Varmaan pitäisi, jos olisi uskominen mamukriitikoihin, jotka ovat sujauttaneet tämän ajatuksen myös joidenkin Perussuomalaisten agendalle. Tällaiselta käsitykseltä ei voi välttyä, lukiessaan niitä puheenvuoroja, joita eräätkin perussuomalaiset kansanedustajat ovat esittäneet, ollessaan niiiin huolissaan maahanmuuttajanaisten oletetusta alistetusta asemasta ja siitä, että mamuhammadit halailevat vähän liian innokkaasti tyttöjemme kauloja.
Olen luullut, että syytökset naisiin kohdistuvista ihmisoikeusrikkomuksista, kohdistuivat sitten heidän fyysiseen integriteettiinsä, itsemääräämisoikeuteensa tai poliittisiin vapausoikeuksiinsa, olisivat asianomistajarikoksia, täysivaltaisten ihmisten ollessa kyseessä. Nähtävästi naiset eivät sitten ole täysivaltaisia asianomistajaihmisiä, eivätkä ilmeisesti kykeneviä näkemään rakenteellista väkivaltaa, jolle altistuvat kun naisten ja etenkin maahanmuuttajanaisten mamukriittiset puheenvuorot ovat keräilyharvinaisuuksia.
Millä hauiksella heittelen huteja? Tässä pari otosta siitä, että on silkkaa hämäystä, että persujen antimokuttava siipi muka olisi naisten asialla. Allaoleva todistaa, että Perussuomalaiset tietävät naisia, varsinkin maahanmuuttajanaisia itseään paremmin, miten heidän tulisi ajatella ja elää:
Olli Immonen (PS): "Mielestäni on pienempi paha kieltää valtion toimesta yksi tai kaksi vaateasua kuin pakottaa jotkut ihmiset käyttämään yhtä ja samaa vaateasua julkisesti lähes koko elämänsä ajan... Kukaan voi tuskin vakavissaan väittää, että musliminaisen henkilökohtainen toive olisi pukeutua epämukavaan asuun, joka peittää koko kehon."
Tässä edelläsanomani tuli todistettua. Eivät naiset itse Perusssuomalaisten mukaan valitse hijabia saati niqabia, vaan heidän miehensä. Naiset, ainakaan maahanmuuttajasellaiset, eivät ole perussuomalaisten mamukriittisen siiven mielestä kykeneviä tekemään itse päätöksiä. Kuitenkin naisille ollaan valmiita toivottamaan sakkoja:
Vesa-Matti Saarakkalan lakialoite (PS): "Joka järjestyslain (612/2003) 2 §:n määrittelemällä yleisellä paikalla pukeutuu kasvot peittävään huntuun, on tuomittava kasvot peittävien huntujen käytöstä yleisellä paikalla sakkorangaistukseen."
Niin, miten niin naisten poliittisia oikeuksia pitäisi rajoittaa? Annetaan puheenvuoro Mestarille itselleen:
Jussi Halla-Aho (PS): "Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan."
Viis siis ainakin "vihervasemmistolaisten" naisten poliittisista ja vapausoikeuksista. Kumma kyllä, väittävät kuitenkin olevansa huolissaan maahanmuuttajanaisten oikeuksisa.
Jos asiasta vielä on epäselvyyttä, niin kysytään asia itseltään pääpersulta. Timo Soini on sanonut abortista "Olen elämän pyhyyden ja ihmisarvon puolesta, enkä rupea määrittelemään erilaisia tapauksia, on ne kuinka inhottavia, vastuuttomia tai kohtuuttomia". Kuten Eva Biaudet muistutti (IS 9.12.2011): "On aika helppo sanoa, että kantaa vastuuta elämästä. Totuus kuitenkin on, että niissä maissa, joissa seurataan tätä Timo Soinin oppia, nuoret tytöt kuolevat synnytyksiin enemmän kuin niissä maissa, joissa on vastuullista lainsäädäntöä, jolla mahdollistetaan abortti". Soini siis pitää Suomen lainsäädäntöä parempana esimerkiksi Somalian tilannetta, jossa naisia - tai siis tyttöjä - kuolee synnytyksiin.
Naisten oikeuksien ja maahanmuuttajien oikeuksien kaventaminen ovat kaksi rinnakkaista prosessia, ja tapahtuvat samanaikaisesti, usein samojen henkilöiden toimesta. Tämän voi tarkistaa klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa, jonka alta löytyy miestutkija Arto Jokisen (ei varmaan se entinen jääkiekkoilija) puheenvuoron.
Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jussi Halla-Aho. Näytä kaikki tekstit

6.9.2013
3.4.2013
Kumpi ompi pahempi, homo vai mamu?
Kun seuraa niinkutsuttua maahanmuuttokriittistä argumentaatiota, antijihadistit pelkäävät, että maamme islamisoituu ja että tämä merkitsisi uhkaa kulttuurillemme. Yksi suurimpia uhkia heidän mielestään on se, että huomattava osa näiden maahanmuuttajien aktiivisista jäsenistä on aktivoitu arvokonservatiiveiksi, ja tämä arvokonservatismi uhkaisi meidän vapaamielistä, liberalismin läpitunkemaa kulttuuriamme. Eikä tämä logiikka esitä minkään harrastelijabloggarin ajatuskulkua, vaan Jussi Halla-Ahon.
Säännönmukaisesti nämä antijihadistit pelkäävät monia muitakin asioita, kuten esimerkiksi homoseksuaaleja, tai tarkemmin sanoen, sitä, että homoseksuaalisuus soluttautuu osaksi mainstreamia siinä määrin, että se katsotaan "normaaliksi" ja tämän normalisoinnin kanssa rinnakkain sitä vastaan rakennettu normisto puretaan.
Maahanmuuttokriitikot ovat itse konservatiiveja, peläten kaikkien heille tuttujen instituutioiden koskemattomuuden puolesta, kuten he myös väittävät muslimimaahanmuuttajien olevan. Heidän kannattaisi ihan taktisessa mielessä valita puolensa, kumpi on pienempi paha: homoseksuaalisuus vai maahanmuutto, ja liittoutua sen vihollisensa kanssa, joka edustaa pienempää pahaa ja toimii vastavoimana suuremmalle pahalle. Vihollisen vihollinen on ystävä, vai kuinka se nyt menikään.
Onko siis konservatismi vai ulkomaalaisuus pahempi vihollinen? Vastaan tähän itse. Kaikki heille vieras muodostaa heille uhan, oli sitten seksuaalista tai uskonnollista. On helppoa mutta kovin tökeröä esiintyä valistuksen ja liberalismin airuina pimeyden voimiksi leimattuja maahanmuuttajia vastaan jos kuitenkin itse kammotaan mitä tahansa muutoksia perinteistä kulttuuria kohtaan.
Kannattaisi vähän perehtyä omaan kulttuuriimme. Silloin saattaisi tietää, että kansamme identiteetti on rakennettu ulkomaanopissa, Luther ja Sibelius opiskelivat Saksassa ja Mannerheim on venäläinen upseeri, sitäpaitsi homo- tai ainakin biseksuaali. Kuitenkin esimerkiksi Sibelius on useimmille arvokonservatiiveille oman kulttuurimme mädättämistä pelkääville aivan liian korkealentoista ja sitäpaitsi vierasta, puhumattakaan Saariahosta. Ylipäätään siihen omaan kulttuuriin kannattaisi tutustua ennen kuin laskettelee suustaan lapsuksia.

Tunnisteet:
homoseksuaalisuus,
Jean Sibelius,
Jussi Halla-Aho,
kulttuuri,
maahanmuuttaja,
Mannerheim,
muslimi,
uskonto
14.3.2013
Huomioita suomalaisesta sisusta
Tv-studiossa esiintyneet herrat J.Halla-Aho ja O.Immonen halusivat tekeytyä epäpyhän poliittisen allianssin yhdessä demonisoimiksi marttyyreiksi. Ei, hyvät herrat, ei äärijärjestöjä tarvitse demonisoida eikä edes lukea kuin piru raamattua sitä, mitä näiden liikkeiden jäsenet kirjoittelevat. Riittää kun katsoo, mitä he päästelevät. He tekevät sen ihan itse.
Jos sitten mennään hetkeksi siihen oppirakennelmaan, jota nämäkin herrat yrittävät puolustella ei-rasistiseksi ellei jopa antirasistiseksi: se perustuu näkemykseen geneettisesti määrittyvien rotujen geneettisesti siirtämistä kulttuurisista konstruktioista, jotka he näkevät muuttumattomina. Ajatusrakennelma on, köh, hieman savijalkainen. Jos roduille ei ole geneettisiä perusteita, miten rodut voivat siirtää eteenpäin perimässään yhtään mitään, etenkin kun sekä rotu että kulttuuri ovat itsessään luotuja, kulttuurisia konstruktioita. Yksi sellainen kulttuurinen konstruktio on 1800-luvulla synnytetty kansallisvaltioajatus, joka on tarkoitushakuisesti luotu konstruktio, aivan samoin kuin rotu ja kulttuurikin.
Jos ovat äärioikeiston pelkäämät "ääri"vasemmistolaiset ja punavihreät Immosen ja Halla-Ahon mielestä tarkoitushakuisesti etsimällä etsineet itselleen helpoksi maalitauluksi järjestöt, joiden linjan määrittelystä tarvitsee ehkä olla huolissaan mutta ei huolehtia (koska se kehkeytyy itsestään aivopieruina, orgaanisesti, toisin kuin kulttuurit), niin aivan samoin kansallismielisiksi itsensä määrittelevät ryhmät syyllistyvät tähän tarkoitushakuisuuteen, josta ne vastustajiaan syyttävät.
Olisi siis peiliin katsomisen paikka, herrat. Marttyyriksi totta kai saa ryhtyä, mutta sitten on turha itkeskellä jos syytellään.

Perussuomalaiset,
rasismi
19.11.2012
Kannatan Halla-Ahoa puheenjohtajaksi...
... koska hänen johtamanaan Perussuomalaisia ei tarvitsisi marginalisoida. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että Halla-Ahon johtama puolue kutistuisi, koska siellä eivät enää tuntisi oloaan kotoisiksi ne, jotka ajattelivat PS:n olevan selkeä vaihtoehto nykypuolueille, sellainen, jossa voisi ajaa pienen ihmisen asiaa. Eivät korostuisi Jussin puolueessa vanhustenhuolto, nuorisotyöttömyys tai perhesosiaalityö.
Halla-Ahon Persut hoitaisivat itsensä marginalisoinnin ihan itse. Eipä sen äänestäminenkään enää olisi luonteva vaihtoehto silkkana systeemiprotestina, ja Halla-Aho tekisi hyvin helpoksi olla äänestämättä Perussuomalaisia, sillä hän itse kyllä tulisi kertoneeksi siihen jatkuvalla syötöllä ihan oikeita syitä.
Joten valitkaa vaan Jussi puheenjohtajaksi. Tulette samalla tekemään helpoksi syrjäytymisenne niiltä päätöksenteon areenoilta, joiden haukkuminen hyvävelikerhoksi on poliittisen strategianne polttoainetta. Luultavasti Jussin valinta saisi aikaan huomattavan lauman kodittomiksi itsensä tuntevia perussuomalaisia, jolloin on puhdas makuasia, kutsuisiko tätä diasporaa puolueen hajoamiseksi vaiko kutistumiseksi.

nuoret,
Perussuomalaiset,
työttömyys
19.6.2012
Halla-Aho bloggasi Suomen maailmankartalle
Suomesta ei Turkissa, jos paljoa muuallakaan paljoa kirjoitella maailmalla. Enimmäkseen se taitaa olla hyvä merkki: täällä eivät räjähtele sen paremmin tulivuoret kuin parlamentitkaan. Nyt kuitenkin on kirjoiteltu. En osaa turkkia, joten saatoin vasta kotiuduttuani tarkistaa, mistä oli kysymys kun Zaman-sanomalehti kirjoitti seuraavaa:
Finlandiyali milletvekiline "islam'a hakaret" cezasi
Finlandiya'da, kişisel blogunda Müslümanlara hakaret eden muhalefet milletvekili Jussi Halla-Aho, parlamento komisyonundaki başkanlık görevinden alındı. El Arabiya'nin haberine göre, Yüksek Mahkeme'nin, 2008 yılında kişisel blogunda islam'a hakaret eden ve Somalileri hırsızlıkla suçlayan milletvekiline verdiği cezanın ardından, muhalefetteki Fin Partisi'nin dışındaki diğer partilerin üyeleri, Halla-Aho'nun göç ve devlet güvenliğinden sorumlu parlamento komisyonundaki başkanlık görevinden ayrılmasına karar verdi. Kararın ardından Fin Partisi üyesi Halla-Aho, komisyondaki görevinden istifa etti. Halla-Aho'nun milletvekilliği ise devam edecek.
Koska en osaa turkkia kuin muutamia sanoja, tässä sama käännettynä Googlen toimesta suomeksi:
Suomessa, henkilökohtainen blogi, Jussi Halla-Aho opposition lainsäätäjä, joka loukkasi muslimeja, erotettiin parlamentin komission puheenjohtajana. Mukaan El Arabiya'nin, korkeimman oikeuden vuonna 2008, henkilökohtainen blogi, ja somalit jotka herjasivat islamin, rangaistus varkaudesta jälkeen varamiehet syyttänyt oppositiota muille osapuolille, paitsi jäsenet suomalainen puolue, Halla-Aho'nun maahanmuuttoviranomaiset ja valtion turvallisuus komission puheenjohtajana eduskunta päätti lähteä. Päätöksen jälkeen, Halla-Aho suomi puolueen jäsen, erosi komission. Halla-Aho'nun eduskunnassa jatkuu.

23.9.2011
Mitä vakuuksien pantiksi?
Kun epäilykset Kreikan jo muutenkin karmeasta maksukyvystä ovat lisääntyneet, luovat ideat panteiksi Kreikalle annettavia vakuuksia vastaan alkavat olla tarpeen. Otsikkoa klikkaamalla paljastuvassa linkissä ehdotetaan kreikkalaisia koripalloilijoita, mikä ei olekaan ihan huono idea. Vaikka Suomen Sudet ylittivätkin koripallon em-kisoissa kaikki odotukset, Kreikka oli kuitenkin Susille pari numeroa liian iso vastus. Muitakin tapoja on.
Aloitetaan vaikka ruokavaliosta. Suomalaisen ruokavalion voisi korvata kreikkalaisella. Kaikki salaattijuustot voi päivittää fetaksi, ja läskisoosin apgreidata lihapadoiksi. Oliiveja voisivat noutaa niitä haluavat EU-infopisteestä Helsingin Pohjois-Espalta. Lampaita kreikkalaisilla on eritoten niin paljon että ... öh... lampaat söis, joten meille villapaitojen ja lihapatojen aineeksi!
Ilmastosta voisi järjestää kansanäänestyksen, ja jos enemmistö suomalaisista haluaa kreikkalaisen ilmaston, tapahtukoon ilmastonmuutos!
Akropoliin kreikkalaiset voisivat lahjoittaa espoolaisille uudeksi kaupungintaloksi. Finlandia-talon voi laittaa kilon palasiksi korvauksena Akropoliista. Kreikan ilmastossa eivät mene marmorit makkeliksi, joten tulee sen lyyskän kunnossapitokin halvemmaksi niillä leveysasteilla.
Kreikka voisi lahjoittaa myös Olympiakosin jalkapallojoukkueen ja vähintään toisen jalkapallon Mestareiden liigapaikkansa, niin Suomella olisi säännöllisesti edustaja Mestareiden liigassa. Sitten he voisivat lahjoittaa suomalaisille hiihtäjille moottoripyöriä että he pääsisivät karkuun dopingkontrollia, ihan kuin Kostas Kenteris ja Ekaterine Thanou.
Me voisimme lähettää vakuuksien takuumiehiksi Esa Saarisen ja Pekka Himasen; Jari Sarasvuo mahtuisi samaan pakettiin kaupan päälle. Kreikkalaiset lähettäisivät meille Sokrateen sekä Platonin ideaopin. Ja jos me saamme heiltä ikuisen demokratian reseptin, me voimme lähettää heille Jussi Halla-Ahon saarnaamaan agoralle siitä, miten tehdään sotilasvallankaappaus. Halla-Aho saa ajaa itse tankkinsa.
Sitten kreikkalaisilla on tunnetusti valtava kauppalaivasto. Mutta ei mitään kaupattavaa, paitsi ehkä oliivit ja fetajuusto. Siihen kauppalaivastoon voisikin sitten laivata paitsi edellämainitut, myös Marita Taavitsaisen, J.Karjalaisen, Tomi Metsäkedon, Juha Tapion ja kulttuurilliseksi kehitysavuksi kaikki kappaleet niiden suomalaisten artistien levyjä, joita myydään yli 1000 kpl, samaten kaikkien rillumareielokuvien kopiot.

Espoo,
EU,
Jussi Halla-Aho,
Kreikka,
vakuudet
21.9.2011
Hyvää vihailtaa!
Eilinen tv:n niin sanottu vihailta oli valaisevaa seurattavaa. Vihailta keskittyi nk. maahanmuuttokriittisyyteen, johon hallitseva vihapuheen traditio ottaa tavalla tai toisella kantaa. Ja tässä tapauksessa valitettavasti voidaan jo puhua traditiosta, vaikkakin melko tuoreesta.
Aika usein nk.maahanmuuttokriitikot käyttävät naisia rasisminsa keppihevosina. Kun he ilmaisevat huolensa naisten kuuleman mukaan heikosta asemasta islamissa, he unohtavat kokonaan että kyllä sitä meillä Suomessakin osataan. Melkein joka päivä saa lehdistä lukea "kunniamurhista", joissa on se ero islamilaisiin "kunniamurhiin", että jälkimmäiset on ehkä hieman useammin tehty selvin päin. Puhumattakaan siitä, että juuri nämä "maahanmuuttokriitikot" itse tapaavat varata naiselle silkan piian roolin. Joku soinilaisuuden edustaja tässä taisi juuri äsken murjaista, että moni heikäläinen on tilannut itselleen piian lähialueilta tai sitten vähän kauempaa. Omat ominaisuudet on hyvin kätevää projisoida toisiin. Lähetti potkaisi kissaa.
Simon Elo oli huolissaan länsimaisesta arvoliberalismista, vedoten Samuel Huntingtonin käsityksiin kulttuurien törmäyksestä. Ymmärsi sentään olla vetoamatta Batmaniin. Tai Halla-Ahoon. Hänhän on tunnetusti kaikkein tunnetuin henkilö, joka on tästä huolissaan, siis kulttuurien törmäämisestä. On nimittäin hyvin hankalaa nähdä, mitä olisi se halla-aholainen arvoliberalismi, jota islamisaatio uhkaisi. Halla-aholainen arvoliberalismi??
Kun Wille "Ryyd" Rydman vakuutti, että hänen yhteiskuntamallissaan meikäläiset pitävät huolta toisistaan, minusta olisi hyvin lohdullista, jos saisin häneltä tiedon siitä, että kuulun näihin heikäläisiin. Tai siis meikäläisiin. Kaipaisin siis Rydmanilta kannanottoa, jossa hän olisi huolestunut esimerkiksi työttömien, syrjäytyneiden tai yksinhuoltajien asemasta ja jossa hän osoittautuisi olevansa lupauksensa mittainen mies ja lupaisi tehdä heidän hyväkseen jotakin. Tosin, jos ihan rehellisiä ollaan, ei ainakaan minua kannata elättää. Minähän syyllistyn ajoittaiseen kiittämättömyyteenkin.
Kun tv-toimittajat yrittivät olla näennäisesti reiluja ja tasapuolisia, he keksivät uusia viholliskuvia ns. vasemmistoradikalismista. Näin he tulivat itse syyllistyneeksi vihapuheeseen, keksimällä uusia uhkia joita voi käyttää viholliskuvien luomiseen. Ja tähän täkyyn Rydman oitis tarttuikin. Hän näki Lontoon äskettäisen polttopullojen heittelyn osoituksena vasemmistoanarkismista, ja muisti vielä varmuudeksi kaivella Stalinin tunkioita jos ei muuten olisi ollut asia ihan tarpeeksi selvä että vasemmistolaiset ne pahoja ovat kun eivät kunnioita yksityistä omaisuutta.
Lontoon tapahtumilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä politiikan kanssa, ne ovat yhteiskuntaan ja omiin mahdollisuuksiinsa pettyneiden ja syrjäytyneiden tylsistymistä, kyllästymistä tekemisen puutteeseen ja puhdasta vandalismia. Jos väittää, että kaikki yksityisen omaisuuden tuhoaminen on vasemmistolaisuutta, yhtä hyvin voisi väittää, että kaikki julkisen omaisuuden tuhoaminen olisi oikeistolaisuutta.
Bat ja Ryyd eivät kuitenkaan ole vandaaleja, vaikka he käsittelevätkin ihmisarvoa, ihmisoikeuksia ja sananvapautta miten sattuu.

aluefoorumi,
Jussi Halla-Aho,
Kokoomus,
liberalismi,
maahanmuuttaja,
Perussuomalaiset,
rasismi,
Timo Soini,
Wille Rydman
15.9.2011
Bat ja Ryyd
Kun olin murrosikäinen, televisiossa oli suosittu sketsipari, Bat ja Ryyd. He eivät olleet silloinkaan mielestäni erityisen hauskoja, sellainen teinipissahuumori ei oikein ole huvittanut minua koskaan suuremmin. Vielä vähemmän huvittavat nyt 40-vuotiaana tämän ajan Bat ja Ryyd; Jussi Halla-Aho ja Wille Rydman. Näillä ilvesveljeksillä on tupsukorvien sijasta sarvet.
Vaikka eivät he kelpaa teinihuumorin kohteeksi, teinien tapaan hekään eivät osaa nauraa itselleen. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi Batille
pystyy nauramaan siitä huolimatta, että tämä "Mestari" on mm. maahanmuuttoasioista päättävän hallintovaliokunnan puheenjohtaja. Mikä ei ole mikään leikin asia, valitettavasti. Ryydille taas ei oikein voi nauraa, vaikka kaikkien puoluenuorien, puolueesta riippumatta, ikiaikainen tehtävä on ollut aina olla niin kerettiläinen, että samalla he tulevat olleeksi paavillisempia kuin paavi itse. Ryyd mustapaitaisine ystävineen toivottaa 30-luvun Saksaan, ja on opettanut minulle, mitä Kari Suomalainen tarkoitti patamustalla porvarilla.
Sekä Bat että Ryyd ovat puolueilleen kaksiteräinen Damokleen miekka. Perussuomalaisen puolueen lepakkosiipi oli ennen vaaleja suuri osasyy persujen vaalivoittoon, mutta samalla emopuolueelle mahdottomia paimennettavia ja imago-ongelma, jotka tekevät puolueessa toimivien, epäilemättä vastuullistenkin tahojen uskottavan liikkumatilan hyvin ahtaaksi, karkottaen kaikki ne mahdolliset tahot, jotka pitävät Perussuomalaisia pienen ihmisen puolueena tai Kokoomusta liberaalina puolueena. Sitä se tosin oli niinä aikoina kun minä toimin Kokoomusnuorissa, ainakin nuorten osalta. Markkinaliberalismista ei kuitenkaan voi johtaa ihmisoikeusliberalismia.
Ryyd, joka on rusketettuna kamerankestävä versio Batista, on Mestarin tavoin myös sanitäärinen ongelma Kokoomuksen vastuulliselle siivelle, jota edustavat esimerkiksi Sarkomaa, Katainen, Salolainen ja Pietikäinen. Toisaalta hän on Kokoomuksen pato perussuomalaisiin suuntautuvaa vuotoa vastaan.
Jos ei tiedä, keitä olivat Bat ja Ryyd, asian voi tarkistaa klikkaamalla otsikkoa. Lisäksi kannattaa tsekata Perussuomalaisen puolueen syrjinnän vastainen julkilausuma ja sille tekemäni ruumiinavaus tästä blogista, allaolevasta linkistä:
http://perukangas.blogspot.com/2011/06/ruumiinavaus-persujen-syrjinnan.html

29.7.2011
Vihapuhe ei ole maahanmuuttokritiikkiä
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin mukaan julkisuudesssa on voitava esittää kritiikkiä maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan. Tämä Soinin lausunto lienee tarkoitettu vastineeksi sille kritiikille, jota Soinin puolueeseen pesiytyneiden nk. maahanmuuttokriitikoiden päästöt - Jussi Halla-Ahon ja James Hirvisaaren etunenässä - ovat saaneet osakseen. Soini vielä jatkaa tarkentaen, että maahanmuuttokritiikkiä ei pidä tulkita vihanlietsonnaksi.
Nyt Soini on erehtynyt. Rasistista vihapuhetta ei pidä luulla maahanmuuttokritiikiksi. Tietenkään Halla-Aho, Hirvisaari ja heidän oppipoikansa eivät ole vastuussa niiden hullujen teoista, jotka pitävät näitä mestareinaan. Sanoistaan he kuitenkin ovat vastuussa.
Vaikkei ottaisi puheaktiteoriaa kovin vakavasti, sanat ovat kuitenkin tekoja. Mitä enemmän sanojalla on valtaa, sitä vahvemmassa mielessä ne ovat tekoja. Kansanedustajan maahanmuuttokritiikki voi lietsoa vihaa. Vihanlietsontaa ei pidä hyväksyä ja jos Soini on vastuullinen päättäjä, hänen tulee sitoutua siitä irti. Hän on paradoksaalisesti populismin panttivanki: hänellä ei ole varaa räyhätä räyhähengille. Räyhähenkien johtaminen on kuin lapsenvahtina tai karjapaimenena toimimista, todellista tasapainottelua, jossa tärkein taito taitaa olla sen erottaminen, milloin pitää olla hiljaa.
Kun Soini ei välitä toimia vastuullisen johtajan tavoin ja sanoutua irti puolueensa vihapuhefraktiosta, hän tulee osoittaneeksi että hän edustaa Perussuomalaisia, ei Suomen kansaa. Samalla hän tulee todistaneeksi sen, että kansan ääni ja perussuomalaisten politiikka ovat kaksi eri asiaa. Soinin puolue ei ole mikään Nooan arkki, sillä sen laidat vuotavat, ja niiden tukkiminen on Soinille tärkeämpää kuin kansan pelastaminen vedenpaisumukselta.
Jos ei toisin todisteta, Perussuomalaiset on rasistinen puolue. Hesarin jutun Soinin sanomisista voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

James Hirvisaari,
Jussi Halla-Aho,
maahanmuuttaja,
Perussuomalaiset,
rasismi,
Timo Soini
3.6.2011
Ruumiinavaus Persujen syrjinnän vastaiselle julkilausumalle
Julkaistuani 27.5. blogikirjoituksen, jossa arvostelin Perussuomalaisten syrjinnän vastaista ulostuloa, tämä Facebookiin automaattisesti linkittynyt teksti poistui Facebook-seinältäni kommentteineen minulle mystisistä syistä. Ja kun julkaisin tekstini uudestaan, lakkasi blogisyötteeni toimimasta kokonaan. Kun aktivoin blogisyötteeni uudelleen ja kritiikkini näki taas päivänvalon, se deletoitui sieltä taas.
Minulla ei ole tapana epäillä salaliittoja, mutta julkaisen nyt yleisön pyynnöstä vielä tarkemman läpiluvun Halla-Ahon haamukirjoittamasta julkilausumasta. Jottei vaan kukaan pääsisi syyttämään siitä, että en kenties edes ole lukenut itse koko ko.lausumaa.
Olen pitänyt itseäni rauhan miehenä jopa siinä määrin, että kopioin vähän aikaa voimassa olleen siviilipalveluslain - joka mahdollisti siviiliin siirtymisen 46 vrk ennen asevelvollisuuden suorittamista - kopioita varuskunnassani. Ja olen tukenut Eduskuntavaaleissa entistä Sadankomitean pääsihteeriä ja ollut rauhanjärjestöjen julkaiseman Ydin-lehden toimituskunnassa.
Nyt kuitenkin minun on pakko kaivaa alppitorveni esille. Aina kun ihmisoikeuksia loukataan tai joku ei voi elää ihmisarvoista elämää, tämä on suora loukkaus minua kohtaan, ihmiskunnan ja suomalaisen yhteiskunnan jäsenenä.
Perussuomalaisten kannanotto on tässä kursiivilla, kommenttini perään tavallisella fontilla.
Syrjintää, rasismia ja väkivaltaa vastaan
Pääkaupunkiseudun linja-autonkuljettajiin kohdistuneiden väkivallantekojen ja muiden viimeaikaisten tapahtumien yhteydessä Perussuomalaisten kansanedustajilta on pääkirjoituksissa ja poliittisissa puheenvuoroissa vaadittu rasismin ja syrjinnän tuomitsemista ja siitä irtisanoutumista.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tuomitsee kaikkinaisen rasismin ja syrjinnän ja sanoutuu siitä irti.
Tuomitsemme mihin tahansa etniseen, uskonnolliseen, kulttuuriseen, aatteelliseen, kielelliseen tai poliittiseen ryhmään kohdistuvan yleistävän tai valheellisen mustamaalauksen ja demonisoinnin riippumatta siitä, edustaako ryhmä enemmistöä vai vähemmistöä.
Epäilen, että tekstistäni on reklamoitu Facebookin ylläpitäjille loukkaavana. Jos vain totean, millaisiin ihmisoikeusloukkauksiin positiivinen syrjintä eli suosiminen väistämättä johtaisi ja joku tästä loukkaantuu, tällöin sekoitetaan vellit ja puurot. Jos väitöksiini ei ole esittää mitään vasta-argumenttia, ne taitavat osua maaliinsa. Tiedän, että kritiikkiä on vaikeaa sietää, etenkin aiheellista; aiheettomasta kritiikistä taas ei tarvitse välittää koska se kertoo esittäjänsä arvostelukyvystä enemmän kuin kohteestaan.
Tuomitsemme yhtäläisesti kaikki hyökkäykset ihmisen fyysistä koskemattomuutta vastaan riippumatta siitä, mitä etnistä tai muuta ryhmää uhri ja tekijä edustavat, ja riippumatta siitä, onko teon takana rasistisia motiiveja, muita motiiveja, vai ei lainkaan motiivia.
Minulle on jo esitetty uhkaus, koska mielipiteeni ei miellytä kaikkia. Uhkaus on nähtävillä blogissani 27.5. päivätyn tekstin alla. Nauttiiko henkilöni koskemattomuuden suojaa, Perussuomalainen eduskuntaryhmä?
Tähän saakka Halla-Ahon ohjelma saakoon armon käydä oikeudesta. Sitten heilahtaa ihmisoikeuksien giljotiini:
Tuomitsemme kaiken etniseen taustaan, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä.
Apuva. Juuri tähän kohtaan kritiikkini kärjen oli tarkoitus kohdistua 27.5. Tässä taisi käydä vähän kuin vaalien alla esitetyssä Perussuomalaisten kulttuuripoliittisen avauksen kanssa: pääsipäs lipsahtamaan ilman että oli ihan loppuun saakka mietitty. Vai oliko? Eikö jo esimerkiksi se, että Suomessa tietyt ryhmät ovat yliedustettuina tai vastaavasti aliedustettuina esimerkiksi tietyissä ammattiryhmissä tai työmarkkinoilla yleensä, ole jo rakenteellista syrjintää, ja tämän status quon hyväksyminen, painaminen villaisella ja jopa kyseisen vääristymän korjaamisen kieltäminen laillistettua syrjintää?
Jos tämäkin teksti sensuroidaan tai minulle esitetään uusia uhkauksia, tulen seuraavaan tekstiini poimimaan käytännöllisiä esimerkkejä siitä, mihin positiivisen diskriminaation lopettaminen johtaa niin että minun ei tarvitse tyytyä silkkoihin retorisiin heittoihin, jotka olivat varmaankin juuri niitä, joista joku tai jotkut hihat ovat palaneet.
Vaadimme, että poliittiset ja yhteiskunnalliset vaikuttajat ja keskustelijat suhtautuvat yhtäläisellä vakavuudella kaikkeen syrjintään ja kaikkiin väkivallantekoihin, edustivat uhrit sitten enemmistöä tai jotakin vähemmistöä. Kaikkinainen epäsymmetrisyys eri ryhmiin kuuluvien henkilöiden kohtaamien vääryyksien uutisoinnissa ja arvottamisessa lähettää vahvan viestin siitä, että ihmisen arvo riippuu hänen taustastaan.
Tuota noin. Jos Suomessa on rasismin motivoimaa väkivaltaa tai uhkailua, siitäkö on siis vaiettava? Ilmeisesti, juu, koska hieman ylempänähän oli todettu, että "Tuomitsemme yhtäläisesti kaikki hyökkäykset ihmisen fyysistä koskemattomuutta vastaan riippumatta siitä, mitä etnistä tai muuta ryhmää uhri ja tekijä edustavat, ja riippumatta siitä, onko teon takana rasistisia motiiveja, muita motiiveja, vai ei lainkaan motiivia."
Kaikki väkivalta ja uhkailu on tietenkin tuomittavaa, mutta jollei syihin puututa, ei niille voi tehdä paljoa mitään. Kaikki suomalaisen yhteiskunnan jäseninä ovat osaltaan vastuussa rasismista, eivätkä vain siitä, vaan siitä, millaista täällä on elää ja liikkua. Väkivallasta, uhkailusta ja rasismista vaikeneminen siunaa kaikessa hiljaisuudessa väkivallan, uhkailun ja rasismin.
Katsomme yksiselitteisesti, että julkisen vallan on kohdeltava jokaista ihmistä yksilönä, ei etnisen, kulttuurisen tai muun vastaavan ryhmän edustajana. Ketään ei pidä missään tilanteessa rangaista tai palkita taustansa vuoksi.
Irrottamalla ihminen taustastaan, kiellämme hänen teoillaan olevan mitään syytä tai motiivia. Tietenkään mikään yksittäinen taustatekijä ei yleensä tyydyttävästi selitä mitään, paitsi aika monessa tapauksessa esimerkiksi ihonväri kiusaamisen tai hakkaamisen kohteeksi joutumista. Tästä erinomainen osallisen todistus löytyy otsikon alta, siis sitä klikkaamalla.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä katsoo tällä kaikkinaisen rasismin, syrjinnän ja väkivallan tuomitsevalla julistuksellaan vastanneensa niihin vaatimuksiin, joita sille on median ja poliittisten ryhmien taholta esitetty. Samalla kutsumme muut eduskuntaryhmät liittymään ja sitoutumaan tähän julistukseen sekä rankaisemaan niitä jäseniään, jotka sanoin tai teoin loukkaavat tässä julistuksessa esitettyjä periaatteita.
Eivätkö Perussuomalaiset olisi muutoin sanoutuneet irti rasismista, syrjinnästä ja väkivallasta ellei heitä olisi suoranaisesti tähän painostettu? Miten rankaiseminen muuten tulee tapahtumaan? Toivottavasti sentään hyvien tapojen mukaisesti.
Saamani uhkaukseksi tulkittava blogikommentti on alla. Minulla on omat aika vahvat epäilyni niiden lähteestä, joka ei ole ymmärtääkseni Perussuomalaisessa puolueessa aktiivisesti vaikuttava henkilö:
TavjaSETA kirjoitti...
Haista sinä kirjoittaja VITTU! Halla-aho on eräs niistä ainuista poliitikoista joka EI kuse äänestäjiä silmään, kuten te siellä vihehomoissa teette. Vedä tumppuun ja ala katsella selkäsi taa, juna on jo tulossa.
28. toukokuuta 2011 1.37
TavjaSETA kirjoitti...
Julkaiset tai et, me julkaisemme!
28. toukokuuta 2011 1.38

ihmisoikeus,
Jussi Halla-Aho,
Perussuomalaiset,
rasismi
27.5.2011
Persujen syrjinnän vastainen ohjelma on ihmisvastainen
Kun Jussi Halla-Aho saneli Perussuomalaisilta pyydetyn ja odotetun lausunnon, jossa puolue sanoutuu irti kaikkinaisesta syrjinnästä ja jopa tuomitsee sen, hänellä oli ketunhäntä kainalossaan. On vienyt tohtori ryhmää kuin litran mittaa.
Lausunto on aika taitavasti kirjoitettu. Kyllä Halla-Aholta kirjoittaminen sujuu, mikä tunnettua on. Omakin ensireaktioni oli, että oh hoh. Mutta kun lausuntoa vähän tarkemmin lukee, siitä paistaa läpi Halla-Ahon huippuunsa hiottu ihmisviha eli misantropia.
Lausunto haluaa kieltää mahdollisuudenkin mahdollisuuksien tasa-arvoon. Se tuomitsee naiset, tummaihoiset, köyhät, lukihäiriöiset ja vammaiset, vain muutamia ryhmiä mainitakseni, täydelliseen toivottomuuteen ja kadotukseen. Kun lausunto kieltää kaikenlaisen positiivisen syrjinnän, se kieltää silloin esimerkiksi sosiaalisen työllistämisen, lukihäiriöstä kärsivien mahdollisuuden saada tehtävät suullisesti, sokeainkirjoituksen ja opaskoirat, kuulolaitteet ja niin edelleen. Törmätköön vast'edeskin vammaiset pylväisiin ja rotvallinreunoihin ja hoidettakoon etninen tasoitus lankilla tai talkilla. Varminta olisi varmaan hoitaa raskaudenkeskeytyksellä pakollisen ultraäänikuvauksen jälkeen tää lajinjalostus niin pääsisimme me yli-ihmiset siitä tuskasta, minne ne laitamme, siis ne ali-ihmiset.
Lausunto on äärimmäisen misantrooppinen myös siinä, että se kiistää ihmisen olevan jostakin kotoisin ja hänen tekemisillään, uskomuksillaan ja ajatuksillaan olevan jokin syy. Halla-Aho, joka tunnetusti on julkisesti sanoutunut irti ihmisoikeuksista, on havainnut niiden haittaavan sellaisen äärimmäisen libertaristisen ja atomistisen maailmankuvan muodostumista, jossa ihmiset ovat toisilleen esteitä. Homma toimii, vahvemman lain mukaan.
Kun nyt kuitenkin sattuu olemaan niin, että niillä ihmisatomeillakin on motiiveita, syitä, taustoja ja uskomuksia. Esimerkiksi minä, henkilö nimeltä Michael Perukangas olen westhamilainen, mies, eurooppalainen, valkoihoinen, heteroseksuaali, vihreä, juoksija, sienestäjä, metsäaktivisti, uiva, klasari ja maallistunut esteetikko. Esimerkiksi nämä ominaisuudet - hankittuja tai perittyjä - selittävät sitä, mikä on olento nimeltä Michael Perukangas.
Homma ei toimi, jos joidenkin ominaisuuksien perusteella syrjityille ihmisille ei anneta edes mahdollisuutta. Suomeksi, he tarvitsevat apua. Jos lähimmäinen on montussa, ei riitä, että kielletään mullan heittäminen hänen päällensä. Hän tarvitsee myös tikkaat.
Perussuomalaisten lausunnon voi lukea klikkaamalla linkkiä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)