Islannin tulivuorenpurkaukset keväällä 2010 kirvoittivat paikoitellen vahingoniloistakin ilakointia siitä, että saatiinpas se lentely kuriin. Näille ilakoijille tiedoksi: kaikilla ei ole mahdollista viikonloppuinterrailaten lähteä hoitamaan esimerkiksi perhesuhteitaan toiseen maahan, ja lomien puutteessa kärvistelevien prekaarien on turha toivoa ehtivänsä Vantaata kauemmas viikonloppuisin. Eivätkä kaikki ihmiset kiusakseen ilmoja pilaile.
Toki paljossa konferenssimatkailusta olisi oikeasti järkeistämisen varaa; mahdollisimman paljon kokouksia pitäisi pitää Skypessä, ja Doodlen kalenteritoiminnolla pitäisi koettaa saada mahdollisimman paljon ihmisiä mahdollisimman monen asian pariin mahdollisimman harvoihin paikkoihin, siis ei siten, että A lentää paikasta B paikkaan C puhumaan henkilöiden D kanssa asiasta E ja henkilön F kanssa asiasta G, vaan jotenkin niin, että henkilöt C ja D rahdattaisiin paikkaan B puhumaan henkilö A:n kanssa asioista E ja F.
Puhumattakaan hupimatkailusta. Tietenkin työmatkailun ja hupimatkailun yhdistämismahdollisuuksia voisi tutkia siten, että mahdollisuuksien mukaan työmatkat voisi sijoittaa omien lomien alkuun tai loppuun tai sitten niin että niitä olisi mahdollista venyttää siten että ehtisi tutustua muuhunkin kuin lentokenttäkylpylähotellin viskihoitovalikoimiin. Tietenkin niitä Thaimaan naintilentoja voisi verottaa nykyistä ankarammin, mutta mikä on sitten peruste olla nostamatta myös Lontoon, Barcelonan, Rooman ja Berliinin lentolippuja?
Lentämisen syyt eivät kuitenkaan tyhjene työ- ja hupimatkailuun. Enkä minä turismia tuomitsisi. Työvoiman on uusinnettava itsensä, ja haluammeko todella Ison Veljen katsomaan mikä on kullekin paras keino uusintamiseen?
Tunnettujen lentomatkailun lajien, työ- ja hupimatkailun lisäksi, on myös pakottavista, henkilökohtaisista syistä - kuten perhesyistä - tapahtuvaa lenniskelyä: perhe tai osa siitä on toisessa maassa kuin itse. Kun suositaan pääomien ja osaajien vapaata liikkuvuutta, tämä on väistämättä lisääntyvä liikennöinnin laji. Toisin sanoen: lisääntyvä kansainvälinen yhteistyö niin talossa kuin puutarhassa johtaa lisääntyvään työmatkailuun ja synnyttää lisää kansainvälisiä elimiä, joihin haalitaan parhaat mahdolliset voimat töihin, ihan riippumatta siitä asuvatko Burkina Fasossa vai murkinabassossa.
Jos siis päätetään ryhtyä vaikeuttamaan kansainvälistä kanssakäymistä ja rankaisemaan kansalaisia siitä, että jotkut heistä katsovat tarpeelliseksi päästä Thaimaaseen naimaan golfkentälle grogilasi kädessä, henkilökohtaisista, tärkeistä ja jopa pakottavista syistä matkaavien ei pidä tästä kärsimän. Mutta jos edellä esitinkin, miten eri matkatyypit tulisi luokitella mahdollisesti poikkeavan verokohtelun perustaksi, miten tämä sitten tulisi dokumentoida? Pitääkö henkilökohtaiset syymatkat todistaa Finavialle tai lentosyyvirastolle?
Koska jokainen ymmärtää, että tällainen todistamistaakka lisäisi byrokratiaa, lentämistä ei pidä verottaa nykyistä enempää, sillä se vaikeuttaisi kansainvälistä kanssakäymistä ja tekisi monen ihmisyksilön elämän kohtuuttoman vaikeaksi. Puhumattakaan siitä, että onko se nyt niin tarpeellista että iso veli valvoo. Prekaareille ja pienyrittäjille lentämiseen liittyvien verojen merkittävä nostaminen tekee kaiken matkustuksen - oli kyse sitten minkä syykategorian lentämisestä hyvänsä - liian kallista ja ajallisesti muiden vaihtoehtojen käyttäminen on mahdotonta. Lentämisen kallistuminen vain pystyttäisi uudenlaisia luokkayhteiskunnan muureja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti