dr. Malcolm Sargent levytti Händelin Messiaan vuonna 1946, vielä savikiekkolevyjen aikana. Kun yhdelle savikiekkopuoliskolle mahtuu maksimissaan 4 minuuttia 40 sekuntia ja kun Messias on yli 2-tuntinen jöötti, jokainen ymmärtää, että Messias levyhyllyssä vaati 1940-luvulla sodan jälkeen aikamoisen kasan levyjä. Tästä huolimatta tämä Messias löysi tiensä pelkästään Yhdysvalloissa 120 000 kotiin sen 3 ensimmäisen julkaisukuukauden aikana, sodanjälkeisinä aikoina, jolloin mediaanilänsimaalaisilla ei varmaankaan jäänyt niin paljoa muuhun kulutukseen kuin aivan välttämättömiin päivittäistavaroihin.
Moni pitää nk. klassista konserttimusiikkia elitistisenä projektina. Äsken tuli todistettua, että ei se ole; keskimääräisen koulutustason noustessa luulisi, että yhä useampi olisi kiinnostunut satsaamaan musiikkiin. Mutta ei. Keskimääräisiä perusohjelmistolevytyksiä ostetaan maailmanlaajuisesti vain muutamia tuhansia. Vaikka Sargentin levytyksellä ei ollut markkinoilla muita kilpailijoita kuin maanmiehensä Beecham, siltikään keskimääräisen tulo- ja koulutustason lisääntyminen ei ole tarkoittanut, että Messias löytyisi aiempaa useammasta kodista. Pikemminkin päinvastoin.
Jos kerran vähäisemmän koulutus- ja tulotasonkin aikana nykyistä selvästi useampi katsoi, että musiikki on niin tärkeää, että sitä piti selkä vääränä viimeisillä rahoilla kantaa kotiin ja vaihtaa kiekkoa 4 ja puolen minuutin välein, on selvää, että on tullut todistettua, että musiikki kuuluu kaikille, ja on perusoikeus saada nauttia siitä. Sitä tärkeämpi onkin kirjastolaitos ja julkisen palvelun radio, joista näitä voi nauttia ilmaiseksi. Xenakis, Telemann, lasiharmonikka- tai chalumeaumusiikki, Quantz, Henze tai Crusell ovat sen verran minoriteettikamaa, että kaupallinen tarjonta ei riitä takaamaan näiden saatavuutta.
2 kommenttia:
Hyvä kirjoitus!
Sulla pitäis olla täällä semmoinen fb-namiskuukkeli, että vois yhellä klikkauksella suositella näitä tekstejä siellä fb:ssä :)
Hanna
Mä katson, josko mä osaisin lisätä tänne semmoisen.
Lähetä kommentti