Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pekka himanen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pekka himanen. Näytä kaikki tekstit

14.4.2013

Mikä yhdistää Pekka Himasta ja Antti Korhosta?

Alppilassa oppilaan tönäisyn takia irtisanottu opettaja Antti Korhonen ja valtionfilosofi Pekka Himanen ovat aikamme kasvot. Molemmat ovat herättäneet julkisen sanan, sosiaalisen median, keskustelupalstojen ja jopa addresseiksi masinoituneen julkisen vihan.

Filosofi Pekka Himasen akateemisiin ansioihin en ota tässä kantaa, sillä siihen vaaditaan vertaisarviota. Uskoisin kuitenkin voivani olla oman ryhmäni: omasta mielestään ei nyt niin hohdokkaan ammatillisen uran tehneiden humanisti-yhteiskuntatieteilijöiden edustajana aika vakuuttunut siitä, että kyse on omassa brändäyksessään katkeroituneiden, yleisviisaiksi wannabe-puolioloneuvoksiksi halunneiden ammatillisesti pettyneiden prekaarien ammatillisesta kateudesta.

Vielä vähemmän uskallan ottaa kantaa tähän opettaja-asiaan. Tuohtuneita ovat olleet ainakin omasta ammatillisesta onnistumisestaan epävarmat opettajat ja oman kotikasvatustehtävänsä onnistumisesta epävarmat vanhemmat. Lisäksi tuohtuneita ovat olleet kaikki ne muutkin, jotka ovat olleet epävarmoja siitä, kuuluvatko kumpaankaan näistä edellämainituista ryhmistä.

Ajan henkenä on siis projisoida oma epäonnistuminen moraaliseen paheksuntaan, ja yhtyä kivienheittelijöihin varmoina siitä, että oikeassa nuo muutkin ovat. Tai sitten haluavat vain osallistua johonkin, kokea voivansa muka olla osallisina vaikuttamassa johonkin. Saavatpa sitten olla jotakin mieltä jostakin, sivuseikka, tietävätkö siitä mitään, kiitos sosiaalisen median tai pikemminkin, kiitos kuuluu ihanteelle median sosiaalisuudesta, ja tämän maksiimin mukaan jokainen laulu todellakin on laulamisen arvoinen.

Ei se kuitenkaan ole. Nämä mylvijät sortuvat juuri siihen samaan josta Himasta kivittävät: että sillä ei ole mitään sanottavaa. Ei ole useimmilla näillä kivittäjistäkään. Kunhan kimittävät.

14.3.2010

Menestyksen mannerlaattojen pojan koston paluu

Sori, Hannu O., jouduin kierrättämään otsikkosi, sillä se - alkuperäinen copyright Matti Vanhanen - suorastaan huutaa bloggaamista. Oli järisyttävää lukea, että muuten tasaisen harmaa pääministerimme loihe runolliseksi Pekka Himasen raportista, jossa hän ehdotti maallemme luovuus- ja onnellisuusstrategiaa, ja on tietysti mukavaa, että pääministerimme saa edes jostakin hyviä viboja. Onnellisuus ei maksa mitään, joten sitä voi tilata lisää Jyrki Kataiselta.

Virallinen nuori viisas miehemme Himanen teki työnsä asevelihengessä ilmaiseksi, joten onkin äärimmäisen kyynistä olla kyyninen ja lytätä Himasen hyvää tarkoittava työ. Kyynisyyttä Himanen juuri pitääkin yhtenä suurimmista esteistämme tiellä kohti kukoistusta.

Miksi sitten ns. kriittinen älymystö ja punavihreät kyynikot ovat lytänneet Himasen työn? Kyse on pohjimmiltaan prekariaatin kollegiaalisesta kateudesta. Himanen on onnistunut myymään oman erityisosaamisensa - viisauden - siten, että jopa Vanhanen sen tunnistaa. Tosin Himasen työ onkin jokseenkin yhtä akateemisella tavalla tieteellistä kuin Kauko Armas Niemisen, mikä reflektoituu myös Vanhasen lausunnossa; "menestyksen mannerlaatat" ovat kuin Sarasvuota plus Niemisen värähtelypyörähtelykeskuksia. Himasen status filosofian professorina oikeuttaa hänet valtionviisaaksi, mutta Himasen kunniaksi on sanottava, että hän osaa ilmaista itsensä sen verran ei-akateemisesti, että myös ministerit ymmärtävät. Ja samalla menee ripaus akateemista uskottavuutta, mutta karavaani kulkee.

Värähtelypyörähtely on ihan kannatettava proseduuri. Sille voi olla oma paikkansa esimerkiksi tanssilattialla tai lakanoiden välissä. Epäilen vain, että Valtioneuvoston kyky erottaa kvasitiede pseudotieteestä on vähän alikehittynyt; mikä tahansa, jonka on tehnyt filosofian professori, ei kestä argumentatiivista giljotiinia. Itse asiassa, epäilen, että tutkimuksen tilaajat eivät ymmärrä kvasin ja pseudon eroa, koska tässä tapauksessa susi on naamioitunut lampaaksi tai päinvastoin.

Kun valtionhallinto koettaa saada kaikista osaamisyrittäjiä, oma osaaminen pitäisi pystyä käsittellistämään ja tuotteistetamaan markkinointikelpoiseksi paketiksi. Tähän tuotteistamiseen ovat perinteisesti suhtautuneet kaikkein nihkeimmin taiteilijat ja tutkijat: siis prekariaatti, joiden työn edellytyksenä on paitsi Himasenkin peräänkuuluttama luovuus mutta ennen kaikkea kestävät istumalihakset. Johtuuko tämä tuotteistamisen vaikeus huonosta ammatillisesta itsetunnosta, romanttisesta haihattelusta vai siitä, että tuotetta ei ole, beats me. Istumalihaksista Himanen ei taida kuitenkaan puhua mitään. Sitkeä peffa ei oikein mene kaupaksi.