Vattin (Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen) ylijohtaja Juhana Vartiainen on viime aikoina kunnostautunut moralistina tutkijan sijaan. Nämä Vartiaiset tuntuvat olettavan, että työttömien työhaluttomuus on yhteiskuntamme suurin kantokykyongelma kun heitä pitää patistella mihin tahansa töihin, joiden palkkojakin sitäpaitsi vielä pienennetään. Vartiaisen keittämistä myrkyistä voi ottaa maistiannoksen allaolevasta linkistä:
http://yle.fi/uutiset/vartiainen_lehdelle_tyottomille_tyovelvoite_enemman_matalapalkkatoita/6439282
Vaikka minunkin elämääni on mahtunut lukuisia erimittaisia työttömyysjaksoja, miksiköhän ei minulle ole koskaan tullut (velvoite)työllistämisosoitusta? Vastaus: koska minulla on akateeminen loppututkinto ja ajatellaan että työllistyn kuitenkin omatoimisesti. Tämmöinen velvoitetyöllistäminen jakaa ihmiset entistä selvemmin kahteen kastiin: niihin, joilla on työllistymispakko, mutta kuitenkin työllistyminen käytännössä mahdotonta ja niihin, joille työllistyminen on oikeus ja mahdollisuus.
Jokunenkin työvoimavirkailija on tullut minulle myöntäneeksi, että työllistämisen tabu ovat toivottomat työllistettävät, joita ei virallisesti ole mutta joihin on turha tuhlata työllistämisresursseja ja joita pitäisi auttaa muin keinoin. Yleensä heidän elämäntilannettaan selkeyttäisi ja helpottaisi huomattavasti työkyvyttömyyseläke. "Eliittityönhakijoihin", eli esimerkiksi akateemisesti koulutettuihin, taas on turha tuhlata paukkuja, koska heidän oletetaan työllistyvän omatoimisesti ennemmin pikemmin kuin myöhemmin.
Minä olen tainnut kuulua niihin eliittityönhakijoihin, koska olen saanut luottamuksellisesti kuulla vinkin näiden toivottomien tapauksien olemassaolosta sekä työttömän että työllistäjän ominaisuudessa. Työllistäjän ominaisuudessa minut on eräs TE-ministeriön virkailija auliisti sulkenut tämän ammatillisen salaisuuden piiriin: kyllä, nyt kun olet meikäläisiä, niin kyllä, on todellakin olemassa toivottomaksi luokiteltuja työllistettäviä. Sitä vaan ei saa heille itselleen sanoa, siis näille toivottomiksi luokitelluille. Itse asiassa työvoimaviranomaisten käyttämä jaottelu on paljon moniulotteisempi kuin eliitti - toivottomat. (Yhteiskunta)luokkia taisi muistini mukaan olla 5, vaikka luin kyllä koulun historiantunneilla että säätyjä olisi ollut vain neljä. Niin että kyllä työhallinnossa ihan oikeasti luokitellaan ihmisiä.
Nykyisillä työmarkkinoilla on puhtaasti sattumaa, millä puolella luukkua ihminen milloinkin sattuu olemaan. Hei, tästähän voisi kehittää leikin, sellaisen perinteisen tuolileikin uudennetun version! Kun RAY-projektirahoilla otin työharjoitteluihin ja -kokeiluihin vuosina 2006-2007 erääseen kansalaisjärjestöön kymmeniä ihmisiä, erääseen näistä harjoittelijoista törmäsin työkkärivirkailijana kun palasin ulkomaasta, jonne lähdin irtisanouduttuani perhesyistä juuri tuosta edellämainitusta työpaikasta. Mitä merkonomi sanoo valtiotieteiden maisterille työkkärissä? No, että meillä ei ole juuri nyt sinun kaltaisillesi töitä. Olet meille ylipätevä mutta epäsopiva.
Vielä niihin aikoihin kun aloittelin ensimmäisissä työpaikoissani, jotkut kutsuivat työkkäreitä työnvälitystoimistoiksi. Koska työllistämistöitä ei ole enää ollut vuosikymmeniin (paitsi ne, jota ennen sanottiin suojatöiksi), ei siis ole töitä joita välittää. Ja kun mietin TE-virkailijoiden tilannetta: 1800 euron pohjapalkalla pitäisi olla todellinen työ- ja elinkeinomarkkinoiden moniosaaja, joilla on ihmisten kohtaloita harteillansa, tämä yhtälö ei oikein toimi.
Ei toimi sekään yhtälö, jossa pannaan kyseiseen työhön soveltumattomia pakkotöihin. Voi ihan oikeasti sattua vaikka onnettomuuksia, käsitellään työssä sitten ihmisiä, koneita tai sellaisia abstraktioita kuin vaikkapa numeroita tai bittejä.
Vartiaisille voi kuitenkin mainita muutamiakin syitä, minkä vuoksi työ ei kannata tai ole edes mahdollista:
1) Silloin kun työstä jää verotuksen ja pakollisten kustannusten (asuminen, liikenne työpaikan ja kodin välillä, sähkö, puhelin, kotivakuutus, elatusmaksut jne.) jälkeen vähemmän käteen kuin mitä jäisi toimeentulotuella tai peruspäivärahalla, ongelmana ei ole se, että etuuksien taso olisi liian korkea vaan että elinkustannukset ovat liian korkeat ja että hyvinvointivaltio rankaisee karensseilla ja kohtuuttomalla progressiolla jokaisesta keikkatyötunnista. Tästä lisää alla:
http://perukangas.blogspot.fi/2011/05/keikkatyo-ei-kannata.html
2) Jos työttömälle tarjotaan työtä, jota hän ei syystä tai toisesta kykene tekemään. Näin kävi itselleni Norjassa, jossa rekrytointikonsulentti tarjosi minulle taksinkuljettajan töitä. Niitähän maahanmuuttajamiehet muutenkin siellä tekevät. Paha vain ettei minulla ole ajokorttia. Tästä lisää alla: http://perukangas.blogspot.fi/2009/12/rekrytointifirmat-tukipalveluita-vai.html
3) Jos työttömälle tarjottaisiin työtä hänen työssäkäyntialueensa sisältä, mutta kyseinen työpaikka on kuitenkin hakijalle saavuttamattomissa. Mietin esimerkiksi itse taannoin Myrskylän kulttuurisihteerin sijaisuuden hakemista. Porvoosta Myrskylään menee päivittäin aamulla 1 suora vuoro, joka saapuu 9.05 ja Myrskylästä viimeinen päivän neljästä vuorosta lähtee jo 15.45. Ei täyden työpäivän tekeminen onnistuisi.
Lisää työssäkäyntialueista:
http://perukangas.blogspot.fi/2010/11/tyossakayntialueen-gravitaatiomalli.html
Metodologiansa ja tieteensosiologiansa lukeneena yhteiskuntatieteilijänä tiedän, että tutkimus ei ole arvovapaa, muusta inhimillisestä toiminnasta erillinen saareke. On kai ihan reilua Vartiaiselta tuoda arvolähtökohtansa avoimesti pöydälle, mutta suosittelisin kuitenkin, että hän keskittyisi työhönsä vähän paremmin ja perehtyisi työttömyyden syihin, seurauksiin ja työnteon esteisiin ennen kuin menee päästämään tällaisia aivopieruja. Yleensäkin tutkijoilta vaaditaan omaan aiheeseensa perehtymistä, lieneekö tämä tutkimuspäälliköltä liikaa vaadittu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti