West Hamin nykypelaajista suosikkini, puolustava keskikenttäpelaaja Hayden Mullins siirtyy tammikuun siirtoikkunalla Portsmouthiin. Numeroa 17 kantava Hayden on jokaisessa joukkueessa tarpeellinen näkymättömän työn sankari, nk. palloton pelaaja, joka vie vastustajalta tilan ja ajan ja katkoo syöttöjä. Hayden ehti edustaa Ironseja 178 kertaa.
Aki Riihilahti tuntee miehen hyvin, sillä he pelasivat samaan aikaan Crystal Palacessa. Aki mainitsi Haydenin monissa Palacen aikaisissa jutuissaan, ja hänellä ei ollut muuta kuin hyvää sanottavaa miehestä, joka tuli sittemmin kantamaan kunniakasta numeroa 17 West Hamissa, numeroa, jonka ovat tehneet tunnetuksi myös mm. Fabio Cannavaro ja jääkiekkoilija Jari Kurri.
Siirtoikkunan aikana Ironseista ovat lähteneet muihin maisemiin myös hyökkääjä Craig Bellamy, laitahyökkääjä Matthew Etherington ja keskikenttäpelaaja Nigel Quashie.
27.1.2009
16.1.2009
Winged wonders
Alf Ramseyn valmentamaa, vuoden 1966 jalkapallon mm-kultaa Geoff Hurstin kolmella ikimuistoisella maalilla (joista yksi ei ehkä ollut maali) voittanutta Englannin joukkuetta kutsuttiin siivettömiksi ihmeiksi. Termiä ei käy kääntäminen, kyse ei ollut siipirikkoisista lokeista, vaan taktisesta vallankumouksesta: hyökkäyksessä oltiin luovuttu laitahyökkääjäpelistä ja siirrytty klassiseksi sittemmin tulevaan kahden sentterin järjestelmään.
Egil "Drillo" Olsenin valmentama Norjan joukkue herätti kauhua 90-luvulla suurissa jalkapallomaissa. Ullevaalilta ovat poistuneet hävinneinä mm. Italia, Englanti, Hollanti ja Brasilia. Drillon pelityyli perustui klassisen laitahyökkääjäpelin uudelleenkeksimiseen ja -määrittelyyn: erona klassiseen laitahyökkääjäpeliin oli se, että laitahyökkääjät olivat isoja ja romuluisia. Heille roiskittiin pitkiä keskityksiä tai pikemminkin laidoituksia, ja he pudottivat pallot keskushyökkäjälle, joka sentään osasi edes hieman pelatakin.
Norjan pelityyliä oli hirvittävää katsoa, mutta se toimi. Nyt kun Drillon aikakausi palaa - hän palaa Norjan päävalmentajaksi - niin on mielenkiintoista nähdä, miten se toimii Suomea vastaan; Suomihan kohtaa Norjan Ullevaalilla aprillipäivänä. 90-luvun Norja teurasti Suomen 6-0.
Mitä Suomi voisi ottaa oppia Norjasta? Meidänkin tulisi tunnistaa vahvuutemme, ja pelata niillä. Litmasen huippuvuosina onnistuimmekin tässä muutamia kertoja näyttävästi; mieleen ovat jääneet erityisesti Belgian ja Kreikan teurastukset ystävyysotteluissa Olympiastadionilla, Portugali vuoden 2002-mm-kenraalissa ja Turkki vieraissa.
Egil "Drillo" Olsenin valmentama Norjan joukkue herätti kauhua 90-luvulla suurissa jalkapallomaissa. Ullevaalilta ovat poistuneet hävinneinä mm. Italia, Englanti, Hollanti ja Brasilia. Drillon pelityyli perustui klassisen laitahyökkääjäpelin uudelleenkeksimiseen ja -määrittelyyn: erona klassiseen laitahyökkääjäpeliin oli se, että laitahyökkääjät olivat isoja ja romuluisia. Heille roiskittiin pitkiä keskityksiä tai pikemminkin laidoituksia, ja he pudottivat pallot keskushyökkäjälle, joka sentään osasi edes hieman pelatakin.
Norjan pelityyliä oli hirvittävää katsoa, mutta se toimi. Nyt kun Drillon aikakausi palaa - hän palaa Norjan päävalmentajaksi - niin on mielenkiintoista nähdä, miten se toimii Suomea vastaan; Suomihan kohtaa Norjan Ullevaalilla aprillipäivänä. 90-luvun Norja teurasti Suomen 6-0.
Mitä Suomi voisi ottaa oppia Norjasta? Meidänkin tulisi tunnistaa vahvuutemme, ja pelata niillä. Litmasen huippuvuosina onnistuimmekin tässä muutamia kertoja näyttävästi; mieleen ovat jääneet erityisesti Belgian ja Kreikan teurastukset ystävyysotteluissa Olympiastadionilla, Portugali vuoden 2002-mm-kenraalissa ja Turkki vieraissa.
14.1.2009
Arne Næss on kuollut
Norjalainen filosofi, syväekologian perustaja Arne Næss kuoli maanantai-iltana 96-vuotiaana. Næss oli filosofi sokraattisessa mielessä; hän osallistui julkiseen keskusteluun mutta myös toimi. Hänet tunsivat useimmat niistäkin norjalaisista, jotka eivät muuten harrastaneet akateemista filosofiaa.
Næss on ollut innoittajana monelle ajattelijalle, kuten esimerkiksi Pentti Linkolalle. Hän on ollut esikuvana myös koko luonnonsuojeluliikkeelle; kansainvälisesti tunnetuksi hän tuli vuonna 1970, kun hän opiskelijoineen pystytti telttoja Oslomarkaan, estäen Mardalsfosset-kosken patoamisen.
Næss kannatti väkivallatonta vastarintaa, kuten esikuvansa Mahatma Gandhi, jonka ajattelua hän teki tunnetuksi Norjassa Johan Galtungin kanssa. Kaikkien häntä esikuvanaan pitävien onkin syytä muistaa, että Arne Næss oli rauhan mies, luonnon- ja maailmansuojelija ihmisen asialla.
Næss on ollut innoittajana monelle ajattelijalle, kuten esimerkiksi Pentti Linkolalle. Hän on ollut esikuvana myös koko luonnonsuojeluliikkeelle; kansainvälisesti tunnetuksi hän tuli vuonna 1970, kun hän opiskelijoineen pystytti telttoja Oslomarkaan, estäen Mardalsfosset-kosken patoamisen.
Næss kannatti väkivallatonta vastarintaa, kuten esikuvansa Mahatma Gandhi, jonka ajattelua hän teki tunnetuksi Norjassa Johan Galtungin kanssa. Kaikkien häntä esikuvanaan pitävien onkin syytä muistaa, että Arne Næss oli rauhan mies, luonnon- ja maailmansuojelija ihmisen asialla.
13.1.2009
Aldrig ketchup i Valentinos pizza!
Otin ensimmäisiä hapuilevia askeleitani pohjoismaalaisena lukiolaisena, jolloin kävin kaksi ruotsin abikurssia. Abikursseilla harjoiteltiin "laboratorio-olosuhteissa" (mikä tarkoitti tietenkin tanskalaisoluen juomista ja tyttöihin tutustumista meren rannalla) ylioppilaskoetehtäviä. Elävimmin näistä jäi mieleeni kuullunymmärtämistehtävä, jossa suomalainen sovelsi synkretistisesti kansainvälisiä vaikutteita, pyytämällä pitsaan ketsuppia. Tästä pizzeriaano hermostui, huutaen "Aldrig ketchup i Valentinos pizza!" Opetus: se, mikä on kulttuurin ydintä, koetaan loukkaamattomaksi ja pyhäksi.
Suomessa luullaan, että norjalaiset eivät paljoa muuta syö kuin kalaa. No, kalatiskiä en ole nähnyt missään; pakastealtaasta sen sijaan saa lohta, turskaa ja seitä. Paljon tyypillisempää on syödä esimerkiksi Grandiosa-pizzoja kermaviilin kaltaisella valmisteella ryyditettynä. Grandiosaa pidetäänkin norjalaisjunttien uutena kansallisruokalajina.
Uusia vaikuttamisen muotoja ja kansalaisliikkeitä syntyy etenkin internetin välityksellä asiasta kuin asiasta. Norjassa syntyi kansalaisliike Facebook-ryhmän kautta; ryhmän oli startannut nuori mies, joka halusi poistaa paprikat pizzoista. Pian ryhmässä oli 20 000 jäsentä, ja pizzatehtaan oli otettava näin voimakas kuluttajaliike huomioon. Pizzatehdas kutsui aktivistit pyöreän pöydän neuvotteluun, jonka tuloksena nykyään saa myös paprikattomia pizzoja.
Suomessa luullaan, että norjalaiset eivät paljoa muuta syö kuin kalaa. No, kalatiskiä en ole nähnyt missään; pakastealtaasta sen sijaan saa lohta, turskaa ja seitä. Paljon tyypillisempää on syödä esimerkiksi Grandiosa-pizzoja kermaviilin kaltaisella valmisteella ryyditettynä. Grandiosaa pidetäänkin norjalaisjunttien uutena kansallisruokalajina.
Uusia vaikuttamisen muotoja ja kansalaisliikkeitä syntyy etenkin internetin välityksellä asiasta kuin asiasta. Norjassa syntyi kansalaisliike Facebook-ryhmän kautta; ryhmän oli startannut nuori mies, joka halusi poistaa paprikat pizzoista. Pian ryhmässä oli 20 000 jäsentä, ja pizzatehtaan oli otettava näin voimakas kuluttajaliike huomioon. Pizzatehdas kutsui aktivistit pyöreän pöydän neuvotteluun, jonka tuloksena nykyään saa myös paprikattomia pizzoja.
12.1.2009
Mitä on kilpailukyky?
Suomi on maailman kuudenneksi kilpailukykyisin maa. Tarkemmin sanottuna, Suomi on maailman kuudenneksi kilpailukykyisin talous. Edelläsanotusta hätäinen voisi tehdä johtopäätöksen, että maa=talous.
Mitä sitten kilpailukyky tarkoittaa? Miten se mitataan? Onko kilpailukyvyn mittaamisessa oleellista se, että valtio on kilpailukykyinen, talouden toimintaympäristö (jossa valtio on vain yksi tekijä, luoden finanssipolitiikallaan edellytykset yrityksille), yritykset vai yksittäiset kansalaiset, ymmärrettynä yrittäjinä tai kuluttajina ovat kilpailukykyisiä? Kilpailevatko he keskenään vai kaikkien muiden maiden yrityksien ja kansalaisten kanssa? Mitataanko kilpailukyky ostovoimana, tuotantona vai kenties patentoitujen innovaatioiden määränä per asukas?
En muista koskaan nähneeni missään ainuttakaan kilpailukyvyn määritelmää. Varmaankin kilpailukyky lasketaan yhdistelmänä erilaisista talouden mittareista, mutta mitä ne ovat? Ja miten ne lasketaan, ja miten eri mittarit painotetaan?
Kilpailukyky on nykyajan mantra, jota toistellaan väsymiseen asti, ja uskonnollinen opinkappale, jonka sisällön tunteminen ei näytä olevan välttämätöntä termin sujuvalle käyttämiselle.
Kilpailukykypuheissa kaikki yhteiskunnallisen toiminnan osa-alueet alistetaan taloudelle. Esimerkiksi kaupungin omistamasta maasta pitää ulosmitata mahdollisimman nopeasti mahdollisimman suuri voitto esimerkiksi myymällä se rakennusyhtiölle asuntomaaksi, vaikka pitkällä tähtäimellä voisi olla kannattavaa, että maa säilytettäisiin virkistyskäytössä, mikä taas on pitkällä tähtäimellä, nk. kestävän kehityksen elinkaariajattelulla kansanterveydellisesti ja kansanterveydellisesti kannattavaa. Kilpailukyvyn suure taitaakin olla euroa/dollaria per aikayksikkö.
Kilpailukyvyn kaikkivoipuus näkyy myös siinä, miten valtioneuvoston alaiset laitokset velvoitetaan tekemään tulossopimuksia, joissa ne velvoitetaan tuottamaan sitä mitä niiden missio määrittelee. Esimerkiksi musiikkikonservatorioiden pitää tuottaa musiikkisäilykkeitä vientiin, ja sairaanhoitoyhtymän tulee tuottaa hopoja eli hoidettuja potilassuoritteita, viis siitä, mikä on lopputulos potilaan eli asiakkaan kannalta, kunhan yksikkö toimii tehokkaasti, panos-tuotos eli input-output-periaatteella.
Yhteiskunnassamme vallitseva kilpailukykyajattelu johtaa siihen, että jokainen taloudellinen toimija toimii atomistisesti, ilman minkäänlaista vastuuta kokonaisuudesta. Tällöin lopputulos tai toiminnan laatu kansalais-asiakkaalle on sivuseikka. Esimerkiksi heikosti parannettavat potilaat tulee lykätä toiselle laitokselle tilastoja rumentamasta ja heikosti työllistettävät työttömät tulee siivota työllistämiskursseille työttömyystilastoja rumentamasta.
Suomessa tavataan ylpeillä jopa sillä, kuinka "tehokas" koulujärjestelmämme on. Menestys Pisa-tutkimuksissa ei kuitenkaan johda esimerkiksi nobel-palkintoihin, elämänhallinnasta puhumattakaan. Jos kilpailua korostava yhteiskuntamme ei suoranaisesti ruoki oman elämän hallintaa, silloin on pakko tehdä irtiotto.
Samassa Hesarissa - 9.10.2008 - jossa Suomen kilpailukyvykkyyttä juhlittiin, kerrottiin myös suurelle yleisölle melko tuntemattomasta kuopiolaisesta kirjailijasta, Jouni Tossavaisesta, joka täytti 50 vuotta. Tossavainen kertoo tulotasonsa pudonneen kolmasosaan hänen siirryttyään siksi, minkä hän koki kutsumuksekseen, missä hän koki hyödyttävänsä eniten myös yhteiskuntaa, eli siirryttyään toimittajasta vapaaksi kirjailijaksi. Tossavainen on onnistunut hyppäämään pois oravanpyörästä, jossa ihmisarvo mitataan suorituksina; tästä kertoo sekin, että hän ei laske kilometrejä sykemittari ranteessa lempiharrastuksensa parissa, juostessaan. Hän vain juoksee, ei kuten Forrest Gump, koska ei muuta osaa tai kuten elinkeinoelämän tuotannontekijä, joka on tuomittu kujanjuoksuunsa.
Tossavaisia pitäisi olla paljon enemmän.
Julistan kilpailun avatuksi: otan ehdotuksia vastaan kilpailukyvyn määritelmiksi. Paras palkitaan säilykkeellä, jonka sisällöstä voidaan sopia parhaan ehdotuksen antajan kanssa.
Mitä sitten kilpailukyky tarkoittaa? Miten se mitataan? Onko kilpailukyvyn mittaamisessa oleellista se, että valtio on kilpailukykyinen, talouden toimintaympäristö (jossa valtio on vain yksi tekijä, luoden finanssipolitiikallaan edellytykset yrityksille), yritykset vai yksittäiset kansalaiset, ymmärrettynä yrittäjinä tai kuluttajina ovat kilpailukykyisiä? Kilpailevatko he keskenään vai kaikkien muiden maiden yrityksien ja kansalaisten kanssa? Mitataanko kilpailukyky ostovoimana, tuotantona vai kenties patentoitujen innovaatioiden määränä per asukas?
En muista koskaan nähneeni missään ainuttakaan kilpailukyvyn määritelmää. Varmaankin kilpailukyky lasketaan yhdistelmänä erilaisista talouden mittareista, mutta mitä ne ovat? Ja miten ne lasketaan, ja miten eri mittarit painotetaan?
Kilpailukyky on nykyajan mantra, jota toistellaan väsymiseen asti, ja uskonnollinen opinkappale, jonka sisällön tunteminen ei näytä olevan välttämätöntä termin sujuvalle käyttämiselle.
Kilpailukykypuheissa kaikki yhteiskunnallisen toiminnan osa-alueet alistetaan taloudelle. Esimerkiksi kaupungin omistamasta maasta pitää ulosmitata mahdollisimman nopeasti mahdollisimman suuri voitto esimerkiksi myymällä se rakennusyhtiölle asuntomaaksi, vaikka pitkällä tähtäimellä voisi olla kannattavaa, että maa säilytettäisiin virkistyskäytössä, mikä taas on pitkällä tähtäimellä, nk. kestävän kehityksen elinkaariajattelulla kansanterveydellisesti ja kansanterveydellisesti kannattavaa. Kilpailukyvyn suure taitaakin olla euroa/dollaria per aikayksikkö.
Kilpailukyvyn kaikkivoipuus näkyy myös siinä, miten valtioneuvoston alaiset laitokset velvoitetaan tekemään tulossopimuksia, joissa ne velvoitetaan tuottamaan sitä mitä niiden missio määrittelee. Esimerkiksi musiikkikonservatorioiden pitää tuottaa musiikkisäilykkeitä vientiin, ja sairaanhoitoyhtymän tulee tuottaa hopoja eli hoidettuja potilassuoritteita, viis siitä, mikä on lopputulos potilaan eli asiakkaan kannalta, kunhan yksikkö toimii tehokkaasti, panos-tuotos eli input-output-periaatteella.
Yhteiskunnassamme vallitseva kilpailukykyajattelu johtaa siihen, että jokainen taloudellinen toimija toimii atomistisesti, ilman minkäänlaista vastuuta kokonaisuudesta. Tällöin lopputulos tai toiminnan laatu kansalais-asiakkaalle on sivuseikka. Esimerkiksi heikosti parannettavat potilaat tulee lykätä toiselle laitokselle tilastoja rumentamasta ja heikosti työllistettävät työttömät tulee siivota työllistämiskursseille työttömyystilastoja rumentamasta.
Suomessa tavataan ylpeillä jopa sillä, kuinka "tehokas" koulujärjestelmämme on. Menestys Pisa-tutkimuksissa ei kuitenkaan johda esimerkiksi nobel-palkintoihin, elämänhallinnasta puhumattakaan. Jos kilpailua korostava yhteiskuntamme ei suoranaisesti ruoki oman elämän hallintaa, silloin on pakko tehdä irtiotto.
Samassa Hesarissa - 9.10.2008 - jossa Suomen kilpailukyvykkyyttä juhlittiin, kerrottiin myös suurelle yleisölle melko tuntemattomasta kuopiolaisesta kirjailijasta, Jouni Tossavaisesta, joka täytti 50 vuotta. Tossavainen kertoo tulotasonsa pudonneen kolmasosaan hänen siirryttyään siksi, minkä hän koki kutsumuksekseen, missä hän koki hyödyttävänsä eniten myös yhteiskuntaa, eli siirryttyään toimittajasta vapaaksi kirjailijaksi. Tossavainen on onnistunut hyppäämään pois oravanpyörästä, jossa ihmisarvo mitataan suorituksina; tästä kertoo sekin, että hän ei laske kilometrejä sykemittari ranteessa lempiharrastuksensa parissa, juostessaan. Hän vain juoksee, ei kuten Forrest Gump, koska ei muuta osaa tai kuten elinkeinoelämän tuotannontekijä, joka on tuomittu kujanjuoksuunsa.
Tossavaisia pitäisi olla paljon enemmän.
Julistan kilpailun avatuksi: otan ehdotuksia vastaan kilpailukyvyn määritelmiksi. Paras palkitaan säilykkeellä, jonka sisällöstä voidaan sopia parhaan ehdotuksen antajan kanssa.
3.1.2009
Joseph Haydnin kuolemasta 200 vuotta
Yhden kaikkien aikojen suurimman säveltäjän, Franz Joseph Haydnin kuolemasta on tullut tänä vuonna kuluneeksi 200 vuotta. Haydn, jota hyvällä syyllä voidaan pitää klassisen sinfonian, jousikvarteton ja pianosonaatin isänä, oli tuottelias säveltäjä, joka sävelsi 104 numeroitua sinfoniaa. Alla suositeltavaa diskografiaa:
Sinfoniat no 26, 52 ja 53: La Petite Bande joht. Sigiswald Kuijken
Sinfoniat no 93-98: Clevelandin orkesteri joht. George Szell
Sinfoniat no 99-104: 18.vuosisadan orkesteri joht. Frans Brüggen
Sinfonia no 101: New Yorkin filharmonikot joht. Arturo Toscanini
80-luvulta asti on tullut tavaksi esittää Haydnia säveltäjän aikaisilla instrumenteilla ja sen kokoisilla kokoonpanoilla, kuin niitä oli tapana Haydnin aikana soittaa. Brüggenin, Kuijkenin ja Hogwoodin levytykset ovat kuitenkin paljossa velkaa Szellin ensemblen kirkkaudelle ja täsmälliselle kamarimusiikillisuudelle, ja Szell taas ihaili Toscaninia esikuvanaan.
Sinfoniat no 26, 52 ja 53: La Petite Bande joht. Sigiswald Kuijken
Sinfoniat no 93-98: Clevelandin orkesteri joht. George Szell
Sinfoniat no 99-104: 18.vuosisadan orkesteri joht. Frans Brüggen
Sinfonia no 101: New Yorkin filharmonikot joht. Arturo Toscanini
80-luvulta asti on tullut tavaksi esittää Haydnia säveltäjän aikaisilla instrumenteilla ja sen kokoisilla kokoonpanoilla, kuin niitä oli tapana Haydnin aikana soittaa. Brüggenin, Kuijkenin ja Hogwoodin levytykset ovat kuitenkin paljossa velkaa Szellin ensemblen kirkkaudelle ja täsmälliselle kamarimusiikillisuudelle, ja Szell taas ihaili Toscaninia esikuvanaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)