Annoin taustatukea Facebook-kaverilleni kun hän oli juuttunut keskusteluun kahden mielestään tee se itse -sankarin kanssa hallituksen "pakkotyöllistämisestä". Tämä kaverini ymmärtää aiheesta jotakin, hän on koulutuksen, työllistämisen ja työpajatoiminnan ammattilainen. Ohessa tästä keskustelusta lainattuja "argumentteja" sen puolesta, että työttömien pakottaminen mihin tahansa olisi hyvästä. Nämä argumentit tunnistaa kursiivista. Omat kommenttini lihavoituina.
"Kehitysmaihin on pelkästään täältä tuupattu miljardi vuoteen eikä ne oo noussu. Oisko vanha viisaus et rahahuolia ei ratkaista rahalla tähänkin asiaan sopiva"
- Ei liity tähän aiheeseen mitenkään. Viitsin kuitenkin vastata:
Kehitysmaat ovat, kiitos länsimaiden, maailmanjärjestämässä se osa, jossa on raaka-aineita, mutta koulutettu väestö ollaan aina kupattu tyhjiin. Kehitysmaat eivät yksin teoin kykene muuttamaan asemaansa kansainvälisessä tuotantoketjussa.
Kommentiksi sosiaalivaltion "kannustavuuteen", jossa aktivoitumisyrityksistä rankaistaan:
"Se onkin kivuliasta muuttaa järjestelmää jossa saa riittävästi rahaa selviytymiseen vaikkei ikinä nostais persettään... Ei poista tarvetta raskaaseen muutokseen."
Ei poistakaan, monien ihmisten elämäntilanteen ja järjestelmän muutokseen. Mutta yksityisen kansalaisen syyllistämisellä ei ratkaista yhtään kannustinloukkua. Kannattaa lukea Osmo Soininvaaran kirja Sata-komitea. Siinä on vastaus kysymykseesi, miten kivuliasta sen järjestelmän muuttaminen on.
"Nykyinen järjestelmä on ihan liian antelias ja passivoiva. Kun tyyppi on jo valmiiks passivinen, niin kuinka paljon se motivoi, että mitään tekemättäkin saa niukan mutta varman elannon, vaikka koko loppuiäkseen?"
Et ehkä tiennyt, että aktivointitoimista kieltäytyjän toimeentulotukea leikataan? Ja syyllistäminen ei hyödytä ketään.
"Kyllä syylliset pitää syyllistää. Liika humaanisuus ei hyödytä ketään. Joku viisaampi on joskus sanonut: Kaikkien pitää saada olla oman onnensä seppiä, mutta ketään ei saa jättää oman onnensa nojaan."
No, jos syyllisiä haetaan, niin poliitikot (osa heistä) ja ay-johtajat ovat niitä. Mutta tavallisen ihmisen syyllistäminen johtaa vain masennukseen tai hällä väliä -fiilikseen. Tai aggressioon.
"Kyllä jokainen yksilö voi vaikuttaa enemmän omaan tilaansa kuin poliitikko tai ay-johtaja. Mutta onhan se aina mukava etsiä vikaa ja syyllistä jostain muualta, vaikka se löytyy useimmiten sieltä peilistä. Sairaus, vamma tai joku erityinen elämäntilanne on tietysti aivan eri juttu, ja niitä vartenhan meillä pitää olla kunnollinen sosiaaliturva ja turvaverkko."
Omaan tilaansa ehkä, mutta ei lainsäädäntöön. Siihen muuten tarvitaankin aikamoinen byrokratia määrittelemään, milloin ja kenellä on sellainen "erityinen elämäntilanne", joka on "eri juttu". Senkö olisit iloisena veronmaksajana valmis kustantamaan, syyperusteisuus- ja kyttäystoimiston?
"No meillähän on Kela ja sossu jo."
Niin on. Mutta eikö niiden päällekkäisiä tehtäviä olisi hyvä karsia, jotta saisimme säästöä? Säästöä saisi esimerkiksi jos toimeentulotuki siirrettäisiin Kelan maksettavaksi. Toinen tapaus on tämä idea, jossa ansiosidonnaisella voi tienata 300 euroa (tai mikä sen suojaosan suuruudeksi nyt tuleekin), muttei peruspäivärahalla. Tällöin valtio käytännössä on tullut maksaneeksi epäsuoraa valtionavustusta kunnille, jota ne eivät tarvitsisi, jos sama työtulon suojaosan periaate koskisi myös peruspäivärahaa kuin nyt on tulossa koskemaan ansiosidonnaista... Mitä enemmän saa rukkasia työnantajilta ja kuulee olevansa huono, ja saa vielä syyllistämistä kaupan päälle, sitä vähemmän jaksaa taistella sen paremmin korvauksista kuin työpaikoistakaan.
"No silloin on kyllä asenne pielessä jos niistä rukkasista masentuu. Rukkasethan tarkoittaa vaan sitä että pitää tsempata enemmän. Ymmärrän todella hyvin, ettei kaikilla ole samat edellytykset, mutta ei aikuinen ihminen voi koko elämäänsä toisten tuen varaan rakentaa. Ei elämä ole helppoa kenelläkään. Kaikki me tiedetään jotain yksilöita, mutta ei järjestelmää voi perustaa yksilöihin. Ja joka tapauksessa meillä on erittäin hyvin toimiva sosiaaliturvajärjestelmä. Ehkä mun pointti on eniten se, että työn tekemisen ja itsenäisesti pärjäämisen arvostus pitäisi saada paremmin kunniaan."
"Ehkä"? Ei me varmaankaan muut voida tulla sulle kertomaan, mitä yrität ajatella ääneen. Jos ajatellaan jaksamattomuuden tarkoittavan huonoa asennetta, on just sitä syyllistämistä, joka ei auta ketään. "Järjestelmää ei voi perustaa yksilöihin". Keihin sitten? Onko masennus asennekysymys?
"Ja järjestelmä todellakin pitää perustaa massoihin, ei yksilöihin, muuten meillä olisi n. 5 miljoonaa järjestelmää täällä Suomessa. Väliinputoajia tulee välttämättä, mutta aukotonta systeemiä ei ole, se pitää hyväksyä."
Paras järjestelmä massoille olisi juuri sellainen, joka ei mahdollistaisi väliinputoajia. Sellainen olisi perustulo, yhdistettynä negatiiviseen tuloveroon, eli jokainen tienaamasi euro leikkaisi perustuloa aika isolla marginaalilla. Perustulon ja nykyisestä nostetun asumistuen lisäksi ei tarvittaisikaan oikein mitään muita erillisiä tukia, paitsi lapsikorotukset. Kustannukset säästettäisiin byrokratiassa ja kannustavuudessa. Kun sanot, että järjestelmä pitää perustaa massoihin, ei yksilöihin, niin meillähän on nyt yhteiskunta, joka korostaa yksilöiden kilpailua, voittamista ja itsensä tuotteistamista. Ällöän syvästi sellaista. Tällaisen yhteiskunnan lisäksi ei tarvita vielä yksilöitäkin, jotka syyllistävät tässä oman avatarinsa tuotteistamisessa epäonnistuneita. Jos työmarkkinoilta on pysyvästi syrjäytynyt työkyvyttöminä satoja tuhansia ihmisiä, silloin vika ei ole näissä sadoissa tuhansissa - tai ainakin kymmenissä tuhansissa - ihmisyksilöissä, vaan silloin työelämä on heille liian armoton ja sitä pitää korjata.
"Miten sitä työelämää pitää korjata? Työnantajienko pitäisi alkaa luomaan suojatyöpaikkoja? Silloin kilpailukyky heikkenisi edelleen, eikä kohta olisi kenellekään töitä. Parempia ehdotuksia vastaanotetaan".
Vähentämällä kyttäämistä, lisäämällä kannustamista, lisäämällä mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työkuvaansa ja kehittää omaa työtään. Aloitetaan vaikka noista. Ja miten muuten määrität kilpailukyvyn? Melkein kaikki siitä puhuvat, mutta juuri kukaan ei määrittele. Tuntuu, että se on mantra, jota kuuluu toistaa.
"Siten että suomalainen kuluttajahinta pärjää kansainvälisen kuluttajahinnan kanssa etenkin nyt kun kaupankäynti menee verkkoon.. mitenkäs se oma vastuu siitä työnkuvan kehittämisestä mielekkääksi?"
Monissa töissä se ei ole mahdollista,aktiivisesta yrityksestä vaikuttaa työnsä järjestelyihin voi tulla ns.turpaan. Tiedän kokemuksesta.
"Eihän sellasessa paikassa kannata olla jos perustellusti esittää et miten työn tulos paranee ja kaikilla on mukavampaa ja turpaan tulee."
Paitsi jos ei muuta saa. Jos vaikka sattuu olemaan 50+ kansakoulutettu nainen, jonka koko työhistoria on sillä samalla työnantajalla.
"Luulis et on tosi hyvä työnantaja jos noin pitkään.."
Voin kertoa, että työnantaja voi muuttua, esimerkiksi jos ihmisiä ulkoistetaan julkisesta hallinnosta liikelaitokselle siten, että asema "vanhana" työntekijänä säilyy lomaoikeuksineen, mutta eteen tulee ylhäältä annettuja muutoksia, joihin on vain sopeuduttava, vaikka sitten kuinka hulluja olisivatkin. Tuolloin oman työn hallinta ja mahdollisuudet vaikuttaa siihen pienenevät jos ne alkujaankaan olivat kovin häävit.
Ja niin edelleen. En koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä, miten ihminen on ihmiselle susi. Kovasti oltiin valmiita ongelmanratkaisun asemesta syyllistämään työttömiä. Jos työmarkkinoilta on pysyvästi syrjäytynyt työkyvyttöminä satoja tuhansia ihmisiä, silloin vika ei ole näissä sadoissa tuhansissa - tai ainakin kymmenissä tuhansissa - ihmisyksilöissä, vaan silloin työelämä on heille liian armoton ja sitä pitää korjata. Jaan vielä lopuksi neuvon: jos et tiedä jostakin asiasta, ota siitä selvää. Auttaa argumentoinnissa niin ettei tarvitse nolata itseään.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keikkatyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keikkatyö. Näytä kaikki tekstit
24.9.2013
20.9.2013
Ei somaleissa vikaa, mutta kun ne työhaluttomat...
Maassamme olevat somalit ovat joutuneet rakenteellisen rasismin syntipukeiksi: kun ei nyt kukaan, jonka nimi on Muhammed, oikein voi saada töitä ilman anonyymiä työhönottoa. Ehkä niqabinkäyttö työhaastatteluissa pitäisikin määrätä kaikille pakollisiksi niin ainakin anonymiteetti työnhaussa helpottuisi. Ja kun somaleita on näyttänyt näkyvän virastoaikana julkisessa tilassa, niin siitä sitten päättelemään, että ovat vailla varsinaista tekemistä.
No, saattaa olla näinkin. Mutta siltikin: tehdäänpä ajatuskoe. Jos suomessa olisi työttömiä yhdysvaltalaisia, ei näitä vieroksuttaisi, koska he ovat länsimaalaisia, vaikka uskoisivatkin herra ties mihin jumalaan. Muhamettilainenkin amerikkalainen kelpaa länsimaiseksi, eivätkä useimmat näkisi mitään ongelmaa siinä, että Vuosaaren metroasema tai Pihliksen ostari kuhisisi työttömiä yhdysvaltalaisia, vaikka olisivat mustia muslimeita. Amerikkalaisia ei kuitenkaan ole, sillä Yhdysvallat ei täytä pakolaisten lähtömaan kriteereitä. On siis tullut todistettua, että syrjinnän kriteeri ei siis ole ulkomaalaisuus, ihonväri tai uskonto vaan ainoastaan kansallisuus.
Suomen sosiaaliturva, joka rankaisee työnteosta, voi näyttäytyä suhteellisen avokätisenä niin sen somalin, yhdysvaltalaisen kuin vailla työhistoriaa olevan suomalaisenkin silmissä. Vika ei kuitenkaan ole vastikkeettomuudessa vaan sellaisen vastikkeellisen tekemisen puuttumisessa, johon työttömämme vielä voisivat soveltuakin ja josta kannattaisi maksaa palkkaa.
On siis tullut todistettua, että vikapäitä eivät siis olekaan systeemiä hyväksikäyttävät työttömät lorvehtijat vaan somalit, jotka ovat joutuneet rakenteellisen työttömyytemme syntipukeiksi, vaikka suurimpia syyllisiä ovat ammattiliitot, jotka kieltäytyvät uudistamasta sosiaaliturvaa kannustavaksi ja jotka kieltäytyvät madaltamasta kokoaikaisen palkkatyön ja ei-työn välisiä raja-aitoja, tai pikemminkin kolmikanta. Poliitikkojen kannattaisikin ottaa valta itselleen, ei kolmi- vaan yksikanta!
Rasisteilta kysyisin: miten se nyt on niin, että tulevat muka viemään meiltä työpaikat kun ei heitä hyväksytä niihinkään töihin, joihin Suomessa omastakin takaa on satoja tuhansia työkyvyttömiä, ei työhaluttomia? Eivät somalit ole suomalaisten työmarkkinoiden vaatimuksia niin kovasti päivittäneet ylöspäin etteivät enää kaikki meillä Suomessa pääse niihin työpaikkoihin. Työkyvyttömien tai muuten vaan raakkien työkyvyttömyys tai raakkius ei siis ole somalien vika.
Kiitos Osmo Soininvaaralle innoituksesta!
No, saattaa olla näinkin. Mutta siltikin: tehdäänpä ajatuskoe. Jos suomessa olisi työttömiä yhdysvaltalaisia, ei näitä vieroksuttaisi, koska he ovat länsimaalaisia, vaikka uskoisivatkin herra ties mihin jumalaan. Muhamettilainenkin amerikkalainen kelpaa länsimaiseksi, eivätkä useimmat näkisi mitään ongelmaa siinä, että Vuosaaren metroasema tai Pihliksen ostari kuhisisi työttömiä yhdysvaltalaisia, vaikka olisivat mustia muslimeita. Amerikkalaisia ei kuitenkaan ole, sillä Yhdysvallat ei täytä pakolaisten lähtömaan kriteereitä. On siis tullut todistettua, että syrjinnän kriteeri ei siis ole ulkomaalaisuus, ihonväri tai uskonto vaan ainoastaan kansallisuus.
Suomen sosiaaliturva, joka rankaisee työnteosta, voi näyttäytyä suhteellisen avokätisenä niin sen somalin, yhdysvaltalaisen kuin vailla työhistoriaa olevan suomalaisenkin silmissä. Vika ei kuitenkaan ole vastikkeettomuudessa vaan sellaisen vastikkeellisen tekemisen puuttumisessa, johon työttömämme vielä voisivat soveltuakin ja josta kannattaisi maksaa palkkaa.
On siis tullut todistettua, että vikapäitä eivät siis olekaan systeemiä hyväksikäyttävät työttömät lorvehtijat vaan somalit, jotka ovat joutuneet rakenteellisen työttömyytemme syntipukeiksi, vaikka suurimpia syyllisiä ovat ammattiliitot, jotka kieltäytyvät uudistamasta sosiaaliturvaa kannustavaksi ja jotka kieltäytyvät madaltamasta kokoaikaisen palkkatyön ja ei-työn välisiä raja-aitoja, tai pikemminkin kolmikanta. Poliitikkojen kannattaisikin ottaa valta itselleen, ei kolmi- vaan yksikanta!
Rasisteilta kysyisin: miten se nyt on niin, että tulevat muka viemään meiltä työpaikat kun ei heitä hyväksytä niihinkään töihin, joihin Suomessa omastakin takaa on satoja tuhansia työkyvyttömiä, ei työhaluttomia? Eivät somalit ole suomalaisten työmarkkinoiden vaatimuksia niin kovasti päivittäneet ylöspäin etteivät enää kaikki meillä Suomessa pääse niihin työpaikkoihin. Työkyvyttömien tai muuten vaan raakkien työkyvyttömyys tai raakkius ei siis ole somalien vika.
Kiitos Osmo Soininvaaralle innoituksesta!
31.8.2013
Minkä valtio antaa, sen kunta ottaa
Valtioneuvoston työryhmä on valmistelemassa ehdotusta, joka mahdollistaisi työttömälle työtuloja 400 euroon asti kuukaudessa ilman että hän menettää työttömyyskorvauksensa. Aloite kuulostaa periaatteessa hyvältä, kannustaisihan se työtöntä aktivoitumaan. Työttömän ei enää tarvitsisi odotella palkkatodistusta ja sovitellun päivärahan päätöstä, kunhan hän vain itse muistaa vahtia ettei vaan ylitä maagista 400 euron suojaosaa.
Todellisuus on kuitenkin toinen. Edelleenkin työttömän kannustinloukku jää useimmilta työttömiltä poispääsemättömäksi ansaksi. Eikä se suojaosa ole 400 euroa, vaan käytännössä pari kymppiä.
Korkeiden asumiskustannusten ja elinkustannusindeksistä jälkeenjääneen peruspäivärahan takia suurin osa työttömistä saa lisäksi toimeentulo- ja asumistukea, joihin tämä aloite ei vaikuta. Onneksi sentään toimeentulotuki sallii nykyään teoriassa 150 euron kuukausitulot, joten 400 tienatusta eurosta jää työttömälle siis 150 euroa. Korkeintaan, sillä suojaosa on kuitenkin tästä 150 eurosta vain 30 euroa, jolloin käytännössä kunta voi periä kaiken 30 euron ylittävän tulon. Aika kova on siis edelleenkin keikkatyön progressio, vähintään 62,5 prosenttia ja jopa 92,5 prosenttia.
Valtioneuvoston hyvää tarkoittava aloite merkitsee sitä, että kun Kela (eli valtio) lahjoittaa työttömälle jopa 250 euroa kuussa, kunta eli sosiaalitoimi ryövää nämä rahat työttömältä, eli toinen käsi ottaa, toinen antaa.
Valtio olisi siis valmis aktivoimaan, mutta kunnan sosiaalitoimi passivoi. Seuraavaksi tarvitaankin kunnat mukaan talkoisiin, vaikkakin kyllä sopii epäillä kuntien talkoohenkeä, sillä eivät kai kunnat vapaaehtoisesti luovu niille valtioneuvoston vahingossa myöntämästä epäsuorasta valtionavustuksesta.
Mikä sitten neuvoksi? Vastaus on perustulo, joka veisi maaliin tässä Valtioneuvoston aloitteeseessa puolitiehen jääneen keikkatyöläisen kannustinpaketin. Tätä odotellessa, toimeentulotuen voisi siirtää Kelan maksettavaksi, jolloin sitä koskisi sama suojaosaperiaate kuin muitakin Kelan maksamia etuuksia.
Michael Perukangas
entinen keikkatyöläinen, pakkoyrittäjä ja freelanceri
Kiitos Jyrki J. Kasville tarkkaavaisuudesta!
Kirjoitukseni julkaistiin Hesarin mielipideosastolla tänään 31.8., mutta titteli oli mennyt väärin "freelancer, Helsinki" sekä sunnuntain 1.9. Uusimaassa.
Todellisuus on kuitenkin toinen. Edelleenkin työttömän kannustinloukku jää useimmilta työttömiltä poispääsemättömäksi ansaksi. Eikä se suojaosa ole 400 euroa, vaan käytännössä pari kymppiä.
Korkeiden asumiskustannusten ja elinkustannusindeksistä jälkeenjääneen peruspäivärahan takia suurin osa työttömistä saa lisäksi toimeentulo- ja asumistukea, joihin tämä aloite ei vaikuta. Onneksi sentään toimeentulotuki sallii nykyään teoriassa 150 euron kuukausitulot, joten 400 tienatusta eurosta jää työttömälle siis 150 euroa. Korkeintaan, sillä suojaosa on kuitenkin tästä 150 eurosta vain 30 euroa, jolloin käytännössä kunta voi periä kaiken 30 euron ylittävän tulon. Aika kova on siis edelleenkin keikkatyön progressio, vähintään 62,5 prosenttia ja jopa 92,5 prosenttia.
Valtioneuvoston hyvää tarkoittava aloite merkitsee sitä, että kun Kela (eli valtio) lahjoittaa työttömälle jopa 250 euroa kuussa, kunta eli sosiaalitoimi ryövää nämä rahat työttömältä, eli toinen käsi ottaa, toinen antaa.
Valtio olisi siis valmis aktivoimaan, mutta kunnan sosiaalitoimi passivoi. Seuraavaksi tarvitaankin kunnat mukaan talkoisiin, vaikkakin kyllä sopii epäillä kuntien talkoohenkeä, sillä eivät kai kunnat vapaaehtoisesti luovu niille valtioneuvoston vahingossa myöntämästä epäsuorasta valtionavustuksesta.
Mikä sitten neuvoksi? Vastaus on perustulo, joka veisi maaliin tässä Valtioneuvoston aloitteeseessa puolitiehen jääneen keikkatyöläisen kannustinpaketin. Tätä odotellessa, toimeentulotuen voisi siirtää Kelan maksettavaksi, jolloin sitä koskisi sama suojaosaperiaate kuin muitakin Kelan maksamia etuuksia.
Michael Perukangas
entinen keikkatyöläinen, pakkoyrittäjä ja freelanceri
Kiitos Jyrki J. Kasville tarkkaavaisuudesta!
Kirjoitukseni julkaistiin Hesarin mielipideosastolla tänään 31.8., mutta titteli oli mennyt väärin "freelancer, Helsinki" sekä sunnuntain 1.9. Uusimaassa.
27.8.2013
Oman onnettomuutensa seppä
Kokoomuslais-sarasvuolainen traditio lähtee siitä, että ihmisen kyvystä ryhdistäytyä johtaa velvoite ryhdistäytymiseen. Ylös, ulos ja lenkille, turha voivottelu pois!
Jos kuitenkaan ihminen ei ole saanut mitään syytä uskoa siihen, että oma tsemppaaminen kannattaa ja että maasta se pienikin ponnistaa, vaikka sitten risoilla kengillä, päänsä betoniseinään ja lasikattoon lyöden, hänen on hyvin vaikea uskoa siihen, että hän voisi olla oman onnensa seppä. Jos edes ensin tietäisi, mitä se onni on.
Otetaan esimerkkejä. Kun työttömällä ei ole samanlaista terveydenhuollon ohituskaistaa eli työterveyshuoltoa kuin toisilla, ja kun työttömyys pitkittyy, ei se välttämättä riitä, että työtöntä käsketään syömään naparnaatei ja liikkumaan sulavasti, jos selkä, pää ja hepnaati on jo mennyt. On myöskin turha käskyttää lähettämään sitä 5001. työhakemusta jos ne viisituhattakaan eivät ole johtaneet mihinkään. On myöskään turha ihmetellä sitä, miksi työtön ei työllisty, kun hän ei voi kouluttaa itseään eikä ottaa vastaan satunnaisiakaan töitä kun korvaukset heti menevät.
On ihan varmaa, että useimpien pitäisi liikkua enemmän, eikä alkoholin ja tupakan käytön vähentämisestäkään olisi mitään haittaa. Tämä on paitsi kansanterveydellinen ja -taloudellinen ongelma, myös kyseessä ollessa sairauden, yksilöllinen tragedia. Mitään haittaa ei olisi siitäkään, jos empatia lisääntyisi ja armoton kyttäily, työntekijöiden epäileminen ja syyllistäminen vähenisi ja työntekijän ei tarvitsisi olla jatkuvasti pelko perseessä, jos ei muusta niin työsuhteestaan, ja samalla siitä, saako hän seuraavassakin kuussa syytinkinsä ja saako hän maksettua ruokkonsa.
Jari Sarasvuon "motivointikirjoituksen", joka motivoi kirjoittamaan tämän kirjoitukseni, voi lukea klikkaamalla tämän bloggaukseni linkkiä.
Jos kuitenkaan ihminen ei ole saanut mitään syytä uskoa siihen, että oma tsemppaaminen kannattaa ja että maasta se pienikin ponnistaa, vaikka sitten risoilla kengillä, päänsä betoniseinään ja lasikattoon lyöden, hänen on hyvin vaikea uskoa siihen, että hän voisi olla oman onnensa seppä. Jos edes ensin tietäisi, mitä se onni on.
Otetaan esimerkkejä. Kun työttömällä ei ole samanlaista terveydenhuollon ohituskaistaa eli työterveyshuoltoa kuin toisilla, ja kun työttömyys pitkittyy, ei se välttämättä riitä, että työtöntä käsketään syömään naparnaatei ja liikkumaan sulavasti, jos selkä, pää ja hepnaati on jo mennyt. On myöskin turha käskyttää lähettämään sitä 5001. työhakemusta jos ne viisituhattakaan eivät ole johtaneet mihinkään. On myöskään turha ihmetellä sitä, miksi työtön ei työllisty, kun hän ei voi kouluttaa itseään eikä ottaa vastaan satunnaisiakaan töitä kun korvaukset heti menevät.
On ihan varmaa, että useimpien pitäisi liikkua enemmän, eikä alkoholin ja tupakan käytön vähentämisestäkään olisi mitään haittaa. Tämä on paitsi kansanterveydellinen ja -taloudellinen ongelma, myös kyseessä ollessa sairauden, yksilöllinen tragedia. Mitään haittaa ei olisi siitäkään, jos empatia lisääntyisi ja armoton kyttäily, työntekijöiden epäileminen ja syyllistäminen vähenisi ja työntekijän ei tarvitsisi olla jatkuvasti pelko perseessä, jos ei muusta niin työsuhteestaan, ja samalla siitä, saako hän seuraavassakin kuussa syytinkinsä ja saako hän maksettua ruokkonsa.
Jari Sarasvuon "motivointikirjoituksen", joka motivoi kirjoittamaan tämän kirjoitukseni, voi lukea klikkaamalla tämän bloggaukseni linkkiä.
2.4.2013
Syrjäyttääkö sosiaaliapu?
Kun sosiaaliturvan asiantuntija, diakoniajohtaja Heikki Hiilamo lausahti pääsiäisenä että hänen mielestään alle 25-vuotiaiden ei pitäisi saada ollenkaan toimeentulotukea, tämä tulkittiin heti valikoivasti siten, että Hiilamo olisi rabillisempi kuin Schubak itse, ja tarjoamassa pashan sijasta pääsiäisestä vain kärsimysnäytelmää.
Tehtäväni ei ole toimia Hiilamon tulkkina, mutta hänen esille nostamansa asia on niin tärkeä että lehdistön vääristelemä sanoma kannattaa korjata. Hän nimittäin tarkoitti sitä, että toimeentulotukea parempi sosiaaliturvan muoto olisi työmarkkinatuki, sillä edellytyksellä että se mahdollistaisi nykyistä paremmin keikkatyön tekemisen. Siihen tarvittaneen sitten perustulo, mitä Hiilamokin ymmärtääkseni kannattaa.
Hiilamo ei siis yrittänyt ohittaa kokoomusnuoria oikealta ja tarjota nuorisotyöttömille porkkanan sijasta keppiä. Ketään ei saa jättää heitteille. Joskus auttaminen voi kuitenkin johtaa heitteillejättöön, ja näin käy valitettavan usein tilanteessa jossa keikkatyö ei kannata (tästäkin olen blogannut täällä omien kokemuksieni pohjalta toukokuussa 2011). Sosiaaliapu voi syrjäyttää, mutta tähän suurempi syy on se, että keikkatyö ei kannata kuin se, että joku voi keksiä tulla laskeneeksi sen, että keikkatyö ei kannata. Eikä tästä voi ketään yksittäistä työtöntä syyttää, koska ei ole heidän vikansa se, että keikkatyö ei kannata. Ai niin, jos en vielä ole sitä sanonut, niin keikkatyö ei kannata.
Suurempi ongelma kuin huoltosuhdettamme sisältä päin kovertava muutama pussikaljaelämäntaiteilija onkin siis on se, että työnteko ei läheskään aina kannata. Siksi näihin kannusteloukkuihin onkin puututtava ennen kuin aletaan purkamaan universaalia sosiaaliturvaa syyperusteiseksi.
Sen, mitä Heikki Hiilamo oikein tarkoitti, voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.
Tehtäväni ei ole toimia Hiilamon tulkkina, mutta hänen esille nostamansa asia on niin tärkeä että lehdistön vääristelemä sanoma kannattaa korjata. Hän nimittäin tarkoitti sitä, että toimeentulotukea parempi sosiaaliturvan muoto olisi työmarkkinatuki, sillä edellytyksellä että se mahdollistaisi nykyistä paremmin keikkatyön tekemisen. Siihen tarvittaneen sitten perustulo, mitä Hiilamokin ymmärtääkseni kannattaa.
Hiilamo ei siis yrittänyt ohittaa kokoomusnuoria oikealta ja tarjota nuorisotyöttömille porkkanan sijasta keppiä. Ketään ei saa jättää heitteille. Joskus auttaminen voi kuitenkin johtaa heitteillejättöön, ja näin käy valitettavan usein tilanteessa jossa keikkatyö ei kannata (tästäkin olen blogannut täällä omien kokemuksieni pohjalta toukokuussa 2011). Sosiaaliapu voi syrjäyttää, mutta tähän suurempi syy on se, että keikkatyö ei kannata kuin se, että joku voi keksiä tulla laskeneeksi sen, että keikkatyö ei kannata. Eikä tästä voi ketään yksittäistä työtöntä syyttää, koska ei ole heidän vikansa se, että keikkatyö ei kannata. Ai niin, jos en vielä ole sitä sanonut, niin keikkatyö ei kannata.
Suurempi ongelma kuin huoltosuhdettamme sisältä päin kovertava muutama pussikaljaelämäntaiteilija onkin siis on se, että työnteko ei läheskään aina kannata. Siksi näihin kannusteloukkuihin onkin puututtava ennen kuin aletaan purkamaan universaalia sosiaaliturvaa syyperusteiseksi.
Sen, mitä Heikki Hiilamo oikein tarkoitti, voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.
15.3.2013
Eroa, ministeri Henriksson!
Ok,
Heidi Hautala erehtyi. Hän on ensimmäinen ihminen itse sen myöntämään: hän erehtyi yrittämään auttaa maahanmuuttajatuttavaansa ja unohti ilmoittaa tämän eläkemaksut, kokonaista 30 euroa. Mitä saa kolmella kympillä? Yhden viinitonkan ja askin tupakkaa. Olutlaatikon tai yhden uuden cd-levyn. 25 litraa maitoa. Maksettua vuokran ehkä sen kokoisesta tilasta, jossa mahtuu makaamaan kääntymättä, kuukaudeksi. Porvoosta.
Kirjoitin jo toissa kesänä julki ihmetykseni siitä, minkä ihmeen takia oppositio tai mediat eivät tarttuneet siihen, että Kok + RKP yhdessä salasivat Voima-lehden muistion hallitusneuvotteluista, joka osoitti, että kyseiset puolueet estivät harmaan talouden torjuntakeinojen tulemista hallitusohjelmaan. Ei kiinnostanut nykyistä oppositiota, joista ainakaan Perussuomalaiset eivät edes halunneet hallitukseen estämään harmaata taloutta ja pelastamaan kansantalouttamme kestävyysvajeelta. Tuotakoon asia julki nyt kun RKP:tä harmaan talouden torjuntatoimia miettineessä työryhmässä hallitusneuvotteluissa edustanut Anna-Maja Henriksson on päässyt oikeusministeriksi ja vaatii nyt oikeusministerinä vaatii ensimmäisenä Heidi Hautalan päätä vadille.
Oikeusministeri Henriksson koettaa peitellä omaa epäonnistunutta harmaan talouden peittely-yritystään laittamalla Heidi Hautalan uhrilampaaksi. Hyi!
Bloggasin 14.6.2011:
Voima-lehden syväkurkkumuistiossa hallitusneuvotteluista paljastetaan, että käynnissä olevat hallitusneuvottelut salataan hyvällä syyllä. Kun ennen vaaleja kaikki puolueet pitivät harmaata taloutta julkista talouttamme epäoikeudenmukaisesti rasittavana epäkohtana, nyt jäljelle jääneestä sixpackista ainakin Kokoomus ja RKP olisivat valmiita rajoittamaan eräitä harmaan talouden torjuntakeinoja.
Muistion - jota syytetyt Kokoomus ja RKP eivät suostu kommentoimaan - mukaan esimerkiksi ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden ja yrityksien viranomaisvalvontaa ei voi kiristää. Tämä mahdollistaa jatkossakin työn teettämisen alle kaikkien taksojen ja veronkierron; jos Voiman muistioon on uskominen, myöskään alihankkijoiden valvontaan ei suunnitella mitään tiukennuksia. Se voisi kenties paljastaa suomalaisten yrittäjien kannalta hankalia ihmisoikeus- tai ympäristöloukkauksia niiden alihankkijoilla.
Jos kerran ollaan julkisen talouden kestävyysvajeesta huolissaan, ei sitä näin korjata. Puhumattakaan siitä inhimillisestä kestävyysvajeesta, joka seuraa siitä, että nyt ainoat joiden harteille vastuu harmaasta taloudesta sälytetään, ovat työntekijät, jotka ovat sekä inhimillisesti että taloudellisesti heikossa hapessa olevia keikka- ja vuokratyöntekijöitä.
Voima-lehden yrityksen haastatella oikeusministeriä voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.
Heidi Hautala erehtyi. Hän on ensimmäinen ihminen itse sen myöntämään: hän erehtyi yrittämään auttaa maahanmuuttajatuttavaansa ja unohti ilmoittaa tämän eläkemaksut, kokonaista 30 euroa. Mitä saa kolmella kympillä? Yhden viinitonkan ja askin tupakkaa. Olutlaatikon tai yhden uuden cd-levyn. 25 litraa maitoa. Maksettua vuokran ehkä sen kokoisesta tilasta, jossa mahtuu makaamaan kääntymättä, kuukaudeksi. Porvoosta.
Kirjoitin jo toissa kesänä julki ihmetykseni siitä, minkä ihmeen takia oppositio tai mediat eivät tarttuneet siihen, että Kok + RKP yhdessä salasivat Voima-lehden muistion hallitusneuvotteluista, joka osoitti, että kyseiset puolueet estivät harmaan talouden torjuntakeinojen tulemista hallitusohjelmaan. Ei kiinnostanut nykyistä oppositiota, joista ainakaan Perussuomalaiset eivät edes halunneet hallitukseen estämään harmaata taloutta ja pelastamaan kansantalouttamme kestävyysvajeelta. Tuotakoon asia julki nyt kun RKP:tä harmaan talouden torjuntatoimia miettineessä työryhmässä hallitusneuvotteluissa edustanut Anna-Maja Henriksson on päässyt oikeusministeriksi ja vaatii nyt oikeusministerinä vaatii ensimmäisenä Heidi Hautalan päätä vadille.
Oikeusministeri Henriksson koettaa peitellä omaa epäonnistunutta harmaan talouden peittely-yritystään laittamalla Heidi Hautalan uhrilampaaksi. Hyi!
Bloggasin 14.6.2011:
Voima-lehden syväkurkkumuistiossa hallitusneuvotteluista paljastetaan, että käynnissä olevat hallitusneuvottelut salataan hyvällä syyllä. Kun ennen vaaleja kaikki puolueet pitivät harmaata taloutta julkista talouttamme epäoikeudenmukaisesti rasittavana epäkohtana, nyt jäljelle jääneestä sixpackista ainakin Kokoomus ja RKP olisivat valmiita rajoittamaan eräitä harmaan talouden torjuntakeinoja.
Muistion - jota syytetyt Kokoomus ja RKP eivät suostu kommentoimaan - mukaan esimerkiksi ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden ja yrityksien viranomaisvalvontaa ei voi kiristää. Tämä mahdollistaa jatkossakin työn teettämisen alle kaikkien taksojen ja veronkierron; jos Voiman muistioon on uskominen, myöskään alihankkijoiden valvontaan ei suunnitella mitään tiukennuksia. Se voisi kenties paljastaa suomalaisten yrittäjien kannalta hankalia ihmisoikeus- tai ympäristöloukkauksia niiden alihankkijoilla.
Jos kerran ollaan julkisen talouden kestävyysvajeesta huolissaan, ei sitä näin korjata. Puhumattakaan siitä inhimillisestä kestävyysvajeesta, joka seuraa siitä, että nyt ainoat joiden harteille vastuu harmaasta taloudesta sälytetään, ovat työntekijät, jotka ovat sekä inhimillisesti että taloudellisesti heikossa hapessa olevia keikka- ja vuokratyöntekijöitä.
Voima-lehden yrityksen haastatella oikeusministeriä voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.
15.2.2013
Miksi bloggaan?
Perustin ensimmäisen blogini syksyllä 2005 perustettuani ensin Helsingin keskuspuiston suojelijoille sähköpostilistan. Tästä sähköpostilistasta kasvoi kansalaisliike ja blogista oli tarkoitus tulla kansalaisliikkeen äänitorvi ja ilmainen tiedotuskanava sekä myös tietovarasto, jonne kokoaisin kaikkea Keskuspuistoa koskevaa materiaalia. Koska en osannut perustaa nettisivua eikä sellaiseen ollut tiedossani ilmaista välinettä, perustin blogin.
Blogi tarkoitti alunperin nettipäiväkirjaa, eikä Keskuspuisto-blogia voinut sanoa nettipäiväkirjaksi. Se oli malliltaan pikemminkin nettisivu, koska se on varasto kannanottoja, lehtileikkeitä, valokuvia, uutisia, aloitteita ja lehdistötiedotteita.
Perustin samalle tekniselle pohjalle keväällä 2007 oman blogin. Miksi? Millä vaikutuksella?
Vaikutuksen mittaaminen on hankalaa. Määrällisiä indikaattoreita on kuitenkin helppo esittää. Vajaan kuuden vuoden aikana blogissani on julkaistu 1002 artikkelia. Sitä on luettu miltei 80 000 kertaa. Jotkut artikkelit osuvat johonkin ajankohtaiseen hermoon, ja niitä saatetaan klikata saman päivän - tai yleensä illan - aikana pari-kolmekin sataa kertaa. Yleensä ajankohtaisuus on taattu silloin kun sattuu kommentoimaan jotakin sellaista televisiokeskustelua, jossa on keskusteltu seksuaalivähemmistöistä tai maahanmuuttajista. Sitten on kestosuosikkiartikkeleita, joihin päädytään googlaamalla tai joita toiset ovat linkanneet. Esimerkiksi katsaukseni parhaista lenkkireiteistä, norjalaisnimien kielioppi, Malminkartano-Kannelmäki -välin tieyhteysvaihtoehtoja käsittelevä juttu ja artikkelini keikkatyöstä ovat tällaisia tasaisen vauhdin klassikoita.
Eniten luettu ei tarkoita parasta. Itse tykkään eniten esimerkiksi musiikkijournalistisista yrityksistäni, mutta toinen tykkää tyttärestä.
Yksi vaikutuksen indikaattori ovat myös nimissäni perustetut pilablogit ja kirjoituksieni kirvoittamat vastineet. Siitä tosin voi olla montaa mieltä, voiko niitä pitää menestyksen mittareina. Hommaforum ei sentään vielä kai ole huomioinut tekosiani...
Kysymykseen "miksi?" on olemassa vain subjektiivisia vastauksia. Blogini on itseilmaisukanava, itseterapiaa, sen tarkoitus on herättää keskustelua joskus provosoimallakin ja wannabe-kunnallispoliitikolle oma blogi on ilmainen mainos. Se ei pyri olemaan hakuteos, vaan pikemminkin se on kirjasto. Tarkoitukseni ei ole pyrkiä miellyttämään ketään tarkoituksellisesti. Blogini aineisto on niin monipuolista - tai kirjavaa - näistä edellämainituista syistä: koska se palvelee kaikkia näitä tarkoituksia. Olen valinnut tietoisesti linjan, jossa blogini on sillisalaatti, silläkin uhalla että satunnaiselle lukijalle se on vaikealukuinen. Blogini ei oikein käy hakuteokseksi paitsi yhdessä asiassa: millainen olen minä, Michael Perukangas. Erilaiset mielenkiinnonkohteeni - kuten politiikka - ovat osa minua, eivät päinvastoin.
Blogi tarkoitti alunperin nettipäiväkirjaa, eikä Keskuspuisto-blogia voinut sanoa nettipäiväkirjaksi. Se oli malliltaan pikemminkin nettisivu, koska se on varasto kannanottoja, lehtileikkeitä, valokuvia, uutisia, aloitteita ja lehdistötiedotteita.
Perustin samalle tekniselle pohjalle keväällä 2007 oman blogin. Miksi? Millä vaikutuksella?
Vaikutuksen mittaaminen on hankalaa. Määrällisiä indikaattoreita on kuitenkin helppo esittää. Vajaan kuuden vuoden aikana blogissani on julkaistu 1002 artikkelia. Sitä on luettu miltei 80 000 kertaa. Jotkut artikkelit osuvat johonkin ajankohtaiseen hermoon, ja niitä saatetaan klikata saman päivän - tai yleensä illan - aikana pari-kolmekin sataa kertaa. Yleensä ajankohtaisuus on taattu silloin kun sattuu kommentoimaan jotakin sellaista televisiokeskustelua, jossa on keskusteltu seksuaalivähemmistöistä tai maahanmuuttajista. Sitten on kestosuosikkiartikkeleita, joihin päädytään googlaamalla tai joita toiset ovat linkanneet. Esimerkiksi katsaukseni parhaista lenkkireiteistä, norjalaisnimien kielioppi, Malminkartano-Kannelmäki -välin tieyhteysvaihtoehtoja käsittelevä juttu ja artikkelini keikkatyöstä ovat tällaisia tasaisen vauhdin klassikoita.
Eniten luettu ei tarkoita parasta. Itse tykkään eniten esimerkiksi musiikkijournalistisista yrityksistäni, mutta toinen tykkää tyttärestä.
Yksi vaikutuksen indikaattori ovat myös nimissäni perustetut pilablogit ja kirjoituksieni kirvoittamat vastineet. Siitä tosin voi olla montaa mieltä, voiko niitä pitää menestyksen mittareina. Hommaforum ei sentään vielä kai ole huomioinut tekosiani...
Kysymykseen "miksi?" on olemassa vain subjektiivisia vastauksia. Blogini on itseilmaisukanava, itseterapiaa, sen tarkoitus on herättää keskustelua joskus provosoimallakin ja wannabe-kunnallispoliitikolle oma blogi on ilmainen mainos. Se ei pyri olemaan hakuteos, vaan pikemminkin se on kirjasto. Tarkoitukseni ei ole pyrkiä miellyttämään ketään tarkoituksellisesti. Blogini aineisto on niin monipuolista - tai kirjavaa - näistä edellämainituista syistä: koska se palvelee kaikkia näitä tarkoituksia. Olen valinnut tietoisesti linjan, jossa blogini on sillisalaatti, silläkin uhalla että satunnaiselle lukijalle se on vaikealukuinen. Blogini ei oikein käy hakuteokseksi paitsi yhdessä asiassa: millainen olen minä, Michael Perukangas. Erilaiset mielenkiinnonkohteeni - kuten politiikka - ovat osa minua, eivät päinvastoin.
14.2.2013
Allekirjoita kansalaisaloite perustulon puolesta!
Miksi perustuloa tarvitaan:
- se helpottaisi yrittämistä. Aloitteleva pienyrittäjä on koko lailla lainsuojaton. Hän kantaa kaikki riskit itse, sairastamiseen ei ole varaa ja työllistäminen on kallista.
- se helpottaisi työttömien osa-aika- ja keikkatyön tekemistä. Tämä parantaisi työttömien taloudellista tilannetta, työttömät voisivat myös ylläpitää osaamistaan ja tämä vähentäisi työttömien väsymistä ja syrjäytymistä.
- se kannustaisi työttömiä opiskelemaan, mikä tukisi heidän työnhakuaan.
- se poistaisi karenssit. Elämäntilanteiden muuttuessa tukimuoto muuttuu, ja käsittelyajat ovat pitkiä. Vatsa ja vuokranantaja ja velkojat eivät kuitenkaan tunne käsittelyaikoja.
- se poistaisi monia tukia tarpeettomina. Ei tarvittaisi enää toimeentulotukea tai peruspäivärahaa. Byrokratiakin vähenisi huomattavasti.
Ja paljon monia muitakin hyviä syitä, joista moni minua viisaampi - esimerkiksi Osmo Soininvaara, Ville Niinistö ja Outi Alanko-Kahiluoto - on sanonut minua viisaammin. Näitä syitä ja kansalaisaloitteen löytää klikkaamalla tämän bloggauksen linkkejä. Omia perusteluita löytää blogini oikean sivupalkin kohdasta "hakusanat".
- se helpottaisi yrittämistä. Aloitteleva pienyrittäjä on koko lailla lainsuojaton. Hän kantaa kaikki riskit itse, sairastamiseen ei ole varaa ja työllistäminen on kallista.
- se helpottaisi työttömien osa-aika- ja keikkatyön tekemistä. Tämä parantaisi työttömien taloudellista tilannetta, työttömät voisivat myös ylläpitää osaamistaan ja tämä vähentäisi työttömien väsymistä ja syrjäytymistä.
- se kannustaisi työttömiä opiskelemaan, mikä tukisi heidän työnhakuaan.
- se poistaisi karenssit. Elämäntilanteiden muuttuessa tukimuoto muuttuu, ja käsittelyajat ovat pitkiä. Vatsa ja vuokranantaja ja velkojat eivät kuitenkaan tunne käsittelyaikoja.
- se poistaisi monia tukia tarpeettomina. Ei tarvittaisi enää toimeentulotukea tai peruspäivärahaa. Byrokratiakin vähenisi huomattavasti.
Ja paljon monia muitakin hyviä syitä, joista moni minua viisaampi - esimerkiksi Osmo Soininvaara, Ville Niinistö ja Outi Alanko-Kahiluoto - on sanonut minua viisaammin. Näitä syitä ja kansalaisaloitteen löytää klikkaamalla tämän bloggauksen linkkejä. Omia perusteluita löytää blogini oikean sivupalkin kohdasta "hakusanat".
7.1.2013
Vartiainen moralisoi tutkimuksen asemesta
Vattin (Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen) ylijohtaja Juhana Vartiainen on viime aikoina kunnostautunut moralistina tutkijan sijaan. Nämä Vartiaiset tuntuvat olettavan, että työttömien työhaluttomuus on yhteiskuntamme suurin kantokykyongelma kun heitä pitää patistella mihin tahansa töihin, joiden palkkojakin sitäpaitsi vielä pienennetään. Vartiaisen keittämistä myrkyistä voi ottaa maistiannoksen allaolevasta linkistä:
http://yle.fi/uutiset/vartiainen_lehdelle_tyottomille_tyovelvoite_enemman_matalapalkkatoita/6439282
Vaikka minunkin elämääni on mahtunut lukuisia erimittaisia työttömyysjaksoja, miksiköhän ei minulle ole koskaan tullut (velvoite)työllistämisosoitusta? Vastaus: koska minulla on akateeminen loppututkinto ja ajatellaan että työllistyn kuitenkin omatoimisesti. Tämmöinen velvoitetyöllistäminen jakaa ihmiset entistä selvemmin kahteen kastiin: niihin, joilla on työllistymispakko, mutta kuitenkin työllistyminen käytännössä mahdotonta ja niihin, joille työllistyminen on oikeus ja mahdollisuus.
Jokunenkin työvoimavirkailija on tullut minulle myöntäneeksi, että työllistämisen tabu ovat toivottomat työllistettävät, joita ei virallisesti ole mutta joihin on turha tuhlata työllistämisresursseja ja joita pitäisi auttaa muin keinoin. Yleensä heidän elämäntilannettaan selkeyttäisi ja helpottaisi huomattavasti työkyvyttömyyseläke. "Eliittityönhakijoihin", eli esimerkiksi akateemisesti koulutettuihin, taas on turha tuhlata paukkuja, koska heidän oletetaan työllistyvän omatoimisesti ennemmin pikemmin kuin myöhemmin.
Minä olen tainnut kuulua niihin eliittityönhakijoihin, koska olen saanut luottamuksellisesti kuulla vinkin näiden toivottomien tapauksien olemassaolosta sekä työttömän että työllistäjän ominaisuudessa. Työllistäjän ominaisuudessa minut on eräs TE-ministeriön virkailija auliisti sulkenut tämän ammatillisen salaisuuden piiriin: kyllä, nyt kun olet meikäläisiä, niin kyllä, on todellakin olemassa toivottomaksi luokiteltuja työllistettäviä. Sitä vaan ei saa heille itselleen sanoa, siis näille toivottomiksi luokitelluille. Itse asiassa työvoimaviranomaisten käyttämä jaottelu on paljon moniulotteisempi kuin eliitti - toivottomat. (Yhteiskunta)luokkia taisi muistini mukaan olla 5, vaikka luin kyllä koulun historiantunneilla että säätyjä olisi ollut vain neljä. Niin että kyllä työhallinnossa ihan oikeasti luokitellaan ihmisiä.
Nykyisillä työmarkkinoilla on puhtaasti sattumaa, millä puolella luukkua ihminen milloinkin sattuu olemaan. Hei, tästähän voisi kehittää leikin, sellaisen perinteisen tuolileikin uudennetun version! Kun RAY-projektirahoilla otin työharjoitteluihin ja -kokeiluihin vuosina 2006-2007 erääseen kansalaisjärjestöön kymmeniä ihmisiä, erääseen näistä harjoittelijoista törmäsin työkkärivirkailijana kun palasin ulkomaasta, jonne lähdin irtisanouduttuani perhesyistä juuri tuosta edellämainitusta työpaikasta. Mitä merkonomi sanoo valtiotieteiden maisterille työkkärissä? No, että meillä ei ole juuri nyt sinun kaltaisillesi töitä. Olet meille ylipätevä mutta epäsopiva.
Vielä niihin aikoihin kun aloittelin ensimmäisissä työpaikoissani, jotkut kutsuivat työkkäreitä työnvälitystoimistoiksi. Koska työllistämistöitä ei ole enää ollut vuosikymmeniin (paitsi ne, jota ennen sanottiin suojatöiksi), ei siis ole töitä joita välittää. Ja kun mietin TE-virkailijoiden tilannetta: 1800 euron pohjapalkalla pitäisi olla todellinen työ- ja elinkeinomarkkinoiden moniosaaja, joilla on ihmisten kohtaloita harteillansa, tämä yhtälö ei oikein toimi.
Ei toimi sekään yhtälö, jossa pannaan kyseiseen työhön soveltumattomia pakkotöihin. Voi ihan oikeasti sattua vaikka onnettomuuksia, käsitellään työssä sitten ihmisiä, koneita tai sellaisia abstraktioita kuin vaikkapa numeroita tai bittejä.
Vartiaisille voi kuitenkin mainita muutamiakin syitä, minkä vuoksi työ ei kannata tai ole edes mahdollista:
1) Silloin kun työstä jää verotuksen ja pakollisten kustannusten (asuminen, liikenne työpaikan ja kodin välillä, sähkö, puhelin, kotivakuutus, elatusmaksut jne.) jälkeen vähemmän käteen kuin mitä jäisi toimeentulotuella tai peruspäivärahalla, ongelmana ei ole se, että etuuksien taso olisi liian korkea vaan että elinkustannukset ovat liian korkeat ja että hyvinvointivaltio rankaisee karensseilla ja kohtuuttomalla progressiolla jokaisesta keikkatyötunnista. Tästä lisää alla:
http://perukangas.blogspot.fi/2011/05/keikkatyo-ei-kannata.html
2) Jos työttömälle tarjotaan työtä, jota hän ei syystä tai toisesta kykene tekemään. Näin kävi itselleni Norjassa, jossa rekrytointikonsulentti tarjosi minulle taksinkuljettajan töitä. Niitähän maahanmuuttajamiehet muutenkin siellä tekevät. Paha vain ettei minulla ole ajokorttia. Tästä lisää alla: http://perukangas.blogspot.fi/2009/12/rekrytointifirmat-tukipalveluita-vai.html
3) Jos työttömälle tarjottaisiin työtä hänen työssäkäyntialueensa sisältä, mutta kyseinen työpaikka on kuitenkin hakijalle saavuttamattomissa. Mietin esimerkiksi itse taannoin Myrskylän kulttuurisihteerin sijaisuuden hakemista. Porvoosta Myrskylään menee päivittäin aamulla 1 suora vuoro, joka saapuu 9.05 ja Myrskylästä viimeinen päivän neljästä vuorosta lähtee jo 15.45. Ei täyden työpäivän tekeminen onnistuisi.
Lisää työssäkäyntialueista:
http://perukangas.blogspot.fi/2010/11/tyossakayntialueen-gravitaatiomalli.html
Metodologiansa ja tieteensosiologiansa lukeneena yhteiskuntatieteilijänä tiedän, että tutkimus ei ole arvovapaa, muusta inhimillisestä toiminnasta erillinen saareke. On kai ihan reilua Vartiaiselta tuoda arvolähtökohtansa avoimesti pöydälle, mutta suosittelisin kuitenkin, että hän keskittyisi työhönsä vähän paremmin ja perehtyisi työttömyyden syihin, seurauksiin ja työnteon esteisiin ennen kuin menee päästämään tällaisia aivopieruja. Yleensäkin tutkijoilta vaaditaan omaan aiheeseensa perehtymistä, lieneekö tämä tutkimuspäälliköltä liikaa vaadittu?
http://yle.fi/uutiset/vartiainen_lehdelle_tyottomille_tyovelvoite_enemman_matalapalkkatoita/6439282
Vaikka minunkin elämääni on mahtunut lukuisia erimittaisia työttömyysjaksoja, miksiköhän ei minulle ole koskaan tullut (velvoite)työllistämisosoitusta? Vastaus: koska minulla on akateeminen loppututkinto ja ajatellaan että työllistyn kuitenkin omatoimisesti. Tämmöinen velvoitetyöllistäminen jakaa ihmiset entistä selvemmin kahteen kastiin: niihin, joilla on työllistymispakko, mutta kuitenkin työllistyminen käytännössä mahdotonta ja niihin, joille työllistyminen on oikeus ja mahdollisuus.
Jokunenkin työvoimavirkailija on tullut minulle myöntäneeksi, että työllistämisen tabu ovat toivottomat työllistettävät, joita ei virallisesti ole mutta joihin on turha tuhlata työllistämisresursseja ja joita pitäisi auttaa muin keinoin. Yleensä heidän elämäntilannettaan selkeyttäisi ja helpottaisi huomattavasti työkyvyttömyyseläke. "Eliittityönhakijoihin", eli esimerkiksi akateemisesti koulutettuihin, taas on turha tuhlata paukkuja, koska heidän oletetaan työllistyvän omatoimisesti ennemmin pikemmin kuin myöhemmin.
Minä olen tainnut kuulua niihin eliittityönhakijoihin, koska olen saanut luottamuksellisesti kuulla vinkin näiden toivottomien tapauksien olemassaolosta sekä työttömän että työllistäjän ominaisuudessa. Työllistäjän ominaisuudessa minut on eräs TE-ministeriön virkailija auliisti sulkenut tämän ammatillisen salaisuuden piiriin: kyllä, nyt kun olet meikäläisiä, niin kyllä, on todellakin olemassa toivottomaksi luokiteltuja työllistettäviä. Sitä vaan ei saa heille itselleen sanoa, siis näille toivottomiksi luokitelluille. Itse asiassa työvoimaviranomaisten käyttämä jaottelu on paljon moniulotteisempi kuin eliitti - toivottomat. (Yhteiskunta)luokkia taisi muistini mukaan olla 5, vaikka luin kyllä koulun historiantunneilla että säätyjä olisi ollut vain neljä. Niin että kyllä työhallinnossa ihan oikeasti luokitellaan ihmisiä.
Nykyisillä työmarkkinoilla on puhtaasti sattumaa, millä puolella luukkua ihminen milloinkin sattuu olemaan. Hei, tästähän voisi kehittää leikin, sellaisen perinteisen tuolileikin uudennetun version! Kun RAY-projektirahoilla otin työharjoitteluihin ja -kokeiluihin vuosina 2006-2007 erääseen kansalaisjärjestöön kymmeniä ihmisiä, erääseen näistä harjoittelijoista törmäsin työkkärivirkailijana kun palasin ulkomaasta, jonne lähdin irtisanouduttuani perhesyistä juuri tuosta edellämainitusta työpaikasta. Mitä merkonomi sanoo valtiotieteiden maisterille työkkärissä? No, että meillä ei ole juuri nyt sinun kaltaisillesi töitä. Olet meille ylipätevä mutta epäsopiva.
Vielä niihin aikoihin kun aloittelin ensimmäisissä työpaikoissani, jotkut kutsuivat työkkäreitä työnvälitystoimistoiksi. Koska työllistämistöitä ei ole enää ollut vuosikymmeniin (paitsi ne, jota ennen sanottiin suojatöiksi), ei siis ole töitä joita välittää. Ja kun mietin TE-virkailijoiden tilannetta: 1800 euron pohjapalkalla pitäisi olla todellinen työ- ja elinkeinomarkkinoiden moniosaaja, joilla on ihmisten kohtaloita harteillansa, tämä yhtälö ei oikein toimi.
Ei toimi sekään yhtälö, jossa pannaan kyseiseen työhön soveltumattomia pakkotöihin. Voi ihan oikeasti sattua vaikka onnettomuuksia, käsitellään työssä sitten ihmisiä, koneita tai sellaisia abstraktioita kuin vaikkapa numeroita tai bittejä.
Vartiaisille voi kuitenkin mainita muutamiakin syitä, minkä vuoksi työ ei kannata tai ole edes mahdollista:
1) Silloin kun työstä jää verotuksen ja pakollisten kustannusten (asuminen, liikenne työpaikan ja kodin välillä, sähkö, puhelin, kotivakuutus, elatusmaksut jne.) jälkeen vähemmän käteen kuin mitä jäisi toimeentulotuella tai peruspäivärahalla, ongelmana ei ole se, että etuuksien taso olisi liian korkea vaan että elinkustannukset ovat liian korkeat ja että hyvinvointivaltio rankaisee karensseilla ja kohtuuttomalla progressiolla jokaisesta keikkatyötunnista. Tästä lisää alla:
http://perukangas.blogspot.fi/2011/05/keikkatyo-ei-kannata.html
2) Jos työttömälle tarjotaan työtä, jota hän ei syystä tai toisesta kykene tekemään. Näin kävi itselleni Norjassa, jossa rekrytointikonsulentti tarjosi minulle taksinkuljettajan töitä. Niitähän maahanmuuttajamiehet muutenkin siellä tekevät. Paha vain ettei minulla ole ajokorttia. Tästä lisää alla: http://perukangas.blogspot.fi/2009/12/rekrytointifirmat-tukipalveluita-vai.html
3) Jos työttömälle tarjottaisiin työtä hänen työssäkäyntialueensa sisältä, mutta kyseinen työpaikka on kuitenkin hakijalle saavuttamattomissa. Mietin esimerkiksi itse taannoin Myrskylän kulttuurisihteerin sijaisuuden hakemista. Porvoosta Myrskylään menee päivittäin aamulla 1 suora vuoro, joka saapuu 9.05 ja Myrskylästä viimeinen päivän neljästä vuorosta lähtee jo 15.45. Ei täyden työpäivän tekeminen onnistuisi.
Lisää työssäkäyntialueista:
http://perukangas.blogspot.fi/2010/11/tyossakayntialueen-gravitaatiomalli.html
Metodologiansa ja tieteensosiologiansa lukeneena yhteiskuntatieteilijänä tiedän, että tutkimus ei ole arvovapaa, muusta inhimillisestä toiminnasta erillinen saareke. On kai ihan reilua Vartiaiselta tuoda arvolähtökohtansa avoimesti pöydälle, mutta suosittelisin kuitenkin, että hän keskittyisi työhönsä vähän paremmin ja perehtyisi työttömyyden syihin, seurauksiin ja työnteon esteisiin ennen kuin menee päästämään tällaisia aivopieruja. Yleensäkin tutkijoilta vaaditaan omaan aiheeseensa perehtymistä, lieneekö tämä tutkimuspäälliköltä liikaa vaadittu?
2.9.2011
Oman elämänsä työnhakija
Minä olen Michael, 40-vuotias valtiotieteiden maisteri, jatko-opiskelija. Olen työskennellyt (koulutus)suunnittelijana, luennoitsijana, opettajana, yrittäjänä, tutkijana, siivoojana, jakajana, puistotyöntekijänä, keittiöapulaisena, (toimisto-, toimiala- ja opinto-)sihteerinä, toimistovirkailijana ja -apulaisena, projektin vetäjänä, valtakunnallisena projektikoordinaattorina ja markkinatutkijana. Voi olla että jotakin muutakin olen työstänyt mutta kun ei tullut tuo portfolio mukaan. Elämääkin olen opiskellut mutta siitä ei ole todistusta.
Tuco, eli Hyvien, pahojen ja rumien ruma, tutki itseään Hamletin tavoin: elääkö työtä varten vai tehdäkö työtä elämää varten? Jotkut voivat työskennellä rahoittaakseen harrastuksensa. Harrastukset ovat osa elämää, kuten työkin. Jos rahoittaa elämänsä työllään, samalla mahdollistaa myös työnteon, sillä palkallaan työvoima uusintaa itsensä. Tosin tämä marxilainen väite on hieman epätarkka: elämällään työvoima itsensä uusintaa.
Ihmisellä - ainakin minulla - on tarve oman elämän hallinnan tunteesta ja mielekkääksi kokemisesta. Olen ainakin jälkikäteen melko hyvällä menestyksellä pyrkinyt kääntämään kaikki työni voitokseni, ainakin oppimismielessä. Olen pystynyt niillä kyllä myös rahoittamaan elämäni, velkaantumatta pahemmin. Tämä onnistuu kun ei harrasta mitään kovin ekstravaganttia, kuten lepakkomiesten keräilyä, valasratsastusta tai autoilua. Joidenkin pitää hankkia työpaikka harrastuksien mukaan.
Elämäni maksaa, ei tosin kovin paljoa. Harrastukseni vieläkin vähemmän, koska nekin ovat osa elämääni, eivätkä päinvastoin. Jos olisin brasilialainen, elämäni olisi lisäksi vielä osa jalkapalloa.
En näe, että elämästäni pitäisi muodostua joku loogisesti etenevä kertomus, jossa monesta premissistä pitäisi johtua yksituumaisesti yksi johtopäätös. Pidän nimittäin aika paljon prosessista itsestään. Sitä kutsutaan elämäksi. Ja sen loppua kutsutaan kuolemaksi.
Jaksamisestani ei kannata olla huolissaan, tai elämäni mielekkääksi kokemisesta. Kyllä minä itse pidän niistä huolen. Uusinnan itseni musiikilla, hyvällä ruoalla ja viinillä, ystävieni kanssa ja liikkumalla metsässä. Motivaatiotanikaan ei tarvitse epäillä. Kaiken tähänkin asti tekemäni olen kokenut mielekkääksi. En oikeuta elämääni ja tekemisiäni etukäteen, sillä en ole ennustaja. Parhaassa tapauksessa löydän sen mielekkyyden nyt-hetkessä, huonoimmillaankin jälkikäteisesti. Siinäkin tapauksessa kyllä viihdyn, ainakin pärjään.
Kunnioitan ja arvostan kaikkea tekemääni, niinkuin itseänikin. Siksi koetankin saada siitä kaiken mahdollisen irti. En suhtaudu tekemisiini porttiteorian mukaisesti, astinlautoina johonkin muuhun, enkä ole tehnyt niin nuorenakaan. Luultavasti juuri siksi olenkin tehnyt tähän mennessä niin erilaisia asioita.
Minulla olisi vastaisuudessa pestaamistani harkitseville yksi pyyntö: toivon, että yksikään ovi ei sulkeutuisi edestäni vain siksi, että minua pidetään kokeneena. Elämänkokemukseni on nimittäin rikkauteni, ja historiani selittää sitä, miksi ja mitä olen. Elämänkokemukseni on vain vahvistanut sitä, jonka aavistin olla tekemättä jo nuorempana: olen oppinut olemaan luulematta, ennustamatta tai arvelematta asioita tai toivomatta kuita taivailta. Onni asuu nyt-hetkessä, pienissä tai keskisuurissa elämyksissä ja oivalluksissa.
Tuco, eli Hyvien, pahojen ja rumien ruma, tutki itseään Hamletin tavoin: elääkö työtä varten vai tehdäkö työtä elämää varten? Jotkut voivat työskennellä rahoittaakseen harrastuksensa. Harrastukset ovat osa elämää, kuten työkin. Jos rahoittaa elämänsä työllään, samalla mahdollistaa myös työnteon, sillä palkallaan työvoima uusintaa itsensä. Tosin tämä marxilainen väite on hieman epätarkka: elämällään työvoima itsensä uusintaa.
Ihmisellä - ainakin minulla - on tarve oman elämän hallinnan tunteesta ja mielekkääksi kokemisesta. Olen ainakin jälkikäteen melko hyvällä menestyksellä pyrkinyt kääntämään kaikki työni voitokseni, ainakin oppimismielessä. Olen pystynyt niillä kyllä myös rahoittamaan elämäni, velkaantumatta pahemmin. Tämä onnistuu kun ei harrasta mitään kovin ekstravaganttia, kuten lepakkomiesten keräilyä, valasratsastusta tai autoilua. Joidenkin pitää hankkia työpaikka harrastuksien mukaan.
Elämäni maksaa, ei tosin kovin paljoa. Harrastukseni vieläkin vähemmän, koska nekin ovat osa elämääni, eivätkä päinvastoin. Jos olisin brasilialainen, elämäni olisi lisäksi vielä osa jalkapalloa.
En näe, että elämästäni pitäisi muodostua joku loogisesti etenevä kertomus, jossa monesta premissistä pitäisi johtua yksituumaisesti yksi johtopäätös. Pidän nimittäin aika paljon prosessista itsestään. Sitä kutsutaan elämäksi. Ja sen loppua kutsutaan kuolemaksi.
Jaksamisestani ei kannata olla huolissaan, tai elämäni mielekkääksi kokemisesta. Kyllä minä itse pidän niistä huolen. Uusinnan itseni musiikilla, hyvällä ruoalla ja viinillä, ystävieni kanssa ja liikkumalla metsässä. Motivaatiotanikaan ei tarvitse epäillä. Kaiken tähänkin asti tekemäni olen kokenut mielekkääksi. En oikeuta elämääni ja tekemisiäni etukäteen, sillä en ole ennustaja. Parhaassa tapauksessa löydän sen mielekkyyden nyt-hetkessä, huonoimmillaankin jälkikäteisesti. Siinäkin tapauksessa kyllä viihdyn, ainakin pärjään.
Kunnioitan ja arvostan kaikkea tekemääni, niinkuin itseänikin. Siksi koetankin saada siitä kaiken mahdollisen irti. En suhtaudu tekemisiini porttiteorian mukaisesti, astinlautoina johonkin muuhun, enkä ole tehnyt niin nuorenakaan. Luultavasti juuri siksi olenkin tehnyt tähän mennessä niin erilaisia asioita.
Minulla olisi vastaisuudessa pestaamistani harkitseville yksi pyyntö: toivon, että yksikään ovi ei sulkeutuisi edestäni vain siksi, että minua pidetään kokeneena. Elämänkokemukseni on nimittäin rikkauteni, ja historiani selittää sitä, miksi ja mitä olen. Elämänkokemukseni on vain vahvistanut sitä, jonka aavistin olla tekemättä jo nuorempana: olen oppinut olemaan luulematta, ennustamatta tai arvelematta asioita tai toivomatta kuita taivailta. Onni asuu nyt-hetkessä, pienissä tai keskisuurissa elämyksissä ja oivalluksissa.
26.8.2011
Yritystuet, turhia ja vahingollisia?
Anu Tokilan tuoreen Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkimuksen (HS:n juttu siitä löytyy otsikkoa klikkaamalla) mukaan suurin osa yritystukia saaneista yrityksistä olisi pärjännyt vallan hyvin ilmankin. Mainitussa tutkimuksessa vielä täsmennetään, että erityisesti jo vakiintuneille yrityksille ja suuryrityksille ei kannata tukia kantaa. Lisään tähän listaan yhden henkilön toiminimiyritykset.
Yhden ihmisen perustamisen yrityksien työllistävän vaikutuksen varaan ei kannata laskea liikoja. Tukipalveluita eli loisia ne sen sijaan kyllä työllistävät. Kirjanpitäjät ovat toiminimien välttämättömiä kavereita, samaten TE-hallinto yrityksen perustamisvaiheessa. Aloittavista yrittäjistä hyötyvät myös pankit, joiden lainaneuvottelijoita moni toiminimi lähestyy hattu kourassa.
Olin kevään 2004 puolisen vuotta toiminimiyrittäjänä. Tätä ennen olin elättänyt itseni jonkin aikaa kohtuullisen hyvällä menestyksellä freelancerina. Olin tehnyt mm. siivouskeikkoja, muutamien kuukausien mittaisia tilaustutkimuksia ja selvityksiä vanhusten ja vaikeavammaisten palveluista ja lisäksi päivittänyt ammattikorkeakoulun yhden toimialan opintorekisterit kokonaan sekä opettanut siellä muutamia kursseja ja korjannut tenttejä. Olin tullut toimeen ihan ok kun asuin taloyhtiön vuokrakämpässä, eikä minulla ollut sellaisia extravagantteja harrastuksia kuin vaikka autolla ajaminen, valassafarit, lepakkomiesten keräily tai kuurakettien ampuminen. Reikäpelin pelaamisenkin rajoitin satunnaiseen minigolfiin ja läheisen Talin golfkentän ympärijuoksuun. Konjakinkin korvasin brändyllä.
Miten minusta tuli yrittäjä? Työvoimatoimistoni suositteli minulle varsin painokkaasti osallistumista TKK:n täydennyskoulutuskeskuksen kurssille, joka oli suunniteltu akateemisten nk. eliittihakijoiden osaamisen päivittämiseksi yrityssektorille sopivaksi. Lähiopetuksen jälkeinen loppuaika kurssista oli tarkoitus suorittaa työharjoitteluna yrityksessä. Tällaisen yhteistyöyrityksen hankkimisessa piti auttaa rekrytointikonsultin, jollaisen kanssa jokaisella kurssilaisella oli yksi henkilökohtainen tapaaminen. Tämä minulle räätälöity palvelukontakti poiki n. 6-sivuisen Yritystele-printin, jonka ruotimisen minä sitten aloitin kotigooglaamalla.
No, ei se mitään. Google on erikoisalaani, sekä jälkien jättäminen sinne että jäljestäminen. Kotigooglaamisen perusteella otin yhteyttä joihinkin kiinnostavan kuuloisiin yrityksiin, joista yksi vihjaisi toisesta kiinnostavasta yrityksestä. Sieltä näytettiin vihreää valoa, ja kiinnostus oli molemminpuolinen. Vaikutti siltä, että voisin olla osana edelläkävijyyttä, tutkijan ominaisuudessa kehittämässä ja keksimässä aivan uudenlaisia, kokonaisvaltaisia innovaatioita.
Kokemus oli kyllä opettavainen. Opin sen, miten uusi yritys perustetaan ja millaista tukea ja neuvontaa siihen voi saada, mutta ennen kaikkea sain elämänkokemusta. Opin myös, että aloitteleva yrittäjä saa starttirahaa hämmästyttävän helposti: siihen riittää kahden viikon intensiivikurssi yrittämisen alkeista ja varsin luonnosmainen liiketoimintasuunnitelma, joka, hämmästyttävää kyllä, meni täydestä sekä Helsingin kaupungin uusyrityskeskus NYP:in neuvojalta ja työvoimatoimistolle, joka starttirahoista päättää. Jossakin vaiheessa olisi pitänyt hälytyskellojen soida, oliko liiketoimintasuunnitelmani sellainen, että sen kuvaama yritystoiminta voi todella kannattaa edes siinä määrin että sillä yksi ihminen olisi pystynyt maksamaan vuokransa.
Starttirahaa saa siis liian helposti. Pahimmillaan se voi olla kuolemansuudelma, jolla työnnetään yrittämiseen tiedollisesti kyvyttömiä ja asenteellisesti kelvottomia ottamaan sellaisia riskejä, mistä heillä ei ole mitään tiedollisia, taloudellisia tai asenteellisia edellytyksiä selviytyä. Minulla on vieläkin kulutusvelkaa, jota jouduin ottamaan starttirahan täydennykseksi jotta saisin sen vuokrani maksettua. Jos aloittavalla yrittäjällä ei ole valmiina minkäänlaista pääomaa, vuokria, puhelin- ja sähkölaskuja ei voi maksaa tulevaisuusodotuksilla. Jota jotkut pahansuovat tai ymmärtämättömät - ne, joita en onnistunut saamaan asiakkaikseni - voivat nimitellä hypeksi.
Yrittäminen voi olla monille sopiva tapa työllistää itsensä. Yrittämiseen pitää kuitenkin kannustaa, ei työntää. Työttömyystilastojen näennäinen siivoaminen piilottamalla työttömät pidemmän kaavan mukaan, työllistämiskurssien kautta leikkiyrittäjiksi on yksinkertaisesti työ- ja elinkeinotoimen suorittama heitteillejättö, tai sitten yrityskeskuksissa ja TE-toimessa ei vain ole riittävää yrittäjyyden asiantuntemusta.
Kaiken, mitä tein toiminimiyrittäjänä, oli ollut aikaisemmin mahdollista tehdä freelance-verokortilla. Verokortilla toimivalle freelancerille sitäpaitsi kertyy eläkettäkin. Suosittelenkin jokaista aloittelevaa yhden henkilön yrittäjää selvittämään, koituuko yrityksen perustamisesta mitään hyötyä freelancerina toimimiseen verrattuna, sillä toiminimiyrittäjäkin on käytännössä usein freelancer, sillä erolla, että hän kantaa riskit yksin, ja maksaa eläkkeensä ja vakuutuksensa yksin. En myöskään usko, että yrittäjäkokemukseni olisi vaikuttanut ainakaan merkitsevästi vastaiseen työllistymiseeni millään sektorilla.
Kuulemma yrittäjän pitää olla myös jotakin tiettyä ihmislajia. Kyllä minulla luovia ideoita löytyy, ja olen tottunut elämään ilman lomia. Mutta ehkei romantikko sovellu yrittäjäksi, henkilö, joka on hairahtunut haihattelemaan, että musiikkidivarin pitäminenkin olisi silkkaa elämäntapahippeilyä, jossa etuhuoneessa keitellään espressoa ja takahuoneessa poltellaan jointteja Bob Marleyn säestämänä eikä tiukan spartalaista kapitalismia, jossa toiminnan tavoitteena on voiton maksimoiminen, ei esimerkiksi musiikin ja asiakkaiden onnellisten kohtaamisten auttaminen tai oman vuokran maksaminen.
Yhden ihmisen perustamisen yrityksien työllistävän vaikutuksen varaan ei kannata laskea liikoja. Tukipalveluita eli loisia ne sen sijaan kyllä työllistävät. Kirjanpitäjät ovat toiminimien välttämättömiä kavereita, samaten TE-hallinto yrityksen perustamisvaiheessa. Aloittavista yrittäjistä hyötyvät myös pankit, joiden lainaneuvottelijoita moni toiminimi lähestyy hattu kourassa.
Olin kevään 2004 puolisen vuotta toiminimiyrittäjänä. Tätä ennen olin elättänyt itseni jonkin aikaa kohtuullisen hyvällä menestyksellä freelancerina. Olin tehnyt mm. siivouskeikkoja, muutamien kuukausien mittaisia tilaustutkimuksia ja selvityksiä vanhusten ja vaikeavammaisten palveluista ja lisäksi päivittänyt ammattikorkeakoulun yhden toimialan opintorekisterit kokonaan sekä opettanut siellä muutamia kursseja ja korjannut tenttejä. Olin tullut toimeen ihan ok kun asuin taloyhtiön vuokrakämpässä, eikä minulla ollut sellaisia extravagantteja harrastuksia kuin vaikka autolla ajaminen, valassafarit, lepakkomiesten keräily tai kuurakettien ampuminen. Reikäpelin pelaamisenkin rajoitin satunnaiseen minigolfiin ja läheisen Talin golfkentän ympärijuoksuun. Konjakinkin korvasin brändyllä.
Miten minusta tuli yrittäjä? Työvoimatoimistoni suositteli minulle varsin painokkaasti osallistumista TKK:n täydennyskoulutuskeskuksen kurssille, joka oli suunniteltu akateemisten nk. eliittihakijoiden osaamisen päivittämiseksi yrityssektorille sopivaksi. Lähiopetuksen jälkeinen loppuaika kurssista oli tarkoitus suorittaa työharjoitteluna yrityksessä. Tällaisen yhteistyöyrityksen hankkimisessa piti auttaa rekrytointikonsultin, jollaisen kanssa jokaisella kurssilaisella oli yksi henkilökohtainen tapaaminen. Tämä minulle räätälöity palvelukontakti poiki n. 6-sivuisen Yritystele-printin, jonka ruotimisen minä sitten aloitin kotigooglaamalla.
No, ei se mitään. Google on erikoisalaani, sekä jälkien jättäminen sinne että jäljestäminen. Kotigooglaamisen perusteella otin yhteyttä joihinkin kiinnostavan kuuloisiin yrityksiin, joista yksi vihjaisi toisesta kiinnostavasta yrityksestä. Sieltä näytettiin vihreää valoa, ja kiinnostus oli molemminpuolinen. Vaikutti siltä, että voisin olla osana edelläkävijyyttä, tutkijan ominaisuudessa kehittämässä ja keksimässä aivan uudenlaisia, kokonaisvaltaisia innovaatioita.
Kokemus oli kyllä opettavainen. Opin sen, miten uusi yritys perustetaan ja millaista tukea ja neuvontaa siihen voi saada, mutta ennen kaikkea sain elämänkokemusta. Opin myös, että aloitteleva yrittäjä saa starttirahaa hämmästyttävän helposti: siihen riittää kahden viikon intensiivikurssi yrittämisen alkeista ja varsin luonnosmainen liiketoimintasuunnitelma, joka, hämmästyttävää kyllä, meni täydestä sekä Helsingin kaupungin uusyrityskeskus NYP:in neuvojalta ja työvoimatoimistolle, joka starttirahoista päättää. Jossakin vaiheessa olisi pitänyt hälytyskellojen soida, oliko liiketoimintasuunnitelmani sellainen, että sen kuvaama yritystoiminta voi todella kannattaa edes siinä määrin että sillä yksi ihminen olisi pystynyt maksamaan vuokransa.
Starttirahaa saa siis liian helposti. Pahimmillaan se voi olla kuolemansuudelma, jolla työnnetään yrittämiseen tiedollisesti kyvyttömiä ja asenteellisesti kelvottomia ottamaan sellaisia riskejä, mistä heillä ei ole mitään tiedollisia, taloudellisia tai asenteellisia edellytyksiä selviytyä. Minulla on vieläkin kulutusvelkaa, jota jouduin ottamaan starttirahan täydennykseksi jotta saisin sen vuokrani maksettua. Jos aloittavalla yrittäjällä ei ole valmiina minkäänlaista pääomaa, vuokria, puhelin- ja sähkölaskuja ei voi maksaa tulevaisuusodotuksilla. Jota jotkut pahansuovat tai ymmärtämättömät - ne, joita en onnistunut saamaan asiakkaikseni - voivat nimitellä hypeksi.
Yrittäminen voi olla monille sopiva tapa työllistää itsensä. Yrittämiseen pitää kuitenkin kannustaa, ei työntää. Työttömyystilastojen näennäinen siivoaminen piilottamalla työttömät pidemmän kaavan mukaan, työllistämiskurssien kautta leikkiyrittäjiksi on yksinkertaisesti työ- ja elinkeinotoimen suorittama heitteillejättö, tai sitten yrityskeskuksissa ja TE-toimessa ei vain ole riittävää yrittäjyyden asiantuntemusta.
Kaiken, mitä tein toiminimiyrittäjänä, oli ollut aikaisemmin mahdollista tehdä freelance-verokortilla. Verokortilla toimivalle freelancerille sitäpaitsi kertyy eläkettäkin. Suosittelenkin jokaista aloittelevaa yhden henkilön yrittäjää selvittämään, koituuko yrityksen perustamisesta mitään hyötyä freelancerina toimimiseen verrattuna, sillä toiminimiyrittäjäkin on käytännössä usein freelancer, sillä erolla, että hän kantaa riskit yksin, ja maksaa eläkkeensä ja vakuutuksensa yksin. En myöskään usko, että yrittäjäkokemukseni olisi vaikuttanut ainakaan merkitsevästi vastaiseen työllistymiseeni millään sektorilla.
Kuulemma yrittäjän pitää olla myös jotakin tiettyä ihmislajia. Kyllä minulla luovia ideoita löytyy, ja olen tottunut elämään ilman lomia. Mutta ehkei romantikko sovellu yrittäjäksi, henkilö, joka on hairahtunut haihattelemaan, että musiikkidivarin pitäminenkin olisi silkkaa elämäntapahippeilyä, jossa etuhuoneessa keitellään espressoa ja takahuoneessa poltellaan jointteja Bob Marleyn säestämänä eikä tiukan spartalaista kapitalismia, jossa toiminnan tavoitteena on voiton maksimoiminen, ei esimerkiksi musiikin ja asiakkaiden onnellisten kohtaamisten auttaminen tai oman vuokran maksaminen.
14.6.2011
Uhrataanko keikkatyöläiset talouskasvulle?
Voima-lehden syväkurkkumuistiossa hallitusneuvotteluista paljastetaan, että käynnissä olevat hallitusneuvottelut salataan hyvällä syyllä. Kun ennen vaaleja kaikki puolueet pitivät harmaata taloutta julkista talouttamme epäoikeudenmukaisesti rasittavana epäkohtana, nyt jäljelle jääneestä sixpackista ainakin Kokoomus ja RKP olisivat valmiita rajoittamaan eräitä harmaan talouden torjuntakeinoja.
Muistion - jota syytetyt Kokoomus ja RKP eivät suostu kommentoimaan - mukaan esimerkiksi ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden ja yrityksien viranomaisvalvontaa ei voi kiristää. Tämä mahdollistaa jatkossakin työn teettämisen alle kaikkien taksojen ja veronkierron; jos Voiman muistioon on uskominen, myöskään alihankkijoiden valvontaan ei suunnitella mitään tiukennuksia. Se voisi kenties paljastaa suomalaisten yrittäjien kannalta hankalia ihmisoikeus- tai ympäristöloukkauksia niiden alihankkijoilla.
Jos kerran ollaan julkisen talouden kestävyysvajeesta huolissaan, ei sitä näin korjata. Puhumattakaan siitä inhimillisestä kestävyysvajeesta, joka seuraa siitä, että nyt ainoat joiden harteille vastuu harmaasta taloudesta sälytetään, ovat työntekijät, jotka ovat sekä inhimillisesti että taloudellisesti heikossa hapessa olevia keikka- ja vuokratyöntekijöitä.
Voiman Fifi-verkkolehden muistion voi lukea klikkaamalla otsikkoa.
Muistion - jota syytetyt Kokoomus ja RKP eivät suostu kommentoimaan - mukaan esimerkiksi ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden ja yrityksien viranomaisvalvontaa ei voi kiristää. Tämä mahdollistaa jatkossakin työn teettämisen alle kaikkien taksojen ja veronkierron; jos Voiman muistioon on uskominen, myöskään alihankkijoiden valvontaan ei suunnitella mitään tiukennuksia. Se voisi kenties paljastaa suomalaisten yrittäjien kannalta hankalia ihmisoikeus- tai ympäristöloukkauksia niiden alihankkijoilla.
Jos kerran ollaan julkisen talouden kestävyysvajeesta huolissaan, ei sitä näin korjata. Puhumattakaan siitä inhimillisestä kestävyysvajeesta, joka seuraa siitä, että nyt ainoat joiden harteille vastuu harmaasta taloudesta sälytetään, ovat työntekijät, jotka ovat sekä inhimillisesti että taloudellisesti heikossa hapessa olevia keikka- ja vuokratyöntekijöitä.
Voiman Fifi-verkkolehden muistion voi lukea klikkaamalla otsikkoa.
3.5.2011
Keikkatyö ei kannata
Tein muutamia päiviä tarvittaessa töihinkutsuttavana opettajansijaisena tässä kevään aikana ollessani työtön parantaakseni taloudellista tilannettani, kehittääkseni itseäni ja ehkä vähän kasvavaa nuorisoakin siinä sivussa. Paitsi että ei työ ole ihan helppoa, ei sen vastaanottamistakaan ole tehty aivan helpoksi.
Työtön työnhakija voisi taustastaan riippumatta päivittää mol.fi:n sivulle ammatikseen "ennustaja". Ennustajankykyä nimittäin häneltä kysytään paitsi monessa työhaastattelussa, joissa työnantaja katsoo tarvitsevansa työnhakijalta ennusteen siitä, sattuuko viidentoista vuoden päästä aurinko kiertämään maata vai vastoinpäin, myös siinä tapauksessa kun työnhakija erehtyy ilmoittautumaan käytettäväksi keikkatyöläiseksi.
Nimittäin jo siinä vaiheessa kun työtön lupautuu vastaanottamaan keikkatyötä ja siis pelastamaan äkillistä sijaista tarvitsevan työnantajan, puhumattakaan tämän "asiakkaista" - esimerkiksi koululaisista - hänestä tulee lainsuojaton. Hän saa luvan odottaa soviteltua päivärahaa karenssissa niin kauan kuin siitä hyväkkäästä, joka on erehtynyt jäämään äkilliselle sairaslomalle, on saatu virkavapaapäätös, minkä jälkeen keikkatyöläiselle voidaan maksaa palkka, minkä jälkeen hänelle voidaan postittaa palkkatodistus.
Nyt keikkatyöttömän pitäisi pystyä ennustamaan, kuinka monta työpäivää keikkatöitä tehdään, mitä siitä maksetaan ja vielä saada palkkatodistuskin etukäteen. Tässä on sellainen pieni mutta, että en tiedä yhtään työnantajaa, joka antaisi palkkatodistuksen työstä, jota ei olla vielä maksettu saatikka tehty.
Jos työttömällä ei mainittavammin ole likviditeettiä, häneltä voipi jäädä vuokrat maksamatta. Ei hänen syömänkään pidä, jos hänellä ei ole pääsyä jalokätisen ystävän jääkaapille.
Pahaa pelkään, että työttömät eivät ole ammattiliittojensa ihan a-luokan jäseniä. Niin pahasti ne ovat unohtaneet sen, miten työn ja työttömyyden muuttuvat statuspäivitykset voi yhdistää. Ammattiliittoihin kuuluvien työttömien saavutettu etu, ansiopäiväraha muuttuu helposti saamattomaksi eduksi sen jälkeen kun rehellinen keikkatyötön ilmoittaa vaikka yhdestäkin siivoustunnista.
Kyllä, harmaaseen talouteen pitää tarttua kovalla kädellä. Tästä olen ihan samaa mieltä joka ainoan poliittisen puolueen kanssa. Ja sillä toisella kädellä pitää kaikki työ tehdä ihan oikeasti kannattavaksi ja rehellisesti ilmoitettavaksi. Siis myös sen tekeminen, ei vain teettäminen. Myös keikkatyö on työtä.
Työtön työnhakija voisi taustastaan riippumatta päivittää mol.fi:n sivulle ammatikseen "ennustaja". Ennustajankykyä nimittäin häneltä kysytään paitsi monessa työhaastattelussa, joissa työnantaja katsoo tarvitsevansa työnhakijalta ennusteen siitä, sattuuko viidentoista vuoden päästä aurinko kiertämään maata vai vastoinpäin, myös siinä tapauksessa kun työnhakija erehtyy ilmoittautumaan käytettäväksi keikkatyöläiseksi.
Nimittäin jo siinä vaiheessa kun työtön lupautuu vastaanottamaan keikkatyötä ja siis pelastamaan äkillistä sijaista tarvitsevan työnantajan, puhumattakaan tämän "asiakkaista" - esimerkiksi koululaisista - hänestä tulee lainsuojaton. Hän saa luvan odottaa soviteltua päivärahaa karenssissa niin kauan kuin siitä hyväkkäästä, joka on erehtynyt jäämään äkilliselle sairaslomalle, on saatu virkavapaapäätös, minkä jälkeen keikkatyöläiselle voidaan maksaa palkka, minkä jälkeen hänelle voidaan postittaa palkkatodistus.
Nyt keikkatyöttömän pitäisi pystyä ennustamaan, kuinka monta työpäivää keikkatöitä tehdään, mitä siitä maksetaan ja vielä saada palkkatodistuskin etukäteen. Tässä on sellainen pieni mutta, että en tiedä yhtään työnantajaa, joka antaisi palkkatodistuksen työstä, jota ei olla vielä maksettu saatikka tehty.
Jos työttömällä ei mainittavammin ole likviditeettiä, häneltä voipi jäädä vuokrat maksamatta. Ei hänen syömänkään pidä, jos hänellä ei ole pääsyä jalokätisen ystävän jääkaapille.
Pahaa pelkään, että työttömät eivät ole ammattiliittojensa ihan a-luokan jäseniä. Niin pahasti ne ovat unohtaneet sen, miten työn ja työttömyyden muuttuvat statuspäivitykset voi yhdistää. Ammattiliittoihin kuuluvien työttömien saavutettu etu, ansiopäiväraha muuttuu helposti saamattomaksi eduksi sen jälkeen kun rehellinen keikkatyötön ilmoittaa vaikka yhdestäkin siivoustunnista.
Kyllä, harmaaseen talouteen pitää tarttua kovalla kädellä. Tästä olen ihan samaa mieltä joka ainoan poliittisen puolueen kanssa. Ja sillä toisella kädellä pitää kaikki työ tehdä ihan oikeasti kannattavaksi ja rehellisesti ilmoitettavaksi. Siis myös sen tekeminen, ei vain teettäminen. Myös keikkatyö on työtä.
16.4.2011
Työmarkkinoita uudistettava yli puoluerajojen
Tiedote 8.4.2011
TYÖMARKKINOITA UUDISTETTAVA YLI PUOLUERAJOJEN
- Tarvitaan ohjelma itsensä työllistävien aseman parantamiseksi
Eduskuntavaaliehdokkaat Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Dan Koivulaakso (vas.) ja Hanna Kuntsi (sd.) tarjoavat tulevalle eduskunnalle viiden kohdan ohjelmaa freelancereiden ja muiden itsensä työllistävien aseman parantamiseksi.
1. Työttömyysturvalainsäädäntöä korjataan niin, että se kohtelee kaikkia työnteon muotoja, mukaan lukien itsensä työllistäviä, tasavertaisesti.
2. Kevennetään yritystoiminnan keskeyttämiseen liittyvää byrokratiaa ja uudistetaan sitä koskevaa sääntelyä niin, että joustava siirtyminen yrittäjyyden ja palkkatyön välillä on mahdollista.
3. Luodaan itsensä työllistäville mahdollisuus liittyä palkansaajakassoihin ja päästä siten ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin.
4. Kuntapalvelujen ulkoistamisen ei tule tapahtua pakottamalla kuntahenkilöstöä vastentahtoisesti yrittäjiksi. Turvataan mahdollisuus perinteisiin palkkatyösuhteisiin niille, joille itsensä työllistäminen ei ole mielekäs vaihtoehto. Esimerkiksi kuntasektorilla toimintoja kilpailutettaessa on huolehdittava työntekijöiden työsuhdeturvasta. Lainsäädäntöä tulee täsmentää siten, ettei työtä ole mahdollista teettää toimeksiantona silloin, kun työsuhteen tunnusmerkistö täyttyy.
5. Ei nosteta arvonlisäveroa.
- Lainsäädäntö on päivitettävä niin, että se kohtelee työntekijöitä tasavertaisesti työsuhteen tyypistä riippumatta. Työmarkkinoiden uudistusohjelmamme parantaisi kymmenien tuhansien epätyypillisiä töitä tekevien asemaa sekä tekisi työstä ja toimeliaisuudesta aina kannattavaa, kertoo Vihreiden helsinkiläinen ehdokas Outi Alanko-Kahiluoto.
- Työnantajat voivat teettää työtä yrittäjämuotoisesti säästötarkoituksessa. Tällöin kyse on pakkoyrittäjyydestä. Esimerkiksi kunnan ulkoistaessa toimintojaan aiemmin palkansaajan asemassa ollut voi joutua yksinyrittäjänä myymään työpanostaan entiselle työnantajalleen. Palkkatyösuhteen turva pitää taata niille, joille se on mieluisin vaihtoehto, vaatii Vasemmistoliiton Dan Koivulaakso, ehdolla Helsingistä.
- Itsensä työllistäviä löytyy kaikilta yhteiskunnan sektoreilta: heissä on muun muassa toimittajia, koodaajia, kääntäjiä, tulkkeja, taiteilijoita, siivoojia ja hoitoalan ammattilaisia. Kaikkien puolueiden tulisikin sitoutua itsensä työllistävien aseman parantamiseen. Ehdotamme viiden kohdan ohjelmamme toteuttamista seuraavalla eduskuntakaudella vaalituloksesta riippumatta, sanoo Sosialidemokraattien uusmaalainen ehdokas Hanna Kuntsi.
Lisätiedot:
Outi Alanko-Kahiluoto
GSM 050 512 1727
Dan Koivulaakso
GSM 044 506 6613
Hanna Kuntsi
GSM 050 3100 676
TYÖMARKKINOITA UUDISTETTAVA YLI PUOLUERAJOJEN
- Tarvitaan ohjelma itsensä työllistävien aseman parantamiseksi
Eduskuntavaaliehdokkaat Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Dan Koivulaakso (vas.) ja Hanna Kuntsi (sd.) tarjoavat tulevalle eduskunnalle viiden kohdan ohjelmaa freelancereiden ja muiden itsensä työllistävien aseman parantamiseksi.
1. Työttömyysturvalainsäädäntöä korjataan niin, että se kohtelee kaikkia työnteon muotoja, mukaan lukien itsensä työllistäviä, tasavertaisesti.
2. Kevennetään yritystoiminnan keskeyttämiseen liittyvää byrokratiaa ja uudistetaan sitä koskevaa sääntelyä niin, että joustava siirtyminen yrittäjyyden ja palkkatyön välillä on mahdollista.
3. Luodaan itsensä työllistäville mahdollisuus liittyä palkansaajakassoihin ja päästä siten ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin.
4. Kuntapalvelujen ulkoistamisen ei tule tapahtua pakottamalla kuntahenkilöstöä vastentahtoisesti yrittäjiksi. Turvataan mahdollisuus perinteisiin palkkatyösuhteisiin niille, joille itsensä työllistäminen ei ole mielekäs vaihtoehto. Esimerkiksi kuntasektorilla toimintoja kilpailutettaessa on huolehdittava työntekijöiden työsuhdeturvasta. Lainsäädäntöä tulee täsmentää siten, ettei työtä ole mahdollista teettää toimeksiantona silloin, kun työsuhteen tunnusmerkistö täyttyy.
5. Ei nosteta arvonlisäveroa.
- Lainsäädäntö on päivitettävä niin, että se kohtelee työntekijöitä tasavertaisesti työsuhteen tyypistä riippumatta. Työmarkkinoiden uudistusohjelmamme parantaisi kymmenien tuhansien epätyypillisiä töitä tekevien asemaa sekä tekisi työstä ja toimeliaisuudesta aina kannattavaa, kertoo Vihreiden helsinkiläinen ehdokas Outi Alanko-Kahiluoto.
- Työnantajat voivat teettää työtä yrittäjämuotoisesti säästötarkoituksessa. Tällöin kyse on pakkoyrittäjyydestä. Esimerkiksi kunnan ulkoistaessa toimintojaan aiemmin palkansaajan asemassa ollut voi joutua yksinyrittäjänä myymään työpanostaan entiselle työnantajalleen. Palkkatyösuhteen turva pitää taata niille, joille se on mieluisin vaihtoehto, vaatii Vasemmistoliiton Dan Koivulaakso, ehdolla Helsingistä.
- Itsensä työllistäviä löytyy kaikilta yhteiskunnan sektoreilta: heissä on muun muassa toimittajia, koodaajia, kääntäjiä, tulkkeja, taiteilijoita, siivoojia ja hoitoalan ammattilaisia. Kaikkien puolueiden tulisikin sitoutua itsensä työllistävien aseman parantamiseen. Ehdotamme viiden kohdan ohjelmamme toteuttamista seuraavalla eduskuntakaudella vaalituloksesta riippumatta, sanoo Sosialidemokraattien uusmaalainen ehdokas Hanna Kuntsi.
Lisätiedot:
Outi Alanko-Kahiluoto
GSM 050 512 1727
Dan Koivulaakso
GSM 044 506 6613
Hanna Kuntsi
GSM 050 3100 676
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)