Masennus ei ole asennekysymys

Annoin taustatukea Facebook-kaverilleni kun hän oli juuttunut keskusteluun kahden mielestään tee se itse -sankarin kanssa hallituksen "pakkotyöllistämisestä". Tämä kaverini ymmärtää aiheesta jotakin, hän on koulutuksen, työllistämisen ja työpajatoiminnan ammattilainen. Ohessa tästä keskustelusta lainattuja "argumentteja" sen puolesta, että työttömien pakottaminen mihin tahansa olisi hyvästä. Nämä argumentit tunnistaa kursiivista. Omat kommenttini lihavoituina.

"Kehitysmaihin on pelkästään täältä tuupattu miljardi vuoteen eikä ne oo noussu. Oisko vanha viisaus et rahahuolia ei ratkaista rahalla tähänkin asiaan sopiva"

- Ei liity tähän aiheeseen mitenkään. Viitsin kuitenkin vastata:
Kehitysmaat ovat, kiitos länsimaiden, maailmanjärjestämässä se osa, jossa on raaka-aineita, mutta koulutettu väestö ollaan aina kupattu tyhjiin. Kehitysmaat eivät yksin teoin kykene muuttamaan asemaansa kansainvälisessä tuotantoketjussa.

Kommentiksi sosiaalivaltion "kannustavuuteen", jossa aktivoitumisyrityksistä rankaistaan:
"Se onkin kivuliasta muuttaa järjestelmää jossa saa riittävästi rahaa selviytymiseen vaikkei ikinä nostais persettään... Ei poista tarvetta raskaaseen muutokseen."

Ei poistakaan, monien ihmisten elämäntilanteen ja järjestelmän muutokseen. Mutta yksityisen kansalaisen syyllistämisellä ei ratkaista yhtään kannustinloukkua. Kannattaa lukea Osmo Soininvaaran kirja Sata-komitea. Siinä on vastaus kysymykseesi, miten kivuliasta sen järjestelmän muuttaminen on.


"Nykyinen järjestelmä on ihan liian antelias ja passivoiva. Kun tyyppi on jo valmiiks passivinen, niin kuinka paljon se motivoi, että mitään tekemättäkin saa niukan mutta varman elannon, vaikka koko loppuiäkseen?"

Et ehkä tiennyt, että aktivointitoimista kieltäytyjän toimeentulotukea leikataan? Ja syyllistäminen ei hyödytä ketään.

"Kyllä syylliset pitää syyllistää. Liika humaanisuus ei hyödytä ketään. Joku viisaampi on joskus sanonut: Kaikkien pitää saada olla oman onnensä seppiä, mutta ketään ei saa jättää oman onnensa nojaan."

No, jos syyllisiä haetaan, niin poliitikot (osa heistä) ja ay-johtajat ovat niitä. Mutta tavallisen ihmisen syyllistäminen johtaa vain masennukseen tai hällä väliä -fiilikseen. Tai aggressioon.

"Kyllä jokainen yksilö voi vaikuttaa enemmän omaan tilaansa kuin poliitikko tai ay-johtaja. Mutta onhan se aina mukava etsiä vikaa ja syyllistä jostain muualta, vaikka se löytyy useimmiten sieltä peilistä. Sairaus, vamma tai joku erityinen elämäntilanne on tietysti aivan eri juttu, ja niitä vartenhan meillä pitää olla kunnollinen sosiaaliturva ja turvaverkko."

Omaan tilaansa ehkä, mutta ei lainsäädäntöön. Siihen muuten tarvitaankin aikamoinen byrokratia määrittelemään, milloin ja kenellä on sellainen "erityinen elämäntilanne", joka on "eri juttu". Senkö olisit iloisena veronmaksajana valmis kustantamaan, syyperusteisuus- ja kyttäystoimiston?

"No meillähän on Kela ja sossu jo."

Niin on. Mutta eikö niiden päällekkäisiä tehtäviä olisi hyvä karsia, jotta saisimme säästöä? Säästöä saisi esimerkiksi jos toimeentulotuki siirrettäisiin Kelan maksettavaksi. Toinen tapaus on tämä idea, jossa ansiosidonnaisella voi tienata 300 euroa (tai mikä sen suojaosan suuruudeksi nyt tuleekin), muttei peruspäivärahalla. Tällöin valtio käytännössä on tullut maksaneeksi epäsuoraa valtionavustusta kunnille, jota ne eivät tarvitsisi, jos sama työtulon suojaosan periaate koskisi myös peruspäivärahaa kuin nyt on tulossa koskemaan ansiosidonnaista... Mitä enemmän saa rukkasia työnantajilta ja kuulee olevansa huono, ja saa vielä syyllistämistä kaupan päälle, sitä vähemmän jaksaa taistella sen paremmin korvauksista kuin työpaikoistakaan.

"No silloin on kyllä asenne pielessä jos niistä rukkasista masentuu. Rukkasethan tarkoittaa vaan sitä että pitää tsempata enemmän. Ymmärrän todella hyvin, ettei kaikilla ole samat edellytykset, mutta ei aikuinen ihminen voi koko elämäänsä toisten tuen varaan rakentaa. Ei elämä ole helppoa kenelläkään. Kaikki me tiedetään jotain yksilöita, mutta ei järjestelmää voi perustaa yksilöihin. Ja joka tapauksessa meillä on erittäin hyvin toimiva sosiaaliturvajärjestelmä. Ehkä mun pointti on eniten se, että työn tekemisen ja itsenäisesti pärjäämisen arvostus pitäisi saada paremmin kunniaan."

"Ehkä"? Ei me varmaankaan muut voida tulla sulle kertomaan, mitä yrität ajatella ääneen. Jos ajatellaan jaksamattomuuden tarkoittavan huonoa asennetta, on just sitä syyllistämistä, joka ei auta ketään. "Järjestelmää ei voi perustaa yksilöihin". Keihin sitten? Onko masennus asennekysymys?

"Ja järjestelmä todellakin pitää perustaa massoihin, ei yksilöihin, muuten meillä olisi n. 5 miljoonaa järjestelmää täällä Suomessa. Väliinputoajia tulee välttämättä, mutta aukotonta systeemiä ei ole, se pitää hyväksyä."

Paras järjestelmä massoille olisi juuri sellainen, joka ei mahdollistaisi väliinputoajia. Sellainen olisi perustulo, yhdistettynä negatiiviseen tuloveroon, eli jokainen tienaamasi euro leikkaisi perustuloa aika isolla marginaalilla. Perustulon ja nykyisestä nostetun asumistuen lisäksi ei tarvittaisikaan oikein mitään muita erillisiä tukia, paitsi lapsikorotukset. Kustannukset säästettäisiin byrokratiassa ja kannustavuudessa. Kun sanot, että järjestelmä pitää perustaa massoihin, ei yksilöihin, niin meillähän on nyt yhteiskunta, joka korostaa yksilöiden kilpailua, voittamista ja itsensä tuotteistamista. Ällöän syvästi sellaista. Tällaisen yhteiskunnan lisäksi ei tarvita vielä yksilöitäkin, jotka syyllistävät tässä oman avatarinsa tuotteistamisessa epäonnistuneita. Jos työmarkkinoilta on pysyvästi syrjäytynyt työkyvyttöminä satoja tuhansia ihmisiä, silloin vika ei ole näissä sadoissa tuhansissa - tai ainakin kymmenissä tuhansissa - ihmisyksilöissä, vaan silloin työelämä on heille liian armoton ja sitä pitää korjata.

"Miten sitä työelämää pitää korjata? Työnantajienko pitäisi alkaa luomaan suojatyöpaikkoja? Silloin kilpailukyky heikkenisi edelleen, eikä kohta olisi kenellekään töitä. Parempia ehdotuksia vastaanotetaan".

Vähentämällä kyttäämistä, lisäämällä kannustamista, lisäämällä mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työkuvaansa ja kehittää omaa työtään. Aloitetaan vaikka noista. Ja miten muuten määrität kilpailukyvyn? Melkein kaikki siitä puhuvat, mutta juuri kukaan ei määrittele. Tuntuu, että se on mantra, jota kuuluu toistaa.

"Siten että suomalainen kuluttajahinta pärjää kansainvälisen kuluttajahinnan kanssa etenkin nyt kun kaupankäynti menee verkkoon.. mitenkäs se oma vastuu siitä työnkuvan kehittämisestä mielekkääksi?"

Monissa töissä se ei ole mahdollista,aktiivisesta yrityksestä vaikuttaa työnsä järjestelyihin voi tulla ns.turpaan. Tiedän kokemuksesta.

"Eihän sellasessa paikassa kannata olla jos perustellusti esittää et miten työn tulos paranee ja kaikilla on mukavampaa ja turpaan tulee."

Paitsi jos ei muuta saa. Jos vaikka sattuu olemaan 50+ kansakoulutettu nainen, jonka koko työhistoria on sillä samalla työnantajalla.

"Luulis et on tosi hyvä työnantaja jos noin pitkään.."

Voin kertoa, että työnantaja voi muuttua, esimerkiksi jos ihmisiä ulkoistetaan julkisesta hallinnosta liikelaitokselle siten, että asema "vanhana" työntekijänä säilyy lomaoikeuksineen, mutta eteen tulee ylhäältä annettuja muutoksia, joihin on vain sopeuduttava, vaikka sitten kuinka hulluja olisivatkin. Tuolloin oman työn hallinta ja mahdollisuudet vaikuttaa siihen pienenevät jos ne alkujaankaan olivat kovin häävit.

Ja niin edelleen. En koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä, miten ihminen on ihmiselle susi. Kovasti oltiin valmiita ongelmanratkaisun asemesta syyllistämään työttömiä. Jos työmarkkinoilta on pysyvästi syrjäytynyt työkyvyttöminä satoja tuhansia ihmisiä, silloin vika ei ole näissä sadoissa tuhansissa - tai ainakin kymmenissä tuhansissa - ihmisyksilöissä, vaan silloin työelämä on heille liian armoton ja sitä pitää korjata. Jaan vielä lopuksi neuvon: jos et tiedä jostakin asiasta, ota siitä selvää. Auttaa argumentoinnissa niin ettei tarvitse nolata itseään.

Elinkeinoelämä julisti luokkasodan

Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtajana aloittava vuoristoneuvos Ilpo Kokkila osoitti Marxin olleen oikeassa: kyllä maar työväestön ja työnantajien edut ovat keskenään ristiriitaiset. Tosin sitä ei varmaan Marxkaan arvannut, että kohta ei työväestö omista enää edes työtään, tai ainakin sen arvonmittaus kutistuu olemattomiin, ainakin jos Kokkilasta riippuisi.


Ilpo, minun tuntipalkkani on noin 12 euroa. Työskentelen julkisella, eli siis pahalla sektorilla, jota on yritetty piilottaa erisorttisten liikelaitosten alle jottei se näyttäisi niin vikapäiseltä. Siirtyessäni huonosti, niin kuuleman mukaan huonosti tuottavalta julkiselta lokoilusektorilta niiiin tuottavalle liikelaitokselle, laskennallinen tuntipalkkani laski jo noin eurolla. Mikä on Sinun tuntipalkkasi, Ilpo?

Kun toimin surullisen kuuluisalla - vaikka onneksi ei nyt niin kuuluisalla - menestymättömyydellä yrittäjänä, ei se minun talouteni palkkakuluin kaatunut, Ilpo. Se kaatui siihen, että ei ollut asiakkaita, muita kuin käytännössä oikeastaan yksi, jolta siltäkin sai hohtimilla ja tongilla palkkiota kiskoa. En suostu toimimaan syntipukkina siihen, että kaikissa mittauksissa Suomi on systemaattisesti aina kuulunut maailman suunnilleen neljän kilpailukykyisen maan joukkoon, mitä helvettiä se sitten tarkoittaakin. Ja tämä siitä huolimatta, että me sentään joudumme ruokkimaan tuota helvetin syöttiläsporsasta, isoa julkista sektoria, joka sisältää ison, iison hyvinvointipalvelusektorin.

Niitä muuten käytät sinäkin, Ilpo. Hyvinvointipalveluita. Esimerkiksi koululaitos on yksi sellainen. Minua ei p****:n vertaa tosin kiinnosta sinun yksityiselämäsi, mutta turvallinen veikkaus on, että sinäkin olet joskus ollut lapsi. Empatiakyky yleensä kasvaa aikuistumisen myötä. Yleensä.

Ilpon höläys todisti, että elinkeinoelämä ei ole sama asia kuin yrittäjyys. Et sinä, Ilpo, edusta ainakaan kaltaisiani pienyrittäjiä, epäonnistuneita tai ei. Päättäjät, teitä on sumutettu: ei EK tai ylipäätään elinkeinoelämä mitään yrittäjän ääntä edusta, aivan samoin kuin ei esimerkiksi Veronmaksajien keskusliittokaan edusta veronmaksajia, ainakaan minua. Puhu siis, Ilpo, ihan omissa nimissäsi vain lämpimäisiä eikä läpiä päihisi.

EK:n sivulta Ilpon höläyksen pääsee lukaisemaan altaolevasta linkistä:
http://www.ek.fi/ek/fi/ajankohtaista/ekn_uusi_puheenjohtaja_ilpo_kokkila_tyontekoa_on_lisattava-10177

Mitä sitten on kilpailukyky? Olen sitä aikaisemmin täällä olemattomalla menestyksellä yrittänyt ottaa kiinni, siis kilpailukyvyn käsitettä.
http://perukangas.blogspot.fi/2009/01/mit-on-kilpailukyky.html

Siitä, miten EK on myynyt itsensä poliittisista puolueista Kokoomukselle, väärinymmärretystä ja moniulotteisesta yrittäjyydestä, lisää alla:
http://perukangas.blogspot.fi/2012/11/kokoomus-vaarinymmarretyn-yrittajyyden.html

Yrittäjiä aina tarvitaan

Itsenäisyyspäivän juhlissa niinsanotuiksi toimittajaksi naamioidut noloilijat ja poliitikot vasemmalta oikealle olivat herttaisen yksimielisiä siitä, että Suomi nousee yrittämisellä. Suomi tarvitsee yrittäjiä, kaikkein selvimmin tämän sanoi Hjallis. Mikäs siinä, asiastahan vallitsee kansallinen konsensus, ja mikäs sen parempi paikka esittää tämä konsensus on kuin Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivänjuhlat.

Mitä nämä yrittäjät sitten ovat? Haluttiinko tässä jatko-osaa kansallisille menestystarinoille, uutta Nokiaa? Kun Talvivaara se ei ole, vaikka Sauli Niinistö ennen presidentiksi tuloaan tällaistakin ehdotteli, miten olisi Angry Birds? Koko Suomi vaan vihaisten lintujen alihankkijoiksi niin on helpompi upottaa täsmäosumalla koko tämäkin höskä, ei sillä, etteivätkö lintuhahmot olisikin nerokkaita.

Totta kai yrittäjät työllistävät, oli kyse sitten lume-, pakko- tai ihan oikeista yrittäjistä: he työllistävät kirjanpitäjiä, juristeja, jotka auttavat heitä olemassaolon taistelussa heidän työnsä tilaajia vastaan,  puhumattakaan sitten niistä nuorista, joille heillä ei ole varaa maksaa oikeaa palkkaa. Mitä tämä yrittäjien kuuluisa työllistäminen sitten on oikein laatuaan? Puhelinmyyntifirmat työllistävät vaille minkäänlaista työehtosopimusta, rakennuttajat silppuavat alihankintaketjunsa niin moneen osaan että polkumyynti on tehty teknisesti mahdolliseksi. Valtiovalta ei ainoastaan sulje tältä silmiään vaan jopa siunaa tämän, ulkoistaen tehtäviään, jotta työttömiksi jääneet määräaikaiset voidaan toivottaa takaisin tervetulleiksi takaovesta entistä kehnommilla työehdoilla.

Jos yrittäjät kerran ovat niin tärkeitä, miksei heitä sitten auteta? Ainakin kun yllättävän hyvin yrittäjämyönteisyytensä myynyt Kokoomus sumuttaa olevansa yrittäjän asialla, tämä yleensä tarkoittaa sitä, että he antavat yhteisymmärryksessä demareiden ja muiden kokoomuspuolueiden kanssa tontteja hehtaarihalleille ja parkkipaikkoja kansainvälisille korporaatioille. Sen sijaan siitä, miten pienten toiminimillä yrittävien osaamis- tai kauppayrittäjien arki tehtäisiin mahdolliseksi, he eivät sano mitään. Paras veikkaus pienyrittäjän porkkanaksi olisi perustulo, jota ajavat Vihreät ja Vasemmistoliitto. Nämä puolueet ovatkin pienyrittäjän asialla, porvaripuolueet ovat suurpääoman salakuljettajia. Satun hieman tietämään, mistä puhun: maksoin velkoja kuusi vuotta näennäisyrittäjyydestä, joka minulle kaupiteltiin työvoimapoliittisesti ainoana työllistymiskeinonani.

Kun nyt on käsitelty kansallinen konsensus yrittämisen autuudesta, niin miksei kukaan kaipaa työttömiä, päihteidenkäyttäjiä, yksinhuoltajia, vammaisia tai mielenterveyskuntoutujia ja maahanmuuttajiakin vain silloin kun heille voidaan ulkoistaa ns. "paskaduunit"? Heille ei ole sijaa tässä yrityshotellissa.

Kirjoitukseni julkaistiin tämänaamuisessa Uusimaassa.

Yksityistetään posti!

Posti ei ole enää entisensä, julisti Teleksi muutetun Postin mainos noin 20 vuotta sitten, tämän muutoksen mannekiinin, Pekka Vennamon kasvoilla. Pekka Vennamon meriitit eivät jääneet tähän: hänhän romutti Suomen Maaseudun Puolueenkin. On ikävä Teleä, sillä Itella on viimeistellyt tuhon. Posti ei todellakaan ole entisensä.

Kirjoitin tässä blogissa 21.6.2011 otsikolla Erään kirjeen tarina kokemukseni Postista, joka hukkasi vuokravakuuskirjeeni, enkä ole vieläkään saanut asiasta pyytämääni selvitystä. Aivan yhtä vakavaa ei ole se, että viimeisen kuukauden aikana Posti on jakanut tiistaina ilmestyvän lehden pariinkin kertaan keskiviikkona. Oma veikkaukseni on, että sen on nielaissut postin(vai itellan?) lajittelukoneen kita. Paremmassa tapauksessa se vain tekee niistä silppua niin että itellot näyttävät koiran pureksimilta kotitehtäviltä, oli kyse sitten ystävän lahjasta, patologian vastauksista, isälle postitetusta vieraan maaperän kartasta tai vakuuskirjeestä.

Liikelaitoksissa on poliittinen ohjaus: niiden hallitukset koostuvat päättäjistä. Todellisuudessa ainoa politiikan paikka näistä löytyy liikelaitoksien synnytyslaitoksilta: ne synnytti yksityistämisen hurmahenki, porvarillinen markkinaliberalismi ne siitti ja ovat nousna neljäntenä päivänä...kuollakseen. Liikelaitoksissa yhdistyvät yksityisen ja julkisen kehnoimmat ja rappeutuneimmat piirteet: väestövastuuttomuus, tehottomuus ja laaduttomuus. Lisäksi ne kierosti saavat vannoutuneimmankin julkisen sektorin kannattajan toivomaan julkisen sektorin loppujenkin rippeiden mahdollisimman nopeaa alistamista kilpailulle, sillä kilpailu sentään voisi pakottaa Itellan edes johonkin laadullisuuden yrittämiseen. Ja sinä päivänä jos postitoimintojen tosiasiallinen monopoli puretaan, harkitsen vakavasti kahden ihmisen postipalveluyrityksen perustamista. Sen nimeksi tulee - Posti.

Jotain hyvääkin sentään. Pitkäaikaisessa asuinpaikassani Kannelmäessä liikkui pitkään varmanoloinen huhu postin lakkauttamisesta, mutta ei siinä sentään niin käynyt. Se vain siirtyi syrjemmäs kannelmäkeläisistä, Prismaan. Ja sinne siirtyi myös pakilalaisten posti. Se, mikä näyttää kartalla "vain" noin 3-7 kilometriltä, riippuen siitä, missä päin Pakilaa asuu, käytännössä merkitsee matkaa vähintään kahdella linja-autolla, yleensä kolmella. Pakilan postin lakkautus oli epäinhimillinen osoitus siitä, että posti ei ole enää peruspalvelu.

Vastaavaa tapahtuu muuallakin. Jollei sitä voi estää, kansalaisina voimme sentään protestoida. Itella-liikelaitoksen johto koostuu päättäjistä, jotka ovat laiminlyöneet omistajaohjausvelvoitteensa. Klikkaamalla otsikkoa voi allekirjoittaa Huopalahden asiamiespostin lakkauttamista vastustavan adressin.

Erään kirjeen tarina

Posti ei ole enää entisensä. Kun sen ydintehtävä saattoi aiemmin olla lähettää kirjeitä ja paketteja, Vennamon Pekan ajoista sen ydintehtävä on ollut kehittää sen ydintehtävän prosessikuvauksen toimintajärjestelmiä. No, muuttunut olen minäkin. Ainakin muuttanut. Olen 40 vuodessa asunut 20 eri osoitteessa ja muuttanut 21 kertaa, joista viimeiset 2 kertaa noin 5,5 viikon sisällä, mistä ajasta uuden, tai siis uusien, osoitteiden voimaantulo vienee noin 20 prosenttia. Voi olla, että postin on vaikea pysyä perässä, siis minun. Ei minun ole.

Kun siirsin oman fyysisen tomumajani Helsingistä c/o-tyyppiseen osoitteeseen Porvooseen, täydellistin tämän toimenpiteen vielä tekemällä netissä sekä posti- että henkikirjoituksen osoitteenmuutoksen. Tässä paikassa ehdin asua noin 5,5 viikkoa muutettuani sitten sieltä ihan oikeasti sellaiseen osoitteeseen, jossa tulisin asumaan ihan oikeasti. Sellaiseen, jossa ovessani lukee nimi, minun nimeni, ja jossa tulisi myös sijaitsemaan maallinen tavaraimistoni.

On tietenkin mahdollista, että kun ihmisen nimi on Michael Perukangas ja jos joko vuokranantajan edushenkilö tai postinjakaja tai -lajittelija on lukihäiriöinen, että jossakin vaiheessa logistiikkaketjua rikki on mennyt puhelin. En halua kuitenkaan lähtökohtaisesti uskoa pahaa lähimmäisistä, ja vapautankin heidät täten vastuusta. Olisi kuitenkin kiintoisaa saada Postin - köh, Itellako se oli? - meriselvitys siitä, mikä on ollut posti- ja henkikirjoitusosoitteeni maanantaina 13.-tiistaina 14.6 välisenä aikana, jolloin maksuton edelleenlähettämispalvelu osoitteesta 1 ei enää kääntänyt postia - vai onko se itellaa?? - osoitteeseen kaksi, puhumattakaan siitä, että se olisi kääntänyt postin osoitteesta kaksi uuteen osoitteeseeni kolme. Vai oliko se vanhasta osoitteesta yksi uusimpaan osoitteeseen kolme? Oliko minulla mitään henki- tai postiosoitetta noina kahtena päivänä? Miten ihminen ei voi olla olemassa kahteen päivään? Posti???

Päätinkin luottaa enemmän siihen että minä poljen paremmin kuin kusti, ja tilasin uuden vastaavansisältöisen kirjeen ensimmäiseen osoitteeseeni, siihen, josta vielä tulin hakemaan tavaroitani viimeisimpään osoitteeseeni. Ja olihan se siellä. Ihmisiin voi ehkä luottaa, mutta voiko postiin?

Vastaan tähän itse ennen kuin kukaan itello ehtii koitella soitella. Ei voi. Tiedän c/o-osoitteeni varsinaiselta haltijalta, että ainakin tuohon sangen lyhytaikaiseksi jääneeseen c/o-osoitteeseen jaettiin toisinaan postia ihan miten sattuu. Ainakin sinne tuli toisten ihmisten posteja. Mistä voi päätellä, että sinne kuuluvat postit jaettiin jonnekin toisaalle. Tai sitten ei.

Postiin ei saa palkata mihinkään tehtäviin ihmisiä, jotka eivät osaa lukea ihmisten osoitteita tai nimiä oikein. Postin pääsyvaatimuksiin tulee lisätä nimien lukeminen ja oikeinkirjoitus ulkomuistista, kirjoittamalla luetun perusteella ja sanelusta.

Yhteiskunta ulkoistaa vastuunsa liikelaitoksille

Sain eilen elämäni ensimmäisen julkisen liikenteen tarkastusmaksun, koska erehdyin nousemaan Oulunkylässä junan kyytiin siinä kohdassa, jossa laiturille oli merkattu "lähiliikenteen junan lipunmyyntivaunun pysähtymispaikka". Laitoin tietenkin saamastani tiketistä - siis ei matkalipusta vaan sakosta joka oli elämäni ensimmäinen - oikaisupyynnön. Tämä on saman kohtalon kokeneiden ystävieni mukaan turhaa, sillä VR ei edes vaivaudu vastaamaan oikaisupyyntöihin.

Viime kesänä ostin - tai siis aikomuksenani oli ostaa - suklaapatukka uimahallin tiloissa olevasta automaatista. Kun automaatti nielaisi kolikkoni ilman että olisin saanut rahoilleni vastinetta, lippukassa tyytyi kuittaamaan tapahtuneen sillä, että "tuollaista nyt sattuu". Tähän päivään mennessä en ole saanut korvausta sen paremmin Helsingin kaupungilta tai suklaayrittäjältä.

Mitä yhteistä edelläkuvatuilla tapahtumilla on, paitsi olematon palvelu? Se, että molemmissa tapauksissa yhteiskunta on ulkoistanut toimintonsa tai vuokrannut tilansa yksityiseen kaupankäyntiin. Yksityistäminen, ulkoistaminen ja liikelaitostaminen ovat käteviä tapoja laistaa perustuslain periaatetta, jonka mukaan kansalaisilla on oikeus tulla kuulluiksi ja heidän mielipiteillään huomioonotetuiksi.

Nyt kun melkein kaikki saavat elantonsa "palveluista", tämä termi ei enää tarkoita mitään. Kyllä palveluakin vielä saa, joistakin harvoista paikoista. Esimerkiksi parturista, kauppahalleista ja levyliike Fugasta. Ne ovat historiallisia jäänteitä ajalta, jolloin palvelu vielä tarkoitti asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin vastaamista.

Kun kansalaisista on tehty kuluttajia, kuluttamisen luulisi edellyttävän sitä että tarjolla on vaihtoehtoja. Ei kuitenkaan ole. Kansalaismatkustaja ei voi valita, minkä firman junaan hän hyppää. Kuluttajamatkustavaisen ei auta muuta kuin luopua junan käytöstä ja siirtyä omaan autoon, ja jos sellaista ei ole, apostolinkyytiin tai polkupyörään. Näennäiskapitalismin sijaan olisi parempi siirtyä kunnolliseen kapitalismiin, avata rautatieliikenne avoimelle kilpailulle, koska tämä loisi paitsi niitä kuuluisia vaihtoehtoja mutta myös pakottaisi palvelujen tarjoajat laaduntarkkailuun.

Kun kansalaispalautteen periaate on kierretty nimeämällä se näennäisesti kuluttajanvalinnaksi, silloinkin kun vaihtoehtoja ei ole, yhteiskunta kiertää vastuunsa. Ehdotankin kaikkia niitä, jotka vielä luulevat olevansa kansalaisia, haastamaan Suomen EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen perustuslakinsa rikkomisesta.

Matkatakuu Helsinkiin!

He tarjoavat totalløsninger, eli kokonaisratkaisuja.

Oslon julkisesta liikenteestä vastaamaan perustettu liikelaitos Ruter lupaa matkatakuun kaikille syystä tai toisesta matkaan pettyneeltä, siellä olonsa epämukavaksi tunteneilta tai väliinjääneen kyydin takia myöhästyneiltä. Kuulostaa hyvältä. Tällaista Helsinkiinkin! Juuri näin julkisen hallinnon palvelutuotannon tulisikin toimia jotta se voisi muodostaa potentiaalisen vaihtoehdon omilla jaloillaan – tai siis kumipyörillä – äänestäville. Jos esimerkiksi väliin jääneen kuljetuksen takia ei ehdi ilman taksia määränpäähänsä, Ruter korvaa taksin tiettyyn rajaan saakka. Kuulostaa edelleenkin hyvältä. Palvelun tuottaja on siis vastuussa palvelunsa toimivuudesta ja asiakastyytyväisyydestä, tiettyyn rajaan saakka, paitsi silloin kun sen tuottaman palvelun tuottaa joku muu.

Yleisen sosiologien ja muiden yhteiskunnan kroonisten väärinymmärtäjien ruokkiman käsityksen mukaan, teollinen tavarantuotanto on korvautunut viimeisen 30 vuoden aikana palveluntuotannolla moottorimme rataspyörien pyörittäjänä. Vielä tarttis vaan tietää, mistä sitä palvelua saisi. Kun ennen palvelu tarkoitti jotakin hienoa, juuri minun tarpeeni kokonaisvaltaisesti huomioivaa, nyt palvelu on usein tekaistu peitenimi hyvinvointivaltion rappeutumisen edestä antautumiselle ja kansalaisuuden korvaamisella asiakkuudella. Aika huono peittely-yritys (uus) liberalismille. Strutsikin osaisi paremmin.

Usein liikelaitostumisen seurauksena on se, ettei ”Posti ole enää entisensä”; Vennamon Pekan kusti ei enää todellakaan polkenut. Usein liikelaitostuminen on vain yksi ulottuvuus toiminnan ”tehostamiseksi” naamioidun poliittisen kontrollin luovuttamisen markkinavoimille; muita saman ilmiön liepeillä roikkujia ovat yksityistäminen, kilpailuttaminen ja urakoiden osittaminen.

Miten tähän siis tultiinkaan? Olinpa unohtaa. Olin noutamassa poikaani Oslon raukoimmassa kolossa sijaitsevasta lastentarhasta, ja minun oli määrä uusia matkakorttini. Laskin sen varaan, että metroasemalla oleva lippuautomaatti toimisi. Väärä luulo. Kysyin asiaa paremmin tuntevilta alkuasukkailta, saako metroista ostaa matkalippuja. No kun ei saa, vastasi paikallinen, (sillä niissä ei saa palvelua). Laskin viimeisen kortin metroaseman yläpuolella olevan Narvesen-elintarvikekioskin varaan, sillä tiesin, että niissä myydään matkalippuja. Ei myydä. Siis myydään, mutta lipunlatauskone ei toimi. Joudun ostamaan kertalipun, joka minulle ihme ja kumma myydään! Saan kioskisedältä jopa matkalipun verta nielaisseet 550 kruunuani takaisin, tosin käteisenä! Vihdoinkin kohtaan palvelua!

Menetin tässä asiattomassa sähläilyssä kuitenkin yhden metron. Ei siinä muuten mitään, mutta kun on tuo paikka jumalan selän takana, ja poikani on vielä sen verran malttamattomassa iässä, että kun ruoka-aika lähestyy, ei siinä isin kannata selittää, ettei ole isin vika, ettei vielä saa ruokaa. Kun ei tässä Jumalan korvessa edes ole mitään paikkaa, jossa voisi syödä.

Vaikka matkustuskokemukseni kiistämättä epäonnistui, matkatakuu ei kuitenkaan sovellu tapaukseeni, koska omalle tapaukselleni ei ole kohtia Ruterin 12-kohtaisessa matkatakuussa, jossa ei puhuta mitään toimimattomista lippuautomaateista. Oletan, että tämä johtuu siitä, että joku toinen toimittaa ne lippukoneet.

Olen sikäli vanhan liiton mies, että oletan tietäväni, mistä saan palvelua, ja että siitä yhdestä ja samasta palvelusuoritteesta on kokonaisvastuussa joku taho. Ihan sama kuka, mutta että joku, olkoon vaikka Oslon metromatkayhdistys. Etenkin kun lippuautomaatit liittyvät elimellisesti matkustamiseen; joku voisi jopa kuivakkaan kyynisesti erehtyä väittämään, että ne ovat sen ”edellytys”, ainakin ihan eri tavalla kuin vaikkapa suklaapatukka olisi uimisen edellytys.

Olen kuitenkin sikäli wanhan liiton mies, että minun mielestäni palvelukokemusta ei tule pilkkoa, ainakaan asiakkaan kannalta. Ihan sama, kuka vastaa kädestä ja kuka jalasta, kunhan vaan on joku, jolle voi jäsennellä jos ottaa päähän. Esimerkiksi tarkoitukseni voi olla ottaa suklaapatukka ensiavukseni näännyttävän Helsingin kaupungin uimahallissa suoritetun uintikokemuksen jälkeen, mutta suklaapatukoiden saaminen uimahalleista edellyttää uimahallitilan osan ulkoistamista suklaapatukka-automaattiyrittäjälle. Ja jos automaatilla sattuu olemaan paha päivä, ja se nielaisee kolikkosi ja jos saat vastaukseksi kaupungin työntekijältä välinpitämättömän ”niin se on tehnyt monilta ennenkin”, niin silloin toivoisin tälle työntekijälle oikein pahaa ummetusta.

En väitä, että suklaapatukka olisi uimahallissa oleellinen tuote sillä ne myyvät "uinteja", mutta jos kerran päästävät tiloihinsa, niin ovat siitä vastuussa. Eiväthän kotibileissäkään häiriköivät vieraat saa varoituksia vaan se, joka tarjoaa asunnon häiriköivien vieraiden käyttöön.