Fanaattiset kotiäidit hiekkalaatikkosodassa

Aina kun mitä hyvänsä lastenhoitoon liittyvää käsitellään medioissa millä tavalla hyvänsä, seurauksena on raivokas hiekkalaatikkosota, jossa kauhistuneet äidit heittelevät hiekkaa silmittömästi toistensa ja hiekkalaatikon reunalle eksymään erehtyneiden tutkijoiden päälle, oli kyse sitten vauvojen ruokinta- tai vaipoitusmetodeista tai siitä, saako päiväkotia kutsua lastentarhaksi, vaipoituksesta, saiputuksesta, raipoituksesta, saippuoinnista, vauvatuksesta, hivutuksesta, häivytyksestä tai väijytyksestä, vilkutuksesta, hilkutuksesta, tarhasta, harhasta tai sarjatarhaharhasta. Mistä moinen fanatismi? Syitä tähän pohdin seuraavassa.

Lapset ovat niille, joita on sellaisilla siunattu, maailman tärkein asia, joten on luonnollistakin, että heitä puolustetaan leijonaemon tavoin. Kuitenkaan siitä, että lapset ovat herkkiä, ei seuraa, että lapsiin liittyvät asiat ovat herkkiä. Eikä äitiys ole pyhää, vaan lapset kuitenkin ovat mitä luonnollisin asia. Miksi se sitten on tabu?

Toisen syyn voi johtaa nk.sosiaalisen median perusominaisuudesta: chattipalstoille kirjoittajat ovat valikoituneet erityisen fanaattisista ihmisistä. Tämä näkyy ihan yhtä lailla esimerkiksi maahanmuutto- tai liikennekeskusteluissa. Sattumoisin myös aina kun kirjoitan jostain näistä aihepiireistä, blogini lukijamääriin tule piikki ja näitä aihepiirejä käsittelevät kirjoitukseni ovat blogini suosituimpia. Kotiäideillä ja katkeroituneilla työttömillä on aikaa kirjoitella chatteihin; vai onko? Hmm...

Välttämättömyydestä on yksilöpsykologisista syistä johtuen tehtävä hyve. Omia elämänvalintoja nähdään tarpeelliseksi puolustaa jopa leimaamalla toisenlaisia valintoja tehneet; "muiden" etsiminen ja syyttely saattaa vahvistaa omaa identiteettiä. Tästä osittaisena seurauksena ja rinnakkaisilmiönä on se, että vanhemmuuteen liittyy aina riittämättömyyden tunne, ikuinen syyllisyys, pelko siitä ettei ole hyvä äiti tai isä.

Perheeseen liittyviä elämänvalintoja puolustetaan uskonkiihkoilua muistuttavalla yksisilmäisyydellä. Tämä samankaltaisuus on morfologista: argumentaation kiihkeys ja varmuus oman asian oikeellisuudesta ainoana mahdollisuutena on hyvin samantyyppistä kuin kiihkeästi uskonnollisilla henkilöillä. Tosin, jos rehellisiä ollaan, minä tunnen myös hyvin kiihkeästi ateismiaan puolustavia henkilöitä. Toinen korrelaatio liittyy lähetyskäskyyn täyttää lisääntymällä maa: kristinusko kehottaa lisääntymään, ja usein samat ihmiset puolustavat sekä perheeseen että uskonnollisuuteen liittyviä elämänmuotojaan, koska ne usein itse asiassa liittyvät yhteen, vahvistaen toinen toisiaan.

Toivon, että vanhempiensa fanaattisuudesta huolimatta, heidän lapsistaan tulisi avoimia ja suvaitsevaisia toisenlaisia elämänvalintoja tehneitä kohtaan ja toisenlaisia arvoja kunnioittavia kohtaan. Hiekkalaatikolla on tilaa, ja siellä on kivaa!

Loppuun vielä kysymys: miksi isyys ei ole yhtä suuri tabu kuin äitiys? Miksi vihaiset isät miltei loistavat poissaolollaan sosiaalisessa mediassa? Pitäisikö isien ryhtyä hiekkalaatikkosotaan toisiaan tai äitejä vastaan? Aihetta saa, ja pitääkin kommentoida blogissani.