Anu Tokilan tuoreen Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkimuksen (HS:n juttu siitä löytyy otsikkoa klikkaamalla) mukaan suurin osa yritystukia saaneista yrityksistä olisi pärjännyt vallan hyvin ilmankin. Mainitussa tutkimuksessa vielä täsmennetään, että erityisesti jo vakiintuneille yrityksille ja suuryrityksille ei kannata tukia kantaa. Lisään tähän listaan yhden henkilön toiminimiyritykset.
Yhden ihmisen perustamisen yrityksien työllistävän vaikutuksen varaan ei kannata laskea liikoja. Tukipalveluita eli loisia ne sen sijaan kyllä työllistävät. Kirjanpitäjät ovat toiminimien välttämättömiä kavereita, samaten TE-hallinto yrityksen perustamisvaiheessa. Aloittavista yrittäjistä hyötyvät myös pankit, joiden lainaneuvottelijoita moni toiminimi lähestyy hattu kourassa.
Olin kevään 2004 puolisen vuotta toiminimiyrittäjänä. Tätä ennen olin elättänyt itseni jonkin aikaa kohtuullisen hyvällä menestyksellä freelancerina. Olin tehnyt mm. siivouskeikkoja, muutamien kuukausien mittaisia tilaustutkimuksia ja selvityksiä vanhusten ja vaikeavammaisten palveluista ja lisäksi päivittänyt ammattikorkeakoulun yhden toimialan opintorekisterit kokonaan sekä opettanut siellä muutamia kursseja ja korjannut tenttejä. Olin tullut toimeen ihan ok kun asuin taloyhtiön vuokrakämpässä, eikä minulla ollut sellaisia extravagantteja harrastuksia kuin vaikka autolla ajaminen, valassafarit, lepakkomiesten keräily tai kuurakettien ampuminen. Reikäpelin pelaamisenkin rajoitin satunnaiseen minigolfiin ja läheisen Talin golfkentän ympärijuoksuun. Konjakinkin korvasin brändyllä.
Miten minusta tuli yrittäjä? Työvoimatoimistoni suositteli minulle varsin painokkaasti osallistumista TKK:n täydennyskoulutuskeskuksen kurssille, joka oli suunniteltu akateemisten nk. eliittihakijoiden osaamisen päivittämiseksi yrityssektorille sopivaksi. Lähiopetuksen jälkeinen loppuaika kurssista oli tarkoitus suorittaa työharjoitteluna yrityksessä. Tällaisen yhteistyöyrityksen hankkimisessa piti auttaa rekrytointikonsultin, jollaisen kanssa jokaisella kurssilaisella oli yksi henkilökohtainen tapaaminen. Tämä minulle räätälöity palvelukontakti poiki n. 6-sivuisen Yritystele-printin, jonka ruotimisen minä sitten aloitin kotigooglaamalla.
No, ei se mitään. Google on erikoisalaani, sekä jälkien jättäminen sinne että jäljestäminen. Kotigooglaamisen perusteella otin yhteyttä joihinkin kiinnostavan kuuloisiin yrityksiin, joista yksi vihjaisi toisesta kiinnostavasta yrityksestä. Sieltä näytettiin vihreää valoa, ja kiinnostus oli molemminpuolinen. Vaikutti siltä, että voisin olla osana edelläkävijyyttä, tutkijan ominaisuudessa kehittämässä ja keksimässä aivan uudenlaisia, kokonaisvaltaisia innovaatioita.
Kokemus oli kyllä opettavainen. Opin sen, miten uusi yritys perustetaan ja millaista tukea ja neuvontaa siihen voi saada, mutta ennen kaikkea sain elämänkokemusta. Opin myös, että aloitteleva yrittäjä saa starttirahaa hämmästyttävän helposti: siihen riittää kahden viikon intensiivikurssi yrittämisen alkeista ja varsin luonnosmainen liiketoimintasuunnitelma, joka, hämmästyttävää kyllä, meni täydestä sekä Helsingin kaupungin uusyrityskeskus NYP:in neuvojalta ja työvoimatoimistolle, joka starttirahoista päättää. Jossakin vaiheessa olisi pitänyt hälytyskellojen soida, oliko liiketoimintasuunnitelmani sellainen, että sen kuvaama yritystoiminta voi todella kannattaa edes siinä määrin että sillä yksi ihminen olisi pystynyt maksamaan vuokransa.
Starttirahaa saa siis liian helposti. Pahimmillaan se voi olla kuolemansuudelma, jolla työnnetään yrittämiseen tiedollisesti kyvyttömiä ja asenteellisesti kelvottomia ottamaan sellaisia riskejä, mistä heillä ei ole mitään tiedollisia, taloudellisia tai asenteellisia edellytyksiä selviytyä. Minulla on vieläkin kulutusvelkaa, jota jouduin ottamaan starttirahan täydennykseksi jotta saisin sen vuokrani maksettua. Jos aloittavalla yrittäjällä ei ole valmiina minkäänlaista pääomaa, vuokria, puhelin- ja sähkölaskuja ei voi maksaa tulevaisuusodotuksilla. Jota jotkut pahansuovat tai ymmärtämättömät - ne, joita en onnistunut saamaan asiakkaikseni - voivat nimitellä hypeksi.
Yrittäminen voi olla monille sopiva tapa työllistää itsensä. Yrittämiseen pitää kuitenkin kannustaa, ei työntää. Työttömyystilastojen näennäinen siivoaminen piilottamalla työttömät pidemmän kaavan mukaan, työllistämiskurssien kautta leikkiyrittäjiksi on yksinkertaisesti työ- ja elinkeinotoimen suorittama heitteillejättö, tai sitten yrityskeskuksissa ja TE-toimessa ei vain ole riittävää yrittäjyyden asiantuntemusta.
Kaiken, mitä tein toiminimiyrittäjänä, oli ollut aikaisemmin mahdollista tehdä freelance-verokortilla. Verokortilla toimivalle freelancerille sitäpaitsi kertyy eläkettäkin. Suosittelenkin jokaista aloittelevaa yhden henkilön yrittäjää selvittämään, koituuko yrityksen perustamisesta mitään hyötyä freelancerina toimimiseen verrattuna, sillä toiminimiyrittäjäkin on käytännössä usein freelancer, sillä erolla, että hän kantaa riskit yksin, ja maksaa eläkkeensä ja vakuutuksensa yksin. En myöskään usko, että yrittäjäkokemukseni olisi vaikuttanut ainakaan merkitsevästi vastaiseen työllistymiseeni millään sektorilla.
Kuulemma yrittäjän pitää olla myös jotakin tiettyä ihmislajia. Kyllä minulla luovia ideoita löytyy, ja olen tottunut elämään ilman lomia. Mutta ehkei romantikko sovellu yrittäjäksi, henkilö, joka on hairahtunut haihattelemaan, että musiikkidivarin pitäminenkin olisi silkkaa elämäntapahippeilyä, jossa etuhuoneessa keitellään espressoa ja takahuoneessa poltellaan jointteja Bob Marleyn säestämänä eikä tiukan spartalaista kapitalismia, jossa toiminnan tavoitteena on voiton maksimoiminen, ei esimerkiksi musiikin ja asiakkaiden onnellisten kohtaamisten auttaminen tai oman vuokran maksaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti