Alf Ramseyn valmentamaa, vuoden 1966 jalkapallon mm-kultaa Geoff Hurstin kolmella ikimuistoisella maalilla (joista yksi ei ehkä ollut maali) voittanutta Englannin joukkuetta kutsuttiin siivettömiksi ihmeiksi. Termiä ei käy kääntäminen, kyse ei ollut siipirikkoisista lokeista, vaan taktisesta vallankumouksesta: hyökkäyksessä oltiin luovuttu laitahyökkääjäpelistä ja siirrytty klassiseksi sittemmin tulevaan kahden sentterin järjestelmään.
Egil "Drillo" Olsenin valmentama Norjan joukkue herätti kauhua 90-luvulla suurissa jalkapallomaissa. Ullevaalilta ovat poistuneet hävinneinä mm. Italia, Englanti, Hollanti ja Brasilia. Drillon pelityyli perustui klassisen laitahyökkääjäpelin uudelleenkeksimiseen ja -määrittelyyn: erona klassiseen laitahyökkääjäpeliin oli se, että laitahyökkääjät olivat isoja ja romuluisia. Heille roiskittiin pitkiä keskityksiä tai pikemminkin laidoituksia, ja he pudottivat pallot keskushyökkäjälle, joka sentään osasi edes hieman pelatakin.
Norjan pelityyliä oli hirvittävää katsoa, mutta se toimi. Nyt kun Drillon aikakausi palaa - hän palaa Norjan päävalmentajaksi - niin on mielenkiintoista nähdä, miten se toimii Suomea vastaan; Suomihan kohtaa Norjan Ullevaalilla aprillipäivänä. 90-luvun Norja teurasti Suomen 6-0.
Mitä Suomi voisi ottaa oppia Norjasta? Meidänkin tulisi tunnistaa vahvuutemme, ja pelata niillä. Litmasen huippuvuosina onnistuimmekin tässä muutamia kertoja näyttävästi; mieleen ovat jääneet erityisesti Belgian ja Kreikan teurastukset ystävyysotteluissa Olympiastadionilla, Portugali vuoden 2002-mm-kenraalissa ja Turkki vieraissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti