Oman onnettomuutensa seppä

Kokoomuslais-sarasvuolainen traditio lähtee siitä, että ihmisen kyvystä ryhdistäytyä johtaa velvoite ryhdistäytymiseen. Ylös, ulos ja lenkille, turha voivottelu pois!

Jos kuitenkaan ihminen ei ole saanut mitään syytä uskoa siihen, että oma tsemppaaminen kannattaa ja että maasta se pienikin ponnistaa, vaikka sitten risoilla kengillä, päänsä betoniseinään ja lasikattoon lyöden, hänen on hyvin vaikea uskoa siihen, että hän voisi olla oman onnensa seppä. Jos edes ensin tietäisi, mitä se onni on.

Otetaan esimerkkejä. Kun työttömällä ei ole samanlaista terveydenhuollon ohituskaistaa eli työterveyshuoltoa kuin toisilla, ja kun työttömyys pitkittyy, ei se välttämättä riitä, että työtöntä käsketään syömään naparnaatei ja liikkumaan sulavasti, jos selkä, pää ja hepnaati on jo mennyt. On myöskin turha käskyttää lähettämään sitä 5001. työhakemusta jos ne viisituhattakaan eivät ole johtaneet mihinkään. On myöskään turha ihmetellä sitä, miksi työtön ei työllisty, kun hän ei voi kouluttaa itseään eikä ottaa vastaan satunnaisiakaan töitä kun korvaukset heti menevät.

On ihan varmaa, että useimpien pitäisi liikkua enemmän, eikä alkoholin ja tupakan käytön vähentämisestäkään olisi mitään haittaa. Tämä on paitsi kansanterveydellinen ja -taloudellinen ongelma, myös kyseessä ollessa sairauden, yksilöllinen tragedia. Mitään haittaa ei olisi siitäkään, jos empatia lisääntyisi ja armoton kyttäily, työntekijöiden epäileminen ja syyllistäminen vähenisi ja työntekijän ei tarvitsisi olla jatkuvasti pelko perseessä, jos ei muusta niin työsuhteestaan, ja samalla siitä, saako hän seuraavassakin kuussa syytinkinsä ja saako hän maksettua ruokkonsa.


Jari Sarasvuon "motivointikirjoituksen", joka motivoi kirjoittamaan tämän kirjoitukseni, voi lukea klikkaamalla tämän bloggaukseni linkkiä.