Kirjoitin 13 vuotta sitten tutkimusartikkelin urheilujournalismista (Mia Pakalénin kanssa, Gaudeamuksen kirjassa Semioottisen sosiologian näkökulmia, vastaavat päätoimittajat Pekka Sulkunen ja Jukka Törrönen). Tuolloin minun piti löytää näkökulma aiheeseen, joka oli minulle tuttu. Liiankin tuttu. Tuli siitä vähäsen essiivitiedettä. Etäännytin itseni aiheesta niin kauas että en enää tunnista aihetta.
Rinnastin tuossa artikkelissa urheilujournalismin musiikkikritiikkiin yhtenä asiantuntijadiskurssin muotona (ja musiikkikritiikistä tein gradunikin). Rinnastus pätee edelleen. Nyt kuitenkin korostaisin enemmän samankaltaisuuksia erojen sijasta.
Tuossa artikkelissa väitettiin, että urheilun kieli olisi demokraattisempaa ja urheilumaailmaa pyritään jakamaan, kun taas musiikissa asiantuntijuutta pönkitetään vahvemmin. Ei se kuitenkaan nyt niin ole, ainakaan 13 vuotta myöhemmin.
Siitä, että määrällisesti useampi tietää paitsion ja ajolähdön kuin koodan ja kadenssin, ei voi johtaa demokraattisuutta. Tämän väittäminen olisi kuin väittäisi Pohjois-Korean olevan demokraattisempi kuin Suomi. Demokraattisuus ei juonnu edes käytettävästä kielestä, siitä, että musiikin terminologia on lähtökohtaisesti italiankielistä, urheilussa taas enemmän suomenkielistä. Näinkään ei nimittäin tarvitsisi olla: esimerkiksi norjassa paitsio on offside, kulmapotku corner ja niin edelleen. Eikä englanti edelleenkään ole kotimainen kieli, kaikesta huolimatta.
Jos pesäpalloa ymmärtämätön tulee katsomaan ottelua, hän ei ymmärrä kokemastaan mitään. Konserttiin ensi kertaa tulevalle saattaa käydä niin, että hän sentään pitää musiikista, tempautuu sen mukaan. Ei musiikkia tarvitse ymmärtää, riittää että kuuntelee. Urheilussa ei tämä yleensä aivan riitä.
Vaikka olen syntyperäinen suomalainen, en ole missään oppinut, mitä tarkoittaa se, että pesäpallossa on merkki päällä. Mikä merkki, missä päällä? Oletetaan vain, että suomalaiselle tällainen on itsestään selvää.
Jos urheilua ja jotain nimenomaista lajia seuraamaton lukee sanomalehtien urheilusivuja, hän on hämillään katsoessaan esimerkiksi joukkuepelien uutisointia. Otteluseloste saattaa kertoa Rovaniemestä, sarjataulukko Lakkapäästä. Eivät ole joukkueiden nimet pääsääntöisesti mallia "Helsinki", "Rauma" tai "Petäjävesi".
Niin että miten niin urheilun kieli ja maailma muka jotenkin avautuisivat ulkopuolisille? Urheiluunkin pitää vihkiytyä, ja ei vain urheiluun vaan urheiluihin. Ei jalkapallo- ja yleisurheilufani mitään ymmärrä taitoluistelusta tai pesiksestä. Sen sijaan mikään ei estä pianomusiikin ystävää tuntemasta myös viulumusiikkia.
Loppuun tietokilpailukysymys: mitä lajia edustaa ja missä pelaa Nilan Bisons? Tai Queens' Park Rangers?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti