Maununneva, tuo alunperin rintamamiestaloalueelle perustunut pikkuporvarillinen omakoti-idylli Hämeenlinnantien ja Keskuspuiston välissä, ei pian enää ole entisensä. Sen rauhaa uhkaavat sekä Helsingin kaupungin päätökset että asukasyhdistys, joka viimeistelee kaupunkisuunnittelun aiheuttamat tuhot Maununnevalle. Yksinkertaistaen: sen rauhaa uhkaavat liikenne sekä liikenne. Molempia seuraa, kun alueen koulu korvataan jäähallilla. Lisääntyvän läpiajoliikenteen lisäksi Maununnevaa tulee kurjistamaan sen ja Hämeenlinnan tien välisenä melu- ja saastevallina toimivan metsän katoaminen jäähallin tieltä.
Helsingin kaupungin kouluverkkoselvitys, jonka lähtökohtana oli lakkauttaa ainakin yksi koulu(rakennus) Kaarelan (poisluettuna Malminkartano) alueelta, päätyi poistamaan Maununnevan nk. "Puukoulun" kartalta. Tämä tarkoittaa Maununnevan koululaisille sitä, että he saavat luvan mennä Kannelmäen puolelle kouluun, mikä tulee ihan varmasti tapahtumaan usein vanhempien autokyydillä. Negatiivinen kierre on valmis: mitä enemmän autoliikennettä, sitä turvattomaksi alueella liikkuminen koetaan, mikä entisestään lisää yksityisautoliikennettä.
Tätä kierrettä vahvistaa entisestään Kaarela-seuran päätös tukea Maununnevan puukoulua vastapäätä olevaan metsään suunniteltavaa harjoitusjäähallia. Aion olla hirttäytymästä omaan homosivarikiikkuuni, ja aion jättää jääkiekon (ja yleensäkin huippu-urheilun) arvomaailman pohtimisen tässä silleen. Ainakin kahdessa asiassa tunnustan pihkalalaista maailmankäsitystä: liikunnan harrastamisessa on kyse muun muassa itsekurin, reippauden ja kunnon kohotuksesta. Moraalista Pihkala sanoi sen verran enemmän kuin minä että en jaksa nähdä tarpeelliseksi kaiken sen toistamista tässä. En siis lähde pohtimaan sellaisen liikuntaharrastuksen vaikutuksia yksilömoraaliin, jossa lapset kuljetetaan autoilla rusikoimaan toisiaan, mutta sen sijaan kyseisen lajin seurauksista yhteiskunnalliseen moraaliin on sen sijaan sanomista. Siihen liittyvät varaukset liittyvät kyseisen harrastuksen ympäristö- ja ilmastovaikutuksiin. Niistä Tahko ei tainnut mainita vielä mitään. Niistä voin sanoa minä sanasen.
On moraalisesti kestämätöntä, että yhteiskunnassamme sallitaan vapaamatkustajasektoreita, joiden ei tarvitse välittää palttuakaan energiansäästötavoitteista. Kun jopa pikku hiljaa museaaliseksi elinkeinoksi jäävän jalostusteollisuudenkin on nykyään itsestäänselvästi huomioita kestävä kehitys toiminnassaan, jäähalliurheilu on sekä suoraan että epäsuorasti oikea energiasyöppö. Epäsuorat vaikutukset tulevat ensisijaisesti liikenteestä, suorat hallin lämmittämisestä, valaisemisesta ja jäädyttämisestä.
Paljon parempi olisi menetellä kuten esimerkiksi Kari Eloranta vielä 80- ja Nummelinin Timppa kultaisella 70-luvulla: talvella pelataan lätkää - ulkojäällä - ja kesällä futista. Molemmissa lajeissa heistä kehittyi maamme huippuja. Ok, tuohon aikaan Suomi otti vielä pataan Saksalta. Tuolloinkin Suomi oli maailman rankingissa yleensä sijoilla 5-7. Niin on nytkin, silloin kun kaikki parhaat ovat mukana. Enkä tätä sano yhtään halutakseni vähätellä viimekeväistä, ihanaa ja innostavaa maailmanmestaruutta. Hihkuin Suomen lipun kanssa muiden mukana kun Suomi nylki Ruotsin.
Jääkiekko voi olla kansan suosikkilaji, mutta demokraattinen harrastus se ei ole. Kaikki mahdollinen vapaamuotoinen, iloinen, harrastuspohjainen kunnonkohotus saa luvan löytää itsensä niistä täyteajoista, jotka 6-vuotiaiden NHL:n itälohkolta jäljelle jää. Jääkiekko on lisäksi niin kallis harastus, että en osaa sieluni silminkään kuvitella ainuttakaan yksinhuoltajan kakaraa raahaamassa torspojaan neljäkolmosen bussissa.
Sanomattakin selvää on siis, että harjoitushalli lisää liikennettä Maununnevan raitille, Kaarelantielle ja niille johtaville teille, vaikka sen vierestä kulkevat kaikki Vantaan bussit, neljäkakkonen ja neljäkolmonen. Ja tämä tapahtuu siksi, että Kaarelan alueen lapset saataisiin kilpaa kuormattua pois pahanteosta kanavoimaan adhd:taan lukkojen taakse.
Joku tämän kirjoituksen lukija saattaa muistaa, että omista jääurheilullisista uroteoistani ei saa kovin ihmeellistä kertomusta. Eikä se siitä johdu, että ei sinne kaukaloon kerta kaikkiaan ole mitään asiaa mennä sellaisen lapsen, joka hädin tuskin pysyy luistimilla pystyssä, jolla ei ole jääkiekkovarusteita ja joka pitää Mark Twainin lukemista ehjillä hampailla suuremmassa arvossa kuin autokoulukäsikirjan tavaamista kahdella hampaalla. Niin että se siitä jääurheilun sosiaalisesti mukaanottavasta vaikutuksesta. Ei kaukalon kattaminen lajia sen turvallisemmaksi tee tai madalla kynnystä satunnaiselle pipopelaajalle. Pöytäjääkiekossa sen sijaan olen aika haka, ja otan matsin siinä milloin vain ketä tahansa vastaan.
Politiikalla tulee olla käyttövoimanaan visio toivotusta tulevaisuudenkuvasta. Minä en tunnista turvalliseksi, haluttavaksi, oikeudenmukaiseksi, aktivoivaksi, tasa-arvoiseksi tai avoimeksi yhteiskuntaa, jossa annetaan vapaamatkustajan asema yhdelle liiketoiminnan muodolle, joka väärintunnistetaan kuntoa kohottavaksi ja sosiaalistavaksi kuntoiluharrastukseksi. On varmaan kuitenkin toivotonta romantillisesti kaipailla Numpan aikaa ja pipolätkää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti