Suomi ei ole palveluyhteiskunta

Kun vielä syntymäni tienoilla Suomi eli teollisesta tuotannosta, nyt suunnilleen kaksi kolmesta palkansaajasta saa elantonsa "palveluista". Vielä kun sitä palvelua saisi.

Sen verran toinen jalkani ponnistaa sieltä syntymäni aikaisesta teollisesta yhteiskunnasta, että ajatellessani palvelua, mieleeni tulevat sellaiset kokonaisvaltaiset ja asiantuntevat palvelut kuin vaikka erikoiskaupat, parturi-kampaajat ja niin edelleen. Joiltakin palveluilta odottaa asiantuntemusta, toisilta ystävällisyyttä, inhimillistä kokoa kohdata ihminen edes hymyllä. Ihan sama, oliko kyse sitten vaikeavammaisten kuljetuspalvelusta, aurinkoisesta siivouspalvelusta, aurinkoisesta asiakaspalvelusta tai herra ties mistä palveluksista. Palveluyhteiskunnassa palvelusta on tullut keräilyharvinaisuus.

Asiantuntemusta osaa arvostaa esimerkiksi sellaisessa paikassa kuin levyliike Fuga, jossa kerran tein eräänlaisen mystery shopping -kokeen, ja kysyin, oliko heillä Wilhelm Furtwänglerin Bayreuthissa 29.7.1951 levyttämää Beethovenin ysiä. No, Ansa Nummilehto astui unessakävijän varmuudella juuri oikeaan kohtaan juuri oikeaa hyllyä, jossa oli Beethoven, ja nosti ekalla yrittämällä esiin juuri oikean levyn. That is what I call palvelu. Samaa kokeiltuani Stockmannilla, paikalla päivystämään sattunut myyjäraukka sanoi, että tule huomenna kun meillä on tuo myymäläpäällikkö paikalla, hän ymmärtää klassisesta.

Olen tänään saanut jokseenkin yhtä surkeaa palvelua sekä riistokaupalliselta, kokonaisvaltaisia hyvinvointi- ja lifestylepalveluja tarjoavalta ylikansalliselta ketjulta - jonka palvelua olen valinnut käyttää kuin julkisen palvelun liike(nne)laitokselta - jonka palveluja en ole valinnut käyttää mutta eipä ole vaihtoehtoakaan - jossa ratikkakuljettaja äyskäisi että ne lastenrattaat voisi tuoda sisälle sieltä missä on välipala. Mä kun olen aina luullut, että välipalat ovat jotakin, jota voi syödä. Epäilenkin, että tältä palveluhenkilöltä oli jäänyt väliin välipala jos ateriakin. Jos kyseistä palveluhenkilöä kohtaan haluaa olla reilu, niin ei kai se ole hänen vikansa, että ne noin 30 kertaa kun olen matkustanut poikani kanssa raitiovaunussa, ainoat välipalat, joihin olen törmännyt, minä olen kantanut mukanani.

On tietenkin hyvä, että töiden arvonantoa yritetään nostaa nimeämällä siivoustyönjohtaja esimerkiksi palveluesimieheksi, joka jakaa hymypasseja ja että opettajille opetetaan oikeaa "asennetta". Oikea asenne ei vaan paljoa auta, jos vituttaa. Paras lääke, joka ihan takuuvarmasti takaisi, että palvelusta saa palvelua, olisi nostaa palkkoja ja ihan aikuisten oikeasti ja ihan aikuisten tasolle. Niin nämä elämässään korkeintaan välimatka-asemalle pysähtyneet etupäässä nuoret naiset - paitsi kuljettajat, jotka ovat etupäässä miehiä - voisivat jos eivät sentään kokea ammatillista eetosta niin ainakin he sentään jaksaisivat suhtautua elämäänsä ja maailmaan vähän positiivisemmin. Nyt kun kaikki on palvelua, se, että jostakin paikasta saa ihan oikeaa palvelua, voisi olla brändivaltti.

Kun vastaanottohenkilöt ja kassavirkailijat eivät enää vähään aikaan ole olleet ammatteja, ei niitä ainakaan ammatillisteta lätkäisemällä hymynaaman kuva työpaitaan. No, on tietysti hyvä, että asiakastapaamisessa hymy on näkyvillä edes jossain jos aurinkoisen asiakaspalvelijamme oikea naama on sitruunalla.

Ehkä myös kansalaiset joutaisi kouluttamaan aurinkoisesti asiakaspalveltaviksi. Sellaisiksi, jotka selvänäkijän kyvyllä osaavat käyttää itselleen uusia palveluita samalla unennäkijän erehtymättömyydellä kuin levyliike Fugan Ansa Nummilehto poimii Furtwänglerin laarista kuin kypsän marjan.

Kun Suomi putos puusta, tuli siitä jälkiteollinen yhteiskunta. Ei ei-musta kuitenkaan ole aina välttämättä valkoinen. Työvoimaansa polkumyyvä prole, joka ennen oli tuomittu jämähtämään liukuhihnan varteen on nyt tuomittu sen liukuhihnan vietäväksi. Hihna on saattanut vaihtua tehtaan liukuhihnasta kaupan kassahihnaksi mutta prole on edelleenkin se sama.

Elämäni ja maailmani a:sta ö:hön.

A: Aurinko. Yleensä elämiseen riittää, että se on näkyvillä. Ei tarvitse välttämättä olla niin kuuma. Anarkia. Sääntöjä saa, ja pitää luovasti rikkoa joskus. Ilman anarkiaa ei synny mitään uutta.
B: Beethoven. Tärkein ja suurin sinfonikko ja suurimpien pianosonaattien ja jousikvartettojen luoja. Kaikkien itsenäisten, luovien, suurten sielujen esikuva. Brahms. Syksyisen täyteläistä ja sykkivää. Bach. Johann Sebastian. Objektiivisesti ottaen suurin säveltäjä, jonka kantaatit, passiot, klaveeri-, viulu-, sello- ja urkumusiikki on vailla vertaistaan. Bach on elämän eliksiiriä. Bruckner. Metafyysinen, suuri sinfonikko, joka tavoittelee taivaita ja jonka musiikki saa minut kokemaan samanlaista mystistä maailmaan kuulumisen tunnetta kuin luonto. Boleyn pub. Stadionpubini ja olohuoneeni käydessäni Lontoossa. British Museum. Sinne menee aina uudestaan. Eikä se koskaan tyhjene.
C: Cd-levyt. Ne sisältävät musiikkia, mutta esineinäkin niitä on hauskaa keräillä. Tosin eivät ne ole yhtä hienoja kuin lp-levyt. Che Guevara. Kaiken systeemin vastaisen kapinoinnin ruumiillistuma, politiikka meets punk. Ihminen, mies, ikoni, josta on tehty lauluja, elokuvia ja ties mitä tuotteita.
D: Dvorak. Tsekkiläisyyden soiva kuva. Melodista ja tanssillista. Luulen olleeni edellisessä elämässäni tsekki. Divarit. Maagisia paikkoja. Niissä tekee löytöjä ja pääsee kaikista rahoistaan eroon.
E: Elämä. Jokaisella meistä on yksi. Siitä kannattaa tehdä mahdollisimman mielekäs, ja toisten elämistä mahdollisimman onnellinen. Eläimet. Lapsena halusin eläintieteilijäksi ja matkustaa Ngorongoroon, sittemmin paleontologiksi. Minulla on ollut undulaatteja, koira ja lukuisia kissoja. Jos minulla olisi toteemieläin, se olisi kettu. Elokuvat. Rakastan elokuvia. Etenkin saksalaisia impressionisteja, Hollywoodin kulta-ajan komedioita ja Leonen westerneitä. Mulla on ollut Orionin kausikortti vuosia ja olen perustanut yhden elokuvakerhon.
F: Filosofia. Ei vain tieteenlaji, vaan kaiken tutkimuksen lähtökohta ja esi-isä. Kaikki etsivä, utelias, (itse)kriittinen, tutkiva, sielullinen toiminta on oikeastaan filosofista. Filosofisuus on elämänasenne. Forever blowing bubbles, West Hamin kannatuslaulu. Fuga. Suomen ylivoimaisesti paras ja asiantuntevin levykauppa, kiitos Ansa Nummilehdon ja Markku Nuotion. Furtwängler, Wilhelm. Maailman kaikkien aikojen suurin muusikko. Kaikki muut orkesterinjohtajat ovat amatöörejä hänen rinnallaan, hän saa musiikin hehkumaan ihan toisella intensiteetillä kuin kukaan muu! Hän luo musiikin ihmeen aina uudelleen. Ferrier, Kathleen. Maailman uskomattomin ihmisääni, kuulostaa kuin joutsenelta, joka katsoo kuolemaansa silmästä silmään. Facebook. Hyvä keino pitää yhteyttä kaukaisempiin ystäviin ja hankkia uusia. Sieltä saa kaikkea! Kumarran Facebookin suuntaan yhtä monta kertaa päivässä kuin jos minulla olisi aihetta kumartaa Mekkaan!
G: Geografi. Eli maantiede. Lapsena olin maantietofriikki, nyt yhdyskuntamaantieteilijä. Göteborg. Siellä on ihana Slottskogen. Tunnen itseni siellä kansainväliseksi tiedemieheksi. Grieg ja Garbarek. Norjan ääniä.
H: Helsinki. Kotini. Maailman paras paikka.
I: Isi. Muilla voi olla isä, minulla isi, ja on aina, vaikka minäkin olen jo isi. Tai pappa. Ihminen. Aina ei ihminen muista olevansa ihminen ja usko itseensä. Idealismi. Pidän filosofisesta idealismista sopivasti annosteltuna ja toivon, että sitä voisi säilyttää sanan toisessa merkityksessä aina itsessään ripauksen. Ilja. 20-vuotiaana löytämäni tärkein sielunveljeni. Ilo. Elämässä on paljon ilonaiheita, pieniä ja suurempia. Ilo on myös mielentila tai oikeastaan iloisuus on mielentila ja ilo sen purkaus. Italia. Olin siellä kesän -97. Äitini suku lienee sieltä kotoisin. Tekevät maailman parasta jäätelöä eli gelatoa.
J: Juokseminen. Joskus Keskuspuiston metsäteillä juostessa tuntuu kuin lentäisi. Jalkapallo. Kaikissa muodoissaan: pelattuna, pleikkarina, wannabe-managerina manageripeleissä, paikan päällä katsottuna. Mestareiden Liiga, West Ham, HJK, Parma ja Suomi. Jazz. Miles, Coltrane ja Garbarek.
K: Kirjat. Luen kausiluonteisesti, joskus enemmän, joskus vähemmän, joskus kaunokirjallisuutta, joskus tietokirjallisuutta, aina lehtiä. Lomilla luen eniten. Kirjoittaminen. On minulle luontaisin tapa ilmaista itseäni. Runoja, aforismeja, novelleja, kolumneja, pakinoita, tutkimuksia, raportteja, kirjeitä. Kulttuuri. Kulttuuri –käsite korvaa ”kansanluonteen”. Sen merkitys terästyy etenkin toisten kulttuureiden tai keskenään eriarvoisten kulttuurituotteiden tai eri kulttuurilajien kohdatessa. Ei ole vain taistelevia ukkometsoja, oopperaa, oopperavoileipiä, räppiä, poppia ja päppiä, ei siis itseilmaisun tuloksia, ns. päällysrakenne vaan itsemme hahmottamisen syvärakennetta, tapaa olla maailmassa. Kotka. Vapaa, kevyt, uljas ja voimakas. Kettu. Toteemieläimeni, joka on erityisessä suojeluksessani, koska sillä on minulle sanoma: kettu on kertonut minulle, että kuulun luontoon. Vai onkohan se niin päin, että kettu suojelee minua? Kissat. Minulla on ollut elämässäni kahdeksan kissaa. Kissat ovat taideteoksia. Kannelmäki. Olen asunut siellä 14 vuotta, pitempään kuin missään muualla, mm. suurimman osan kouluvuosistani. Palasin kotikulmilleni elokuussa. Kivistö. Sieltä ovat vanhempani kotoisin. Siellä olen minäkin syntynyt, ja viettänyt lapsuuteni monia muistettavimpia hetkiä. Koti. Tunnen oloni kotoisaksi aika monessa paikassa: Kannelmäessä, Munkkivuoressa, Töölö-Meilahti-Laakso-alueella, Kivistössä ja Porvoossa. Koti on paikka, jonne haluaa palata, koska siellä on turvallinen olo. Keskuspuisto. Sen on oltava aina niin lähellä, että voin mennä sinne halutessani. Minulla on elämänmittainen, koko ajan syvenevä suhde sinne aktivistina, sienestäjänä, juoksijana, pyöräilijänä. Kuntoilu. Terve sielu terveessä ruumiissa! Uinti, juoksu, bodaus, jalkapallo. Aloitin kuntoilun vasta parikymppisenä.
L: Luonto. Maailmassa pitää olla muutakin kuin ”asfalttihommelia”, kuten eräällä työpajalla tapaamani nuori sanoi. Ihminen kuuluu luontoon, minkä hän vaan aika usein unohtaa. Muistaa sen taas silloin kun menee luontoon lataamaan akkujaan. Lukeminen. Opin lukemaan 3-vuotiaana, mikä taitaa selittää minua aika paljon. Luen kausiluonteisesti ahmimalla, olen tuuriluoppo. Levyt. Sekä cd-että lp-levyt. Niiden keräilemisessä on kyse muustakin kuin vain musiikin keräilemisestä. Linnut. Eläkeläisenä voisin ryhtyä lintubongariksi ja opetella lintujen ääniä. On suurenmoista, että elävä olento voi olla vapaa painovoiman ja maantieteen rajoituksista. Lontoo. Metropoli, jossa on pikkukaupungin tunnetta. Tunnen itseni siellä kotoisaksi, siellä on helppo olla ja liikkua. Siellä on puistoja, Thames, British Museum, Tate Modern ja Upton Park.
M: Mozart. Naurua kyynelten läpi. Opetti minulle, mitä musiikki on. Mozartin kuuntelija ei saa ottaa itseään liian vakavasti. Mahler. Mahlerin kuuntelijakaan ei saa ottaa itseään liian vakavasti. Eikä musiikkia. Jos ottaa, Mahlerissa on ihan liikaa tavaraa. Musiikki. Jos en kuuntele musiikkia, nukun. Meri. Meren tuoksu keväällä lumien sulamisen jälkeen on ehkä maailman paras tuoksu, ja symboloi kevään voittoa talvesta. Ihmiselle on välttämätöntä asua kävelyetäisyydellä merestä. Metsä. Ihmiselle on välttämätöntä asua kävelyetäisyydellä niin isosta metsästä, että hän ei näe sieltä ulos. Metsä puhdistaa keuhkot ja ilman, jota keuhkot hengittävät. Puhdistaa se myöskin mielen. Munkkivuori. Vähän lintukotomainen, fantastisten ulkoilualueiden ympäröimä 50 vuotta vanha kaupunginosa, jossa olen asunut kolmessa eri osoitteessa. Ja siellä asuu paras ystäväni. Mestareiden liiga. MM-kisojen ohella maailman hienointa jalkapalloa.
N: Nauraminen. Sitä ei voi olla koskaan liikaa. Nukkuminen. Tykkään siitä koko ajan enemmän. Yleensä sitä myös voisi olla aina vähän enemmän. Nainen. Ei siis kaikki maailman naiset, vaan minun ihana naiseni. Kts. kohta "S".
O: Onnellisuus. Voi olla väläyksenomaisia hetkiä tai pysyvämpi olotila. Nyt olen onnellinen, vaikka joku laittaisi kiviä mun kenkiini. Osallisuus. Tutkin osallisuutta, olen ollut mukana kissankirjavissa luottamustehtävissä ja järjestöissä, organisoinut eriasteisia karvalakkilähetystöjä, retkiä ja työpajoja ja järjestänyt kaikenkarvaisia tapahtumia. Olen kausiluonteinen osallisuussaurus. Oslo. Olen asunut siellä, ja siellä on paljon paikkoja, joihin minulla on täyteläinen suhde. Deichmanske bibliotek, yliopisto, Marka, St. Hanshaugen. Poikani Simeon asuu siellä. Oboe. Sieluni ääni. Etenkin Lontoon Phliharmonia-orkesterin pitkäaikaisen oboistin, Sidney Sutcliffen väräjävällä vibratolla, joka kuuluu läpi miltei kaikista Otto Klempererin levytyksistä.
P: Puut. Pitää nähdä metsä puilta. Mutta ilman puita ei ole metsää. Porvoo. Kaunis ja kotoisa pikkukaupunki lähellä Helsinkiä, joka on tullut toiseksi kodikseni. Sinne pääsee pyörällä. Ja siellä asuu kultani, ainakin vielä toistaiseksi. Politiikka. Kutsumus. Elämä ei ole osa politiikkaa, ja pitää tietää, mistä elämä alkaa ja mihin politiikka loppuu. Punk. Kyseenalaistavaa asennetta valtarakenteita vastaan pienemmän puolella. Pussaaminen. Pidän siitä. Perugia. Kaupunki Keski-Italiassa, Umbriassa, jossa pidetään vuosittain jazzfestivaalit. Siellä sain dejavu-olon.
Q: Ququmber. Qurkku. Se on raiqasta. Siitä saa vaikka tsatsiqia.
R: Rakkaus. On suunnaton onni, jos on joku, jota rakastaa. Ruoka. Sitä on kivaa syödä mutta myös laittaa, etenkin jos syöjiä on muitakin kuin itse. Runot. Henkilökohtainen ilmaisun muoto, itsensä riisumista alasti. Rohkeus. Ihmisen arkielämässä tulee tilanteita, joissa sitä tarvitaan, mutta tärkeintä on, että on rohkeutta elää!
S: Elämäni kaksi tärkeintä ihmistä. Sanna-rakkaani ja Simeon-poikani. Ja sienet.
T: Taide. Elämänsisältöä. Kauneutta, syvyyttä, muotoa, väriä. Rumuuttakin.
U: Unet. Unelmat. Unelmointi. Ovat sukua toisilleen, kuten kuvasta näkyy. Unet voivat olla todellisuuspakoa, korviketodellisuutta tai arkitodellisuuden jäsentämistä. Miten vain. Silloin kun ihmiseltä lakkaavat unelmat, lakkaa hän itse. Kun tulee töistä kotiin ja laskeutuu sohvalle makaamaan kuuntelemaan musiikkia ja antaen mielensä vapaasti assosioiden unelmoida, se on ihmiselle välttämätön akkulataamo! Uinti. Silloin kun ei jaksa mitään muuta kuntoilla, uida jaksaa aina. Uinti rentouttaa ja puhdistaa. Upton Park. West Hamin kotistadion. Minun kirkkoni, jossa tunnen oloni kotoisaksi. Urut. Halusin nuorena urkuriksi ja kävin paljon urkukonserteissa.
V: Valo. Elämä tarvitsee sitä. Ja kaikki elävä. Muuten sammuu. Valokuvat. Niiden katsominen on kivaa. Valokuvaaminen. Sitä voisi opetella vielä lisää. Elämän taltioimista jälkipolville ja muistojen taltioimista itselle. Pitää muistaa kuitenkin myös elää niitä ikimuistoisia hetkiä, joita ikuistaa. Viini. Punaviini on elämän nektaria. Vesi. Niin on vesikin. Ilman vettä ei olisi ihmistä, viiniä ja eläimet ja kasvit kuolisivat. Vihreät. Ainoa järjellisesti mahdollinen poliittinen puolue minulle, olettaen siis, että haluan vaikuttaa puoluepolitiikan keinoin. Ei täydellinen, mutta mikäpä olisi?
W: West Ham United. Forever blowing bubbles!
X: Xylitol. On pitänyt hampaani edes miten kuten suussa.
Y: Ystävät. Elämäni suurimpia vaikuttajia seuraavat 20 vuotta. Missä ystäväni ovat, siellä on minun kotini. Yliopisto. Helsinki, Oslo, Göteborg...akatemia on henkisen toiminnan kotipesäni. Tai Sibelius-Akatemia, joka tavallaan on sekin yliopisto.
Z: Zico. Maaliahne ja erittäin taitava brasilialainen jalkapalloilija. On myös maaliahne ja vähän vähemmän taitava suomalainen jalkapalloilija.
Å: Joki. Kaupungeissa, joiden läpi virtaa joki, on oikean kaupungin fiilis. On se ainakin parempi kuin ei mitään, jos saatavilla ei ole esimerkiksi merta.
Ä: Äiti. Elämäni suurin vaikuttaja ensimmäiset 20 vuotta. Olen monessa äitini tuote. Äitini on arkielämän sankarini, joka uhrasi elämänsä minun edestäni.
Ö: Öö...mitäköhän tähän nyt sitten laittaisi? Loppu? Päivä päättyy yöhön, saa luvan päättyä tämäkin.