Metsissämme mätänee miljoonia kiloja ravitsevaa ja herkullista ruokaa. Tarkoitan tietenkin sieniämme. Suurin osa suomalaisista - tai norjalaisista - ei poimi sieniä, tunnista niitä tai edes syö sieniä. Sienestys on itäinen traditio; esimerkiksi Venäjällä ja vielä itäisessä Suomessa sienestys on kansankulttuuria. Sienientunnistuksen pikakurssin pitäisi kuulua kansalaistaitoihin (kansalaistaitoon) liikennesääntöjen alkeiden ja uimataidon ohella.
Jos menet metsään, kannattaa poimia vain niitä sieniä, jotka varmasti tunnistat. Tämän vuoksi suurin osa sienestäjistäkin ottaa vain rouskut, kantarellit ja ehkä suppilovahverot. Suomen muutama myrkkysieni - valkoinen kärpässieni, suippulakkinen kärpässieni ja kavala kärpässieni - kannattaa jättää rauhaan, samaten varmuuden vuoksi kaikki muutkin seitikit ja kärpässienet. Rouskujen ja vahveroiden lisäksi, haperoiden ja tattien laajasta suvusta on turvallista poimia mitä tahansa, sillä mikään niistä ei myrkyllinen, ja suurin osa ovat herkullisia, joskin usein toukkaisia. Ainoastaan äikätatti, sappitatti ja kirpeä punahapero kannattaa jättää rauhaan, karvaan maun takia.
Itse avasin sienikauteni Sognsvannilla, Oslon Nordmarkassa noin litralla sinivalmuskoita, parilla litralla sekalaisia haperoita ja tatteja ja noin kolmella litralla kangasrouskuja (seassa muutama mustarousku ja karvalaukku).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti