Olin Oslon yliopiston järjestämällä sieniretkellä Østmarkassa, eli Osloa kiertävän kaupunkimetsävyöhykkeen itäisessä osassa. Kun aksenttini pian paljasti minut suomalaiseksi, tämä ylensi minut välittömästi rouskuekspertiksi.
Jos sienestys yleensäkin on itäinen harrastus - venäläiset ymmärtävät sienten päälle, ja Suomessa harrastus painottuu itäiseen Suomeen - niin tietenkin Norjan vinkkelistä Suomi on itäinen maa. Jos Suomessa vieroksutaan tatteja ja etenkin haperoita (puhumattakaan valmuskoista ja muista apokryfisienistä), niin Norjassa taas ei ymmärretä rouskujen päälle, vaan niitä vieroksutaan kirpeänmakuisina.
Suomessa olen tähän saakka lukenut itseni haperoihmiseksi, koska moni suomalainen ei tunnista muita sieniä kuin rouskut ja kantarellit. Kun valistin norjalaisia kanssasienestäjiäni siitä, että rouskut ovat ryöppäyksen jälkeen syötäviä, tämän jälkeen muut sienestäjät alkoivat kantaa minulle kasapäin rouskuja, koska eivät ymmärtäneet, mitä niillä tekisivät.
Tarinan opetus? Asiantuntijuus on kontekstuaalista, samoin itäisyys. Jos siis kaukoputkella katsottuna sienien harrastaminen on itäistä, niin mikroskoopista nähtynä, rouskut ovat sieniharrastuksen sisällä itäinen juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti