Keskitettyyn palkkaratkaisuesitykseen sisältyvä vaatimus kaikkien työntekijäryhmien subjektiivisesta oikeudesta kolmeen vuotuiseen koulutuspäivään voi monille tarkoittaa työnantajan maksamaa kolmea palkallista virkistyspäivää. Toki on sekin mahdollista, että koulutus itsessään on virkistävää, ainakin se on vaihtelua työstä.
Minulla on elämäni kymmenissä työpaikoissa ollut työpaikkakoulutusta joko työpaikalla, työnantajan järjestämänä, tilaamana tai maksamana yhteensä kaiken kaikkiaan varmaankin viikon verran, ja jos mukaan lasketaan puolen päivän mittaiset ja lyhyemmätkin sessiot, ehkä kahden-kolmen työviikon verran. Jokainen voi laskea, kuinka monen työvuoden ehdotettua koulutuspäiväkiintiötä tämä vastaa, joten ilman muuta palkkaratkaisu toisi tähän parannuksen.
Koulutuspäivien määrää tärkeämpää lienee se, mitä nuo päivät sisältävät: onko niistä työnantajalle tai työntekijälle mitään hyötyä, paitsi tietysti työntekijän henkisen pääoman uusintamismielessä. Mitä työpaikkakoulutusta sitten on tarjolla? Koska omat kokemukseni aiheesta ovat rajallisia, käytän osviittana sitä, mitä Facebookissa mainostava Aalto Pro tarjoaa.
Aalto Pro:n 1-3 päivän koulutustarjontoja löytyy esimerkiksi sellaisista aiheista kuin PMI- ja IPMA-sertifiointivalmennukset (mitä ihmettä ne ovat?) ja sitten siellä on sellaista kuin Muutosjohtaminen nyt! ja Keinot kestävään työhyvinvointiin. Sitä, miten näistä työelämäaiheisista kursseista voisi kostua työntekijä, en tiedä.
Kurssien hinta on sellaista noin 700-800 euroa per koulutuspäivä, mikä on suunnilleen saman verran kuin kahden viikon nettopalkkani. Vielä siis kun perustelisi työnantajalle sen, miksi sen on kannattavaa maksaa näitä koulutuksia, joihon työntekijälle nyt määritellään subjektiivinen oikeus. Ainakin julkinen sektori tai parin hengen pienyrityshän nauraisi pihalle, jos tämmöisiä menisi ehdottelemaan.
Työpaikkakoulutus kannattaa silloin, kun se kasvattaa työntekijän ammattitaitoa siinä tehtävässä, jossa hän toimii - oli sitten lääkäri, osastosihteeri tai insinööri - tai edes parantaa hänen hahmotuskykyään tai henkilökohtaisia toimintaedellytyksiään kyseisellä toimialalla. Jos työntekijä ei toimi sellaisella alalla, johon hänet on koulutettu, on hyvin vaikea määritellä, mitä se koulutus voisi olla muuta kuin työnantajan maksamaa palkallista virkistystä, vaihtelua työstä, kun niin paremmin työnantajan kuin työnantajan on kaiken rehellisyyden nimissä hyvin vaikea nähdä kyseisellä työntekijällä kovin pitkää uraa edessä kyseisellä alalla, ellei sitten paranneta työntekijän yleisiä valmiuksia, kuten esimerkiksi atk- tai kieliosaamista. Työelämävalmiuksia ei kannata kehittää, sillä ne vain lisäävät työntekijän kriittisyyttä, ja kriittinen työntekijä on kuin kyy työnantajan polvella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti