Norjassa on syyskuussa parlamenttivaalit. Seuraamalla valtamedioita, ainakin Aftenpostenia, saa sellaisen käsityksen, että vaaleissa ei ole asetelmana hallitus vastaan oppositio, kuten vaaleissa yleensä, vaan Fremskrittspartiet vastaan muut.
Erona suomalaiseen puoluesisareensa Perussuomalaisiin, Fremskrittspartiet on saavuttanut Norjassa populistiseksi protestipuolueeksi hämmästyttävän vakiintuneen ja vahvan jalansijan.
Fremskrittspartietin ohjelmalistaan kuuluu mm.seuraavaa:
- kulttuurielinkeinoille ei kuulu mitään erikoiskohtelua, vaan ne ovat liikkeenharjoittamista. Kulttuuria ei tulekaan rahoittaa valtion kassasta, tai ainakin sitä tulee rahoittaa huomattavasti nykyistä vähemmän. Kansa päättää itse, millaista kulttuuria se haluaa, ja maksava yleisö rahoittaa lipputuloista kulttuurin. Miljoona kärpästä on välttämättä oikeassa!
- vallitseva ilmastopolitiikka on hysteriaa ja ihmisiä syyllistävää. Ihminen ei ole syypää ilmastonmuutokseen.
- kansalle halpaa bensaa ja enemmän autoteitä. Julkisen liikenteen määrärahoja on leikattava.
- aktiivinen kuolinapu on sallittava. Mutta: kenen hartioille kuuluu vastuu napin painamisesta?
- alkoholiverotusta on alennettava ja viini saatava maitokauppoihin, viis kansanterveydellisistä kustannusvaikutuksista.
- verotusta ylipäätään on alennettava, viis kansantaloudellisista kustannusvaikutuksista
- julkista turvallisuutta on lisättävä. Lisää poliiseja, jotka on kaikki aseistettava Ameriikan malliin!
- turvapaikkapolitiikkaa on kiristettävä, jottei Norja ”salaislamisoidu”
Koska FRP on protestipuolue, sitä on vaikea kuvitella hallitusvastuuseen. FRP:n vaatimukset verotuksen keventämisestä mutta kuitenkin kulujen nostamisesta esimerkiksi poliisille ovatkin ristiriitaisia. Mistä rahat?
Vaikka FRP:n politiikalle onkin helppo pudistella päätä, ei kannata syyllistyä siihen virheeseen, jonka valtamediat ovat tehneet: rakentamalla muut vastaan FRP –asetelman, saadaan FRP:lle pedattua Don Quijoten asema, jossa se saadaan näyttämään sankarilliselta vastarannankiiskeltä, ainoalta, jolla on rohkeutta ja visionäärisyyttä nähdä ja sanoa totuus.
Norjassa taiteilijat ovat yhtenä rintamana puolustautuakseen FRP:n kulttuuripolitiikkaa vastaan julistaneet ”kulttuuritaistelun”, jonka maalina on FRP. Tämä on osoitus taiteilijoiden naiiviudesta ja heikosta poliittisesta pelisilmästä. Parhaiten vihollinen voitetaan liittymällä sen vastustajien riveihin, eli toimimalla muissa puolueissa ja ajamalla sellaista politiikkaa, joka tarjoaa oikeita, positiivisia vaihtoehtoja. Sponsoreiden metsästämisessä tarvitaan retoriikkaa ja markkinataktista silmää: kykyä perustella, miksi juuri minun taiteeni on arvokasta. Jos taiteilijoiden retorinen osaaminen on todellakin näin kehnoa, FRP:läisessä valtiossa he itse tulisivat sinetöineeksi Norjan kuoleman kulttuurimaana.
Politiikassa melkein mikä tahansa julkisuus on hyvää julkisuutta. Jos todella halutaan taistella FRP:tä ja muita populistivoimia vastaan, näille ei pidä antaa ilmaista julkisuutta julistamalla nämä medioissa yksituumaisesti kaiken kahjouden ruumiillistumiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti