Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

12.10.2011

Keskustakirjasto Postitaloon!

On hienoa, että Helsinki saa keskustakirjaston. Tosin, jos ollaan ihan rehellisiä, Helsingissä on jo sellainen. Ensin sellainen oli Lasipalatsin yläkerroksessa - erinomainen paikka - ja sittemmin Postitalon kakkoskerroksessa - vähintään yhtä hyvä paikka. Kuitenkin keskustakirjaston sanotaan tarvitsevan uudisrakennuksen? Miksi? Kysyn miksi myös siksi, että suunniteltu paikka musiikkitalon takana, Sanomatalon pohjoispuolella on siinä ja siinä, onko se enää keskustaa, ihmisten luontaisten kulkureittien varrella.

Postitalo on upea rakennus. Mielestäni koko Helsingin hienoin. Kirjastona se saisi arvoisensa käytön koko kansan käytettävänä ja kansalle näytettävänä. Varsinaiseksi keskustakirjastoksi nykyinen kymppikirjasto on kuitenkin liian pieni. Kymppikirjaston laajennus todelliseksi keskustakirjastoksi vaatisi kuulemma kaavamuutoksen. Sen vieressä toimii nyt esimerkiksi postimerkkimyymälä ja kahvila; lisäksi rakennuksessa on henkilöstövuokrausfirmaa ties mitä. Miksi tällaisia saa toimia arvorakennuksessa mutta ei kirjastoa?

Ja miksei kaavamuutosta sitten vain tehdä? Siksikö, että vuokraamalla postitaloa yksityisille toimijoille siitä saa paremman hinnan? Kuka saa? Vai onko syynä poliitikkojen halu jättää oma maamerkki miltei paraatipaikalle WAU-arkkitehtuurin muodossa? Jos keskustakirjastolle kuitenkin päätetään tehdä oma uudisrakennus, tehtäköön sitten todellista wau-arkkitehtuuria eikä taas vain yksi surullinen esimerkki postimerkkikaavoituksesta.

Ei kommentteja: