Kasvatustieteiden tohtori Erja Rusasen mielestä alle 3-vuotiaita lapsia ei pitäisi viedä ollenkaan päiväkotiin, koska hänen mukaansa he vahingoittuvat siellä. Siihen, mitä tästä seuraa lapsen kotiinjäävälle vanhemmalle - käytännössä yleensä äidille - ja mitä seuraisi lapselle, jonka vanhempi eristyisi päivittäisistä aikuiskontakteista tai turhautuisi uranäkymiensä huononemisesta, hän ei joko osaa tai halua sanoa mitään.
Rusasen mielestä äideistä pitää tehdä koekaniineja työelämälle, joka ei suostu hyväksymään kotona tehtävää työtä eläkettä tai työkokemusta kartuttavaksi kokemukseksi. Hänen mukaansa "Suurin osa töistä on kuitenkin aika tavallisia tehtäviä. Sellaisia, missä ei tehdä uraa."
Niin on. Ei ihan varmastikaan tehdä, mikäli urakierto katkaistaan puolelta suomalaisista kolmeksi vuodeksi. Monen naisen kohdalla työuran rakentamisesta puhuminen on perverssiä; sattumoisin heitä taitaa olla suhteellisesti enemmän edustettuina kotiäideissä kuin uraa rakentavissa naisissa. Tässä siis oltaisiin siunaamassa ja peräti suosittelemassa työmarkkinoiden sukupuolittamista ja kakun päälle vielä naisten kastittamista niihin, joilla on ura ja niihin, joiden työurasta nyt ei ole niin väliä.
Toki päivähoidon kutsuminen varhaiskasvatukseksi on alunperin ollut tarhatätien ammatillisen statuksen nostoa kakan kuorruttamisella, mutta riippumatta lapsen taustasta, kenelle lapselle tahansa tekee hyvää saada leikkiä muiden lapsien kanssa. Minä olen siitä itse varoittava esimerkki: vasta kun olin n.4-vuotias, äitini ymmärsi pelastaa minut mökkihöperöitymiseltä ryhtymällä perhepäivähoitajaksi, eli tuomalla tarhan luokseni jos kerran en itse tarhaan enää tuossa vaiheessa uskaltanut mennä.
Toki lasten on mahdollista tavata muita lapsia muuallakin kuin tarhassa. Mutta parhaimmillaan tarhoissa oppii todella ottamaan toisia ihmisiä huomioon, tai ylipäätään oppii että on olemassa toisia ihmisiä joilla heilläkin on tarpeensa, vaikka ei aina nyt niin toisenlaisia. Toisia tarpeita kuitenkin.
Rusasen suositus tekisi lapsista pikku prinssejä ja prinsessoita, jotka tottuvat jo alusta asti saamaan ihan kaiken haluamansa, koska he ovat vanhempiensa huomion keskipisteitä. Eivätkä vain keskipisteitä, vaan ainoita ja kaiken huomion kohteita.
Jos lapsi voi epäsosiaalistua pitkästä kotona olosta, tätä voi tehdä myös vanhempi jollei hänellä sattuisi olemaan päivisin mitään aikuisseuraa. Hänestä tulee vähintäänkin tylsä, mahdollisesti myös kärttyinen aikuinen. Ja jos hän tietää että kotona olo huonontaa hänen työnäkymiään, vielä katkerakin. Tämän vuoksi lastentarhat ovat hyviä olemassa.
Rusanen suosittelee, että sitten kun hän lopulta antaisi työhön haikailevien aikuisten mennä hänen luvallaan töihin, lapsella tulisi olla tarhassa omahoitaja. Rusanen ei kuitenkaan taida tietää sitä, että ihmiset muuttavat tarhaa esimerkiksi siksi että he muuttavat tai siksi että he haluavat vaihtaa tarhaa. Samaten omahoitajat vaihtuvat esimerkiksi siksi että he vaihtavat tarhaa tai esimerkiksi siksi että he menevät kotiin siitä yksinkertaisesta syystä että saavat itse lapsia. Ei liene mikään yllättävä juttu, jos kyseessä on nainen joka vieläpä on lastentarhassa töissä?
Niin kuin kovin usein, tämäkään kasvatustieteellinen suositus ei oikein kommunikoi oikean elämän kanssa, jossa ihmisillä on tarpeita, haluja, rajoitteita ja elämänmuutoksia.
Hesarin tästä tutkimuksesta tekemän jutun voi lukea klikkaamalla otsikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti