Voi olla, että Suomessa sekä huumausainelainsäädäntöä että sitä säätävää politiikkaa sietäisi tarkastella. Tätä viimeksi terotti aiheen hyvin tunteva huumausainetutkija Jussi Perälä. Tätä kissaa ei kuitenkaan kannata nostaa pöydälle, jos toivoo voivansa ajaa huumausainepoliitikan suunnanmuutoksen lisäksi yhtään mitään muuta aihetta, sillä Suomi ei ole valmis huumausainekeskusteluun.
Opiksi ja ojennukseksi: jos haluat, että sinut leimataan hörhöksi, niin kaikin mokomin vain ota huumeet esille omassa kampanjoinnissasi. Tai älä sittenkään ota, sillä vaikka meillä Vihreissä onkin katto korkealla, niin huumausaineiden nostaminen poliittiseksi teemaksi vahingoittaa puoluetta. Sen lisäksi se on henkilökohtainen poliittinen itsemurha: ihan riippumatta siitä, mitä muita asioita ajat ja edustat, niin kun kerran olet rikkonut tämän tabun, niin huumeleima on ikuinen stigma.
Kerran huumepoliitikko, aina huumepoliitikko. Ja julkisessa keskustelussa huumepoliitikko = hörhö, ja hörhön sanomisia ei oteta vakavasti, vaikka hänellä voisi olla kuinka hyvää sanomista vaikka perustulosta, luonnonsuojelusta, vähemmistöjen oikeuksista, koulutus- tai kulttuuripolitiikasta tai terveydenhuollosta.
Vaikka yleensä olen sitä mieltä, että poliitikkojen tulee olla julkisen keskustelun edelläkävijöitä ja mielipidejohtajia ja kuunnella heikkoja signaaleita, niin tämä signaali on siksi verran vahva että sen kuulemiseksi ei tarvitse kuulla niitä heikkoja signaaleita: jätettäköön huumausainekeskustelu ei-puoluepoliittisten järjestöjen asiaksi. Riippumatta siitä, mikä on substanssi ja mitä mieltä siitä on, niin tähän substanssiin ei kannata koskea edes pitkällä tikulla.
Huumetutkija Jussi Perälän mielipiteen voi tarkistaa klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti