Ihmisellä on oikeus ylipainoon, röökiin ja viinaan

Tupakointi, alkoholin ongelmakäyttö ja ylipaino korreloivat kaikki sen verran vahvasti positiivisesti monien erilaisten sairauksien kanssa että ne lisäävät yleistä sairastavuutta ja siis kuolemanriskiä, vähentäen siis eliniänodotetta. Eivät ne kuitenkaan ole vain riskitekijöitä, vaan ne on itsessään medikalisoitu: obesiteetille, alkoholin liikakäytölle ja tupakan kaikenasteiselle "käytölle" löytyy jopa omat diagnoosikoodinsa lääketieteessä.

Lihavuus, tupakointi ja alkoholin liikakäyttö ovat siis sairauksia. Tästä on aika lyhyt askel siihen, että koska nämä ovat elämäntapasairauksia, niitä pidettäisiin itseaiheutettuina. Ja toki ne siinä mielessä ovatkin, että ei sitä röökiä kukaan toinen sinne suupieleen ole ripustamassa, vaikka toki varmaan vaikka autokuskien tai rokkareiden kulttuurissa se tuleekin ikään kuin kylkiäisenä sen kummemmin ehkä tietoisesti miettimättäkään. Seura tekee kaltaisekseen.

Nykyaikana kaiketi käytännössä jokainen tietää näiden edellämainittujen "elämäntapavalintojen" riskeistä, ja minä työkseni terveydenhuollossa havaitsen, että suhde näihin "elämäntapavalintoihin" on pakollinen kohta ja itsestäänselvästi potilaiden esitiedoissa, vähän kuin ikä ja sukupuolikin (mikä sekään ei muuten ole niin mustavalkoinen käsite, sukupuolikin kun on paitsi biologinen, myös sosiokulttuurisen reseption ja identiteetin käsite).

Minä jos kuka tiedän työni puolesta, että tupakan käyttö, alkoholismi ja ylipaino ovat kuolemanriskejä. Tiedän sen myös sukuhistoriastani; näiden hasardien kuolemansyntiluonteesta on omassakin lähipiirissä paljonpuhuvia esimerkkejä. Tieto ei kuitenkaan välttämättä lisää rationaalisen käyttäytymisen todennäköisyyttä: ihminen ei ole looginen olento.

Ihminen pyrkii yleensä maksimoimaan oman hyvinvointinsa, ja vaikka lyhytnäköinen mielihyvä voidaankin teoriassa erottaa pitkän tähtäimen hyvinvoinnista (vakavasti sairaan ihmisen hyvinvoinnista lienee turha puhua), niin kyllä nautinnon maksimoiminen on rationaalista toimintaa sekin silloin kun tulevaisuudesta ei mitään tiedä eikä oma historia anna niin aihetta uskoa siihen, että oikein, hyvin ja päämäärätietoisesti toimiminen kannattaisi.

Mitä pidempään työskentelen terveydenhuollossa, sitä enemmän alan kapinoimaan taustatekijädeterminismiä vastaan: vaikka yksilön vapautta erilaisista ryhmäpreferensseistä ja sosiokulttuurisekonomisista lähtökohdista sekä yhteiskuntataloudellisista lainalaisuuksista eräät poliittiset suunnat osin tarkoitushakuisestikin liiottelevat suuresti, niin sen verran kuitenkin uskon ihmiseen, että jos ei yksilöllä välttämättä ole aina niin muita mahdollisuuksia vaikuttaa omaan osaansa työmarkkinasubjektina tai muutoinkaan perustellusti päämäärätietoisuuden kannattavuuteen uskovina toimijoina, että pitäkööt sitten edes ihmisen osansa. Että jos sitä muutenkin on mielestään pyrkinyt toimimaan kaikissa tilanteissa oikein niin miksi sitä tässäkään pitäisi uskoa, että hyvillä koulupapereilla, tunnollisuudella ja ahkeruudella palkinto tulisi edes tuonpuoleisessa. Jos emme muuten voikaan nostaa itseämme markkinatalouden sankareiksi, niin sentään mahdollisuus pilata terveytensä käyttäytymällä taustatekijädeterminismin vastaisesti varattakoon meille.

Tupakointi, alkoholismi ja lihavuus edustavatkin paradoksaalisesti pienen ja heikon ihmisen yksilönvapautta, mahdollisuutta toimia irrationaalisesti siinä määrin että se on universaalin ihmisyyden markkinarationaalisella yksilöllä korvanneiden mielestä vastuutonta, ja sellaisena vastuuttomuutena minä huomaan jopa sympatiseeraavani tällaista holtittomuutta. Subjekti se on sekin, joka kieltäytyy toimimasta kuten vastuullisen, kunnon subjektin pitääkin. Jos siivet eivät kanna siinä määrin että kykenisimme nostamaan itsemme yli-ihmiseksi, vastakkaisen suorituksen mahdollisuus sentään on varattu meille kaikille.