta äänioikeutettujen kansalaisten osallisuuden tukemiseksi seuraavaksi esitetään siitä suomalaisiin olosuhteisiin sovellettu aikuisten versio.

Laaksolaisten leikki
Tapahtumapaikka: Helsinki, Laakso, Keskuspuiston nk. Lääkärinkadun 4 hehtaaria. Osallistujat: Aikuisia, lapsia, koiria, hevosia, mitä vain. Osallistujien ihannemäärä 36, jotka jaetaan kuuteen kuusihenkiseen joukkueeseen.
Säännöt: Jokaista rastia tai lajia kohden joukkueilla on käytettävissä maksimissaan kuusi minuuttia. Kukin joukkueensa jäsen suorittaa yksilölajit vuorollaan, mutta joukkuelajeissa nopein suoritusaika ratkaisee.
Pelin kulku: Ykkösjoukkue aloittaa ykkösrastilta, kakkosjoukkue kakkoselta ja niin edelleen. Rasteja on oltava täsmälleen sama määrä kuin joukkueita ja päinvastoin. Kun joukkue on suoriutunut yhdestä rastista, se siirtyy eteenpäin seuraavalle rastille siten, että esimerkiksi kakkosjoukkueen viimeinen rasti on ykkönen.
Pisteytys: Rastin viimeinen joukkue saa nolla pistettä, seuraava 50, 100 ja niin edelleen, nousevassa sarjassa 50 pisteen välein siten, että jos mukana on kuusi joukkuetta, voittajajoukkue saa 250 pistettä. Kuuden joukkueen versiossa kokonaismaksimipistemäärä on 1500. Kun jokainen joukkue on suorittanut hyväksytysti – tai hylätysti – kaikki tehtävät, lasketaan joukkueiden eri rasteilla saavutetut pisteet yhteen, ja eniten pisteitä saavuttanut joukkue on voittaja ja saa vapaavalintaisen asuinhuoneoston alueen uusista kaupunkivilloista. Jos kuitenkaan kaupunkivillat eivät toteudu, palkintona on telttamajoitus ei ainakaan minun takapihalleni, not in my backyard please.
Lajit:
Mäyräkoiraviesti
Ulkoilutetaan mäyräkoiraa (joko nelijalkainen tai 12 –pulloinen) noin 71-79 metrin mittainen matka, kukin joukkueen jäsen vuorollaan. Nopein suoritusaika ratkaisee. Jos mäyräkoira rikkoutuu tai kieltäytyy yhteistyöstä, suoritus hylätään.
Pertsan aidanalitusjuoksu
Juostaan 110 metrin matka, jonka varrella on kymmenen (10) 106,7 senttimetrin korkuista aitaa, jotka pitää alittaa. Rata on pystytetty sille ulkoilupolulle, joka joko jää jäljelle mahdollisen rakentamisen jälkeen tai joka korvaa rakennusten alle jäävän ulkoilupolun . Nopein aika ratkaisee.
Nimbyn bongaus
Löydä alueelta vähintään yksi nimby! Kilpailussa saa käyttää mitä tahansa välinettä. Retorisesti parhaiten perusteltu kuvaus voittaa. Ihannetapauksessa nelihenkisen tuomariston muodostaisivat yksi kansalaisten, yksi kaupunkisuunnitteluviraston, yksi kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen, ja puheenjohtajana oleva kaupunkitutkija. Viidentenä jäsenenä olisi rakennusliikkeiden edustaja, jolle ei suotaisi kuitenkaan äänioikeutta. Edustavimman ja vihaisimman nimbyn löytänyt/kuvannut/piirtänyt joukkue voittaa!
Postimerkkikaavoitus
Joukkueille annetaan 2 neliömetriä kallioista ja 2 neliömetriä soista maata, joka heidän pitää jakaa mahdollisimman moneen palaseen, mitä useampaan, sitä enemmän pisteitä. HUOM: Tehtävän suorittaminen hyväksytysti edellyttää kaikkien joukkueen jäsenten kuljettavissa olevan katkeamattoman liikenneyhteyden rakentamista kallio- ja suotonttien välille.
Kalliolle kukkulalle
Joukkueen pitää kaavoittaa ja rakentaa alueelta löytyvistä irtorisuista, kivistä ja jätteistä mahdollisimman tilava maja Lääkärinkadun pohjoispuolelle avautuville kallioille, ja myytävä se mahdollisimman kalliiseen hintaan satunnaiselle ohikulkijalle. Arvokkaimman tarjouksen saanut joukkue voitttaa. HUOM: Koska koko tehtävän suorittamiseen on aikaa vain kuusi minuuttia, tarjouspyyntöjä kannattaa alkaa keräillä jo kaavoitusvaiheessa.
Kansalaisten kuuleminen
Jaetaan joukkue kahtia. Toinen osa seisoo Mannerheimintien ja Lääkärinkadun risteyksessä ja toinen puolisko lehtonadan kasvupaikalla. Mannerheimintien ja Lääkärinkadun risteyksessä seisova joukkue esittää kuorolausuntana Maankäyttö- ja rakennuslakia, lehtonadan luona oleva joukkue huutaa luonnonsuojelulakia. Samalla joukkueiden puoliskojen on kirjattava ylös toisen puoliskon suorituksesta kuulemansa mahdollisimman tarkasti. Se joukkue, jonka muistiinpanot eniten vastaavat merkki merkiltä todellisia maankäyttö- ja rakennuslakia ja luonnonsuojelulakia, voittaa. Äänentoisto- ja nauhoitusvälineet ovat ehdottomasti kiellettyjä; jos niitä havaitaan, seurauksena on suorituksen hylkääminen.

Ei kommentteja: