Nuorempana olin kovin vakuuttunut siitä, että uskonnoilla, joita meillä Suomessa edustaa tunnetusti kvasimonopolistisesti evankelisluterilainen kirkko, olisi yksinoikeus kaikkeen suvaitsemattomuuteen, vaihtoehtoisuuden vaientavaan monopolismiin ja totunnaisiin jäykismeihin. Olin tästä niin vakuuttunut, että erosin kirkosta 19-vuotiaana, saatuani nuorna ylioppilaana ensimmäisen tilinauhani, jossa luki "kirkollisvero", ja välttääkseni pakkotuputuksen kaikesta siitä, josta olin pakotettu maksamaan sadanneksen, sain elämänkatsomusslaagin asepalveluksen juhlallisessa vakuutuksessa, jonka en katsonut moraalisesti sitovan minua koska se päätettiin "ja Jumala minua siinä auttakoon".
Vakaumuksellisen ateistin on mahdotonta myöntää kulttuurista kristillisyyttä, sitä, että kristinuskossa on kyse meillä paljon muustakin kuin vain valtion adoptoimasta inkvisitiosta. Joululomat kelpaavat useimmille vapaa-ajattelijoillekin, vaikka monia heistä huvittaa suuresti pilata hartaampien jouluilo kieltämällä hyvän joulun toivotukset ja epäämällä kevätjuhlariemu kieltämällä Suvivirsi, mikä ihmetyttää muslimeitakin. Että ovatko nuo suomalaiset kansa ilman historiaa, ilman kulttuuria, itsensä kieltäjiä.
Kai tämä vaahtoaminen on kuitenkin lopulta tulkittava positiivisena signaalina. Ainakaan nämä ateismin evankelistat eivät taida kokea kovin suuria yhteiskunnallisia epäkohtia kun kulttuurisen kristinuskon kiistäminen koetaan suuremmaksi epäkohdaksi kuin vaikkapa työntekoa ja yrittämistä estävät kannustinloukut, asumisen kalleus, nuorisotyöttömyys tai sosioekonomisten terveyserojen kasvaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti