Masennus ei ole asennekysymys

Annoin taustatukea Facebook-kaverilleni kun hän oli juuttunut keskusteluun kahden mielestään tee se itse -sankarin kanssa hallituksen "pakkotyöllistämisestä". Tämä kaverini ymmärtää aiheesta jotakin, hän on koulutuksen, työllistämisen ja työpajatoiminnan ammattilainen. Ohessa tästä keskustelusta lainattuja "argumentteja" sen puolesta, että työttömien pakottaminen mihin tahansa olisi hyvästä. Nämä argumentit tunnistaa kursiivista. Omat kommenttini lihavoituina.

"Kehitysmaihin on pelkästään täältä tuupattu miljardi vuoteen eikä ne oo noussu. Oisko vanha viisaus et rahahuolia ei ratkaista rahalla tähänkin asiaan sopiva"

- Ei liity tähän aiheeseen mitenkään. Viitsin kuitenkin vastata:
Kehitysmaat ovat, kiitos länsimaiden, maailmanjärjestämässä se osa, jossa on raaka-aineita, mutta koulutettu väestö ollaan aina kupattu tyhjiin. Kehitysmaat eivät yksin teoin kykene muuttamaan asemaansa kansainvälisessä tuotantoketjussa.

Kommentiksi sosiaalivaltion "kannustavuuteen", jossa aktivoitumisyrityksistä rankaistaan:
"Se onkin kivuliasta muuttaa järjestelmää jossa saa riittävästi rahaa selviytymiseen vaikkei ikinä nostais persettään... Ei poista tarvetta raskaaseen muutokseen."

Ei poistakaan, monien ihmisten elämäntilanteen ja järjestelmän muutokseen. Mutta yksityisen kansalaisen syyllistämisellä ei ratkaista yhtään kannustinloukkua. Kannattaa lukea Osmo Soininvaaran kirja Sata-komitea. Siinä on vastaus kysymykseesi, miten kivuliasta sen järjestelmän muuttaminen on.


"Nykyinen järjestelmä on ihan liian antelias ja passivoiva. Kun tyyppi on jo valmiiks passivinen, niin kuinka paljon se motivoi, että mitään tekemättäkin saa niukan mutta varman elannon, vaikka koko loppuiäkseen?"

Et ehkä tiennyt, että aktivointitoimista kieltäytyjän toimeentulotukea leikataan? Ja syyllistäminen ei hyödytä ketään.

"Kyllä syylliset pitää syyllistää. Liika humaanisuus ei hyödytä ketään. Joku viisaampi on joskus sanonut: Kaikkien pitää saada olla oman onnensä seppiä, mutta ketään ei saa jättää oman onnensa nojaan."

No, jos syyllisiä haetaan, niin poliitikot (osa heistä) ja ay-johtajat ovat niitä. Mutta tavallisen ihmisen syyllistäminen johtaa vain masennukseen tai hällä väliä -fiilikseen. Tai aggressioon.

"Kyllä jokainen yksilö voi vaikuttaa enemmän omaan tilaansa kuin poliitikko tai ay-johtaja. Mutta onhan se aina mukava etsiä vikaa ja syyllistä jostain muualta, vaikka se löytyy useimmiten sieltä peilistä. Sairaus, vamma tai joku erityinen elämäntilanne on tietysti aivan eri juttu, ja niitä vartenhan meillä pitää olla kunnollinen sosiaaliturva ja turvaverkko."

Omaan tilaansa ehkä, mutta ei lainsäädäntöön. Siihen muuten tarvitaankin aikamoinen byrokratia määrittelemään, milloin ja kenellä on sellainen "erityinen elämäntilanne", joka on "eri juttu". Senkö olisit iloisena veronmaksajana valmis kustantamaan, syyperusteisuus- ja kyttäystoimiston?

"No meillähän on Kela ja sossu jo."

Niin on. Mutta eikö niiden päällekkäisiä tehtäviä olisi hyvä karsia, jotta saisimme säästöä? Säästöä saisi esimerkiksi jos toimeentulotuki siirrettäisiin Kelan maksettavaksi. Toinen tapaus on tämä idea, jossa ansiosidonnaisella voi tienata 300 euroa (tai mikä sen suojaosan suuruudeksi nyt tuleekin), muttei peruspäivärahalla. Tällöin valtio käytännössä on tullut maksaneeksi epäsuoraa valtionavustusta kunnille, jota ne eivät tarvitsisi, jos sama työtulon suojaosan periaate koskisi myös peruspäivärahaa kuin nyt on tulossa koskemaan ansiosidonnaista... Mitä enemmän saa rukkasia työnantajilta ja kuulee olevansa huono, ja saa vielä syyllistämistä kaupan päälle, sitä vähemmän jaksaa taistella sen paremmin korvauksista kuin työpaikoistakaan.

"No silloin on kyllä asenne pielessä jos niistä rukkasista masentuu. Rukkasethan tarkoittaa vaan sitä että pitää tsempata enemmän. Ymmärrän todella hyvin, ettei kaikilla ole samat edellytykset, mutta ei aikuinen ihminen voi koko elämäänsä toisten tuen varaan rakentaa. Ei elämä ole helppoa kenelläkään. Kaikki me tiedetään jotain yksilöita, mutta ei järjestelmää voi perustaa yksilöihin. Ja joka tapauksessa meillä on erittäin hyvin toimiva sosiaaliturvajärjestelmä. Ehkä mun pointti on eniten se, että työn tekemisen ja itsenäisesti pärjäämisen arvostus pitäisi saada paremmin kunniaan."

"Ehkä"? Ei me varmaankaan muut voida tulla sulle kertomaan, mitä yrität ajatella ääneen. Jos ajatellaan jaksamattomuuden tarkoittavan huonoa asennetta, on just sitä syyllistämistä, joka ei auta ketään. "Järjestelmää ei voi perustaa yksilöihin". Keihin sitten? Onko masennus asennekysymys?

"Ja järjestelmä todellakin pitää perustaa massoihin, ei yksilöihin, muuten meillä olisi n. 5 miljoonaa järjestelmää täällä Suomessa. Väliinputoajia tulee välttämättä, mutta aukotonta systeemiä ei ole, se pitää hyväksyä."

Paras järjestelmä massoille olisi juuri sellainen, joka ei mahdollistaisi väliinputoajia. Sellainen olisi perustulo, yhdistettynä negatiiviseen tuloveroon, eli jokainen tienaamasi euro leikkaisi perustuloa aika isolla marginaalilla. Perustulon ja nykyisestä nostetun asumistuen lisäksi ei tarvittaisikaan oikein mitään muita erillisiä tukia, paitsi lapsikorotukset. Kustannukset säästettäisiin byrokratiassa ja kannustavuudessa. Kun sanot, että järjestelmä pitää perustaa massoihin, ei yksilöihin, niin meillähän on nyt yhteiskunta, joka korostaa yksilöiden kilpailua, voittamista ja itsensä tuotteistamista. Ällöän syvästi sellaista. Tällaisen yhteiskunnan lisäksi ei tarvita vielä yksilöitäkin, jotka syyllistävät tässä oman avatarinsa tuotteistamisessa epäonnistuneita. Jos työmarkkinoilta on pysyvästi syrjäytynyt työkyvyttöminä satoja tuhansia ihmisiä, silloin vika ei ole näissä sadoissa tuhansissa - tai ainakin kymmenissä tuhansissa - ihmisyksilöissä, vaan silloin työelämä on heille liian armoton ja sitä pitää korjata.

"Miten sitä työelämää pitää korjata? Työnantajienko pitäisi alkaa luomaan suojatyöpaikkoja? Silloin kilpailukyky heikkenisi edelleen, eikä kohta olisi kenellekään töitä. Parempia ehdotuksia vastaanotetaan".

Vähentämällä kyttäämistä, lisäämällä kannustamista, lisäämällä mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työkuvaansa ja kehittää omaa työtään. Aloitetaan vaikka noista. Ja miten muuten määrität kilpailukyvyn? Melkein kaikki siitä puhuvat, mutta juuri kukaan ei määrittele. Tuntuu, että se on mantra, jota kuuluu toistaa.

"Siten että suomalainen kuluttajahinta pärjää kansainvälisen kuluttajahinnan kanssa etenkin nyt kun kaupankäynti menee verkkoon.. mitenkäs se oma vastuu siitä työnkuvan kehittämisestä mielekkääksi?"

Monissa töissä se ei ole mahdollista,aktiivisesta yrityksestä vaikuttaa työnsä järjestelyihin voi tulla ns.turpaan. Tiedän kokemuksesta.

"Eihän sellasessa paikassa kannata olla jos perustellusti esittää et miten työn tulos paranee ja kaikilla on mukavampaa ja turpaan tulee."

Paitsi jos ei muuta saa. Jos vaikka sattuu olemaan 50+ kansakoulutettu nainen, jonka koko työhistoria on sillä samalla työnantajalla.

"Luulis et on tosi hyvä työnantaja jos noin pitkään.."

Voin kertoa, että työnantaja voi muuttua, esimerkiksi jos ihmisiä ulkoistetaan julkisesta hallinnosta liikelaitokselle siten, että asema "vanhana" työntekijänä säilyy lomaoikeuksineen, mutta eteen tulee ylhäältä annettuja muutoksia, joihin on vain sopeuduttava, vaikka sitten kuinka hulluja olisivatkin. Tuolloin oman työn hallinta ja mahdollisuudet vaikuttaa siihen pienenevät jos ne alkujaankaan olivat kovin häävit.

Ja niin edelleen. En koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä, miten ihminen on ihmiselle susi. Kovasti oltiin valmiita ongelmanratkaisun asemesta syyllistämään työttömiä. Jos työmarkkinoilta on pysyvästi syrjäytynyt työkyvyttöminä satoja tuhansia ihmisiä, silloin vika ei ole näissä sadoissa tuhansissa - tai ainakin kymmenissä tuhansissa - ihmisyksilöissä, vaan silloin työelämä on heille liian armoton ja sitä pitää korjata. Jaan vielä lopuksi neuvon: jos et tiedä jostakin asiasta, ota siitä selvää. Auttaa argumentoinnissa niin ettei tarvitse nolata itseään.

Lopetetaan kehitysapu!

Kehitysapu voitaisiin ihan hyvin lopettaa ihan kokonaan. Se tulisi korvata kehitysyhteistyöllä, joka tukisi inhimillisesti, sosiaalisesti, poliittisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää kehitystä. Kehitysapu leimaa vastaanottajansa, uusintaen siirtomaa-asetelman ja lisäten köyhien maiden riippuvuutta entisestään tässä maailmanjärjestelmässä. On inhimillistä haluta selviytyä itsenäisesti, muuallakin kuin selviytymisen eetoksen läpäisemässä Suomessa. Yhteistyössä sen sijaan – yllätys yllätys - tehdään yhdessä: rakennetaan kaivoja, kouluja ja sairaaloita, istutetaan puita, rakennetaan tulvavalleja ja viljellään maata.

Kehitysyhteistyö on velvollisuutemme vastuullisena kansakuntana ja osana ihmiskuntaa. Se ei kuitenkaan ole vain velvollisuus vaan mahdollisuus. Me, rikkaat maat, saamme siitä paljon. Me voimme kehittää uusia palveluita ja tuotteita, enkä tarkoita tällä kulutustavaraa vaan esimerkiksi vedenpuhdistusjärjestelmiä, kansalaisvaikuttamisen menetelmiä, puhtaita ja tehokkaita viljelymenetelmiä, koulutusmenetelmiä, yhteistyössä kehitysmaan kanssa. Näiden innovaatioiden kehittäminen ja vieminen luovat uusia työpaikkoja sekä tutkimus-, ja kehitystyöhön, koulutukseen ja vientikauppaan.

Kehitysyhteistyö parantaessaan kolmannen maailman hyvinvointia lisää vakautta ja mahdollisuutta demokratiaan ja parantaa kolmannen maailman maiden asukkaiden elinoloja ja vähentää humanitaarisiin tai muihin elinoloihin perustuvan maahanmuuton ja pakolaisuuden tarvetta. Tosin on se toisen maalaiseen rakastuminen tai vaikka puolison työn perässä muuttaminenkin itse asiassa humanitaarista maahanmuuttoa. Siihen on meillä suomalaisillakin oikeus.

Kuka tahansa meistä voi ottaa kummilapsen ja aika moni meistä voisi adoptoida lapsen köyhästä maasta. Tässä hyötyy sekä lapsi että lasta haluava, puhumattakaan väestön tasaamisesta. Me voimme ostaa lehmän, lampaan, vuohen tai kanan köyhään perheeseen paikalliseksi munivaksi tai lypsäväksi henkivakuutukseksi. Myös maahan- ja maastamuutto on kehitysyhteistyötä, jota muuten käydään myös ns. kehittyneiden maiden kanssa jolloin se voi olla osaamisen vaihtoa.

Ihan itsekkäistä syistä Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, saadakseen työvoimaa. Työperäinen maahanmuutto ei kuitenkaan ole aina ihan yksiselitteisesti inhimillistä. Työperäisen maahanmuuton imuroiminen saattaa luoda Suomeen paarialuokan, jossa maahanmuuttajille jätetään niin sanotut paskatyöt tai mcduunit, ihan miten nyt kukin haluaa sanoa.

On ihan selvää, että me tarvitsemme koulutettuja maahanmuuttajia esimerkiksi paikkaamaan lääkäripulaa. Meillä on pulaa myös esimerkiksi siivoojista, hoitajista ja jakajista, koska näistä töistä ei makseta sen vertaa että niillä voisi elättää itsensä etenkin kun meiltä puuttuu yhteiskuntasopimus nostaa matalia palkkoja ihan oikeasti ja laskea asuntojen hintaa ihan oikeasti, ei vain Jakiksessa vaan ihan kaikkialla. Ja näille töille tarvitaan tekijöitä nyt, ei viidestoista päivä. En kuitenkaan haluaisi Suomeen samalla tavalla segregoituneita työmarkkinoita kuin esimerkiksi Norjassa. Siellä pakistanilaiset ajavat taksia, turkkilaiset myyvät hedelmiä ja vihanneksia, puolalaiset remontoivat, suomalaiset synnytyttävät, latvialaiset hoitavat lapset ja ruotsalaiset myyvät vaatteita ja käytännössä vain koulutetut syntyperäiset voivat valita mitä työtä he tekevät. Siellä Pietari polttelee norttia vartioidessaan taivaan portteja ettei siitä aja sisään Escortteja. Sen taivaan nimi on norjalaiset työmarkkinat ja siinä escortissa istuu maahanmuuttajia.

Yhden yksisuuntaisen kehitysavun reliikin kuitenkin jättäisin: akuutit katastrofitilanteet. Niissä auttaminen on inhimillinen velvollisuus. Luonnolle emme voi paljoa mitään, tosin kehitysyhteistyössä voidaan esimerkiksi rakentaa patoja ja istuttaa puita, ehkäistä esimerkiksi tulvia tai eroosiota ja metsittää jättömaita, parantaa vesitaloutta ja mikroilmastoa. Sen sijaan poliittisille tai taloudellisille katastrofeille voimme paljonkin. Mitä koulutetumpia, terveempiä ja hyvinvoivempia ihmiset ovat, sen todennäköisemmin maaperä on suotuisa demokratialle ja tasa-arvolle ja sen vähemmän on tarvetta humanitaariselle maahanmuutolle.