Kun eräät pitävät itseään välineinä taiteelliseen itseilmaisuun, tuulikelloina, joita pienikin vire soittaa, toiset taas näkevät taiteen välineinä itsensä ilmaisuun. Ensimmäiset ovat taiteilijoita, toiset autoreita (tässä otööreitä).
"Hän" on niitä, jotka sekoittavat moniselitteisyyden viisauteen, raskauden syvällisyyteen, synkkyyden vakavuuteen, ahdistavuuden pohdiskeluun, vaikeaselkoisuuden taiteellisuuteen, ja tekevät siitä elokuvan. Ja kaiken päällä on leimoja, kuten "Naiseus", "Toiseus", "Minuus" tai "Ruumiillisuus" tai "Melancholian kolme huonetta". Us(ch).
Tällaista tapahtuu meillä, paikassa, jossa elokuvia tekevät ihmiset, joita tehdään paikassa, jossa elokuvia kutsutaan taideteollisuudeksi. Olisivat sitten edes rehellisesti jompaakumpaa - taidetta tai teollisuutta.
Katson mieluummin elokuvaa, jonka on ohjannut Alfred Hitchcock ja jossa näyttelee Cary Grant kuin Pirjo Honkasalon ohjaamaa elokuvaa, jossa -.- (sijoita viivojen kohdalle kenen tahansa suomalaisen näyttelijän nimi) näyttelee. Näiden ötööreiden tekeleet päästävät eetterin sijasta ödööriä ympärilleen.
En ymmärrä elokuvista mitään paitsi niiden katsomisesta; tosin Seppo Heikinheimo - tunnetusti viisas mies mutta hankala tai ainakin hankalasti ymmärrettävä kuten monet viisaat miehet - sanoi että ei tarvitse olla lehmä ymmärtääkseen maitoa. Tämän on todentanut mm. Miina Äkkijyrkkä, - tai mikä nyt hänen nykyistä taiteilijaminuuttaan kantava designatum olikaan - joka on osoittanut, ettei tarvitse olla maito ymmärtääkseen lehmiä.
Hyväksi elokuvantekijäksi oppii kuitenkin parhaiten katsomalla hyviä elokuvia, samaten kuin hyväksi kirjailijaksi oppii lukemalla hyviä kirjoja.
Elämässä on joitakin epämiellyttäviä asioita, jotka kuuluvat ihmisenä olemisen osaan. Kuten esimerkiksi puhelinlaskujen maksaminen. Toki huonojakin elokuvia voi katsoa ja huonoja kirjoja voi lukea. Mutta onneksi ei ole pakko. On parempi tehdä lakko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti