Vihreissä on nyt noin 8000 jäsentä, joiden vahvuutena on se, että useimmilla heistä on paljon yhteyksiä myös ei-puoluepoliittiseen kansalaistoimintaan. Vihreissä on erittäin fiksua porukkaa ja vihreistä arvoista on paljolti tullut mainstreamia: kaikki puolueet ovat ottaneet omiin ohjelmiinsa paljon Vihreiden tai ainakin vihreitä ajatuksia. Kuitenkin kannatuksemme on polkenut jonkin aikaa paikallaan. Miten se saataisiin sitten nousuun?
Pekka Haaviston suurenmoinen vaalikampanja teki monille mahdollisiksi edes harkita Vihreiden äänestämistä. Toki Pekka on monien mielestä parempi kuin puolueensa, eikä Pekan ääniä olekaan suoraan siirrettävissä Vihreälle puolueelle. Pekan kampanjasta kuitenkin olisi ainesta pysyväksi vihreän politiikanteon oppikurssiksi, sillä siinä ylitettiin monia kynnyksiä, joihin me usein kompastumme. Pekka antoi minulle lentävän lähdön ja mahtavasti vetoapua aloittaessani Porvoon Vihreiden puheenjohtajana.
Mitä ne kynnykset sitten ovat? Monien silmissä me olemme kaupunkilaisten, korkeakoulutettujen besserwissereiden porukkaa, joilla on oikeat vastaukset jo valmiina. Pekan opetus meille on: kuunnella enemmän kuin puhua, mitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa tuuliviirinä jokaisen vireen mukana hötkymiseen.
Vihreät rakastavat ohjelmatyötä, mutta osa siitä innosta pitäisi kanavoida aktiiviseen talkootyöhön, siellä, missä muutkin ihmiset tekevät. Meidän tulee päästä pois kaikesta itseriittoisuudesta ja sisäsiittoisuudesta, sillä usein raikkaimmat ideat tulevat toiminnan sivutuotteina ja ihan toisenlaisten ihmisten kanssa kuin mitä tavallisesti ja mieluiten tapaamme.
Raikkaita, uusia ideoita ja selkeyttä tarvitaan myös siihen, miten me Vihreät haluamme viestiä tavoitteistamme. Me olemme usein aika monisanaisia, sillä emme millään malttaisi luopua kaikista rakkaimmista ideoistamme. Siksi meidän vaalimainoksiamme ei aina jaksakaan pysähtyä lukemaan. Vanhemman tutkijakollegani ohje minulle "Kill your darlings" sopisi myös meidän motoksemme.
Meillä on nyt kolme keskenään hyvin erilaista puoluesihteeriehdokasta. Kaikilla heillä on erittäin hyvät eväät vetää vihreää järjestökenttää ja edustaa puoluettamme tiukoissakin väännöissä.
Lasse Miettinen tuntee läpikotaisin vihreän järjestökentän, Timo Juurikkalalla on katu-uskottavuutta niin talosta kuin puutarhasta ja Sallamaarilla on näyttöä menestyksekkäästä viestinnän- ja muutosjohtamisesta. Juuri näitä Vihreät tarvitsevat: sekä ymmärrystä ytimekkäästä, strategisesta viestinnästä että siitä, miten meillä olisi malttia kasvaa suureksi puolueeksi. Me tarvitsemme sekä viestinnän että muutoksen strategista ja tavoitteellista johtamista, ja tästä Sallamaarilla on näyttöä.
Me olemme olleet ihan riittävän kauan erinomaisia keskenämme, ja siksi uskonkin, että ei vain vihreän järjestökentän tuntemus riitä. Vihreän politiikan ulkopuolisen maailman tunteminen on suorastaan edellytys puoluesihteerin toimen menestykselliselle hoitamiselle.
Vihreille on kohtalonkysymyksenä nyt se, missä määrin me pääsemme ulos omista kammioistamme, sekä ideamme että ihmisemme. Koska ei ole myöskään yhtään haitaksi, jos puoluesihteerin persoona säteilee posiitivista energiaa, minun ehdokkaani Vihreiden puoluesihteeriksi on Sallamaari Muhonen. Joka tapauksessa annan kaiken tukeni sille henkilölle, joka puoluekokouksessa tehtävään valitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti