Viikonloppuna sienimetsällä minua tuli vastaan ehkä kuusikymppinen nainen, saattoi olla ylikin. Ei nyt kuusikymppinen tosiaankaan nykyään mikään ikäloppu ole, toisin kuin lapsuudessani, jolloin jo nelikymppinenkin oli jo täysin loppuunkulunut raakki. Hei, minähän olen nelikymppinen!
Tällä naisella ei vaikuttanut olevan kiire mihinkään. Vaikutti siltä, ettei hän mitään muuta tehnytkään kuin vaelteli luonnossa ja että olisi tehnyt niin jo kolmekymmentä vuotta. Hän vaikutti harvinaisen tyyneltä ja elämään tyytyväiseltä ihmiseltä, jolla ei ollut kiire minnekään. Sanoisin jopa onnelliselta kaikessa zenläisyydessään.
Sienimetsässä huomasin miettiväni sittemmin lapsia. Lapsillakaan ei ole kiire minnekään, vaikka he ovatkin usein aika malttamattomia. Kiireen lapset oppivat aikuisilta, opittuaan ajan.
Lapset osaavat elää. Niin vanhuksetkin. Ehkä sitten kun elämisessä ollaan saavutettu täysinoppineisuus, kuollaan, koska mitä ihminen voikaan sen jälkeen enää oppia! Sitä minä kuitenkin ihmettelen, mihin se taito katoaa 40-50 vuodeksi? Luultavasti kiireet alkavat jo niistä päivistä kun astutaan ulos kotoa ja mennään päivähoitoon. Siinä ei voikaan viivytellä, muuten isin tai äitin bussi jättää ja kellokortti vinkuu, ja joutuvat palaverissa odottelemaan, niin siinä ei auta alkaa nikottelemaan ja sotkeutumaan kengännauhoihin. Sitten on kiire hakea opintoihin, ja ennen kuin huomaakaan, on kiire valmistua työnhakijaksi. Ja siitä oravanpyörästä pääsee vasta eläkkeellä, jos sellaistakaan enää saa. Vetelehtiminen taitaa olla kuin pyörälläajo: sen osaa aina kerran sen opittuaan.
Jos meillä hyötyajattelun läpitunkemilla aikuisilla välillä pääsee unohtumaan elämisen taito, helpointa voisi olla aloittaa hetkeksi kelloon tuijottelemisen unohtamisesta. Jätä kello kotiin ja lähde juoksemaan tai sienestämään, ihan sama, kunhan lähdet luontoon!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sienestys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sienestys. Näytä kaikki tekstit
17.9.2013
13.8.2013
Keskuspuisto on Helsingin keuhkot
Laukaistuani vilkkaaksi äityneen keskustelun kansallisesta kaupunkipuistosta Hesarissakin mainostetussa Facebook-ryhmässä Lisää kaupunkia Helsinkiin, koin tarvetta puolustaa Keskuspuistoa kaikenvärisiä gryndereitä vastaan. Jo se, että haluan laittaa näppini edelleenkin Helsingin kaupunkisuunnitteluun, johtuu suurimmaksi osaksi Helsingin Keskuspuistosta. Helsingin Keskuspuisto oli minulle myös syy lähteä mukaan puoluepolitiikkaan, ja edelleenkin politiikka on minulle alisteinen kaupunkisuunnittelulle, ja kaupunki minun arvomaailmassani perustelee kaupunkimetsien ja puistojen itseisarvon.
Keskuspuisto on minulle työn ulkopuolella ystävieni lisäksi toinen tärkeimmistä syistä, miksi palaan aika ajoin Helsinkiin. Maununneva, Hakuninmaa, Pakila, Maunula, Länsi-Pasila, Ruskeasuo, Meilahti, Metsälä, Kivihaka, jotka rajautuvat Keskuspuistoon, saavat siitä sekä ihan konkreettista arvonnousua että elämänlaadun kasvamista. Keskuspuisto imee itseensä sulamis- ja hulevedet, puhdistaa lähikaupunginosien ilman sekä imee itseensä Tampereelle asti nykyään jatkuvan Hämeenlinnantien saastat, toimien siis suodattimena. Suodattimena se toimii myös liikennemelulle samaa valtatietä vastaan. Lähiviheralue se on myös pikkuhuopalahtelaisille, töölöläisille, oikeastaan koko Vironniemelle, haagalaisille ja kannelmäkeläisille. Näillä alueilla taitaa asua jokseenkin yhtä paljon asukkaita kuin koko Turussa? Keskuspuistoa käyttävät laajalti myös esimerkiksi Kaivokselassa ja Myyrmäessä asuvat.
Keskuspuisto tarjoaa puhtaan ja turvallisen, suoran päivittäisreitin työmatkapyöräilijöille. Esimerkiksi Kannelmäessä asuessani jouduin ylittämään vain kaksi katua työskennellessäni Töölössä, ja nyt kun Nordenskiöldinkadun silta valmistui, ylityksiä olisi vain yksi. Pelkästään 20 km päivittäinen työmatkapyöräily riittää pitämään ihan kohtuullisessa kunnossa, puhumattakaan niistä kymmenistä tuhansista juoksukilometreistä, jotka olisivat jääneet juoksematta ilman Keskuspuistoa. Ja usein jääkaappini olisi ollut aika tyhjä ilman satoja ja taas satoja litroja Keskuspuistosta kotiin kannettuja sieniä.
Keskuspuisto on minulle työn ulkopuolella ystävieni lisäksi toinen tärkeimmistä syistä, miksi palaan aika ajoin Helsinkiin. Maununneva, Hakuninmaa, Pakila, Maunula, Länsi-Pasila, Ruskeasuo, Meilahti, Metsälä, Kivihaka, jotka rajautuvat Keskuspuistoon, saavat siitä sekä ihan konkreettista arvonnousua että elämänlaadun kasvamista. Keskuspuisto imee itseensä sulamis- ja hulevedet, puhdistaa lähikaupunginosien ilman sekä imee itseensä Tampereelle asti nykyään jatkuvan Hämeenlinnantien saastat, toimien siis suodattimena. Suodattimena se toimii myös liikennemelulle samaa valtatietä vastaan. Lähiviheralue se on myös pikkuhuopalahtelaisille, töölöläisille, oikeastaan koko Vironniemelle, haagalaisille ja kannelmäkeläisille. Näillä alueilla taitaa asua jokseenkin yhtä paljon asukkaita kuin koko Turussa? Keskuspuistoa käyttävät laajalti myös esimerkiksi Kaivokselassa ja Myyrmäessä asuvat.
Keskuspuisto tarjoaa puhtaan ja turvallisen, suoran päivittäisreitin työmatkapyöräilijöille. Esimerkiksi Kannelmäessä asuessani jouduin ylittämään vain kaksi katua työskennellessäni Töölössä, ja nyt kun Nordenskiöldinkadun silta valmistui, ylityksiä olisi vain yksi. Pelkästään 20 km päivittäinen työmatkapyöräily riittää pitämään ihan kohtuullisessa kunnossa, puhumattakaan niistä kymmenistä tuhansista juoksukilometreistä, jotka olisivat jääneet juoksematta ilman Keskuspuistoa. Ja usein jääkaappini olisi ollut aika tyhjä ilman satoja ja taas satoja litroja Keskuspuistosta kotiin kannettuja sieniä.
18.10.2012
Metsään haluat mennä
Toukovuoren asuinalueen tieltä kaadettua Humlan ulkoilumetsää.
Viheralueet ovat demokraattisia hyödykkeitä: sienestäminen, lenkkeily tai hiihtäminen eivät katso tulotasoa. Niistä nauttiminen on käyttäjilleen maksutonta. Kun suurissa metropoleissa on puistoja, meillä Suomessa on hoidettujen kaupunkipuistojen lisäksi myös kaupunkimetsiä.
Metsillä on itseisarvo kaupunkiluonnon säilyttäjinä, huleveden sitojina ja ilmanpuhdistajina, mutta niillä on myös väline- ja käyttöarvonsa kaupunkilaisille. Ne opettavat lapsille luontosuhdetta: niissä kerätään ensimmäiset kävyt, ihastellaan hyönteisiä ja opetellaan vanhempien kanssa tunnistamaan sieniä. Heikosti liikkuville liikuntavammaisille ja vanhuksille, kehitysvammaisille ja mielenterveysongelmista kärsiviä metsä rentouttaa ja antaa ilmaista virkistystä. Erityisesti heikoimmille lähimmäisillemme maksuttomat, lähellä olevat hyödykkeet – kuten juuri metsä – ovat elintärkeitä.
Porvoossa on toki kosolti metsää, mutta vain kaksi hoidettua ulkoilureittiä, joita pitkin voi liikkua niin lastenvaunujen kanssa, rollaattorilla, lenkkitossuilla tai talvella suksilla. Joen länsipuolella, Kokonniemessä on kolmen kilometrin lenkki, jonka haasteellisempia ja jylhempiä maisemia halajava voi pidentää viiteen kilometriin. Uimahallin takaa alkaa Joonaanmäen kolmonen, joka jatkuu Pihlajatien ylitse Humlan ulkoilumajalle ja siitä Holkeniin, jolloin ulkoilija saa kahdenkymmenen kilometrin lähes yhtäjaksoisen reitin.
Teiden ylittäminen hidastaa eniten hiihtäjiä: Pihlajatietä ylittäessä joutuu ottamaan sukset pois.
Toukovuoren asuinalueen rakennustyöt verottavat Humlan reittiä, jolle tosin on sentään löydetty vaihtoehtoinen linjaus. Sitä tärkeämpää onkin, että Saaristotie ei tule katkaisemaan reitin kaikkein jylhintä ja haasteellisinta osuutta, jota jo nyt on yksityisellä metsänhoidolla huononnettu.
Tutkimusten mukaan metsän parantava ja rauhoittava vaikutus on suurin, jos metsäalue on yhtenäinen ja siellä syntyy illuusio erämaasta, jonne liikenne ei näy eikä kuulu. Tämän vuoksi kaupunkimetsien hoidon onkin oltava maltillista; toinen maltillisen metsänhoidon puolesta puhuva seikka on se, että kaupunkimetsiin jätetty kelopuu tarjoaa pesäpaikkoja ja lahopuu rikastaa maaperää.
Jos ulkoilija ei löydä Porvoosta haluamaansa, hän lähtee Sipoonkorpeen, Helsingin Keskuspuistoon tai Nuuksioon, jolloin autoliikenne lisääntyy ja metsäulkoilu jää autottomien porvoolaisten ulottumattomiin.
Koska metsät ovat maksuton, demokraattinen tapa hoitaa terveyttä, sitä tärkeämpää onkin, että ne ovat kaikkien ulottuvilla. Kulttuurikaupunki ymmärtää arvostaa puistojaan, ja kaupunkimetsät ovat yleistettyjä lähipuistoja, meidän kaikkien keuhkot. Säästetään Porvoon suurenmoiset ulkoilumetsät!
Holkenin metsää.
Kirjoitus julkaistiin Uusimaa-lehdessä 18.10.2012.
Holkenin metsää.
Kirjoitus julkaistiin Uusimaa-lehdessä 18.10.2012.
12.7.2012
Kirjat, jotka ovat muovanneet elämäni
Ressu ja punainen paroni. Sitä luettiin minulle etu- ja takaperin ja vielä kirjoitettiin kirjan tekstitkin uudestaan vielä selkeämpään muotoon jokaisen sivun alalaitaan, niin että ei ihme, että yksi kaunis kerta osasin lukea. Kolmivuotiaana, vielä istuessani rattaissa, järkytin syvästi vanhempiani kysyessäni vastapäisen ala-Elannon ikkunamainoksesta: "miksi tuossa lukee voita tarjouksessa"? Tämä, lukemaan oppiminen, määritti minua koko lapsuuteni. Sain monta vuotta etumatkaa ikätovereihini, joihin saattoi syöttää haikara- ja banaanimaatarinoita, kun taas minä saatoin itse tarkistaa asiantilan isäni kirjahyllystä, ja vielä valistaa ystäviäni, joiden maailmankuva järkkyi kun jouduin kavaltamaan heidän vanhempiaan joko valistumattomiksi tai valehtelijoiksi.
Roope-sedän miljoonat. Aku Ankan taskukirja numero 19. Muistan vielä sen hetken, kun sain sen plus yhden Aku Ankka-lehden, jotka odottivat minua mamman ja papan eli äitini vanhempien keittiön pöydällä, joka oli silmieni tasolla. Tämä on myös ensimmäinen varma oma muistikuvani. Oli kesää 1974, olin siis muutaman kuukauden yli kolmevuotias. Osasinkin Roope-sedän miljoonien repliikit sanasta sanaan, ja niitä jäi myös käyttövarantooni. Hiljainen kääk!
Löytöretki luontoon. Joku ruotsalainen sen kirjoitti, nimikin saattaa vielä palautua joskus mieleeni. Siinä tehtiin luonnosta kiehtovaa tarinaa, laakasukeltajasta, joka söi sammakonpoikasia, töyhtöhyypästä, ketusta. Luin sitä isäni kanssa, ja hän teki siihen reunahuomautuksiaan: "vietkö tuhkakupin keittiöön". "Isi ei välitä kirjoittaa hassuja juttuja".
Tunne itsesi. Lennart Nilssonin pyyhkäisyelektronimikroskooppikuvissa solut näyttävät sinisiksi värjätyiltä perunoilta. Minulle on turha ollut keskustella mitään kukista ja mehiläisistä. Saatoin tarkistaa kaiken itse.
Eläinten maailma. Vuonna 1930 eläinten maailma oli enimmäkseen mustavalkoinen, ja silloin vielä Australaasiassa eli muutamia pussihukkia ja Etelä-Afrikassa kvaggoja, joissa muutenkaan ei ole niin kovasti väriä. Silloin sudet vielä olivat julmia.
Viattomat tappajat. van Lawick-Goodallien kirja, joka laukaisi elämäni ensimmäisen kaukokaipuun, joka ei vieläkään ole saanut tyydytystään: Tansaniaan! Serengetiin, Ngorongoron kraateriin hyeenakoirien ja gnuiden luokse, asumaan teltassa ja laskemaan sitä, kuinka monta leijonaa ehtisi laskea ennen kuin...
Sata sientä. On edelleenkin Mauri Kunnaksen muutamaan kertaan päivittämänä alan ajaton perusteos loistavine kuvineen.
Jules Verne: Matka maan keskipisteeseen. Yhdistää paleontologian, arkeologian, tähtitieteen, historian ja oikeastaan melkein koko inhimillisen tutkimuksen ainutlaatuisen jännittävällä tavalla. Se on iktyosauruksen pää!
Korpien kutsu. Ensimmäinen lukemani varsinainen romaani, siis sellainen, jonka luin itse kannesta kanteen. Jack Londonin kirjassa pää"henkilönä" on eskimokoiraksi joutuva Buck, johon eläinrakkaana lapsena tietysti samastuin.
Richard Adams: Ruohometsän kansa. Ensin sitä luettiin minulle iltasatuina, ja sittemmin olen aika ajoin lukenut sen uudestaan. Samastun täysin Pähkinään, Viikkaan, Isopäähän ja Hopeaan kaniiniyhdyskunnan paetessa kaivinkoneita ja muita vaaroja halki Englannin nummien. Ensimmäistä kertaa Englannissa käydessäni minun oli tarkoitus lähteä paikan päälle tarkistamaan, miltä kirjan maisemat oikeasti näyttävät, mutta liikenneyhteydet ja suhteellisen niukka käytettävissä oleva aika sai minut keskittymään matkallani vain Lontooseen.
Jean M. Untinen-Auel: Luolakarhun klaani. Edelleen ainoita kirjoja, jossa samastun naispäähenkilöön, mutta mikä paljon merkittävämpää, siinä tuodaan ihmisen esihistorian ehkä kiinnostavin taitekohta, Neandertalin ja Cro Magnonin ihmisten kohtaaminen eläväksi. Vielä jatko-osa Hevosten Laakso on hyvää luettavaa, mutta siinä löytynyt Jondalarin kalu hallitsee jatko-osia niin että niistä tulee paleopornoa.
Mauno Saari: Juoksemisen salaisuudet. Kun noin 11-12 -vuotiaana aloin ylipäätään kiinnostumaan urheilusta, fantasioin joskus ryhtyväni juoksijaksi. Tämän kirjan innoittamana kirjoitin kouluaineenkin, jossa Rautiaisen poika rynkytti kovia vauhtileikittelyjä Eltsun kentällä matkalla kohti olympialaista voittoa. Lisäksi tein lukion terveystiedon tunnilla esitelmän dopingista, joka pääasiassa oli tämän kirjan innostama. Parikymppisenä toisinaan motivoin itseäni juoksemaan kertailemalla kirjaa.
Yleisurheilun tuhat tähteä. Kirja tuo entisaikojen sankarit, niin Pauli Nyt, Iolanda Balasit, Alfred Shrubbit, Leo Sextonit kuin Kauko Harloksetkin penkkiurheilijan sohvalle. Tämä kirja on niin kädessä kulunut että se on jo parisenkymmentä vuotta sitten irronnut kansistaan. Onpa sen tilasto-osion pohjalta myös erinäisiä ranking-listoja laadittu.
Erik Allardt: Sosiologia I. Kun se ei enää ollutkaan niin selvää että lähtisin lukemaan biologiaa Helsingin yliopistoon kun siinä oli liian vähän eläimiä, liikaa yhteyttämistä, olin avoin kirja. Äitini sen minulle keksi, sosiologian. Kävin läheisessä Malminkartanon kirjastossa vilkaisemassa pääsykoekirjaa, Allardtin sosiologia ykköstä, ja avasin sen umpimähkään. Siellä oli Johan Galtungin rankiteoria, ja se oli niin käsittämätöntä tavaraa, että minun oli pakko lainata kirja tutustuakseni siihen lähemmin. Sitten sille tielle jäin. Luin reilun vuoden aikana Allardtini vähintään viisikymmentä kertaa, parhaina päivinä jopa kahdesti, töissäkin kun olin saanut siihen luvan kun eivät pystyneet aina antamaan minulle niin paljoa järjellistä tekemistä. Muistakaamme, että Pitirim Sorokinin äiti oli syrjääni!
Jukka Törrönen & Pekka Sulkunen (toim.): Semioottisen sosiologian näkökulmia. Sain käteeni paksun nivaskan Hesarin urheiluaineistoa, ja vapaat kädet. Ristiintaulukoituani niitä yhden lukukauden opiskelijakollegani Mian kanssa, havaitsin olevani maihintuomassa greimasilaista semiotiikkaa. Sillä tiellä edelleen olen, diskurssianalyytikko, retoriikan, sanomisen tapojen ja oletettujen vaikutusten, oletettujen sisäislukijoiden maassa.
Daniil Harms: Sattumia. Harmsin groteski maailma, jossa mummot putoilevat ikkunoista, poliisit piileskelevät penkkien takana ja saappaat putoilevat jaloista on aina takuuvarma piristyskeino vaikka menisi kuinka muuten kehnosti.
Solomon Volkov: Dmitri Sostakovitsin muistelmat. Samantekevää, onko kirja autenttista Dmitriä, Volkovia vai onko Seppo pannut parastaan, mutta kirja on tragikoominen - paino yhdyssanan molemmissa osissa - kaskukokoelma säveltäjän elämästä mutta myös elävä kuvaus taiteilijan, herkän ihmisen ja toisinajattelijan elämästä Stalinin Neuvostoliitossa, joka kiinnostaisi vaikka ei piittaisi Sostan musiikista tuon taivaallista.
Penguin Guide to compact discs. Vaikka kiitos tämän Greenfeldin, Laytonin ja Marchin laajahkon klassisten levytysten katsauksen, osaankin paremmin kuvailla musiikkia attribuuteilla kuin englanniksi, siinä on pompia, panacheta ja swaggeria yllin kyllin. On hämmästyttävän viihdyttävää tarkistaa jälleen taas kerran, miksi Richard Hickoxin Beethoven ei sittenkään pärjää (?) Charles Mackerrasille. Sen näkee, että tällaista on tehty kun ei kannet pysy tässäkään. Saa unohtamaan ulkomaailman ja ajankulun yhtä tehokkaasti kuin musiikin kuuntelu, musiikista lukeminen.
Dmitris Haitalis: The best traditional recipes of Greek cooking. Kreikkalainen ruoka kantaa eri elämänvaiheiden ylitse, se tekee aina onnelliseksi, Aegeanmeren kalakeitto, mustasilmäpapupata, Isoäidin spagetti. Kreikka tuo sentään jotakin positiivistakin eurooppalaisten elämiin, ainakin pöytiin.
Arto Melleri: Runot. Luulen ymmärtäväni, mistä Melleri kirjoittaa ja ehkä hieman jopa puolisalaa idolisoivani hänen boheemielämäntapaansa, mutta aina tarttuessani Melleriin, uinuva runoilija minussa herää. Tosin Melleri on sanonut sen jo.
Roope-sedän miljoonat. Aku Ankan taskukirja numero 19. Muistan vielä sen hetken, kun sain sen plus yhden Aku Ankka-lehden, jotka odottivat minua mamman ja papan eli äitini vanhempien keittiön pöydällä, joka oli silmieni tasolla. Tämä on myös ensimmäinen varma oma muistikuvani. Oli kesää 1974, olin siis muutaman kuukauden yli kolmevuotias. Osasinkin Roope-sedän miljoonien repliikit sanasta sanaan, ja niitä jäi myös käyttövarantooni. Hiljainen kääk!
Löytöretki luontoon. Joku ruotsalainen sen kirjoitti, nimikin saattaa vielä palautua joskus mieleeni. Siinä tehtiin luonnosta kiehtovaa tarinaa, laakasukeltajasta, joka söi sammakonpoikasia, töyhtöhyypästä, ketusta. Luin sitä isäni kanssa, ja hän teki siihen reunahuomautuksiaan: "vietkö tuhkakupin keittiöön". "Isi ei välitä kirjoittaa hassuja juttuja".
Tunne itsesi. Lennart Nilssonin pyyhkäisyelektronimikroskooppikuvissa solut näyttävät sinisiksi värjätyiltä perunoilta. Minulle on turha ollut keskustella mitään kukista ja mehiläisistä. Saatoin tarkistaa kaiken itse.
Eläinten maailma. Vuonna 1930 eläinten maailma oli enimmäkseen mustavalkoinen, ja silloin vielä Australaasiassa eli muutamia pussihukkia ja Etelä-Afrikassa kvaggoja, joissa muutenkaan ei ole niin kovasti väriä. Silloin sudet vielä olivat julmia.
Viattomat tappajat. van Lawick-Goodallien kirja, joka laukaisi elämäni ensimmäisen kaukokaipuun, joka ei vieläkään ole saanut tyydytystään: Tansaniaan! Serengetiin, Ngorongoron kraateriin hyeenakoirien ja gnuiden luokse, asumaan teltassa ja laskemaan sitä, kuinka monta leijonaa ehtisi laskea ennen kuin...
Sata sientä. On edelleenkin Mauri Kunnaksen muutamaan kertaan päivittämänä alan ajaton perusteos loistavine kuvineen.
Jules Verne: Matka maan keskipisteeseen. Yhdistää paleontologian, arkeologian, tähtitieteen, historian ja oikeastaan melkein koko inhimillisen tutkimuksen ainutlaatuisen jännittävällä tavalla. Se on iktyosauruksen pää!
Korpien kutsu. Ensimmäinen lukemani varsinainen romaani, siis sellainen, jonka luin itse kannesta kanteen. Jack Londonin kirjassa pää"henkilönä" on eskimokoiraksi joutuva Buck, johon eläinrakkaana lapsena tietysti samastuin.
Richard Adams: Ruohometsän kansa. Ensin sitä luettiin minulle iltasatuina, ja sittemmin olen aika ajoin lukenut sen uudestaan. Samastun täysin Pähkinään, Viikkaan, Isopäähän ja Hopeaan kaniiniyhdyskunnan paetessa kaivinkoneita ja muita vaaroja halki Englannin nummien. Ensimmäistä kertaa Englannissa käydessäni minun oli tarkoitus lähteä paikan päälle tarkistamaan, miltä kirjan maisemat oikeasti näyttävät, mutta liikenneyhteydet ja suhteellisen niukka käytettävissä oleva aika sai minut keskittymään matkallani vain Lontooseen.
Jean M. Untinen-Auel: Luolakarhun klaani. Edelleen ainoita kirjoja, jossa samastun naispäähenkilöön, mutta mikä paljon merkittävämpää, siinä tuodaan ihmisen esihistorian ehkä kiinnostavin taitekohta, Neandertalin ja Cro Magnonin ihmisten kohtaaminen eläväksi. Vielä jatko-osa Hevosten Laakso on hyvää luettavaa, mutta siinä löytynyt Jondalarin kalu hallitsee jatko-osia niin että niistä tulee paleopornoa.
Mauno Saari: Juoksemisen salaisuudet. Kun noin 11-12 -vuotiaana aloin ylipäätään kiinnostumaan urheilusta, fantasioin joskus ryhtyväni juoksijaksi. Tämän kirjan innoittamana kirjoitin kouluaineenkin, jossa Rautiaisen poika rynkytti kovia vauhtileikittelyjä Eltsun kentällä matkalla kohti olympialaista voittoa. Lisäksi tein lukion terveystiedon tunnilla esitelmän dopingista, joka pääasiassa oli tämän kirjan innostama. Parikymppisenä toisinaan motivoin itseäni juoksemaan kertailemalla kirjaa.
Yleisurheilun tuhat tähteä. Kirja tuo entisaikojen sankarit, niin Pauli Nyt, Iolanda Balasit, Alfred Shrubbit, Leo Sextonit kuin Kauko Harloksetkin penkkiurheilijan sohvalle. Tämä kirja on niin kädessä kulunut että se on jo parisenkymmentä vuotta sitten irronnut kansistaan. Onpa sen tilasto-osion pohjalta myös erinäisiä ranking-listoja laadittu.
Erik Allardt: Sosiologia I. Kun se ei enää ollutkaan niin selvää että lähtisin lukemaan biologiaa Helsingin yliopistoon kun siinä oli liian vähän eläimiä, liikaa yhteyttämistä, olin avoin kirja. Äitini sen minulle keksi, sosiologian. Kävin läheisessä Malminkartanon kirjastossa vilkaisemassa pääsykoekirjaa, Allardtin sosiologia ykköstä, ja avasin sen umpimähkään. Siellä oli Johan Galtungin rankiteoria, ja se oli niin käsittämätöntä tavaraa, että minun oli pakko lainata kirja tutustuakseni siihen lähemmin. Sitten sille tielle jäin. Luin reilun vuoden aikana Allardtini vähintään viisikymmentä kertaa, parhaina päivinä jopa kahdesti, töissäkin kun olin saanut siihen luvan kun eivät pystyneet aina antamaan minulle niin paljoa järjellistä tekemistä. Muistakaamme, että Pitirim Sorokinin äiti oli syrjääni!
Jukka Törrönen & Pekka Sulkunen (toim.): Semioottisen sosiologian näkökulmia. Sain käteeni paksun nivaskan Hesarin urheiluaineistoa, ja vapaat kädet. Ristiintaulukoituani niitä yhden lukukauden opiskelijakollegani Mian kanssa, havaitsin olevani maihintuomassa greimasilaista semiotiikkaa. Sillä tiellä edelleen olen, diskurssianalyytikko, retoriikan, sanomisen tapojen ja oletettujen vaikutusten, oletettujen sisäislukijoiden maassa.
Daniil Harms: Sattumia. Harmsin groteski maailma, jossa mummot putoilevat ikkunoista, poliisit piileskelevät penkkien takana ja saappaat putoilevat jaloista on aina takuuvarma piristyskeino vaikka menisi kuinka muuten kehnosti.
Solomon Volkov: Dmitri Sostakovitsin muistelmat. Samantekevää, onko kirja autenttista Dmitriä, Volkovia vai onko Seppo pannut parastaan, mutta kirja on tragikoominen - paino yhdyssanan molemmissa osissa - kaskukokoelma säveltäjän elämästä mutta myös elävä kuvaus taiteilijan, herkän ihmisen ja toisinajattelijan elämästä Stalinin Neuvostoliitossa, joka kiinnostaisi vaikka ei piittaisi Sostan musiikista tuon taivaallista.
Penguin Guide to compact discs. Vaikka kiitos tämän Greenfeldin, Laytonin ja Marchin laajahkon klassisten levytysten katsauksen, osaankin paremmin kuvailla musiikkia attribuuteilla kuin englanniksi, siinä on pompia, panacheta ja swaggeria yllin kyllin. On hämmästyttävän viihdyttävää tarkistaa jälleen taas kerran, miksi Richard Hickoxin Beethoven ei sittenkään pärjää (?) Charles Mackerrasille. Sen näkee, että tällaista on tehty kun ei kannet pysy tässäkään. Saa unohtamaan ulkomaailman ja ajankulun yhtä tehokkaasti kuin musiikin kuuntelu, musiikista lukeminen.
Dmitris Haitalis: The best traditional recipes of Greek cooking. Kreikkalainen ruoka kantaa eri elämänvaiheiden ylitse, se tekee aina onnelliseksi, Aegeanmeren kalakeitto, mustasilmäpapupata, Isoäidin spagetti. Kreikka tuo sentään jotakin positiivistakin eurooppalaisten elämiin, ainakin pöytiin.
Arto Melleri: Runot. Luulen ymmärtäväni, mistä Melleri kirjoittaa ja ehkä hieman jopa puolisalaa idolisoivani hänen boheemielämäntapaansa, mutta aina tarttuessani Melleriin, uinuva runoilija minussa herää. Tosin Melleri on sanonut sen jo.
20.12.2011
Maailmanmuuttaja puhuu urbaanien metsien suojelusta
Metsäaktivisti Michael Perukankaan ihanneyhteiskunnassa ymmärretään luonnonmetsien tärkeys kaupunkilaisille. Ulkoilualueille ei rakenneta.
Metsässä oleskelu virkistää, tutkitusti. Erityisesti näin on silloin, kun ihminen kokee olevansa syvässä, tiheässä metsässä. Tämä onnistuu myös kaupungissakin, jos kaupunki ei näy eikä kuulu metsään kuin korkeintaan etäisenä taustahuminana. Sellaista metsää eivät saa halkoa pikatiet, eikä latvojen yllä saa näkyä kerrostalojen kattoja.
Metsät ovat parhaimmillaan luonnontilaisina. Kaatuneet puut pitäisi jättää paikalleen hajoamaan. Silloin metsänpohjan kosteustasapaino pitää yllä lajien monimuotoisuutta. Esteettisenä ympäristönä tällaiset metsät edustavat luovuutta, ne ovat improvisaatiota vastapainona kaupunkimaiseman
suunnitelmallisuudelle ja toistuvuudelle.
Hoidetut puistotkin ovat tärkeitä arkielämän keitaita, mutta niitä on joka kaupungissa. Suomessa on oikeita metsiä, voimme olla niistä ylpeitä. Metsien arvoa ei kuitenkaan täysin ymmärretä. Niitä hoidetaan kuin talousmetsiä, tehdään epäesteettisiä avohakkuita minne sattuu. Usein tuijotetaan vain metsien välitöntä taloudellista arvoa. Monet kunnat yrittävät kaavoittaa metsiä hyvien veronmaksajien asuinalueiksi.
Uudet, nopeat tiet rikkovatikävästi metsäalueiden yhtenäisyyden. Tämä on taloudellisestikin lyhytnäköistä. Luonnon hyvinvointia edistävä vaikutus voitaisiin laskea osaksi kansallista terveyttä ja kansantaloutta. Mitä enemmän kaupungeissa on asukkaita, sitä enemmän niissä on tarvetta virkistysalueille.
Helsinkiin pitäisi perustaa kansallinen kaupunkipuisto sen metsien ja rantojen suojaksi. Metsät voisivat olla osa kaupunkien brändiä ja kilpailutekijä yhtä lailla kuin esimerkiksi teknologiaosaaminen. Pääkaupunkimme on ainutlaatuinen, melkein miltä tahansa kotiovelta pääsee nopeasti sienimetsään.
Myös lähiöt voisi uudelleenbrändätä. Nyt luullaan, että niistä puuttuvat sekä kaupungin että maaseudun hyvät puolet, mutta asiahan on juuri päinvastoin. Lähiöt ovat lähellä palveluita, mutta niitä ympäröivät mittaamattomat metsäalueet, pururadat ja hiihtoreitit. Kaupungit, erilaiset järjestöt ja aktiiviset kansalaiset voisivat yhdessä opastaa ihmisiä löytämään metsät. Tilaa voisi olla yksityiselle yritteliäisyydellekin, vaikka kahvilalle hiihtoreitin varrella.
Ennen kaikkea metsät kuuluvat kaikille. Helsingin metsissä voi kohdata paitsi metsäkauriin tai ketun, myös olympiaurheilijan harjoituslenkillään tai ministerin hoitamassa terveyttään. Metsät ovat demokraattinen ja ilmainen hyvinvointipalvelu. Niistä kannattaa pitää huolta.
Michael Perukangas on 40-vuotias yhteiskuntatieteilijä,
kaupunkimaantieteen jatko-opiskelija ja kaupunkimetsien suojeluun
keskittynyt kansalaisaktivisti. Hän alkoi sienestää yhdessä isänsä
kanssa heti opittuaan kävelemään.
Oheinen Pauliina Seppälän juttu on julkaistu Voi hyvin -lehden numerossa 9/2011 sarjassa Maailmanmuuttajat.
Metsässä oleskelu virkistää, tutkitusti. Erityisesti näin on silloin, kun ihminen kokee olevansa syvässä, tiheässä metsässä. Tämä onnistuu myös kaupungissakin, jos kaupunki ei näy eikä kuulu metsään kuin korkeintaan etäisenä taustahuminana. Sellaista metsää eivät saa halkoa pikatiet, eikä latvojen yllä saa näkyä kerrostalojen kattoja.
Metsät ovat parhaimmillaan luonnontilaisina. Kaatuneet puut pitäisi jättää paikalleen hajoamaan. Silloin metsänpohjan kosteustasapaino pitää yllä lajien monimuotoisuutta. Esteettisenä ympäristönä tällaiset metsät edustavat luovuutta, ne ovat improvisaatiota vastapainona kaupunkimaiseman
suunnitelmallisuudelle ja toistuvuudelle.
Hoidetut puistotkin ovat tärkeitä arkielämän keitaita, mutta niitä on joka kaupungissa. Suomessa on oikeita metsiä, voimme olla niistä ylpeitä. Metsien arvoa ei kuitenkaan täysin ymmärretä. Niitä hoidetaan kuin talousmetsiä, tehdään epäesteettisiä avohakkuita minne sattuu. Usein tuijotetaan vain metsien välitöntä taloudellista arvoa. Monet kunnat yrittävät kaavoittaa metsiä hyvien veronmaksajien asuinalueiksi.
Uudet, nopeat tiet rikkovatikävästi metsäalueiden yhtenäisyyden. Tämä on taloudellisestikin lyhytnäköistä. Luonnon hyvinvointia edistävä vaikutus voitaisiin laskea osaksi kansallista terveyttä ja kansantaloutta. Mitä enemmän kaupungeissa on asukkaita, sitä enemmän niissä on tarvetta virkistysalueille.
Helsinkiin pitäisi perustaa kansallinen kaupunkipuisto sen metsien ja rantojen suojaksi. Metsät voisivat olla osa kaupunkien brändiä ja kilpailutekijä yhtä lailla kuin esimerkiksi teknologiaosaaminen. Pääkaupunkimme on ainutlaatuinen, melkein miltä tahansa kotiovelta pääsee nopeasti sienimetsään.
Myös lähiöt voisi uudelleenbrändätä. Nyt luullaan, että niistä puuttuvat sekä kaupungin että maaseudun hyvät puolet, mutta asiahan on juuri päinvastoin. Lähiöt ovat lähellä palveluita, mutta niitä ympäröivät mittaamattomat metsäalueet, pururadat ja hiihtoreitit. Kaupungit, erilaiset järjestöt ja aktiiviset kansalaiset voisivat yhdessä opastaa ihmisiä löytämään metsät. Tilaa voisi olla yksityiselle yritteliäisyydellekin, vaikka kahvilalle hiihtoreitin varrella.
Ennen kaikkea metsät kuuluvat kaikille. Helsingin metsissä voi kohdata paitsi metsäkauriin tai ketun, myös olympiaurheilijan harjoituslenkillään tai ministerin hoitamassa terveyttään. Metsät ovat demokraattinen ja ilmainen hyvinvointipalvelu. Niistä kannattaa pitää huolta.
Michael Perukangas on 40-vuotias yhteiskuntatieteilijä,
kaupunkimaantieteen jatko-opiskelija ja kaupunkimetsien suojeluun
keskittynyt kansalaisaktivisti. Hän alkoi sienestää yhdessä isänsä
kanssa heti opittuaan kävelemään.
Oheinen Pauliina Seppälän juttu on julkaistu Voi hyvin -lehden numerossa 9/2011 sarjassa Maailmanmuuttajat.
5.10.2011
Sieni- ja linturetki Sikosaareen
Tervetuloa sieni- ja linturetkelle Porvoon Sikosaareen lauantaina 8.10. kello 13-16! Lähtö on luontopolun alusta kello 13. Kassit ja sieniveitsetja sään mukaiset varusteet mukaan, lintubongareille kiikarit jos on. Sienissä opastavat ainakin Annukka Laaksonen ja kykyjensä mukaan muutkin, lintueksperttinä taas toimii Markus Keskitalo. Järjestäjänä Porvoon Seudun Vihreät.
30.9.2011
Metsien mies
Siitä lähtien kun opin kävelemään, opin myös viihtymään metsässä. Ensin tämä tarkoitti isäni kanssa sienimetsällä, sittemmin löysin omat metsäni tai ainakin oman metsäsuhteeni. Isääni on minun kiittäminen myös siitä, että tiedän, mikä ja mitä on Helsingin Keskuspuisto, jota pitäisi oikeastaan kutsua Keskusmetsäksi. Ensin hänen kanssaan opin pyöräilemään Keskuspuiston lävitse, sitten hänen luokseen kun minä asuin Kannelmäessä, hän Töölössä Kisiksen kulmilla. Opin juoksemaan Keskuspuistossa siinä vaiheessa kun opin juoksemaan, parikymppisenä. Moni oppii juoksemaan jo vuoden ikäisenä.
Metsäsuhteeni sai uuden vaihteen kun kesällä 2005, asuessani Talinrannassa, päätin kerran lähteä juoksulenkilläni vasiten Keskuspuistoon, jonka portti minulle ja koko ihmiskunnalle - Urheilukadun pää - oli silloisesta kodistani lähes 5 kilometrin päässä. Näin tuolla lenkilläni puihin ilmaantuneita tiedotteita, joissa sanottiin alueelle suunniteltavan asuinrakentamista.
Sillä matkalla minä olen vieläkin. Tuo tapahtumadus poiki kansalaisliikkeen perustamisen, liittymiseni Vihreään puolueeseen ja väitöskirjan aloittamisen. Koska minulle politiikassa on kysymys ensisijaisesti kaupunkimetsien puolustamisesta, kaiken muun ollessa sille alisteista, ainoa mahdollisuuteni toimia politiikassa on löytää Porvoosta uhanalainen kaupunkimetsä. Se on myös tällä hetkellä ainut mieleenituleva tapa toimia metsien hyväksi, sillä en keksi tällä hetkellä, miksi tekisin väitöskirjaa, mistä ja miten. Enkä minä osaa tyytyä olemaan silkka "kansalainen", joka nauttii metsästä yksityisesti. Missioni on puolustaa metsiä koko ihmiskunnalle, toivoen että mahdollisimman moni oppisi tunnistamaan metsän arvon. Enkä voi sille yhtään mitään. Ihmisen on toteutettava kutsumustaan, minulle se on metsä.
Metsä määrittää olemistani paljon syvällisemmin kuin esimerkiksi työ. Työt vaihtuvat mutta metsään ja metsiin palaan, aina. Ja mitä työn ja metsän suhteeseen vielä tulee, en näe realismina, että metsä voisi olla työ ihmiselle, jonka kasviston tuntemus rajoittuu voikukkaan ja saint pauliaan? Ilman metsää tukehtuisin ennen pitkää. Olen metsien mies.
12.9.2011
Mitä sienistä ruoaksi?
Suhteellisestä vähäsateisuudesta huolimatta, sienisato jo alkaneena syksynä on harvinaisen runsas ja rikas. (lisää aiheesta aikaisemmasta bloggauksestani, joka löytyy klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa). Kun esimerkiksi korvasienet, haperot ja tatut tulevat melko aikaisin, tänä vuonna ainakin haperoita ja tatteja putkahtelee esille vieläkin, rouskut elävät kulta-aikaansa ja suppilovahverot ovat vasta tuloillaan.
Mitä sienistä voi tehdä? Tateista ja kantarelleista tulee erinomainen risotto. Rouskut käyvät hyvin sienisalaattiin ja suolasieninä ne ryydittävät muuten mietoja haperomuhennoksia ja kastikkeita. Rouskut tulee ryöpätä aina, mutta ryöpättyinä ne ovat turvallisia. Ryöppääminen tarkoittaa niiden nopeaa keittämistä runsaassa vedessä ja kaiken veden kaatamista pois ja huuhtelua juoksevassa vedessä.
Hyviä sieniä - varsinkin herkkutatteja - voi käyttää melkein mihinkä tahansa; hyviä herkkutatin lakkeja voi paistaa esimerkiksi pihveiksi jauhoissa ja rasvassa. Sama pätee lampaankääpiin ja ukonsieniin.
Erinomaisia sienikeittoja tulee paitsi tateista, kantarelleista ja suppilovahveroista, myös korvasienistä ja mesisienistä. Keitot kannattaa tehdä kermapohjaisiksi, ja niitä voi maustaa esimerkiksi valkopippurilla, suolalla ja rakuunalla, joka on erinomainen sienimauste. Tateilla sopii myös karri. Korvasienet pitää ryöpätä kunnolla, jotta niistä lähtee kaikki myrkkyjäämät pois.
Sienet sopivat erinomaisesti myös pastakastikkeisiin ja kalan tai kanan kanssa tarjottavien kastikkeiden aineksiksi sekä lihapatoihin.
Helpon sienimuhennoksen ohje (haperoista tulee erinomainen muhennos)
Sienimuhennos
Paista sienet kevyesti, lisää yksi purkki (ruoka)kermaa, kaksi ruokalusikallista vehnäjauhoja ja mausteeksi vähän valkopippuria, suolaa ja paprikajauhetta. Kun vielä keittää perunoita tai riisiä, sienimuhennos on niin ruokaisa, että se välttämättä kaipaa mitään lisäkettä, mutta esimerkiksi jauhelihapihvit, kyljykset tai kanankoivet tekevät siitä juhlaruokaa.
Mitä sienistä voi tehdä? Tateista ja kantarelleista tulee erinomainen risotto. Rouskut käyvät hyvin sienisalaattiin ja suolasieninä ne ryydittävät muuten mietoja haperomuhennoksia ja kastikkeita. Rouskut tulee ryöpätä aina, mutta ryöpättyinä ne ovat turvallisia. Ryöppääminen tarkoittaa niiden nopeaa keittämistä runsaassa vedessä ja kaiken veden kaatamista pois ja huuhtelua juoksevassa vedessä.
Hyviä sieniä - varsinkin herkkutatteja - voi käyttää melkein mihinkä tahansa; hyviä herkkutatin lakkeja voi paistaa esimerkiksi pihveiksi jauhoissa ja rasvassa. Sama pätee lampaankääpiin ja ukonsieniin.
Erinomaisia sienikeittoja tulee paitsi tateista, kantarelleista ja suppilovahveroista, myös korvasienistä ja mesisienistä. Keitot kannattaa tehdä kermapohjaisiksi, ja niitä voi maustaa esimerkiksi valkopippurilla, suolalla ja rakuunalla, joka on erinomainen sienimauste. Tateilla sopii myös karri. Korvasienet pitää ryöpätä kunnolla, jotta niistä lähtee kaikki myrkkyjäämät pois.
Sienet sopivat erinomaisesti myös pastakastikkeisiin ja kalan tai kanan kanssa tarjottavien kastikkeiden aineksiksi sekä lihapatoihin.
Helpon sienimuhennoksen ohje (haperoista tulee erinomainen muhennos)
Sienimuhennos
Paista sienet kevyesti, lisää yksi purkki (ruoka)kermaa, kaksi ruokalusikallista vehnäjauhoja ja mausteeksi vähän valkopippuria, suolaa ja paprikajauhetta. Kun vielä keittää perunoita tai riisiä, sienimuhennos on niin ruokaisa, että se välttämättä kaipaa mitään lisäkettä, mutta esimerkiksi jauhelihapihvit, kyljykset tai kanankoivet tekevät siitä juhlaruokaa.
14.8.2011
Ruokaa mätänee metsiimme
Niin kauan kuin mitään muistan, elämääni on kuulunut sienimetsästys isäni kanssa. Köyhinä aikoina olen elänyt sienillä useita viikkoja; lisäksi henkeni saa ravintoa metsässä. Mieleni tyhjenee ja puhdistuu, sienestäminen on ollut minulle keino tuntea yhteyttä luontoon mutta myös joskus olen paennut ankeaa arkea sienimetsään. Sienestys on suurin tekijä oman luontosuhteeni kehittymiselle.
Sienestys on itäinen harrastus: Venäjällä ymmärretään sienten päälle huomattavasti Suomea enemmän. Ja kun asuin Norjassa, minulle kiikutettiin yliopiston sieniretkellä kaikki käsittämätön, ja minun, itäisten maiden rouskueksperttinä, oletettiin kykenevän sulattaa itseeni mitä hyvänsä sieniä.
Edesmennyt mummoni tapasi jakaa sienet kahtia: mustarouskuihin ja myrkkytatteihin ja pilapiirtäjäkuningas Kari Suomalaisen mielestä sienet voidaan jaotella sen mukaan, minkä osan ihmiselimistöstä ne tuhoavat.
Moni suomalainen - siis niistä valitettavan harvoista jotka sienestävät - poimivat vain kantarelleja, suppilovahveroita, rouskuja ja ehkä herkkutatteja.
Tietenkin metsästä kannattaa ottaa vain niitä sieniä, joita tuntee. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti opetella tunnistamaan niitä paljon lisää. Esimerkiksi mikään tatti tai hapero ei ole myrkyllinen: tarkka saa olla vain punertavien haperoiden kanssa, joista osa on kitkeriä. Maistamalla sekin selviää. Lajintunnistamisen tueksi kannattaa hankkia sienikirja, esimerkiksi jokin Mauri Korhosen opuksista.
Minulla on ollut elämässäni muutamia vakiosienimetsiä. Lapsuuteni kävin mummolassa, Vantaan Kannistossa, nuoruuteni Vaskivuoressa Kaivokselan ja Myyrmäen välissä. Sittemmin olen sienestänyt Munkkivuoren urheilupuiston maisemissa, Keskuspuistossa, Oslon Sognsvannilla ja nyt Porvoon Sikosaaressa. Nämä ovatkin rakkaimmat metsäni.
Sitäpaitsi sienet ovat terveellisiä. Ne käyvät mainioksi "lihankorvikkeeksi" myös kasvissyöjille. Ovat ne luomua ja lähiruokaakin. Suositellaan lämpimästi!
Valkoinen kärpässieni. Näitä ei kannata ottaa.
Punaisten haperoiden syötävyys kannattaa testata maistamalla.
Kangashapero. Nam!
Sienestys on itäinen harrastus: Venäjällä ymmärretään sienten päälle huomattavasti Suomea enemmän. Ja kun asuin Norjassa, minulle kiikutettiin yliopiston sieniretkellä kaikki käsittämätön, ja minun, itäisten maiden rouskueksperttinä, oletettiin kykenevän sulattaa itseeni mitä hyvänsä sieniä.
Edesmennyt mummoni tapasi jakaa sienet kahtia: mustarouskuihin ja myrkkytatteihin ja pilapiirtäjäkuningas Kari Suomalaisen mielestä sienet voidaan jaotella sen mukaan, minkä osan ihmiselimistöstä ne tuhoavat.
Moni suomalainen - siis niistä valitettavan harvoista jotka sienestävät - poimivat vain kantarelleja, suppilovahveroita, rouskuja ja ehkä herkkutatteja.
Tietenkin metsästä kannattaa ottaa vain niitä sieniä, joita tuntee. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti opetella tunnistamaan niitä paljon lisää. Esimerkiksi mikään tatti tai hapero ei ole myrkyllinen: tarkka saa olla vain punertavien haperoiden kanssa, joista osa on kitkeriä. Maistamalla sekin selviää. Lajintunnistamisen tueksi kannattaa hankkia sienikirja, esimerkiksi jokin Mauri Korhosen opuksista.
Minulla on ollut elämässäni muutamia vakiosienimetsiä. Lapsuuteni kävin mummolassa, Vantaan Kannistossa, nuoruuteni Vaskivuoressa Kaivokselan ja Myyrmäen välissä. Sittemmin olen sienestänyt Munkkivuoren urheilupuiston maisemissa, Keskuspuistossa, Oslon Sognsvannilla ja nyt Porvoon Sikosaaressa. Nämä ovatkin rakkaimmat metsäni.
Sitäpaitsi sienet ovat terveellisiä. Ne käyvät mainioksi "lihankorvikkeeksi" myös kasvissyöjille. Ovat ne luomua ja lähiruokaakin. Suositellaan lämpimästi!
Valkoinen kärpässieni. Näitä ei kannata ottaa.
Punaisten haperoiden syötävyys kannattaa testata maistamalla.
Kangashapero. Nam!
2.11.2010
Ansioluetteloni
Marco Michael Perukangas
Vanhaistentie 5
00420 HELSINKI
furttis at hotmail.com
perukangas.blogspot.com
CURRICULUM VITAE 1.11.2010
HENKILÖTIEDOT
• Marco Michael Perukangas, syntynyt 7.3.1971, Helsingin maalaiskunta. Asuin Oslossa 2007-2009
• Seurustelee, yksi lapsi
KOULUTUS
• Valtiotieteiden maisteri, Helsingin yliopisto 1998. Pääaineena sosiologia, sivuaineet käytännöllinen filosofia (cum laude) ja sosiaalipsykologia (approbatur). Pro gradu -tutkielma: sanomalehtien musiikkiarvostelujen tekstianalyysi.
• Teen väitöskirjaa kaupunkipuistoista Helsingin yliopiston kaupunkitutkimuksen laitokselle. Yhdyskuntamaantieteen (samfunnsgeografi) opintoja Oslon yliopistossa 50 opintopistettä 2007-2009.
• Tutkimussuunnitelma ”EU and peripheral cultural (musical) politices and policies” Lapin yliopistolle 2004
• Tutkimussuunnitelma Helsingin yliopistolle musiikin symbolisesta kuluttamisesta 2000.
TYÖKOKEMUS
Valtakunnallinen työpajakoordinaattori, Valtakunnallinen työpajayhdistys TPY ry, 8.2.2010-
• ESR-rahoitteisessa nuorten palveluiden verkostoimishankkeessa Onnistuvat opit II nuorten osallisuuden tukeminen ja osallisuusselvitys ja valtakunnallinen työpajapalveluiden ja välityömarkkinoiden maisemakartoitus
Projektikonsultti, NordForsk, 1.1.-31.3.2008
• Selvitys pohjoismaisen huippututkimuksen rahoituksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden indikaattoreista
RAY-projektin vetäjä, Kumppanuustalo Horisontti, 1.3.2006-31.7.2007
• Asukkaiden voimautumisen tukeminen, osallistuminen Helsingin kaupunginosat Helka ry:n Kansalaiskanava -hankkeeseen
• Pienryhmätoiminnan järjestämistä ja opettamista: retket, talkoot, elokuvaopintopiiri, fotokerho, liikuntakerhoja, atk-opetus ja venäjän keskustelukerho, ympäristöprojekteja yhteistyössä Kierrätyskeskuksen kanssa
• Rekrytointia työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin, käsityöpajojen esimies
• Diakonia-ammattikorkeakoulun harjoittelijan ohjaaminen
• Media-, päättäjä- ja kansalaisjärjestösuhteista huolehtiminen
• Sisällöntuottaminen www.horisontti.net-sivulle ja Horisontin aviisin päätoimittajana toimiminen
Projektitutkija, Nuorisotutkimusverkosto, 15.5.-15.6.2005
• Nuorten tarpeet liikkujaryhmänä -esiselvitys Tommi Hoikkalan ja Sami Myllyniemen kanssa
Freelancertutkija (tulevaisuuden tutkimus ja kulttuurintutkimus), toiminimiyrittäjä, 17.1.-31.5.2005
• Kuluttajasta tuottajaksi -hankesuunnitelma A Head Networkin edustajana Sitralle
• Ambience Design -konsortiohanke A Head Network Oy:n, Helsingin yliopiston, TKK:n, TaiK:in ja Turun yliopiston kanssa
• Kiasman markkinoinnin ja markkinointiviestinnän tutkimusprojekti A Head Network Oy:lle
• Uusien toiminimiyrittäjien neuvontatehtäviä
• Jari Koskinen kirjan "Kuvien takana" toimitustöitä
Tutkija, Helsingin sosiaalivirasto, 22.4.-31.7.2003 , 24.11.- 19.12.2003, 5.-31.7.2004
• Vanhusten ja vammaisten kuljetuspalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyn analyysi
• ESR –rahoitteisen CareKeys -tutkimuksen vanhustenhoidon laatuindikaattorien kirjallisuuskatsauksen laadinta
Suunnittelija, Etelä-Suomen lääninhallitus, 29.8.-31.12.2002
• Koululaisten liikkuvan iltapäivätoiminnan päätökset, nuorten ESR – työpajojen hallinnointi
Koulutussuunnittelija, Sibelius-Akatemia, 15.9.2001-31.7.2002
• Pianomusiikin osaston budjetin, tulossopimuksen ja opetussuunnitelman valmistelu
• Henkilökohtaisen opetuksen suunnittelu, yhteisten pedagogiikkaopintojen suunnittelu ja koordinointi
• Valintakokeiden järjestelyt, mestarikurssit
• Colour Keys Flexible –pianon alkeisopetuksen ESR-pedagogiikkaprojektin yhdyshenkilö
Projektitutkija, Suomen Punainen Risti, kesä-heinäkuu 2000
• Tutkimusraportti ”Tukiasuminen puolimatkan kotina” SPR:n nuorten turvataloista
Opintosihteeri, toimialasihteeri, tuntiopettaja, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, 15.10.1999-31.5.2004
• Filosofian, tutkimusmenetelmien, kulttuuriyrittäjyyden ja kaupunkikulttuurin opetus ja tentit kulttuuri -ja palvelualoilla
• Musiikin, teatteri-ilmaisun ja audiovisuaalisen viestinnän opintorekistereistä vastaaminen
• Medianomien ja teatteri-ilmaisun opetussuunnitelmien laatiminen, näyttötutkintojen suunnittelu.
• Tutkimusavustajana Tuire Ranta-Meyerin musiikinopetusta selvittävässä haastattelututkimuksessa.
Sihteeri, galleristi, Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunta Tokyo, 1.3.-31.8.1999
• Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunnan hallintotehtävät ja taidenäyttelyiden järjestämistä
Toimistovirkailija, Helsingin sosiaalivirasto, ulkotyöyksikkö, työtoimisto, 1.6.-14.8.1998
• Huoltosuhteisten työsuhteiden hoito, asiakaspalvelu, taloushallinto, arkistointi, muut toimistotyöt
Virkamiesharjoittelija, Opetusministeriön kouluosasto, yleissivistävän koulutuksen vastuualue, 19.08.-18.11.1996
• Uskonnonopetuksen erivapauspäätökset, puheiden kirjoittaminen, konservatorioiden valtionosuuspäätöksen valmistelu, EU:n Vuoden kasvatusprojektin (Alcuin Award) voittaneen Suomen ehdokkaan (Laukaan projekti) yhdyshenkilö
Toimistovirkailija, Helsingin ulosottovirasto, 05-08/90, Helsingin yliopiston atk-keskus 09/90-04/91
JULKAISUT JA MEDIA
• Raportti ”No, se on jotenki niin kaukane asia tai sillee”osallisuudesta nuorten työpajatoiminnassa. Valtakunnallinen työpajayhdistys, tulossa loppuvuodesta 2010.
• Esitelmä ”The Right to Urban Parks” Göteborgin yliopiston konferenssissa”What are the Commons” lokakuussa 2009; www.kurrents.org
• Artikkeli “Urheilun moraali on velvollisuus haluta” Mia Pakalénin kanssa Pekka Sulkusen ja Jukka Törrösen toimittamaan teokseen ”Semioottisen sosiologian näkökulmia”. Helsinki, Gaudeamus 1997.
• Ydin-lehden kaupunkipoliittinen vastaava 2008, päätoimittajana Horisontin aviisissa 2006 ja Linnake-lehdessä 1991-1992.
• Artikkeleita Vihreään Lankaan, Veikkaajaan, Ydin-, Tutkain, HOAS -asukas- ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsyn Takiainen -lehteen, Juoksijaan, Expatriumiin, Töölöläiseen, Tanotorveen, Valtiotieteilijän ja Iltalehden verkkolehteen.
• Facebook-ryhmien ”Etelä-Kaarelan yhteiskoulu” (516 jäsentä), Keskuspuisto (127 jäsentä) ja Kaupunkimetsäliike (518 jäsentä) perustaja ja ylläpitäjä.
• Kaupunkimetsäaiheisten blogien perustaja; keskuspuisto.blogspot.com ja kaupunkimetsaliike.blogspot.com alasivustoineen, skutta.blogspot.com:in ja kaupunkimetsa.blogspot.com:in kirjoittaja.
LUOTTAMUSTEHTÄVÄT
• Helsingin terveyslautakunnan varajäsen 26.3. –31.12.2008
• Helsingin Vihreiden kuntavaaliehdokas 2008
• Sydkustens Landskapsförbundetin liittokokousedustaja 2008
• Johanna Sumuvuoren eduskuntavaalikampanjassa 2007,
Osmo Soininvaaran apulaiskaupunginjohtajakampanjassa 2008.
• Länsi-Helsingin Vihreiden sihteeri 2006, taloudenhoitaja 28.2.-31.12.2007, varatilintarkastaja 2008, Helsingin Vihreiden viheraluetyöryhmän jäsen, mukana liikennepoliittisen ja polkupyöräilytyöryhmän toiminnassa
• Oslon Sagene-Torshov Local Agenda 21- ryhmässä 2007-2008
• Ei enää palaakaan Keskuspuistosta-kansalaisliikkeen perustaja
• Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestö Kannunvalajien kulttuurivastaava 1993, opintovastaava 1994. Järjestin poikkitieteellisen Syysseminaarin.
• Helsingin yliopiston sosiologian opiskelijajärjestö Kontaktin kulttuurivastaava 1993, Kontakti -lehden toimituskunnassa 1994, tilintarkastaja 2000. Tutor 1993 ja 1995
• Suomenlinnan rannikkorykmentti, rannikkotykkimiestoimikunnan Linnake-lehden varusmiespäätoimittaja 1991
KIELITAITO
• Suomi äidinkieli
• Englanti sujuva
• Ruotsi sujuva
• Norja (bokmål) hyvä
• Saksa hyvä
• Ranska perusteet
• Italia perusteet
TÄYDENNYSKOULUTUS, KURSSIT
• Maahanmuuttajapuolisoiden työnhakukurssi Oslossa, ProOffice syksy 2009
• Norjan alkeiskurssi, Arbis, kevät 2007 ja jatkokurssi 2008
• WWW -kurssi ja työpaja, kuvankäsittelykurssi Kumppanuustalo Horisontissa, kevät 2007
• Kansalaisareena RY:n vapaaehtoistyön kurssi, kevät 2007
• Osallistumista Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY:n projektikoulutukseen, kesä 2006
• Markkinointi -instituutin avoin yrittäjäkurssi 17.1.-4.2.2005
• Italian keskustelukurssi, Helsingin työväenopisto, kevät 2004
• Akateemisten työnhakijoiden kurssi, Palmenia, kevät 2003
• WinhaPro –opintohallintojärjestelmäkoulutus, Novo
• Johdon talouskoulutusta Sibelius -Akatemiassa
• Teknillisen korkeakoulun Dipolin koulutuskeskuksen FEC = Further Educated with Companies -kurssi YmpPro - Yhteiskuntavastuu yritystoiminnassa (23.2-30.6.2004). Aiheina mm. ISO - standardit, muutosviestintä, CSR, ympäristö- ja yhteiskuntavastuuraportointi, ympäristövaikutusten arviointi.
ATK -TAIDOT
• MS Office, Apple McIntoshin perusteet, Photoshop
• HTML ja WWW –perusteet, SPSS:n perusteet
• Winha—opintohallintojärjestelmän erityisasiantuntija
• Webropol-kyselyohjelma
HARRASTUKSET
• Juoksu, West Ham United, kuntosali, sienestys, musiikki, uinti, elokuvat, valokuvaus, bloggaus ja Facebook
LISÄTIETOJA
Jaana Löppönen, Horisontti Team ry, toiminnanjohtaja, puh. 041-466 2907
Markku Hassinen, Valtakunnallinen työpajayhdistys TPY ry, toiminnanjohtaja, puh. 045-133 0400
Vanhaistentie 5
00420 HELSINKI
furttis at hotmail.com
perukangas.blogspot.com
CURRICULUM VITAE 1.11.2010
HENKILÖTIEDOT
• Marco Michael Perukangas, syntynyt 7.3.1971, Helsingin maalaiskunta. Asuin Oslossa 2007-2009
• Seurustelee, yksi lapsi
KOULUTUS
• Valtiotieteiden maisteri, Helsingin yliopisto 1998. Pääaineena sosiologia, sivuaineet käytännöllinen filosofia (cum laude) ja sosiaalipsykologia (approbatur). Pro gradu -tutkielma: sanomalehtien musiikkiarvostelujen tekstianalyysi.
• Teen väitöskirjaa kaupunkipuistoista Helsingin yliopiston kaupunkitutkimuksen laitokselle. Yhdyskuntamaantieteen (samfunnsgeografi) opintoja Oslon yliopistossa 50 opintopistettä 2007-2009.
• Tutkimussuunnitelma ”EU and peripheral cultural (musical) politices and policies” Lapin yliopistolle 2004
• Tutkimussuunnitelma Helsingin yliopistolle musiikin symbolisesta kuluttamisesta 2000.
TYÖKOKEMUS
Valtakunnallinen työpajakoordinaattori, Valtakunnallinen työpajayhdistys TPY ry, 8.2.2010-
• ESR-rahoitteisessa nuorten palveluiden verkostoimishankkeessa Onnistuvat opit II nuorten osallisuuden tukeminen ja osallisuusselvitys ja valtakunnallinen työpajapalveluiden ja välityömarkkinoiden maisemakartoitus
Projektikonsultti, NordForsk, 1.1.-31.3.2008
• Selvitys pohjoismaisen huippututkimuksen rahoituksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden indikaattoreista
RAY-projektin vetäjä, Kumppanuustalo Horisontti, 1.3.2006-31.7.2007
• Asukkaiden voimautumisen tukeminen, osallistuminen Helsingin kaupunginosat Helka ry:n Kansalaiskanava -hankkeeseen
• Pienryhmätoiminnan järjestämistä ja opettamista: retket, talkoot, elokuvaopintopiiri, fotokerho, liikuntakerhoja, atk-opetus ja venäjän keskustelukerho, ympäristöprojekteja yhteistyössä Kierrätyskeskuksen kanssa
• Rekrytointia työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin, käsityöpajojen esimies
• Diakonia-ammattikorkeakoulun harjoittelijan ohjaaminen
• Media-, päättäjä- ja kansalaisjärjestösuhteista huolehtiminen
• Sisällöntuottaminen www.horisontti.net-sivulle ja Horisontin aviisin päätoimittajana toimiminen
Projektitutkija, Nuorisotutkimusverkosto, 15.5.-15.6.2005
• Nuorten tarpeet liikkujaryhmänä -esiselvitys Tommi Hoikkalan ja Sami Myllyniemen kanssa
Freelancertutkija (tulevaisuuden tutkimus ja kulttuurintutkimus), toiminimiyrittäjä, 17.1.-31.5.2005
• Kuluttajasta tuottajaksi -hankesuunnitelma A Head Networkin edustajana Sitralle
• Ambience Design -konsortiohanke A Head Network Oy:n, Helsingin yliopiston, TKK:n, TaiK:in ja Turun yliopiston kanssa
• Kiasman markkinoinnin ja markkinointiviestinnän tutkimusprojekti A Head Network Oy:lle
• Uusien toiminimiyrittäjien neuvontatehtäviä
• Jari Koskinen kirjan "Kuvien takana" toimitustöitä
Tutkija, Helsingin sosiaalivirasto, 22.4.-31.7.2003 , 24.11.- 19.12.2003, 5.-31.7.2004
• Vanhusten ja vammaisten kuljetuspalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyn analyysi
• ESR –rahoitteisen CareKeys -tutkimuksen vanhustenhoidon laatuindikaattorien kirjallisuuskatsauksen laadinta
Suunnittelija, Etelä-Suomen lääninhallitus, 29.8.-31.12.2002
• Koululaisten liikkuvan iltapäivätoiminnan päätökset, nuorten ESR – työpajojen hallinnointi
Koulutussuunnittelija, Sibelius-Akatemia, 15.9.2001-31.7.2002
• Pianomusiikin osaston budjetin, tulossopimuksen ja opetussuunnitelman valmistelu
• Henkilökohtaisen opetuksen suunnittelu, yhteisten pedagogiikkaopintojen suunnittelu ja koordinointi
• Valintakokeiden järjestelyt, mestarikurssit
• Colour Keys Flexible –pianon alkeisopetuksen ESR-pedagogiikkaprojektin yhdyshenkilö
Projektitutkija, Suomen Punainen Risti, kesä-heinäkuu 2000
• Tutkimusraportti ”Tukiasuminen puolimatkan kotina” SPR:n nuorten turvataloista
Opintosihteeri, toimialasihteeri, tuntiopettaja, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, 15.10.1999-31.5.2004
• Filosofian, tutkimusmenetelmien, kulttuuriyrittäjyyden ja kaupunkikulttuurin opetus ja tentit kulttuuri -ja palvelualoilla
• Musiikin, teatteri-ilmaisun ja audiovisuaalisen viestinnän opintorekistereistä vastaaminen
• Medianomien ja teatteri-ilmaisun opetussuunnitelmien laatiminen, näyttötutkintojen suunnittelu.
• Tutkimusavustajana Tuire Ranta-Meyerin musiikinopetusta selvittävässä haastattelututkimuksessa.
Sihteeri, galleristi, Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunta Tokyo, 1.3.-31.8.1999
• Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunnan hallintotehtävät ja taidenäyttelyiden järjestämistä
Toimistovirkailija, Helsingin sosiaalivirasto, ulkotyöyksikkö, työtoimisto, 1.6.-14.8.1998
• Huoltosuhteisten työsuhteiden hoito, asiakaspalvelu, taloushallinto, arkistointi, muut toimistotyöt
Virkamiesharjoittelija, Opetusministeriön kouluosasto, yleissivistävän koulutuksen vastuualue, 19.08.-18.11.1996
• Uskonnonopetuksen erivapauspäätökset, puheiden kirjoittaminen, konservatorioiden valtionosuuspäätöksen valmistelu, EU:n Vuoden kasvatusprojektin (Alcuin Award) voittaneen Suomen ehdokkaan (Laukaan projekti) yhdyshenkilö
Toimistovirkailija, Helsingin ulosottovirasto, 05-08/90, Helsingin yliopiston atk-keskus 09/90-04/91
JULKAISUT JA MEDIA
• Raportti ”No, se on jotenki niin kaukane asia tai sillee”osallisuudesta nuorten työpajatoiminnassa. Valtakunnallinen työpajayhdistys, tulossa loppuvuodesta 2010.
• Esitelmä ”The Right to Urban Parks” Göteborgin yliopiston konferenssissa”What are the Commons” lokakuussa 2009; www.kurrents.org
• Artikkeli “Urheilun moraali on velvollisuus haluta” Mia Pakalénin kanssa Pekka Sulkusen ja Jukka Törrösen toimittamaan teokseen ”Semioottisen sosiologian näkökulmia”. Helsinki, Gaudeamus 1997.
• Ydin-lehden kaupunkipoliittinen vastaava 2008, päätoimittajana Horisontin aviisissa 2006 ja Linnake-lehdessä 1991-1992.
• Artikkeleita Vihreään Lankaan, Veikkaajaan, Ydin-, Tutkain, HOAS -asukas- ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsyn Takiainen -lehteen, Juoksijaan, Expatriumiin, Töölöläiseen, Tanotorveen, Valtiotieteilijän ja Iltalehden verkkolehteen.
• Facebook-ryhmien ”Etelä-Kaarelan yhteiskoulu” (516 jäsentä), Keskuspuisto (127 jäsentä) ja Kaupunkimetsäliike (518 jäsentä) perustaja ja ylläpitäjä.
• Kaupunkimetsäaiheisten blogien perustaja; keskuspuisto.blogspot.com ja kaupunkimetsaliike.blogspot.com alasivustoineen, skutta.blogspot.com:in ja kaupunkimetsa.blogspot.com:in kirjoittaja.
LUOTTAMUSTEHTÄVÄT
• Helsingin terveyslautakunnan varajäsen 26.3. –31.12.2008
• Helsingin Vihreiden kuntavaaliehdokas 2008
• Sydkustens Landskapsförbundetin liittokokousedustaja 2008
• Johanna Sumuvuoren eduskuntavaalikampanjassa 2007,
Osmo Soininvaaran apulaiskaupunginjohtajakampanjassa 2008.
• Länsi-Helsingin Vihreiden sihteeri 2006, taloudenhoitaja 28.2.-31.12.2007, varatilintarkastaja 2008, Helsingin Vihreiden viheraluetyöryhmän jäsen, mukana liikennepoliittisen ja polkupyöräilytyöryhmän toiminnassa
• Oslon Sagene-Torshov Local Agenda 21- ryhmässä 2007-2008
• Ei enää palaakaan Keskuspuistosta-kansalaisliikkeen perustaja
• Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestö Kannunvalajien kulttuurivastaava 1993, opintovastaava 1994. Järjestin poikkitieteellisen Syysseminaarin.
• Helsingin yliopiston sosiologian opiskelijajärjestö Kontaktin kulttuurivastaava 1993, Kontakti -lehden toimituskunnassa 1994, tilintarkastaja 2000. Tutor 1993 ja 1995
• Suomenlinnan rannikkorykmentti, rannikkotykkimiestoimikunnan Linnake-lehden varusmiespäätoimittaja 1991
KIELITAITO
• Suomi äidinkieli
• Englanti sujuva
• Ruotsi sujuva
• Norja (bokmål) hyvä
• Saksa hyvä
• Ranska perusteet
• Italia perusteet
TÄYDENNYSKOULUTUS, KURSSIT
• Maahanmuuttajapuolisoiden työnhakukurssi Oslossa, ProOffice syksy 2009
• Norjan alkeiskurssi, Arbis, kevät 2007 ja jatkokurssi 2008
• WWW -kurssi ja työpaja, kuvankäsittelykurssi Kumppanuustalo Horisontissa, kevät 2007
• Kansalaisareena RY:n vapaaehtoistyön kurssi, kevät 2007
• Osallistumista Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY:n projektikoulutukseen, kesä 2006
• Markkinointi -instituutin avoin yrittäjäkurssi 17.1.-4.2.2005
• Italian keskustelukurssi, Helsingin työväenopisto, kevät 2004
• Akateemisten työnhakijoiden kurssi, Palmenia, kevät 2003
• WinhaPro –opintohallintojärjestelmäkoulutus, Novo
• Johdon talouskoulutusta Sibelius -Akatemiassa
• Teknillisen korkeakoulun Dipolin koulutuskeskuksen FEC = Further Educated with Companies -kurssi YmpPro - Yhteiskuntavastuu yritystoiminnassa (23.2-30.6.2004). Aiheina mm. ISO - standardit, muutosviestintä, CSR, ympäristö- ja yhteiskuntavastuuraportointi, ympäristövaikutusten arviointi.
ATK -TAIDOT
• MS Office, Apple McIntoshin perusteet, Photoshop
• HTML ja WWW –perusteet, SPSS:n perusteet
• Winha—opintohallintojärjestelmän erityisasiantuntija
• Webropol-kyselyohjelma
HARRASTUKSET
• Juoksu, West Ham United, kuntosali, sienestys, musiikki, uinti, elokuvat, valokuvaus, bloggaus ja Facebook
LISÄTIETOJA
Jaana Löppönen, Horisontti Team ry, toiminnanjohtaja, puh. 041-466 2907
Markku Hassinen, Valtakunnallinen työpajayhdistys TPY ry, toiminnanjohtaja, puh. 045-133 0400
28.9.2009
Suomalainen rouskuekspertti Østmarkassa
Olin Oslon yliopiston järjestämällä sieniretkellä Østmarkassa, eli Osloa kiertävän kaupunkimetsävyöhykkeen itäisessä osassa. Kun aksenttini pian paljasti minut suomalaiseksi, tämä ylensi minut välittömästi rouskuekspertiksi.
Jos sienestys yleensäkin on itäinen harrastus - venäläiset ymmärtävät sienten päälle, ja Suomessa harrastus painottuu itäiseen Suomeen - niin tietenkin Norjan vinkkelistä Suomi on itäinen maa. Jos Suomessa vieroksutaan tatteja ja etenkin haperoita (puhumattakaan valmuskoista ja muista apokryfisienistä), niin Norjassa taas ei ymmärretä rouskujen päälle, vaan niitä vieroksutaan kirpeänmakuisina.
Suomessa olen tähän saakka lukenut itseni haperoihmiseksi, koska moni suomalainen ei tunnista muita sieniä kuin rouskut ja kantarellit. Kun valistin norjalaisia kanssasienestäjiäni siitä, että rouskut ovat ryöppäyksen jälkeen syötäviä, tämän jälkeen muut sienestäjät alkoivat kantaa minulle kasapäin rouskuja, koska eivät ymmärtäneet, mitä niillä tekisivät.
Tarinan opetus? Asiantuntijuus on kontekstuaalista, samoin itäisyys. Jos siis kaukoputkella katsottuna sienien harrastaminen on itäistä, niin mikroskoopista nähtynä, rouskut ovat sieniharrastuksen sisällä itäinen juttu.
31.8.2009
Ruokaa mätänee metsiimme
Metsissämme mätänee miljoonia kiloja ravitsevaa ja herkullista ruokaa. Tarkoitan tietenkin sieniämme. Suurin osa suomalaisista - tai norjalaisista - ei poimi sieniä, tunnista niitä tai edes syö sieniä. Sienestys on itäinen traditio; esimerkiksi Venäjällä ja vielä itäisessä Suomessa sienestys on kansankulttuuria. Sienientunnistuksen pikakurssin pitäisi kuulua kansalaistaitoihin (kansalaistaitoon) liikennesääntöjen alkeiden ja uimataidon ohella.
Jos menet metsään, kannattaa poimia vain niitä sieniä, jotka varmasti tunnistat. Tämän vuoksi suurin osa sienestäjistäkin ottaa vain rouskut, kantarellit ja ehkä suppilovahverot. Suomen muutama myrkkysieni - valkoinen kärpässieni, suippulakkinen kärpässieni ja kavala kärpässieni - kannattaa jättää rauhaan, samaten varmuuden vuoksi kaikki muutkin seitikit ja kärpässienet. Rouskujen ja vahveroiden lisäksi, haperoiden ja tattien laajasta suvusta on turvallista poimia mitä tahansa, sillä mikään niistä ei myrkyllinen, ja suurin osa ovat herkullisia, joskin usein toukkaisia. Ainoastaan äikätatti, sappitatti ja kirpeä punahapero kannattaa jättää rauhaan, karvaan maun takia.
Itse avasin sienikauteni Sognsvannilla, Oslon Nordmarkassa noin litralla sinivalmuskoita, parilla litralla sekalaisia haperoita ja tatteja ja noin kolmella litralla kangasrouskuja (seassa muutama mustarousku ja karvalaukku).
Jos menet metsään, kannattaa poimia vain niitä sieniä, jotka varmasti tunnistat. Tämän vuoksi suurin osa sienestäjistäkin ottaa vain rouskut, kantarellit ja ehkä suppilovahverot. Suomen muutama myrkkysieni - valkoinen kärpässieni, suippulakkinen kärpässieni ja kavala kärpässieni - kannattaa jättää rauhaan, samaten varmuuden vuoksi kaikki muutkin seitikit ja kärpässienet. Rouskujen ja vahveroiden lisäksi, haperoiden ja tattien laajasta suvusta on turvallista poimia mitä tahansa, sillä mikään niistä ei myrkyllinen, ja suurin osa ovat herkullisia, joskin usein toukkaisia. Ainoastaan äikätatti, sappitatti ja kirpeä punahapero kannattaa jättää rauhaan, karvaan maun takia.
Itse avasin sienikauteni Sognsvannilla, Oslon Nordmarkassa noin litralla sinivalmuskoita, parilla litralla sekalaisia haperoita ja tatteja ja noin kolmella litralla kangasrouskuja (seassa muutama mustarousku ja karvalaukku).
30.12.2008
Jäähyväiset Keskuspuistolle Kuninkaantammessa
Muutan ensi maanantaina, 5.1. kahdeksi vuodeksi Osloon. Kun palaan, näitä metsiä ei enää ole. Tilalle tulee Kuninkaantammen asuinalue, jossa on kaksi positiivista asiaa. Ensinnäkin, vedenpuhdistamon lampi saadaan yleiseen virkistyskäyttöön, Helsingin ainoaksi "järveksi". Toiseksi, jokamiehenoikeuteen kuuluvan alueen pinta-ala kasvaa. Muuta positiivista suunnitelmissa ei sitten luonnon kannalta olekaan.
Kuninkaantammen alta jäävät nämäkin muurahaiset kodittomiksi.
Tämäkin osa on Keskuspuistoa.
Tämäkin osa tätäkin osaa on osa Keskuspuistoa.
Polku osoittaa juuri tämän osan Kes - eikun Kuninkaantammea olevan suosittua sienimetsää ja koiranulkoilutusmaastoa. Eipä ole kauaa enää.
Suosittu yhdysulkoilutie Vakkatieltä "Linjalle". Vasen - pohjoisempi - puoli menetetään, oikea, jo nytkin Perhekunnantien alueen väliin kaistaleeksi puristunut alue säilynee.
Tämä maisema EI ole Keskuspuistoa, vaikka moni luuleekin niin. Ei, se on Kuninkaantammea, kohta asuintalojen takapihaa.
Ulkoilupolku, joka vie Vakkatieltä "Linjalle". Kumpi puoli polusta kuuluu Keskuspuistoon ja kumpi uhrataan?
Näkymä "Linjalta" pohjoiseen. Tästä alkaa Kuninkaantammen suunnittelualue ja tästä itään loppuu virallinen Keskuspuisto. Polun oikea puoli siis on Keskuspuistoa, vasen ei.
Näkymä "Linjalta" koilliseen. Edessä näkyvä maisema kelpaa Kaupunkisuunnitteluvirastonkin mukaan jatkossakin Keskuspuistoksi.
Tästä Kuninkaantammentieltä alkaa nyt suosittu ulkoilureitti, jonka toinen pää on tulevan Jokeri II-tunnelin toisen ulostuloaukon tietämillä.
Näin jylhiä ovat Kuninkaantammen metsät nykyisessä hoitamattomuudessaan.
Tähän tulee taloja.
Tästä tulee lähtemään Jokeri II-linjan joukkoliikennetunnelin läntinen pää.
Kuninkaantammen alta jäävät nämäkin muurahaiset kodittomiksi.
Tämäkin osa on Keskuspuistoa.
Tämäkin osa tätäkin osaa on osa Keskuspuistoa.
Polku osoittaa juuri tämän osan Kes - eikun Kuninkaantammea olevan suosittua sienimetsää ja koiranulkoilutusmaastoa. Eipä ole kauaa enää.
Suosittu yhdysulkoilutie Vakkatieltä "Linjalle". Vasen - pohjoisempi - puoli menetetään, oikea, jo nytkin Perhekunnantien alueen väliin kaistaleeksi puristunut alue säilynee.
Tämä maisema EI ole Keskuspuistoa, vaikka moni luuleekin niin. Ei, se on Kuninkaantammea, kohta asuintalojen takapihaa.
Ulkoilupolku, joka vie Vakkatieltä "Linjalle". Kumpi puoli polusta kuuluu Keskuspuistoon ja kumpi uhrataan?
Näkymä "Linjalta" pohjoiseen. Tästä alkaa Kuninkaantammen suunnittelualue ja tästä itään loppuu virallinen Keskuspuisto. Polun oikea puoli siis on Keskuspuistoa, vasen ei.
Näkymä "Linjalta" koilliseen. Edessä näkyvä maisema kelpaa Kaupunkisuunnitteluvirastonkin mukaan jatkossakin Keskuspuistoksi.
Tästä Kuninkaantammentieltä alkaa nyt suosittu ulkoilureitti, jonka toinen pää on tulevan Jokeri II-tunnelin toisen ulostuloaukon tietämillä.
Näin jylhiä ovat Kuninkaantammen metsät nykyisessä hoitamattomuudessaan.
Tähän tulee taloja.
Tästä tulee lähtemään Jokeri II-linjan joukkoliikennetunnelin läntinen pää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)