Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

24.10.2012

Sosiaalinen media, demokratian Mätäjoki

En osaa yleensä tuntea myötähäpeää, mutta katsoessani vaalitenttejä, häpeän puoluejohtajien puolesta. He eivät osaa käyttäytyä, etenkin Timo Soini luulee, että väittely on kilpailua siitä, kuka sivaltaa puskista nopeimmin ja sitten taas menee sinne pusikkoon piiloon. Ihan ovat kuin niitä viidesluokkalaisia, joita yritin opettaa toissa keväänä. Kyllä tulee ikävä Leif Salmenin ja Pekka Oksalan aikoja. He pitivät puoluepamput kurissa.

Eivät anna hyvää mallia kansalaisilleen, eivät. Mistä ihmeestä kansalaiset voisivat tietää, mistä näissä vaaleissa on kyse kun puoluejohtajat, Timo Soini etunenässä, johtavat heitä harhaan, puhuessaan EU:sta ja maakunnista ja hallituksista kun kyse on kuntavaaleista. Kunnissa ei ole hallitusta, kunnissa ei säädetä lakeja eikä kunnissa voi piiloutua pusikoihin. Kunnissa toteutetaan lakeja, ja siinä ei vastuunpakoiluilla ja sukkeluuksilla ole sijaansa. On ihan sama, kuinka moneen puoluejohtajat osaavat laskea, neljä tai kymmenen ei-ideaa. Numerot ovat kuitenkin näppäriä, koulukirjoissakin opetetaan että Suomessa on neljä vuodenaikaa. Nyt on poliittisten sisältöjen ydintalvi.


Kun vaalitentissä nokittelevat toisiaan, että mitäs ei ole hallitus pitänyt lupaustaan ja tuonut puolivalmista sote-uudistusta ennen vaaleja, siitähän olisi tullut susi. En ymmärrä, miksi olisi moraalisesti oikein kansalaisia kohtaan tehdä huonosti, siis keskeneräiseksi jäänyttä, eli suomeksi, tuoda paskaa pöytään. Ja taas seuraavat kaksi hallituskautta sitä pitäisi parfymoida jotta siitä jotakin tulisi. Ja siihen talkoisiin saattaa joutua itse kukin, sekin, jonka nyt pitäisi katsoa peiliin, valitettavasti. Kärpäsille kuitenkin taitaa kelvata...

Jos minä en olisi niin läpeeni politisoitunut, en edes harkitsisi, antaisinko ääneni jollekin näistä, joista yksi luulee meloneita appelsiineiksi, kuntavaaleja EU-vaaleiksi, toinen syyttelee toista siitä että tämä kieltäytyy tuomasta paskaa pöytään ja sitten itse luikkii puskaan pissimään, ei, en todellakaan harkitsisi äänestämistä. Kerro siinä sitten nuorille, miksi kannattaa äänestää. Miksi oikeastaan edes käydä kouluja kun siitä ei-valmistu sellaiseen yhteiskuntaan, jossa hyvinvointivaltio on lakkautettu ja töidenkin kanssa on vähän niin ja näin.


Sitten kun ei huvita äänestää, saati oikeasti tehdä jotakin vastuullista, voi vaikka hautautua näppiksen taakse. Sosiaalinen media, tuo demokraattisen ajatusten Tonava, on tuotu näihin soppeleihin, jotta kuntalaisille jäisi vaikutelma edes jonkinlaisesta vaikutusmahdollisuudesta. Facebook-chatit ja tekstiviestipalstat ovat varsinainen kansalaisvaikuttamisen No idea park, joka tuotiin siksi kun 90-luvun alussa, kun suuri lama saneerasi julkisen sektorin mukana mielenterveyspalvelut, näiden heitteillejätettyjen avohoitomuodoksi. Kun meillä kaikki voivat olla sisällöntuottajia, oopiumia kansalle, se voimaannuttaa tai ainakin sormilla on jotain tekemistä eikä tarvitse edes polttaa tupakkaa! Tai ainakin heillä on jotakin tekemistä, tai heidän sormillaan. Ehkä sosiaalinen media on idioottifiltteri, se pitää dorkimmat tai yksinäiset pois pahanteosta.

Ei kommentteja: