Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste EU. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste EU. Näytä kaikki tekstit

7.6.2013

Siipeilevät kunnat erotettava Suomesta?

Kun perussuomalaiset tunsivat itsensä siinä määrin hyväksikäytön uhreiksi, että laittoivat Timo-sedän asialle Hesarin kanteen kertomaan, kuinka meitä kaikkia on sumutettu ja että Suomelle ja Kreikalle ei sovi sama hattu, niin mikseivät siellä ole kiinnittäneet huomiota omaan sisäiseen kestävyysvajeeseemme, heitä kun muuten yleensä väitetysti pitäisi kiinnostaa ensin oman pesän putsaus?

Nyt esimerkiksi keskisuomalainen Jämsän kaupunki anoo valtiolta harkinnanvaraista valtionavustusta. Ja kyseessä on vain jäävuoren huippu, sillä on lähellänikin konkurssikypsiä kuntia. Vantaa on niin iso, ettei sitä kukaan halua pakkolunastaa, Porvoosta oli aivan äskettäin näkyvillä vain hukkuvan käsi, jonka oljenkorsi toistaiseksi kesti kuin kestikin, ja nyt vuorossa on Askola, jonka vauhtisokeus on ajanut sen Monacon asemesta Itä-Uusimaan Kreikaksi. Seuraavaksi kaatuvat Myrskylä ja Pukkila, joissa ei osata tutkia väestöennusteita. Mutta Ollakseni kuntia kohtaan reilu, niin kyllä valtiokin on kuntien alamäkeä avittanut leikkaamalla valtionavustuksiaan niin eivät kai sitten sille voi mitään että heillä sitten tulee koittamaan talenttivaje.

Joskin perussuomalaiset ovat saaneet ehkä hetkellisesti joitakin aiemmin nukkuneita uurnille, niin ei heillä ole vastauksia siihen, miten suurkuntien demokraattinen vaikuttaminen paikallistasolla ja palvelujen kohdentaminen järjestetään. Entä mitä Perussuomalaiset aikovat tehdä sen estämiseksi, että ennen kermat kuorineita kehyskuntia tulee kohtaamaan vaje sekä palveluista että pystyvästä työvoimasta? Miten he turvaavat peruspalvelut maakunniksi kasvavien kuntien Suomessa? Pitääkö yli varojensa siipeilleet kunnat erottaa Suomesta?

Vastaus on sama kuin eurooppalaisellakin tasolla: ei pidä. Integraation syveneminen on mahdollisuus, ei uhka, niin palveluiden tuotannossa, pääomien kuin henkilöstönkin liikkuvuudessa, niin kansainvälisellä kuin kansallisellakin tasolla.

Kirjoitus julkaistiin Uusimaa-lehdessä perjantaina 7.6.2013.


Jutun Jämsän tilanteesta voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.

18.5.2013

Kustens gröna gör trafikprogram

En euro satsad på mera cykling avkastar sju euro för samhället, säger de Gröna. Lokalföreningarna gör ett trafikprogram utmed kusten.

Bättre integrerad järnväg, mera cykelmöjligheter och smartare anslutningstrafik.

Det önskar De Gröna sig i ett program som görs i samarbete mellan lokalföreningarna i Borgå, Lovisa, Kotka och Fredrikshamn.

- Bensinen kostar snart över två euro litern. Folk har snart inte råd att röra sig, säger Joakim Lybeck, obunden grön, men fullmäktiggruppens ordförande i Borgå.

I Borgå önskar De Gröna sig ett mera blifritt centrum, med färre trafikljus. Om kollektivtrafik, cykelvägar och cykelparker byggs ut är det möjligt.

- Cykelparker finns det i Amsterdam och Barcelona, inte för turisterna, utan för dem som bor där, säger Lybeck.

Borgånejdens Grönas ordförande, Michael Perukangas hoppas också att innfartsvägarna kring Borgå skulle få lätttrafikleder.

- Det finns ingå cykelvägar från Kerko, Ebbo eller Hindhår.

I utkastet till plan visar man på uträkningar från huvudstadsregionen som visar att det lönar sig - för varje euro man lagt ner på cykeltrafik kommer sju euro igen i besparingar på hälsokostnader och inbesparad tid.

Okcså barn behöver i tid få cykla tryggt, för att längre fram ta cyklandet som vana, heter det.

Äldre behöver få åka

Allas problem löser inte sig med att cykla. Äldre och sjuka behöver också möjligheter att kunna ta sig fram, säger de två gröna politikerna.

- Många områden nära centrum i Borgå har ingen ordentlig kollektivtrafik, säger Perukangas. Som Östermalm eller Hornhattula.

De Gröna oroar sig också för att östra hälsostationen i Borgå byggs vid sjukhuset, medan stora delar av staden inte har någon direkt förbindelse dit med kollektivtrafik.

- Man kan inte ta sig dit från Huktis utan att byta, eller från Sibbo eller Borgnäs, säger Perukangas.

I synnerhet om kommunreformen inför större kommuner behövs trafik mellan de gamla kommuncentra, säger Lybeck och Perukangas.

En smart och modern beställnings- och anslutningstrafik med minibussar hoppas man också att få.

Trafik och rörlighet vill man överlag att blir en viktigare demokratisk fråga och anser att Borgå borde tillsätta en sklid trafiknämnd.


Samfällt initiativ


I sitt omfattande paper önskar De Gröna sig i snabb takt en lätt spårtrafik vidare från Söderkulla österut.

- När planerna finns för metro till Söderkulla, så borde man planera för en snabbspårväg, säger Lybeck. Det går att göra om man skulle göra det nu. Och det skulle rädda Kungsporten.

Det är den sortens infrastruktur som EU stöder räknar han med. Planerna hade lokalföreningarna i sydöstra Finland hoppats få upp till De Grönas partimöte nästa veckoslut, men den tidsfristen missade man.

Borgånejdens Gröna lägger fram sin adress i huvudbiblioteket i Borgå. Därefter planerar man att lämna in alltsammans som ett modborgarninitiativ till fullmäktige den 29 maj - undertecknat av den gröna lokalföreningen, fullmäktigegruppen och alla enskilda som vill skriva på.

Sex punkter på trafik:

- Promenera, cykla, åk mera kollektivt
- Starta en trafiknämnd
- Snabba på spårtrafik längs kusten, snabbspårväg Söderkulla-Borgå, tåg Hfrs-Fredrikshamn
- Mera anslutningstrafik och -parkering
- Kollektivtrafik för alla folkgrupper
- Anpassa trafiksystemet för storkommuner

(Skriven av Jan-Erik Andelin i Borgåbladet lördag den 18 maj)

17.5.2013

Julkisen sektorin pullamössö

Julkinen sektori ei ole syntipukki

Kun Vesa Koskivuo toivotteli julkisen sektorin tervemenneeksi maanantain Uusimaassa 13.5. syyllisenä siihen, että taloudessamme muka menee huonosti, hän ei taida tietää sitä, että julkiselle sektorille ei juurikaan olla perustettu uusia virkoja 23 vuoteen. Moni ennen kuntien perustoiminnoksi luokiteltu palvelu maksetaan nyt esimerkiksi EU:n rakennetuilla.

Pääsin kurkistamaan vähäsen työelämää julkisella sektorilla 90-luvun alkaessa ennen yliopisto-opintojeni aloittamista, ja minulle sanottiin, että taivas aukenee valmistuttuani kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. No, ei avautunut.

Julkinen sektori ei ole mikään syntipukki eivätkä sen työntekijät syypäitä siihen, että teollisuus siirtää tuotantonsa kolmanteen maailmaan. Ilman Koskivuon epäilemää julkista sektoria eivät vanhukset, lapset ja sairaat tulisi hoidetuiksi, lapset ja nuoret ja mikseivät vähän vanhemmatkin opetetuiksi, kirjastot voisi samantien lakkauttaa, puhumattakaan uimahalleista. Julkisia palveluita ovat ne tiet, joilla Koskivuokin varmaan ajelee.

P.S. Silloin 90-luvun alussa yritettiin syyllistää meitä nuoria tästä kaikesta käsitteellä pullamössö. Minä en tiennyt mitä se on, ja jouduin kysymään äidiltäni. Jos me julkisen sektorin lokoisista eläkeviroista mitään tietämätön pätkätyösukupolvi sattuisimmekin olemaan jonkun käsittämättömän älyllisen kuperkeikan tekemisen myötä syypäitä siihen, että suuryritykset palkitsevat omistajansa avokätisesti mutta laittavat kansalaisia kilokaupalla kilometritehtaalle, antakaa meille sitten sellainen käsitteellinen selkäsauna, jonka ansaitsemme. Kutsukaa meitä sitten vaikka valmispitsasukupolveksi, ja varattakoon se hauta sille pullamössölle ja jätettäköön hyvinvointivaltion rippeet rauhaan!

Kirjoitus julkaistiin tämän aamun Uusimaassa.


6.11.2012

Kokoomusnuorikin voi eheytyä

Moni tämän blogin seuraaja tietää, että kuuluin 90-luvun alussa parisen vuotta Kokoomusnuoriin. Olin jopa yhden paikallisjärjestön puheenjohtaja, kunnallisvaaliehdokas ja yhdessä me Eurooppa-nuoret teimme historiallisen aloitteen Suomen EU-jäsenyydestä. Vähän ajan päästä "ukkopuolue" omaksui saman kannan, ja loppu on historiaa.

Ei toki tullut EU:sta ihan sitä mitä toivottiin, se on myönnettävä. Mutta me sentään uskoimme johonkin. En itse asiassa häpeä enää yhtään kuulumista tuohon porukkaan, siellä oli liberaaleja, hienoja ihmisiä, sellaisia kuin Jyrki Katainen, Matti Niiranen, Petri Lahesmaa ja niin edelleen, myös monia vähemmän tunnettuja, yhtä lailla hienoja ihmisiä, jotka ymmärsivät, että yksilön mahdollisuuksiin uskomisen ei välttämättä tarvitse olla nollasummapeli, jossa parhaat saavat kaiken ja huonoille ja rumille ei jää mitään. Kokoomusnuorten liepeillä toimi myös sellaisia ihmisiä kuin Sirpa Pietikäinen ja Sari Sarkomaa, hienoja ihmisiä ja poliitikkoja hekin.

Puolueiden nuorisojärjestöjen tehtävänä on herätellä emopuoluetta, välillä sokeeratakin. Välillä sieltä tulee varsinaista ajatusten tonavaakin, ovathan nuoret vasta opettelemassa vaikuttamisen alkeita. Ilman nuorten hereilläoloa emme olisi liittyneet eurooppalaiseen yhteisöön tai olisi nyt viemässä nyt historiallista turkistarhauksen lopettavaa lakialoitetta eduskuntaan.

Ei ole mikään häpeä olla nuori. Jokainen on joskus ollut nuori, minäkin. Siitä kuitenkin voi kasvaa eroon, aikuistua. Onneksi. Muistelen nyt ihan hyvillä mielin aikaani Kokoomusnuorissa, vaikkakin luultavasti kuuluin heihin etupäässä siksi, että halusin samastua menestyjiin, defensiivisesti kieltää taustani, plus sitten se kansainvälinen suuntautuneisuus.

Yhteiskunnan kehittyneisyyden merkki on se, miten se kohtelee heikoimpiaan. Jos on valmis pakkosteriloimaan yhteiskuntamme vähäosaisia tai internoimaan armotta perhettään seuraavia maahanmuuttajalapsia, tätä ei voi pyytää anteeksi jonakin lipsahduksena. Tällaiset lipsahdukset tai lausunnot paljastavat sanojastaan ihan riittävästi, sen olennaisimman. Ei kai ihminen voi pyydellä anteeksi sitä, mitä hän oikeasti on, joten ei voi myöskään armahtaa. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä oppia. Kokoomusnuorikin voi eheytyä ja siten saada armon. Voit löytää itsesi vaikka Vihreistä!

24.10.2012

Sosiaalinen media, demokratian Mätäjoki

En osaa yleensä tuntea myötähäpeää, mutta katsoessani vaalitenttejä, häpeän puoluejohtajien puolesta. He eivät osaa käyttäytyä, etenkin Timo Soini luulee, että väittely on kilpailua siitä, kuka sivaltaa puskista nopeimmin ja sitten taas menee sinne pusikkoon piiloon. Ihan ovat kuin niitä viidesluokkalaisia, joita yritin opettaa toissa keväänä. Kyllä tulee ikävä Leif Salmenin ja Pekka Oksalan aikoja. He pitivät puoluepamput kurissa.

Eivät anna hyvää mallia kansalaisilleen, eivät. Mistä ihmeestä kansalaiset voisivat tietää, mistä näissä vaaleissa on kyse kun puoluejohtajat, Timo Soini etunenässä, johtavat heitä harhaan, puhuessaan EU:sta ja maakunnista ja hallituksista kun kyse on kuntavaaleista. Kunnissa ei ole hallitusta, kunnissa ei säädetä lakeja eikä kunnissa voi piiloutua pusikoihin. Kunnissa toteutetaan lakeja, ja siinä ei vastuunpakoiluilla ja sukkeluuksilla ole sijaansa. On ihan sama, kuinka moneen puoluejohtajat osaavat laskea, neljä tai kymmenen ei-ideaa. Numerot ovat kuitenkin näppäriä, koulukirjoissakin opetetaan että Suomessa on neljä vuodenaikaa. Nyt on poliittisten sisältöjen ydintalvi.


Kun vaalitentissä nokittelevat toisiaan, että mitäs ei ole hallitus pitänyt lupaustaan ja tuonut puolivalmista sote-uudistusta ennen vaaleja, siitähän olisi tullut susi. En ymmärrä, miksi olisi moraalisesti oikein kansalaisia kohtaan tehdä huonosti, siis keskeneräiseksi jäänyttä, eli suomeksi, tuoda paskaa pöytään. Ja taas seuraavat kaksi hallituskautta sitä pitäisi parfymoida jotta siitä jotakin tulisi. Ja siihen talkoisiin saattaa joutua itse kukin, sekin, jonka nyt pitäisi katsoa peiliin, valitettavasti. Kärpäsille kuitenkin taitaa kelvata...

Jos minä en olisi niin läpeeni politisoitunut, en edes harkitsisi, antaisinko ääneni jollekin näistä, joista yksi luulee meloneita appelsiineiksi, kuntavaaleja EU-vaaleiksi, toinen syyttelee toista siitä että tämä kieltäytyy tuomasta paskaa pöytään ja sitten itse luikkii puskaan pissimään, ei, en todellakaan harkitsisi äänestämistä. Kerro siinä sitten nuorille, miksi kannattaa äänestää. Miksi oikeastaan edes käydä kouluja kun siitä ei-valmistu sellaiseen yhteiskuntaan, jossa hyvinvointivaltio on lakkautettu ja töidenkin kanssa on vähän niin ja näin.


Sitten kun ei huvita äänestää, saati oikeasti tehdä jotakin vastuullista, voi vaikka hautautua näppiksen taakse. Sosiaalinen media, tuo demokraattisen ajatusten Tonava, on tuotu näihin soppeleihin, jotta kuntalaisille jäisi vaikutelma edes jonkinlaisesta vaikutusmahdollisuudesta. Facebook-chatit ja tekstiviestipalstat ovat varsinainen kansalaisvaikuttamisen No idea park, joka tuotiin siksi kun 90-luvun alussa, kun suuri lama saneerasi julkisen sektorin mukana mielenterveyspalvelut, näiden heitteillejätettyjen avohoitomuodoksi. Kun meillä kaikki voivat olla sisällöntuottajia, oopiumia kansalle, se voimaannuttaa tai ainakin sormilla on jotain tekemistä eikä tarvitse edes polttaa tupakkaa! Tai ainakin heillä on jotakin tekemistä, tai heidän sormillaan. Ehkä sosiaalinen media on idioottifiltteri, se pitää dorkimmat tai yksinäiset pois pahanteosta.

Bra att vara grön

I år känns det bra att vara grön. Pekka Haavisto förtjänar ett stort tack för det när han kom så nära till att bli president och lämnade ett outplånligt spår i det finländska samhället. På ett unikt och nytt sätt lyckades han förena många olika slags finländare och ge åt verkligt många människor framtidstro, hopp och glädje.


Även om Borgå nu har blivit en aning grönare, så handlar valet nu inte om presidentämbetet, EU-stödpaket eller lagen om äldreomsorg. Kommunvalet handlar om ytterst vardagsnära saker: Kommer vi att ha vi lärare i våra skolor, läkare på våra hälsocentraler och böcker i våra bibliotek? Kommer cykelvägen att bli plogad, kommer man att kunna ta sig fram med buss och kommer simhallen att vara öppen?

I kommunvalet ska vi rösta om det hur ungdomsgarantin ska förverkligas här i Borgå. Vi ska bestämma om våra barns lekparker och daghem och om våra äldres rätt att själva välja hur och var de vill bo som pensionärer och kunna förlita sig på att de vid behov också får hjälp om de behöver.

I kommunvalet är nyckelordet nära. Oberoende av hur det än går med regeringens kommunreform, av det om vår hemstad kommer att vara ganska stor eller ännu större, så är det viktigaste att servicen finns och kan nås av alla.

På vår kandidatlista finns människor för varje väljare: pedagoger, företagare, konstnärer, sakkunniga och handlingsmänniskor. Det förenande elementet är att vi alla är experter på vardagen. Många av oss sysslar med närservice, och alla har vi en stark tro att Borgå är en enastående ort, allas vårt hem, som det är värt att jobba för.

Om året 2012 har varit ett bra år att vara grön, så tänker vi att det nu är rätt tid för gröna handlingar. Sådana kan alla göra i sitt vardagsliv, och just nu kan man börja med att rösta på det gröna alternativet i Borgå. Du väljer!

Michael Perukangas

Ordförande för De Gröna i Borgå

23.10.2012

Hyvä olla vihreä

Vuonna 2012 on hyvä olla vihreä. Tästä suuri kiitos kuuluu Pekka Haavistolle, josta melkein tuli presidentti jättäen lähtemättömän jäljen suomalaiseen yhteiskuntaan. Hän yhdisti ennennäkemättömällä tavalla hyvin erilaisista lähtökohdista ponnistaneita suomalaisia, ja antoi iloa, toivoa ja jotakin, mihin uskoa, todella monelle. Vaikka Porvoo vihertääkin taas hitusen enemmän, näissä vaaleissa ei äänestetä presidentistä, EU-tukipaketeista tai vanhuspalvelulaista.

Kuntavaaleissa on kyse hyvin arkipäiväisistä asioista: onko koulussamme opettajia, onko terveyskeskuksessa lääkäreitä, onko kirjastossa kirjoja, onko pyörätie aurattu, pääseekö bussilla ja onko uimahalli auki.


Kunnallisvaaleissa äänestetään siitä, miten nuorisotakuu toteutuu Porvoossa, onko lapsillemme leikkipuistoja ja päiväkoteja ja onko vanhuksillamme mahdollisuus valita itse, missä he haluavat viettää eläkevuotensa luottaen siihen, että apu on lähellä silloin,kun sitä tarvitaan. Kuntavaaleissa avainsana on lähellä. Riippumatta siitä, miten hallituksen kuntauudistuksessa käy elionko meillä kohta aika iso vai vielä isompi kotikaupunki, tärkeintä on se, että lähipalvelumme ovat sekä saatavilla että saavutettavissa.  


Ehdokaslistallamme on jokaiselle jotakin: kasvattajia, yrittäjiä, taiteilijoita, asiantuntijoita, tekijöitä. Kaikkia ehdokkaita yhdistää se, että he ovat arjen asiantuntijoita. Moni meistä työskentelee lähipalveluiden parissa, ja kaikkia yhdistää usko siihen, että Porvoo on ainutlaatuinen paikka, meidän kaikkien koti, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.

Jos vuosi 2012 on ollut hyvä vuosi olla vihreä, nyt on myös hyvä aika tehdä vihreitä tekoja. Sellaisia voi jokainen tehdä arkielämässään, ja nyt voi aloittaa äänestämällä vihreää vaihtoehtoa Porvoossa. Valinta on sinun!

Kirjoitus on julkaistu Porvoon Vihreiden vaalilehti Lehtivihreän pääkirjoituksena. 

21.10.2012

Mitä väliä arvoilla on kuntavaaleissa?

Kuntavaaleissa ei päätetä sukupuolineutraalista avioliitosta sen kummemmin kuin EU-tuistakaan. Enkä voi olla lakkauttamassa "pakkoruotsia" Porvoon kouluista, mikä saatettakoon muillekin tietoon kuin sille miehelle, joka peräänkuulutti minulta vaaliteltalla tämmöisiä. Se ei nimittäin ole kunnallispoliittinen asia. Mitä väliä sitten on sillä, mitä mieltä minä olen tällaisista asioista, joista ei näissä vaaleissa ole kysymys?

Yllättävänkin paljon. Edustuksellisessa demokratiassa haetaan sellaista ehdokasta, jonka harkintakykyyn voi luottaa silloinkin kun hän ei ole äänestäjän kanssa samaa mieltä. Sellaista ehdokasta ei nimittäin löydykään, muita kuin itse. Jos äänestäjä vaatii tällaisen ehdokkaan löytymistä, hänen on pakko lähteä itse ehdolle.


Vaikka minulla on joitakin niin tärkeitä kysymyksiä, että niitä voi pitää kynnyskysymyksinä, suurin kynnyskysymys on kuitenkin tämä: onko ehdokas fiksu, harkintakykyinen ja inhimillinen tyyppi. Mukava hänen ei ole pakko olla, kunhan ei ole täysi ***pää. Sillä, miltä hän näyttää, onko hän vaikka kolmion muotoinen, ei ole mitään merkitystä, kuten hänen nimellänsä, onko Virtanen tai von Kügelgen, tai sillä, miten hän pukeutuu tai millaista musiikkia hän kuuntelee. Arvoilla on kuitenkin väliä.

Ehdokkaan arvomaailma paljastaa ehdokkaan. Maailmankuva sisältää ihmiskuvan, ja ihmiskuva tarjoaa tulkintakartan siitä, miten ehdokas suhtautuu myös kunnallispoliittisiin kysymyksiin. Siksi esimerkiksi ihmisoikeus ja tasa-arvo ovat mitä kunnallispoliittisimpia kysymyksiä: siitä, miten ehdokas suhtautuu esimerkiksi vähemmistöihin, voi vetää suoran loogisen jatkumon siihen, miten hän kohtelee näitä vähemmistöjä. Ja siitä, miten ehdokas kohtelee vähemmistöjä, voi vetää suoran yhtäläisyysmerkin sen kanssa, miten näiden vähemmistöjen oikeudet toteutuvat, myös kunnallispolitiikassa: suunnitellaanko kaupunkia autoilevien heteromiesten vai rollaattoreilla liikkuvien mummojen ehdoilla? Tai: voidaanko kahdesta tasaveroisesta hakijasta valita kunnalliseen tai kuntayhtymän virkaan homoseksuaali? Tai: nähdäänkö ruotsinkieliset palvelut puolustamisen arvoisiksi.

Tehtäköön siis tässä selväksi: vaikka kuntavaaleissa ei ole kyse EU-tuista, ja niistä on turha kysyä minulta vaaliteltoilla mitään, niin kannatan kuitenkin sitä, että Suomen tärkeimmän kauppa-alueen kilpailukyvystä huolehditaan, koska se on kyllä Porvoonkin etu. Ja vaikka kuntavaaleissa ei äänestetä sukupuolineutraalista avioliittolaista tai adoptioista, niin olen kyllä sitä mieltä, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia riippumatta sukupuolestaan tai sukupuolisesta suuntautumisestaan, uskonnostaan, iästään, kielestään, ihonväristään tai yhtään mistään. Saatettakoon myös yleisesti tietoon se, että en ole todellakaan lisäämässä ihmisen syntymäpaikasta tai sosiaalisesta asemasta johtuvien lähtökohtien mahdollisuuksien epätasa-arvoa, ja tämä koskee myös kieliryhmien saamia palveluita. En ole siis lakkauttamassa pakkoruotsia tai ruotsinkielisiä palveluita. Aivan varmasti en myöskään ole kieltämässä Suvivirttä kouluista, sillä historiattomuus ja kulttuurittomuus on - arvottomuutta.

30.7.2012

Mitä vikaa EU:ssa?

Meille luvattiin viiniä maitokauppoihin. Ei tullut. 

Vakavasti ottaen: EU:ssä nämä alkuperäiset kansainvälisyyden, demokratian, sivistyksen ja vapaan liikkuvuuden ideaalit ovat jääneet taka-alalle, puhumattakaan ihmisoikeuksista, joskin EU on suomalaisessa sisäpolitiikassa liian suuressa osassa. Eikä tämä johdu siitä, että asioistamme päätettäisiin liian suuressa määrin Brysselissä vaan siksi, että niistä päätetään liian vähäisessä määrin Suomessa. EU:sta on tehty sisäpolitiikan ase, jolla Soini ja muut soinilaiset puolueet, mukaanlukien vasemmistosoinilaiset pelottelevat niin että tällä hetkellä Suomi on laajan koalition vanki; koalition, jolla vallitsee näennäinen konsensus vain siksi että kukaan sen jäsenistä ei halua nähdä ainoaa vaihtoehtoa, tai siis vaihtoehdottomuutta: sisäpolitiikkamme ja uskottavan ulkopolitiikan romahdusta. Suomi sahaa omaa oksaansa vakuusvaatimuksillaan: me leimaudumme änkyröiksi, mikä on eri asia kuin tankero, toim.huom. 

Toiseksi: ensisijaiset velat myös peritään ensimmäisinä. Siitä varmaan Ode Soininvaara osaa kertoa minua paremmin ja enemmän 

http://www.soininvaara.fi/2012/07/24/evmn-lainojen-ensisijaisuus-on-omaan-jalkaan-ampumista/ 

mutta minäkin joskus kansalaisoikeuttani eli hyvinvointivaltion toissijaisia etuuksia nauttineena tiedän, että jos jopa toissijaisten velkojen perimisestä huolehditaan hyvin kiitettävässä määrin, esimerkiksi toimeentulotukien periminen, joka toteutuu ihan eri kellontarkkuudella kuin vaikka VR:n aikataulut, niin ihan varmasti ensisijaiset velat peritään ennen kuin edes sitä kelloa ollaan ehditty vetämään. 

Suurin syy EU:n nykytilaan on kelvoton demokratian tila ja romutettu talous- ja yhteiskuntajärjestelmä puolessa Euroopassa, ja läntisen Euroopan yleväksi paneurooppalaisuuden idealistiseksi ideaaksi historiallisesti ymmärrettävästä idän pelosta johtuva vauhtisokeus, jossa läntinen imperialismi yrittää paikata sen, mitä itäinen versio rikkoi. Ja suurin syy Suomea uhkaavaan tulevaan nykytilaan on soinilainen vaihtoehdottomuuden politiikka, jossa sekä hallitus on opposition, sisäpolitiikka ulkopolitiikan ja politiikka talouden panttivankeja.

17.7.2012

EI kansanäänestystä eurosta

Kun Timo Soini esitti kansanäänestystä syksyn kuntavaalien yhteydessä siitä, tukeako EU:n yhteistä talouspolitiikkaa vai ei, minä en kannata. En ole kannattamatta tällaisia kansanäänestyksiä siksi, etten luottaisi kansan ymmärykseen vaan siksi, etten kannata sitä, että monimutkaiset asiat kärjistetään juupas-eipäs -tyyppisiksi, irrottaen ne asiayhteyksistään ja syy-seuraus -suhteistaan. Valintatilanteista tahtoo tällöin tulla herkästi "oletko lakannut hakkaamasta vaimoasi" -tyyppisiä.

Kun otetaan kantaa siihen, tuleeko Suomen osallistua EU:n talouspolitiikkaan, samalla otetaan kantaa siihen, otetaanko osaa EU:n koulutus-, työllisyys-, siirtolais-, ulko-, ympäristö-, kulttuuri- ja niin edelleen politiikkaan. Samalla otetaan myös kantaa siihen, halutaanko niiden viimeistenkin perusteollisuuden työpaikkojen lamput sammuttaa nyt vai vasta 13.päivä.

Samasta syystä en voi myöskään kannattaa kansanäänestystä ydinvoimasta, sillä samalla tulisi ottaa kantaa siihen, miten energia tuotetaan tai miten sitä säästetään. En myöskään näe realistiseksi järjestää kansanäänestyksiä kuntauudistuksista, sillä jos valittavana on "haluatko kuntasi säilyvän itsenäisenä" vai "haluatko, ettei kotikuntaasi enää ole?", äänestyksen tulos on selvä etukäteen. Pitäisi kysyä pikemminkin,  haluatko, että kotikunnassasi on tulevaisuudessa terveyskeskus, päiväkoti ja koulu.

Sen sijaan kannatan lämpimästi kansan mielipiteen kysymistä asioissa, jotka ovat yleisinhimillisiä kysymyksiä, joiden toteutumisella ei ole hallitsemattomia seurauksia. Kuten esimerkiksi sukupuolineutraali avioliittolaki.

18.5.2012

Lehdistökatsaus perussuomalaiseen (EU)-politiikkaan

http://www.sampoterho.net/?p=1881

http://jormanordlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/106077-eu-on-demokratian-kanssa-aivan-eksyksissä

http://tapanimaki1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/106136-kreikan-syvä-kriisi

http://timosoini.fi/2012/05/eurokriisi-plokissa-linja-pysyy/

http://jarilindstrom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/106067-kreikka-kysymys

http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/106169-eu-intoilijat-haluavat-ett%C3%A4-heit%C3%A4-ei-saa-arvostella-v%C3%A4%C3%A4r%C3%A4ss%C3%A4-olemisesta

Ylläolevat ovat viimeisen vuorokauden ajalta perussuomalaisten blogien linkkejä. Niissä puhutaan Euroopan talouskriisistä, tarkemmin sanottuna Kreikan tilanteesta.

Alla on viimeisen vuorokauden ajalta perussuomalaisten blogien sellaisia linkkejä, joiden alla puhutaan vanhustenhuollosta, sosiaali- tai terveyspalveluista, työttömyydestä tai syrjäytymisestä:











Eipä ollut.

Kun esitin talvella kysymykseni Timo Soinille, miksi hän on sekä eduskuntavaali- että presidentinvaalikampanjoissaan jättänyt oman maansa vähäosaiset heitteille EU:n kustannuksella, hän ei vastannut.

Annetaan Perussuomalaisten edelleenkin unohtaa oman maamme todelliset ongelmat. Keskitytään me muut niihin. 

16.5.2012

Henri Hirvenojan aikalaistodistus minusta

Niin voin kertoa ollen kahden EU-toimiston johtajana Brysselissä, Pohjoismaiden edustajana EU-instituutiossa jne jossa Michael olisi tehnyt vähintäänikin paremmin! Lahjakkain tuntemani ihminen sosiaalisesti kun on kyse hienovaraisuudesta - ja myöskin ehdottomasti luotetettavin henkilö ei mikään peluri. Jos haet politiikkaan eteenpäin, kielellisesti fiksuin jonka tunnen:)

Vihreissä on joitain vesimeloneja, päältä vihreä sisältä punainen, hän ei ole sitä.

Tämän vanhan ystäväni Henri Hirvenojan vapaa kertomuksen minusta hän linkitti Facebook-sivulleni pyytämättä. Henrin tunnen yli 20 vuoden takaa, jo ajoilta ennen kun Suomi oli päättänyt hakea EU-jäsenyyttä. Kadotin Henkan vuosiksi kun hän loi uraa EU-elimissä. Tosiystävät eivät kuitenkaan koskaan katoa.

Me olimme niitä kokoomusnuoria, jotka olimme mukana siinä etujoukossa, jotka tekivät aloitteen Kokoomukselle EU-jäsenyyden hakemisesta. Puolueet vaihtuvat, ihmiset kuitenkin säilyvät.  Kiitos Henri!

28.3.2012

Minähän en ihmettele mitään

Kun katselen niin kutsuttujen eurokriitikoiden ihmettelyä nk. Kreikka-kriisin edessä, suosittelisin heille mallin ottamista eräästä henkilöstä. Mummostani. Tosin, jos ihan tarkkoja ollaan, tämä ei onnistu, sillä hän on kesällä tullut olleeksi vainaja jo 10 vuotta. Miksi hänestä sopisi ottaa mallia?

Kun Suomi siirtyi eurovaluuttaan loppuvuodesta 2001, mummoni oli ensimmäisten joukossa ajan hermolla. Ei puhettakaan markkaan takertumisesta. Kun kävin isäni ja kolmen velipuoleni kanssa mummolassa ensimmäisen kerran eurovaluuttaan siirtymisen jälkeen, mummoni oli ostanut viisi (5) kappaletta eurolaskimia, joilla valuuttamuunnos kävisi helposti. Vendla-mummoni tosin ei laskimia tarvinnut, hän muisti kertoimen ja osasi laskeakin ihan itse.

Toinen asia, jossa mummostani sopisi ottaa mallia, olisi suhtautumisessa erilaisiin maailmankatsomuksiin. Mummoni vietti lapsuudessani joulut kotonani, ja kerran ovikello soi. Vendla-mummo oli ensimmäinen ehtimässä avaamaan. Oven takana oli kaksi naista, Jehovan todistajaa muistaakseni, jotka aloittivat varsin herttaisella nuotilla "Hyvää päivää. Te varmasti ihmettelette...", mihin mummoni täräytti "Ja minä en ihmettele mitään". Mistä nämä naispolot säikähtivät sen verran että jäi pelastuksen tarjoaminen aika lyhyeksi.

Vendla-mummo piti silmänsä aina auki. Ne kannattaa pitää auki. Veikkaan, että ne ovat nytkin enemmän auki kuin monilla niin kutsutuilla kriitikoilla.

9.1.2012

Soini ja Väyrynen

Jos minun olisi pakko suorittaa presidentinvaalien toisella kierroksella valinta - onneksi tällaista tilannetta ei eteen kyllä tule - Paavo Väyrysen ja Timo Soinin välillä, päätyisin empimättä Väyryseen. Nämä kaksi vanhan liiton oppositiomiestä ovat presidentinvaaleissa liikkeellä samalla pääagendalla: EU-kriittisyydellä. Mikä sitten miehiä erottaa?

Kun Väyrysellä sentään on kyky edes välillä nauraa itselleen, Soini ottaa herneet nenään milloin hänen puolueensa arvostelemisesta rasistiseksi, milloin aborttikannan utelusta, milloin sukupuolivähemmistöjen oikeuksien. Kun Väyrysellä on kymmenien vuosien kokemus ulkoministerinä ja ulkomaankauppaministerinä, Soinin kansainvälinen kokemus tiivistyy yhteen kauteen EU-parlamentin sisäisenä sankarina ja jalkapallohuivin kantamisena. Tähän kokemukseen Paavo V. sitten kyllä vetoaakin: jo vuonna 1970 hän oli oikeassa, silloin ennen kolmea takinkääntöään.

Soini on Väyrynen ilman substanssia ja aitoa huumorintajua. Yhtä vain ihmettelen: sitä, että Väyrynen on jaksanut uskoa Keskustan olevan hänenkaltaisensa kyvyn kunnianhimolle oikea kanava, kaikki nämä vuosikymmenet. Perussuomalaisissa olisi ilman muuta hänen kaltaiselleen talentille käyttöä.

9.12.2011

Kysymykseni presidenttiehdokas Soinille

Esitin presidenttiehdokas Timo Soinille seuraavan kysymyksen nettihesarissa, ja esitän sen täällä myös julkisesti:

Miksi olet pitänyt esillä Kreikan ja muiden talousvaikeuksiin joutuneiden maiden tukipaketteja enemmän kuin mitään muuta asiaa presidentinvaalikampanjassasi, vaikka EU-politiikkaa johtaa Suomessa pääministeri, ei presidentti, ja miksi et ole presidenttiehdokkaana esittänyt huolestuneisuuttasi Suomessa tapahtuvasta eriarvoistumiskehityksestä?

Heikkopäisemmälle näyttää siltä, että Soini on kiinnostunut enemmän ulkomaiden asioista kuin oman maamme asioista, vaikka se puolue, jota hän edusti ainakin vielä eduskuntavaaleissa, väittääkin tahtovansa hoitaa ensin "omat asiat" kuntoon.

23.9.2011

Mitä vakuuksien pantiksi?

Kun epäilykset Kreikan jo muutenkin karmeasta maksukyvystä ovat lisääntyneet, luovat ideat panteiksi Kreikalle annettavia vakuuksia vastaan alkavat olla tarpeen. Otsikkoa klikkaamalla paljastuvassa linkissä ehdotetaan kreikkalaisia koripalloilijoita, mikä ei olekaan ihan huono idea. Vaikka Suomen Sudet ylittivätkin koripallon em-kisoissa kaikki odotukset, Kreikka oli kuitenkin Susille pari numeroa liian iso vastus. Muitakin tapoja on.

Aloitetaan vaikka ruokavaliosta. Suomalaisen ruokavalion voisi korvata kreikkalaisella. Kaikki salaattijuustot voi päivittää fetaksi, ja läskisoosin apgreidata lihapadoiksi. Oliiveja voisivat noutaa niitä haluavat EU-infopisteestä Helsingin Pohjois-Espalta. Lampaita kreikkalaisilla on eritoten niin paljon että ... öh... lampaat söis, joten meille villapaitojen ja lihapatojen aineeksi!

Ilmastosta voisi järjestää kansanäänestyksen, ja jos enemmistö suomalaisista haluaa kreikkalaisen ilmaston, tapahtukoon ilmastonmuutos!

Akropoliin kreikkalaiset voisivat lahjoittaa espoolaisille uudeksi kaupungintaloksi. Finlandia-talon voi laittaa kilon palasiksi korvauksena Akropoliista. Kreikan ilmastossa eivät mene marmorit makkeliksi, joten tulee sen lyyskän kunnossapitokin halvemmaksi niillä leveysasteilla.

Kreikka voisi lahjoittaa myös Olympiakosin jalkapallojoukkueen ja vähintään toisen jalkapallon Mestareiden liigapaikkansa, niin Suomella olisi säännöllisesti edustaja Mestareiden liigassa. Sitten he voisivat lahjoittaa suomalaisille hiihtäjille moottoripyöriä että he pääsisivät karkuun dopingkontrollia, ihan kuin Kostas Kenteris ja Ekaterine Thanou.

Me voisimme lähettää vakuuksien takuumiehiksi Esa Saarisen ja Pekka Himasen; Jari Sarasvuo mahtuisi samaan pakettiin kaupan päälle. Kreikkalaiset lähettäisivät meille Sokrateen sekä Platonin ideaopin. Ja jos me saamme heiltä ikuisen demokratian reseptin, me voimme lähettää heille Jussi Halla-Ahon saarnaamaan agoralle siitä, miten tehdään sotilasvallankaappaus. Halla-Aho saa ajaa itse tankkinsa.

Sitten kreikkalaisilla on tunnetusti valtava kauppalaivasto. Mutta ei mitään kaupattavaa, paitsi ehkä oliivit ja fetajuusto. Siihen kauppalaivastoon voisikin sitten laivata paitsi edellämainitut, myös Marita Taavitsaisen, J.Karjalaisen, Tomi Metsäkedon, Juha Tapion ja kulttuurilliseksi kehitysavuksi kaikki kappaleet niiden suomalaisten artistien levyjä, joita myydään yli 1000 kpl, samaten kaikkien rillumareielokuvien kopiot.

7.9.2011

Perussuomalaisuuden panttivankina Kreikan tukiasiassa

Hesarin tuoreen gallupin mukaan enemmistö suomalaisista (vai kenties Hesarin lukijoista, ja vielä tarkemmin niistä, jotka osallistuivat em."tutkimukseen"), vastustaa Kreikan tukemista sen talouskurimuksessa. Kuitenkin enemmistö kannattaa Suomen pysymistä eurossa ja EU:ssa. Jutusta tehdyssä uutisoinnissa tämä ilmeinen ristiriita jo huomattiinkin. Sitä en tiedä, oliko ristiriita rakennettu tarkoituksellisesti vai onko se jälleen kerran osoituksena siitä, että lehdistöä ei pidä päästää tekemään tutkimuksia, edes mielipidesellaisia, sillä ei se sellaisia osaa tehdä. Tai sitten perussuomalaiset ovat kidnapanneet Hesarin toimituksen.

Yksi ainoa kysymys olisi nimittäin aivan hyvin riittänyt: kannatatko Suomen mukanaoloa eurooppalaisessa talousalueessa? Jos joku ei tiedä tai muista, eurooppalaisen yhteistyön tarkoituksena oli nimittäin alueen vakauden: ensin sotilaallisen ja sittemmin taloudellisen vakauden takaaminen. Ja jos joku ei sitäkään tiedä, niin jo 70-luvulta alkanut jälkiteollistumiskehitys tarkoittaa sitä, että varsinainen teollisuus on siirtynyt ensin Itä-Eurooppaan ja sittemmin kolmanteen maailmaan. Ja tämän kehityksen vastavoimaksi juuri eurooppalainen talousalue on perustettu: jotta täällä saisi pysymään edes yhden niistä kymmenestä teollisuustyöpaikasta. Jos näitä premissejä ei hyväksy, hyväksyy pahenevan työttömyyden, sen, jota vastaan kaikki puolueet ovat luvanneet kilpaa esittää työllistämistaikatemppuja, Persutkin. Ja paheneva työttömyys tuo sitten lamankin takaovesta. Ja se lama on paljon pahempi kuin Kreikan tukemisen aiheuttama lovi valtion kassaan.

Pelissä noudatetaan pelin sääntöjä. Sen pelin, jota pelataan. Ei koripalloakaan voi pelata pesäpallosäännöillä. Jos peli ei maistu, sitten on parasta hypätä pois.

Jälkiteollistuminen on tuonut takaovesta takaisin merkantilismin, vaikkakin päivitettynä painoksena. Nyt raaka-aineena on työvoima. Minä kannatan yhteistyötä paljon enemmän kuin suojatulleja. Kannatan tosin muutakin yhteistyötä kuin pääomien ja henkilöstön liikkumisen helpottamista, esimerkiksi kulttuurista. Siitä tosin ei ole ollut varaa tai aikaa puhua mitään, ei edes lisäarvon tuottamisen, saatikka henkisen hyvinvoinnin nimissä.

Hesarin tai minkään muunkaan median ei pidä lietsoa sekasotkua suomalaisten mieliin ja tehdä EU:sta nykyistäkin sotkuisempaa peikkoa. Hesarin uutisointi vain lahjoittaa tämän maan perussuomalaisten käsiin, tai ainakin saa hallituspolitiikan populismin panttivangiksi. Maan päälehdeltä tällainen sekoilu on vastuutonta paniikinlietsontaa. Hesari ajaa maan entistäkin syvemmälle panttivankidraamaan, jossa demarit ovat persujen ja Kokoomus demareiden panttivankina, ja lopulta koko Suomi populismin panttivankina.

Hesarin jutun sen tekemästä gallupista voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

10.8.2011

Matkani elämäntapatutkijana

Olen asunut elämässäni yli kahdessakymmenessä osoitteessa, jotka ovat sijoittuneet kahteen maahan ja kolmeen kaupunkiin. Lyhyitä tai lyhyempiä työsuhteita minulla lienee ollut ainakin viitisenkymmentä yli 20 työnantajalla.

En näe mitään syytä tietää tai edes arvella, missä olen ja mitä teen vaikka viiden vuoden kuluttua. Tai edes vuoden. Toki nykyisessä elämässäni on eräitä kauniita juttuja, joiden soisin siellä pysyvän jatkossakin, tämänhetkisen parhaimman käytettävissä olevan käsityskykyni mukaan niin kauan kuin minulla on matkaa edessäpäin. Toivottavasti sitä on vielä aika paljon, ja toivottavasti siihen kuuluu elämyksiä ja siinä on edes paikoin jotain mieltä. Tai pikemminkin: että itse koen olevan siinä jotakin mieltä.

Perspektiivihäiriön takia taidan olla pikkaisen jäävi sanomaan siitä paljoa mitään, olenko matkallani yleisesti ottaen viisastunut. Ei sitä voi mitenkään laskea. Jälkiviisautta on ainakin kertynyt, ja varmastikin olen useimmista kokemuksistani kerännyt mukaani ainakin muistoja, joistakin elämyksiä ja oppiakin. Tautologiankin uhalla, jos jostakin sitä oppia voi saada, niin opiskelemisesta.

Olen maisterintutkinnon saatuani yritellyt aloittaa jatko-opiskeluja milloin kulutustutkimuksessa ja EU:n kulttuuripolitiikassa. Viimeisin yritykseni on ollut kaupunkitutkimusta. Pidän opiskelemisesta ja tutkimisesta, ja töitä tehdessänikin lähestymistapani on aina tutkijan ja ikuisen opiskelijan, elämän opiskelijan. Tutkiminen ja opiskeleminen on minulle kokonaisvaltainen elämäntapa, asenne, jonka upotan kaikkiin harrastuksiini, oli kyse sitten musiikista, urheilusta tai vaikka sienistä. Tutkimus, joka on opiskelemisen erikoislaji, on itsessään kiinnostavaa ja palkitsevaa.

Harrastukset tukevat tutkimusta, ja päinvastoin: harrastukset antavat substanssituntemusta ja tietenkin lisäävät tutkimisen motivaatiota, ja tutkiminen taas syventää ja moniulotteistaa suhdetta harrastukseen, antaa suhteellisuudentajua siihen, miten oma harrastus suhtautuu muunlaisiin inhimillisen elämän aktiviteetteihin. Sosiologiassa tämä kokonaisvaltaisuus - on oikeastaan sisäänrakennettuna, siinä määrin että pahansuovat sanovat sitä essiivitieteeeksi.

Väitöskirja ei jälkikäteisesti tee tähänastisesta tiedon etsintätaipaleestani sen palkitsevampaa enkä osaa nähdä, miten se myöskään hyödyntäisi minua ammatillisessa toiminnassani. Olen aina ollut paitsi elämäntapatutkija, myös elämäntapa-aktivisti, ja tulen aina olemaan. Ennustaja en kuitenkaan ole. En tiedä, tulenko koskaan tekemään tohtorinväitöskirjaa, mutta jatko-opiskeleminen on rikastanut elämääni. En sano, että en tee, mutta en myöskään pysty lupaamaan, että teen. Tätä pyydän anteeksi kaikilta niiltä, jotka ovat satsanneet minuun uskoa, toivoa ja jopa aikaa, niin aktivistina kuin tutkijanakin tai molempina.

Tällä hetkellä en osaa sanoa, miksi tekisin väitöskirjan. En osaa nähdä siihen sen parempaa syytä kuin lukiolaisena, jolloin syy lukio-opiskeluuni oli se, että näin sen välttämättömänä välivaiheena yliopisto-opintoihin, joiden päässä siintäisi tietenkin itsestäänselvästi professuuri. No, ei siinnä, aivan yhtä varmasti kuin juoksuharrastukseni johtaisi maratonin olympiavoittoon laskennallisesti noin vuonna 2020. Jolloin olen 49-vuotias.

Sen kuitenkin tiedän varmuudella, että tutkimaan ja opiskelemaan tulen aina, samoin harrastamaan, riippumatta siitä, tulenko tekemään näitä asioita työkseni tai harrastuksina tai tuleeko harrastuksesta työtä tai työstä harrastus. Yhtä varmuudella kuin elämään.

5.5.2011

Politiikka takaisin politiikkaan!

Ainakin Iiro Viinasen ajoista koko maa on ollut arvollepantava. Kukas se olikaan silloin pääministerinä? 20 vuoden takaisesta lamasta alkaen valtiovarainministerit ovat johtaneet politiikkaa, ja muusta politiikasta on tullut talouden jakojäännös. Tämä on näkynyt vaalikeskusteluissakin, joissa tätä asetelmaa on vahvistettu. Niin ovat lähteneet muut ministerit kukin omille sektoreilleen, jotka kaikki on oltu arvollepantavia. Tulosvastuu, -johtaminen, myyntilogiikka, asiakkuusajattelu, palkitseminen ja rankaiseminen ovat tulleet jäädäkseen kaikille yhteiskunnallisille sektoreille, valuneet "ensimmäisestä" niihin muihin, siis toiselle ja kolmannelle.

Tätä asetelmaa on vahvistettu ennestäänkin vaalikeskusteluissa. Ne on säännönmukaisesti aloitettu talouspolitiikalla viimeiset ainakin 20 vuotta, ja jätetty esimerkiksi hyvinvointipolitiikka, terveyspolitiikka, sosiaalipolitiikka, liikennepolitiikka, kaavoituspolitiikka, ilmastopolitiikka, ympäristöpolitiikka ja kulttuuripolitiikka karsinaan "muut asiat", joille on jätetty aikaa ohjelma lopusta jos sitä aikaa on jäänyt. Yleensä ei ole.

Politiikka on mielestäni ihmisten etujen ajamista. Eniten edunvalvontaa tarvitsevat ihmiset eivät sattumalta ole niitä, jotka tarvitsevat yhteiskunnan apua. Heille yhteiskunta näyttäytyy oikeudenmukaisuuden ylimpänä takaajana. Se takaa heille peruspalvelut ja se suorittaa tulonjakoa oikeudenmukaisuuden nimissä sekä takaa ainakin periaatteellisella tasolla mahdollisuuksien tasa-arvon. Ne, jotka tarvitsevat eniten politiikkaa, ovat yleensä siitä kaikkein syrjäytyneimpiä ja kokevat myös syrjätyneensä siitä kaikkein eniten. Eivätkä turhaan, sillä heidät unohdetaan politiikassa ensimmäisenä, kilpailtaessa milloin kilpailukyvystä, silloin hyvistä veronmaksajista ja tuolloin huippuosaajista.

En minä niin hippi ole että luulisin että kaiken hyvän jakamiseen ei tarvittaisi mitään jaettavaa. Pitää olla kakku jotta voidaan jakaa kakkua. Kaipaan kuitenkin politiikkaan sisältöä, keskustelua siitä, mitä jaetaan ja miksi ja mitä ei jaeta ja miksi ei. Kaipaan politiikkaa takaisin politiikkaan.

Perussuomalaisten voittoa pidettiin varmana jo ennen kuin yhtään ääntä oli annettu ja ennen vaalikampanjoiden aloittamista. Vaaliohjelmat vain sinetöivät tämän voiton, tehden vaalityötä Timo Soinin puolesta. Odotin jytkyltä vähän nasevampia sutkauksia, mutta vaaliohjelmien juontajat tulivat väsynen jytkyn apuun, ojentaen hänelle kultatarjottimella vaaliaseeksi Portugalin avustuspaketin, josta tuli vaaleissa perussuomalaisten avustuspaketti.

Toivon perussuomalaisten, yhtä lailla kuin muidenkin puolueiden kaivavan ö-mapeistaan esille ne kaikki avaukset, joita ei vaalien alla ehditty nähdä. Missä ovat hyvinvointipolitiikka, ympäristöpolitiikka, kulttuuripolitiikka ja niin edelleen? Missä on politiikka? Kiinnostaako perussuomalaisia sen enempää kuin muitakaan puolueita yhteiskuntamme hiljaisten, syrjäytyneiden ja vähäosaisten asia? Mikä on päätöksentekijöiden ihmiskuva? Onko ihminen ihmiselle veli vai susi?

Vaikka olenkin vähän hippi, tiedän hyvin, että maan päällä toiset eivät voi tulla ensimmäisiksi, saatikka viimeiset, oli kyse sitten sektoreista tai ihan oikeista ihmisistä. Arvon kuitenkin nekin ansaitsevat.

1.3.2011

Muu, sanoi lehmä Ylelle

Asuntoministeri Jan Vapaavuoren mielestä Vihreiden ehdotus tulojen mukaan porrastetusta televisiomaksusta on pöljä idea, vähän niinkuin maitolitran hinta olisi porrastettu. Ei tarvitse olla lehmä ymmärtääkseen, että tämän sinänsä pöljän idean torppaaminenkin on pöljää. Ei tarvitse myöskään olla lehmä voidakseen juoda maitoa eikä sitä maitoa tarvitse juoda ollakseen lehmä.

Yleisradion tarkoitus on tuoda valistus jokaiseen kotiin. Ehkä pikkuisen viihdettäkin. Televisiomaksu on tarkoitettu Ylen toiminnan rahoittamiseksi, mutta sitä joutuvat maksamaan kaikki joilla on ohjelmien – minkä tahansa kanavien – katsomiseen sopiva laite. Näin ollen mitään yhteyttä tv-maksun ja valistetuksi tulemisen välillä ei ole. Käytännössä television pakkoasiakkaiksi tehdyt kansalaiset eivät maksa siitä, mistä heidän väitetään maksavan eivätkä he saa sitä mitä he tilaavat. Eikä television katsominen ole subjektiivinen oikeus. Oikeus saada tietoa sen sijaan on, mikä on huomioitu toimeentulotuessakin, viimeksi joskus kivihiilikaudella.

Jos televisiota haluaa katsoa, oikeudenmukaisin tapa olisi maksaa siitä mitä katsotaan. Tämä mahdollisuus oli yksi pääargumenteista aikoinaan digitelevisiota lanseerattaessa. Vähän kuin että EU-jäsenyys toisi viinit maitokauppoihin. No, ei tuonut. Käytön mukaan maksaminen vähentäisi aika paljon television katsomista, ja lisätä esimerkiksi lukemista, liikkumista tai käsitöiden tekemistä. Eikä tämä sovi mainostajille, joiden edut ovat vastakkaiset esimerkiksi kirjastolaitoksen tai kansan muun liikunnanharjoittamisen kuin tv-kaupasta tilatulla vylpyttimellä pumppaamisen kanssa.

Jos televisiottomuutta pitää huutavana yhteiskunnallisena epäkohtana, epäilen että kyse on projektiosta, jossa kaivataan unohdusta kansalle. Tai sitten televisiottomuuden valittamisessa on kysymys vakavampien ongelmien puuttumisesta, siitä, että itse asiassa asiat taitavatkin olla ihan hyvin, vaikka toimeentulotukea voisikin korottaa ainakin tv-maksun tai laajakaistaliittymän hinnan verran.

Ei Ylen toiminta toki telkkariin rajoitu. Ajatellaan esimerkiksi Radion sinfoniaorkesteria, jonka konsertteja joskus näytetään telkkarista. Siitä kiitos Ylelle. Ja koska Yle on muutakin kuin televisioyhtiö, ehkä se pitäisikin sittenkin rahoittaa budjetista.

Televisiomaksun subventoimisen sijaan pitäisin mieluummin huolta siitä että tietoa on kaikkien saatavilla. Ja viihdettä. Joskus ne ovat jopa sama asia. Tietoa voi hankkia television lisäksi esimerkiksi internetistä, sanomalehdistä ja ilmaiseksi kirjastosta, jossa ihminen saa nähdäkseen myös internettiä ja sanomalehtiä. Kirjasto onkin yksi demokraattisen yhteiskunnan kulmakivistä, mahdollisuuksien tasa-arvon takaaja. Kirjoja, elokuvia, internettiä ja musiikkia ei saa ilmaisiksi mistään muualta kuin kirjastosta. Siihen minä satsaisin.