Keille ovat uudet asunnot?

Hesarissa tässä yhtenä päivänä ihmeteltiin sitä, kenellä on varaa Helsingin vanhojen lähiöiden täydennusrakentamiseen. Kirjoittaja epäili, että hänen oman kotilähiönsä Myllypuron uudisperheasuntojen hintapyyntö asettuisi 300 000 euron tietämille. Tästä en tiedä, mutta otetaan muutamia esimerkkejä nykyisestä kotikaupungistani.

Kun keväällä hankin puolisoni kanssa en uudis- vaan vanhusasunnon Porvoosta, siitä koituu kahdelle ihmiselle vastikkeineen 1200 euron kuukausittaiset asumiskulut siten, että nämä kulut olisi nitistetty pelkäksi vastikkeeksi juuri ja juuri laskennalliseen eläkeikään mennessä.

Uusiakin asuntoja kuitenkin tarvitaan, ainakin muuttovoittoalueilla. Mitä sitten Porvoosta on tarjolla ihmisille, joilla on 1-2 lasta, jollaisista ikäisistäni nelikymppisistä normatiivinen enemmistö koostuu?

No, esimerkiksi Porvoon Länsirantaan on rakenteilla mitat täyttäviä kolmioita ja neliöitä (kas kun ei kuutioita!), joiden hintapyynnöt asettuvat välille 320 000 - 400 000 euroa. Linnankoskenkadulle rakennettavan uudiskorttelin vastaavat asunnot ovat hintaluokassa 420 - 480 tuhatta. Omalla lyhennysohjelmallani - olettaen näiden uudiskohteiden yhtiövastikkeen samansuuruiseksi kuin minulla - kuukausieräksi tulisi 1900 - 2700 euroa, eli noin 50 - 70 % kotitalouden käytettävistä nettotuloista menisi pelkkään asumiseen. Itse asiassa, jos tarkkoja ollaan, niin minimiesimerkissä asumiseen kuluva kuukausikulunki on lähes samansuuruinen kuin bruttopalkkani. Kulutuksesta tai muista investoinnista tässä ei olla vielä päästy puhumaan mitään. Harrastuksista tai matkusteluista puhumista tässä ei edes kannata aloittaa.

Yhtälö on taloudellisesti ja inhimillisesti kestämätön. Ja tällaisia hintoja pitäisi sitoutua maksamaan vielä asunnoista, joita ei ole vielä edes nähnyt ja joiden ambienssista, tunnelmasta, tuoksusta, tilavaikutelmasta ja valo-varjo -asetelmasta ei voi olla mitään käsitystä? Asunnoista, joita on kaikessa kiireessä hosuttu ympäri vuoden jättäen niiden eristeet suojaamattomina homehtumaan tienposkeen?

Jos kaksi korkeakoulutettua ei näitä uudiskohteita osta, ketkä niitä sitten ostavat? Huippuosaajat, ne, joista kunnat kilpailevat? Uudiskohteet eivät siis ole ratkaisu keski-ikäisen ja keskiluokkaisen normiveronmaksajan asuntojen tarpeeseen.



Uudis"kohteita" Porvoon "keskustassa" alueella, joka sijaitsee 3 km Porvoon keskustasta.

Kanat tarvitsevat kukon

Aivan ensimmäiseksi minun on pakko pyytää naisilta anteeksi. Naiset ovat ihania, elämäni kerta kaikkinen "suola" (vaikka käytänkin suolaa hyvin hillitysti). Olen yksinhuoltajaäidin poika, joka jäi pian opiskelunsa aloitettuaan käytännössä ainoaksi heteromieheksi 34 naisen keskelle ja joka on aina työskennellyt naisvaltaisissa työpaikoissa. Parhaimmillaan minulla oli neljä Leenaa samassa työyhteisössä.

Naiset ovat siis parhautta. Erotukseksi naisvaltaisista työpaikoista ja naisvaltaisista aloista, joista minulla on yksinomaan kokemusta, sitten on vielä naisten töitä. Sellaisia kuten sihteeri, konekirjoittaja tai sairaanhoitaja. Mies kykenee suoriutumaan niistä töistä vallan hyvin, minä esimerkiksi suoritan nykyisessä työpaikassani konekirjoittamossa enemmän kuin yksikään nainen omassa työyksikössäni.

Kun aloitin naisten työpaikassa, minua haastatellut tuleva lähiesimieheni, kookas ja rämäkkä-ääninen mies, oli selkeästi huolissaan puolestani. Vakuutin että kyllä se siitä, olinhan työskennellyt aina naisvaltaisissa työyhteisöissä sekä naisvaltaisilla aloilla.

Olin väärässä. Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen sivistyneen, tasa-arvon ihannetta lähentelevän emansipaation asemesta naistyöpaikat ovat kanatarhoja. En voi suositella naisten työpaikkoja miehille. Paitsi jos he toimivat näiden naisten esimiehinä tai sellaisessa asemassa, jota naiset voivat ihailla. Ei tarvitse olla kovinkaan ihmeellinen kaksilahkeinen niin ennen kuin omaa erinomaista poikamiestyttöyttään (sic!) suitsuttanut suttura on ehtinyt liimailla mieslääkärin lokeron täyteen kiiltokuvia, hän ei ole ehtinyt edes pyörähtää oman perseensä ympäri muodostuvan akselin ympäri.

Naisten työpaikoissa on hierarkkinen kulttuuri. Niihin hakeutuu etupäässä naisia, joilla on autoritaarinen persoonallisuus. He edelleen vakaasti uskovat, että naisen tehtävä on palvella miehiä. Siksi naistyöpaikoissa ainoan miehen yleensä tunnistaakin siitä, että tämä on esimies.

Kyllä, edelläkuvattu asetelma on perverssi ja sinänsä kaiken tasa-arvon vastainen. Mutta minulle yksi tämmöisen naistyöpaikan naispuolinen kollega on sanonut, että he ovat kanoja ja että he tarvitsisivat miehen pitämään kanatarhan kurissa. Nainen ei tähän tehtävään kelpaa, koska jos naisten työpaikan naisesimies (sic, mikä sana tuokin!) on humaani, siellä käyttäydytään kuin pellossa. Ja jos hän käyttäytyy kuin esimies, häntä pidetään bitchinä. Miksi kanatarhat sitten pitää pitää kurissa?

Kanatarhoissa liimaillaan, leikataan ja leikitään. Työnteon ohella niissä vertaillaan lasten valokuvia, tulevien wannabe-eksien profiilikuvia ja myydään sen seitsemää tuotetta, jotta lapsi pääsisi leirille kun oma palkka on niin pieni ja jotta itse pääsisi Thaikkuun kun se oma palkka on niin pieni. Jos työ ei kiinnosta, tämä toki on inhimillisten resurssien tuhlausta ja siis sinänsä tragedia.

Ja ei siinä mitään jos tekee kaikkea muuta kuin työtä, paitsi että semmoinen on työnantajan ajan ja rahan tuhlausta. Mutta silloin kun tuhlataan veronmaksajien varoja ja keikistellään julkishallinnossa eläkevirassa, tuo on anteeksiantamatonta. Anteeksiantamatonta tämä perseily on myös silloin kun häiritään kollegoitten työntekoa kaikella työn ulkopuolisella kaakatuksella, ja erityisen surkeata tuommoinen on silloin kun käytössä on tulospalkkaus.

Miehenä varoittaisin muita miehiä: älkää menkö naistyöpaikkoihin. Suosittaisin myös tulospalkkauksen laajamittaista käyttöönottoa naistyöpaikkoihin. Sittenpä nähtäisiin, kuinka paljon sitä kujerrettaisiin. Se kun olisi tulos tai ulos. Varoittaisin myös naisia hakeutumasta sellaisille aloille, joita ovat tehneet aikaisemmin ei voittopuolisesti vaan ainoastaan naiset, koska tämä 100-0 -sukupuolijakauma on oire jostakin. Se on oire heikosta palkkauksesta ja 1950-luvulle jääneestä työkulttuurista.

Kukkona kanatarhassa naisten töissä?

Miksi naiset suostuvat tekemään miehiä pienemmällä palkalla töitä? Miksi naiset tyytyvät siihen mitä tarjotaan ja miksi miehet vaativat enemmän? Miksi naiset hakeutuvat matalapalkka-aloille? Eikö palkka merkitse heille niin paljoa kuin miehille, joten pitäisikö sitten katsoa ensisijaisesti peiliin? Aiheesta pitää puhua varovasti jottei luulla laasaslaiseksi.

Naisen euro on 83 senttiä ja tilanne näyttää jämähtäneen siihen. Miehillä ja naisilla ei ole eri palkkataulukoita, ja vähän tuo kyllä kuulostaa oudolta. Mihin palkkaerot oikein perustuvat? Vilautellaanko miehille ruskeita kirjekuoria tiskin alta? Itselleni tutuin tilanne on se, että olen ollut parisuhteessani pääsääntöisesti se vähemmän yhteiseen talouteen tuova osapuoli. Kyse lieneekin työnjaosta, erilaisista piilotetuista lisistä ja siitä, että miehet vaativat ehkä enemmän.

Olen työskennellyt aina naisvaltaisilla aloilla, ja nyt olen nykyisen työpaikkani ainoa mies. Vaistoan saavani sukupuolesta lisäpisteitä, olen saanut signaaleita, että selkeästi jo olemassaoloni on arvostettu asia työyhteisössäni. Yhdenkin miehen läsnäolo saattaa toimia eräänlaisena puskurina ainakin naisaloilla ja naisesimiehiä vastaan. Naispuolisia kollegoita ei ehkä kehdata kohdella niin räävittömästi jos työyhteisöön mahtuu yksikin mies, sillä mies muuttaa dynamiikkaa työyhteisössä, jos siellä kaikki ovat aikaisemmin olleet naisia. Joskus minua on pidetty jopa hullunrohkeana kun "uskaltaudun" "naisten työpaikkaan", keskinäisen seläntakanapuhumisen, tupperwaarailun, kyräilyn, suosikkijärjestelmien, sosiaalisten sisä- ja ulkopiirien maailmaan.

Seksisymboliksi halajavat turha toivo, ei kannata mennä naisvaltaisille aloille elleivät ne ole korkeakoulualoja. En siis lue esimerkiksi yhteiskuntatieteilijöiden ja humanistien kansoittamia aloja naisaloiksi vaikka ne sitä toki laskennallisesti ovatkin, ja usein myös palkaltaan: naisvaltaisuus on pikemminkin työkulttuuriin ja työyhteisön sosiaalisuuteen liittyvä piirre.

Miessihteeri tai miessairaanhoitaja eivät ole naisvaltaisilla aloilla työskentelevien mielestä kovin seksikkäitä, sen sijaan ei tarvitse olla kovin ihmeellinen könsikäs niin johan kelpaa kiiltokuvien liimailun kohteeksi hänen lokeronsa. Ei, kana ei välttämättä implikoi kukkoa.

Miessukupuolesta on naisaloilla etuakin, se suojaa kaiken maailman tupperwarekerhoilta, mutta toisaalta mies saattaa joutua hiillostetuksi, jopa kiusatuksi jos tälle ei löydy käyttöä työyhteisöstä. Ja ei löydy, jos kerran tästä ei ole ihailun kohteeksi ja jos tämä erehtyy olemaan ihailematta paikallisia mehiläiskuningattaria. Ei kannata välttämättä ryhtyä työkulttuurin muuttamisen uhrilampaaksi, kyllä ihmiselolla voi olla parempaakin käyttöä.

Ainoa kokemukseni, joka antoi syyn epäillä että kyllä henkilökohtaiset lisät saattaisivat olla jotenkin mahdollisesti sukupuolittuneitakin, oli kun opiskeluikäisenä työskentelin siivoojana ja (nais)esimiehet aina tarjosivat isojen työkoneiden ajamista vain miehille, jotka sitten saivat koneenkäyttölisiä. Tosin siivouspaikassani ei ollut mitään matalapalkkaisten naisalojen työkulttuuria homehtuneine kenen-tahansa-kanssa-naimatoiveineen: siellä oli töissä laidasta laitaan fiksua ja avarakatseista väkeä.

On tietenkin väärin että naisvaltaisilla aloilla on matala palkka, en mitään muuta väitä. Jonkun pitää hoitaa lapset, vanhukset, sairaat ja näiden paperit. Jos joku on joskus määritellyt, että töistä pitää maksaa niiden tuottavuuden mukaan, mikä sitten on tuottavuus? Eikö tulevien veronmaksajien hoitaminen jotta heidän vanhempansa pääsevät tuottamaan, ole tuottamisen mahdollistavana tuottavaa jos mikä? Eikä tietenkään ole oikein, että ainoa keino nostaa palkkoja olisi saada miehiä niille aloille, mutta kyllä se taitaa olla yksi tehokkaimmista keinoista. Esimerkiksi Norjassa on kaikissa tuntemissani päiväkodeissa mies tai miehiä töissä, ja siinä voittavat kaikki, eivätkä vähiten lapset, jotka tapaavat miehiä myös päiväsaikaan. Ja tarkoitus pyhittää keinot: minulle on ihan sama kuka ne palkat siellä saa nostettua, oli se sitten minä, joku naiskollega vai johto.

Ilman sairaalan sihteereitä, siivoojia tai lastentarhanhoitajia maailma kaatuisi siihen, että puolet aikuisista joutuisi heti jäämään pois työstä ja ne, jotka jäisivät töihin, hukkuisivat töihin ja tukehtuisivat pölyyn. Kaikesta kokopäivätyöstä pitäisikin heti säätää 2000 euron minimipalkka. Naisten kannattaa myös vaatia isompaa palkkaa, jos ei muuten, niin alakohtaisilla ja jopa alakohtaiset rajat ylittävillä lakoilla. Solidaarisuutta siis, siskot! Minä tulen ensimmäisenä mukaan, enkä siksi, että olisin joku hang around-feministi vaan yksinkertaisesti siksi, että minun osani työmarkkinoilla on naisen osa.

Alas isyys ja äitiys, eläköön vanhemmuus!

Perheitä ja perhetilanteita on monenlaisia, oikeastaan yhtä paljon kuin perheitä. Erilaisilla perheillä on erilaiset tarpeet, ja tästä seuraa se, että yhteiskuntaamme on määrätietoisesti muutettava sellaiseksi, että se tunnistaa kaikki erilaiset perheet ja tunnustaa näiden tarpeet. On muutettava sekä palvelujärjestelmää, lainsäädäntöä että asenteita, kaikkia samanaikaisesti.

Tarpeiden tunnustaminen lähtee ongelmien tunnistamisesta. Esimerkiksi käyköön meillä Suomessa varsin epätasa-arvoisesti jakautuvat vanhempainvapaat, joista miehet käyttävät noin 5% ja naiset loput.

Vähän nuorempana vastustin kaikkea kiintiöimistä, mutta nyt olen ymmärtänyt, että jos haluamme yhteiskunnan muuttuvan, sitä on määrätietoisesti muutettava lisäämällä mahdollisuuksien tasa-arvoa. Mahdollisuuksien tasa-arvo ei kuitenkaan toteudu siten, että jätämme tämän vapaasti tahtovien yksilöllisten työmarkkinasubjektien ja varmaankin näitä työmarkkinasubjekteja kaikessa varmaankin estoitta tukevien työnantajien hyvän tahdon varaan. Tämän vuoksi vanhempainvapaita on nykyistä enemmän korvamerkittävä myös ei-synnyttäneelle vanhemmalle, oli tämä sitten isä, adoptiovanhempi tai toinen äiti. Sama pätee perheille suunniteltuihin palveluihin: lastenneuvolat ovat tietysti hyvä juttu, mutta vielä toivoisi niissä vähän monipuolisempaa käsitystä vanhempien rooleista ja sukupuolirooleista, että niissä isälle varattaisiin muitakin rooleja kuin puhekyvyttömän autokuskin tehtävä ja että synnytysvalmennuksessa otettaisiin huomioon se, että joissakin tapauksessa isänä onkin toinen äiti.

Eikä siitä tarvitse olla huolestunut, että nyt yhteiskunta olisi holhoamassa ja tunkeutumassa lastenhuoneisiin, että tässä oltaisiin pakottamassa perheissä usein pääasiallisina elättäjinä toimivia isejä kotiin ja äitejä taas töihin semmoisissakin tapauksissa, jossa niitä töitä ei ole. Äidit töihin! -teemaillassa sukupuolijärjestelmän tutkija Anna Moring esitti tärkeän ja huojentavan tarkennuksen: niitä korvamerkittyjä vanhempainvapaita voi "lahjoittaa" toiselle vanhemmalle, ihan miten kussakin perheessä katsotaan parhaaksi. Mahdollisuus ei siis tarkoita pakkoa. Henkilöstä, jonka elämänkumppanit ovat säännönmukaisesti olleet minua itseäni parempituloisia, kotiin jääminen olisi mitä luontevinta. Puhumattakaan siitä, miten vanhempainvapaiden tasa-arvoistaminen mahdollistaisi omaan lapseen tutustumisen: uskon, että vahva siteeni ulkomailla asuvaan poikaani syntyi sen 8 kuukauden aikana kun vietin hänen kanssaan kotona hänen toisena elinvuotenaan.

Päivähoito on oikeasti joillekin subjektiivinen oikeus, olen sen nyt ymmärtänyt. Meillä Suomessa on yliopistokoulutetut lastentarhanhoitajat, jotka on koulutettu ajattelemaan kaikkien lapsien parasta, ja tästä uhrautumisesta kutsumustyöhön he saavat niin surkeaa palkkaa, etteivät ainakaan omia lapsiaan sillä pysty elättämään. Alan matala palkkaus lienee tärkein syy siihen, miksi miehet eivät hakeudu alalle, toisin kuin Norjassa, jossa jokaisessa tuntemassani päiväkodissa on useita miehiä. Jos Suomessa lapset haluavat siis kasvaa paitsi naisten, myös miesten kanssa, päiväkotien palkkatasoa on nostettava useilla sadoilla euroilla ja miesten kotiinjäämistä on tuettava.


"Perheillä on erilaisia tilanteita. Äideillä erilaisempia."
Ohjelmassa myös esiintynyt varhaiskasvatustieteilijä tuntui säikähtävän joka kerta silloin joku hänen ymmärryksensä mukaan oli mitenkään kyseenalaistamassa perinteistä työnjakoa, jossa äidit ovat kotona ja miehet tuovat rahat kotiin. Hän tuntui kehäpäätelmän mukaisesti uskovan, että vaikka jokainen perhe olisi kuinka erilainen, niin kuitenkin ne ovat samanlaisia. Riippumatta kunkin perheen omasta subjektiivisesta tulkinnasta omasta subjektiivisesta tilanteestaan, niin hän oli valmis estämään kaikin mahdollisin keinoin kaikki mahdolliset yritykset koetella perinteisiä sukupuolirooleja. Hän varmaankin kieltäisi päivähoidon jälkeen seuraavaksi tuttipullot. Ja ihan varmaankin kaikissa perheissä myös isät tienaavat paremmin, myös niissä tapauksissa jossa he tienaavat huonommin.


"Jokainen perhe on erilainen, mutta jokaisen äidin suhde lapseen on erityinen ja kaikessa erityisyydessään samanlainen"
Samassa ohjelmassa esiintynyt miestoimittaja taas veivasi saman virren eri säkeistöjä vastauksena kaikkiin kysymyksiin: jokainen perhe on erilainen, mutta jokaisen äidin suhde lapseen on erityinen. Tässä tullaan kehäpäätelmään, jossa äiti-lapsisuhteen erityisyydellä perustellaan se, että kaikkiin äiti-lapsisuhteisiin voitaisiin soveltaa samaa mallia, joka viime kädessä palautuu äidit kotiin-ajatukseen, jota sovellettaisiin silloinkin kun isällä - tai toisella vanhemmalla - olisi sekä työntäviä että vetäviä tekijöitä olla kotona: heikompi palkka ja oivallus, jossa lapsen kanssa oleminen saattaakin olla paljon merkitsevämpää ja rikkaampaa kuin työ, joka saattaa olla aika tylsää eikä siinä pääse toteuttamaan itseä.

Purkaisin myös kaiken mahdollisen mystiikan perheiden ympäriltä, aloittaen äitiydestä. Kun ymmärrämme sen, että jokainen perhe on erilainen, tästä seurauksena on se, että melkein jokainen kuuluu jonkinlaiseen perheeseen. Ja jos äitiydessä on jotain ihmeellistä, se on hedelmöittymisen ihme. Muuten äitiys on koko lailla arkinen asia, niin kuin vanhemmuuskin.

Kukaan ei voita mitään siinä, että korostetaan tämän varhaiskasvatustieteilijän tavoin sitä, että jos jokaisella vanhemmalla onkin lapseen erityinen suhde, niin äidin suhde se vasta erityisen erityinen onkin. Jos kerran äidin ja lapsen suhteen erityisyys ponnistaa jo imettämisestä, niin mitäs jos annettaisiin isälle äidinmaidolla täytetty tuttipullo? Mitäs jos nostettaisiin vanhemmuus kunniaan ja romutettaisiin isyys ja äitiys tai ainakin niihin liittyvät myyttiset ja piintyneet rooliodotukset?

Miksi kuntien kannattaa ulkoistaa työterveyshuoltonsa

Onko työterveyshuolto, tuo laillistettu julkisen terveydenhuollon ohituskaista, peruspalvelu? Moni ryhmä, kuten työttömät, opiskelijat ja kotiäidit, puhumattakaan freelancereista, ovat vailla työterveyshuoltoa. Peruspalvelu siitä tulee paradoksaalisesti silloin kun se sälytetään julkisen terveydenhuollon hoidettavaksi, ja varsin onnahtelevasti toimiva sellainen.

Olen kuullut, että yksityisellä sektorilla paikka paikoin on huolehdittu työterveydestä oikein hyvin. Tämä on minulle tuttua tosin vain kuulopuheen tasolla, julkisella ja kansalaisjärjestösektorilla työurani tehneenä. Uskoisin, että kuntasektorilla ja kuntayhtymissä asiat ovat pääsääntöisesti huonommin. Kuitenkin, jos peruspalveluista halutaan pitää kiinni, ehkä sitten ainakin peruspalveluiden työntekijöiden työterveyshuolto pitäisi järjestää jotenkin, vaikka sitten rahaa kaatamalla yksityiseen terveydenhuoltoon, sillä varhainen hakeutuminen hoitoon säästää pitkällä tähtäimellä.

Epidemiat halvaannuttavat sairaalat, terveyskeskukset, päiväkodit ja koulut, kaikki laitoksia, joissa ollaan päivittäin tekemisissä ihmisten kanssa. Näin on jopa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitoyhtymässä ja Porvoon avoterveydenhuollossa, joiden oma työterveyshuolto on käytännössä sälytetty terveyskeskuksien hoidettavaksi. Kuntalaiset olkoon sitten ilman peruspalveluja koko sen ajan kun opettaja tai terveyskeskuslääkäri jonottaa toiselle terveyskeskuslääkärille omassa kotikunnassaan, joka ei välttämättä ole sama kuin työskentelypaikkakunta, jolloin yksi lääkärinaika syö helposti puoli työpäivää.

Ei-akuuteissa tapauksissa, kuten esimerkiksi sisätautitulehduksissa tai ortopedisissa vaivoissa, jonotusaika voi olla useita viikkoja terveyskeskukseen, kun taas Lääkärikeskuksesta ajan saa yleensä heti. Jatkohoitolähetettä odottaessa akuutista tulee herkästi krooninen ja kroonisesta akuutti, jolloin joudutaan jo harkitsemaan sijaisen palkkaamista.

Peruspalveluiden työterveyshuollosta huolehtiminen on tärkeää siksikin, että niissä työskentelee matalapalkkaisia ihmisiä, joilla ei ole varaa käyttää yksityisiä ohituskaistoja ja sosioekonomiset terveyserot kasvavat entisestään.

Michael Perukangas
entinen sairaalan osastonsihteeri

Kirjoitus on julkaistu Uusimaa-lehdessä perjantaina 8.2.2013.

Palkaton sairauspäivä on myrkkyä

Allaoleva kirjoitukseni julkaistiin tämän aamun Uusimaassa.

Kokoomuksen puoluevaltuuston hyväksymä aloite, jonka mukaan ensimmäinen sairauspäivä on palkaton, on myrkkyä kunnille. Se on myrkkyä myös matalapalkka-aloille, palvelualoille ja naisille. Työväenpuolueeksi itseään tituleeraavassa Kokoomuksessa ei välitetä ymmärtää sitä, että erityisesti matalapalkka-aloilla sairastavuus on suurta, esimerkiksi hoito- ja kasvatusaloilla, joissa ollaan päivittäin tekemisissä ihmisten kanssa.

Kokoomuksen aloite rokottaa varsinkin peruspalveluita, joiden työntekijät ovat voittopuolisesti matalapalkkaisia naisia. Tällöin kärsivät sekä palveluiden saajat että kuntatyöntekijät perheineen.

Ei Kokoomuksessa myöskään ole ymmärrystä sille, että moni töissäkäyvä tienaa pakollisten maksujen - asuminen, työmatkat, puhelin, sähkö, elatusmaksut - jälkeen nipin napin toimeentulominimin verran. Jos senkään.

Kokoomus rankaisee myös perusterveitä ihmisiä, jotka tapaavat toipua hiipivistä flunssistaan yhden päivän vuodelevolla. Juuri se päivä nyt halutaan panna luupin alle. Nähtävästi Kokoomuksen mielestä on siis kannattavampaa jäädä vaikka kahdeksi viikoksi vetelehtimään ja se katsoo tarpeelliseksi rangaista perustervettä, pienituloista ihmistä, joka on tähän mennessä ollut säädyttömän terve.

Ei ole siis kannustavaa parantua nopeasti, vaan samalla lusimisella voisi sitten olla saman tien kotona napanöyhtäilemässä ja katsomassa dvd-bokseja oikein koko rahan edestä. Näinkö kuntien kestävyysvaje korjataan, Kokoomus?

Autan nyt teitä siellä Kokoomuksessa ja kerron teille, mitä teidän aloitteenne merkitsee pienituloiselle ihmiselle. Sillä yhden päivän palkalla on väliä. Minun noin 600 euron nettotuloistani se tarkoittaa noin 70 euron vähennystä. Yhden päivän sairauspäivärahakarenssi muodostaa nettotuloistani noin 12%.  Tiedoksi tämä teille, Kokoomus. Kiitän itseni, perheeni ja kotikuntani puolesta tästä kauaskatseisesta säästötoimesta.

Ulkoistamalla savuttomaksi

Kun Helsinki ja moni muukin kaupunki on julistautunut savuttomiksi työympäristöiksi, niin moni muukin työpaikka on tulossa perässä. Erittäin kätevä tapa ratkaista tupakoinnin valvonnan ongelma on mahdollisimman monien julkisesti tuotettujen toimintojen ulkoistaminen liikelaitoksiin tai kokonaan.

Kirjoitin toissa kesänä (kts. klikkaamalla otsikkoa), että suuren testin kaupunkien savuttomuudelle tulevat asettamaan bussikuskit. No, mitään ongelmaa ei ole. Eiväthän he ole kaupungin työntekijöitä.

On ainakin imagon kannalta enemmän kuin ymmärrettävää että sairaalat julistautuvat savuttomiksi työpaikoiksi. Sairaalathan paitsi parantavat sairauksia, pyrkivät myös edistämään terveyttä. Potilaiden savullisuuteen ei kuitenkaan voi puuttua, sillä tällöin puututtaisiin vastoin omaa tahtoaan sairastuneiden yksilöiden itsemääräämisoikeuteen. Henkilökunnalla itsemääräämisoikeutta ei ole, koska he ovat myyneet sen työsopimuksessa työnantajalle. Tosin lienee perverssiä väittää tupakointia perustarpeeksi...

Lääkärit eivät nykyään mainittavammin kessuile, joten heitä ei massamitoin tarvitse patistaa savuttomuuteen. Tasa-arvon nimissä samojen sääntöjen on koskettava kuitenkin kaikkia, onhan kyse yhdestä ja jaetusta työympäristöstä. Kyse ei sairaalaympäristössä ole tiedosta - jota on tarjolla sairaalassa jos missä - eikä sosiaalisen paineen puuttumisesta vaan ennemminkin työntekijöiden sosioekonomisesta taustasta: matalapalkkainen hoitohenkilökunta ja hallinnon työntekijät röökaavaat ihan siinä missä muissakin työpaikoissa.

Pitäisikö hoitajien ja sihteereiden koulutustasoa sitten nostaa niin hoituisi ainakin sosiaalinen tausta? Suomessa tulee olemaan pula juuri näiden matalapalkkatöiden tekijöistä, joten ei heitä auta ryhtyä yleissivistävästi ylikouluttamaankaan. Koska koulutustasoa ei kannata nostaa, keskityttäköön ekonomisiin taustatekijöihin eli nostettakoon siis matalapalkka-alojen palkkoja mieluummin, sillä eivät ne palkankorotukset kuitenkaan mene savuna ilmaan vaan pikemminkin terveellisempään ruokavalioon!

Ollila unohtaa pienen ihmisen

Kun Jorma Ollila Hesarissa tänään esitti huolestuneen emerituksen puheenvuoron Suomen talousnäkymistä, todeten, että suomalainen työ ja suomalaiset työläiset tuottavat liian huonosti, hän unohti kokonaan työläisen näkökulman. Ihmisen siellä alla. Ja alla tämä totisesti onkin kun eliitti on nostanut itsensä niin ylös ettei työntekijä sinne asti erotu, sinne norsunluutorniin, jossa aurinko häikäisee.

Ollila ei valitettavasti ota huomioon sitä, että kaikille ihmisille ei voi asettaa tuotto-odotuksia, ainakaan välittömiä. Suomessa on satoja tuhansia osatyökykyisiä, joista osa parhaimmillaankin pystyy tuottamaan vain osan siitä, mikä on teoreettisen robotti-ihmisen tuottavuus. Tosin tämä murto-osakin on paljon parempi kuin ei mitään. Ja on robottienkin kalibroinnissa eroavaisuuksia. Toiset ovat sellaista päivitetympää Cyberdynen mallia kun taas terminaattorit ovat vähän vanhanaikaisempia. Mutta ne sentään oppivat itkemään.

Pitääkö osatyökykyiset sitten ymmärtää tuottavuusvajeena vai osatyökykyisinä, riippuu siitä, otetaanko asiaan tuotto- vai inhimillisyysnäkökulma. Jos asiaa tarkastellaan systeemitasolla, ymmärrän tuottonäkökulman, mutta kansalaisten/asukkaiden/ihmisten elämismaailma tässä systeemissä on vaarassa unohtua. Ihminen on paljon muutakin kuin osa tuotantokoneistoa, onneksi kuitenkin kaikkein olellisimmilta osiltaan kaikkea muuta.

Sitten on tietysti niitä, jotka eivät ole kuntoutettavissa lainkaan tuottavaan työhön. Siis sellaiseen, jossa tehtäisiin esimerkiksi vientiin kelpaavaa huippuelektroniikkaa. Tosin vaikeasti monivammaisetkin voivat tehdä monenlaista työtä sekä palveluissa että tuotannossa.

Kun Ollila peräänkuuluttaa palkkajoustoa, hän unohtaa että monissa palkoissa on vain yksi joustovara, ja se on ylöspäin. Siivoojille, apuhoitajille, lastentarhanhoitajille ja sihteereille on aivan turhaa puhua joustosta kun ei kuukausivuokrassa, sähkölaskussa tai lapsen elatuksessakaan tunneta joustoja.

Kaikilla ihmisillä on arvo. Mittaamaton, erottamaton, yhtäläinen ja samanarvoinen. Ja jos asia ei muuten tule vuoristoneuvoksille selväksi, niin osatyökykyisten kaikki aktivoiminen -osa-aika-työllistäminen, työpajatoiminta, työllistämiskoulutus, kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen työllistäminen ja niin edelleen - tuottaa pitkällä tähtäimellä ainakin sairauskulujen säästämisenä, jos sitä kaikkea ei voikaan ihan suoraan myydä.

Kaikki eivät myöskään voi olla Ollilan varmaankin tarkoittamassa mielessä huippuosaajia, sillä jos olisivat, sitten eivät tulisi roskikset tyhjennettyä huippuosaajien konttoreista, huippuosaajien sairaat vanhukset pyyhittyä ja lapset vahdittua jotta heidän enemmän taikka vähemmän huippuosaajavanhempansa pääsisivät tuottamaan.

Ollakseni kuitenkin ihan reilu Ollilalle, muutkin ovat epäreiluja. Kaikkien poliittisten puolueidenkin soisi ottavan vähäosaisten asian vakavissaan. On tietysti hyvä, että minimitoimeentuloa on korotettu ja että työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön ymmärretään satsata heikkona aikana, mutta esimerkiksi Timo Soinia kuunnellessa saa sellaisen käsityksen, että meillä on kolme asiaa: Kreikka, Kreikka ja Kreikka, eikä esimerkiksi eriarvoisuus, vähäosaisuus ja peruspalvelut.

Ollilan kirjoituksen voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Miksi kannatan perustuloa

Tätä blogia säännöllisemmin ja sen kirjoittajaa pitempiaikaisesti seuranneet tietävät, että kuuluin nuoruudessani parisen vuotta Kokoomusnuoriin. Erosin sieltä lähinnä siksi, että Kokoomuspuolueessa ja sen nuorissa toimi aivan liikaa henkilöitä, joilta puuttui täydellinen ymmärrys ja myötätunto niitä ihmisiä kohtaan, joiden elämässä nyt ei ihan kaikki ollut mennyt kuin Strömsössä. Kokoomus kavahtaa veroprogressiota. Ja verotusta yleensäkin. Samaten tulonsiirrot ovat belsebuubista, sillä heidän mielestään todellinen maailma on ihannemaailma, jossa jokainen pystyisi elättämään itsensä omilla tekemisillään. Se olisikin ihannemaailma. Valitettavasti se ei ole todellinen maailma.

Tähän on montakin syytä. Tärkein on markkinoilla vallitseva epäsuhta kysynnän ja tarjonnan välillä. On töitä, joita ei kannata teettää kellään, koska niiden arvokkuutta ei ymmärretä. Ja ne työt yleensä lankeavat niiden tehtäväksi, jotka eivät muuta osaa koska he eivät esimerkiksi ole käyneet kouluja. Jos esimerkiksi siivooja ei kykene elättämään itseään työllään, kokoomuslogiikan mukaan hänen pitää hankkia parempi työpaikka tai tehdä lisää töitä. Kokoomuslogiikan saisi kuitenkin työntää sanonko minne, koska se perustuu täydelliseen tietämättömyyteen siitä, miten moni ihminen ihan oikeasti elää. Ihminen, joka elättää itsensä esimerkiksi siivoojana, ei voi vaihtaa paremmin palkattuun työpaikkaan, koska hänellä ei ole paremmin palkatuissa töissä vaadittavaa osaamista. Ja jos vaaditaan, että hänen tulisi tehdä enemmän työtä, samalla tullaan väittäneeksi että hänen tulee luopua vapaa-ajastaan tai vaihtoehtoisesti yöunistaan. Ja tästä seuraa, että hän on väistämättä joko yli-ihminen eli kone tai alempiarvoinen kuin sellainen ihminen, jonka normityöaikana hankittu palkka riittää hänen elatukseensa.

Väännän rautalangasta. Otan esimerkiksi oman äitini. Hänen syntinsä oli syntyä synnynnäisesti sairalloisena ja moukkamaiseen perheeseen, joiden mielestä tyttöjä ei kouluteta. Jos olisi koulutettu, olisi saattanut käydä niin, että olisi saanut tehdä vanhempieni erottua jotakin sellaista jota olisi kyennyt tekemään. Siitä, mitä hän olisi halunnut tehdä, en puhu tässä, koska köyhä ja kouluttamaton tekee sitä, jota saa, halut sikseen. Osaamisestakaan on turha puhua, sillä eri asioita osaavat ”osaajat” valitsevat ensin parhaat palat. Ja köyhille jää murut, jos nekään. Ilman niitä Kokoomuksen kavahtamia tulonsiirtoja ja progressiivista verotusta en minäkään olisi nyt tässä räkyttämässä.

Kysyisin, mitä äitini sattui tekemään elämässään väärin? Mitä hänen olisi pitänyt tehdä toisin, ja miten? Ehdotuksien puuttuessa joudun olettamaan, että hän on virhe. Tahra, jota ei pitäisi edes olla. Ja jonka ei olisi pitänyt edes syntyä.

Tämän vuoksi erosin Kokoomuksesta. Siellä kuuli aivan liikaa idioottimaisia mielipiteitä, jotka usein kai selittyivät sillä, että niiden esittäjät olivat ensin kultalusikat suussa syntyneinä hankkineet omaan ystäväpiiriinsä vain osaajia. Tietämättömyys ja ymmärtämättömyys ei kuitenkaan oikeuta olekaan typerä ja julma.

Tämän vuoksi myös olen veroprogression ja tulonsiirtojen kannattaja. Kokoomukselle voin kuitenkin kertoa, että perustulo on hyvä juttu kun sen yhdistää veroprogressioon: se tekisi kaiken työn tekemisestä nykyistä kannattavampaa ja lakkauttaisi monet tulonsiirrot tarpeettomina. Kelpaisiko?

Wuh, sanoo sinkkusiivooja koirankopissaan

Asuminen on tärkein kaupunkilaisen perustarve. Olet sitten sinkku, perheellinen tai leski, nuori taikka vanha, Suomen ilmasto-olosuhteissa sinulla on oltava katto pääsi päällä. Maallisen tomumajasi lisäksi, myös maallinen irtaimistosi tarvitsee säilyttämön. Vaikka olisikin valinnut sellaisen linjan, jossa mitään tarpeetonta ei tarvitse säilyttää, ihminen kuitenkin tarvitsee objektiivisesti ottaen ainakin jääkaapin, astiakaapin ja hyllyn, jonne laittaa mapin, jossa säilyttää pankin tiliotteet, työtodistukset ja ansioluettelonsa.

Asuit sitten omassa – tai siis pankin omassa – tai vuokra-asunnossa, asuminen yleensä muodostaa suurimman menoerän. Jos Helsingissä alle 600 eurolla kuukaudessa ei käytännössä saa muuta kuin koirankoppeja, tämä merkitsee sitä, että matalapalkka-aloilla työskentelevät yksineläjät ovat tuomittuja koirankoppeihin, elleivät he onnistu saamaan kaupunginasuntoa. Wuh!

Miten sitten määritellä kohtuulliset asumiskustannukset? Yksi tapa on sen määrittely, kuinka suuren osan asuminen saa muodostaa palkkatuloista, siis nettotuloista. Tällöin yksi tapa määritellä kohtuus on esimerkiksi asettaa tavoite, jossa asuminen saisi muodostaa korkeintaan tietyn prosenttiosuuden verotuksen jälkeen käteen jäävistä nettotuloista, esimerkiksi kolmanneksen.

Nettotulot ovat askeleen oikeudenmukaisempi ja kehittyneempi tapa määritellä oikeudenmukaiset asumiskustannukset kuin jos mittarina pidetään bruttotuloja. Se saattaa olla oikeudenmukainen tapa, jos oletamme, että tämä yksi kolmannes nettotuloista asumiskuluihin on yleisinhimillinen standardi. Tämä tarkoittaa siis sitä, että se, jolla jää 3000 verojen jälkeen käteen kuussa, on "oikeutettu" asumaan asunnossa, jossa on tonnin vuokra (ja asumisen jälkeen hänelle jäisi vielä 2000), ja se, jolla jää verojen jälkeen 1500, maksaa asumisesta 500 (vapailta markkinoilta tällä saa hädin tuskin koirankopin, kaupungilta ehkä jotakin), minkä jälkeen hänelle jää tonni kuussa muuhun kuin asumiseen.

Yleisinhimillinen standardi tarkoittaa sitä, että katsotaan, että asumisen täytyy täyttää tietyt minimivaatimukset (esimerkiksi suihku ja yksi huone per asukas). Samalla tulee määritellä, mitkä ovat kaupunkilaisen yleisinhimilliset standarditarpeet – sellaiset jotka maksavat jotakin - asumisen lisäksi. Itse määrittelen näihin liikkumisen paikasta toiseen, sanomalehden/netin (mieluummin molemmat) ja sähkön.

Asumisessa sentään on vaihtoehtoja, ei niinkään tarpeiden vaan asukkaan tulojen mukaan. On kalliita ja vielä kalliimpia asuntoja. Toki ainakin sinkku voi valita, haluaako hän mieluummin 20 neliötä Töölöstä vaiko 35 neliötä Havukoskelta. Sen sijaan esimerkiksi netti, sähkö ja sanomalehti eivät tunne pienpalkka-alennusta; julkisessa liikenteessäkin alennusta saavat vain opiskelijat ja eläkeläiset, eivät esimerkiksi siivoojat.

Suurempi nettopalkka antaa enemmän valinnanvaraa, ja tämän valinnan mahdollisuuden voi myös olla käyttämättä. Kukaan ei pakota 3000 nettona tienaavaa maksamaan tonnia kuussa asumisesta; sen sijaan se, että he hullut siihen suostuvat, mahdollistaa vuokratason pysymisen näin järjettömän korkealla. Mikään - eikä kukaan - ei pakota asumaan (ja elämään) oman luokkastatuksensa (tai kulutusodotuksiensa ja kulttuurisesti opittujen tarpeiden ja preferenssien) mukaisesti, mutta niillä, joilla on isommat tulot, on varaa valita, elävätkö he statuksensa mukaan vai eivät. Pienituloisilla ei ole tätä valinnanvaraa. Siksi onkin niin tärkeää, että yhteiskunta tuottaa säädeltyjä vuokra-asuntoja, olivat sitten kaupungin tai ilman.

Koska yksityisomaisuuden hintataso määräytyy markkinoilla, vapaiden markkinoiden jo olemassa olevien asuntojen hintoihin ei voi paljoakaan vaikuttaa valtiovallan säätelyllä. Sen sijaan niihin voi vaikuttaa rakentamalla ainoastaan, ja vain kohtuuhintaista asuntotuotantoa, ja tällä tarkoitan kohtuuhintaista. Esimerkiksi Eiranrannan asuntojen kohderyhmälle hintatasolla ei joka tapauksessa ole mitään merkitystä; tällöin kaupungin pitää tuottaa nimen omaan kohtuuhintaisia asuntoja. Kohtuuhintainen ei tarkoita 70 neliön kolmiota 200 000 euron myyntihinnalla tai 1000 euron kuukausivuokralla, vaan esimerkiksi 150 000 euron myyntihinnalla tai 700 euron kuukausivuokralla. Ja Eiranrannan asuntojen hinnat eivät sanottavammin vaikuta Mellunmäen tai Myllypuron tai edes Pikku-Huopalahden hintatasoon, koska niillä on eri markkinat. Se, jolla on varaa muuttaa Eiranrantaan, tekee niin, eikä esimerkiksi muuta Jakomäkeen, vaikka Jakomäessä asuminen vapauttaisi hänen nettopalkkaansa muihinkin asioihin, kuten esimerkiksi kuluttamiseen tai säästämiseen. Tosin, vuorineuvoksen palkoilla on varaa asua Eiranrannassa ja ylläpitää sitä purjevenettä rannassa ja ajaa Lexuksella; ei tarvitse jäädä Jakikseen jossa ei ole sitä venerantaa.

On ihmisoikeus, että ihminen pystyy elämään palkallaan. Helsingissä tämä tarkoittaa yksineläjälle mielestäni 2500 euron kuukausituloja; koska tämän määritteleminen säädellyksi minimitasoksi tarkoittaisi esimerkiksi siivoojilla tonninkin palkankorotusta kuussa, mikä ei liene kertarytkäytyksellä mahdollista, asetettakoon tavoitteeksi ainakin 2000 euroa. Kaupunkien tulee aloittaa nämä talkoot itse; kukaan kaupungin työntekijä Helsingissä, Espoossa, Vantaalla tai Kauniaisissa ei saa ansaita alle 2000 euroa brutto. Samalla julistankin lakon: kaikki, jotka ansaitsevat pääkaupunkiseudulla alle 2000 euroa bruttona kuussa, menkää lakkoon!

Tietenkin aika pienelläkin palkalla voi tulla toimeen, jos huushollissa on kaksi tienaavaa aikuista. Mutta entä jos ei ole? Ei voi olla niin, että yhteiskunta käytännössä pakottaa siivoojat ja lähihoitajat pariutumaan vain siksi, että heillä ei ole varaa elää pääkaupunkiseudulla. Ihminen kuitenkin saa perustuslain mukaan vapaasti valita asuinpaikkansa – siis esimerkiksi Helsingin, Eirassa eläminen ei ole ihmisoikeus – ja sitäpaitsi, Helsinki tai mikä tahansa kaupunki tarvitsee siivoojia, lastentarhanhoitajia, ympäristöneuvojia ja lähihoitajia.

Kohtuullinen tapa taas määritellä kohtuus voisi olla se, että kaikilla jäisi nettotulojen, asumisen ja inhimillisten perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen sama summa käteen. Tämän summan pitäisi mielestäni olla 1000 euroa kuukaudessa, jos esimerkiksi oletetaan, että itse pitäisi oma eläkekin säästää tai että olisi lupa tukea kannattamaansa asiaa, esimerkiksi hankkia kummilapsi tai jopa harrastaa jotakin kohtuuhintaista asiaa, kuten valokuvausta tai konserteissa käyntiä. Sitten rahaa jää vielä ruokailla terveellisesti, oman makunsa mukaan, ja mahdolliset vielä käteen jäävät parisataa kuussa kukin voisi käyttää mielensä mukaan, ja joillekin tämä mieli tahtoo esimerkiksi Thaimaahan naimaahan kerran vuodessa, mikä ei tietenkään ole perusihmisoikeus, kuten ei purjevene tai golfosakekaan.

Toki asuntojen hintaankin voi vaikuttaa, ja paljon. Aloitetaan vaikka karsimalla varustetasoa. Irrottamalla lämmitetyn parkkipaikan/autohallin kulut (voi olla 20 -30 tuhatta per asunto) asunnon myyntihinnasta ja jättämällä ne asuntokohtaiset saunat rakentamatta, säästetään jo paljon. Ne, jotka katsovat tarvitsevansa näitä, maksakoot niistä. Tätä kutsutaan asiakkuudeksi markkinoilla. Samaten rakentamisessa pitäisi käyttää kierrätysmateriaaleja mahdollisuuksien mukaan, hyödyntää lämmityksessä maalämpöä ja panostaa – toisin kuin Kokoomus Pajusen palveluverkkostrategiaehdotuksessa – seiniin. Tämä tarkoittaa sitä, että ei tingitä huoneiden määrästä vaan neliömäärästä. Esimerkiksi Käpylässä löytyy noin 40 neliön kolmioita; kolmion ei ole pakko olla 80 neliötä. Valitettavasti vain nyt ei löydy poliittista tahtoa toteuttaa niitä toimenpiteitä, joilla oikeasti voitaisiin tiputtaa asuntojen hintoja, koska kaupunkilaiset ovat oppineet odottamaan lisäneliöitä, koska heille on kerrottu päättäjien taholta että he asuvat liian ahtaasti.

Oikeus puistosetiin!

Puistotädit ovat palvelu, joka mahdollistaa lapsien jättämisen leikkimään valvotusti ilman vanhempien läsnäoloa, samalla vapauttaen kotonaolevan vanhemman vähäksi aikaa lapsenhoidosta. Periaatteessa palvelun idea on hyvä, mutta toteutuksessa on kitkaa, kuten viime aikoina ollaan havaittu. Joissakin helsinkiläisissä leikkipuistoissa puistotädit häätävät paikalle saapuvat ulkopuoliset, koska heidän mielestään muut lapset vaikeuttavat heidän järjestyksenpitoaan.

Puistotädit, kuten päiväkoditkin, ovat tehty ensisijaisesti vanhempien pienten lepohetkien takaamiseksi, sillä lastenhoito on intensiivistä puuhaa. Kyse on useimmiten siis vanhempien subjektiivisesta oikeudesta; lapsien subjektiivisesta oikeudesta voidaan puhua ainoastaan silloin jos kotona oleva vanhempi on niin rasittunut tai kotiolot ovat niin rauhattomat, että lapsen ei enää ole turvallista olla kotonaan. Tietysti muiden lapsien näkeminen on kotona hoidettaville lapsille myös lähtökohtaisesti hyvä asia.

Käytännössä edelleenkin useimmissa tapauksissa se vanhemmista, joka jää kotiin hoitamaan lastaan imetyskaudenkin päätyttyä, on äiti. Leikkipuistot ja päiväkodit ovat siis palvelu naisille, jotka pääsevät harrastamaan tai töihin. Koska naisten euro on edelleenkin keskimäärin alle 80 senttiä ja koska etenkin puistotätien ja lastentarhanopettajien 80 senttiä taitaa olla noin 50 senttiä, niin yhteiskunta tulee ylläpitäneeksi tällä järjestelyllä ryysyproletariaattia, jotta naiset pääsisivät tienaamaan sitä 80 senttiänsä euron asemesta. Hoitoalojen palkkoja tuleekin nostaa työn vaativuuden edellyttämälle tasolle.

Jotkut leikkipuistot ovat saaneet joitakin vuosia sitten ”ylennyksen” asukaspuistoiksi, vaikka niiitä käyttävät vain lapset. Asukasaktiviteetit, joita asukaspuistoissa järjestetään, yleensä on suunniteltu lapsiperheille, ja tämä syrjii lapsettomia asukkaita. Tätäkin paremmalla syyllä puistojen – jotka Helsingissä ovat kaikki julkisia ja kaupungin eli siis kaikkien kaupunkilaisten omistamia – tulisi olla kaikille vapaita.

Jos puistotädeillä on vaikeuksia laumansa paimentamisessa,kyse on heidän ammattinsa sisäisestä ongelmasta. Puistoihin tuleekin saada järjestyksen takaamiseksi lisää puistosetiä ja "puistotätilapsien" erottamiseksi "mustista lampaista" eli niiden lapsista, jotka eivät maksa puistotätien palveluista, huomioliivit. Miten ihmeessä muuten näin poliittisesti epäkorrektia nimitystä kuin puistotäti on nykyaikana mahdollista käyttää? Miksi kutsuttaisiin sitä yhtä teoreettista puistosetää? Puistosedäksi, miespuistotädiksi, puistotätisedäksi vai puistotätimieheksi?

Kaupunkitutkimuksen klassikko Henri Lefevbre puhuu oikeuksista kaupunkiin. David Harveylle tämä merkitsee kaikkien tasa-arvoisia kaupunkioikeuksia, ei vain niiden, joilla on varaa maksaa kaupunkitilan käyttöoikeuksista. Helsingin puistot kuuluvat kaikille. Niitä ei pidä karsinoida golfkentiksi, rugbykentiksi tai maksavien asiakkaiden leikkikehiksi!

Ei isompia, vaan halvempia asuntoja!

Helsingin seudulla näyttää olevan poliittinen yksimielisyys siitä, että nimenomaan hyvätuloisista lapsiperheistä on sopivaa ja järkevää kilpailla, mutta kuitenkin täällä on tosiasiassa paljon sinkkuja , moni heistä pienituloisia - kuten opiskelijat - joilla ei ole varaa asua täällä, elleivät saa kaupunginasuntoa. Yksiöiden neliöhinnat ja -vuokrat kun ovat isommat kuin perheasunnoissa, puhumattakaan muista asumiskuluista, jotka eivät ole suoraan verrannollisia kotitalouden pääluvun kanssa.

Valtiovallan pitäisikin rakentaa Helsinkiin perheasuntojen lisäksi myös pieniä sinkkuasuntoja, sillä yksinäistalouksien määrä vain kasvaa ja lisäksi mahdollistaa isojen asuntojen pilkkominen pienemmiksi myöntämällä remonttilainoja.

En väitä, etteikö tänne tarvittaisi myös perheasuntoja - varmastikin tarvitaan. 75 neliön keskivaatimus on vain epärealistinen. Jos rakennettaisiin sinkuille esimerkiksi 5000 kappaletta 35 neliön asuntoja (monelle riittäisi pienempikin!), sitten perheille tulisi 5000 kappaletta 115 neliön asuntoja. Ja suurin osa lapsiperheistä on joko yhden tai kahden lapsen perheitä, jotka eivät tarvitse näin isoa asuntoa. Ison asunnon lämmittäminen kuluttaa paljon energiaa, ja suuri osa neliöistä on hukkakäytössä.

Enemmän tekemistä olisi lapsiperheiden palveluissa ja ympäristössä kuin asuntojen koon kasvattamisessa. Elinympäristö kun ei useimmilla rajoitu neljän seinän sisään. Lapsiperhemyönteinen asuinalue on turvallinen ja vihreä; lisäksi peruskauppapalvelut löytyvät kävelymatkan päästä, päiväkodit ja ainakin ala-aste samaten kävelymatkan päästä. Tämä vaatii aktiivista politiikkaa, järkiperäistä yhdyskuntasuunnittelua, jossa palvelut ja liikenneyhteydet ovat jo valmiina ensimmäisten asuntojen valmistuessa. Näin menetellään Ruotsissa, jossa uusien asuinalueiden rakentamisen edellytyksenä on se, että jokaisesta uudesta asunnosta tulee olla maksimissaan puolen kilometrin etäisyys lähimmälle joukkoliikenteen pysäkille.

Matalimpia kaupungin työntekijöiden palkkoja pitää kohottaa, jotta täällä olisi varaa asua. Helsingin tulisi kantaa vastuunsa sosiaalisesta asuntotuotannosta - eli kaupunginasunnot, aso-asunnot ja hitakset - sillä me olemme jääneet systemaattisesti jälkeen sosiaalisen asuntotuotannon tavoitteistamme. Kovan rahan asuntoja olemme kyllä rakentaneet, ja lisää tulee: Helsinki rakentuu lähitulevaisuudessa pääasiassa merelle. Merenranta on aina haluttu asuinpaikka, ja Helsingiltä vaaditaankin kovaa tahtotilaa ja vastuunkantoa sosiaalisen asuntotuotannon takaamiseksi myös Hernesaareen, Jätkäsaareen, Kalasatamaan, Koivusaareen ja Kruunuvuorenrantaan.

Ainakin Hernesaareen, Jätkäsaareen ja Kalasatamaan sopiikin mainiosti rakentaa; ne sijaitsevat nykyisen kaupunkirakenteen yhteydessä ja niiden rakentaminen ei vie kallisarvoisia virkistysalueita. Kuitenkin edellämainitut alueet tulee rakentaa siten, että ranta pysyy yleisessä virkistyskäytössä; lisäksi ne tulee alusta asti liittää kantakaupunkiin raideverkolla. Näillä alueilla tulee välttää niitä virheitä, joita ollaan tekemässä Kruunuvuorenrannan alueella, jossa taas virkistysalueita uhrataan asukkaiden kanssa jo sovitun öljysatama-alueen lisäksi.

Miten asuntojen kustannustasoa sitten voidaan hillitä? Asuntojen kustannukset ja varustetaso tulee eritellä nykyistä tarkemmin. Asuntokohtainen sauna maksaa ja kuluttaa sähköä; lisäksi nykyjärjestelmässä jokainen asukas subventoi asuntonsa ostohinnassa esimerkiksi lämmitettyjä autopaikkoja ja autotalleja, tarvitsee niitä sitten tai ei. Periaatteen tulisi olla, että kukin maksaa siitä mistä tarvitsee.

Porvarihallituksen politiikkaa

Vihreitä on joskus syytetty siitä, että olemme mukana porvarihallituksessa, ja että mukanaolomme tarkoittaisi sitä, että siunaamme kaikki porvarihallituksen päätökset. Tämä ei kuitenkaan tee meistä porvaripuoluetta.

Oppositiopuolueen vaikutusvalta on vähäinen. On parempi olla mukana minimoimassa huonon politiikan aiheuttamia vahinkoja kuin vain kritisoimassa niitä ulkopuolelta.

Vaikka Vihreillä onkin valtioneuvostossa vain kaksi paikkaa, me olemme kuitenkin saaneet läpi lukuisia tavoitteitamme. Niistä mainittakoon selkeä parannus apurahansaajien eläketurvaan, opintotuen (joskin lievä) nosto ja ajoneuvoveron korjaus vähäpäästöisiä ajoneuvoja suosivaksi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravin mielestä Vihreillä on salarakkaussuhde suurimpaan oppositiopuolueeseen, SDP:hen. Tämän Ravi perustelee sillä, että me olemme kritisoineet tuloverouudistusta, joka kohtelee kaikkia palkansaajia samanarvoisesti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että veronalennus on kaikissa tuloluokissa sama; kuitenkin, nettotuloja ratkaisevampaa on se, mitä verovelvolliselle jää käteen pakollisten menojen - kuten asumisen - jälkeen. Jos esimerkiksi 5000 euroa bruttona ansaitsevalle jää käteen verojen jälkeen 3000 euroa ja asumiskulujen jälkeen 2000 euroa. Toisaalta 2000 euroa bruttona ansaitsevalle jää verojen jälkeen käteen noin 1500 euroa, ja asumiskulujen jälkeen 500 euroa.

Edellämainitut luvut ovat vain suuntaa-antavia, mutta osoittavat sen, miten Kokoomus on ymmärtänyt väärin veroprogression luonteen, luullessaan sen olevan epäoikeudenmukaista. Kuitenkin, riippumatta bruttotuloista, suurin osa pakollisista kuluista on vakio, ne eivät siis riipu tuloista. Bussilippujen tai vuokrien hinnoissa ei tunneta vähätuloisuusvähennystä. Jos Kokoomus on niin huolissaan verotuksen epäoikeudenmukaisuudesta, miksei se sitten ole huolissaan asumisen kalleudesta ja matalapalkkaisten kohtuuttomasta asemasta? Eikö Sari Sairaanhoitajalla ja Sami Sosiologilla olekaan oikeus omistusasuntoon Helsingissä, ainakin yhteen autoon, golfinpeluuseen ja purjehtimiseen?

Me olemme Vihreissä esittäneet työsuhdeautojen verovähennysoikeuden poistamista, koska joukkoliikenteen käyttöön tulisi rohkaista, koska työsuhdeautoilla ajetaan muitakin kuin työsuhdeajoja ja koska liikennettä on vähennettävä. Tämän lisäksi jo joillakin kunnallisilla työpaikoilla käytössä olevan työsuhdematkalipun käyttöä on lisättävä. Kokoomukselle tämä on kuitenkin liikaa. Heidän mielestään autoilijoiden asemaa ei saa "kurjistaa", sillä etenkin bensanhintojen noustua autoilu on jo käynyt entistä kalliimmaksi.

Kritisoin äskettäin Kokoomuksen Laura Rädyn näkemyksiä, joiden mukaan kunnallinen päivähoito ei saa olla ilmaista, koska ei ole yhteiskunnan asia tehdä jostakin päivähoitovaihtoehdosta muita houkuttelevampi. Samoilla linjoilla on myös Pekka Ravi. Kysyisinkin arvon kokoomuspäättäjiltä: miksi he eivät ole huolissaan siitä, että verotuksellisin keinoin saa suosia yhtä liikennemuotoa - eli autoa - muiden kustannuksella, mutta ei saa suosia yhtä päivähoitomuotoa - eli kunnallisia päiväkoteja? Jos Kokoomus on niin huolissaan tarjottavien vaihtoehtojen tasa-arvosta, heidän pitäisi olla ainakin loogisia ja rehellisiä ja vaatia samaa tasa-arvoa myös liikennepolitiikkaan.

Sitten vähän puolustuspolitiikkaa. Pääministeri Matti Vanhasen - jota säestää valtiovarainministeri Jyrki Katainen - mukaan Georgian kriisi vaikuttaa tekeilläolevaan Suomen puolustuspoliittiseen selontekoon. Hänen mielestään Georgian tapahtumat ovat meille hyvä opetus siitä, ettei alueellista puolustusta saa unohtaa. Suomi ei kuitenkaan ole Georgia. Me olemme olleet itsenäinen valtio jo yli 90 vuotta ja länsimaihin suuntautunut ja paljolti ja niihin liittoutunutkin valtio. Georgia taas entisenä neuvostotasavaltana, jossa on huomattava venäläisvähemmistö, ymmärretään vielä Venäjällä historialliseksi osaksi imperiumia.

Luulin kylmän sodan jääneen 80-luvulle. Vanhasen ajattelu on kuitenkin kuin ummehtunut tuulahdus ajalta ennen Berliinin muurin murtumista. Hei haloo, kamaan, Matti, maailma on muuttunut!