Aivan ensimmäiseksi minun on pakko pyytää naisilta anteeksi. Naiset ovat ihania, elämäni kerta kaikkinen "suola" (vaikka käytänkin suolaa hyvin hillitysti). Olen yksinhuoltajaäidin poika, joka jäi pian opiskelunsa aloitettuaan käytännössä ainoaksi heteromieheksi 34 naisen keskelle ja joka on aina työskennellyt naisvaltaisissa työpaikoissa. Parhaimmillaan minulla oli neljä Leenaa samassa työyhteisössä.
Naiset ovat siis parhautta. Erotukseksi naisvaltaisista työpaikoista ja naisvaltaisista aloista, joista minulla on yksinomaan kokemusta, sitten on vielä naisten töitä. Sellaisia kuten sihteeri, konekirjoittaja tai sairaanhoitaja. Mies kykenee suoriutumaan niistä töistä vallan hyvin, minä esimerkiksi suoritan nykyisessä työpaikassani konekirjoittamossa enemmän kuin yksikään nainen omassa työyksikössäni.
Kun aloitin naisten työpaikassa, minua haastatellut tuleva lähiesimieheni, kookas ja rämäkkä-ääninen mies, oli selkeästi huolissaan puolestani. Vakuutin että kyllä se siitä, olinhan työskennellyt aina naisvaltaisissa työyhteisöissä sekä naisvaltaisilla aloilla.
Olin väärässä. Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen sivistyneen, tasa-arvon ihannetta lähentelevän emansipaation asemesta naistyöpaikat ovat kanatarhoja. En voi suositella naisten työpaikkoja miehille. Paitsi jos he toimivat näiden naisten esimiehinä tai sellaisessa asemassa, jota naiset voivat ihailla. Ei tarvitse olla kovinkaan ihmeellinen kaksilahkeinen niin ennen kuin omaa erinomaista poikamiestyttöyttään (sic!) suitsuttanut suttura on ehtinyt liimailla mieslääkärin lokeron täyteen kiiltokuvia, hän ei ole ehtinyt edes pyörähtää oman perseensä ympäri muodostuvan akselin ympäri.
Naisten työpaikoissa on hierarkkinen kulttuuri. Niihin hakeutuu etupäässä naisia, joilla on autoritaarinen persoonallisuus. He edelleen vakaasti uskovat, että naisen tehtävä on palvella miehiä. Siksi naistyöpaikoissa ainoan miehen yleensä tunnistaakin siitä, että tämä on esimies.
Kyllä, edelläkuvattu asetelma on perverssi ja sinänsä kaiken tasa-arvon vastainen. Mutta minulle yksi tämmöisen naistyöpaikan naispuolinen kollega on sanonut, että he ovat kanoja ja että he tarvitsisivat miehen pitämään kanatarhan kurissa. Nainen ei tähän tehtävään kelpaa, koska jos naisten työpaikan naisesimies (sic, mikä sana tuokin!) on humaani, siellä käyttäydytään kuin pellossa. Ja jos hän käyttäytyy kuin esimies, häntä pidetään bitchinä. Miksi kanatarhat sitten pitää pitää kurissa?
Kanatarhoissa liimaillaan, leikataan ja leikitään. Työnteon ohella niissä vertaillaan lasten valokuvia, tulevien wannabe-eksien profiilikuvia ja myydään sen seitsemää tuotetta, jotta lapsi pääsisi leirille kun oma palkka on niin pieni ja jotta itse pääsisi Thaikkuun kun se oma palkka on niin pieni. Jos työ ei kiinnosta, tämä toki on inhimillisten resurssien tuhlausta ja siis sinänsä tragedia.
Ja ei siinä mitään jos tekee kaikkea muuta kuin työtä, paitsi että semmoinen on työnantajan ajan ja rahan tuhlausta. Mutta silloin kun tuhlataan veronmaksajien varoja ja keikistellään julkishallinnossa eläkevirassa, tuo on anteeksiantamatonta. Anteeksiantamatonta tämä perseily on myös silloin kun häiritään kollegoitten työntekoa kaikella työn ulkopuolisella kaakatuksella, ja erityisen surkeata tuommoinen on silloin kun käytössä on tulospalkkaus.
Miehenä varoittaisin muita miehiä: älkää menkö naistyöpaikkoihin. Suosittaisin myös tulospalkkauksen laajamittaista käyttöönottoa naistyöpaikkoihin. Sittenpä nähtäisiin, kuinka paljon sitä kujerrettaisiin. Se kun olisi tulos tai ulos. Varoittaisin myös naisia hakeutumasta sellaisille aloille, joita ovat tehneet aikaisemmin ei voittopuolisesti vaan ainoastaan naiset, koska tämä 100-0 -sukupuolijakauma on oire jostakin. Se on oire heikosta palkkauksesta ja 1950-luvulle jääneestä työkulttuurista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti