Millaista on asua pienessä kaupungissa?

Luulin noin 41- tai ainakin 36-vuotiaaksi asti kuolevani Helsingissä aivan samoin kuin olin syntynyt siellä. Kävin asian tarkistamassa Oslon kautta: en ollut tiennyt asiaa. Olin kyllä jollakin esteettisellä tasolla ihannoinut pikkukaupunkeja aikaisemminkin.

Nyt asuttuani juuri ja juuri kaksi vuotta Porvoossa, luulen pikku hiljaa kykeneväni välitilinpäätökseen. Millaista on siis asua pienessä kaupungissa?

Aivan ensimmäiseksi pitää toki ratkaista se, mikä on kaupunki. Kaupunkiin tarvitaan urbaani miljöö. Siihen kuuluvat isoissa kaupungeissa edes rajattu umpikorttelialue, kivijalkakaupat ja tiet, joita kutsutaan kaduiksi ja ne vieläpä ansaitsevat tämän nimityksen.

Mikä sitten on katu? Kadulla on molemmilla puolilla kortteleita. Pihojen ympäröimät talot eivät muodosta kortteleita, vaan korttelit ovat kaavoitusalueella, kantakaupungin tuntumassa oleva tapa järjestää asumisen ja liikenteen keskinäiset suhteet toisiinsa.

Kaupunki ei katso väkilukua. Esimerkiksi Hamina tai Naantali ovat paljon urbaanimpia kuin Espoo ja Vantaa, siksi, että niissä on historiallista kaupunkikulttuuria ja korttelimiljöö.

Niin, niihin plussiin ja miinuksiin. Pienen kaupungin miinuksia:

- mopot. Niitä on myös suurten kaupunkien lähiöissä.
- riippuvaisuus yhdestä tai harvoista palveluntuottajista. Jos yksi elokuvavuokraamo tai pitseria lopettaa, se on sitten niinkuin siinä. Paljon vakavampaa toki on, jos päiväkoti, koulu, kirjasto tai terveyskeskus lopettaa.
- joukkoliikenteen puute.
- hoidettujen puistojen ja/tai ulkoilureittien vähäisyys kaupunkimetsissä
- työpaikkoja ei ole. Ne pitää itse kantaa mukanaan. Etätyö ja oma firma ovat pop.
- vaikea saada houkuteltua väkeä yleisötapahtumiin, vaikka sitten Michael Jacksonin reinkarnaatio ja jälleen kokoonkustu Beatles soittaisivat ilmaisiksi.
- vanhat kaverit jäivät sinne jonnekin.

Entä ne plussat?

- vanhat kaverit pystyy houkuttelemaan vierailulle pikkukaupunki-idylliin, jos se on suhteellisen lähellä. Jotkut saattaisivat olla jopa potentiaalisia uudisasukkaita...
- hyvikset löytyvät helposti. Porvoossa on ollut helppoa tutustua ihmisiin, jotka edustavat itselle läheisiä arvoja ja tekevät hyviä asioita, edustavat suvaitsevaista, kansalaislähtöistä, värikästä kaupunkia.
- ylipäätään ihmisiin tutustuminen on helpompaa kuin suuremmissa kaupungeissa. Johtuisiko siitä, että toisiaan lähellä asuvat ihmiset, joita on vähän, haluavat rationaalisesti tulla toimeen keskenään? Uusia ystäviä siis pystyy hankkimaan aikuisiälläkin!
- halvempi idylli kuin isossa kaupungissa. Oma piha puutarhalla tulee sittenkin kuitenkin Porvoosta jonkin verran halvemmalla kuin Käpylästä. Vaikka edelleenkin saa maksaa itsensä kipeäksi...
- kaikki on lähellä. Sillä edellytyksellä, että asuu keskustassa.
- jos asuu maakuntakeskuksessa, paikallispalvelut ovat komeita (kuten uimahalli ja kirjasto). Sitä tärkeämpää onkin pitää niistä kiinni!

En ole enää helsinkiläinen

Asuin käytännössä elämäni ensimmäiset 36 ja melkein puoli vuotta Helsingissä. Ensimmäistä kahta vuotta ei lasketa syntilistalleni eli poikkeuksiksi tästä säännöstä sillä ne tapahtuivat Helsingin maalaiskunnassa enkä sattuneista syistä ehtinyt tästä traumatisoitumaan. Kun lähdin Osloon 36 ja 1/2-vuoden päästä syntymästäni, en koskaan sopeutunut, sillä en antanut Oslolle mahdollisuutta. Yritin suorastaan välttää kontaktien hankkimista ja muuta juurruttavaa. Palattuani Suomeen ja käytyäni Helsingin kautta tarkistamassa juureni jo miltei katkenneiksi, minun oli mahdollista tulla Porvooseen, Oslo katkaisi nimittäin napanuorani Helsinkiin. Ensin virsta väärään, sitten vaaksa vaaraan.

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin kyllähän minä toki aina olen sudeettihelsinkiläinen siinä mielessä kuin viipurilainen, antrealainen tai sortavalainen on siirtokarjalainen. Minun Helsinkiäni ovat Kannelmäki, Munkkivuori, Töölö ja Keskuspuisto, ei Vironniemi, enää, vaikka asuinkin Rööperin ja Ullanlinnan rajamaastossa elinvuoteni 2-9.

Ymmärsin tämän käytyäni viimeksi Helsingin keskustassa. Kun jäin pois bussista, tajusin, etten osaa kulkea uudesta (minulle se on edelleenkin uusi) bussiasemasta maan alta Forumiin. Ja sitten kun olin päässyt Forumiin, en osannut sieltä ulos. Muistin kyllä, että Ajatar on Foorumissa. Törmäilin ihmisiin, tai he törmäilivät minuun, en tiedä, kummin päin se meni, etsiessäni tietä ulos kuin verkkoon juuttunut kala. Halusin ulos, pois, minne tahansa, vaikka Yrjönkadun uimahalli ei ollutkaan auki.

Dannyn Kuusamo kuvastaa tätä prosessia paremmin kuin hyvin. Sen sanoja mukaellen:

”Helsinki.
Savuinen, sumuinen kaupunki.
Ihmiset ei tunne edes naapuriaan.
Kaikilla on kiire,
harva täällä hymyilee.
Näkymättömät laudat nykivät ja repivät sätkynukkeja,
jotka poukkoilevat kuin saaliskalat sumpussa.
Kaikilla on kiire ei minnekkään.

Porvoo
Nyt kutsuu mua Porvoo.
Metsän näen jämäkän,
ja vaaran sinertävän.
Porvoo,
Nyt kutsuu mua Porvoo.
Sieltä vaan mä rauhani saan.

Porvoo...
Helsingissä ei asu enää helsinkiläisiä.
On vain joukko yksinäisiä, ja heitä on monta,
liian monta.
En tahtoisi olla yksi heistä.
Tahdon olla vapaa, ja hengittää havun tuoksua.
Täällä olen kuin vanki,
lähden Porvooseen.

Kaukana,
on mennyt onni kaukana.
Mielenrauhan menetin,
mut sen kai saan takaisin.
Ainoa,
lie paikka vailla vainoa.
Korpimaa,
se kanssani jaa...

Ratikka on yksi helsinkiläisyyden symboleista, sillä tätä urbaania liikennemuotoa ei Suomessa ole muualla kuin Helsingissä. Ymmärsin, etten ole matkustanut ratikalla viimeisen 10 vuoden aikana kuin muutamia yksittäisiä kertoja niin että välipala on tuttu minulle vain sairaalan välipala-automaateista ja vihreiltä sähköpostilistoilta.

Istuessani eilen oluella kahden porvoolaiskaverini kanssa, en tunnistanut heidän, kahden syntyperäisen porvoolaisen kaupunkia siksi Porvooksi joka nyt on omani. Minulle tämä on vieraanvarainen kaupunki, ei ollenkaan sisäänpäinlämpiävä. Porvoo!

Palaan aina Helsinkiin tapaamaan ystäviäni, ehkä joskus töihin ja Keskuspuistoon. Kai minun pitää välistä käydä tarkistamassa, että onko se Kannelmäkikin vielä siellä. Mutta olen kotiutunut Porvooseen. Olen ollut nyt niin vähän Helsingissä viimeisten vuosien aikana, että olen ymmärtänyt, että kotikaupunkini on siellä, missä minäkin on. 

Anteeksi Kuusamon alkuperäissanoittajalle, jota en kyennyt googlettamaan. Tämä kirjoitus samalla laittaa blogini epämääräisen pituiselle tekniselle ylläpitotauolle.

Hyvä olla vihreä

Vuonna 2012 on hyvä olla vihreä. Tästä suuri kiitos kuuluu Pekka Haavistolle, josta melkein tuli presidentti jättäen lähtemättömän jäljen suomalaiseen yhteiskuntaan. Hän yhdisti ennennäkemättömällä tavalla hyvin erilaisista lähtökohdista ponnistaneita suomalaisia, ja antoi iloa, toivoa ja jotakin, mihin uskoa, todella monelle. Vaikka Porvoo vihertääkin taas hitusen enemmän, näissä vaaleissa ei äänestetä presidentistä, EU-tukipaketeista tai vanhuspalvelulaista.

Kuntavaaleissa on kyse hyvin arkipäiväisistä asioista: onko koulussamme opettajia, onko terveyskeskuksessa lääkäreitä, onko kirjastossa kirjoja, onko pyörätie aurattu, pääseekö bussilla ja onko uimahalli auki.

Kunnallisvaaleissa äänestetään siitä, miten nuorisotakuu toteutuu Porvoossa, onko lapsillemme leikkipuistoja ja päiväkoteja ja onko vanhuksillamme mahdollisuus valita itse, missä he haluavat viettää eläkevuotensa luottaen siihen, että apu on lähellä silloin,kun sitä tarvitaan. Kuntavaaleissa avainsana on lähellä. Riippumatta siitä, miten hallituksen kuntauudistuksessa käy elionko meillä kohta aika iso vai vielä isompi kotikaupunki, tärkeintä on se, että lähipalvelumme ovat sekä saatavilla että saavutettavissa.  

Ehdokaslistallamme on jokaiselle jotakin: kasvattajia, yrittäjiä, taiteilijoita, asiantuntijoita, tekijöitä. Kaikkia ehdokkaita yhdistää se, että he ovat arjen asiantuntijoita. Moni meistä työskentelee lähipalveluiden parissa, ja kaikkia yhdistää usko siihen, että Porvoo on ainutlaatuinen paikka, meidän kaikkien koti, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.

Jos vuosi 2012 on ollut hyvä vuosi olla vihreä, nyt on myös hyvä aika tehdä vihreitä tekoja. Sellaisia voi jokainen tehdä arkielämässään, ja nyt voi aloittaa äänestämällä vihreää vaihtoehtoa Porvoossa. Valinta on sinun!

Kirjoitus on julkaistu Porvoon Vihreiden vaalilehti Lehtivihreän pääkirjoituksena. 

Metsään haluat mennä

Toukovuoren asuinalueen tieltä kaadettua Humlan ulkoilumetsää. 


Viheralueet ovat demokraattisia hyödykkeitä: sienestäminen, lenkkeily tai hiihtäminen eivät katso tulotasoa. Niistä nauttiminen on käyttäjilleen maksutonta. Kun suurissa metropoleissa on puistoja, meillä Suomessa on hoidettujen kaupunkipuistojen lisäksi myös kaupunkimetsiä.

 

Metsillä on itseisarvo kaupunkiluonnon säilyttäjinä, huleveden sitojina ja ilmanpuhdistajina, mutta niillä on myös väline- ja käyttöarvonsa kaupunkilaisille. Ne opettavat lapsille luontosuhdetta: niissä kerätään ensimmäiset kävyt, ihastellaan hyönteisiä ja opetellaan vanhempien kanssa tunnistamaan sieniä. Heikosti liikkuville liikuntavammaisille ja vanhuksille, kehitysvammaisille ja mielenterveysongelmista kärsiviä metsä rentouttaa ja antaa ilmaista virkistystä. Erityisesti heikoimmille lähimmäisillemme maksuttomat, lähellä olevat hyödykkeet – kuten juuri metsä – ovat elintärkeitä.

Porvoossa on toki kosolti metsää, mutta vain kaksi hoidettua ulkoilureittiä, joita pitkin voi liikkua niin lastenvaunujen kanssa, rollaattorilla, lenkkitossuilla tai talvella suksilla. Joen länsipuolella, Kokonniemessä on kolmen kilometrin lenkki, jonka haasteellisempia ja jylhempiä maisemia halajava voi pidentää viiteen kilometriin. Uimahallin takaa alkaa Joonaanmäen kolmonen, joka jatkuu Pihlajatien ylitse Humlan ulkoilumajalle ja siitä Holkeniin, jolloin ulkoilija saa kahdenkymmenen kilometrin lähes yhtäjaksoisen reitin.

Teiden ylittäminen hidastaa eniten hiihtäjiä: Pihlajatietä ylittäessä joutuu ottamaan sukset pois.

Toukovuoren asuinalueen rakennustyöt verottavat Humlan reittiä, jolle tosin on sentään löydetty vaihtoehtoinen linjaus. Sitä tärkeämpää onkin, että Saaristotie ei tule katkaisemaan reitin kaikkein jylhintä ja haasteellisinta osuutta, jota jo nyt on yksityisellä metsänhoidolla huononnettu.

Tutkimusten mukaan metsän parantava ja rauhoittava vaikutus on suurin, jos metsäalue on yhtenäinen ja siellä syntyy illuusio erämaasta, jonne liikenne ei näy eikä kuulu. Tämän vuoksi kaupunkimetsien hoidon onkin oltava maltillista; toinen maltillisen metsänhoidon puolesta puhuva seikka on se, että kaupunkimetsiin jätetty kelopuu tarjoaa pesäpaikkoja ja lahopuu rikastaa maaperää.

Jos ulkoilija ei löydä Porvoosta haluamaansa, hän lähtee Sipoonkorpeen, Helsingin Keskuspuistoon tai Nuuksioon, jolloin autoliikenne lisääntyy ja metsäulkoilu jää autottomien porvoolaisten ulottumattomiin.

Koska metsät ovat maksuton, demokraattinen tapa hoitaa terveyttä, sitä tärkeämpää onkin, että ne ovat kaikkien ulottuvilla. Kulttuurikaupunki ymmärtää arvostaa puistojaan, ja kaupunkimetsät ovat yleistettyjä lähipuistoja, meidän kaikkien keuhkot. Säästetään Porvoon suurenmoiset ulkoilumetsät!

Holkenin metsää. 

Kirjoitus julkaistiin Uusimaa-lehdessä 18.10.2012.

Metsät ovat ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa-artikkelini Porvoon Vihreiden vaalilehdessä

Toukovuoren asuinalueen tieltä kaadettua Humlan ulkoilumetsää. 


Viheralueet ovat demokraattisia hyödykkeitä: sienestäminen, lenkkeily tai hiihtäminen eivät katso tulotasoa. Niistä nauttiminen on käyttäjilleen maksutonta. Kun suurissa metropoleissa on puistoja, meillä Suomessa on hoidettujen kaupunkipuistojen lisäksi myös kaupunkimetsiä.

 

Metsillä on itseisarvo kaupunkiluonnon säilyttäjinä, huleveden sitojina ja ilmanpuhdistajina, mutta niillä on myös väline- ja käyttöarvonsa kaupunkilaisille. Ne opettavat lapsille luontosuhdetta: niissä kerätään ensimmäiset kävyt, ihastellaan hyönteisiä ja opetellaan vanhempien kanssa tunnistamaan sieniä. Heikosti liikkuville liikuntavammaisille ja vanhuksille, kehitysvammaisille ja mielenterveysongelmista kärsiviä metsä rentouttaa ja antaa ilmaista virkistystä. Erityisesti heikoimmille lähimmäisillemme maksuttomat, lähellä olevat hyödykkeet – kuten juuri metsä – ovat elintärkeitä.

Porvoossa on toki kosolti metsää, mutta vain kaksi hoidettua ulkoilureittiä, joita pitkin voi liikkua niin lastenvaunujen kanssa, rollaattorilla, lenkkitossuilla tai talvella suksilla. Joen länsipuolella, Kokonniemessä on kolmen kilometrin lenkki, jonka haasteellisempia ja jylhempiä maisemia halajava voi pidentää viiteen kilometriin. Uimahallin takaa alkaa Joonaanmäen kolmonen, joka jatkuu Pihlajatien ylitse Humlan ulkoilumajalle ja siitä Holkeniin, jolloin ulkoilija saa kahdenkymmenen kilometrin lähes yhtäjaksoisen reitin.

Teiden ylittäminen hidastaa eniten hiihtäjiä: Pihlajatietä ylittäessä joutuu ottamaan sukset pois.

Toukovuoren asuinalueen rakennustyöt verottavat Humlan reittiä, jolle tosin on sentään löydetty vaihtoehtoinen linjaus. Sitä tärkeämpää onkin, että Saaristotie ei tule katkaisemaan reitin kaikkein jylhintä ja haasteellisinta osuutta, jota jo nyt on yksityisellä metsänhoidolla huononnettu.

Tutkimusten mukaan metsän parantava ja rauhoittava vaikutus on suurin, jos metsäalue on yhtenäinen ja siellä syntyy illuusio erämaasta, jonne liikenne ei näy eikä kuulu. Tämän vuoksi kaupunkimetsien hoidon onkin oltava maltillista; toinen maltillisen metsänhoidon puolesta puhuva seikka on se, että kaupunkimetsiin jätetty kelopuu tarjoaa pesäpaikkoja ja lahopuu rikastaa maaperää.

Jos ulkoilija ei löydä Porvoosta haluamaansa, hän lähtee Sipoonkorpeen, Helsingin Keskuspuistoon tai Nuuksioon, jolloin autoliikenne lisääntyy ja metsäulkoilu jää autottomien porvoolaisten ulottumattomiin.

Koska metsät ovat maksuton, demokraattinen tapa hoitaa terveyttä, sitä tärkeämpää onkin, että ne ovat kaikkien ulottuvilla. Kulttuurikaupunki ymmärtää arvostaa puistojaan, ja kaupunkimetsät ovat yleistettyjä lähipuistoja, meidän kaikkien keuhkot. Säästetään Porvoon suurenmoiset ulkoilumetsät!

Holkenin metsää.

Nuorten vaalikone

Sivuni Porvoon nuorisovaltuuston vaalikoneessa avautuu allaolevasta linkistä:

http://etsiehdokas.net/index.php?action=show&eid=0&cid=163

Helsinki vs. Oslo

Missä Helsinki hakkaa Oslon? Entä missä Oslo taas on Helsinkiä parempi? Seuraavassa vertailen kahta kotikaupunkiani; jotkut asioista kuuluvat elämänlaatuun ja jotkut taas ovat luonteeltaan objektiivisempia. Numeraalisia faktoja haluavat voivat tarkistaa tilastoista.

Helsinki voittaa:
Kierrätys
Vaikka Helsinkikään ei ole mikään kierrätyksen mallikaupunki, niin Oslossa heitetään biojätteetkin sekajätteisiin poltettaviksi. Vaikka äskettäin alkoi jätteiden lajittelu indeksoimalla palavat roskat vihreisiin pusseihin, ihan liikaa riippuu yksittäisestä keräilijästä ja jätehuoltoyhtiöstä. Tervetuloa kivikaudelle.
Lenkkeilymahdollisuudet
Helsingissä pääsee miltei missä tahansa suoraan kotiovelta kohtuullisessa ajassa metsään tai ainakin kunnolliseen puistoon. Oslossa on kyllä hieno kaupunkimetsä, Oslomarka, mutta sinne pitää mennä useimmista kaupunginosista bussilla tai metrolla. Lisäksi oslolaisista urheilukaupoista ei saa kenkämerkkiäni. Norjassa asuessani jouduin hakemaan kenkiä Suomesta.
Uimapaikat
Helsingissä on alueellisesti melko kattava uimahalliverkosto; Oslossa taas suuri osa uimahalleista on joko remontin takia suljettu, altaat liian lyhyitä tai ne sijaitsevat voittopuolisesti kaukaisissa lähiöissä. On täällä sentään Frognerbad, paikallinen Stadikka.
Asunnot
Helsinkiläiset asunnot ovat voittopuolisesti paremmassa kunnossa ja paremmin varustettuja kuin oslolaiset. Oslossa tuplaikkunat ovat ylellisyyttä, ja home- ja asbestivauriot tavallisia vanhoissa taloissa.
Taidegalleriat
Helsingissä näyttäisi olevan paljon enemmän gallerioita pelkästään Rööperissä kuin koko Oslossa. Oslon tilannetta hieman parantaa se, että täällä on Munch-museo.
Maitotuotteet
Norjasta ei saa mistään smetanaa. Ja rahkaa ja kermaviiliäkin sovelletaan. Ei näin. Moni lajike jää syntymättä.
Pizza
Maksaa ravintolasta tilattuna Oslossa 15-20 euroa; vertaa Helsingin hintatasoon, joka on 5-10 euroa.
Hintataso
Yleinen hintataso on näppituntumalta Helsingissä 20-30%% alhaisempi kuin Oslossa; tosin palkkatasossa on vielä selvästi suurempi ero vastaavasti Oslon hyväksi.
- asuminen: sekä omistusasuminen että vuokra-asuminen on Oslossa vähintäänkin 20-30% kalliimpaa kautta linjan kuin Helsingissä, toki suurin alueellisin vaihteluin.
- päivittäistavarat: vaikka Helsingissä elintarvikkeiden hinnat ovatkin nousseet vuoden aikana tuntuvasti, niin edelleenkin Oslossa selkeästi Helsinkiä kallimpaa on tupakka, alkoholi ja maitotuotteet. Kala ja äyriäiset ovat sen sijaan Oslossa halvempia; samaten laaja etnisten ruokakauppojen tarjonta tuo mausteet, riisit, nuudelit ja maustekastikkeet sekä harvinaiset hedelmät ja vihannekset kuluttajien ulottuville Helsinkiin verrattavilla hinnoilla.
Katujen talvikunnossapito. Tässä on apulaiskaupunginjohtaja Saurilta julkisen anteeksipyynnön paikka henkilöltä, joka on joutunut liian monasti olemaan rikkinäisenä puhelimena. Jos Helsingissä viimeisen kahden harvinaisen lumisen (ja kylmän) talven aikana 30 sentin yön aikana kehkeytynyt lumikerros tekee monien, ei vähiten lastenvaunuja työntävän yksinhuoltajan arjen mahdottomaksi, Oslossa se on sitä 4-5 kuukautta vuodesta, ellei ilmastonmuutos etene ja kunnolla.
Hengitysilma
Oslossa ainakin kantakaupungin valtatuoksuna on Petteröe-tupakka, vaikka Norjassa tupakointi on tilastollisesti lähes sukupuuttoon kuollutta. Se haisee mahorkalta. Ja asuntojakin täällä rakennetaan bensa-asemien yläpuolelle. Ja jopa päiväkoteja. Ei näin.

Oslo voittaa:
Urbaani uudisrakentaminen
Osloon viimeisen 10 vuoden aikana suunnitellut uudet kerrostaloalueet kunniottavat vanhaa ja ilahduttavat silmää. Ne sopeutuvat paljon paremmin kaupunkikuvaan kuin Ruoholahtemme ja Arabianrantamme. Lisäksi niissä on ymmärretty piilottaa autot; parkkipaikat ovat kellarikerroksessa.
Liikennekulttuuri
Oslossa autoilija pysähtyy nähdessään jalankulkijan tai pyöräilijän kadun reunassa. Helsingissä on päinvastoin.
- metrolinjasto. Oslossa on kuusi metrolinjaa, Helsingissä yksi plus.
- pyöräily. Oslossa on pyöräkaistoja melko kattavasti suurien katujen varsilla, mutta mikä tärkeämpää, täällä pyöräily on liikenteessä Helsinkiä turvallisempaa, koska muut liikkujat ovat siihen tottuneita.
Lähidemokratia ja kansalaisvaikuttaminen
Oslossa on kuntavaalien yhteydessä kaupunginosavaalit, ja kaupunginosavaltuustoilla (yhteensä 27) on rajallinen määrä valtaa alueensa lähiympäristöön ja kulttuuriin liittyvissä asioissa. Päättäjät tulevat täällä siis aivan eri tavalla tutuiksi kuin Helsingissä. Lisäksi tarjolla on Local Agenda –ryhmiä, joihin kuka tahansa lähiympäristöstään kiinnostunut voi mennä mukaan, puoluekirjasta viis.
Kirjakaupat
Oslossa on kuulemma eniten kirjakauppoja per asukas kaikista Euroopan kaupungeista. En ole käynyt kaikissa Euroopan kaupungeissa, mutta ainakin niitä on paljon enemmän kuin Helsingissä. Levykauppojen tarjonta sen sijaan ei ole laadullisesti kovin häävi.
Ruokakauppojen tarjonta
Etenkin etniset ruokakaupat, joita on tarjolla paljon, laajentavat ruokakulttuuria kiitettävästi. Oslosta ei kuitenkaan saa smetanaa mistään, mistä miinus.
Palkkataso
Jos elinkustannukset ovat Oslossa selvästi Helsinkiä korkeammat, niin alasta riippuen, palkkataso on vähintäänkin 50% yli Helsingin.
Etniset ravintolat, kebab
Koska Oslossa on Helsinkiä enemmän maahanmuuttajia, niin täällä on luonnollisesti myös laajempi etnisten ravintoloiden haitari. Venäläisissä ravintoloissa Helsinki kuitenkin hakkaa Oslon 100-0. Kebab on Oslossa paljon halvempaa kuin Helsingissä, vaikkei se sielläkään kovin hintavaa ole. Tosin kyllä Helsingissä tarjonta on ihan ok laajaa.
Kuntosalit
Oma empiriani rajoittuu Satseihin, mutta Satsien lukumäärässä Oslo voittaa Helsingin noin 7-5. Ja oma elämänperspektiivini on sikäli vääristynyt, että Oslossa niiitä näyttäisi olevan aina reitistöjen varsilla; Helsingissä kuntosali on oma rituaalinsa, joka sisältää saunan lisäksi potentiaaliset saunakaljat päälle. Sellaisen ansaitseekin kun vielä on kävellyt salille 45 minuuttia. Lisäksi näyttäisi siltä, että Oslossa on muutenkin enemmän kuntosaleja.
Vauvakinot
Kun Helsingissä järjestetään vauvakino kerran kahdessa viikossa, Oslossa sellainen on jokaisen viikon neljänä päivänä.

Tasapeli:
Puistot
Helsingissä ja Oslossa lienee suunnilleen yhtäläisesti nk. rakennettuja kaupunkipuistoja.
Kaupunkiluonto
Oslossa koko asutettua aluetta kiertää laaja Oslomarkan metsävyöhyke, joka on suunnilleen Espoon laajuinen. Helsinki saa kuitenkin pisteet siitä, että siellä luonto on tasaisemmin (ja demokraattisemmin) jakautunut eri puolille kaupunkia. Tämä on sekä kansanterveydelle että lajien leviämiselle positiivinen asia.
Energiansäästö
Vaikka Helsinki on valitettavan kivihiiliriippuvainen, niin Oslo taas on pitkälti öljyriippuvainen. Tosin täällä on enemmän valinnanvaraa kotitaloussähkön toimittajissa. Norja on tottunut siihen, että täällä tuotetaan sähköä enemmän kuin kotitarpeiksi; tämä näkyy esimerkiksi siinä, että lähes kaikissa rappukäytävissä palavat valot yötä päivää, eikä niitä saa pois. Helsingin syntinä taas ovat asuntokohtaiset saunat, joista on tullut vakiovaruste.
Kaupunkikuvan siisteys
Jos Helsingissä etenkin rymyjuhlien jälkeen löytyy kaduilta paikoitellen sietämättömän paljon tupakantumppeja, kaljapullon sirpaleita, mäyräkoiran kuoria ja tyhjiä ruokailupakkauksia, niin lukuunottamatta mäyriksiä, roskia on Oslossakin. Oslossa roskat korjataan viikonloppuisinkin. Täällä erityispiirteenä ovat kertakäyttögrillit, joita on puistoissa niin paljon, että niitä saa varoa. Käytetyt grillit eivät kauniiden kesäpäivien jälkeen mahdu grilliroskiksiin, joita täällä kuitenkin on.

Matkatakuu Helsinkiin!

He tarjoavat totalløsninger, eli kokonaisratkaisuja.

Oslon julkisesta liikenteestä vastaamaan perustettu liikelaitos Ruter lupaa matkatakuun kaikille syystä tai toisesta matkaan pettyneeltä, siellä olonsa epämukavaksi tunteneilta tai väliinjääneen kyydin takia myöhästyneiltä. Kuulostaa hyvältä. Tällaista Helsinkiinkin! Juuri näin julkisen hallinnon palvelutuotannon tulisikin toimia jotta se voisi muodostaa potentiaalisen vaihtoehdon omilla jaloillaan – tai siis kumipyörillä – äänestäville. Jos esimerkiksi väliin jääneen kuljetuksen takia ei ehdi ilman taksia määränpäähänsä, Ruter korvaa taksin tiettyyn rajaan saakka. Kuulostaa edelleenkin hyvältä. Palvelun tuottaja on siis vastuussa palvelunsa toimivuudesta ja asiakastyytyväisyydestä, tiettyyn rajaan saakka, paitsi silloin kun sen tuottaman palvelun tuottaa joku muu.

Yleisen sosiologien ja muiden yhteiskunnan kroonisten väärinymmärtäjien ruokkiman käsityksen mukaan, teollinen tavarantuotanto on korvautunut viimeisen 30 vuoden aikana palveluntuotannolla moottorimme rataspyörien pyörittäjänä. Vielä tarttis vaan tietää, mistä sitä palvelua saisi. Kun ennen palvelu tarkoitti jotakin hienoa, juuri minun tarpeeni kokonaisvaltaisesti huomioivaa, nyt palvelu on usein tekaistu peitenimi hyvinvointivaltion rappeutumisen edestä antautumiselle ja kansalaisuuden korvaamisella asiakkuudella. Aika huono peittely-yritys (uus) liberalismille. Strutsikin osaisi paremmin.

Usein liikelaitostumisen seurauksena on se, ettei ”Posti ole enää entisensä”; Vennamon Pekan kusti ei enää todellakaan polkenut. Usein liikelaitostuminen on vain yksi ulottuvuus toiminnan ”tehostamiseksi” naamioidun poliittisen kontrollin luovuttamisen markkinavoimille; muita saman ilmiön liepeillä roikkujia ovat yksityistäminen, kilpailuttaminen ja urakoiden osittaminen.

Miten tähän siis tultiinkaan? Olinpa unohtaa. Olin noutamassa poikaani Oslon raukoimmassa kolossa sijaitsevasta lastentarhasta, ja minun oli määrä uusia matkakorttini. Laskin sen varaan, että metroasemalla oleva lippuautomaatti toimisi. Väärä luulo. Kysyin asiaa paremmin tuntevilta alkuasukkailta, saako metroista ostaa matkalippuja. No kun ei saa, vastasi paikallinen, (sillä niissä ei saa palvelua). Laskin viimeisen kortin metroaseman yläpuolella olevan Narvesen-elintarvikekioskin varaan, sillä tiesin, että niissä myydään matkalippuja. Ei myydä. Siis myydään, mutta lipunlatauskone ei toimi. Joudun ostamaan kertalipun, joka minulle ihme ja kumma myydään! Saan kioskisedältä jopa matkalipun verta nielaisseet 550 kruunuani takaisin, tosin käteisenä! Vihdoinkin kohtaan palvelua!

Menetin tässä asiattomassa sähläilyssä kuitenkin yhden metron. Ei siinä muuten mitään, mutta kun on tuo paikka jumalan selän takana, ja poikani on vielä sen verran malttamattomassa iässä, että kun ruoka-aika lähestyy, ei siinä isin kannata selittää, ettei ole isin vika, ettei vielä saa ruokaa. Kun ei tässä Jumalan korvessa edes ole mitään paikkaa, jossa voisi syödä.

Vaikka matkustuskokemukseni kiistämättä epäonnistui, matkatakuu ei kuitenkaan sovellu tapaukseeni, koska omalle tapaukselleni ei ole kohtia Ruterin 12-kohtaisessa matkatakuussa, jossa ei puhuta mitään toimimattomista lippuautomaateista. Oletan, että tämä johtuu siitä, että joku toinen toimittaa ne lippukoneet.

Olen sikäli vanhan liiton mies, että oletan tietäväni, mistä saan palvelua, ja että siitä yhdestä ja samasta palvelusuoritteesta on kokonaisvastuussa joku taho. Ihan sama kuka, mutta että joku, olkoon vaikka Oslon metromatkayhdistys. Etenkin kun lippuautomaatit liittyvät elimellisesti matkustamiseen; joku voisi jopa kuivakkaan kyynisesti erehtyä väittämään, että ne ovat sen ”edellytys”, ainakin ihan eri tavalla kuin vaikkapa suklaapatukka olisi uimisen edellytys.

Olen kuitenkin sikäli wanhan liiton mies, että minun mielestäni palvelukokemusta ei tule pilkkoa, ainakaan asiakkaan kannalta. Ihan sama, kuka vastaa kädestä ja kuka jalasta, kunhan vaan on joku, jolle voi jäsennellä jos ottaa päähän. Esimerkiksi tarkoitukseni voi olla ottaa suklaapatukka ensiavukseni näännyttävän Helsingin kaupungin uimahallissa suoritetun uintikokemuksen jälkeen, mutta suklaapatukoiden saaminen uimahalleista edellyttää uimahallitilan osan ulkoistamista suklaapatukka-automaattiyrittäjälle. Ja jos automaatilla sattuu olemaan paha päivä, ja se nielaisee kolikkosi ja jos saat vastaukseksi kaupungin työntekijältä välinpitämättömän ”niin se on tehnyt monilta ennenkin”, niin silloin toivoisin tälle työntekijälle oikein pahaa ummetusta.

En väitä, että suklaapatukka olisi uimahallissa oleellinen tuote sillä ne myyvät "uinteja", mutta jos kerran päästävät tiloihinsa, niin ovat siitä vastuussa. Eiväthän kotibileissäkään häiriköivät vieraat saa varoituksia vaan se, joka tarjoaa asunnon häiriköivien vieraiden käyttöön.